Kaverini kanssa...

Mitä mieltä olette, tuleeko tästä nyt enää yhtään mitään?
Nussin eilen yhden parhaimman kaverini kanssa. Käytän sanaa
"nussin", koska kyseessä ei ollut mikään rakastelu, vaan
eläimellinen pano. Molemmilla on hirveät omantunnon tuskat,
sillä minun eksäni on minun ja hänen ystävänsä ja hänen
eksänsä on meidän kaikkien ystävä. Molempien erot ovat
suht tuoreita ja kyseessä oli yksinkertaisesti puutteessa
olevien ihmisten nainti, ei sitä voi sen nätimmäksi
voi kuvailla. Heti sen jälkeen tuli mieleen, että me emme
tietenkään kunnioita ystäviämme/eksiämme tällaisella pelillä.
Toisaalta olemme kaksi sinkkua ja aikuisia ihmisiä.
Emme todellakaan aio kertoa kenellekään tästä, eikä tätä
tule enää toiste tapahtumaan. Onnistummekohan nyt pysymään
ystävinä ja hoitamaan asiat kunnialla? Tarkoitus on, ettei
tästä enää sen enempää puhuta, kuin jo olemme.

Niin ja vaikka kuinka olisi syyllisyyden tuntoja, silti se
oli yksi parhaimpia panoja, joita olen koskaan kokenut.
Saattoi kyllä johtua siitä, että olin niin superpuutteessa...
En muista koska olen viimeksi ajatellut noin 100%:sesti
pelkällä alapäälläni. Huh!
51077
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Voihan siitä tullakin, mutta ystävyytenne on kuitenkin joka tapauksessa erilaista kuin ennen. Monesti tuollaisissa tapauksissa toiselle tulee tunteita, että voisikin olla kivaa jopa seurustella tuon kanssa...

Äänestä

puuuuh... on kaks kaverusta, bestikset ja nyt oon sitte ollu molempien kanssa. Toisen kans viime vuoden puolella joitain kertoja ja toisen kans nyt viikonloppuna...Tykkään itseasiassa kummastakin, mutta on kai turha haikailla, että näistä mitään tulis... Mä oon samaan aikaan iloinen, paniikissa ja nolottaa.

Äänestä

Moi!

Minäkin (perheellinen nainen) tapasin kouluaikani kaverin ja päädyimme sänkyyn (eka kerta uskoton - toivottavasti viimeinen). Luulen että kummallakin oli morkkis, kun olemme varattuja tahoillamme. Mutta kuten sinä sanoit, en osaa katuakaan koska tunsin niin voimakasta vetoa tähän kaveriin ja olosuhteet olivat sellaiset että "once in a lifetime". Olin kyllä aika kännissä ja se hävettää....olinkohan vähän yli-innokas. Mutta lyhyesti; moraalisesti ja esteettisesti ei ehkä ok, mutta tunnetasolla oli upeata.

Kommentoikaa mielellään

Äänestä
  • Siis ihan vilpittömästi... toivottavasti ja ilmeisesti nautit, mutta vaan sä tiedät, oliko se riskin arvoista. Iisisti sanoisin tohon edelliseen viestiin, että antaa mennä vaan, mutt tosiasiassa en ite oo koskaan pettänyt, kun oon ollut suhteessa (myös melko pitkässä avioliitossa...) En halunnut koskaan riskeerata meidän perhe-elämää. Mun ex-mies huijas mua sitäkin enemmän. Nyt sinkkuna oon varmaan ollut liian helppo, mutta kun mäkin haluun seksiä mun elämään. Ja toisaalta myös läheisyyttä. Mä oon niin typerys, että haluisin tätä toista kundia ihan tosissaan. Mutta kun olen jo sen toisenkin kaverin kanssa ollut, niin ihan turhaa... Tuskinpa se kaverinsa vanhaa hoitoo alkaa tapailee. Ja sille alkuperäiselle kaverille ollaan yksinkertaisesti valehdeltu. Mun pitäs yrittää unohtaa tää juttu. Mutta kun mä niin haluisin olla uudelleen tän toisen kanssa... Seksi ei edes ollu ihmeellistä, mutta haluun sen ihmisen lähelle. Kaikkee ei vaan voi saada, ja omien valintojen kanssa on elettävä...

    Äänestä

  • Stella-103 kirjoitti:

    Siis ihan vilpittömästi... toivottavasti ja ilmeisesti nautit, mutta vaan sä tiedät, oliko se riskin arvoista. Iisisti sanoisin tohon edelliseen viestiin, että antaa mennä vaan, mutt tosiasiassa en ite oo koskaan pettänyt, kun oon ollut suhteessa (myös melko pitkässä avioliitossa...) En halunnut koskaan riskeerata meidän perhe-elämää. Mun ex-mies huijas mua sitäkin enemmän. Nyt sinkkuna oon varmaan ollut liian helppo, mutta kun mäkin haluun seksiä mun elämään. Ja toisaalta myös läheisyyttä. Mä oon niin typerys, että haluisin tätä toista kundia ihan tosissaan. Mutta kun olen jo sen toisenkin kaverin kanssa ollut, niin ihan turhaa... Tuskinpa se kaverinsa vanhaa hoitoo alkaa tapailee. Ja sille alkuperäiselle kaverille ollaan yksinkertaisesti valehdeltu. Mun pitäs yrittää unohtaa tää juttu. Mutta kun mä niin haluisin olla uudelleen tän toisen kanssa... Seksi ei edes ollu ihmeellistä, mutta haluun sen ihmisen lähelle. Kaikkee ei vaan voi saada, ja omien valintojen kanssa on elettävä...

    Itse olen harrastanut seksiä oman luokan jätkän kans joka on 4vuotta vanhempi mua. kännis ekan kerran jälkeen mua niin hävetti ja se vaivas ihan kamalasti. mutta reilussa viikossa pääsin siitä yli ja se on toistunut. no, se on vaan elämää. meijän välit on parantunut, ollaan hyviä kavereita, tai ainakin mun mielestä. alkuu teki pahaa ku ei voinu kertoo kellekää,mut eipä se enää haittaa. iloisella mielellä sen suhteen,vaik tietää, ettei sais mennä sen mukaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mumn kirjoitti:

Mitä mieltä olette, tuleeko tästä nyt enää yhtään mitään?
Nussin eilen yhden parhaimman kaverini kanssa. Käytän sanaa
"nussin", koska kyseessä ei ollut mikään rakastelu, vaan
eläimellinen pano. Molemmilla on hirveät omantunnon tuskat,
sillä minun eksäni on minun ja hänen ystävänsä ja hänen
eksänsä on meidän kaikkien ystävä. Molempien erot ovat
suht tuoreita ja kyseessä oli yksinkertaisesti puutteessa
olevien ihmisten nainti, ei sitä voi sen nätimmäksi
voi kuvailla. Heti sen jälkeen tuli mieleen, että me emme
tietenkään kunnioita ystäviämme/eksiämme tällaisella pelillä.
Toisaalta olemme kaksi sinkkua ja aikuisia ihmisiä.
Emme todellakaan aio kertoa kenellekään tästä, eikä tätä
tule enää toiste tapahtumaan. Onnistummekohan nyt pysymään
ystävinä ja hoitamaan asiat kunnialla? Tarkoitus on, ettei
tästä enää sen enempää puhuta, kuin jo olemme.

Niin ja vaikka kuinka olisi syyllisyyden tuntoja, silti se
oli yksi parhaimpia panoja, joita olen koskaan kokenut.
Saattoi kyllä johtua siitä, että olin niin superpuutteessa...
En muista koska olen viimeksi ajatellut noin 100%:sesti
pelkällä alapäälläni. Huh!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu