Mistä sinä tiedät olevasi kaunis ihminen?

Vai oletko mielestäsi ruma? Mikä omasta mielestäsi tekee sinusta ruman ja mikä on sinun mielestäsi sitten kaunista?
506033
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Olen ruma ilman meikkiä ja meikki naamassa ihan ok, mutten lähelläkään kaunista. Rumaksi minut tekee akneiho ja ruma nenä. Meikit naamassa baarissa joku voi sanoa nätiksi, mutta en ota tosissani... Hämärässä valaistuksessa kaikki näkevät omiaan.

Äänestä

Minut tekee varmaan kauniiksi se että olen mukava ja välitön ihminen? Tiedän sen siitä että kun juttelen ihmisten kanssa niin useat sanoo puolen tunnin päästä että olen mukava ja tosi kaunis. Kukaan ei sano sitä ennen kuin olen avannut suuni.
En ole omasta mielestäni kaunis mutta aina monen muun mielestä olen.

Rumana pidän löllyvää vatsaani mutta muut eivät sitä huomaan kuin uimarannalla.
Mieheni pitää sitäkin kauniina?

Äänestä

Välillä olen mielestäni kaunis, välillä ruma. Meikki ei paljoa muuta ulkonäköäni, koska minulla on sileä vaalea iho ja tummat piirteet luonnostaan, mutta meikattuna tunnen itseni kauniimmaksi. Uskon, että kasvonpiirteeni ovat symmetrisen kauniit. Vaatteet päällä voin olla ihan tyytyväinen vartalooni, ja korostan pukeutumisella kapeaa vyötäröä. Alasti olen mielestäni ruma: lantio on liian leveä ja reidet paksut, vatsa pömpöttää. Nipistelen itseäni niistä kohdista, missä on ylimääräistä ja puristelen reisien ihoa selluliitin kartoittamiseksi. En usko, että paljas vartaloni voisi näyttää kauniilta miehen silmissä.

Äänestä

En tiedä osuiko tämä oikealle palstalle, sillä eikös täällä ole enemmän miehiä keskustelemassa ihannenaisistaan ja naisen logiikka ole sitten enemmän se mitä naiset ajattelevat, mutta kysymys on erinomainen.

Tuossa yks päivä huomasin erään naisen treffi-ilmon, johon oli ilmeisesti kuva lisätty vastikään ja teksti oli jäänyt korjaamatta. Tekstissä luki jotenkin siihen tapaan, että "olen myös nätti ja kaunis tai niin minua on ainakin kehuttu". Ja kun kuvaa katsoi, niin ei saa*na, ollut kaunista nähnytkään ;D Meinasin vastata, että kuka helvetti sulle on tuollaista mennyt sanomaan, mutta jätinpä väliin.. eiköhän sinne vieraskirjaan kuitenkin niitä kehuja tule miehiltä, jotka eivät naista livenä saa.

Äänestä

En ole ajatellut koskaan itse olevani kaunis,enkä ajattele vieläkään - sanoisin persoonallisen näköinen. Mutten kyllä itsekään sano muita kauniiksi helposti.

Kuitenkin mulla on jostain tuosta 23 alettu aika monelta taholta sanoa, että sulla on varmaan helppoa kun olet niin kaunis! Ihan tuntemattomat ovat sanoneet kuvaillessaan, että se on se huomattavan kaunis tumma tyttö, miehet (tietysti) mutta myös exien uudet tytöt ovat kieltänet miehiä olemasta kaveri "kun se on niin kaunis" (omituista!), jopa nyt mun kanssa on/off suhteessa oleva mies sanoo usein, että ei se voi jättää mua kokonaan rauhaan jos tuun näköpiiriin, kun olen niin kaunis, että mua on ihana katsella. UIkomailla pääsen ravintolaan, saan alennuksia yms erityisesti ranska-venäjä-italia sektorilla vaikka olen tumma.

Olen kyllä iloinen ja kaikkea, että ehkä se hymy vaikuttaa siihen miten muut ihmiset näkevät. Nyt olen kolmekymppinen, joten on tätä jo jonkin aikaa jatkunut ja ehkä tästä hommasta kohta päästää ja voin itse jäädä ihan tyytyväisenä normaalin ulkonäön ja hymyn kanssa.

Äänestä
  • Kuka sanoo "huomattavan kaunis"? Ei kukaan käytä tuollaista termiä, uskottavuus meni.

    Kyllä minäkin joidenkin naisten kohdalla sanon (mies vieraille, en tietenkään naisille), kun jotain opastan, että "siellä sitten se kaunis tumma nainen.. huomaat kyllä ketä tarkoitan"

    Äänestä

vaikka en ole enää edes nuori, itse kyllä tiedän puutteeni, olen liian laiha, pienet rinnat, kasvoissakin jo iän mukanaan tuomia merkkejä, mutta kun meikkaan(vähän ) ja laitan hiuksia ja sopivat vaateet päälle, niin yleensä olen aikalailla tyytyväinen itseeni, kaikesta huolimatta.

Äänestä

Ruman tekee vartalo tai oikeestaan kädet jota on liian pitkät verrattuna muihin mittasuhteisiin ja omituiset lapaluut jotka taittuu vähän jokasuuntaan ja nekin on liian suuret.
Kasvoista ja muualta olen ihan nätti,paitsi kasvonikin näyttävät rumilta kun nauran tai ees hymyilen liian leveästi.
Sama juttu kun ekalla vastaajalla jos joku mies kehuu että olen kaunis niin se ei vaan ole nähnyt mua kunnolla.

Äänestä
  • niin ja mun luonne on ruma,en osaa selittää mutta oon mitäänsanomaton ja sisältä ihan silkkoa täys paska.
    Eikä tää ole mitään huomiohuoraamista,vaan aivan totta.

    Äänestä

  • tiedänmitäolen kirjoitti:

    niin ja mun luonne on ruma,en osaa selittää mutta oon mitäänsanomaton ja sisältä ihan silkkoa täys paska.
    Eikä tää ole mitään huomiohuoraamista,vaan aivan totta.

    Kaunista on symmetrisyyskohdallaan olevat mittasuhteet,kauniita ihmisiä on paljonkin ylipainoinenkin nainen voi olla kaunis,ja sosiaaliset rehelliset ihanat ihmiset on kauniita.

    Äänestä

Olen vain minä, kauneus tai rumuus on riippuvaisia päivästä.

Äänestä
  • Olen mielestäni kaunis, tajusin sen kun aloin aikuistumaan ja saamaan paljon huomiota miehiltä (katseita, huomiota, kehuja ym.). Olen kaunis niin juuri suihkusta tulleena kuin hieman meikattunakin.

    Mikä minusta sitten tekee kauniin, hmm minulle on ainakin sanottu että olen universaalisesti kaunis (hah, kuulostaa tyhmältä mutta tarkoittaa varmaan klassisella tavalla kauniita kasvonpiirteitä). Silmäni ovat kirkkaat ja siniset, ripseni luonnostaan tummat, kaarevat ja pitkät, hiukseni pitkät, luonnonkiharat ja vaaleat ja huuleni täyteläiset. Ihoni on hyväkuntoinen ja heleä. Hymyilen paljon.

    Kroppani vastaa nykyistä kauneusihannetta, omasta mielestäni ehkä hieman liian laiha mutta minkäs teet kun en lihoa. Kukaan ei ole täydellinen. Vartalo on hoikkuudesta huolimatta tiimalasin muotoinen.

    Lisäksi tykkään pukeutua nätisti ja yleensä vaatteisiin, jotka korostavat kropan parhaita puolia.

    Uskon, että kauneuteni johtuu siis kokonaisuudesta, ei mistään yksittäisestä supertekijästä. Kun missään ei ole ns. vikaa, on helppo olla kaunis. Kamala rupinen akneiho, sikkuraiset porsaansilmät tai huomattava ylipaino tekisivät mielestäni itsestäni jo ruman.

    Myös kasvojen symmetrisyys on tärkeää.

    Äänestä

  • eevi_ kirjoitti:

    Olen mielestäni kaunis, tajusin sen kun aloin aikuistumaan ja saamaan paljon huomiota miehiltä (katseita, huomiota, kehuja ym.). Olen kaunis niin juuri suihkusta tulleena kuin hieman meikattunakin.

    Mikä minusta sitten tekee kauniin, hmm minulle on ainakin sanottu että olen universaalisesti kaunis (hah, kuulostaa tyhmältä mutta tarkoittaa varmaan klassisella tavalla kauniita kasvonpiirteitä). Silmäni ovat kirkkaat ja siniset, ripseni luonnostaan tummat, kaarevat ja pitkät, hiukseni pitkät, luonnonkiharat ja vaaleat ja huuleni täyteläiset. Ihoni on hyväkuntoinen ja heleä. Hymyilen paljon.

    Kroppani vastaa nykyistä kauneusihannetta, omasta mielestäni ehkä hieman liian laiha mutta minkäs teet kun en lihoa. Kukaan ei ole täydellinen. Vartalo on hoikkuudesta huolimatta tiimalasin muotoinen.

    Lisäksi tykkään pukeutua nätisti ja yleensä vaatteisiin, jotka korostavat kropan parhaita puolia.

    Uskon, että kauneuteni johtuu siis kokonaisuudesta, ei mistään yksittäisestä supertekijästä. Kun missään ei ole ns. vikaa, on helppo olla kaunis. Kamala rupinen akneiho, sikkuraiset porsaansilmät tai huomattava ylipaino tekisivät mielestäni itsestäni jo ruman.

    Myös kasvojen symmetrisyys on tärkeää.

    Olen aina ollut mielestäni ns. riittävän hyvännäköinen. Jos suhde on mennyt huonosti, en koskaan ole voinut selittää sitä sillä, että olisin niin hirveän huonon näköinen. Olen sen verran hyvän näköinen, että minun ei tarvitse ajatella ulkonäköäni. Sen sijaan ajattelen hymyäni, ryhtiäni, katseen suuntaa ja puheääntäni. Luulen kuitenkin, että en tuijota ulkonäköäni kovin hanakasti, koska isäni opetti minulle itsevarmuutta ja opasti ilmaisemaan itseään ja ajatuksiaan rohkeasti mutta korrektisti. Olen aina tullutkin hyvin toimeen ihmisten kanssa. Minusta tässä maailmassa on niin paljon mielenkiintoisia asioita, että oman ulkonäön miettiminen on ajan hukkaa. Silti itsestä on pidettävä huolta, aistillisuutta kehitettävä, värisilmää hankittava. Mutta se on hauskaa, ja hauskaa minulla on aika usein muiden kanssa. Silti minutkin on jätetty usein, olen tuntenut surua ja syvää murhetta mutta myös iloa ja onnea, olenpa itsekin jättänyt muutaman suhteen. Tulen toimeen myös ilman "kainalokeppiä", vapauden tunnekin on toisinaan ihanaa, vielä näin keski-ikäisenä olen kohdannut kivan miessuhteen. kauneus on paljon laajempi käsite kuin heti tulee ajatelleeksikaan. kaiketi se on sitä, että on sinut itsensä kanssa. Sellainen ihminen säteilee ja vetää muita puoleensa

    Äänestä

  • eevi_ kirjoitti:

    Olen mielestäni kaunis, tajusin sen kun aloin aikuistumaan ja saamaan paljon huomiota miehiltä (katseita, huomiota, kehuja ym.). Olen kaunis niin juuri suihkusta tulleena kuin hieman meikattunakin.

    Mikä minusta sitten tekee kauniin, hmm minulle on ainakin sanottu että olen universaalisesti kaunis (hah, kuulostaa tyhmältä mutta tarkoittaa varmaan klassisella tavalla kauniita kasvonpiirteitä). Silmäni ovat kirkkaat ja siniset, ripseni luonnostaan tummat, kaarevat ja pitkät, hiukseni pitkät, luonnonkiharat ja vaaleat ja huuleni täyteläiset. Ihoni on hyväkuntoinen ja heleä. Hymyilen paljon.

    Kroppani vastaa nykyistä kauneusihannetta, omasta mielestäni ehkä hieman liian laiha mutta minkäs teet kun en lihoa. Kukaan ei ole täydellinen. Vartalo on hoikkuudesta huolimatta tiimalasin muotoinen.

    Lisäksi tykkään pukeutua nätisti ja yleensä vaatteisiin, jotka korostavat kropan parhaita puolia.

    Uskon, että kauneuteni johtuu siis kokonaisuudesta, ei mistään yksittäisestä supertekijästä. Kun missään ei ole ns. vikaa, on helppo olla kaunis. Kamala rupinen akneiho, sikkuraiset porsaansilmät tai huomattava ylipaino tekisivät mielestäni itsestäni jo ruman.

    Myös kasvojen symmetrisyys on tärkeää.

    että ylimielisyys rumentaa ihmistä..?

    Äänestä

  • eevi_ kirjoitti:

    Olen mielestäni kaunis, tajusin sen kun aloin aikuistumaan ja saamaan paljon huomiota miehiltä (katseita, huomiota, kehuja ym.). Olen kaunis niin juuri suihkusta tulleena kuin hieman meikattunakin.

    Mikä minusta sitten tekee kauniin, hmm minulle on ainakin sanottu että olen universaalisesti kaunis (hah, kuulostaa tyhmältä mutta tarkoittaa varmaan klassisella tavalla kauniita kasvonpiirteitä). Silmäni ovat kirkkaat ja siniset, ripseni luonnostaan tummat, kaarevat ja pitkät, hiukseni pitkät, luonnonkiharat ja vaaleat ja huuleni täyteläiset. Ihoni on hyväkuntoinen ja heleä. Hymyilen paljon.

    Kroppani vastaa nykyistä kauneusihannetta, omasta mielestäni ehkä hieman liian laiha mutta minkäs teet kun en lihoa. Kukaan ei ole täydellinen. Vartalo on hoikkuudesta huolimatta tiimalasin muotoinen.

    Lisäksi tykkään pukeutua nätisti ja yleensä vaatteisiin, jotka korostavat kropan parhaita puolia.

    Uskon, että kauneuteni johtuu siis kokonaisuudesta, ei mistään yksittäisestä supertekijästä. Kun missään ei ole ns. vikaa, on helppo olla kaunis. Kamala rupinen akneiho, sikkuraiset porsaansilmät tai huomattava ylipaino tekisivät mielestäni itsestäni jo ruman.

    Myös kasvojen symmetrisyys on tärkeää.

    kuvailitko megan foxia?
    anteeksi, mutta tuli kuvailustasi aikalailla mieleen megan :)
    toki jos oikeasti olet tuon näköinen niin olethan sinä kaunis.

    Äänestä

Oletko koskaan kuullut, että "kauneus on katsojan silmissä" ja "silmät ovat sielun peili". Ihan sama minkänäköinen kukakin on, katsojan silmät ja mieli päättävät sen, mitä näkyy. Toisen mielestä 'ruma' on kaunis ja toisen mielestä päinvastoin. Oikea kauneus asuu ihmisen sisällä, ei ulkokuoressa; jos ihmisellä on enkeleitä hiuksissaan, hän saa olla ihan minkä näköinen vaan niin hän on silti aina kaunis.

Äänestä
  • Tunnen yleensä itseni rumaksi ja lihavaksi, paitsi joskus harvoin kun olen laittautunut paremmin. Minulla on liikaa sellua reisissä ja ovat liian paksut (laiska ihminen) maha roikkuu ja on leikkausarvilla pilattu. Pienet rinnat ja nekin roikkuvat! Mikään kohta ei omasta mielestäni ole hyvä.
    Tunnen olevani täysi nolla, mieheni katselee hyvin usein kauniita naisia netistä, ulkomaisia että suomalaisilta sivuilta. Ja tietysti nuorempia.. sileitä kauniita vartaloita. Ei se oman arvon tunnetta kohota mutta en ole jaksanu enää asiasta mainita. En muista kuin yhden ainoan kerran kun mieheni on sanonut minua nätiksi, no se taisi olla hetken mielijohde ja hämyvalaistus.

    Äänestä

  • "Toisen mielestä 'ruma' on kaunis ja toisen mielestä päinvastoin."

    Tämä on hienoa kannustuspuhetta ihmisille, mutta kyllä silti tietynnäköisiä ihmisiä pidetään useimpien mielestä kauniina ja tietynnäköisiä yleensä ei. Toinen asia on sitten, että luonne on myös tärkeä asia, eikä ihmisten pitäisi antaa kokemansa rumuutensa vaikuttaa siihen, miten käyttäytyvät. Olisi hienoa, jos kaikki olisivat aitoja ihmisiä ulkonäöstään huolimatta.

    Äänestä

  • sdgodz kirjoitti:

    "Toisen mielestä 'ruma' on kaunis ja toisen mielestä päinvastoin."

    Tämä on hienoa kannustuspuhetta ihmisille, mutta kyllä silti tietynnäköisiä ihmisiä pidetään useimpien mielestä kauniina ja tietynnäköisiä yleensä ei. Toinen asia on sitten, että luonne on myös tärkeä asia, eikä ihmisten pitäisi antaa kokemansa rumuutensa vaikuttaa siihen, miten käyttäytyvät. Olisi hienoa, jos kaikki olisivat aitoja ihmisiä ulkonäöstään huolimatta.

    Niii-in, se vain estyy tällaisella ruma / kaunis -asettelulla. Pitäisi 'asetella' ihan muunlaisia jutskia ja opetella asennoitumaan kauneusihanteisiin toisella tavalla.

    Äänestä

Se olisi ihanaa! Ehkä pääsisin ujoudestani jos olisin muiden mielestä kaunis. Omasta mielestäni voisin melkein ollakin kaunis jos olisin laihempi, mutta jotenkin en usko että kelpaisin hoikkanakaan kellekään muulle... En käytä meikkiä enkä mielestäni tarvitsekaan, mutta naamani ei kai vain jostain syystä ole kaunis. Ehkä nenäni on oikeasti kauhean ruma mutta olen niin tottunut siihen etten näe sitä itse tai jotakin vastaavaa. Mutta että voisi olla jonkun pojan/miehen mielestä kaunis.. se olisi ihanaa. No ehkä vielä joskus...

Äänestä

kaunis monen muun mielestä. Arvostan muita asioita ja ahdistaa muiden "kaunis" kehut.

Tuo "rumilus" sana kuulostaa huonolta, mutta olen sinut itseni kanssa.

Äänestä

Ruma on ihminen joka herättää toisessa ihmisessä ekana ajatuksen että "onpas ruma". Kauneus herättää ajatuksen että "onpas kaunis".

Sisäinen kauneus on pelkkää rumien toden kieltävää propagandaa ja etenkin lihavien sivulla sitä esiintyy paljon. Ja vaikka kuinka sanoisi että ulkonäkö ei ole tärkeintä kun pitkäaikaista kumppania haetaan niin siitä huolimatta ruma on ruma ja kaikki haluaisivat kauniin kumppanin tai ainakin hyvän näköisen. Ei kukaan hae rumaa kaveria itselleen.

Ei pitäisi sotkea ulkonäkö- ja muita asioita toisiinsa vain siksi että haluaa tehdä itselleen petoksen.

Äänestä
  • Sä et voi millään olla "komee", noilla aatoksilla. Ihminen voi valita ajatuksensa, ei ulkonäköään. Oletko koskaan kuullut ihmisen henkisestä kehittymisestä ? - Ai et vai ? No se näkyy kommentistasi. Kehittynyt ihminen ei ajattele ihmisiä rumina ja / tai kauniina, vain eri näköisinä.

    Äänestä

  • totta, että kaunis vain on kaunista ja ruma rumaa. ihmiset, jotka eivät kestä sitä ovat kehittäneet tämän ihme aivoituksen, että sisäinen kauneus KORVAISI ulkoisen kauneuden? ei se sitä korvaa. sisäinen kauneus on ihan eri asia kuin ulkoinen kauneus. Tosin onhan ulkoisen kauneuden ja rumuden välillä niitä välimuotojakin. älkää ihmiset sekoittako näitä kahta kauneuslajia keskenään! aloittaja ei ole maininnut kumpaa kauneutta tarkoittaa vaiko molempia, joten tässä nyt kai voi kertoa kummastakin? mutta se että on henkisesti kaunis EI OLE SAMA ASIA kuin se, että on ulkoisesti kaunis. ruma ihminen voi olla kaunis sisältä mutta se ei tee hänestä kaunista ulkoisesti. sama päinvastoin, kaunis ihminen voi olla hirveä luonteeltaan ja silti olla kaunis kuin mikä. ja vielä yksi "kauneuden muoto" mikä tässä käynyt ilmi; kaunis olemus. ei tälläkään ole tekemistä ulkoisen kauneuden kanssa! se että ihminen kulkee ylpeästi toisia nenänvartta pitkin katsoen ei silti muuta tosiasiaa että hän on kaunis (ulkoisesti). tämäkin vaihtoehtoisesti, sysiruma joka kulkee pirteästi ja joka huokuu itsevarmuutta lempeyttä ja iloisuutta ei ole yhtään sen kauniimpi fyysisesti. MUISTAKAA SIIS IHMISET NÄMÄ 3 ERI KAUNEUTTA! henkinen, fyysinen ja olemus :) näistä voi tosin kyllä sommitella jonkinnäköisiä keskiarvoja, kuinka kaunis ihminen on, mutta älkää dissatko meitä, jotka vain arvostelemme nämä kauneudet erikseen.

    Äänestä

  • 9muija kirjoitti:

    totta, että kaunis vain on kaunista ja ruma rumaa. ihmiset, jotka eivät kestä sitä ovat kehittäneet tämän ihme aivoituksen, että sisäinen kauneus KORVAISI ulkoisen kauneuden? ei se sitä korvaa. sisäinen kauneus on ihan eri asia kuin ulkoinen kauneus. Tosin onhan ulkoisen kauneuden ja rumuden välillä niitä välimuotojakin. älkää ihmiset sekoittako näitä kahta kauneuslajia keskenään! aloittaja ei ole maininnut kumpaa kauneutta tarkoittaa vaiko molempia, joten tässä nyt kai voi kertoa kummastakin? mutta se että on henkisesti kaunis EI OLE SAMA ASIA kuin se, että on ulkoisesti kaunis. ruma ihminen voi olla kaunis sisältä mutta se ei tee hänestä kaunista ulkoisesti. sama päinvastoin, kaunis ihminen voi olla hirveä luonteeltaan ja silti olla kaunis kuin mikä. ja vielä yksi "kauneuden muoto" mikä tässä käynyt ilmi; kaunis olemus. ei tälläkään ole tekemistä ulkoisen kauneuden kanssa! se että ihminen kulkee ylpeästi toisia nenänvartta pitkin katsoen ei silti muuta tosiasiaa että hän on kaunis (ulkoisesti). tämäkin vaihtoehtoisesti, sysiruma joka kulkee pirteästi ja joka huokuu itsevarmuutta lempeyttä ja iloisuutta ei ole yhtään sen kauniimpi fyysisesti. MUISTAKAA SIIS IHMISET NÄMÄ 3 ERI KAUNEUTTA! henkinen, fyysinen ja olemus :) näistä voi tosin kyllä sommitella jonkinnäköisiä keskiarvoja, kuinka kaunis ihminen on, mutta älkää dissatko meitä, jotka vain arvostelemme nämä kauneudet erikseen.

    Ihmisen sisäinen tai henkinen kauneus tarkoittaa, että ihminen on kasvanut inhimilliseksi ja humaaniksi, kokonaiseksi, ymmärtäväiseksi, suvaitsevaiseksi, oikeudentajuiseksi, elämän koko kirjon tajuavaksi ... persoonaksi. Silloin ulkonäköseikoilla ei ole hänelle mitään merkitystä, ei omalla eikä muidenkaan. Sillä perusulkonäkö on asia, jolle kukaan ei voi mitään, sen on luoja antanut ja se on kannettava.

    Jooo, ulkonäköasioille tehdään paljon kaikenlaista nykyäänkin niin kuin kautta aíkojen, se kuuluu myös ihmisluonteeseen. Kysymys kuuluukin: millainen on sellaisen henkinen taso, jolle ulkonäkö on maailman tärkein arvo. - Ulkonäköä ei voi valita, ajatukset ja mielipiteet voi.

    Äänestä

  • "Ja vaikka kuinka sanoisi että ulkonäkö ei ole tärkeintä kun pitkäaikaista kumppania haetaan niin siitä huolimatta ruma on ruma ja kaikki haluaisivat kauniin kumppanin tai ainakin hyvän näköisen. Ei kukaan hae rumaa kaveria itselleen. "

    Itse etsin itselleni paljon mielummin ruman kumppanin kuin kauniin/komean. Ulkoisesti siis. Rumat ihmiset ovat yleensä ihania luonteeltaan, koska eivät ole tottuneet saamaan kaikkea ulkonäöllään. Ja heitä on ehkä joskus kiusattu tai he ovat joutuneet muuten kestämään enemmän, eli he myös ovat joutuneet ajattelemaan asioita enemmän. Mielestäni rumat ihmiset ovat kertakaikkiaan fiksumpia ja parempia kumppaneita kuin kauniit/komeat.

    "Ruma on ihminen joka herättää toisessa ihmisessä ekana ajatuksen että "onpas ruma". Kauneus herättää ajatuksen että "onpas kaunis". "

    Totta, mutta kun katsoo oikein, niin kyllä jokainen on omalla tavallaan kaunis. Jokaisesta löytyy jotain todella kaunista, lähes täydellistä. Ja hymy kaunistaa kaikkia ihmisiä!

    Äänestä

kun on naiseksi laiha ja luiseva ja tissejä ei ole oikeasi ollenkaan, niin en todellakaan ole kaunis juuri kenenkään miehen mielestä. Vittuiluja kuulen ulkonäöstäni joka kerta kun käyn baarissa ja siksipä en vaivaudu enää edes lähtemään kun ihan turha toivo.

Äänestä

En tiedä olenko kaunis vai muuten outo mutta liikunpa missä hyvänsä niin miehet ainakin katsovat suorastaan tuijottavat minua. Vanhemmat naiset myös usen hymyilevät minulle.
En kuvittele sillä se on jokapäiväistä ja ihan selkeätä jo minulle itsellenikin.
Olisi tosi kiva tietää mitä nää hymyilevät ja tuijottelevat minussa näkevät?
Baareissa useat miehet kyllä lähestyvät ja kehuvat kauniiksi mutta tämä on helppo pistää humalan tiliin.
Eikös se naisen kauneus ole suoraan verrannollista miehen veren promillemäärään?

Kun katson itseäni peilistä näen itsessäni paljon parannettavaa niinkuin kai jokainen.
En ole tyytyväinen ohuisiin hiuksiini enkä pieniin rintoihini. Kasvoissa näkyy jo pieniä uurteita.
Sääret ja peppu on ihan ok mutta näin talvella niitä ei kukaan huomaa toppahousuista.
Vyötärölle lasten jälkeen kertyneet velttoudet saan kyllä puristettua sukkahousuihin muilta piiloon.
Mitään ihmeellistä tai outoa en kyllä itsestäni löydä.
Onkohan minulla hassu kävelytyyli?

Äänestä
  • Sinulla on varmaan ystävälliset ja hymyilevät kasvot, ne saavat muutkin hymyilemään ja katsomaan ystävällisesti. Ma tiedän koska mullakin on ja saan ihmisten suut korvia kohti. Olen 'tainnuttanut' tosi monta vihaista mammaa ja pappaa pelkällä hymynaamalla ja parilla mukavalla sanasella. Se on taito, jota ei kaikille ole suotu, käytä sitä. Toimii baarissakin, ja kaikenikäisiin. - Tällä jutulla oli joku hieno nimikin, jossain myyntikoulutuksessa siitä kerrottiin, se perustui siihen, että ihmiset käyttäytyvät sinulle juuri niin kuin sinä käyttäydyt ihmisille.

    Äänestä

  • ...kuin kissan tassu kirjoitti:

    Sinulla on varmaan ystävälliset ja hymyilevät kasvot, ne saavat muutkin hymyilemään ja katsomaan ystävällisesti. Ma tiedän koska mullakin on ja saan ihmisten suut korvia kohti. Olen 'tainnuttanut' tosi monta vihaista mammaa ja pappaa pelkällä hymynaamalla ja parilla mukavalla sanasella. Se on taito, jota ei kaikille ole suotu, käytä sitä. Toimii baarissakin, ja kaikenikäisiin. - Tällä jutulla oli joku hieno nimikin, jossain myyntikoulutuksessa siitä kerrottiin, se perustui siihen, että ihmiset käyttäytyvät sinulle juuri niin kuin sinä käyttäydyt ihmisille.

    itse olen blondi , pitkät hiukset ja luonnon kiharat , vatsaon litteä ja napakorukin löytyy no sitten kasvon piirteeni en osaa oikeen kuvailla muuten kuin niin että muistutan kasvoistani aika paljon big brotherissa ollutta kätliniä mielestäni olen kyllä hitusen vielä kuniimpi kuin hän . olen pitkä ja olen puoliksi venäläinen .

    Äänestä

Minulla on tiimalasivartalo. Olen pieni ja hoikka, mutta minulla on kurveja melkein yli oman tarpeen. Lisäksi olen kiinteä. Kasvoista en tiedä. Ei niissä vikaakaan ole. Mutta siis minua tuijotetaan. Todella tuijotetaan. Mieheni huomaa sen enemmän kuin minä. Hän sanoo, että liikkuessaan yksin kukaan ei kiinnitä häneen minkäänlaista huomiota, mutta kun minä olen mukana, tuijotus alkaa. Joskus oloni on kaupungilla liikkuessani melkein klaustrofobinen tuijotuksen takia. En enää siis oikein nauti huomiosta. Eräs ulkomaalainen nainen kysyi joskus kohteliaana, että käynkö minä salilla kun vartaloni on niin kaunis, mikä oli hämmentävää, todella hämmentävää. Joo, kurveista se johtuu.

Äänestä
  • Mie oon kaunis omasta mielestäni, ulkoisesti siksi että olen pitkä ja hoikka ja sopusuhtainen ja miulla on hyvä iho ja kauniit piirteet. :) Semmoset pehmeän kauniit. Ja hieno pitkä vaalea tukka! En juurikaan meikkaa, minusta oon hyvä ilmankin..
    Ja luonteeltani olen suomalainen turottaja mikä nyt ei ehkä ole kauhean kaunista mutta puhuinkin nyt ulkoisesta kauneudesta :D En mie silti ihan mätä ole sisältä..

    Mutta en ole koskaan tavannu ihmistä jossa ei olis jotain kaunista, nämä "epäsuhtaiset" tai nykymitalla rumaksi määriteltävät ihmisetkin on ollu aina jollain tavalla hirmu kauniita. Se on joku piirre ulkonäössä mikä on kaunista vaikkei ihmistä luonteelta tuntisikaan. Esim. kauniit silmät, tuuheat hiukset, kauniit huulet, mahtavat käsivarret jne. En osais pitää ketään täysin rumana.

    Äänestä

En ole mielestäni kaunis, ihan perusnätti vain, valitettavasti. Tiedän kuitenkin olevani hyvännäköinen, kun minua tuijotetaan. En ole laiha, mutta vähän lihaisampi 181-senttinen nainen. Jalkani ovat todella hoikat, kun painoni kasaantuu ylävartalooni, mutta jaloista ja rinnoistani saan miehiltä kehuja aina lähes poikkeuksetta. Kauniiksi minua ei kuitenkaan ole melkein koskaan kehuttu, vain kerran tai pari.

Äänestä

En itse osaa sanoa, mutta ainakin ihmiset niin miehet kuin naisetkin tuijottavat todella pitkään, luulisi ettei kovin rumaa viitsi katsoa joten olen sitten heidän mielesään harvinaisen ja erikoisen näköinen tai kaunis ainakin miehet ovat kehuneet kauniiksi. Kaupassakin joku saattaa tuijotella sivussa ihan minuutti tolkulla. En meikkaa enkä pukeudu muodikkaasti olen todella luonnollinen.

Äänestä

aika usein olevani kaunis, sekä miehet että naiset kääntyät katsomaan (minulle on kerrottu), en välttämättä huomaa sitä itse. En ajatellut nuorempana olevani kaunis, joskus ehkä hyvännäköinen. Nyt
aikuisena olen jotenkin ymmärtänyt, että ihmiset pitävät minua kauniina, olen kyllä itsekin ihan tyytyväinen ulkonäkööni, vartaloni on hoikka, mutta naisellinen, omaan kapean vyötärön ja täyteläisen takapuolen. Hiukset ovat tummat, paksut ja kiiltävän hyvänkuntoiset, silmänripset mustat ja pitkät. Nuorempana minulla ei ollut täydellistä ihoa (mitä usein sai minut tunetmaan itseäni rumaksi), mutta nyt aikuisena ihonikin on täydellinen ja kiitos nuoruuden rasvainen iho, rypytkin loistaa poissaolollaan. Kuulen usein, että kävelen kauniisti, kevyesti ja seksikkäästi. Rakastan kauniita vaatteita, ja uskon, että osaan aika hyvin korostaa vartaloni kauniilla tavalla

Äänestä

Erittäin hyvä kysymys! Suomessahan on suorastaan rikollista tai ainakin omahyväistä pitää itseään kauniina ja jos niin tekee, on automaattisesti väärässä. Omaa arvoaan kun ei muka voi "objektiivisesti" arvioida. Aivan kuin joku muu olisi siinä sen enempää oikeassa tai objektiivisempi. Parempi kuitenkin vähätellä, niin voi joku kehukin herua.

No, minä sanon sen: olen kaunis.

Pidän omista kasvoistani, kun katson peiliin niin pidän siitä mitä näen. Kasvojani on kehuttu, niin miesten kuin naisten taholta. Silmät, suu, kasvojen muoto ja mittasuhteet, kauniit hiukset. Ilmeikkäät kasvot. No, nenä voisi olla toisenlainen... kroppakin on ihan hyvä, tiimalasi, kurvikas. Ei ole gasellinsääriä eikä pitkää kaulaa mutta olen tyytyväinen. "Tiedän" olevani kaunis, koska pidän itse siitä miltä näytän. Luultavasti tämän sanominen närkästyttää joitakuita mutta niin se vain on. En kuvittelekaan miellyttäväni kaikkia, pohjimmiltaan minulle riittää että pidän itsestäni. Jos joku minusta pitää, toivon että se johtuu (ja varmaan johtuukin) jostain muusta kuin ulkonäöstäni.

Tunnen itseäni kauniimpia ihmisiä, tai siis ihmisiä, jotka näyttävät silmääni kauniimmilta. Näen päivittäin kauniita naisia (ja komeita miehiä) ja ihastelen heidän piirteitään. Sanonkin sen, jos ollaan tuttuja ja asiasta voi puhua ilman ilmeistä nolostuttamista tai pelkoa siitä että toinen saa väärän käsityksen. Kaikissa ihmisissä on jotain kaunista, erilaisissa piirteissä on oma viehätyksensä. On vaikea sanoa mikä minusta olisi rumaa. Ehkä rumaksi tekee ilkeys, halveksiva tai koppava ilme tai muu sellainen. Harvemmin kukaan on piirteiltään niin "ruma". Tietyssä mielessä kauneus lähtee sisältä, siitä miten arvostaa itseään ja kohtelee muita.

Äänestä
  • Hyvä! Oikea asenne.

    Mä olen komea mies. Useimmat naiset ei sitä vaan huomaa päältäpäin ;) Onneksi kuitenkin jotkut. Ja se riittää.

    Äänestä

Kaikkea sitä ollaan ulkonäistäni höpötetty, mutta yleisesti pidän itseäni tavallisena. En ole ruma enkä kaunis. Minusta on melkein kohtuutonta vaatia olevansa se kaikkein kaunein tai älykkäin. Kaikille ei ole suotu täydellistä ihoa, täydellisiä hiuksia, kaunista vartaloa tms. Olen melko hoikka ja pitkäsäärinen, mutta siihen se jääkin. Tärkeintähän on nauttia vain elämästä ja omasta itsestään sellaisenaan. Meikkaan ja panostan kyllä pukeutumiseeni, mutta en pidä itseäni erityisen kauniina. Kauneus ihmisessä ei ole mielestäni peitettyä ihoa, väritettyjä silmiä tai kauniita vaatteita.

Äänestä

Olen aina tuntenut itseni kauniiksi, vaikka tarkemmin ajateltuna en näytä ollenkaan valokuvamallilta, olen lyhyt, pyöreähkö jne. Miksi sitten olen tyytyväinen ulkonäkööni? Siksi että ihmiset ovat suhtautuneet minuun positiivisesti, minulle hymyillään ja ollaan ystävällisiä ja jopa osoitetaan ihailua. Olen iloinen ja pidän ihmisistä ihan oikeasti, ja ehkä kauniina pidetäänkin sen mukaan miten suhtautuu toisiin ihmisiin, eikä sitä millaiset ovat mitat ja kasvonpiirteet?

Äänestä

Minulla on tummat hiukset ja siniset silmät. Pidän kasvojani kauniina. Kasvonpiirteet sopivat hyvin toisiinsa ja kasvoni ovat symmetriset. Erästä sukulaistätiä lainaten kasvonpiirteeni ovat täydelliset. Kuitenkin ulkonäköäni rumentavia seikkoja ovat ehdottamasti ulkonevat hampaat. Olen kuitenkin vuosien saatossa oppinut hyväksymään hampaani eikä ne minua vaivaa. Äitini kuitenkin kerran tokaisi, että onneksi olen kaunis, koska rumalla ihmisellä tuollaiset hampaat olisivat kauhistus.

Vartaloltani olen päärynävartaloinen. Vaikka olen hoikka minulla on aika iso takamus, mutta miehet tuntuvat tykkäävän siitä. En ole koskaan ollut pitkiä aikoja sinkkuna vaan aina on vientiä riittänyt. Kutenkaan en koskaan ole ylimielinen vaan yritän olla kaikille mukava, koska mielestäni kauniista ihmisestä tekee vastenmielisen ylimielinen asenne.

Äänestä
  • Hmmmmm, koska mä vaan satuin syntymään kauniiks. Mun isä oli italialainen alfauros, äiti ruotsalaisen mallin näkönen nii mitä muutakaan voi tulla ku helvetin kauniita tyttäriä?? :D
    Minä ja siskoni siis.
    Ihan sama mihin meen, kaikki puhuu siitä, katsoo mua ja kyllä mulla on sen verran tajua että nään sen peilistä. :) Oon saanu ylimääräset pikkukilotki pois, nii itsevarmuus kukoistaa nyt naisena. :) En oo ikinä kattonu peiliin ja ajatellu mitään pahaa mun kasvoista. Ihmettelen ku kaverit "hyyyyi kato nyt mun naamaa" mä en tiedä mitä se tunne tarkottaa koska itse pidän itseäni niin kauniina. Nuken kasvot, paksut huulet, hymykuopat, isot ruskeat silmät, pisamia, vaalea kihara tukka, pitkät ripset, sydämenmuotonen naama, vähän semmone nöpönenä ja kasvot on tosi pienet.
    Mukavaa ku voi olla näin avoin tääl netissä hahhhah.
    Olkaamme kaikki kauniita !! ;) Ite nään kyllä kaikissa kauneutta. :)) Pääasia on asenne!

    Äänestä

Olen mielestäni kauneimmillani, kun olen alaston.

Olen saanut kehuja ulkonäöstäni sekä miehiltä, että naisilta. Olen myös ollut mallitoimiston leivissä joskus..

Ulkonäön piikkiin voidaan laskea myös se, että olin kaupungilla liikenteessä, niin 3 minulle täysin tuntematonta miestä tietämättä toisistaan tulivat kysymään treffeille 10 minuutin sisällä, mikä oli aika koomista :D En sit kuitenkaan lähteny kenenkään heistä matkaan, kun oli jo se oma kulta kotona.

Exä sanoi, että on ylpee siitä et miehet tuijottelee mua, et sillä on tämmönen nainen.

Nykyinen on kuitenkin niin komee, et kaikki naiset kattoo sitä ja jään sen varjoon.. xD

Äänestä

olen ylipainoinen enkä ehkä siksi viehätä monia omasta mielestäni olen kuitenkin ihan sievä,minulla on punaiset hiukset ja siniset silmät ja vaikka olenkin ylipainoinen niin pidän vartaloni muodosta ja joissain vaatteissa näytän jopa ihan hoikalta toki kurvikkaalta.Olen kuullut itse ihan kauniilta ja hoikilta kavereiltani ja tutuiltani,että jos olisin hoikempi minusta voisi tulla vaikka malli vaikka ko. alasta en olekaan kiinnostunut.olen seurustellut muutaman aika hyvännäköisen miehen kanssa,mutta tällä hetkellä olen sinkku.yleensä jos baarissa jonkun kanssa juttelen kehuu hän yleensä persoonallisuuttani ja joskus jopa kauniiksi...mutta tässä on kyse täysin omista mieltymyksistä :) sisäinen kauneus on kuitenkin se mihin eniten tulisi kiinnittää huomiota.

Äänestä

ruma ja siihen ei tarvitse muita perusteluja, riittää kun vilkasen itseäni peilistä tai katson jotain vanhaa valokuvaa itsestäni. Nykyään en edes pidä jos joudun kuvattavaksi, kuka nyt oikeasti haluaa muistutuksen näin rumasta naamasta :P. Niin, vielä sen verran että mua ei kukaan mies ole ikinä sanonut nätiksi tai kauniiksi vaan ovat vinoilleet mun ulkonäölle, mutt mitä tuosta, pääasia ett jätkillä hauskaa piisaa vai mitä pojat?

Äänestä

En tiedä eikä oikeastaan jaksa kovinkaan kiinnostaakaan. Jonkun vastaantulevan mielestä voin olla kaunis. Jonkun mielestä taas nätti. Ja jonkun mielestä en kaunis. Kyllä sitä on itsekin tullut huomattua miten se kauneus ja komeus voi vaihdella riippuen siitä kenen silmillä katsoo. Minulla kriteerit siihen, että pidän jotakuta kauniina voi olla alhaisemmat tai korkeammat kuin jonkun muun. Eli sitä on vähän turha märehtiä, kun kuka tahansa voi jonkun mielestä olla kaunis tai ruma.

Sen sijaan sen olen huomannut olevan paljon merkityksellisempi, kun itse peilikuvansa hyväksyy ja pitääkin siitä. Eli se miten itsensä kokee. Onhan sitä huonoja tukkapäiviä, tummia silmänalusia silloin tällöin. Mutta peruspakettiin olen erittäin tyytyväinen. En tiedä mihin se sijoittuisi yleisellä rumuus-kauneus-akselilla, mutta itse olen sinut ulkonäköni kanssa ja SE on kiva tunne. Oikeastaan huomattavasti kivempi kuin jonkun muun arvio minun habituksestani.

Äänestä

Mulla on erikoiset kasvonpiirteet. Muutamilta ihmisiltä olen kuullut että olen kaunis ja muutamilta ihmisiltä että ruma.Vartalon rakenne taitaa olla samalla lailla mielipiteitä jakava. Itse en osaa miettiä, olen ihan tyytyväinen jos ulkonäkö ei vaan vaikuttaisi niin paljon muiden mielikuvaan minusta.
Jos en huolehdi ihosta ja meikistä jatkuvasti olen mielestäni rumahko.Vartalostani pidän,olisi kyllä kiva jos olisi enemmän istuvia vaatteita sille.Perus naistenvaatteet eivät oikein istu päälleni.

Äänestä

En ole ruma enkä kaunis. Meikittä tavis ja meikillä sievä. On kehuttu kauniiksi, mutta en niihin kehuihin usko, kun peiliin osaan kuitenkin katsoa... Rumaa minussa on iso nenä, pienet rinnat, iso maha, leveä takamus, selluliitti jne jne. Kaunista ei taida olla mikään.

Äänestä

Kuulostaa tietysti kliseeltä, mutta mielestäni jokainen on tavallaan kaunis. :)

Äänestä

joku kehuu minua kauniiksi, toinen ei nöe minussa mitään kaunista. Omasta mielestäni olen suht tavallinen. Olen tumma ja se ehkä on kauneinta minussa; ainakin se kerää eniten kehuja ja myäös itse pidän tummuudestani = ruskeat silmät ja mustat hiukset. En ole mielestäni ruma mutten osaa ajatella itseäni kauniinakaan. Itse ihailen eri tyyppisiä naisia.

Miehelleni olen ollut aina kaunis ja hän jaksaa yhä kehua ulkonäköäni eli vastaan hänen naisihannettaan: tumma, isorintainen, pitkäsäärinen ja hieman sophialoren -tyyppinen pakkaus.

Mielestäni kukaan ihminen ei ole ruma, olemme erinäköisiä ja kaikissa on jotakin kaunista, joka miellyttää jonkun silmää.

Äänestä

jotenkaan en usko sitä, jos joku sanoo minua kauniiksi. sisäisesti silti voin myöntää pitäväni itseäni kauniina.
tästä asiasta on jotenkin muodostunut minulle nykyään suurikin ongelma, ulkonäöstä. aika turhaa kuitenkin. mutta minkäs teet kun muut ilot ovat lähes kadonneet elämästä, ja arvostat kauneutta, ihan sen kaikissa muodoissa, taiteessa ja näin poispäin, ja siksi haluat näyttää sisäisen kauneuden ulkokuoressasi?
hmm.. varmaan monella on näin, että jostain kasvoissaan pitää, mutta jotain haluaa korjata. jonkun tutkimuksen mukaan muistaakseni n. 90 % naisista haluaa muuttaa jotakin kasvoissaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuka kertoo kirjoitti:

Vai oletko mielestäsi ruma? Mikä omasta mielestäsi tekee sinusta ruman ja mikä on sinun mielestäsi sitten kaunista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu