Terve taas

Tulinpas taas vilkaisemaan palstaa, ja huomasinkin et alempana muutamat suomen tulevat lääketeollisuuden työlistäjät olivat taas riehuneet ja huutaneet nimeäni.

Olen edelleen vapaalla, kuten lainkuuliainen kansalainen aina onkin, kuten myös vaimoni.

bisnes sujuu hyvin ja tuleva vaatimaton rantahotelli suunnitelmamme etenee hyvin, ja kukaties jonain päivän te pikkusikaamaliat grillaatte ihrojanne hotellimme rantsulla, mutta vaimoni maa suhtautuu hyvin penseästi mahdollisiin ääriainesporukoihin, joten kannattaa pitää se kuitenkin mielessä.
45496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

eihän niillä aika sun hotellissa kuluisikaan vaan aivan jossain muualla. Tuskin selvää päivää näkevät.

Äänestä
  • sontasäkit eivät osaa kirjoittaa asiallisia vastauksia joten ei minunkaan tarvitse.

    Tutkituta muori pääkoppasi!

    Äänestä

HAISTA VITTU ! TOIVOTTAVASTI JÄÄT AASIALAISAKKASI KOTIMAAHAN 4-EVER.

Äänestä

Kukaan täysijärkinen ihminen ei grillaa halpatasoisessa kaljakuppilan rannalla itseään Thaimaassa eikä käy syömässä sun lihapullias. Ai sä otitkin nyt sitten toisen, vaikka sulle oli täällä tarjolla vapaa,jätetty naisparka ihan ilmaiseksi. Olet edelleen vapaana, mutta miten kauan, heh. Kun businekset menee siellä naimaassa vituralleen niin alko veronkierto, ellei jo alkanutkin. Kukaan siinä maassa ei tee rehellistä työtä, ei teistä valkonaamoistakaan. On sen verran korruptoitunut maa.

Äänestä
  • esimerkki. Upeaa paatosta sinulta, suorastaan kouluesimerkki heh...Edelleen en ole naimisissa Thaimaalaisen kanssa, luulisi se jo tyhmemmällekkin aukeavan, mutta toki kun luet adrenaliinit 100 % silmät veren sumentamina tekstejä, on lopputulos tuo tuotos.

    ps. Persaukisia pohjolan makkaramahoja nyt tuskin kukaan haluaa rannallensa nyrpeinä oksentelemaan nesteitänsä hiekalle..

    Äänestä

  • asianlover kirjoitti:

    esimerkki. Upeaa paatosta sinulta, suorastaan kouluesimerkki heh...Edelleen en ole naimisissa Thaimaalaisen kanssa, luulisi se jo tyhmemmällekkin aukeavan, mutta toki kun luet adrenaliinit 100 % silmät veren sumentamina tekstejä, on lopputulos tuo tuotos.

    ps. Persaukisia pohjolan makkaramahoja nyt tuskin kukaan haluaa rannallensa nyrpeinä oksentelemaan nesteitänsä hiekalle..

    Itse vien kyllä rahani muualle, mutta todellisuudessa ne pihit persaukiset läskit remonttireiskajätkät tuovat ne vähäisemmätkin rahansa sinun ja riisinkeittäjäsi vaatimattomaan rantahotelliin. Katson hyvin tarkkaan mihin rahani laitan ja yleensä kierrän kaukaa suomalaisten businekset ulkomailla. Suomalaisesta kateudesta ei tässä tapauksessa ole kyse, vaikka niin ehkä toivoitkin, vaan nauratta enemmänkin toi sun henkseleide paukuttelu. En viitsis edes lähteä mainitsemaan moista vaatimatonta rantahotellia. Ja kuule ihan sama mikä riisinkeittäjä sulla on vaimona. EVK.

    Äänestä

  • EvVk- kirjoitti:

    "Katson hyvin tarkkaan mihin rahani laitan ja yleensä kierrän kaukaa suomalaisten businekset ulkomailla"

    Olihan tuo lupaus? Olihan?

    Jos näin oli niin asianlover varmasti kiittää sinua siitä ettet punge hänen asiakkaakseen.
    En minäkään halua palvella sinun kaltaisia asiakkaita joten kaikki voimme olla tyytyväisiä jos vaan lupauksesi pitää.

    Äänestä

  • jhjgh kirjoitti:

    Onko tämä prototyyppi joku aasialainen tyyppi kenties ? Ilman muuta pieni, piukkatavarainen,
    kiltti, uskollinen (hah hah haaa) ja aina mielistelemässä. Tollainen asiakkaan valinta onnistuu kenties kehitysmaissa muttei enää muualla. Tai sitten tunnet pakkomiellettä jatkuviin konkursseihin.Näinkö kohdallasi on ?

    on, hah. En todellakaan rahojani kanna moisen tyypin businekseen, jos sitä nyt voi siksi kutsua. Meinaatko ihan ihan itse jonglöörata drinkkejä baarissa, kun vaimosi tarjoilee piparia takahuoneessa. Ei tarvii vastata.

    Äänestä

  • ; DDDDDDDDDDD kirjoitti:

    Onko tämä prototyyppi joku aasialainen tyyppi kenties ? Ilman muuta pieni, piukkatavarainen,
    kiltti, uskollinen (hah hah haaa) ja aina mielistelemässä. Tollainen asiakkaan valinta onnistuu kenties kehitysmaissa muttei enää muualla. Tai sitten tunnet pakkomiellettä jatkuviin konkursseihin.Näinkö kohdallasi on ?

    Voi kuule - ei mulla kovin tiukkoja kriteereitä ole vaan yleensä riittää että asiakkaalla on pää terve ettei ole mikään perseaukinen pummi.
    Sinun rahavarojasihan en voi tietää joten voit ihan itse tuon perusteella pohtia miksi epäilen ettet ole hyvä asiakas.

    Äänestä

  • EvVk- kirjoitti:

    Itse vien kyllä rahani muualle, mutta todellisuudessa ne pihit persaukiset läskit remonttireiskajätkät tuovat ne vähäisemmätkin rahansa sinun ja riisinkeittäjäsi vaatimattomaan rantahotelliin. Katson hyvin tarkkaan mihin rahani laitan ja yleensä kierrän kaukaa suomalaisten businekset ulkomailla. Suomalaisesta kateudesta ei tässä tapauksessa ole kyse, vaikka niin ehkä toivoitkin, vaan nauratta enemmänkin toi sun henkseleide paukuttelu. En viitsis edes lähteä mainitsemaan moista vaatimatonta rantahotellia. Ja kuule ihan sama mikä riisinkeittäjä sulla on vaimona. EVK.

    tuskinpa sinulla rahaa löytyy ko. maahan asti biljetteihin, mutta mikäs siinä. Eiköhän asiakas ryhmä koostu paljolti Korealaisista, Japanilaisista, Yhdysvaltalaisista ja jonkin verran Euroopan populaa, saatttaapi siellä joku Suomalainen joskus olla vierailemassa, mutta hänkään ei varmasti tiedä ketkä ko. paikkaa pyörittää:) Mutta ei muuta kuin hyvät jatkot sinulle.

    Äänestä

  • pommeihin itsensä kääriviä fanaatikkoja, ja toisaalta kaltaisesi punanokka on hyvin kiltisti siellä päin, ja tyytyy käyttäytymään nätisti ja tuskin laukoo rasistista paskaansa siellä julkisesti. Sikäläiset vankilaolot punaniskarasistille ovat sen verran rankat, että kuolemantuomiokin olisi jo vaihtoehtona armeliaampi.

    Äänestä

  • ""Muistakaa se aurinko ja välinpitämätön...leppoisa elämäntyyli""...Jälkimmäisestä olisi varmaan hyötyä henkiselle hyvinvoinnillesi? ;)

    "Onko muijalla 50 prossaa ? Avioehto ?"" Ihania uhkakuvien maalaamista:D Toki tuo kannattaisi sinun muistaa Suomessa, jossa avioero 50 % ennen 10 avioliittovuotta, joten onko kunnossa? Sen verran voin sanoa, että vaimoni kotimaassa ei ole avioeroa, jos tuo huojentaa sinua yhtään, tosin voithan viritellä muita mahdollisia ukakuvia kohdalleni kuten vaikkapa syanidia aamukaffeeseen, vai tippuuko taivas päälleni? Kerro ihmeessä muut mahdolliset uhkakuvat, joita voisin välttää, jos olisin naimisissa suominaisen kanssa kiltisti? Onko pankkitilini, henkeni, avioliittoni, osakkeeni jne turvattu tällöin? ;)

    Entäpä mitkä ovat omat tulevaisuuden uhkakuvasi? Poliisi oven takana? Alkoholisoituminen? Masennus? Työttömyys? Avioero? Yksinäisyys? Kerro ihmeessä meille hitusen omista uhkakuvistasi :)

    Äänestä

  • ainan päässäs väärinpäin, onko tosielämässäkin niin, miksi ei yllennystä tullutkaan? ;)

    "Jonka kotimaassa ei tunneta avioeroa vaan kärsitään kaikki pystypäin tuli mikä tuli. Hiukka vanhanaikaista ! "
    Etkös sinä aikaisemmin ollut huolissasi mahdollisesta tulevasta avioerostani ja omaisuuden katoamisestani taivahan tuuliin, ja kerroit uhkaavasta vaarasta, ja nyt sitten onkin itku, kun ei saakkaan erota? :D Huvittavaa...

    "Mutta ei ole teidänkään suhdettanne kirkossa kuulutettu,kestääkö vai hajoaako." Ei toki ole kuulutettu, ainuthan joka täällä on aikaisemmassa viestissä kuuluttanut avioehtoineen päivineen tulevasta erosta olet sinä, joten mahtanee olla selvännäkijän kyvyt tallella? Tässä iässä pikku tyttönen/poju? On tullut nahat luotua jo moneen kertaa ja myöskin tullut juotua voiton maljoja, ja jahka sinullakin pieneen mailmankatsomukseesi tulee laajennusta, niin huomaat elämän olevan yllätyksiä täynnä meille kaikille.

    "Kaikkia osapuoliahan lapsista alkaen palvelee toimivammin malli, jossa erotaan jos homma ei käytännössä "
    Niinkö? Tarkoitatko Suomessa olevan erityisen onnistuneita perhemalleja ja tasapainoisia lapsia? Mitä taassen kertoo tilastot huostaanottojen jatkuvasta kasvusta?

    "a leppoisalta näyttävä elämäntyyli on usein välinpitämätöntä ja huoletonta, koska aina joku
    toinen kantaa kuitenkin vastuun ja hoitaa velvollisuudet"

    Niinkö? Pelkäätkö joutuvasi kustantamaan meidän yritystä toisessa maassa? Onko huoletonta ja välinpitämätöntä elämää perustaa yritys joka työllistää ihmisiä?

    Kyllä olet aikamoinen lässyttäjä:D

    Äänestä

  • Kunhan aasialaisakatkin on työelämässä ja puhuu suomenkieltä, vaikka siihen menisikin jonkin aikaa, orjaksi, piiaksi ja seksileluksi haettu akka on silloin vahvasti omilla jaloillaan eli itsenäinen.

    Äänestä

  • tekstistäsi.

    Äänestä

  • ................. kirjoitti:

    tekstistäsi.

    Mitä halusitkaan sanoa ?

    Äänestä

  • se tärkein kirjoitti:

    Mitä halusitkaan sanoa ?

    teksteissäsi nimimerkin taakse piilotettua rasististen solvausten kirjoittelua?

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    Pisteytä taas itsesi. Ja päättelepä siitä jotain.

    Äänestä

  • kun seisoo omillaan kirjoitti:

    Kunhan aasialaisakatkin on työelämässä ja puhuu suomenkieltä, vaikka siihen menisikin jonkin aikaa, orjaksi, piiaksi ja seksileluksi haettu akka on silloin vahvasti omilla jaloillaan eli itsenäinen.

    Kuinka thaikkuja aletaan jotenkin valistaa Suomessa maan tavoille, koska usein niiden äijät haluaa jopa olla esteenä sopeutumiselle. Tämä kertoo jo paljon. Ei kai suomalainen jannu muuten kehitysmaista naista hakisikaan jos ei siitä tahtoisi muokata pumpattavaa barbaraa ja taloudenhoitajaa, joka pitää turpansa kiinni ja vastaa vaan kysyttäessä. Kyllä on keveissä kantimissa äijillä itsetunto ! Hah hah haaa.

    Äänestä

  • sekä välimerkit kirjoitti:

    Pisteytä taas itsesi. Ja päättelepä siitä jotain.

    päälle yhden rivin ja sekin huonosti muotoiltua Suomea. Oliko sitä ilmaisutaitoa vai ei? Minä yritän vastata sinulle lyhyesti, jotta ymmärtäisit ja aivosi pystyisivät käsittelemään parin rivin informaatiotulvan.

    Äänestä

  • tänään kirjoitti:

    Kuinka thaikkuja aletaan jotenkin valistaa Suomessa maan tavoille, koska usein niiden äijät haluaa jopa olla esteenä sopeutumiselle. Tämä kertoo jo paljon. Ei kai suomalainen jannu muuten kehitysmaista naista hakisikaan jos ei siitä tahtoisi muokata pumpattavaa barbaraa ja taloudenhoitajaa, joka pitää turpansa kiinni ja vastaa vaan kysyttäessä. Kyllä on keveissä kantimissa äijillä itsetunto ! Hah hah haaa.

    myöskin miestäsi, jotta mahdollisen eron syntyessä ei turvautuisi mahdollisesti joukkomurhaan? Puhuiko hesari tästäkin ja minkälaista keskustelua se herätti perheessäsi? Vai vaietaanko asiasta ja hakatuksi tulemisen pelossa pysty edelleen nurkassa?

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    päälle yhden rivin ja sekin huonosti muotoiltua Suomea. Oliko sitä ilmaisutaitoa vai ei? Minä yritän vastata sinulle lyhyesti, jotta ymmärtäisit ja aivosi pystyisivät käsittelemään parin rivin informaatiotulvan.

    Olet väärällä palstalla.

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    myöskin miestäsi, jotta mahdollisen eron syntyessä ei turvautuisi mahdollisesti joukkomurhaan? Puhuiko hesari tästäkin ja minkälaista keskustelua se herätti perheessäsi? Vai vaietaanko asiasta ja hakatuksi tulemisen pelossa pysty edelleen nurkassa?

    Suomessa on onneksi turvakodit (täynnä kuulema ulkkisnaisia, miksiköhän ?) ja systeemit, että nainen lapsineen pääsee turvaan väkivaltaista miestä. Monet vaikenee ongelmista, mutta samalla asettaa lapsetkin vaaraan.
    Suomalaisen äijän aggressiivisuus ja ilkeys on humalassa ja etenkin laskuhumalassa jotakin karmeeta seurattavaa.

    Äänestä

  • häivy täältä kirjoitti:

    Olet väärällä palstalla.

    joku muu taho aloitti äidinkielestä saarnaamisen ensin täällä? En häivy, masennuitko?

    Äänestä

  • ketään ihmistä kirjoitti:

    Suomessa on onneksi turvakodit (täynnä kuulema ulkkisnaisia, miksiköhän ?) ja systeemit, että nainen lapsineen pääsee turvaan väkivaltaista miestä. Monet vaikenee ongelmista, mutta samalla asettaa lapsetkin vaaraan.
    Suomalaisen äijän aggressiivisuus ja ilkeys on humalassa ja etenkin laskuhumalassa jotakin karmeeta seurattavaa.

    turvakodeissa on 30 % ulkkisnaisia, eli 70 % onkin sitten ihka oikeita suominaisia :) Myöskin tuossa 30 % on erittäin paljon arabin taikka ranskankielentaitoista naista hakemassa turvaa, muistithan myöskin tuon faktan :)

    Myöskin kannattaisi muistaa, että raakaan perheväkivaltaan yllättäen syyllistyykin nainen useammin, kuin mies:) Joten älä lyö!!!!

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    joku muu taho aloitti äidinkielestä saarnaamisen ensin täällä? En häivy, masennuitko?

    Ehkäpä välillä kertaat passiivia.

    Äänestä

  • .................. kirjoitti:

    turvakodeissa on 30 % ulkkisnaisia, eli 70 % onkin sitten ihka oikeita suominaisia :) Myöskin tuossa 30 % on erittäin paljon arabin taikka ranskankielentaitoista naista hakemassa turvaa, muistithan myöskin tuon faktan :)

    Myöskin kannattaisi muistaa, että raakaan perheväkivaltaan yllättäen syyllistyykin nainen useammin, kuin mies:) Joten älä lyö!!!!

    Raakaan perheväkivaltaan syyllistyy takuulla eniten mies. Äidillä on aina lapset, joita suojellaan. Tästäkin odottelen tilastoa.

    Äänestä

  • odotellaan kuumana kirjoitti:

    Ehkäpä välillä kertaat passiivia.

    oletko oikeasti niin sekaisin, ettet muista omia aloituksiasi tuolla ylempänä? Ilmeisesti lääkityksesi vaikuttaa myöskin muistiisi?

    Äänestä

  • ei mutuja kirjoitti:

    Raakaan perheväkivaltaan syyllistyy takuulla eniten mies. Äidillä on aina lapset, joita suojellaan. Tästäkin odottelen tilastoa.

    Myös naisten osallisuus perheväkivaltaan on lisääntynyt. Viime vuonna poliisille ilmoitetuista törkeistä perheen sisäisistä pahoinpitelyistä joka toisessa uhrina oli mies. Myös lasten pahoinpitelyistä puolet ovat naisten tekemiä.

    http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2007/09/naisten_vakivalta_lisaantynyt_250815.html

    Törkeä perheväkivalta kohdistuu miehiin naisia useammin

    Miehet joutuvat perheessä törkeän pahoinpitelyn tai henkirikoksen yrityksen uhriksi jopa useammin kuin naiset. Perheväkivallan miesuhrien näkökulma on suomalaisessa tutkimuksessakin jäänyt syrjään.
    Nainen syyllistyy sen sijaan puolisonsa törkeään pahoinpitelyyn tai henkirikoksen yritykseen vähintään yhtä usein kuin mies. Tilastokeskuksen mukaan mies on uhrina jopa hieman useammin kuin nainen, vaikka luvut ovatkin lähellä toisiaan.
    Vuonna 2008 perheessä törkeän pahoinpitelyn tai henkirikoksen yrityksen kohteeksi joutui 116 miestä ja 111 naista. Nämä ovat poliisin tietoon tulleita tapauksia. Vielä edellisvuonna naiset olivat uhreina useammin, mutta luvut olivat melko lähellä toisiaan silloinkin.

    http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/01/torkea_perhevakivalta_kohdistuu_miehiin_naisia_useammin_1352897.html

    SOVITAANKO NIIN, ETTÄ ALAT PIKKUHILJAA LOPETTAAN SEN LÄSSYTYKSEN, JA OTAT ASIOISTA SELVÄÄ, JOOKOS. HALUATKO VIELÄ TILASTOT MISTÄ MAISTA NE 30 % OLEVAT TURVAKOTINAISET OVAT ENITEN KOTOISIN? JA SEN ET 70 % ON IHAKA OIKEITA SUOMINAISIA?

    Äänestä

  • ................. kirjoitti:

    oletko oikeasti niin sekaisin, ettet muista omia aloituksiasi tuolla ylempänä? Ilmeisesti lääkityksesi vaikuttaa myöskin muistiisi?

    Välimerkiksi minä taas en lukenut pisteytys-nimmariasi.

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    Myös naisten osallisuus perheväkivaltaan on lisääntynyt. Viime vuonna poliisille ilmoitetuista törkeistä perheen sisäisistä pahoinpitelyistä joka toisessa uhrina oli mies. Myös lasten pahoinpitelyistä puolet ovat naisten tekemiä.

    http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2007/09/naisten_vakivalta_lisaantynyt_250815.html

    Törkeä perheväkivalta kohdistuu miehiin naisia useammin

    Miehet joutuvat perheessä törkeän pahoinpitelyn tai henkirikoksen yrityksen uhriksi jopa useammin kuin naiset. Perheväkivallan miesuhrien näkökulma on suomalaisessa tutkimuksessakin jäänyt syrjään.
    Nainen syyllistyy sen sijaan puolisonsa törkeään pahoinpitelyyn tai henkirikoksen yritykseen vähintään yhtä usein kuin mies. Tilastokeskuksen mukaan mies on uhrina jopa hieman useammin kuin nainen, vaikka luvut ovatkin lähellä toisiaan.
    Vuonna 2008 perheessä törkeän pahoinpitelyn tai henkirikoksen yrityksen kohteeksi joutui 116 miestä ja 111 naista. Nämä ovat poliisin tietoon tulleita tapauksia. Vielä edellisvuonna naiset olivat uhreina useammin, mutta luvut olivat melko lähellä toisiaan silloinkin.

    http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/01/torkea_perhevakivalta_kohdistuu_miehiin_naisia_useammin_1352897.html

    SOVITAANKO NIIN, ETTÄ ALAT PIKKUHILJAA LOPETTAAN SEN LÄSSYTYKSEN, JA OTAT ASIOISTA SELVÄÄ, JOOKOS. HALUATKO VIELÄ TILASTOT MISTÄ MAISTA NE 30 % OLEVAT TURVAKOTINAISET OVAT ENITEN KOTOISIN? JA SEN ET 70 % ON IHAKA OIKEITA SUOMINAISIA?

