Sinä joka olet Yhdysvalloissa tällä hetkellä au pairina tai olet hakuprosessissa loppusuoralla;
olen jo muutaman vuoden halunnut lähteä au pairiksi Yhdysvaltoihin. Valmistun keväällä koulusta ja olen päättänyt lähteä elo/syyskuussa au pairiksi (jos löydän mukavan perheen siihen mennessä ja saan asiat hoidettua...).
Toivoisinkin että kerrotte käytännön asioista, hakuprosessista yms. muista asioista ennen lähtöä.
1. Olen miettinyt eri järjestöjä (Cultural Care Au pair, EurAuPair jne.). Onko järjestöillä paljon eroja, mikä on ns. kannattavin vaihtoehto ajatellen että kaikki sujuu hyvin? Minkälainen järjestön haastattelutilanne on, mitä kysellään yms.?
2. Entä viisumi? Tiedän, että viisumihaastattelu tapahtuu Helsingissä ja kustannukset. Mitä viisumihaastattelussa kysellään, onko mahdollisuus että viisumia ei tule jostain syystä saamaan..?
3. Oletteko ottaneet erillisiä vakuutuksia järjestön perusvakuutuksen lisäksi ja mitä tähän perusvakuutukseen kuuluu?
4. Onko perhe valtuutettu maksamaan ainoastaan sen 500 dollaria koulunkäynnistä? Luin erään järjestön sivuilta että au pairin täytyy suorittaa 6 opintoviikkoa, tai sitä vastaava tuntimäärä 72-90h. Paljonko opiskelu tulee kokonaisuudessaan kustantamaan?
5. Saako kansainvälisen ajokortin vaikka ei ole käynyt autokoulun 2.osaa Suomessa eli omistaa ainoastaan väliaikaisen ajokortin?
5. Minkälaiset mahdollisuudet on alle 21.vuotiaalla bilettämiseen (kuppilat, baarit yms.)? Oletteko törmänneet ongelmiin johtuen siitä että ette ole vielä täyttänet 21-vuotta? (kaikki kauhistuneet hostäidit ja isit: KYLLÄ ! olen tulossa ensisijaisesti hoitamaan lapsia, tutustumaan kulttuuriin ja oppimaan kieltä. EI, en ole tulossa vuodeksi pelkästään bilettämään, en aja autoa tai hoida lapsia alkoholin vaikutuksen alaisena tai krapulassa !!!! )
6. Kohtasitko itse mitään ongelmia hakuprosessin aikana?
Toivon, että saan asiallisia vastauksia ja jospa tämä auttaisi myös muita Yhdysvaltoihin suuntaavia tulevia auppareita. :) KIITOS !

Vastaukset 5
Vanhimmat
Alle 21v. ei saa alkoholia ostaa kaupasta eika kuppilasta. Paperit tarkastetaan kaikilta jotka nayttavat olevan alle 50v. ja joskus vanhemmiltakin.
Totta kai nuoremmatkin juovat mutta siihen tarvitaan jo sellainen "tukiverkko" mita sinulla ei ole enka kehoita edes yrittaa hankkimaan.
Maan laki on sellainen etta jos vanhempi ostaa tai tarjoaa alkoholia alle 21v:lle han saa sakot ja pahimmassa tapauksessa vankilatuomion.
ma olin alle 21 ja paasin baareihin.. ja naytan tosi nuorelta.. valilla takaoven kautta, ja valilla sellasii baareihin minne saa alle 21 v menny, saa vaan leiman kateen tai muuta sellasta. Kuitenkin kannattaa varoa sita juhlimista ihan joka paikassa ja ottaa muutenkin selvaa alkoholi-laista.. esim autossa ei saa olla alkoholia ellei ole yhta 21v paikalla, ja ne pitaa olla takakontissa...
kiitos näistä. entä vastauksia noihin muihin kohtiin?
2. Viisumien haastatteluun voit tutustua googlaamalla
4. Kyllä, perhe maksaa sen $500, ja se on osa järjeston maksuista, sen enempää et saa
5. Kyllä, sinun on osattava ajaa, ja saatava se kansainvälinen ajokortti. Googlaa
5. bilettäminen - se riippuu sijainnista, kuinka lähellä baarit ovat.
Sinun on tietenkin oltava mukava alivuokralainen. Perheen tehtäviin ei kuulu se että järjestäisivät sinun viikonloppujen menot ja seuraelämä. Jos he haluavat, voivat he milloin tahansa, mistä syystä tahansa perua tyosopimuksesi. Useimmat järjestot antavat sinulle 2 viikkoa aikaa etsiä uusi perhe, ja jos et siinä ajassa sellaista loydä, niin olet matkalla kotiin
Culturalcaren haastattelu oli ihan semi helppo. Suomeks juteltiin suurin osa, ja lopussa kysy kai neljä kysymystä englanniksi :D Esim. et kuinka usein ajan autoa (oli kysyny tän jo suomekski), mitä teen vapaa-ajalla ja pari muuta. Ihan helppoja =)