Ovatko..

Pimeinä aikoina ne ovat olleet ainoa syy jaksaa, pitää toivoa yllä. Unelmoida pääsevänsä pois. Ne ovat olleet syy taistella, tehdä, toimia, jaksaa luovuttamatta. Tottakai tiedän, ettei niistä jokainen tule ehkä toteutumaan, mutta kuule, niin suuria kun tavoiteet ovat ja niitten eteen tekee kaikkensa, tuo jo epäonnistuminen ja puoleenväliin jääntikin melkoisen hienon tuloksen!

Jos ihminen ei edes unelmoi, ei se paljon uskalla, ei tee eikä eteenpäin pääse. Sellaiset tietenkin on eri asia, jos aina vaan jättää unelmoinniksi, eikä mitään siirrä tavoitteeksi, eli ala tekemään, työskentelemään sen eteen jne. Silloin se on ehkä todellisuuspakoa (hyväkin joskus) ja ajan vietettä, mutta ei ne itsestään yleensä toteudu. Tai jos ei oikein edes tajua mistä unelmoi, kuten suurin osa näistä "mä haluun julkkikseksi" nuoret, jotka eivät ihan oikeasti tajua oikein mistä unelmoivat. Ei siksi että julkkiksilla nyt tuntuisi olevan kovin mitään vaikeaa, eikä sinne ole nykyään edes niin vaikea päästä, vaan: kun se ei ole saavutus, ei arvo eikä ammatti! Se ei ole mikään asia siis oikeastaan. Monesti ihmiset ei tajua, että julkisuudessa pitäisi olla tekemisen ja työn takia, eikä esittelemässä itseään, ne on niitä turhia julkkiksia: ja kuka vittu haluaa olla sellainen?? Oman elämänsä tyhjäpää, eihän sillä mitään saavuta. No, ehkä se on joku juttu jollekin sitten.

Mutta yleisesti ottaen unelmat myös antaa suuntaa, vaikkeivat sellaisina toteutuisikaan. Joku vaikka haluaa näyttelijäksi, muttei pääse, okei, ei sitten mutta ammatin ehkä pitäisi sitten olla luova, ehkä jotenkin esiintymistaitoa vaativa, missä pohditaan asioita eri kantilta, on epäsäännölliset työajat ennemmin kun aivan säännölliset... Ja saattaa huomata, että suunta on kyllä oikea: ammattinimeke väärä. On vaikka halunnut vain huomiota, mutta itse luova työ voi olla vaikka lavasteiden teko, tai joku vastaava ja kun saa elämäänsä mielenkiintoa ja toteutusta ja huomiota oikeilta ihmisiltä ei kaipaakaan lavalle. Eikä etenkään rutiininäytteljäksi laitokseen.
Joku haaveilee ulkomaista. Mutta ei ole rahaa. Saa tilaisuuden ja tajuaakin, että omassa elämässä onkin täällä vain tylsää, eikä oikeasti haluakaan ehkä välttämättä ulkomaille, vaan aktiivisuutta, pientä seikkailua ja vaihtelua, uutta. Eikä tarvitse rahaankaan niin paljon, mutta elämä voi uudistua.
Jatkuva unelmointi voi kertoa, että nyt on väärässä paikassa; haluaakin jotain aivan muuta!

No, enivei, voisihan näitä esimerkkejä kertoa vaikka tsiljoonan, mutta kyllä, unelmointi on erittäin tärkeää ja virkistävää. Kunhan se ei ala elää omaa elämäänsä ja unelmat muutu koko elämää hallitseviksi pakkomielteiksi: unelmat voivat elää elämän mukana.

Ovat tärkeitä, sillä ne saavat yrittämään ja pyrkimään eteenpäin, tai sitten antavat vain hyvän mielen. En usko unelmien aina toteutuvan, sillä ne saattavat muuttua matkan varrella, ja joskus voi huomata ettei jotakin unelmaa ole edes realistista saavuttaa.

Unelmista syntyy joskus jotakin suurta, joskus pienempää tai välillä ei mitään, korkeintaan harmia. - Jos kaikki unelmat toteutuisivat, olisi elämä tosi tylsää, mutta jos ei olisi mitään unelmia, niin se vasta ahdistavaa olisikin :)