    "Suomalaisnainen" kun voi olla jo toisen polven mamu. Niinpä.
    Ehkäpä kaivelet tilastoja, arkistoja ja roskatynnyreitä edelleen.

    Äänestä

  • tapu tapu kirjoitti:

    "Suomalaisnainen" kun voi olla jo toisen polven mamu. Niinpä.
    Ehkäpä kaivelet tilastoja, arkistoja ja roskatynnyreitä edelleen.

    ja nyt sitten alatyyliin vastaus ja jossittelut päälle? Viisampii perääntyy tuossa kohtaa, tyhmä iskee päätänsä edelleen seinään. Muista älä lyö miestäsi!! Pahoinpitelevä mies voi olla toisen polven mamu mies;) Siis tämä ihan sillä sinun ajatuksen juoksulla esitettynä vastaus. Ja näitä asioita kaivetaan ihan viimeisimmistä tilastoista, eikä heitetä minkään heimon vanhemman ohjeistuksen mukaan 2000 vuotta vanhana tietona pyhästä kirjasta, kuten teidän perhepiirissä.

    Äänestä

  • muistissa ei vikaa kirjoitti:

    Välimerkiksi minä taas en lukenut pisteytys-nimmariasi.

    tilasto ketkä syyllistyy useammin törkeään perheväkivaltaan tännekkin? Mites sinä sanoitkaan aikaisemmin, et mies hmmmmm syyllistyy useammin, kuin nainen? Niinkö se oli?

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    tilasto ketkä syyllistyy useammin törkeään perheväkivaltaan tännekkin? Mites sinä sanoitkaan aikaisemmin, et mies hmmmmm syyllistyy useammin, kuin nainen? Niinkö se oli?

    Eikä muuten yhtään ihme, että suomalaiset naiset hakee miehet ulkomaalaisista miehistä, kun nämä täällä on näitä netin ääressä notkuvia, inttiä karttavia marisijoita.

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    ja nyt sitten alatyyliin vastaus ja jossittelut päälle? Viisampii perääntyy tuossa kohtaa, tyhmä iskee päätänsä edelleen seinään. Muista älä lyö miestäsi!! Pahoinpitelevä mies voi olla toisen polven mamu mies;) Siis tämä ihan sillä sinun ajatuksen juoksulla esitettynä vastaus. Ja näitä asioita kaivetaan ihan viimeisimmistä tilastoista, eikä heitetä minkään heimon vanhemman ohjeistuksen mukaan 2000 vuotta vanhana tietona pyhästä kirjasta, kuten teidän perhepiirissä.

    Satuile edelleen. Säälittävää.

    Äänestä

  • mitä uhoat ? kirjoitti:

    Eikä muuten yhtään ihme, että suomalaiset naiset hakee miehet ulkomaalaisista miehistä, kun nämä täällä on näitä netin ääressä notkuvia, inttiä karttavia marisijoita.

    vastavänkä se siellä taas! jokaisen väittelyn häviät sujuvasti ja sen jälkeen käännyt kirjoittajan henk. koht. ominaisuuksiin, olet kunniaksi suominaisille :)

    Äänestä

  • välihuommm kirjoitti:

    vastavänkä se siellä taas! jokaisen väittelyn häviät sujuvasti ja sen jälkeen käännyt kirjoittajan henk. koht. ominaisuuksiin, olet kunniaksi suominaisille :)

    Kaiken lisäksi olet asianlovers. Etkä uskalla enää aasinrakastajana olla.

    Äänestä

  • että tollaista tasoa kirjoitti:

    Kaiken lisäksi olet asianlovers. Etkä uskalla enää aasinrakastajana olla.

    vääriä ihmisiä:) Ainoastaan sinä kuulut marginaaliseen vähemmistöön tässä maassa takapajuisine mielipiteineen. Noh vieläkös väität miesten syyllistyvän raakoihin perheväkivallan muotoihin eniten? Vieläkö haluat ne tilastot?

    Äänestä

  • mikä raakkuva varis kirjoitti:

    Satuile edelleen. Säälittävää.

    Pistetäänkö vielä tilastoja :D heheheheheh....Miten se menikään, kun sanoit jotain sinnepäin, että miehet syyllistyvät raaimpiin perheväkivallan muotoihin, enemmän kuin naiset? Oliko sillain?

    Äänestä

  • mitä uhoat ? kirjoitti:

    Eikä muuten yhtään ihme, että suomalaiset naiset hakee miehet ulkomaalaisista miehistä, kun nämä täällä on näitä netin ääressä notkuvia, inttiä karttavia marisijoita.

    Eikös ne moni poika pakenen sieltä Turkista ennen armeijaan menoa? Oootas tuossa passissa oli, joo reservin kersantti, ja kappas on siinä kertaus päiviäkin kertynyt..Tuota minullekko inisit? Kukas tässä marisee? Hyvinhän minulla menee, marisemista olen nähnyt lähinnä sinun suustasi täällä tänään...On äidinkielestä nähty vaivaa, vaikka ei tunnu itselläsikään kovin hanskassa olevan noi lauseiden muotoilut, ja toisaalla taas huutelet suu vaahdossa tilastoja esille, kun joku ystävällisesti yrittää tyhmään päähäsi päivittää tietoa.

    Äänestä

mutta minun suomalainen vaimoni on sattuneesta syystä erittäin mustasukkainen.
En saa mennä lomalle mihinkään Aasian maahan eikä hän itse halua millään tulla mukaan. Meno on kuulemma aivan hurjaa idässä. Naiset meinaavat siellä viedä länsimiehen, vaikka vaimo pitää kädestä kiinni. Täytyy varmaan ehdottaa muijan työkaverille, että vie miestään seuraavalla kerralla käsiraudoissa kaupungille Thaimaan reissullaan.

Äänestä
  • Mutta ainahan noita lomakohteita hyvänen aika sentään riittää. Mikäs se naimaa nyt enää on. Ei mikään.
    Nokka kohti uusia haasteita ja uusia lomakohteita. Kyllä niitä meinaan Aasiassakin riittää. Ja lähempänäkin.
    Vaimosi tuskin on mustasukkaisempi kuin muutkaan. Ottaa kai sitäkin päähän näkyvä seksillä örveltäminen.
    Äläkä sinäkään luule, että ne paikalliset maksulliset panot teitä komeina pitää. Raha se on joka sanelee.

    Äänestä

  • menkää Turkkiin kirjoitti:

    Mutta ainahan noita lomakohteita hyvänen aika sentään riittää. Mikäs se naimaa nyt enää on. Ei mikään.

    hahhahahahhahahahahahha No siellähän sitä elintasoerojen aiheuttamaa naimakauppaa just tapahtuukin, kukapa sitä haluaa ojasta allikkoon mennä..

    Äänestä

  • menkää Turkkiin kirjoitti:

    Mutta ainahan noita lomakohteita hyvänen aika sentään riittää. Mikäs se naimaa nyt enää on. Ei mikään.
    Nokka kohti uusia haasteita ja uusia lomakohteita. Kyllä niitä meinaan Aasiassakin riittää. Ja lähempänäkin.
    Vaimosi tuskin on mustasukkaisempi kuin muutkaan. Ottaa kai sitäkin päähän näkyvä seksillä örveltäminen.
    Äläkä sinäkään luule, että ne paikalliset maksulliset panot teitä komeina pitää. Raha se on joka sanelee.

    Hullu Amalia möykkää mitä möykkää.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

asianlover kirjoitti:

Tulinpas taas vilkaisemaan palstaa, ja huomasinkin et alempana muutamat suomen tulevat lääketeollisuuden työlistäjät olivat taas riehuneet ja huutaneet nimeäni.

Olen edelleen vapaalla, kuten lainkuuliainen kansalainen aina onkin, kuten myös vaimoni.

bisnes sujuu hyvin ja tuleva vaatimaton rantahotelli suunnitelmamme etenee hyvin, ja kukaties jonain päivän te pikkusikaamaliat grillaatte ihrojanne hotellimme rantsulla, mutta vaimoni maa suhtautuu hyvin penseästi mahdollisiin ääriainesporukoihin, joten kannattaa pitää se kuitenkin mielessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu