Köyhien puolustajat leimataan kapea-alaisesti

Aivan asiallisissakin keskusteluissa köyhien vaikeasta asemasta puhuminen saa nyt heti leiman, että kuuluu johonkin tiettyihin joukkoihin.

Maahanmuuttopolitiikan järjettömyyttä arvosteleva saa rasistin tittelin, köyhien suomalaisten puolustaja on automaattisesti persu tms tätä kuulee ihan asiantuntijoina itseään pitävien ihmisten lausunnoista.

Tällä on vain yksi tarkoitus, vaientaa ihmisten oikeudenmukaisuusvaatimuksia. Kapea-alaisesti epäoikeudenmukaisuuksia katsovat ovat niitä hyväosaisia, jotka eivät kykene asettumaan toisen ihmisen vaikeaan asemaan, tai tuntemaan myötätuntoa. Kun ei ole itse joutunut ponnistelemaan etuuksiensa eteen, on vaikea ymmärtää niitä, joille mitään tukea kotoa ei ole ollut saatavissa, tai on ollut vielä suurempia vaikeuksia, kuten lähisuhdeväkivalta tms.

Toivomus onkin, ettei ihmisten hädänalaisilla tilanteilla lähdetä leikkimään, vaan keskitytään siihen tosiasiaan, että kunnollinen perusturva ja toimeentulo pitää kuulua kaikille ja sen perustuslakiinkin säädetty olemassaolo pitää kaikin keinoin turvata ja varmistaa. Poliitikkojen lakia rikkovaa linjaa ei saa hyväksyä, eikä katsoa läpi sormien.
257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

aina naapuria, ellet satu ymmärtämään.. ei raha puussa kasva..

Äänestä
  • Ja omaa elämääsi siinäkin mielessä, ettet kykene myötätuntoon ja Suomen kansan hyvinvoinnin rakentamiseen. Tunne-elämäsi rajoittaa lähinnä itseäsi, mutta tekee Suomen Perustuslain rikkojien asemasta helpompaa. Heidän kauttaan verovaroja käytetään monikansallisten tuhomonopolien etujen ajamiseen, ei ihmisten hyväksi.

    On tietysti oma valintasi, jos haluat olla torvelo ja tukea niitä, jotka eivät oikeasti tukea tarvitse, mutta suosittelen harjoittamaan edes alkeellista myötätuntoa ja elämään ihmisiksi ihmisten joukossa. Siihen kuuluu ns. lähimmäisen rakkaus ja hyvinvoinnin jakamisen kaikille puolustaminen. Se on muuten säädetty Suomen Perustuslakiin, jos et ole sattunut huomaamaan. Tosin sitä lakia raiskaava valtionjohto sallii kaltaistesi kehittymättömien asenteiden olemassaolon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Perusturva kuntoon kirjoitti:

Aivan asiallisissakin keskusteluissa köyhien vaikeasta asemasta puhuminen saa nyt heti leiman, että kuuluu johonkin tiettyihin joukkoihin.

Maahanmuuttopolitiikan järjettömyyttä arvosteleva saa rasistin tittelin, köyhien suomalaisten puolustaja on automaattisesti persu tms tätä kuulee ihan asiantuntijoina itseään pitävien ihmisten lausunnoista.

Tällä on vain yksi tarkoitus, vaientaa ihmisten oikeudenmukaisuusvaatimuksia. Kapea-alaisesti epäoikeudenmukaisuuksia katsovat ovat niitä hyväosaisia, jotka eivät kykene asettumaan toisen ihmisen vaikeaan asemaan, tai tuntemaan myötätuntoa. Kun ei ole itse joutunut ponnistelemaan etuuksiensa eteen, on vaikea ymmärtää niitä, joille mitään tukea kotoa ei ole ollut saatavissa, tai on ollut vielä suurempia vaikeuksia, kuten lähisuhdeväkivalta tms.

Toivomus onkin, ettei ihmisten hädänalaisilla tilanteilla lähdetä leikkimään, vaan keskitytään siihen tosiasiaan, että kunnollinen perusturva ja toimeentulo pitää kuulua kaikille ja sen perustuslakiinkin säädetty olemassaolo pitää kaikin keinoin turvata ja varmistaa. Poliitikkojen lakia rikkovaa linjaa ei saa hyväksyä, eikä katsoa läpi sormien.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu