Kun tulin jätetyksi en pystynyt kuuntelemaan exän kuuntelemia bändejä, enkä pysty vieläkään vaikka kuuntelin niitä itsekkin paljon.. ne muistuttavat liikaa kaikesta ihanasta. Miksi teininä rakastuu päättömästi, vaikka suhteet ovat epävarmoja ja kun kumpikaan ei tiedä tarkasti mitä elämältä haluaa. Miten pääsen parantumaan? mikä voisi auttaa tähän tuskaan?
kaipaus..
elämättömyys
1425
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Teininä tunteet ovat voimakkaita, ne syntyvät nopeasti ja saattavat loppua yhtä nopeasti. Se johtuu paljolti aivojen kemiasta ja hormoneista ja kuuluu aivojen kehitykseen. Tunnemyrskyt saattavat olla voimakkaita ja käsittämättömiä. Teini-ikä on portti aikuisuuteen. Eräänlaista opettelun aikaa. On tärkeää, että pääset erittelemään tunteitasi, purkamaan ne rakentavasti ja ehdottomasti kertomaan jollekin. Ellei lähelläsi ole ihmisiä, kirjoita tunteet ulos vaikka päiväkirjaan tai tälle sivustolle. Näin saat niihin myös etäisyyttä ja saat tunteillesi nimet. Jos kirjoitat päiväkirjaa, huomaat selatessasi aiempia kirjoituksiasi, kuinka tunteesi muuttuvat ajan saatossa. Uusia tunteita tulee, uusia kohteitakin tulee ja vanhat tunteet hälvenevät.Tunteet ovat aina totta, niitä ei voi eikä saa vähätellä, vaikka jotkut saattavat tehdä niin kun on toisen tunteista kyse. Kannattaa myös lukea kirjallisuutta, sillä hyvä kirja, rakkauskertomus, elokuvat, musiikki jne., voivat tarjota hyvän väylän tunteillesi. Voit huomata, kuinka sijoitat omia tunteitasi tarinoissa oleviin ihmisiin. Elät heidän kanssaan.Voit itkeä ja nauraa tarinan henkilöiden kanssa. Joskus kirjan tai elokuvan tarina voi sisältää myös oivallisen ratkaisun omiinkin pulmiin, ja toimii eräänlaisena kehyskertomuksena itselle. Surussaan ihminen on aidoimmillaan. Mutta huomenna on uusi päivä, näet uusi ihmisiä, kohtaat uusia asíoita. Sekin on lohduttavaa.