Asun yhä vielä vanhempieni luona, opiskelujen ja raha-asioiden vuoksi, ja elämä minulla ollut sellaista aina aika masentavaa, no, olen aina ollut tälläinen arka tyyppi ja hitaasti itsenäistynyt huonon itsetunnon vuoksi. Nykyään seurustelen vakavissani itseäni yli 10 vuotta vanhemman miehen kanssa, itse olen hieman yli parikymppinen. Suhde ollut koko perheelle koko tämän n. 2 vuoden ajan hyvin vaikea pala purtavaksi mutta ovat yrittäneet olla pahoittamatta minun mieltäni siitä... ainoa huono asia miehessä tämä ikäkysymys. Välillä tuleekin kausia jolloin luulen että perhe on jo tottunut ja hyväksynyt, mutta nyttenkin taas menossa ollut pari viikkoa kireää ilma-piiriä.
On tullut ajankohtaiseksi muutto miehen tykö, väliaikaisesti nyt ainakin. Olen aina ollut hyvä ystävä isäni ja äitini kanssa ja kaikesta voitu puhua vapaasti ja hyvä ollut asua heidän kanssaan, mutta nykyään ilmapiiri on niin sietämättömän kireä että tuntuu etten kestä olla täällä enää kohta päivääkään. Tahdon pois mutta se tuntuu olevan heille niin helkkarin liian vaikea asia hyväksyä. Oma hissukkaujoarkatyttö jonka piti olla vanhuudenturva ja elää koko elämänsä vanhempien lähellä ja olla aina tavattavissa ja elää sellaista hissukkaelämää(?) kuin he ovat toivottavasti leikkimielisesti sanoneet. Luulleet tosissaan että jäisin koko hemmetin lähisuvun tavoin tähän samaan pikkukylään elämään ja passaamaan sitten kun vaan he passuuta tarvitsevat. Sisarukseni tähän jo ovat langenneetkin(?) kun asuvat melkein vieressä, eivät tule kai koskaan vakiintumaan mihinkään suhteeseen ja ärsyttää kun jokapäivä norkoilevat vaan täällä. Ei mitään omaa elämää niilläkään raukoilla ja sen huomaa niidenkin kasvoilta että tympääntyneitä ovat tilanteisiinsa.
Haluan nyt kokeilla kepillä jäätä, toki jännittää ja vähän pelottaakin mutta haluan muuttaa monen sadan kilometrin päähän kokeilemaan rakkaani luo millaista muuta elämä voi tarjota. Ahdistaa vain kun ennen olin niin läheinen vanhempieni kanssa ja toivottavasti äitinikin vain vitsinä sanoi että sitten kun hän on vanha niin minä pyörätuolissa kiikutan paikasta toiseen ja hoivaan ja hoidan ja passaan ja paapon nolifenä aivan kuin sen olisin jostakin velkaa. Mutta kun äitini ei ole mitään kovin huumorintajuista sorttia. Yrittää aina keksiä rakkaastani vaikka mitä negatiivista, kaivelemalla kaivelee asioita ja kääntelee miitä sellaisiksi kuin haluaa niiden olevan. Keksii asioita mitä eivät ole totta. Isäni sentään ei minulle sano mitään niin suoraan että menettäisin tällä tavalla yöuneni. Silti säälin vanhempiani, heidän kasvointaan kun näkee kuinka he ovat masentuneita elämäänsä ja aistin pettymyksen minua ja ylipäätään elämää kohtaan.
Jos nyt lähden elämään elämääni muualle, niin en saa perhettäni kuitenkaan mielestäni vaan säälin ja suren. Tein mitä vain niin aina menee väärin ja suren sitä mikä olisi voinut mennä toisin.
On tullut ajankohtaiseksi muutto miehen tykö, väliaikaisesti nyt ainakin. Olen aina ollut hyvä ystävä isäni ja äitini kanssa ja kaikesta voitu puhua vapaasti ja hyvä ollut asua heidän kanssaan, mutta nykyään ilmapiiri on niin sietämättömän kireä että tuntuu etten kestä olla täällä enää kohta päivääkään. Tahdon pois mutta se tuntuu olevan heille niin helkkarin liian vaikea asia hyväksyä. Oma hissukkaujoarkatyttö jonka piti olla vanhuudenturva ja elää koko elämänsä vanhempien lähellä ja olla aina tavattavissa ja elää sellaista hissukkaelämää(?) kuin he ovat toivottavasti leikkimielisesti sanoneet. Luulleet tosissaan että jäisin koko hemmetin lähisuvun tavoin tähän samaan pikkukylään elämään ja passaamaan sitten kun vaan he passuuta tarvitsevat. Sisarukseni tähän jo ovat langenneetkin(?) kun asuvat melkein vieressä, eivät tule kai koskaan vakiintumaan mihinkään suhteeseen ja ärsyttää kun jokapäivä norkoilevat vaan täällä. Ei mitään omaa elämää niilläkään raukoilla ja sen huomaa niidenkin kasvoilta että tympääntyneitä ovat tilanteisiinsa.
Haluan nyt kokeilla kepillä jäätä, toki jännittää ja vähän pelottaakin mutta haluan muuttaa monen sadan kilometrin päähän kokeilemaan rakkaani luo millaista muuta elämä voi tarjota. Ahdistaa vain kun ennen olin niin läheinen vanhempieni kanssa ja toivottavasti äitinikin vain vitsinä sanoi että sitten kun hän on vanha niin minä pyörätuolissa kiikutan paikasta toiseen ja hoivaan ja hoidan ja passaan ja paapon nolifenä aivan kuin sen olisin jostakin velkaa. Mutta kun äitini ei ole mitään kovin huumorintajuista sorttia. Yrittää aina keksiä rakkaastani vaikka mitä negatiivista, kaivelemalla kaivelee asioita ja kääntelee miitä sellaisiksi kuin haluaa niiden olevan. Keksii asioita mitä eivät ole totta. Isäni sentään ei minulle sano mitään niin suoraan että menettäisin tällä tavalla yöuneni. Silti säälin vanhempiani, heidän kasvointaan kun näkee kuinka he ovat masentuneita elämäänsä ja aistin pettymyksen minua ja ylipäätään elämää kohtaan.
Jos nyt lähden elämään elämääni muualle, niin en saa perhettäni kuitenkaan mielestäni vaan säälin ja suren. Tein mitä vain niin aina menee väärin ja suren sitä mikä olisi voinut mennä toisin.
Vastaukset 12
Vanhimmat
"Jos nyt lähden elämään elämääni muualle, niin en saa perhettäni kuitenkaan mielestäni vaan säälin ja suren."
Mistä tiedät, kun et ole vielä edes lähtenyt muuaalle elämään! Älä murehdi ja mieti tulevia tunteitasi, kun ei niitä ole vielä edes olemassakaan!
Perheesi on henkisesti hyvin hyvin sairasta porukkaa, joten pelasta itsesi! Vanhempasi ovat aikuisia, sinä olet aikuinen, joten kukaan teistä ei ole velvoitettu huolehtimaan toinen toisistanne. Jokainen aikuinen on vastuussa itsestään.
Ole rohkea, elä hetkessä, elämä kyllä kantaa!!
Vanhempasi ovat itsekkäistä, noin yksinkertaisesti sanoen. Älä heistä välitä, ja ovathan he onnistuneet psyykkaamaan sisaruksesi asumaan lähellä ja passaamaan heitä. Eivät he voi sinua niin välttämättä tarvita.
Rakenna oma elämä.
Paljon onnea matkaan!
Toiset ovatkin perustelleet kiitettävästi.
Tuntuu, että olet kokenut täsmälleen samanlaiset kotiolot kuin minä. Meillä on samanlaiset vanhemmat. Äitini ei vieläkään hyväksy, että muutin pois heidän luota. Sisarustesi tavoin minun olisi kuulunut jäädä heidän rajanaapuriksi kärsiäkseni äidin narsismista. Ei ole auttanut, vaikka asun eri paikkakunnalla.
Samoin minun äiti on puhdas tosikko. Samoin äitini keksi aina uusia syitä jättää poikakaveri, yhtenä syynä ikäero. Välillä menetin toivoni saada elämänkumppania, kunnes isä puuttui asiaan. Äidiltäni puuttuu huumori täysin, isällä on vähäisesti.
Yritä unohtaa vanhempasi, kun muutat kotoa. Älä anna muuttosi jälkeen heidän päättää mistään asioistaan.
niin sinun ei tette edes ilmoittaa vanhemmillesi että muutat koska olet täysi-ikäinen ja voit sanoa vanhemmillesi että teet mitä itse huvittaa ja niin edelleen. Ei muuta kun kimppaan meisystäväsi kanssa ja kokeilemaan elämää omilla siivillä.
Käy nyt koulusi loppuun. Hanki sitten oma tyopaikka vaikka ulkomailta (pääset tarpeeksi kauas kotoasi ja vanhempiesi silmien alta) kerho-ohjaaja, aupair tjms. Oikeastaan jokaiselle nuorelle täytyisi olla pakollinen ehto viettää vähintään yksi vuosi Suomen ulkopuolella. Se valtavasti kasvattaa monessa mielessä.
Muuttaa miehen luo an vain hyppy ojasta allikkoon. Et sinä siinä mitään omia siipiäsi pääse kokeilemaan, siinä hypätään vain yksien silmien alta toisten silmien alle.
Mene joko jatko-opiskelemaan joka saattaisi tarjota oman pikkiriikkisen asunnon - muuta se olisi sinun oma tai toihin joko Suomessa tai ulkomaille. Siinäkin sinä pääsisit toimimaan oma-alotteisesti.
Tuo on mitä sinä tarvitset. Ei haittaa oli ujo tai arka tai mikä tahaansa. Kyllä siinä itseluottamus kasvaa kun saa itse tehdä omat päätoksensä.
JA tuon ei suinkaan tarvitse tehdä sinusta ja vanhemmistasi vihamiehiä! Päinvastoin, sinulla olisi sitten niin paljon enemmän heillekin annettavaa omien oppiesi ja kokemustesi kautta.
Ja sinä nyt sitten määräilet täällä ihan kuin ap:n vanhemmat..
Kyse on yli 20-vuotiaasta aikuisesta!
Miehen luo muutto on vain hyvä asia, on tukea ja turvaa traumattisen perhe-elämän runtelemalle ihmiselle. Kouluja voi käydä ja usein käydäänkin läpi elämän aina kuusivuotiaasta satavuotiaaseen asti. Ei sitä koskaan lähtisi lapsuudenkodistaan jos pitäisi käydä ns. koulut loppuun ennen itsenäistymistä.
Ainoa ohje Ap:lle on, että lähde! Lähdön ja lopun elämäsi ratkaisut päätät SINÄ ITSE!!!
myös miehen luon muuttoa jos hän on hellä ja hyvä sinulle.
En ymmärrä lainkaan tätä länsimaista menoa jossa kaikkien pitäisi kököttää yksin jossain koirankopin kokoisissa yksiöissä opiskelu ja sinkkuelämää viettäen.
Nimim: yksin matkaa tehnyt 16 vuotiaasta 30 vuotiaaksi ja helppoa ei todellakaan ole ollut..
Mikasi jokaisen nuoren olisi nähtävä maailmaa yksin ennen liimautumista kehenkään? Ystävien kanssa voi aina parantaa maailmaa ja tehdä asioita, mutta kun on vain vastuussa itsestään se helpottaa ratkaisujen teossa.
Miksi? Koska se mahdollistaa itsenäistymisen! Siinä joutuu itse päättämään omista asioistaan. Tietenkin toisen kanssa eläessä voi tiettyyn pisteeseen päätää omista asioistaan mutta ussein on otettava toisen mielipiteet myos huomioon. Ne eivät välttämättä yhdy aina omiin.
Muutaman vuoden lenttyään omilla siivillään on aivan eri asemassa valitessaan ystäviään ja tietää mitä haluaa/ei halua elämältään.
Kokemukset aina rikastuttavat elämää ja huomatessaan että yksin pystyy ja osaa toimia on vain plussaa tulevaisuudelle.
Viisas vanhempi päästää lapsensa irti ja omille siivilleen. Kannustusten kera. Joskus jopa tuuppaa menemään, jon poikanen on päättämätön tai turhan aristeleva.
Jos vanhemmat sitovat kertomallasi tavalla, eikä luonnikas itsenäistyminen pääse alkuun, niin silloin viisas poikanen riuhtaisee itsensä irti. Vaikka se tekisi kipeää sekä lapselle että vanhemmille.
Eli menoksi vaan. En ota kantaa siihen minne ap:n pitäisi nyt lähteä, mutta lähdettävä on. Välit luultavasti asettuvat aikanaan ja lopulta suhde vanhempiin voi olla parempi kuin nyt.
Näin sanailee kolmen nuoren äiti. Kaksi parikymppistä on maailmalla ja yksi alaikäinen vielä kotona, mutta itsestäänselvyytenä hänkin muuttaa omilleen, jahka armeija on selvitetty.
Olet jo ottanut ensimmäisen askeleen koskapa näitä mietit ja tännekin kirjoitit. Tervemenoa omaa elämää rakentamaan. Se on itse asiassa velvollisuutesi. Muista tämä, jos vanhemmat yrittävät sinua syyllistää, kun heidät niin hylkäät.
Millä sanoin kuvailisit suhdetta mieheesi ja miten seurustelu on mennyt?? Eli tunnut tuntevan miehen? Nyt on tärkeetä et miehes on ns. kunnollinen, ettei tuu lisä murheita. Ettei äitis pääse jälkeenpäin saarnaamaan.........
Minä ite olen 30V. mies ja mun vaimo täytti just 20V. Meillä ikä eroa on 10,5 vuotta ja pelkäsin sen vaikuttavan negatiivisesti suhteeseen, (Suomalainen aina ajattelee ekaks negatiivisesti!!!) mutta se tuntui olevan kaikille, sukua myöten positiivinen juttu. Ja sitä se on, ainakin mulle :)
Meillä on myös yhteinen lapsi 4kk tyttö vauva, myös sekin lujittaa suhdettamme, eikä tuu tylsiä hetkiä.
Kaksi asiaa suunnitelmissasi huolestuttaa minua. Ensimmäinen on tuo kommenttisi, jossa kerrot muuttavasi miehen luo "väliaikaisesti ainakin". Älä tee tuollaisia päätöksiä, jos niiden ei ole edes tarkoitus olla pysyviä. Jos ja kun haluat itsenäistyä, mikä on järkevää, muuta ensin yksin asumaan. Muuta miehen luokse vasta sitten, kun olet varma, että haluat olla hänen kanssaan. Avoero on aina hyvin raastava, yhtä vaikea kuin avioero, joten itseään ei kannata tahallaan siihen järjestää. Ja kun asenteena on väliaikainen avoliitto, on avoero erittäin todennäköinen.
Toinen asia on tuo suhteesi vanhempiisi. Olen samaa mieltä kanssasi, että sinun on aika itsenäistyä. Lähde kotoa ja elä omaa elämääsi. Suhtaudut kuitenkin todella kylmästi vanhempiesi vanhenemiseen. Oletko oikeasti valmis jättämään heidät yksin sittenkin kun he oikeasti sinua tarvitsevat? Etkö mitenkään koe velvollisuutenasi auttaa heitä, vaikka he ovat sinut kasvattaneet ja elättäneet näin pitkään? Toki sisaruksesi varmaankin ja toivottavasti tekevät oman osansa, mutta eikö kaikilla lapsilla pitäisi olla jonkinlainen velvollisuus työnnellä sitä pyörätuolia, jos sellaiseen tarve tulee? Minä en ikinä voisi jättää vanhempiani pulaan. Ja olen muuttanut kotoa pois 17-vuotiaana, mistä on nyt aikaa jo 15 vuotta.
Itse suosittelisin siis muuttoa omaan asuntoon aluksi ja miettimään sitten, onko miehen luokse muuttaminen ajankohtaista. Jos ei oikein pärjää edes vanhempiensa kanssa, on aika epätodennäköistä pärjätä kenenkään muunkaan kanssa.
Olipas tökerösti kirjoitettu!
AP ei oman vaan vanhempiensa typeryyden takia tule heidän kanssaan toimeen. Tietenkin hän voi hyvinkin elää toisten ihmisten kanssa ihan mallikkaasti!
Nuo vanhemmat ovat sairaita mieleltään ja on vain hyväksi, mitä kauemmaksi AP heistä pääsee. Aikuiset ihmiset voivat hakea apua ulkopuoliselta ja muiltakin lapsiltaan, jos hätä tulee. Lapsella ei ole MITÄÄN lain mukaista velvoitetta hoitaa vanhempiaan.
Miehen luo voi muuttaa vaikka väliaikaisesti ja vaikka ero tulisikin, olisi ihan älytöntä sen takia jättää muuttamatta yhteen, kun joku asia aiheuttaa mahdollisesti surua joskus tulevaisuudessa. Erot eivät aina edes ole vaikeita ja raastavia, vaan ihan helppoja ja opettavaisia! Eikä erilaisissa tunteissa ole mitän vikaa.
Ja miten niin avoliitto päättyisi erittäin todennäköisesti eroon!? Itselläni avoliitto on kestänyt jo 17 vuotta.
Kannattaa elää hetkessä eikä liikaa murehtia tulevia ja jossitella ja varoa ja pelätä pahinta. Ihan rohkeasti vaan tekemään miltä itsestä parhaimmalta tuntuu..