Olen seurustellut nykyisen poikaystäväni kanssa reilun vuoden. Suhteemme alkoi pettämällä: jätimme kumpikin entiset puolisomme toistemme vuoksi. Arki ei aina ole ollut ruusuista, mutta rakkautta siitä ei ole puuttunut. Olemme sangen erilaisia ihmisiä, mutta kaikesta on aina puhuttu ja ongelmat selvitetty.
Poikaystävälläni on työ, jonka vuoksi hän viettää puolet kuukaudesta poissa kotoa. Olemme kuitenkin pitäneet yhteyttä toisiimme päivittäin, esim. soittamalla, viesteillä, netin kautta... Nyt viimeisten kuukausien aikana yhteydenpidot ovat kuitenkin harventuneet jatkuvasti kunnes ollaan tultu pisteeseen, etten käytännössä kuule/tiedä miehestä enää mitään. Yleensä kun olen yrittänyt soittaa, ei vastaa puhelimeen ja kun vastaa, on huonolla tuulella. Itse mies soittaa harvoin ja silloinkin vain "velvollisuudentunnosta".
Olemme puhuneet asiasta ja olen kysynyt mieheltä suoraan missä mennään ja mitä hän haluaa. Haluaako hän enää olla yhdessä, haluaako hän erota vai mitä? Vastaukseksi saan vaan kiertelyä ja sen maailman ärsyttävimmän tiuskaisun: "En tiedä".
No, en tiedä minäkään mitä tulisi tehdä. Rakastan kyllä miestäni, mutta tämä epätietoisuus on jotain ihan hirveää. Pitäisikö vaan antaa olla ja lähteä suhteesta? Vaan jäädä odottamaan, että tilanne muuttuu? Miten tuon miehen saisi murrettua? Mikä sitä hiertää?
Auttakaa, ihanat. Pää hajoaa, kun ei tiedä mitä tulisi tehdä tai ajatella.
Niin, ja en usko, että mieheni on pettänyt minua. Ei ainakaan vielä. Halua toiseen tietysti saattaa olla.
Poikaystävälläni on työ, jonka vuoksi hän viettää puolet kuukaudesta poissa kotoa. Olemme kuitenkin pitäneet yhteyttä toisiimme päivittäin, esim. soittamalla, viesteillä, netin kautta... Nyt viimeisten kuukausien aikana yhteydenpidot ovat kuitenkin harventuneet jatkuvasti kunnes ollaan tultu pisteeseen, etten käytännössä kuule/tiedä miehestä enää mitään. Yleensä kun olen yrittänyt soittaa, ei vastaa puhelimeen ja kun vastaa, on huonolla tuulella. Itse mies soittaa harvoin ja silloinkin vain "velvollisuudentunnosta".
Olemme puhuneet asiasta ja olen kysynyt mieheltä suoraan missä mennään ja mitä hän haluaa. Haluaako hän enää olla yhdessä, haluaako hän erota vai mitä? Vastaukseksi saan vaan kiertelyä ja sen maailman ärsyttävimmän tiuskaisun: "En tiedä".
No, en tiedä minäkään mitä tulisi tehdä. Rakastan kyllä miestäni, mutta tämä epätietoisuus on jotain ihan hirveää. Pitäisikö vaan antaa olla ja lähteä suhteesta? Vaan jäädä odottamaan, että tilanne muuttuu? Miten tuon miehen saisi murrettua? Mikä sitä hiertää?
Auttakaa, ihanat. Pää hajoaa, kun ei tiedä mitä tulisi tehdä tai ajatella.
Niin, ja en usko, että mieheni on pettänyt minua. Ei ainakaan vielä. Halua toiseen tietysti saattaa olla.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei mies haikaile paluuta vanhaan?
Tyypillistä seurustelua..petetään jo ennenkuin aletaan olla yhdessä..
pitäskö pettää taas..jos se on se teidän juttu!
ajateltavaa. Mitkä asiat olivat entisissä suhteissanne huonosti, mikä ei toiminut, mikä exässä oli hankalaa? Mitä näistä asioista olette keskenänne puhuneet ennenkuin aloititte suhteenne? Tiedätkö oliko miehesi tuollainen jo edellisessä suhteessaan, kai hän jotain suhteensa ongelmista kertoi? Vaikkapa ettei jaksa sitä jatkuvaa yhteydenpitoa puolisonsa kanssa ollessaan reissussa, että tuntuu kyttäämiseltä tms.
Kuulostaa nimittäin siltä, että ne edellisten suhteiden vaikeat asiat ovat nyt tulossa niskaan. Arvaisin näin. Ne asiat kun eivät ole ikinä vain siinä suhteessa ja siinä toisessa, vaan yleensä vähintäänkin osittain itsessä, usein jopa aika isolta osin itsessä. Ja niinpä ne tulevat mukana seuraavaan suhteeseen, vaikka niiden piti jäädä siihen edelliseen suhteeseen, kun siinähän se vikakin oli. Kannattaa miettiä ja puhua miehen kanssa.
olisitte selvittäneet asiat exienne kanssa kunnolla eikä tuollai pettämällä. Nyt lusikoit sitä mitä keitit. Ymmärrystä ei löydy pettäjille. ratko nyt samallai ongelmia hässimällä muita niin kuin edelliselle teit.
Kuulostaa tutulta. Siis liikkuva työ, yhteydenpidon lopahtaminen ja jopa tuo kammottava vastailutyyli. Mistä johtuvat jatkuvat itkeskelyni ja epätietoisuuteni.
Mieheni on stressaantunut, vailla vapaa-aikaa ja potee yleistä elämänhaluttomuutta. Tätä on jatkunut kohta vuoden. Välillä minäkin olin pidemmän tovin poissa kotoa, ja kaduin sitä, koska ongelma vain tuntui pahenevan. Ennen niin hyvin itsestään ja kodistaan huolehtineella puolisollani oli palatessani jääkaapissa samat vihannekset kuin lähtiessäni.
Vaikka elämäntoverin katoaminen ja suhteen nahistuminen kalvavat, olen kuitenkin saanut miehestäni irti sen verran, että hän rakastaa minua edelleen. Hänellä ei vain riitä energiaa oikein edes itselleen. Voin vain yrittää olla läsnä ja tukea. Yritän kannustaa häntä karsimaan tekemistä ja kokeilemaan ammattiapua, mutta en näköjään osaa tehdä niin kuulostamatta siltä, että esitän vaatimuksia. Eniten minua tosin rassaakin se, että hän kokee minutkin yhdeksi velvollisuudeksi muiden joukossa, vieläpä tärkeysjärjestyksessä ilmeisen matalaksi.