Varalla oleminen???

Haluaisin kohdistaa tämän kysymyksen nettideittaaville miehille. Eli tiedustelen pidätkö ns."varalla" useita kirjeystäviä. Tarkoitan siis tälläistä vastapuolen pitämistä löysässä hirressä....Olen kohdannut nettideiteillä miehiä, joiden tarkoitusperästä ei oikein ota selkoa. Eivät osaa lopettaakaan, eivätkä sitten tee mitään asioiden (tapaamisten) etenemiseksikään. Miksi ylipäänsä kirjoitella jos ei sitten oikeasti kiinnosta?? Osa sitten vain liukenee, eli kirjeitä ei vain enää sitten tule, ja ilmeisesti joku toinen kiinnostavampi sattui eteen. Onko se NIIN vaikeaa olla rehellinen?
5637
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mutta en ole pitänyt ketään varasijoilla, ehkä syy on enimmäkseen laiskuudessa.:) Mieluummin kuitenkin tutustun siihen yhteen, jonka kanssa tuntuu ajatukset menevän yksiin, nopeasti ja tapaaminenhan se vasta sitten ratkaisee miten käy.

Äänestä

tekee kerralla useammalle naiselle lähestymisen niin oletuksena on että voi saada joitakin vastauksia. Näitä sitten joutuu yhtäaikaa käsittelemään ja väkisinkin syntyy päällekkäisyyttä. Jos lähettäisi vaan yhdelle viestin niin olisi aika tuskastuttavan ääliömäistä odotella vastausta jota ei kenties koskaan kuulu - siks aloitus tehdään useammalle kerralla.
Tutustuminen taas vie oman aikansa ja toiset avautuu nopeammin kuin toiset - silti mielestäni kaikille on hyvä antaa mahdollisuus itsensä aitoon ilmaisemiseen.
Sitten kun huomaa ajattelevansa toista enemmän kuin toista niin olisi tosiaan kohteliasta ilmoittaa ettei yhteistä tulevaisuutta ole näköpiirissä. Ei sen tosiaan pitäis olla vaikeaa.
Mieluiten sitä yhteen kerrallaan panostaisi mutta se vaan tuppaa olemaan niin ettei se vastapuolikaan niin tee joten ajatukset voi alussa vähän harhailla.

Äänestä

takia jättää vastaamatta naiselle jos nainen antaa ymmärtää että pitäisi ola joku superpanomies joka osaa kaikki temput, ja siis vielä enemmän kuin tämä k.o. nainen joka hänkin on vuosikymmenet treenannut nussimista eri miesten kanssa. Tähän jos sitten miehellä on vain jotain satunnaisia lyhyitä seurusteluja joissa niissäkään ei ole mitään järin kiihkeää seksiä harrastettu, niin kyllä siinä äijä helposti mieluummin vetäytyy kun lähtee tällaista naista nussimaan, varsinkin silloin jos ei koe naista edes viehettävän näköiseksi. Eihän siitä tällasen naisen kanssa kuitenkaan mitään tulisi, kyllä tällaisten naisten on parempi hakea vaan niitä kaikki temput tuntevia pnomiehiä. Se tietenkin on että panomiehet hakevat nussittavakseeen paremmin vaan näitä nuoria naisia ja jättävät näiden vanhentuneiden naisten nussimisen tykkänään jossain vaiheessa.

Äänestä
  • Olihan toi trolli, olihan?

    Äänestä

Olen kyllä nainen, mutta kysymys on hyvä niin naisille kuin miehillekin.

Omasta mielestäni on aivan ymmärrettävää ja hyväksyttävää, että kun ei ole edes tavattu, niin kiinnostavia voi olla monta, ja voi olla hieman harhailevat ajatukset siitä, että kenet oikeastaan tapaisi vai kaikkiko kiinnostavan siestin lähettäneet.

Itse pyrin sihen että vastaan jokaiselle totuudenmukaisesti, kerron kiinnostuksen, keron tapaanko myös muita, kerro jos en ole kiinnostunut ja kerron jos en ole enää kiinnostunut. Näin toivoisin minuakin kohdeltavan. odotuttaminen on viheliäistä.

Mutta koska en voi tietää, miten joku muu käyttäytyy enkä määrätä sitä, yritän täst'lähin olla aloitteellinen jaaina kysyä myös toisen aikeet, tyyliin: oletko kiinnostunut tapaamaan, tapaammeko, milloin, vastaathan viestiin viikon kuluessa jne. siis kerron itse missä odottelurajani menee, ja jos se ylittyy, yritän unohtaa koko tyypin.

Mutta yksi ongelma on jäänyt: Jos lähetän viestin kiinnostavalle miehelle, mutta hän ei kirjaudukaan enää pitkään aikaan sisään, siis profiili on siellä, mutta mies ei käy katsomassa sitä. Todennäköisesti monet pitävät profiilin näkyvissä, mutta eivät kirjaudu sisään, jos ovat tavanneet jonkun henkilön joka on kiinnostava, mutta jatko on vielä epävarmaa. Kauanko odotella, että k.o. henkilö tulee viestejään lukemaan. Jos tapaus on kiinnostava, ei tee mieli edes lähestyä ketään toista tai näyttää vihreää valoa kenellekään ennen kuin on tältä yhdeltä kiinnostavalta kuullut vastauksen (ja sanut ehkä pakit..) mutta kauanko odotella ja miten?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onko ajan haaskausta kirjoitti:

Haluaisin kohdistaa tämän kysymyksen nettideittaaville miehille. Eli tiedustelen pidätkö ns."varalla" useita kirjeystäviä. Tarkoitan siis tälläistä vastapuolen pitämistä löysässä hirressä....Olen kohdannut nettideiteillä miehiä, joiden tarkoitusperästä ei oikein ota selkoa. Eivät osaa lopettaakaan, eivätkä sitten tee mitään asioiden (tapaamisten) etenemiseksikään. Miksi ylipäänsä kirjoitella jos ei sitten oikeasti kiinnosta?? Osa sitten vain liukenee, eli kirjeitä ei vain enää sitten tule, ja ilmeisesti joku toinen kiinnostavampi sattui eteen. Onko se NIIN vaikeaa olla rehellinen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu