Onko liikaa pyydetty että mies muistaisi vaimonsa syntymäpäivän ?
En tarkoita lahjoja, kun ihan vaan onnittelun halauksen ja suukon kera.
Eipä tullut ei, itse sain itseäni onnitella.
Vaikka asia on pieni, kummasti tuli paha mieli.
En tarkoita lahjoja, kun ihan vaan onnittelun halauksen ja suukon kera.
Eipä tullut ei, itse sain itseäni onnitella.
Vaikka asia on pieni, kummasti tuli paha mieli.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Oma mieheni ratkaisi 'fiksusti' ongelman
ja laittoi puhelimeensa kaikki tärkeät päivät
muistutuksella. Ei ole enää 'perheriitoja' aiheesta,
kun itsekin nauraen kyselen, että joko puhelin
muistutti... =)
en minäkään muista vaimon syntymäpäivää päivän tarkkuudella.
kun kännykkä muistuttaa muutamaa päivää ennen, ei unohdu lahjakaan.
Meitä on niin monenlaisia ihmisia. Toiset muistavat kaiken aina turhanpäiväisistä asioista lähtien ja toisille tärkeidenkin muistaminen tuottaa tuskaa. Kun et enempää kertonut, niin emme voi tietää millainen miehesi on.
Noin normaaleista lähtökohdista ajatellen ei ollut liikaa pyydetty muistaa syntymäpäiviä. Itse ainakin muista.
Täytyy kuitenkin muistaa, että petymyksen tuottaa ylenpalttiset odotukset, jotka eivät vain täyty. Ei suoranaisesti toisen toiminta. Toisaalta jos odottaa normaaleja asioita ja joutuu niistä pettymään usein, niin silloin sattaa olla ihetta keskustella asiasta.
Minusta oman vaimon syntymäpäivän muistaminen ei ole ylenpalttinen odotus. Aloittajahan kirjoitti ettei odota lahjoja vaan ainoastaan sen että toinen muistaa.
Merkkipäivien muistaminen käy toisilta aivan itsestään, toiset taas unohtavat jopa omansakin!
Tuo on niin mitättomän pieni asia ettei sitä edes kannata ääneen sanoa!
Johan oli mukava näkemys. Jos toisen mieli on pahoittunut
niin ei asia ole mitätön.
Taidat itse olla juuri sellainen henkseleitä paukuttava
tunnevammainen ihminen jota ei paskaakaan kiinnosta lähimmäisten
huomioiminen.
Minä olen nainen ja en meinaa muistaa omia syntymäpäiviänikään (tai ikääni, joutuu aina laskemaan syntymäajasta). Kyllä tää on niin persoonakysymys. Lasten synttärit yritän jotenkin muistaa, mutta nimipäivätkin unohtuu. Ja todellakaan ei ole kyse siitä, ettenkö lapsiani rakastaisi ja huomioisi ja vielä päivittäin ja monella tapaa. Ymmärän kyllä senkin, että siitä voi tulla paha mieli, jos toinen ei muista. Ehkä kannattaisi vaan reippaasti muistuttaa kumppaniaan asiasta, jos kaipaa asian huomioimista. Suunnitelkaa vaikka yhdessä jotain menoa tai sovittua tekemistä, niin pysyy paremmin miehenkin mielessä. Itse en ainakaan ole pahoillani (päin vastoin), että minulle huomautetaan, esim. että muistathan, että minulla on ylihuomenna syntymäpäivät. Saatan joskus muistuttaa synttäreistä miestäni muutamaa päivää aiemmin, jos asia sattuu tulemaan mieleeni. Tällä yritän varmistaa, että kun on kaksi ihmistä asiaa muistamassa, niin jos ainakin toinen meistä muistaisi. Eihän tuo toki kovin vaarallista ole, vaikka muistaisi vasta seuraavana päivänä.
muistaa nuorimman lapsen syntymäpäivä ja syntymävuosi. Mulla on 3 lasta ja nuorimman syntyessä oli elämässä kaiken laista kaaosta ja tapahtumaa, isovanhemmat olivat kuolleet juuri vähän aiemmin, miehen firma joutui konkurssiin ja muuta, tyttö syntyi viikko ennen laskettua aikaa ja olin varautunut ylimenoon niinkuin kahdella aiemmalla. Siitä on nyt aikaa 17 vuotta. Vai 18? Joudun laskemaan iän aina kun sitä kysytään eikä päiväkään meinaa pysyä mielessä...
Eli muistuta hienovaraisesti miestäsi vähän aiemmin, ei miehesi sitä tahallaan tee
Asioista kasvaa vuosien mittaan ,,niitä isoja asioita. ! Ekxänikään ei muistanut /halunnut muistaa synttäreitäni tai muitakaan merkkipäiviä. Omiansa kyllä kuulutti viikkokaupalla.
Mut kas kummaa itsekkin unohdin hänen synt. No joo joskus ihan oikeasti unohdin sen sinä oikeana päivänä.
Kuinka lohduttavaa
olen kuvitellut olevani ainoa, jonka muistissa eivät päivä määrät pysy.
En muista välttämättä omaa syntymäpäivääkään saati sitten muiden. Onneksi lapseni ovat jo tottuneet siihen, että onnittelut oivat tulla päiviä ennen tai jälkeen, tosin joskus sattuu kohdilleen. Muistan kyllä syntymävuodet, mutta heidän ikäänsä en muista kuin laskemalla erikseen : )
Olen alkanut käyttää kalenteria avukseni. Nyt sujuu muistaminen vähän paremmin. Samoin nimipäivät.
Se ettei joillekin aika ole ”merkityksellinen”, taitaa olla persoonallisuus juttu eikä millään muotoa ole tekemisessä siihen, etteikö välittäisi toisista. Itse muistan viestein ja kortein muulloinkin kuin vain syntymäpäivänä. Kun ikä ei ole mikään merkityksellinen juttu, minun mielestäni, vaan se että toinen ihminen on olemassa.
Sitä paitsi tässä iässä en yhtään enää loukkaannu vaikkei kukaan muistaisikaan syntymäpäiviäni. Olen siis siirtynyt viettämään nimipäiviä!
Jos jonkun mieli pahoittuu noin mitättomastä asiasta niin silloin ongelma on paljon syvemmällä kuin yhden päivän muistamisesta! Tai sitten ihmisellä on aivan liian vähän ajattelemista. Normaalit ihmiset joilla miljoona lankaa tulessa samaan aikaan joutuvat priotisoimaan asiat tärkeysjärjestykseen ja yksi syntymäpäivä tuskin edes pääsee tuolle listalle.
Onhan syntyneen ihmisen elossaolo jokapäiväinen muistutus että tuo ihminen on syntynyt!!!!!!!!!!!
Jokaikinen päivä on juhlaa syntymisestä! Siksi jokainen päivä täytyy maksimisoida parhaalla mahdollisella tavalla: huomioimalla jokapäiväisissä asioissa lähimmäisiä, olemalla kohtelias ja auttavainen, ahkeroimalla ei vain oman edun tavoittelemiseksi mutta myos hyodyttämällä yhteiskuntaa jne..
Tajuatko sinä edes mitä yritän viestittää?
Jospa koittaisimme joukolla keksiä jonkun isomman ongelman....jooko?
Riippatissit ? Olisko hyvä....jaa ei. Ukolla on vääränväriset pulisongit ? Aha? Lerpattaa sivutuulessa......
Se oli minulle järkytys,kun kuulin,että kaljutkin miehet käy paskalla!!
En minäkään muistanut viimeksi miehen syntymäpäivää, mutta hän ei loukkaantunut, naureskeli vaan jotta sama pää kesät talvet. En kyllä muista koskaan omiakaan, jos se on joku puolustus. Toisaalta, jos toinen huomioi muuten, on tälläiset hössötykset toisaalta turhaa. Meillä tätä toisen huomioon ottamista on mukana arjessa, joten syntymäpäiviä ei niin tarvitakaan. Tiedän, olen harmittava poikkeus naisissa.
sullakin, jos muuten kaikki hyvin, on yx paskan hailee jotkut synttärit, lapset viettää synttäreitä.
minä en oo enään 25v jälkeen täyttänyt mitään.
Minulla sama juttu,miten pienellä saisi toiselle hyvän mielen ja tunteen,että on rakastettu,siitä on kyse.
Minäkään en tarvi timantteja tai muuta kallista,onnittelu ja vaikka suklaapatukka riittää hyvin.
Tälle kumppanilleni ei ole ilmeisesti tärkeää samat asiat kuin minulle,huomioiminen ja rakkaus.
Ei huomioi,ei rakasta!
jos se muuten pitää sinut hyvin, kunnioittaa, arvostaa ja rakastaa, jotkut synttärit ihan sama, muistaa tai ei. Taidat olla vielä ihan pentu?
kuka nyt tuollasta jaksaa;D,;D;D