Nyt se sitten jysähti. Puoliso ilmoitti ykskantaan, että haluaa erota! Mä en tajuu tilannetta... viimonen vuosi on kyllä ollu rankka, kun hänen työkuviot muuttuivat (lisää vastuuta = lisää töitä) ja lapset on pieniä (2 ja 4).
Mussa ei kuulemma ole mitään vikaa, vaan hänessä. "Juttu on ohi ja sillä siisti", sanoi mulle eilen ja hän oli jo ostanut uuden kämpän tietämättäni (!).
Mä en tajuu mitään ja tuntuu kuin näkisin painajaista. Kuvottaa ja on huono olo. En ole syöny eilisen jälkeen mitään. En pysty.
Miten helvetissä toinen voi yhtäkkiä ilmoittaa suhteen olevan ohi, kun mitään ei ole halunnu puhua. Musta on vaan tuntunu et hän on jotenkin etäinen. Väitti kokoajan olevansa väsyny töistä.
Tuntuu et mä kuolen pystyyn. Miten mun rakas voi olla noin julma??? Olenhan mä kuullu että lapsiaika voi olla perheille rankkaa, mutta että näin rankkaa... Mä olen vaan kokoajan luottanu siihen tulevaa ja että meillä on jossain vaiheessa enemmän aikaa ja että helpottaa. Mä huomaan olleeni yksin ajatuksineni.
En usko et kyseessä on mitään kolmatta pyörää, koska puolisoni on aina tuominnut sellaisen. Mutta miksi sitten? Mä en voi käsittää...
Mussa ei kuulemma ole mitään vikaa, vaan hänessä. "Juttu on ohi ja sillä siisti", sanoi mulle eilen ja hän oli jo ostanut uuden kämpän tietämättäni (!).
Mä en tajuu mitään ja tuntuu kuin näkisin painajaista. Kuvottaa ja on huono olo. En ole syöny eilisen jälkeen mitään. En pysty.
Miten helvetissä toinen voi yhtäkkiä ilmoittaa suhteen olevan ohi, kun mitään ei ole halunnu puhua. Musta on vaan tuntunu et hän on jotenkin etäinen. Väitti kokoajan olevansa väsyny töistä.
Tuntuu et mä kuolen pystyyn. Miten mun rakas voi olla noin julma??? Olenhan mä kuullu että lapsiaika voi olla perheille rankkaa, mutta että näin rankkaa... Mä olen vaan kokoajan luottanu siihen tulevaa ja että meillä on jossain vaiheessa enemmän aikaa ja että helpottaa. Mä huomaan olleeni yksin ajatuksineni.
En usko et kyseessä on mitään kolmatta pyörää, koska puolisoni on aina tuominnut sellaisen. Mutta miksi sitten? Mä en voi käsittää...
Vastaukset 4
Vanhimmat
En osaa oikeen muuta sanoa, kun paljon voimia sinulle ja yritä jaksaa. Kyllä se sattuu ja saa sattuakin.
Tsemppiä tulevaan , kyllä se aurinko alkaa aina jossain vaiheessa paistaa uudelleen.
:)
..onko sun puolisosi vielä viime aikoinakin tuominnut kolmannet pyörät? Joskus sitä nimittäin lankeaa just niissä asioissa, mitä eniten tuomitsee..Toi ainakin haiskahtaa vähän siltä.
Joka tapauksessa, yritä lastesi takia olla järkevä äläkä käytä heitä pelinappulana, vaan hoitakaa lapsiin liittyvät asiat hyvin. Tän lisäks koita olla katkeroitumatta, vaikka onhan toi tosi älytöntä ja epäreilua sua kohtaan. Aika parantaa kuitenkin haavoja, vaikka nyt joudut jonkun aikaa riutumaan.
Mutta älä jää yksin, hae apua, puhu ystäville jne. Itke kun itkettää, mutta muista myös alottaa uusia juttuja ja suunnitelmia elämääsi, sellasia haaveita, mitä et oo ennen uskaltanut ajatella. Voimia.
Lukiessani tarinaasi, en voinut kuin
ihmetellä, että miten voi jollekin toiselle
käydä juuri samalla tavalla kuin minulle.
Meillä on kohta 4 vuotta avioliittoa
takana, kaksi pientä lastakin on (4 ja 3).
Puolivuotta sitten vaimo sai uuden työpaikan,
ja vietiin lapset päiväkotiin. Aikaisemmin
vaimo oli ollut kotona lasten kanssa.
Tammikuussa vaimo kertoi että on ollut onneton
minun kanssa jo muutamia kuukausia. Olin
ihmeissäni, että mikä on aiheuttanut tuollaisen
tilanteen. Silloin käytiin keskusteluita ja
päätimme yrittää parantaa suhdettamme.
Minä yritin. Minä rakastan.
Vaimo tuntui välttelevän minua kaiken aikaa.
Maaliskuussa hän sanoi että nyt se on loppu,
ja että hän alkaa etsimään vuokra-asuntoa.
Hän ei kuulemma rakastanut minua enää. Hän
ei enää halunnut olla lähelläni. Hän ei enää
halunnut lähteä minun ja lasten kanssa mihinkään.
Minä en tiedä yhtään että miksi näin kävi
tai mikä sen aiheutti että vaimoni ei enää
minua rakasta.
Välimatkasta ja asumuserosta vaimo puhuu.
Mutta onko minulla enää mahdollisuuksia
saada vaimoani takaisin jos hän lähtee
talostamme. Hänhän saattaa ihan tahallaan
hakea uutta seuraa...
Minä olen ajatellut tuon asian hieman toisella
tavalla: jos minä asuisin kuukauden eri paikassa
minun olisi helpompi palata kotia asumuseron
jälkeen. Olisihan siinä jonkin aikaa ehtinyt
olla erossa toisesta ja vaimonkin ajatukset
ehkä rauhoittunut. Jos vaimo ei senkään jälkeen
tahtoisi asua kanssamme, olisi hänen vuoro
lähteä asumiseroon - jolloin minä pelkään
menettäväni hänet täysin, enkä saa rakasta
vaimoani enää takaisin.
En haluaisi että perheemme rikkoontuu.
Jos lapsia ei olisi...en jaksaisi enää
välittää...
Et ole ainoa jonka suhde rikkoontuu
toisen osapuolen toimesta, ilman varoitusta.
Yrittäkäämme jaksaa...vaikka vaikeaa on...
kyllä teidän asiat vielä järjestyy.
Siinä saattaa olla vaimon väsymys syynä.
Usein myös lasten ollessa tuon ikäisiä
äiti ei enää jaksa hoitaa parisuhdetta
niinkuin pitäisi. mutta,mutta kyll se siitä
Kesä tulee ja valoisat illat otatte omaa aikaa
kahdestaan ja selvitätte asian
haleja!!