Ovatko..

unelmat tärkeitä ihmiselle ja uskotko niiden toteutuvan, vai pidätkö unelmia vain typerinä haaveina ja fantasioina jotka ovat turhia?
3183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Pimeinä aikoina ne ovat olleet ainoa syy jaksaa, pitää toivoa yllä. Unelmoida pääsevänsä pois. Ne ovat olleet syy taistella, tehdä, toimia, jaksaa luovuttamatta. Tottakai tiedän, ettei niistä jokainen tule ehkä toteutumaan, mutta kuule, niin suuria kun tavoiteet ovat ja niitten eteen tekee kaikkensa, tuo jo epäonnistuminen ja puoleenväliin jääntikin melkoisen hienon tuloksen!

Jos ihminen ei edes unelmoi, ei se paljon uskalla, ei tee eikä eteenpäin pääse. Sellaiset tietenkin on eri asia, jos aina vaan jättää unelmoinniksi, eikä mitään siirrä tavoitteeksi, eli ala tekemään, työskentelemään sen eteen jne. Silloin se on ehkä todellisuuspakoa (hyväkin joskus) ja ajan vietettä, mutta ei ne itsestään yleensä toteudu. Tai jos ei oikein edes tajua mistä unelmoi, kuten suurin osa näistä "mä haluun julkkikseksi" nuoret, jotka eivät ihan oikeasti tajua oikein mistä unelmoivat. Ei siksi että julkkiksilla nyt tuntuisi olevan kovin mitään vaikeaa, eikä sinne ole nykyään edes niin vaikea päästä, vaan: kun se ei ole saavutus, ei arvo eikä ammatti! Se ei ole mikään asia siis oikeastaan. Monesti ihmiset ei tajua, että julkisuudessa pitäisi olla tekemisen ja työn takia, eikä esittelemässä itseään, ne on niitä turhia julkkiksia: ja kuka vittu haluaa olla sellainen?? Oman elämänsä tyhjäpää, eihän sillä mitään saavuta. No, ehkä se on joku juttu jollekin sitten.

Mutta yleisesti ottaen unelmat myös antaa suuntaa, vaikkeivat sellaisina toteutuisikaan. Joku vaikka haluaa näyttelijäksi, muttei pääse, okei, ei sitten mutta ammatin ehkä pitäisi sitten olla luova, ehkä jotenkin esiintymistaitoa vaativa, missä pohditaan asioita eri kantilta, on epäsäännölliset työajat ennemmin kun aivan säännölliset... Ja saattaa huomata, että suunta on kyllä oikea: ammattinimeke väärä. On vaikka halunnut vain huomiota, mutta itse luova työ voi olla vaikka lavasteiden teko, tai joku vastaava ja kun saa elämäänsä mielenkiintoa ja toteutusta ja huomiota oikeilta ihmisiltä ei kaipaakaan lavalle. Eikä etenkään rutiininäytteljäksi laitokseen.
Joku haaveilee ulkomaista. Mutta ei ole rahaa. Saa tilaisuuden ja tajuaakin, että omassa elämässä onkin täällä vain tylsää, eikä oikeasti haluakaan ehkä välttämättä ulkomaille, vaan aktiivisuutta, pientä seikkailua ja vaihtelua, uutta. Eikä tarvitse rahaankaan niin paljon, mutta elämä voi uudistua.
Jatkuva unelmointi voi kertoa, että nyt on väärässä paikassa; haluaakin jotain aivan muuta!

No, enivei, voisihan näitä esimerkkejä kertoa vaikka tsiljoonan, mutta kyllä, unelmointi on erittäin tärkeää ja virkistävää. Kunhan se ei ala elää omaa elämäänsä ja unelmat muutu koko elämää hallitseviksi pakkomielteiksi: unelmat voivat elää elämän mukana.

Äänestä

Ovat tärkeitä, sillä ne saavat yrittämään ja pyrkimään eteenpäin, tai sitten antavat vain hyvän mielen. En usko unelmien aina toteutuvan, sillä ne saattavat muuttua matkan varrella, ja joskus voi huomata ettei jotakin unelmaa ole edes realistista saavuttaa.

Äänestä

Unelmista syntyy joskus jotakin suurta, joskus pienempää tai välillä ei mitään, korkeintaan harmia. - Jos kaikki unelmat toteutuisivat, olisi elämä tosi tylsää, mutta jos ei olisi mitään unelmia, niin se vasta ahdistavaa olisikin :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lottamari kirjoitti:

unelmat tärkeitä ihmiselle ja uskotko niiden toteutuvan, vai pidätkö unelmia vain typerinä haaveina ja fantasioina jotka ovat turhia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu