Mitä teen?

Olen seurustellut poikaystäväni kanssa pian kaksi vuotta.Mieheni on kaikkea sitä mitä olen aina mieheltä toivonut; huomaavainen,uskollinen,rakastava ja kaikinpuolin ihana.Rakastan häntä todella.
Silti jokin takaraivossani saa minut kaipaamaan edellistä miestäni. Seurustelin lyhyen aikaa tämän ko. miehen kanssa, ja ehdin jopa rakastua häneen, kunnes sitten yhtäkkiä hän ei enää vastannut viesteihini ja jätti minut mitään selittämättä tekstiviestillä.
Olen törmännyt kyseiseen mieheen muutaman kerran eromme jälkeen.Joka kerta hän pyytelee anteeksi käytöstään ja sanoo haluavansa vielä yrittää kanssani.Ja jokin siinä miehessä vetää minua puoleensa kuin magneetti.Olen aina torjunut miehen ja selittänyt että asiat on okei, enkä enää en edes kanna kaunaa siitä erosta.Eli nykyään olemme "sovussa."
Nykyisen mieheni kanssa meillä on paljon tulevaisuudensuunnitelmia, ja olisin valmis kihlautumaan hänen kanssaan.
Sitten taas yhtäkkiä muistan exäni ja kaipaan häntä hillittömästi,enkä halua muuta kuin hänet.
En tiedä mitä teen, tuntuu niin pahalta omaa miestäni kohtaan, kun tajuaa välillä ajattelevansa jonkua muuta.Tiedän,että jos nyt jätän nykyisen mieheni, niin saatan heittää elämäni rakkauden samalla hukkaan.
Pitäisikö minun jatkaa näin,onnellisessa ja turvallisessa suhteessa?Toisaalta pelkään,että jos annan tunteilleni periksi, saatan taas pian tulla äkisti jätetyksi.Onko tämä pelkkää "fyysistä" vetovoimaa exää kohtaan?En kuitenkaan tunne rakastavani häntä,kaipaan vain niin mielettömästä yhteisiä hetkiämme.Odotan vain,että tämä menee ajan kanssa ohi.
3448
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jätä se lurjus ja palaa kunnon miehesi luokse. Kaikilla menee paremmin paitsi sinulla, joka et pysty pysyvään ihmissuhteeseen, koska olet horo.

Äänestä

Eiköhän toi ole aika tavallista... Jos ex olisi pettänyt ja jättänyt sinut sitten, et haikailisi hänen peräänsä. Juttu loppui kuitenkin kuin seinään hänen taholtaan, mutta sinulle jäi ikään kuin päättämätön lanka, viimeinen sana sanomatta - ja siitä syystä sinä nyt haikailet turhan perään. Entä jos jättäisit nykyisen, kaikin puolin sinulle sopivan poikaystäväsi ja lähtisit tämän exän perään - voitko olla varma, ettei hän muutaman viikon päästä taas jättäisi sinua tekstarilla?!
Niin kuin itsekin sanot, et sinä häntä rakasta - kaipaat vain sitä ihanteellista mielikuvaa teistä kahdesta yhdessä, vaikkei sillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Hmm... Ehkä kannattaisi istahtaa joskus kahvikupin ääreen tuon exän kanssa ja puhua asiat selviksi?

Äänestä
  • Katoaminen jättää paljon kysymyksiä ilman vastauksia ja lyhyessä ajassa ei ole edes ehtinyt näkemään niitä huonompia puolia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minä kirjoitti:

Olen seurustellut poikaystäväni kanssa pian kaksi vuotta.Mieheni on kaikkea sitä mitä olen aina mieheltä toivonut; huomaavainen,uskollinen,rakastava ja kaikinpuolin ihana.Rakastan häntä todella.
Silti jokin takaraivossani saa minut kaipaamaan edellistä miestäni. Seurustelin lyhyen aikaa tämän ko. miehen kanssa, ja ehdin jopa rakastua häneen, kunnes sitten yhtäkkiä hän ei enää vastannut viesteihini ja jätti minut mitään selittämättä tekstiviestillä.
Olen törmännyt kyseiseen mieheen muutaman kerran eromme jälkeen.Joka kerta hän pyytelee anteeksi käytöstään ja sanoo haluavansa vielä yrittää kanssani.Ja jokin siinä miehessä vetää minua puoleensa kuin magneetti.Olen aina torjunut miehen ja selittänyt että asiat on okei, enkä enää en edes kanna kaunaa siitä erosta.Eli nykyään olemme "sovussa."
Nykyisen mieheni kanssa meillä on paljon tulevaisuudensuunnitelmia, ja olisin valmis kihlautumaan hänen kanssaan.
Sitten taas yhtäkkiä muistan exäni ja kaipaan häntä hillittömästi,enkä halua muuta kuin hänet.
En tiedä mitä teen, tuntuu niin pahalta omaa miestäni kohtaan, kun tajuaa välillä ajattelevansa jonkua muuta.Tiedän,että jos nyt jätän nykyisen mieheni, niin saatan heittää elämäni rakkauden samalla hukkaan.
Pitäisikö minun jatkaa näin,onnellisessa ja turvallisessa suhteessa?Toisaalta pelkään,että jos annan tunteilleni periksi, saatan taas pian tulla äkisti jätetyksi.Onko tämä pelkkää "fyysistä" vetovoimaa exää kohtaan?En kuitenkaan tunne rakastavani häntä,kaipaan vain niin mielettömästä yhteisiä hetkiämme.Odotan vain,että tämä menee ajan kanssa ohi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu