Olen tosi oudossa tilanteessa. Minut jätettiin ja olen tietyllä tapaa helpottunut erosta, mutta toisaalta aivan rikki. Nyt tuntuu et miten ihmeessä sitä ees ajatteli eroa suhteen aikana, kun nyt haluaisi hänet takaisin niin kovasti.
No mutta kuitenkin, olen mielestäni päässyt alkushokista yli (erosta 8pv) ja tuntuu, että ehkä elämä vielä joskus hymyileekin ja voin jatkaa elämääni
Mutta sitten minulla on semmonen outo tunne välillä, että olen aika varma, että palaamme joskus yhteen. Näinhän ei kuitenkaan 99% tod.näköisyydellä tapahdu.
Olisi kiva kuulla miten tämä on mahdollista? Toivun koko ajan, tosin hitaasti. Mutta silti alitajunnassa ehkä elättelen toiveita.
Valehtelenko koko ajan itselleni ja se saa aikaan hyvänolon tunteen, että olen pääsemässä yli ja sitten tulee joku romahdus. Todella monelta kuulee sitä, että "päästä vaan irti, et saa häntä enään" ja ajattelenkin näin koko ajan, mutta mikä siinä sitten mättää. Vai mättääkö mikään?
Voisinko tehdä jotain, että saisin asan muutettua vai kannattaako sitä edes yrittää muuttaa?
No mutta kuitenkin, olen mielestäni päässyt alkushokista yli (erosta 8pv) ja tuntuu, että ehkä elämä vielä joskus hymyileekin ja voin jatkaa elämääni
Mutta sitten minulla on semmonen outo tunne välillä, että olen aika varma, että palaamme joskus yhteen. Näinhän ei kuitenkaan 99% tod.näköisyydellä tapahdu.
Olisi kiva kuulla miten tämä on mahdollista? Toivun koko ajan, tosin hitaasti. Mutta silti alitajunnassa ehkä elättelen toiveita.
Valehtelenko koko ajan itselleni ja se saa aikaan hyvänolon tunteen, että olen pääsemässä yli ja sitten tulee joku romahdus. Todella monelta kuulee sitä, että "päästä vaan irti, et saa häntä enään" ja ajattelenkin näin koko ajan, mutta mikä siinä sitten mättää. Vai mättääkö mikään?
Voisinko tehdä jotain, että saisin asan muutettua vai kannattaako sitä edes yrittää muuttaa?
Vastaukset 2
Vanhimmat
ettet ehkä myönnä itsellesikään, että tunteesi ovat syvemmät, kuin itse älyätkään.Jos kolahtaa, niin ei se muutamassa hetkessä unohdu.Itse vikuroin, soudan ja huopaan ja lyön päätäni seinään..vaikeaa, niin hemmetin vaikeaa on unohtaa...en toivo sitä, etten koskaan haluaisi tavatakaan, kuitenkin itse laitoin stoppia useampaankin kertaan..nyt kai sitten lopullisesti tai ei..en herra paratkoon ..takaisin se ihana tunne..tekemistä yhdessä..oleilua, löhöilyä, kinastelua, päätöntä menoa...ny--hyyh..
Jos on tarkoitettu, että jatketaan ja palataan samalle... niin mutku suhteessa on kaksi..ja hän varmaankin kyllästyi totaalisesti tähän hirviöön..
Voi olla, että se on sitä kun eksäni oli tositosi ihastunut minuun ja kertoi kuinka juoksemme lapsien kanssa kesälomalla ja minkälaiset häät haluaa jne.
Sitten hänellä varmaan se ihastumisvaihe ja alkuhuuma loppui ja oli sitten pettynyt. Hän oli myös epävarma itsestään sun muuta ja veikkaan, että hän ajatteli että syy on minussa. Yhtäkaikki. Eteenpäin on mentävä.