Minä en kuulu nyky-yhteiskuntaan

Kuinka vaikea on syrjäytyä nyky-yhteiskunnasta?

Ei varmaankaan vaikeaa, kun viimeistään varhaisaikuisena karisevat lapsina meille opetetut arvot ja käsitykset elämästä, joka ei olekaan sitä satukirjaa: -ja kaikki elivät elämänsä onnellisena loppuun saakka..

Luonnontuhoa, toistensa kiduttamista/kiusaamista/tappamista, itsekkyyden puolustamista, ahneutta, riistoa, ihmisten omakeksimiä lakeja ja käytösmalleja, väärää hyvän ja pahan luokittelua, huijaamista ja varastelua, näyttelyä ja sirkusta, paremman esittämistä ja todellisten asioiden verhoamista,

On sanottu, että ihmiset ovat onnellisimmilaan 100-200 henkilön yhteisöissä, suuremmissa ne kadottavat inhimillisyytensä, yhteisyytensä sekä yhteistyön taidot.

No "aikuisten" arvomaailma, oletetut suuryhteisön rituaalit, pakolliset teennäiset yhteisöt, väkisin kehitetyt työt ja muka viisautta kartuttavat tutkinnot, lopulta vain oman luonnollisen yhteyden saatuaan voi kokea kuuluvansa johonkin paikkaan, yhteisöön, ryhmään, perheeseen..
2177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Samaa mieltä

Äänestä

Olen tukityöllistetty,vähävarainen,luonnon ja eläinten ystävä,äiti ja mummi. En ole yhteiskunnan silmissä varmaan mitään. En ole pyytänyt syntyä tänne,mutta elän,koska olen syntynyt. Ei minua haittaa,että olen vähän syrjässä ja erakko. Mieluummin niin kuin konflikteissa. Lapset ja lapsen lapset,lemmikit myös ,kaikki kaikessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tirppa 83 kirjoitti:

Kuinka vaikea on syrjäytyä nyky-yhteiskunnasta?

Ei varmaankaan vaikeaa, kun viimeistään varhaisaikuisena karisevat lapsina meille opetetut arvot ja käsitykset elämästä, joka ei olekaan sitä satukirjaa: -ja kaikki elivät elämänsä onnellisena loppuun saakka..

Luonnontuhoa, toistensa kiduttamista/kiusaamista/tappamista, itsekkyyden puolustamista, ahneutta, riistoa, ihmisten omakeksimiä lakeja ja käytösmalleja, väärää hyvän ja pahan luokittelua, huijaamista ja varastelua, näyttelyä ja sirkusta, paremman esittämistä ja todellisten asioiden verhoamista,

On sanottu, että ihmiset ovat onnellisimmilaan 100-200 henkilön yhteisöissä, suuremmissa ne kadottavat inhimillisyytensä, yhteisyytensä sekä yhteistyön taidot.

No "aikuisten" arvomaailma, oletetut suuryhteisön rituaalit, pakolliset teennäiset yhteisöt, väkisin kehitetyt työt ja muka viisautta kartuttavat tutkinnot, lopulta vain oman luonnollisen yhteyden saatuaan voi kokea kuuluvansa johonkin paikkaan, yhteisöön, ryhmään, perheeseen..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu