Ollaan tunnettu jo pienen ikuisuuden. Pitkään sinusta haaveilin, ja sydämeni oli kipeä. Lopulta väsyin olemaan onneton, ja päättäväisesti sydäntäni erotin sinusta, ja selvisikin, että ajoitus oli täydellinen: olet rakastunut. Muttet minuun. Tietenkään. Kyllähän minä tiesin sen ensihetkestä lähtien, ettet koskaan näkisi minua kuin ystävänäsi. Ja nyt hymyilen vain ruudulla, vaikka ruudun takana hajoankin. Olen kantanut tätä saatanan naamiota jo ikuisuudet. Kellekään en ole uskaltanut kertoa, kuinka paljon sinua rakastin, ja kuinka pahasti minuun koskee. Mutta ehkä vielä joskus voin taas olla se, joka silloin joskus olin: niin vapaa, niin huoleton.
Päätin yrittää pelastaa omaa sydäntäni seuraamalla ihastumisen tunnettani, ja lähestyä sen kohdetta, mutta en tiedä tuleeko siitä yhtään mitään... Varmaan jään tämän kipeän tunteen kanssa elämään, ja ehkä joskus, joskus jonkun löydän, joka voisi rakastaa minuakin... En enää jaksa olla näin onneton.
Päätin yrittää pelastaa omaa sydäntäni seuraamalla ihastumisen tunnettani, ja lähestyä sen kohdetta, mutta en tiedä tuleeko siitä yhtään mitään... Varmaan jään tämän kipeän tunteen kanssa elämään, ja ehkä joskus, joskus jonkun löydän, joka voisi rakastaa minuakin... En enää jaksa olla näin onneton.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itselläni oli sama ongelma pitkään erään ystäväni kanssa. Kipeää tekee vieläkin, mutta paras keino selvitä ilman "mitä jossitelua?" on kertoa ihan suoraan. Kipeää tekee aluksi, mutta pääset elämässäsi eteenpäin erittäin paljon avauduttuasi sille erikoiselle henkilölle tunteistasi.
PS. Kipeää se ei tee, jos tunteisiin vastataan millään tavalla.