Moikka. Kertokaapa viisaammat toimintaohjetta ongelmaani: asun avoliitossa miehen kanssa, jonka äiti asuu muistisairautta kärsien palvelutalossa. Avomies olettaa ilman muuta, että joka toinen viikonloppu ollaan suvun kotipaikalla sadan kilometrin päästä yhteisestä kodistamme, haetaan anoppi mökille ja hyysätään häntä siellä. Minä olen se, joka vaipat vaihtaa, pyyhkii takapuolen jne. Poikansa kanssa nainen riitelee ja tiuskii poikansa kovista otteista. Minä olen totaalisen kyllästynyt siihen, että minua pidetään itsestäänselvyytenä matkakumppanina joka toinen viikonloppu vaipanvaihtajaksi jne. Ellen lähde mukaan, on se avomiehen mielestä selvä merkki, että avoeromme on alkanut ja etten ole sopiva hänen elämänkumppaniksi, koska olen mustasukkainen äidilleen. Minusta on ihan ok, että mammaa pidetään vaikka yhtenä päivänä talolla ja muuna aikana voisi sukuloida vaikka ottaen mamman mukaan. Tutustuisin samalla avomiehen sukulaisiin ja kavereihin. Myöskin pikkuruisen paikkakunnan huvielämään olisi mukava tutustua eikä vain möllöttää viikonloppu toisensa jälkeen saunan jälkeen tv:n ääressä. Siis en halua jokatoinen viikonlopun perjantai- tai lauantai-ilta olla viihteellä, mutta olisihan tuo mukavaa joskus päästä tuulettumaan. Mitä teen? Odotanko avoanopin poisnukkumista ja hammasta purren jatkan tässä arvellen, mikä on seuraava merkki alkavasta avoerosta, kun ei ole enää anoppia, jonka päältä kinata?
Hirviö avominiäkö?
Herpaantunut
191579
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
tapauksessa tarvitse noin tehdä.
Riittää että käytte hänen luona hoitokodissa, olette siellä hänen kanssa määrätyn ajan ja lähdette pois.
Meillä sama tilanne, en voi missään nimessä vaatia vaimoni ruveta vaihtamaan vaippoja j.n.e.
Ei kenenkään tarvitse tehdä kenenkään muun hyväksi yhtään mitään ellei halua.
Eihän tällä ole anoppi-miniä-suhteen kanssa mitään tekemistä. Sinun pitää miettiä, mitkä ovat sinun rajasi, mitä olet valmis avoliitossa erilaisten puolisoon liittyvien asioiden hyväksi tekemään. Joku tekee paljon eikä valita, toinen ei tee juuri mitään ja valittaa silti. Kenenkään ei ole pakko olla toisten ihmisten omaishoitaja edes väliaikaisesti, saatikka siten, että se on teillä säännöllistä.
Tuntuu siltä, että teillä on nyt ongelma parisuhteenne määrittelyssä. Mies vie ja sinä vikiset. Mietipä oikein ajan kanssa, mitä parisuhteelta haluat, mitä olet sen eteen valmis tekemään ja mitä odotat toiselta. Nosta sitten katti pöydälle ja puhu miehen kanssa ajatuksistasi, katsokaa löytyykö yhteistä säveltä. Jos oletuksenne avoliitosta, sen eduista ja velvollisuuksista ovat kovin erilaiset, on ehkä parempi huomata se ajoissa kuin odottaa vuosikausia kärsien ja huomata sitten kumminkin, ettei hommasta mitään tule eikä ole tullut koko aikana.
No johan on avomies!
Anna hätäkellojen soida, silloin kun ne soivat.
Jos ja kun avomies ilmaisee, että on selvä merkki avoerosta ja ettet olisi sopiva kumppani hänelle sen vuoksi, että et halua viettää vapaa-aikaa dementikon kakkavaippoja tyhjennellen, niin aika epeli on avomies.
Epeli tosiaan kääntämään asiat päälaelleen. Mieshän kiristää sinua!
Ei tosiaan ole mikään yleismaailmallinen merkki kieltäytymisesi vaipparallista, ettetkö olisi sopiva kumppani.
MIES se tässä ei sopiva ole, herregud sentään! Nyt kuule ystäväiseni, ota ja suutu kunnolla. Sinulla on oikeus viettää vapaasi muutoinkin. Ihan käsitän sen, että menette palvelutaloon katsomaan vanhaa "äiteetä", mutta että sinun pitäisi alkaa kuunnella äidin ja pojan välisiä tiuskimisia kakanhajun siivittämänä. Hyi sentään!
Ja sisso! Mies kehtaa tuossa tapauksessa vielä syyttää sinua mustasukkaiseksi. Hahhah! Siitä vaan, aika halvalla mies pistää sinut. Että dementikko, housuun laskeva äiteemuori olisi kilpailijasi.
Tarvitset nyt roppatolkulla naisellista itsekunnioitusta, että sinua ei ihan näin matalaan sarjaan pistetä kilpailijaksi ja että alentuisit olemaan muka mustasukkainen. Kaikkea se miesparka kuvittelee.
Mitäkö tekisit? Mikä olisi toimintaohje? Neuvoni on tämä:
lyöt miehelle madonluvut pöytään!
Sinä olet kunnioitettava nainen, ja sinua kuuluu kohdella sen mukaan. Sinua ei kiristellä avoeroilla. Sinulle on turha tulla esittelemään mustasukkaisuussessioita.
Ei tarvitse odotella avoanopin poisnukkumistakaan, koska kieltäydyt koko jutusta mennä jonnekin huitsin nevadaan jonnekin kotimökille.
Mies ei selvästikään kunnioita sinua. Eikä hän sitä tule tarjomaan, ellet itse ala kunnioittaa itseäsi.
Sinun tulee sanoa vain: EI.
Kerrot avomiehelle, mitkä ovat SINUN ehtosi liiton jatkumiselle. Sillä näin, sisareni, se kuuluu mennä. Juuri näin päin, että sinä olet se, jota tavoitellaan ja hieman liehitelläänkin.
Ehodottomasti, usko Liina Anniinaa: vaipparalli poikki heti ensi tilassa!
Muori pysyköön toistaiseksi palvelutalossa. SINÄ sanot miehelle, milloin sinä olet valmis lähtemään vierailulle palvelutaloon katsomaan muoria.
Eikä sinun tarvitse kuvitellakaan, että työntäisit käsiäsi mummelin kakkapöksyihin. Mies tehköön sen itse, jos haluaa.
Käännä nyt toisinpäin koko teidän liittonne asetelma. Tee miehen kiristämisestä loppu. Alkuun mies voi alkaa pelotella ja kiristää lisää, mutta ole vahva, älä anna periksi.
Tässä mitataan koko sinun asemasi avo/avioliitossa tulevaisuudessakin. Ja jos siltä näyttää, että miehesi on niin tyhmä, ettei tajua alkaa pitää sinua hienona ja kunnioitettava naisena, niin menköön semmoinen. Sinä ansaitset paljon parempaa!
Pää pystyyn siis, sisko hyvä!
Hyvä Liina Anniina,puhut asiaa!!!!!
Hoidappa äites ihan itte ja tommoinen homma olisi hyvä 2-4 kertaa vuodessa mutta joka toinen viikonloppu on liikaa ja siinä menee elämä pilalle kun joutuu tekemään sellaista mikä ei kiinnosta. Ei muuta kun laitat mieheis yksin äitinsä kanssa mökille ja pidät itse rentouttavan viikonlopun kotona koska miehesi yrittää tehdä sinusta omaishoitajaa äidillensä joka toiseksi viikonlopuksi ja aviliiton kanssa asialla ei ole mitään tekemistä.
Avominiästä en tiedä, mutta hänen poikansa on aika munaton nysvä. Ja hänen avopuolisonsa samaa kastia.
suvun talolle. Eikö mummollekin olisi parempi olla palvelutalossa, koska ei kotona pärjää. Mummolle kotipaikalla käynti saattaa olla henkisestikin jo rasite. Käynti ei tuota iloa vaan pikemminkin sekoittaa mummoa.
Sen jälkeen kun isäni joutui hoitokotiin, äitini vaati että hänet haettaisiin viikonlopuksi kotiin. Emme tehneet sitä, koska epäilimme, että isälle on haittaa siitä.
Ihan ensimmäiseksi tuli mieleen, että avopuolisosi taitaa olla mies, jonka velvollisuudentunne äitiään kohtaan on mennyt pikkuisen överiksi. Jos äiti on niin dementoitunut, että asuu jo vallan muistihäiriöisten palvelutalossa, niin päättelen, tosin pelkän kirjoituksen perusteella, että hän on jo vähintään keski vaikeasti dementoinunut. Minä en häntä kyllä enää joka toinen viikonloppu raahaisi yhtään mihinkään. Sen verran olen dementikkoja hoitanut, että noin usein tapahtuvat muutokset tekevät vain hallaa itse dementikolle. Rutiinit ja turvallinen, tuttu ympäristö ovat kaiken parasta dementikolle. Kaiken paras olisi käydä katsomassa häntä siellä palvelutalossa ja luoda siitä hetkestä lämmin ja turvallinen, kahvitella, ulkoilla, lukea, katsoa vanhoja kuvia ja jutustella menneitä. Siellä kotona voi käyttää aina silloin tällöin päiväseltään kahvittelemassa pihakeinussa.
Miehesi kovat otteet saattavat kertoa siitä, että hän on väsynyt itsekin koko ruljanssiin, mutta ei voi päästää irti. Väsyneenä helposti tulee ylilyöntejä ja otteet kovenevat, kun äiti ei osaa enää toimia odotetulla tavalla ja äiti reagoi niihin. Dementikkokin saattaa olla välillä aggressiivinen, saatika jos häneen käytetään kovia otteita.
Miehesi käy varmasti jo läpi luopumisen tuskaa ja kun ei yksin jaksa, hakee turvaa sinusta, mutta väärin perustein. Sinun syyllistämisesi on väärin, eikä sinulla ole edes velvollisuutta osallistua hoitoon. Kaikki kunnia teille, että olette jaksaneet, mutta joskus on pakko luovuttaa. Minusta et ole hirviöminiä, vaan se viimeinen järjen ääni, joka vielä yrittää ajatella teistä kolmesta järkevästi. Yritä puhua miehellesi järkeä päähän ja siitä, että te väsytte lopullisesti, jos tilanne jatkuu näin. Nyt on aika päästää irti, mutta se ei tarkoita sitä, että ei välittäisi.
Kiitos teille kannustuksesta. Enhän minä hullu olekaan :). Avomieheni ei todellakaan halua ottaa selvää, miten Alzheimerin tauti etenee. Hän haluaa muistaa äitinsä "äitinä". Ja kun mamma kiroilee ja käyttäytyy asiattomasti, mies vain sanoo, ettei hän ymmärrä äitinsä käyttäytymistä. Ja oikeassa on viimeinen kirjoittaja, avokki on itsepäinen velvollisuuksiensa suhteen. Olen ilmoittanut hänelle, että minä en lähde joka toinen viikonloppu kotipaikalle, vaan pidän vapaan viikonlopun itseni kanssa tai reissuan ystävieni luokse. Hoitakoon, jos hoitaa, ei kuulu minulle. Jos se on eron syy, kovin oli löyhässä hirressä tämäkin raato :) Hyvää kevään jatkoa teille kaikille!
Neuvoni on tämä: Sanot avomiehellesi näin: ENSIN HÄÄT, ja sitten vasta jatkat yhteisten sukulaistenne avustamista. Kyllä se on, että tuo tilanne on hyväksikäyttöä. Jos hän ei halua sinua kunnialliseksi aviovaimokseen, ostaa sormusta sormeen, ja antaa sinulle puolison oikeutta omaisuuteensa, niin ei silloin sinulle kuulu tuollainen AVIOPUOLISON vastuukaan. Hän kohtelee sinua ilmaisena henk.koht. avustajana, eikä edes sormusta osta. Sanot näin: Tuo avustaminen sopii sinulle, sitten kun olet laillinen aviopuoliso, eli: milloin häät?
Kylläpäs oli hölmö neuvo.
Kun alottajan mies kiristää avoerolla, niin sinä sitten kehotat naista kiristämään avioliitolla?
Olisipa siinäkin hyvä peruste mennä naimisiin, juu... varmaan antaisi tosi hyvän ja kestävän pohjan avioliitolle tuollainen kiristäminen. Hohhoijaa. Eli häät pidettäisiin, koska vaimo kiristi, ja sitten tilanne tietysti jatkuisi niin, että mies alkaisi kiristää vaimoaan avioerolla.
Kaikenlainen avo/avioliitolla kiristäminen tai erolla uhkailu on VÄÄRIN. Sellaista ei pidä tehdä eikä sellaista pidä sietää.
-ALOITTAJALLE:-
Älä alistu tuollaiseen kiristämiseen. Määrittele omat rajasi, ja pidä niistä kiinni - lempeästi mutta lujasti. Sittenpähän nähdään, oliko miehesi tosissaan tuon erolla kiristämisen suhteen. Jos oli, niin sitten ei voi mitään, ei sellaisen miehen kanssa oleminen olisi kuitenkaan ollut sinulle terveellistä pidemmän päälle.
Kertomasi perusteella näyttäisi kuitenkin siltä, että miehesi käytöksen selittää (ainakin osittain) hänen kokemansa stressi. Äidin alzheimer lienee hänelle tosi kova paikka, jos hän oireilee kieltämällä koko jutun ja kieltäytymällä edes ottamasta selvää ko. sairaudesta. Mitä ilmeisimmin hän ei ole vielä valmis kohtaamaan sitä tosiasiaa, että hänen äitinsä on jo vanha ja matkalla kohti kuolemaa. Hän ilmeisesti pelkää - ja tällainen pelko voi saada muuten hyvän ihmisen toimimaan järjettömällä tavalla, koska hän sisimmässään on niin epätoivoinen.
Pystyisitkö auttamaan miestäsi jotenkin, niin että hän uskaltaisi lopultakin lakata kieltämästä, että hän vihdoinkin kohtaisi tosiasiat? Että hän oivaltaisi sen, että todellisuus ei siitä yhtään mihinkään muutu, vaikka hän sulkisi silmänsä ja kieltäytyisi katsomasta sitä? Että hän tajuaisi, että loppujen lopuksi olisi parasta hänelle itselleenkin, että hän kohtaisi tosiasiat ja eläisi sen mukaisesti, että hänen pitäisi oikeasti miettiä, mikä olisi realistinen määrä huolenpitoa äidistä? Että hän ymmärtäisi, kuinka hän sinua kohtelemalla ja typerällä kiristämisellä uhkaa ihan oikeasti menettää sinut... ja aivan turhaan?
Keskustele näistä aiheista miehesi kanssa rehellisesti ja avoimesti, että hän oikeasti ymmärtäisi, miten paljon vahinkoa hän tekee typerällä köytöksellään, niin itselleen kuin sinulle - ja varmasti myös vanhalle äidilleen. Pyri siihen, että hän ottaisi selvää siitä, minkälainen Alzheimerin tauti oikeasti on. Kerro miehellesi, että ymmärrät mistä hänen käytöksensä johtuu, MUTTA tee samalla myös selväksi, että et aio hyppiä joka toinen viikonloppu vaihtamassa hänen äitinsä kakkavaippoja. Se ei ole sinun työsi, vaan hoitajien. Tee myös selväksi, että avoerolla uhkailu on raukkamaista ja että jos hän ihan oikeasti tarkoittaa mitä sanoo, niin selvä - valitkoon sitten vanhan äitinsä, joka kuitenkin kuolee aikanaan (ehkä jo aika pian?).
Toivon, että pystyisitte keskustelemaan asioista avoimesti, rehellisesti ja syyttelemättä. Toivon myös, että pystyisitte YHDESSÄ SOPIMAAN miehesi äidin tapaamisesta ja hoitamisesta. Täällä ketjussa on tullut hyviä ideoita siitäkin, että onko miehesi äidille ylipäätään hyväksi, että häntä kuskataan sinne mökille. Tässä palvelutalon henkilökunta on iso apu. Voi olla, että mökkireissut tekevät hänelle hyvää... mutta voi myös olla, että ne eivät olekaan hänelle hyväksi, jolloin kaikki se vaiva, jolla miehesi kiusaa itseään (ja sinua) meneekin täysin hukkaan.
Tässä sopassa on kolmen ihmisen hyvinvointi: miehesi (hänen huolensa ja murheensa äidistä), hänen äitinsä (eläminen alzheimerin kanssa) ja sinun (oma jaksamisesi). Toivon, että löydätte kompromissin kaikkien näiden kolmen välillä.
Sanoit ettei mies halua tietää äitinsä taudin kulusta. Ei ilmeisesti hyväksy asiaa vielä.
Voisitko pyytää palvelukodin henkilökunnan arviota anopin voinnista ja esim. olotilasta noiden kotona vierailujen jälkeen. Onko se heidän mielestään eduksi vai haitaksi`Onko hän entistä levottomampi taas sitten kun palaa palvelutaloon?
Tai lähde vielä kerran mukaan ja marssita miehesi kanssasi kysymään edellä mainittuja asioita. Kuulisitte ne samalla kertaa, eikä miehesi voi vääristellä vastauksia
Mikä "miehesi"? Eihän miehen heilalla ole mitään oikeutta saada tietää hänelle vieraan ihmisen sairaustietoja.
En usko etta avioliitto olisi nyt ajankohtainen juttu vetaa esiin. Jos teilla nyt on tallaisia ongelmia, ei kirkossa kaynti sita paranna, painvastoin.
Miehen aiti on sen aiti, terve tai sairas, se on tosiasia, jota kukaan ei voi muuttaa. Ajattele, jos sinun aitisi/ isasi olisi dementoitu, hylkaisitse hanet noin vain - etta miehesi paasee huvittelemaan viikonloppuisin ? kysy tata itseltasi.
Paras ottaa asia esille avoimesti, kerro miehellesi miten karsit viikonloppureissuista aitinsa kanssa, katso miten han suhtautuu siihen, ja mita han on valmis muuttamaan, jos haluaa etta olet onnellisempi. Jos hanelle on niin paljon tarkeampaa aitinsa, kuin mita avovaimonsa, se asia jo puhuu itsestaan.
JOs han ei mitaan ehdota/ tee, sinun itsesi on oltava valmis tekemaan paatoksesi elamaanne.
Siis jatkaa samaa mallia, vai erota, jo tassa vaihessa. Silla uskon ettei han siita muutu.
Jos käynnit jätettäisiin pelkästään ihan sinne palvelutalolle (aiemmin tulivatkin jo syyt siihen, miksi sairasta kannattaa pitää vain ihan siellä) niin mikä pakko naisen on sinne mukaan aina lähteä. Onko mies sitten sitä mieltä, että nainen vihaa anoppiansa, jos ei halua innosta kihisten lähteä aina häntä moikkaamaan?
Minulla on alzheimer-mummo, mutta perheessämme se on hyväksytty alusta pitäen. Ei sinne kaikkien ole pakko aina suuna päänä tormata. Eilen isä ja äiti kävivät moikkaamassa, minä ja sisko emme. Olisin tosin lähtenyt matkaan, mutta oli niin jumalaton krapula.
Miehesi ei toden totta välttämättä halua hyväksyä tuota sairautta ja sen parantumattomuutta. Minuakin pelottaa, että käyttäytyisin vastaavassa tilanteessa samoin tehden hallaa sekä puolisolle, potilaalle (esim. jompi kumpi vanhemmista) tai muulle sukukunnalle. Jos hänet saisi tämän tajuamaan lyömällä ne madonluvut pöytään ja takomalla faktaa kaaliin niin ehkäpä se kiristys loppuu.
En ymmärrä, että mistä niin idiootteja aikuisia ihmisiä tuntuu koko ajan sikiävän, ettei omaa luokatonta käytöstään ymmärrä saati petraa, vaikka toinen sanoo sen selvällä suomen kielellä päin naamaa?
Aloita vaikka tällä:
"Sinä kiristät minua näin typerällä asialla. Minähän kun en ole mustasukkainen äitimuorista. Lopeta tuollainen ääliömäinen käytös, hyväksy äitisi tilanne, hanki tietoa, opettele vaihtamaan vaippoja ja lopeta minun kiusaaminen. Lähden kyllä mukaan, mutta kun en joka toinen viikko ja kakkaruljanssit jäävät vähemmälle."
Hoitokoti on tietysti hyvillään, kun ei tarvitse maksaa ylimääräistä viikonloppulisää tästä potilaasta. Vähemmän työtä hoitohenkilökunnalla.
Mutta onko potilaalle edes hyväksi tuo raijaaminen, jos sairaus on pitkälle edistynyt. Hän ei ehkä edes tunne sinua enää. Hän ei ehkä halua, että kosket häneen, ja siksi kiroilu ja raivostuminen.
Koska olet ikään kuin omaishoitaja, mene toki palvelutaloon ja puhu siellä hoitavien ihmisten kanssa. Potilaalle on ehkä muotoutunut rutiineja, joista et tiedä.
Palkattomaksi hoivajaksi älä rupea. Et ole mitenkään velvollinen tähän hoivatyöhön.
Tämä ei voi kauan näin jatkua.
Kuulostaa siltä, että mikäli miehesi saa tahtonsa kiristämällä läpi tässä asiassa, saa hän toisessakin jne. Älä tee itseäsi vastaan. Jos ero tulee, on sen tarkoituskin tulla. Harva nainen suostuisi tuohon, mitä ukkosi vaatii. Ja täytyy sanoa, että harva mies on noin narsisti, että kehtaa edes vaatia tuollaista ja vielä uhkailla. Kehoittaisin lukemaan jonkun narsismia käsittelevän opuksen ja miettiä, tuntuuko tutulta. Muista, että sinun elämäsi on kuitenkin sinun ikioma. Tsemppiä.
Voi herraisä näitä toisten diagnosoijia! Mistä joku nettikirjoittaja tietää kenenkään narsistisuudesta tai edes ketjun pääaiheesta, muistihäiriöisen avokin äidin, tilanteesta. Olemme kuulleet vai yhden määrittelyn: ap.n mielipiteen avokkinsa äidistä.
Se on kyllä ketjusta taas selvinnyt, että Suomi on täynnä sydämettömiä ihmisiä. Tarkoitan näitä, jotka haluavat kuulla, miten muut eli tuntemattomat sanovat: Lyö kova kovaa vastaan. Nosta kissa pöydälle. Jätä avokki tms. jos ei tottele sun näkemystäsi.