Kun suhteessa on mennyt jo kauan kehnommin, olisiko ero helpompi nyt kun toinen asuu kaukana? Kuulostaa ehkä epäreilulta ja pelkurimaiselta jättää toinen kun emme voi nähdä, mutta ajattelin että hänelle olisi myös helpompaa jatkaa, kun elämät on muutenkin valmiina erillään. Eli ei olisi konkreettiset asiat muistuttamassa. Kuitenkin ihan asiallisesti keskustellen olisi tarkoitus eroaminen hoitaa.
Kertokaahan mielipiteitänne.
Kertokaahan mielipiteitänne.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sinuna en tekisi noin isoja ratkaisuja tuossa tilanteessa. Helpostihan sitä tulee luovuttamisen fiilis kun toinen on kaukana ja jossei yhteydenpitäminen esim pelaa. Sinuna kuitenkin hiljentyisin katsastelemaan tilannetta ja päättäisin suhteen lopettamisesta vasta sitten kun olette viettäneet kunnolla yhdessä aikaa..Ei kannata tehdä noin suuria päätöksiä toisen ollessa kaukana..:)
Suhteen poikki laittaminen on ollut mielessä jo ennen kuin välimatkaa kertyi. Henkistä välimatkaa on kertynyt paljon myös. Nämä eropohdintani eivät johdu siitä että välimatkaa olisi liikaa, pystymme soittelemaan ja olemalla netin kautta yhteydessä. Sitä tässä mietin että olisiko uuteen alkuun pääseminen helpompaa näin. Kun olisimme erotessa kaukana toisistamme, käytännön asiat ylipääsemisessä saattaisi sujua paremmin, toinen ehkä unohtuisi helpommin kun ei kaikki ympärillä muistuta, eikä eron takia tarvitsisi tehdä suuria muutoksia muuhun elämään koska elämämme ova erillään. Ajattelen tässä meitä molempia.
Mietin myös sitä, että jos eron "siirtää" sille ajalle kun kaukana oleminen päättyy, olisiko se sitten suuri pettymys ja melko julmaakin kaiken odotuksen jälkeen kertoa että näin olen miettinyt.
Toisaalta on myös mielestäni epäreilua jättää toinen hänen ollessa kaukana!Mikset keskustele kumppanisi kanssa ajatuksistasi ja siitä mitä olet miettinyt??jos teillä on joitain asioita selvitettävänä niin eihän mikään asia selviä tuolla tavalla ettei osaa ottaa asiaa puheeksi. Voisit kertoa että sinusta on alkanut tuntumaan tältä ja että olet epävarma teidän suhteenne tulevaisuudesta. Kun keskustelette yhdessä asioista ja puhut reilusti mieltäsi vaivaavat asiat kuten esim. henkisen eron välillänne, voi olla että yhteys toiseen taas löytyykin pelkän ymmärrryksen kautta..onko kumppanisi itse puhunut ollenkaan erosta?kuitenkin kehottaisin sinua odottamaan ja päättämään erosta vasta silloin kun tapaatte, on sydäntäsärkevää jättää toinen puhelimitse vaikka se olisikin helpompaa. kuitenkin hän on joskus ollut sinulle tärkeä ja rakas ihminen ja teilläkin on varmasti ollut hyvät hetkenne, miksi siis jättää hänet noin kylmästi kun reilumpikin tapa on olemassa...?
Olen eronnut pitkästä suhteesta kahdella eri tavalla, ja ymmärrän siis asiasi ytimen. Kaikki eroon liittyvä elämänmuutos, kaikki säätö, erilleen muutto (joka ei aina onnistu hetkessä), tavaroiden jakaminen, toiseen joka paikassa törmääminen, ympäröivät toisesta muistuttavat asiat ja fyysinen ero ja siihen tottuminen ovat prosessia pitkittäviä tekijöitä. Joten kyllä, ero etäällä olevasta kumppanista on kivuttomampi. Eikä se ettei näe toista tarkoita sitä etteikö asioista voisi keskustella. Ei jättämisen tarvitse olla tyly vaikka kaukana olisikin. Minä erosin miehestäni silloin kun hän työskenteli ulkomailla. Ero ei tullut tyhjästä, vaan asioista oli puhuttu jo ennen sitä. En vain nähnyt syytä jatkaa siihen asti kun hän palaisi takaisin. Takaisin Suomeenhan hän olisi palannut ainoastaan minun takiani. Joten koska syytä tulla takaisin ei enää ollut, hän jäi sinne asumaan ja tekemään työtä josta piti. Voisi sanoa että hänellä oli jo elämä valmiina siellä, kummankaan ei tarvinnut aloittaa kaikkea alusta.
Elimme 14 vuotta kaukosuhteessa olosuhteiden pakosta. Tapasimme noin kerran kuukaudessa, joskus huomattavasti harvemminkin. Vuosien varrella toistemme perheet tulivat tutuiksi, samoin ystävät, mutta aina oli selvää, että emme koskaan tule asumaan samalla paikkakunnalla. Minä en olisi Lapissa pärjännyt ilman töitä ja toinen taas vihasi kotiseutuani satojen kilometrien päässä omista sukulaisistaan.
Erosimme puolisen vuotta sitten ja vielä se silti sattuu. Sinänsä ero on helpompi, kun arki ei ole muuttunut kovin paljon. Skypeä ei tule enää käytettyä eikä Meseä, mutta muuten mikään ei muuttunut. Minä väsyin, kun tajusin, että kumpikaan meistä ei nuorru ja tilanne ei muutu mihinkään. Jatkuva lentäminen ja matkailu on hankalaa ja vaatii aina vapaa-aikajärjestelyitä töistä. Tosin ehkä villakoiran ydin olikin se, ettei kumpikaan ollut valmis sitten tekemään sitä lopullista uhrausta. Minä luopumaan työelämästä tai hän suvustaan.
Samankaltaisia ajatuksia olen pyöritellyt mielessäni. Päällimmäisenä nykyään juurikin näitä. Kauempaa näkee eroavaisuudet sen faktan suhteen mitä todella haluamme elämältä. Välillä taasen aika tuntuu kultaavan muistot ja että kaikki olisi aina ollut hyvin. Ikävä tekee tepposia. Kun tarkemmin miettii viime vuosia, olemme ajautuneet pikku hiljaa vain enemmän erillemme. Sitä on uskomattoman vaikea nostaa esille, siksikin kun pitäisi oletettavasti ottaa ilo irti niistä pienistä hetkistä mitä on. Sitä että kumpi olisi parempi, puhua nyt, erota nyt ja jatkaa omiin suuntiin, vai vasta sitten aikojen päästä kun näemme. Myrsky siitä noussee joka tapauksessa.