Heipä hei!
Ajattelin tulla täältä kysymään neuvoa ja kokemuksia. Ongelmani on se etten osaa riidellä poikaystäväni kanssa. Olemme olleet kohta kaksi vuotta yhdessä. Poikaystäväni kyllä ottaa kaiken näköiset epäkohdat esiin ja sanoo että munkin pitäis ottaa ennen kuin on liian myöhäistä. En kuitenkaan uskalla sanoa mitään ääneen asti. Mietin vain itsekseni ja minulla on aina hirveän paha olo mutta en uskalla sanoa mitään koska pelkään satuttavani häntä ja pelkään myös sitä reaktiota, mitä hän tekee/sanoo kun sanon jotain neatiivista hänestä. En pelkää mitään pahoinpitelyä/lyömistä, minua ei ole koskaan lyöty eikä poikaystäväni ole sen kaltainen etttä edes löisi vaan se on jotain muuta. Miten oppisin sanomaan asioita ääneen, keskustelemaan epäkohdista suhteessamme yms. Kiitos ajatuksistanne!
Ajattelin tulla täältä kysymään neuvoa ja kokemuksia. Ongelmani on se etten osaa riidellä poikaystäväni kanssa. Olemme olleet kohta kaksi vuotta yhdessä. Poikaystäväni kyllä ottaa kaiken näköiset epäkohdat esiin ja sanoo että munkin pitäis ottaa ennen kuin on liian myöhäistä. En kuitenkaan uskalla sanoa mitään ääneen asti. Mietin vain itsekseni ja minulla on aina hirveän paha olo mutta en uskalla sanoa mitään koska pelkään satuttavani häntä ja pelkään myös sitä reaktiota, mitä hän tekee/sanoo kun sanon jotain neatiivista hänestä. En pelkää mitään pahoinpitelyä/lyömistä, minua ei ole koskaan lyöty eikä poikaystäväni ole sen kaltainen etttä edes löisi vaan se on jotain muuta. Miten oppisin sanomaan asioita ääneen, keskustelemaan epäkohdista suhteessamme yms. Kiitos ajatuksistanne!
Vastaukset 5
Vanhimmat
..tietenkin suurin juttu puhumaan opettelussa on se, että avaa suunsa ja alkaa puhua. Mutta jos se tuntuu hirmuvaikeelta, niin mitäs jos ekaks hahmottelisit itsellesi paperille ne asiat, mitkä vaivaa, niin osaisit sit pysyä asiassa, kun puhutte. Ja alota lauseet "musta tuntuu tää pahalta.." -tyylillä, niin et koe niin paljon loukkaavasi toista, vaan otat huomioon sen, että se ei välttämättä ole koko totuus, vaan on vain sun kokema totuus.
Toinen vinkki ois se, että kirjota poikaystävälles kirje, jossa selität niitä asioita ja sit ojennat sen hänelle ja ite istut vieressä ja annat sen lukea rauhassa ja sit voitte keskustella niistä jutuista.
Rohkeutta! Tollanen välien selvittely voi parhaimmillaan lähentää teidän yhteyttä tuntuvasti ja jos taas sen jättää tekemättä, niin on vaarana, että teidän juttu kuivuu kokoon joka tapauksessa. Eli et voi menettää mitään.
Ystävällä on todella hyvä vihje! Paperille on hyvä kirjoittaa tunteensa, nimenomaan "minusta tuntuu" -muodossa (ei siis missään nimessä "miksi sinä aina..";). Siitä on hyvä aloittaa, ja kun huomaat, että saat muutosta aikaan, niin jatkossa voit ehkä varovasti sanoa asioita myös ääneen.
Olimme riidoissa avomiehen kanssa kerran juhlien jälkeen, hän oli mennyt toiseen huoneeseen nukkumaan ja piti ovea kiinni vielä aamullakin. Mietin asiat läpi, kirjoitin hänelle anteeksipyynnön (tällä kertaa minä olin ollut hänelle kiukkuinen epäoikeudenmukaisesti illalla) ja sujautin lapun oven alta. Ei kestänyt kauan, niin hän tuli onnellisen näköisenä ulos ja halasi minua. Ja minulta pääsi hieman helpottuneita kyyneliä. :)
Jos olisin ollut hänelle syystä kiukkuinen, olisin tehnyt samalla tavalla, paitsi, että kirjeessä olisin kertonut miltä minusta tuntuu ja sitten olisin jättänyt pallon hänelle kysymällä "miltä sinusta tuntuu?".
Onnea sinulle!!!
Näytät tiedostavan ongelmasi ja se on jo puoli ratkaisua. Uudet tottumukset tulevat hitaasti. Pikkuljaa vaan opettele olemaan oma itsesi ääneenkin.
Joo siis ymmärrän todella hyvin tuon 'liian myöhäistä'-pointin. Itse seurustelin pitkään suhteessa jossa kumpikin patosi negatiivisia tunteita. Sitten kun pato murtui niin se oli liikaa. Niin, en osaa sanoa olisiko ero tullut joka tapauksessa mutta näin se ainakin tuli :(.
Useinmiten se ettei uskalla sanoa toiselle oikeasti sitä mikä mieltä painaa, johtunee menettämisen pelosta. Ensimmäisessä suhteessani (20v) toimin juuri näin. Nielin aina loukkaukset. Eron jälkeen olo oli helpottunut. Nyt olen juuri lopettanut puolitoista vuotta kestäneen suhteen aivan ihanaan mieheen, joka välillä toimi loukkaavasti... sulki minut täysin ulkopuolelle...matkusti ja piletti vain kavereiden kanssa. Minusta tuntui pahalta etten kelvannut ja sanoin sen. Hän sai minut yleensä leppymään kunnes tuli se viimeinen kerta.. mittari täyteen.... ikävä on kova... mutta tiedän ettei mikään olisi muuttunut....