Eli kannattaako 'ATM:n' suosilla luovuttaa naisten suhteen ja keskittyä muihin tapoihin tehdä elämästä mielekästä, vai kannaattaako yrittää täysillä hamaan loppuun saakka vaikka se syökin miestä? Millä kaavalla voi laskea, kuinka suuri todennäköisyys oikeasti on lopulta onnistua?
Itse en oikein osaa päättää näiden väliltä. Toisaalta en ole mitään luovuttajatyyppiä, tai ainakaan haluaisi olla, ja asennoitumiseni naisiin on ihan positiivinen noin ylipäätään, mutta toisaalta olen myös sen verran realisti että tiedän olevani aika kaukana siitä mitä suurin osa naisista hakee (vaikka ajatuksistani ja arvoistani kuulenkin jatkuvasti kehuja naisilta). Näytän ehkä suunnilleen tältä (kyllä, tämä on mies):
http://pic65.flodeo.com/photos/65/AI/AC/Yukiyuki-Kyuketsuki/327308-2084056.jpg ...mutta länsimaisemmilla piirteillä ja vähemmän coolilla/yliampuvalla pukeutumisella. Mutta kasvot yhtä lapsenomaisen näköiset, ja kokoluokka sama paitsi todennäköisesti tuo on minua pidempi. Joten arvioikaapa te nyt sitten kumpi on olemukseltaan tämäntyyppiselle jätkälle kannattavampi vaihtoehto, toivossa eläminen vai siitä luopuminen?
(Vasta äsken muuten tajusin, että Japanissa tai esim. Meksikossa en välttämättä olisikaan ATM ainakaan kokoni puolesta, ujouden puolesta kyllä mutta persoonaansa ainakin voi kehittää. Pitäisikö harkita muuttoa?)
Olen noin vuoden ajan totutellut siihen ajatukseen että mulla tuskin tulee olemaan mitään rakkauselämää eikä se oikeastaan niin kamalaa ole, koska mulla on elämässä muutakin kivaa, eli scifisarjat, koodaus, lukeminen, kirjoittaminen, muutama kaveri ja tärkeimpänä opiskelut, joiden jälkeen *toivon* lähteväni kunnon uraputkeen, minkä tavoitteena tietysti hyvätuloisuus, sillä myönnän häpeilemättä haluavani rahaa, mikä olisi ehkä ainoa riittävä korvike rakkaudelle.
Tavallisina kausina en edes paljoa katsele ympärilleni minkään romanssin toivossa, ainoastaan silloin kun satun ihastumaan johonkin iskee sellainen läheisyyden ja hellyyden kaipuu ja yksinäisyys.
Seksiä ilman elämisessä minulle ei ole mitään hankalaa, koska kädet pelaavat ja en muutenkaan ole kovin seksuaalinen. Hellyys on se mitä ilman tuntuu välillä tosi raskaalta, kun en ole tosiaan saanut ensimmäistäkään suudelmaa, mutta ei kai kaikkea voi saada :/
Toisaalta mistä sitä tietää vaikka heti seuraavan kulman takana olisikin jo se oikea odottamassa ja menettäisin senkin mahdollisuuden luopumalla nyt leikistä - mä en ole sellainen ihminen joka voisi löytää rakkautta 'sitten kun lakkaa yrittämästä', koska kuten huomaatte, harrastukseni ovat yksinäisiä toimia ja todennäköisesti työalallanikin tulee olemaan hyvin vähän naisia.
Siis tämä 'päätös luovuttaa' tarkoittaa sitä, että lakkaa toivomasta seksuaalista rakkautta elämäänsä ja oikeasti sopeutuu ajatukseen elämästä ilman sitä. Hyviä puolia siinä olisivat hieman kohentunut itsetunto kun ei tarvitse enää välittää siitä mitä naiset minusta ajattelevat, ja se, että *pienellä* todennäköisyydellä se rakkauden löytyminen silloin kun lakkaa olemasta epätoivoinen voi toimiakin, sekä tunne siitä että pystyy kontrolloimaan sen saavuttamista mitä eniten haluaa, sillä suurin tavoite muuttuisi (miltei?) mahdottomasta ihan kohtuu realistiseen. Itsesääli ja katkeruus vähenevät kun ei enää vaivaa päätään lainkaan suhdeasioilla ja näkee ne täysin erillään omasta elämästään.
Huonoja puolia olisivat passivoituminen entisestäänkin rakkauselämän suhteen eli suhteet eivät saisi edes mahdollisuutta syntyä ellei nainen tulisi repimään minua kotoa, sekä optimismin vaihtuminen kyynisyyteen, mikä on aina itsessään menetys, plus se että silloin olisi ottanut vapaaehtoisesti itseensä hyvin epäarvostetun nimikkeen 'luovuttaja'. Ja turha kai sanoakaan että rakkaudettomuus voi silti toisinaan alkaa masentaa, vaikka keskittyisikin enemmän muihin asioihin.
Joten kumpi vaihtopehto minun tai ATM:n ylipäätäänkin kannattaa valita?
Itse suosittelen muiden ATM:ien vielä pysyvän varovaisen optimistisina, koska en usko kenenkään olevan ihan yhtä alhaalla markkina-arvon toteemipaalussa kuin itse olen :D Mutta varasuunnitelma kannattaa silti aina olla, ettei jää tyhjän päälle sitten jos joskus tajuaakin että se rakkauselämän tavoittelu oikeasti vie enemmän kuin tulee koskaan antamaan. Elämässä on, tai pitäisi olla, muutakin.
Mutta sanokaa te, kumpi kannattaa?
Itse en oikein osaa päättää näiden väliltä. Toisaalta en ole mitään luovuttajatyyppiä, tai ainakaan haluaisi olla, ja asennoitumiseni naisiin on ihan positiivinen noin ylipäätään, mutta toisaalta olen myös sen verran realisti että tiedän olevani aika kaukana siitä mitä suurin osa naisista hakee (vaikka ajatuksistani ja arvoistani kuulenkin jatkuvasti kehuja naisilta). Näytän ehkä suunnilleen tältä (kyllä, tämä on mies):
http://pic65.flodeo.com/photos/65/AI/AC/Yukiyuki-Kyuketsuki/327308-2084056.jpg ...mutta länsimaisemmilla piirteillä ja vähemmän coolilla/yliampuvalla pukeutumisella. Mutta kasvot yhtä lapsenomaisen näköiset, ja kokoluokka sama paitsi todennäköisesti tuo on minua pidempi. Joten arvioikaapa te nyt sitten kumpi on olemukseltaan tämäntyyppiselle jätkälle kannattavampi vaihtoehto, toivossa eläminen vai siitä luopuminen?
(Vasta äsken muuten tajusin, että Japanissa tai esim. Meksikossa en välttämättä olisikaan ATM ainakaan kokoni puolesta, ujouden puolesta kyllä mutta persoonaansa ainakin voi kehittää. Pitäisikö harkita muuttoa?)
Olen noin vuoden ajan totutellut siihen ajatukseen että mulla tuskin tulee olemaan mitään rakkauselämää eikä se oikeastaan niin kamalaa ole, koska mulla on elämässä muutakin kivaa, eli scifisarjat, koodaus, lukeminen, kirjoittaminen, muutama kaveri ja tärkeimpänä opiskelut, joiden jälkeen *toivon* lähteväni kunnon uraputkeen, minkä tavoitteena tietysti hyvätuloisuus, sillä myönnän häpeilemättä haluavani rahaa, mikä olisi ehkä ainoa riittävä korvike rakkaudelle.
Tavallisina kausina en edes paljoa katsele ympärilleni minkään romanssin toivossa, ainoastaan silloin kun satun ihastumaan johonkin iskee sellainen läheisyyden ja hellyyden kaipuu ja yksinäisyys.
Seksiä ilman elämisessä minulle ei ole mitään hankalaa, koska kädet pelaavat ja en muutenkaan ole kovin seksuaalinen. Hellyys on se mitä ilman tuntuu välillä tosi raskaalta, kun en ole tosiaan saanut ensimmäistäkään suudelmaa, mutta ei kai kaikkea voi saada :/
Toisaalta mistä sitä tietää vaikka heti seuraavan kulman takana olisikin jo se oikea odottamassa ja menettäisin senkin mahdollisuuden luopumalla nyt leikistä - mä en ole sellainen ihminen joka voisi löytää rakkautta 'sitten kun lakkaa yrittämästä', koska kuten huomaatte, harrastukseni ovat yksinäisiä toimia ja todennäköisesti työalallanikin tulee olemaan hyvin vähän naisia.
Siis tämä 'päätös luovuttaa' tarkoittaa sitä, että lakkaa toivomasta seksuaalista rakkautta elämäänsä ja oikeasti sopeutuu ajatukseen elämästä ilman sitä. Hyviä puolia siinä olisivat hieman kohentunut itsetunto kun ei tarvitse enää välittää siitä mitä naiset minusta ajattelevat, ja se, että *pienellä* todennäköisyydellä se rakkauden löytyminen silloin kun lakkaa olemasta epätoivoinen voi toimiakin, sekä tunne siitä että pystyy kontrolloimaan sen saavuttamista mitä eniten haluaa, sillä suurin tavoite muuttuisi (miltei?) mahdottomasta ihan kohtuu realistiseen. Itsesääli ja katkeruus vähenevät kun ei enää vaivaa päätään lainkaan suhdeasioilla ja näkee ne täysin erillään omasta elämästään.
Huonoja puolia olisivat passivoituminen entisestäänkin rakkauselämän suhteen eli suhteet eivät saisi edes mahdollisuutta syntyä ellei nainen tulisi repimään minua kotoa, sekä optimismin vaihtuminen kyynisyyteen, mikä on aina itsessään menetys, plus se että silloin olisi ottanut vapaaehtoisesti itseensä hyvin epäarvostetun nimikkeen 'luovuttaja'. Ja turha kai sanoakaan että rakkaudettomuus voi silti toisinaan alkaa masentaa, vaikka keskittyisikin enemmän muihin asioihin.
Joten kumpi vaihtopehto minun tai ATM:n ylipäätäänkin kannattaa valita?
Itse suosittelen muiden ATM:ien vielä pysyvän varovaisen optimistisina, koska en usko kenenkään olevan ihan yhtä alhaalla markkina-arvon toteemipaalussa kuin itse olen :D Mutta varasuunnitelma kannattaa silti aina olla, ettei jää tyhjän päälle sitten jos joskus tajuaakin että se rakkauselämän tavoittelu oikeasti vie enemmän kuin tulee koskaan antamaan. Elämässä on, tai pitäisi olla, muutakin.
Mutta sanokaa te, kumpi kannattaa?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tuon näköisiä miehiähän nämä alaikäiset teinitytöt usein japsi-innostuksessaan fanittavat. En tiedä sitten miten seksuaalista se on. Ja joillakin tuo japsi-innostus jatkuu vielä yli 20-vuotiaanakin joskin minun on hyvin vaikeaa uskoa että nämä naiset olisivat seksuaalisesti 'johdonmukaisia' tuossa asiassa.
Uskon että ihmisen psyykkeeseen on koodattu näennäiset luovuttamiskaudet ja myös ponnistelu. Välillä pitää saada käydä pohjalla ja antaa itsensä levätä löysänä mutta sukuvietti vie lopulta voiton ja rationaaliset laskeskelut unohtuvat, jos niissä mitään rationaalista oli ylipäätään.
Sä vaikutat kyllä todella kivalta tyypiltä, tai ainakin tämän kirjoituksen perusteella, joten ihan kokonaan ei tarvii luovuttaa, ehkä sillai, että voi ottaa rennommin. Mutta ei toi sun luovuttaminen ois edes luovuttamista, ei sun sen takia tarvitsisi tuntea itseäsi luuseriksi eikä kyynistyä, nimittäin kuitenkin sä suhtaudut jotenkin elämään kauhean fiksusti ja realistisesti: ja valitset itse. Mun mielestä sinänsä, ettei ole tullut vastaan ketään reipasta naista, on tosi harmi. Mulle kerran yksi tyyppi,-siis ei todellakaan mikään maailman pisin eikä komein, mutta jolla naisia on, sanoi, että ihmiset luulee aina, että tää on kauheen vaikeeta, mutta loppujen lopuksi, jos se on vapaa, se tarttee vaan hakea.
En tiedä, kuinka totta tuo on, mutt osaisin kuvitella että toimii ja ainakin hänelle, mutta hän ei jotenkin edes osaa epäillä ettei, ehkä tietty kaikki on saaneet pakkeja, itsekin olen saanut, mutta jotenkin... No, hänellä on ainakin varmuus kohillaan :)
Kyllä mä uskon, että sulle sitä rakkauselämääkin tulee, jos sulla on noin paljon kaikkia asioitakin menossa sun elämässä, ehkei kaikkien tarvitse olla kokenutkaan kaikkea heti siihen 2kympin korville jo, koska sekin on niin nuori. Mä ite olen sitä mieltä, että seksiä ei pitäisi harrastaa alaikäisenä ollenkaan, kun ei kuitenkaan ole valmis kantamaan seurauksia, jos niitä tulee, joten itseasiassa, sulla voi asiat olla hyvinkin. No, mutta...
Tärkein...
"Hyviä puolia siinä olisivat hieman kohentunut itsetunto kun ei tarvitse enää välittää siitä mitä naiset minusta ajattelevat"
Siis, tämä, just ois niin hyvä. Koska just se, että mitä väliä, mitä muijat ajattelee, sä olet se kuka olet ja hyvä niin. Mä tunnen ihan saatanasti ihmisiä ja jokaiselle löytyy omat faninsa, jos ne vaan huomaa, eikä esitä muuta kun on. Ei sun tartte mitenkään erikoisemmin miettiä mitä KUKAAN susta ajattelee vaan elää, siihen mä sua kannustan.
Sä vaikutat jotenkin kauhean kivalta tyypiltä, toivottavasti sä siis osaatkin ottaa rennosti ja arvostaa itseäsi, ja lakata ajattelemasta liikoja, elää sillä mitä on, ja nauttia niistä asioista mitä on. Ei ketään ehkä sitten tarvitse etsiäkään, mutta ole nyt mielessäsi avoin ajatukselle sen verran, että jos tilaisuus tulee, osaat sen huomata :)
"Siis tämä 'päätös luovuttaa' tarkoittaa sitä, että lakkaa toivomasta seksuaalista rakkautta elämäänsä ja oikeasti sopeutuu ajatukseen elämästä ilman sitä. Hyviä puolia siinä olisivat hieman kohentunut itsetunto kun ei tarvitse enää välittää siitä mitä naiset minusta ajattelevat..."
Jos siis opiskelet olet luultavasti nuorempi kuin mä. Tässä tulee se vinkki. Sellainen total-luovutus on huono vaihtoehto, jota katuu myöhemmin. Usko hyvällä, sellainen "no ei-mua-kukaan-halua" vaihe voi jäädä piiitkäksi aikaa päälle. Juuri sellainen positiivinen realistinen asennoituminen omaan tilaansa että okei mä oon tälläinen ja sitten kehittää sitä kautta itsetuntoaan paremmaksi.
Kehitys voi olla sitä että hyväksyy itsensä ja suhteuttaa sen naismarkkinoihin. Se tämä pinnallisuus on tosi juttu, nettiaikana varsinkin. Kun ei edes aitoa tutustumista tule jos ei naama miellytä heti satasella ekalla viestillä.
"sekä optimismin vaihtuminen kyynisyyteen"
- Ehkä tässä tulee se joko/tai asetelma, jossa koetaan elettävän. Mutta voisiko siinä välissä olla neutraali tila, jossa ei ole negatiivinen mutta ei myöskään odota sitä kotiin tulevaa neitoa- se neito on itse löydettävä. Elokuvissa voi tapahtua niitä love at first sight juttuja, käytännössä elämä on tarua suurempaa tässä onnistumisessa.
Tää on mun näkemys ja vain näkemys. Vaikka olisikin "ulkolaidalla" parisuhdehommista, voi silti olla se mielenkiintoinen tyyppi, itseensä voi panostaa. Voi kehittyä olemaan viileästi cool asenteeltaan-vaikea selittää, mutta se epävarmuus pois. Monethan ovat tälläisia luonnostaan ja onnistuvat naisasioissa...Ja vähemmän yrittää miettiä mitä muijat muka ajattelee itsestään- sehän se syö miestä ajatella koko ajan "no kun mä oon tälläinen muihin verrattuna". Yritystä peliin ja parempi ottaa pakkeja kuin harmitella vanhempana niiden tekemättömyyttä.
Siis kannattaa oman itsetunnon kautta lähteä juttujaan kehittämään. Sitten kun on "valmis" niin kyllä se itsevarmuus alkaa ulospäinkin näkyä positiivisesti.
eli ei kannatta luovuttaa. Toivo on konditionaali. Usko on preesens ja futuuri. Usko on henkilökohtainen asia, ilman sitä mieli on vaihtelevasti täynnä pelkoa, siitä että ei ole hyväksytty, rakastettu, ei saa läheisyyttä tai hellyyttä eikä huomiota.
kannattaa lukea ajatuksella! Toisen ja kolmannenkin kerran, kyllä se siitä kunhan antaa itselleen aikaa kehittyä ja mokata siinä samalla aina välillä, pahastikin. Itse vasta puolitiessä matkaa, mutta kyl se tästä vaikka välillä vituttaakin :D
Viisaat ihmiset puhuvat usein arvoituksin ja paradoksein, kuten tuo mainitsemasi "löytää kun lakkaa yrittämästä". En voi sanoa näitä ymmärtäväni täysin, mutta koska ne ovat tehneet minuun vaikutuksen, ovat ne syöpyneet mieleeni, ja hyvä niin. Muutama lisää enivei:
"If you want me for your girl, all you have to do is see, that you're not the boy for me."
Saat sen mistä luovut.
Rumalla naisella ei tee yht
--just kidding.
"Why can't you go find yourself and make me want to know you?"
Aloita itsestäsi. / Et voi todella rakastaa toista ennen kuin rakastat itseäsi.
Toivo tai luovuttaminen ei mun mielestä ole rakentava tapa ajatella asiaa. Toivosta kannattaa luopua, koska toivolla ei pelkästään ole koskaan saatu mitään aikaan. Sen sijaan kannattaa miettiä, millä teoilla ja toiminnalla voisi parantaa omia mahdollisuuksia naisten suhteen. Kyllähän tällainen ajattelu johtaa vähän sellaiseen vähän kyyniseen "pelimies"-asenteeseen, että kokeilenpa minkälainen tilanne syntyisi tuon naisen kanssa, jos lähtisin asenteella X jututtamaan häntä. Tavallaan panostamatta ko. naiseen ja odottamatta mitään sen kummempaa.
En tiedä käykö tästä ilmi mitä ajan takaa, mutta tuontyyppinen ajattelu vapautti ainakin omaa "pakko saada nainen, on kaikilla muillakin" -ajattelua, ja aina silloin tällöin tuli/tulee mainioita naisiakin vastaan. Silloin kun ei tule, keskityn töihin, kavereihin ja harrastuksiin.
Sulla on vähän samanlainen pretty boy -ongelma kuin mulla. Tosin en mä ny ihan tolta näytä :D.
Lohdutan sillä että iän myötä kauniista pojasta kuoriutuu monesti komea mies. Jos haluat nopeuttaa kehitystä ja muuttua heteromieheksi, alat käydä punttisalilla ja pukeutua kuin mies (puku tai buutsit+farkkutakki).
Suomalaiset mimmit hakee pääasiassa klanipäitä toopeja. Venäläiset taas tykkää kauniista pojista, koska niillä on 90% omista miehistä machoja nahkatukkia.
Miehistymistä odotellessa suosittelen fiksuja ja herkkiä tyttöjä. Jätä lehmät, pissikset ja tavikset.
Mitään luovuttamista en suosittele, koska vaikutat fiksulta jannulta ja toi ladyboy on ihan nätti. Se vaan että se ei näytä kovinkaan mieheltä, eli pesää ei tavismuijilta (vielä) tipu.
Jotka sinusta ovat todennäköisesti kiinnostuneita, ovat hivenen androgyyniset tytöt.
Kokemuksen syvällä rintaäänellä,
Vato-setä.