Elämää vain

Olen nainen 45v ja avioliitossa ollut 18v asti. Elikkä nuorena menin yhteen miehen kanssa joka on minua
15v vanhempi. Onko tämä ollut sitten huono avioliitto? Ei minun mielestä, 3 lasta jo aikuisia. Riidellä ei oikeestaan koskaan. Keskustellaan kyllä asioista ja ollaan erimieltä joka ei tietysti ole riitelyä.
Minulla on toinen mies siis just tää salasuhde joka täällä kaikkia puhuttaa. En usko että mieheni tietää
tai edes aavistaa sitä. Suhde on kestäny nyt 5v. Asumme pienellä paikkakunnalla ja mieheni on hyvässä asemassa samoin minulla on hyvä työ josta nautin. En ole montaakaan kertaa miettinyt tämän asian kertomista miehelleni. Luultavasti siitä tulisi iso ongelma mutta kun hän ei sitä tiedä elämä jatkuu samaa rataa ihan onnellisina. Jos tämä kuitenkin joskus paljastuu, sehän on mahdollisuus, olen siltä varalta varautunut säästöillä, tilillä jossa on parempi korko ja on piilossa kaikenvaralta.
Olen varmaan roisto, huora ja lutka toisten mielestä mutta enhän voi en haluakkaan tietää mieheni vapaa-ajantoiminnasta. Meitä voi olla kaksikin tässä perheessä. En halua erota enkä heittää kaivoon kaikkea mitä on koettu. *Oma aviomies on ollut minun ensimmäinen seksikumppanini vaikka ei siis ainoa ja seksiäkin meillä on noin 2kertaa viikossa kotona. Ei huonoa seksiä vaan turhankin tavallista.
1432438
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 143

Vanhimmat

että mitä? Mikä oli viestisi tarkoitus?
Kaipa se on sinun asiasi ketä paneskelet, jos kerran olette miehenne kanssa sopineet muista suhteista. Minusta vaan tuntuu jotenkin tökeröltä toiminnalta. Onneksi lapsenne ovat jo aikuisia, mutta mitähän he tuumaisivat, jos joku ulkopuolinen kertoisi heille äidin paneskelevan toista miestä isän kuitenkaan siitä mitään tietäen?

Oman selustasi kuitenkin olet suojannut ihan varoiksi, mutta miestäsi et kunnioita senkään vertaa, että kertoisit hänelle. No, tapansa kullakin.

Äänestä

elää noin? Kerranhan täällä vain eletään. Aloita uusi elämä jos vanha ei sinua enää tyydytä.

Äänestä
  • Eikös ap juuri ollut ihan tyytyväinen elämäänsä, vaikka se on kaksoiselämää? Jotkut eivät saa eletyksi Juicen sanoin "tätä yhtäkään" elämää. Toiset saavat kaksoiselämänkin sujumaan. Mikä ongelma tässä on?

    Äänestä

"Olen varmaan roisto, huora ja lutka toisten mielestä"

naulan kantaan.

tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku sanoi jk paasikivikin

Äänestä
  • Tais ton alottajan asema olla rouva ja ykkösnainen kakkosesta ei tietoa.
    Myönnettävä tosiasia toikin on.
    Rouvatkin pettää ja maksusta ei ole kirjoteltu mitään selkee ero huoraan.

    Äänestä

Avioerotilanteessa, miten luulet säästöjen pysyvän piilossa?
Petät itseäsi, et vain miestäsi.
Miksi et eroa, kun et ole onnellinen avioliitossasi?
Taidat pelätä, että sinulle käy huonosti ja nykyinen mies on varalta.

Äänestä
  • säästöt pysyisi piilossa? Jos ihmisellä on "päätili" pankissa X ja sivutili pankissa Y, niin so what? Ei olisi ensimmäinen kerta maailman historiassa, kun säästöt pysyisivät piilossa - onhan näitä "veijareita", jotka kokoavat "erorahastoa" 10 vuotta ja kun ositus on "virallisesta" omaisuudesta tehty, alkavat elää jemmarahoillaan.
    Onnellisuuden määrittelee jokainen ihminen itse... Toiset tyytyvät toteamaan, että tätä parempaa ei ole saatavilla, joten saa luvan menetellä - näin ilmeisesti aloittajakin..? Ilmeisesti liitossa ei ole isompaa vikaa muutakuin intohimon puuttuminen, sen hän hakee muualta. Vastaavasti jos alkaisi vain sitä intohimoa hakea, voisi olla aika kylmää kyytiä luvassa.
    Kukin tavallaan.

    Äänestä

  • AaAaAa* kirjoitti:

    säästöt pysyisi piilossa? Jos ihmisellä on "päätili" pankissa X ja sivutili pankissa Y, niin so what? Ei olisi ensimmäinen kerta maailman historiassa, kun säästöt pysyisivät piilossa - onhan näitä "veijareita", jotka kokoavat "erorahastoa" 10 vuotta ja kun ositus on "virallisesta" omaisuudesta tehty, alkavat elää jemmarahoillaan.
    Onnellisuuden määrittelee jokainen ihminen itse... Toiset tyytyvät toteamaan, että tätä parempaa ei ole saatavilla, joten saa luvan menetellä - näin ilmeisesti aloittajakin..? Ilmeisesti liitossa ei ole isompaa vikaa muutakuin intohimon puuttuminen, sen hän hakee muualta. Vastaavasti jos alkaisi vain sitä intohimoa hakea, voisi olla aika kylmää kyytiä luvassa.
    Kukin tavallaan.

    Jos puoliso sinisilmäisesti uskoo ositukseen, joka tehdään keittiön pöydän ääressä, noinkin voi mennä. Mutta, jos hän maksaa hieman asianajajalle, kaikki kannot käännetään. Ja tiedätkö, että rikoslaki menee ohi pankkisalaisuuden ja jos kirjoittelet alle ja valehtelet, voit joutua oikeuteen petoksesta. Tietty , olet voinut rosvota perheen rahoja patjan sisään, mutta miten tulet itsesi kanssa toimeen. Pitkässä juoksussa suhteiden on tapana paljastua; niin sinunkin. Toivon mukaan ei ole lisää kärsijöitä, esim. salasuhteesi vaimo. Roisto sanaa en kohdallasi käyttäisi, olet rosvo.

    Äänestä

  • usko, niin kirjoitti:

    Ei oikein ollut muutakun itsekäs tarkoitus purkaa asiaa mielessäni. Olen tietoinen salarakkaani vaimosta ja lapsista. Myöskin on sovittu yhdessä jo heti alkuunsa ettei kumpikaan odota toiselta ikuista rakkautta siis ei mitään varamies juttua tässä ole. Jos minun avioliittoni kaatuu tämän vuoksi en odota että minun salainen rakastajani pelastaisi tai olisi tukena. Uskon kuitenkin että selviän siinä vaiheessa yksinkin.
    Olen kuitenkin syntynyt vapaaseen maahan täällä ei kivitetä tästä syystä ketään.
    Miehelläni oli omaisuutta jo kun tavattiin ja meillä on avio-ehto. Omasta palkastani olen jemmarahat koonnut samoin mieheni tekee hankintoja palkastaan ylijäävällä rahalla jotka (vene, asuntovaunu)tottakai tiedän jäävän erotessa miehelle koska hän niitä osaa käyttääkkin. Siis myös hän on tavallaan turvannut itsensä ja omaisuutensa.
    Ei meillä ole tosiaan koskaan sovittu ulkopuolisista suhteista. Ei siitä ole puhuttu edes. En usko että meillä toimisi se vapaa avioliitto mutta kun kumpikaan ei tiedä toistensa menoista se on näin.
    Mieheni on 60vuotias silti vaikka monen mielestä jo ukko iässä hän on hyvinkin nuorekas ja urheilullinen. Sängyssäkään ei ole ongelmia vaan se intohimon katoaminen on muuttanut kaiken kovin vaisuksi.
    Voin olla rosvo tai toisella tavalla itse ajattelen olen kaukaa viisas.
    Kirjoitan myös kun mietin miksi ihmiset ovat niin mustavalkoisia ajatuksissaan?

    Äänestä

  • Aloittaja kirjoitti:

    sait noin rumaa palautetta.Siksi että sinulle ollaan kateellisia.Sinulla on tasapainoinen liitto ja
    sen lisäksi voit kokea hellyyttä ja intohimoa extrana.
    Salarakkautesi voi olla ohimenevää,sitten elät taas "normaalia" elämää.Monet meistä kokevat
    eri tasoilla samanlaista elämänsä varrella,ymmärrän hyvin sinua.

    Äänestä

  • örmy kirjoitti:

    petturin tuntee. Siittä vaan kaikki arvot romukoppaan ja silleen.

    Äänestä

  • 5rt5 kirjoitti:

    petturin tuntee. Siittä vaan kaikki arvot romukoppaan ja silleen.

    Arvoja on niin monenlaisia jotta jokasella on omansa. Ei heitetä koppaan eikä romuihin
    voi jotakin arvoa vielä käyttää ja tarvita.
    Katkeruuesta kärsii ihminen joka toisen arvoa arvostelee ja huonoksi mottii.

    Äänestä

  • usko, niin kirjoitti:

    Jos puoliso sinisilmäisesti uskoo ositukseen, joka tehdään keittiön pöydän ääressä, noinkin voi mennä. Mutta, jos hän maksaa hieman asianajajalle, kaikki kannot käännetään. Ja tiedätkö, että rikoslaki menee ohi pankkisalaisuuden ja jos kirjoittelet alle ja valehtelet, voit joutua oikeuteen petoksesta. Tietty , olet voinut rosvota perheen rahoja patjan sisään, mutta miten tulet itsesi kanssa toimeen. Pitkässä juoksussa suhteiden on tapana paljastua; niin sinunkin. Toivon mukaan ei ole lisää kärsijöitä, esim. salasuhteesi vaimo. Roisto sanaa en kohdallasi käyttäisi, olet rosvo.

    Silloin tällöin täällä on uhonnut mies, joka on totaalisen vittuuntunut elämäänsä nalkuttavan akan ja pentujen kanssa, että on jemmannut rahaa lähtöä varten... Ja että akka ei tiedä eikä tule ikinä tietämäänkään hänen kätköstänsä ja ähä ähä... Tasaisen kannustavaa on ollut palaute: totta kai mies saa OMIA rahojaan jemmata ja tehdä niillä mitä vaan, ostaa vaikka purjeveneen ja painua maailman laidalle voutia pakoon!
    No niin... Ja tämän naisen rahat - suurella todennäköisyydellä on ne palkkatyöstä ansainnut - ovatkin PERHEEN rahoja! Voi jumalauta, mitä paskaa!

    Mies on ottanut nuoren tytön vaimokseen, tehnyt omaisuutensa turvaksi ehdon ettei tyttönen
    vie enempää kun on tuonut. Se sama tytö on synnyttänyt ja hoitanut aikuisiksi 3 lasta.
    Ollut kotiorjana ja käynyt töissä. Ainakin erotessa sais sen mitä on pystynyt säästämään.
    Eiköhän ole enempi kun todennäköstä ettei avioliitto tolla ikäerolla niinkin nuorena päätyis eroon?

    Äänestä

  • Nainen50x kirjoitti:

    ....oletko koskaan miestäsi rakastanut?
    ....onko se rakkaus jos sitä on ollut, nyt loppunut?
    ....miten selität lapsillesi?
    ....jos eroat luuletko salasuhteesi jatkuvan?
    ....onko sinulla huono omatunto touhujes vuoksi?

    Äänestä

  • örmy kirjoitti:

    sait noin rumaa palautetta.Siksi että sinulle ollaan kateellisia.Sinulla on tasapainoinen liitto ja
    sen lisäksi voit kokea hellyyttä ja intohimoa extrana.
    Salarakkautesi voi olla ohimenevää,sitten elät taas "normaalia" elämää.Monet meistä kokevat
    eri tasoilla samanlaista elämänsä varrella,ymmärrän hyvin sinua.

    elämässä on ohikiitävää.

    Jotkut vihaavat kaikkea mikä on heidän mielestään "normaalista" poikkeavaa. Vaikka itseasiassa juuri ne poikkeamat ovat todellista elämää ja jonkun luoma mielikuva toisten ihmisten (ehkä omansakin?) "normaalista" elämästä saattaa olla hyvinkin epänormaali! Kamalan traagista...

    Äänestä

  • "utelias" kirjoitti:

    ....oletko koskaan miestäsi rakastanut?
    ....onko se rakkaus jos sitä on ollut, nyt loppunut?
    ....miten selität lapsillesi?
    ....jos eroat luuletko salasuhteesi jatkuvan?
    ....onko sinulla huono omatunto touhujes vuoksi?

    Olen rakastanut ja uskon ettei ole rakkaus kadonnut aviomieheeni sivusuhteesta huolimatta.
    En ole ajatellut selittää lapsille seksielämääni. Aikuisilla lapsillani on omat elämät ja omat seksikumppaninsa.
    En ole edes miettinyt kuinka kauan tämä salasuhde jatkuu, en myöskään ole miettinyt jatkuuko se suhde jos toinen suhde loppuu.
    En koe huona omaatutoa tämän vuoksi, voisin kuvitella jos paljastun ja keskustelen aviomiehen kanssa suhteestani voin katua ja huoata tehneeni virheen. Nyt en niin koe.
    En ole aiheuttanut kotona ongelmia tämän varjolla kun mies ei tiedä joten ei ole mitään katumista.
    En myöskään tapaile salamiestä kovin usein joten en usko kovin isoa aukkoa tekeväni heidän aikaansa yhdessä. Lisäksi emme tapaa koskaan vapaa-ajalla vaan työn takia törmäilemme muutenkin noin kerran kuukaudessa.
    En ole ajatellut erota miehestäni tällä hetkellä en kummastakaan.

    minun vaimoni eroaisin sinusta heti tai sitten panisin urakalla muita naisia. Reilua eikö totta? Ainakin muiden naisten paneminen. Olet lutka joka lankeaa aina vieraaseen mieheen, ja sinä et rakasta miestäsi. Petturi ei koskaan rakasta puolisoaan.

    Virheesi heti omalle ukollesi.
    Miks et vois?
    Olis se reilumpaa ainakin kun huijaaminen
    tai voi sun ukko tietää vaikka koitat huijata.
    Sun ukko on vaan semmonen luuseri ettei halua tehdä mitään esim heittää sua pihalle.
    voi kerätä kans rahaa talteen ja piiloon sitä päivää varten kun sut ulkoistaa.
    Teil on simmonen kahen rosvon avioliitto lapsetkin varmaan niitä karhukoplan pikkurosvoja.
    Olet silti jotenki naurettavan varma rahoines ja piiloines.

    Äänestä

  • jos olisit kirjoitti:

    minun vaimoni eroaisin sinusta heti tai sitten panisin urakalla muita naisia. Reilua eikö totta? Ainakin muiden naisten paneminen. Olet lutka joka lankeaa aina vieraaseen mieheen, ja sinä et rakasta miestäsi. Petturi ei koskaan rakasta puolisoaan.

    Kun totuushan on että mies jolla on kakkosnainen rakastaa omaa vaimoa silti enempi.
    Vai eikö se olekkaan totuus?

    Täällä vaan aika monesti olen lukenut ettei mies vaimoaan jätä kun rakastaa vaikka hässiikin kakkosta.
    Aika kornia sitten väittää ettei rakastava puoliso voisi pettää ja jos pettää ei sittenkään rakasta??
    Hiukkasen ristiriitaista toinen voi kait rakastaa montaakin ja toinen voi elää elämäänsä rakastaen vain itseään.

    Äänestä

  • Tyttelitom kirjoitti:

    Taidanpa olla kovin naivi tässä rakastamisjutussa, mielestäni yoista ei voi rakastaa jos pettää- Rakastamiseen liittyy oleelisena toisen kunnioittaminen, se ei pettämisessä täyty.

    Äänestä

  • Aloittaja kirjoitti:

    Ei oikein ollut muutakun itsekäs tarkoitus purkaa asiaa mielessäni. Olen tietoinen salarakkaani vaimosta ja lapsista. Myöskin on sovittu yhdessä jo heti alkuunsa ettei kumpikaan odota toiselta ikuista rakkautta siis ei mitään varamies juttua tässä ole. Jos minun avioliittoni kaatuu tämän vuoksi en odota että minun salainen rakastajani pelastaisi tai olisi tukena. Uskon kuitenkin että selviän siinä vaiheessa yksinkin.
    Olen kuitenkin syntynyt vapaaseen maahan täällä ei kivitetä tästä syystä ketään.
    Miehelläni oli omaisuutta jo kun tavattiin ja meillä on avio-ehto. Omasta palkastani olen jemmarahat koonnut samoin mieheni tekee hankintoja palkastaan ylijäävällä rahalla jotka (vene, asuntovaunu)tottakai tiedän jäävän erotessa miehelle koska hän niitä osaa käyttääkkin. Siis myös hän on tavallaan turvannut itsensä ja omaisuutensa.
    Ei meillä ole tosiaan koskaan sovittu ulkopuolisista suhteista. Ei siitä ole puhuttu edes. En usko että meillä toimisi se vapaa avioliitto mutta kun kumpikaan ei tiedä toistensa menoista se on näin.
    Mieheni on 60vuotias silti vaikka monen mielestä jo ukko iässä hän on hyvinkin nuorekas ja urheilullinen. Sängyssäkään ei ole ongelmia vaan se intohimon katoaminen on muuttanut kaiken kovin vaisuksi.
    Voin olla rosvo tai toisella tavalla itse ajattelen olen kaukaa viisas.
    Kirjoitan myös kun mietin miksi ihmiset ovat niin mustavalkoisia ajatuksissaan?

    ELämää vain - otsikkosi. SIis miksi vain sana. Eikö elämä ole jotakin arvokasta ja ainutlaatuista niin, että soisi jokaisen sen elävän omien arvojen mukaisesti ja mahdollisimman hyvin ja oikeenkin. Saatko todellakin tyydytyksen ja tasapainon elämääsi pettämällä miestäsi ja olemalla kakkonen varatulle miehelle? Olet aikuinen nainen, joten sinulla on luultavimminkin valmiudet ajatella asiaa muunkin kuin omien tuntemustesi kautta, vai eikö todellakaan muilla asioilla tai ihmisillä ole merkitystä?

    Me ihmiset emme ole mustavalkoisia ajatuksiltamme; tämä syytös kuullaan aina pettäjiltä kun he pyrkivät oikeuttamaan tekojaan. Moni ymmärtää, että elämässä on vaikeaa, intohimo vähenee jne. mutta harva loppujen lopuksi lähtee valitsemallesi tielle ja vaarantaa kahden perheen ja varsinkin perheiden ihmisten elämän. Olennaisempi kysymys on, miksi ihmiset ovat niin itsekkäitä teoissaan?

    Äänestä

  • Cloetta.. kirjoitti:

    Niin Coetta, eiköhän tämä ihmisten itsekkyys ole alunperin jo asetettu vaistoihin joitten mukaan kuitenkin kaikki täällä eletään. Itsekkäästi kaikki yrittää omaa eloansa mieleisekseen luoda ja järjestää. Luonnonmukaista itsekkyyttä ilman ei olisi kaikkea mitä näet ympärilläsi.
    Ikävä totuus.
    Usein ollaan kovin mustavalkoisia, jokainen pitää kiinni omastaan ja mielipiteistään. Kaikki itsekkäästi selitetään omaksi hyväksi. En osaa selittää suhdettani silti se on.
    Suhde toiseen mieheen ei kuitenkaan ole että saisin pettää miestäni, pettäminen ei ole itsetarkoitus.
    Tämä on vaan elämää, otetaan se semmosena kun se tulee. Nautitaan siitä kun täällä kerran vaan ollaan.

    On selkeä ero terveen itsekkyyden ja patologisen itsekkyyden välillä. Eikä itsekkyys todellakaan ole perusominaisuus tai -vaisto (mitä lienetkin tarkoitit). Monien tutkimusten mukaan ne ihmiset, jotka panostavat elämässään pelkästään omaan hyvinvointiin ja kehitykseen, eivät olekaan niitä onnellisimpia vaan ne, jotka huolehtivat myös yhteisestä hyvästä ja joille läheisten hyvinvointi on tärkeää. Omastaan kiinnipitäminen ja omien mielipiteiden omaaminen ei ole mustavalkoista joko- tai ajattelua.

    Pettäminen on valinta. Ja harkittu pettäminen on elämänarvo, niin ikävää kuin sen tunnustaminen onkaan. Rakastaminen on taitolaji ja tahdon asia, pettäminen on helppoa; ainoa asia mikä pettämiseen tarvitaan, on välinpitämättömyys toisia kohtaan.

    Äänestä

  • CLoetta.. kirjoitti:

    Eiköhän tääl elämässä kaikki pertustu valintoihin?
    Terveen ja sairaan on ihmiset itse omassa pikku päässään keksineet erotellä joka kohtaan
    omaa suurta viisauttaan pönkittääkseen. Kukahan tässä on ihan oikeesti niin terve kun kuvittelee?
    Ainaki paremmaks itsensä tuntee ja fiksummaksi kun kertoo toisen vaan plevan jotenki sairas kun ei tajua ajatella kuin minä.
    Onnellisuus on jokasella ihan oma tunne toine on onnellinen hyvästä ruuasta toinen kauniista uuesta sohvasta, joku muu ei voi ymmärtää mitä onnee vois pihvin syömisestä saada-
    Kokemukseen se onnikin perustuu. Liikaa pihvejä ei se enää tunnu sitten pyhäruualta.
    Sen voi tietty harkita että kun isännän pitää hiukan puutteessa nii osaa arvostaa sitä ku saa
    nopeesti ees saunan jälkeen. Samaten voi olla emännän osuus onnesta.
    Taitolaji onkin se jos opit etsimään jotain joka voisi niitä onnenhippuja tarjota muinaki päivinä.
    Liian tiukkaa remmiä ei kannata koirallekkaan laittaa. Ei se siinä ainakaan onnellisemmaksi tuu.
    Kyllä se niin on että se vcapaus vaikka otteki naimisiin mennyt tarviis olla edes hiukan löysemmän remmin veronen.
    Elämänarvot muuttuu kokoajan kun tilanteet muuttuu se vaan muokkaantuu sun oman tarpeesi mukana.
    Itseään pitää rakastaa jotta voi rakastaa muitakin, kukkaan ei elä vaan sillä voimalla mitä saa antamalla. Se siittä joko tai ajattelusta.

    että pettäminen on sinun tietoinen valinta. Huijaat, kusetat, haistatat paskat omalle miehellesi kun petät. Täysin turha väittää muuta. Asia on päivänselvä. Olen täysin samaa mieltä kuin mitä CLoetta on.

    Äänestä

  • Aloittaja kirjoitti:

    Ei oikein ollut muutakun itsekäs tarkoitus purkaa asiaa mielessäni. Olen tietoinen salarakkaani vaimosta ja lapsista. Myöskin on sovittu yhdessä jo heti alkuunsa ettei kumpikaan odota toiselta ikuista rakkautta siis ei mitään varamies juttua tässä ole. Jos minun avioliittoni kaatuu tämän vuoksi en odota että minun salainen rakastajani pelastaisi tai olisi tukena. Uskon kuitenkin että selviän siinä vaiheessa yksinkin.
    Olen kuitenkin syntynyt vapaaseen maahan täällä ei kivitetä tästä syystä ketään.
    Miehelläni oli omaisuutta jo kun tavattiin ja meillä on avio-ehto. Omasta palkastani olen jemmarahat koonnut samoin mieheni tekee hankintoja palkastaan ylijäävällä rahalla jotka (vene, asuntovaunu)tottakai tiedän jäävän erotessa miehelle koska hän niitä osaa käyttääkkin. Siis myös hän on tavallaan turvannut itsensä ja omaisuutensa.
    Ei meillä ole tosiaan koskaan sovittu ulkopuolisista suhteista. Ei siitä ole puhuttu edes. En usko että meillä toimisi se vapaa avioliitto mutta kun kumpikaan ei tiedä toistensa menoista se on näin.
    Mieheni on 60vuotias silti vaikka monen mielestä jo ukko iässä hän on hyvinkin nuorekas ja urheilullinen. Sängyssäkään ei ole ongelmia vaan se intohimon katoaminen on muuttanut kaiken kovin vaisuksi.
    Voin olla rosvo tai toisella tavalla itse ajattelen olen kaukaa viisas.
    Kirjoitan myös kun mietin miksi ihmiset ovat niin mustavalkoisia ajatuksissaan?

    Sanotaan kuka on synnitön heittäköön ensimäisen kiven. Yleensä ne joilla on itsellään luurangot kapissa ovat niitä jotka tuomitsevat. En hyväksy tekoasi, mutta en tuomitsekkaan. Toivon vaan, että erotat metsän puilta. Elämä on kovin lyhyt hukattavaksi. Voihan olla niin, minkä taakseen jättää sen edestään löytää. Kysynkin, oletko nyt onnellisempi vai puuttuuko vielä jotain?
    "Elämään tarvitaan siivet ja juuret ilot unelmat pienet ja suureet" Lainaus eräästä mietteestä.

    Äänestä

  • Yksinäinen ajattelij kirjoitti:

    Eiköhän tääl elämässä kaikki pertustu valintoihin?
    Terveen ja sairaan on ihmiset itse omassa pikku päässään keksineet erotellä joka kohtaan
    omaa suurta viisauttaan pönkittääkseen. Kukahan tässä on ihan oikeesti niin terve kun kuvittelee?
    Ainaki paremmaks itsensä tuntee ja fiksummaksi kun kertoo toisen vaan plevan jotenki sairas kun ei tajua ajatella kuin minä.
    Onnellisuus on jokasella ihan oma tunne toine on onnellinen hyvästä ruuasta toinen kauniista uuesta sohvasta, joku muu ei voi ymmärtää mitä onnee vois pihvin syömisestä saada-
    Kokemukseen se onnikin perustuu. Liikaa pihvejä ei se enää tunnu sitten pyhäruualta.
    Sen voi tietty harkita että kun isännän pitää hiukan puutteessa nii osaa arvostaa sitä ku saa
    nopeesti ees saunan jälkeen. Samaten voi olla emännän osuus onnesta.
    Taitolaji onkin se jos opit etsimään jotain joka voisi niitä onnenhippuja tarjota muinaki päivinä.
    Liian tiukkaa remmiä ei kannata koirallekkaan laittaa. Ei se siinä ainakaan onnellisemmaksi tuu.
    Kyllä se niin on että se vcapaus vaikka otteki naimisiin mennyt tarviis olla edes hiukan löysemmän remmin veronen.
    Elämänarvot muuttuu kokoajan kun tilanteet muuttuu se vaan muokkaantuu sun oman tarpeesi mukana.
    Itseään pitää rakastaa jotta voi rakastaa muitakin, kukkaan ei elä vaan sillä voimalla mitä saa antamalla. Se siittä joko tai ajattelusta.

    Älä tulkitse yleistyksiä henkilökohtaisuuksiksi; tulkinnat menevät yleensä harhaan kun ei ole siihen tarvittavia välineitä.

    Asiaa!
    Noin on itseensä pitää osata rakastaa vaikka kuinka toiset moittii itsekkääksi kun näin sanoo siltikin vaan ei voi rakastaa oikeesti rakastaa muitakaan jos ei itestäänkää tykkää.
    Itse pitäisi olla itsensä paras ystävä ja ymmärtäjä ja koko elämä oisi helpompaa.

    Äänestä

  • Yksinäinen ajattelij kirjoitti:

    Eiköhän tääl elämässä kaikki pertustu valintoihin?
    Terveen ja sairaan on ihmiset itse omassa pikku päässään keksineet erotellä joka kohtaan
    omaa suurta viisauttaan pönkittääkseen. Kukahan tässä on ihan oikeesti niin terve kun kuvittelee?
    Ainaki paremmaks itsensä tuntee ja fiksummaksi kun kertoo toisen vaan plevan jotenki sairas kun ei tajua ajatella kuin minä.
    Onnellisuus on jokasella ihan oma tunne toine on onnellinen hyvästä ruuasta toinen kauniista uuesta sohvasta, joku muu ei voi ymmärtää mitä onnee vois pihvin syömisestä saada-
    Kokemukseen se onnikin perustuu. Liikaa pihvejä ei se enää tunnu sitten pyhäruualta.
    Sen voi tietty harkita että kun isännän pitää hiukan puutteessa nii osaa arvostaa sitä ku saa
    nopeesti ees saunan jälkeen. Samaten voi olla emännän osuus onnesta.
    Taitolaji onkin se jos opit etsimään jotain joka voisi niitä onnenhippuja tarjota muinaki päivinä.
    Liian tiukkaa remmiä ei kannata koirallekkaan laittaa. Ei se siinä ainakaan onnellisemmaksi tuu.
    Kyllä se niin on että se vcapaus vaikka otteki naimisiin mennyt tarviis olla edes hiukan löysemmän remmin veronen.
    Elämänarvot muuttuu kokoajan kun tilanteet muuttuu se vaan muokkaantuu sun oman tarpeesi mukana.
    Itseään pitää rakastaa jotta voi rakastaa muitakin, kukkaan ei elä vaan sillä voimalla mitä saa antamalla. Se siittä joko tai ajattelusta.

    niin seksi aika usein tapahtuukin näis suomalaisperheissä.
    Pimeessä hiljaa nopee nykäsy ettei vaan lapset herää ja sekin loppuu kun tullaan muka liika vanhoiksi eihän vanhat seksiä kaipaa. Koittakaa siin sitten olla onnellisia ja tyytyväisiä perheeseenne. Pelkkää viikonloppuruokien marketeista hakemista kaljan korkkaamista telkkarin edessä sohvalla. Kyllä kunnon rietastelua kaipais jokanen mutta jos sitä saa vaan ulkopuolella kotoaan sitte se haetaan vieraalta muijalta.

    Äänestä

  • Yksinäinen ajattelij kirjoitti:

    Eiköhän tääl elämässä kaikki pertustu valintoihin?
    Terveen ja sairaan on ihmiset itse omassa pikku päässään keksineet erotellä joka kohtaan
    omaa suurta viisauttaan pönkittääkseen. Kukahan tässä on ihan oikeesti niin terve kun kuvittelee?
    Ainaki paremmaks itsensä tuntee ja fiksummaksi kun kertoo toisen vaan plevan jotenki sairas kun ei tajua ajatella kuin minä.
    Onnellisuus on jokasella ihan oma tunne toine on onnellinen hyvästä ruuasta toinen kauniista uuesta sohvasta, joku muu ei voi ymmärtää mitä onnee vois pihvin syömisestä saada-
    Kokemukseen se onnikin perustuu. Liikaa pihvejä ei se enää tunnu sitten pyhäruualta.
    Sen voi tietty harkita että kun isännän pitää hiukan puutteessa nii osaa arvostaa sitä ku saa
    nopeesti ees saunan jälkeen. Samaten voi olla emännän osuus onnesta.
    Taitolaji onkin se jos opit etsimään jotain joka voisi niitä onnenhippuja tarjota muinaki päivinä.
    Liian tiukkaa remmiä ei kannata koirallekkaan laittaa. Ei se siinä ainakaan onnellisemmaksi tuu.
    Kyllä se niin on että se vcapaus vaikka otteki naimisiin mennyt tarviis olla edes hiukan löysemmän remmin veronen.
    Elämänarvot muuttuu kokoajan kun tilanteet muuttuu se vaan muokkaantuu sun oman tarpeesi mukana.
    Itseään pitää rakastaa jotta voi rakastaa muitakin, kukkaan ei elä vaan sillä voimalla mitä saa antamalla. Se siittä joko tai ajattelusta.

    Eihän itseään saa rakastaa pitää vain kokoajan ottaa muut ensin huomioon!
    Itserakkaita inhoo kaikki.
    Naimisiin mentyä vapaus on ohi!

    Äänestä

  • tragedy* kirjoitti:

    elämässä on ohikiitävää.

    Jotkut vihaavat kaikkea mikä on heidän mielestään "normaalista" poikkeavaa. Vaikka itseasiassa juuri ne poikkeamat ovat todellista elämää ja jonkun luoma mielikuva toisten ihmisten (ehkä omansakin?) "normaalista" elämästä saattaa olla hyvinkin epänormaali! Kamalan traagista...

    Elämä on täynnä erilaisia yllätyksiä, puoleen ja toiseen, hyvä niin. Ei voi tuntea suurta iloa, ellei ole tuntenut myös suurta tuskaa.

    Äänestä

  • CLoetta.. kirjoitti:

    On selkeä ero terveen itsekkyyden ja patologisen itsekkyyden välillä. Eikä itsekkyys todellakaan ole perusominaisuus tai -vaisto (mitä lienetkin tarkoitit). Monien tutkimusten mukaan ne ihmiset, jotka panostavat elämässään pelkästään omaan hyvinvointiin ja kehitykseen, eivät olekaan niitä onnellisimpia vaan ne, jotka huolehtivat myös yhteisestä hyvästä ja joille läheisten hyvinvointi on tärkeää. Omastaan kiinnipitäminen ja omien mielipiteiden omaaminen ei ole mustavalkoista joko- tai ajattelua.

    Pettäminen on valinta. Ja harkittu pettäminen on elämänarvo, niin ikävää kuin sen tunnustaminen onkaan. Rakastaminen on taitolaji ja tahdon asia, pettäminen on helppoa; ainoa asia mikä pettämiseen tarvitaan, on välinpitämättömyys toisia kohtaan.

    on täynnä valintoja. Usein epäitsekkääksi koettu teko koituu pitkällä tähtäyksellä suhteen kompastuskiveksi. Jos keskittyy liikaa toimimaan toisten parasta ajatellen, kerjää sillä ikäänkuin turpiin itseltään.

    Kieltämällä pitkiä aikoja itseltään asioita, joita kuitenkin sisimmässään kaipaa ja toimimalla aina perheen tai puolison etua ajatellen, kadottaa itsensä ja alkaa elää yhä enemmän muiden, ei omaa elämänsä. Usein tällaiset ihmiset ovat hyvin ymmärtämättömiä, kun puoliso valitsee heidän mielestään "väärin".

    Tottahan onkin, että luopumalla itse, odottaa myös kumppaninsa luopuvan vähintään kaikesta sellaisesta, josta itsekin on luopunut. Mielestäni se on vieläpä itsekkäämpää kuin olla oikeasti itsekäs. Epäitsekkyys on valetta. "Epäitsekäs" on hyvin usein kumppanistaan täysin riippuvainen ja traumaattinen persoona: tietysti, koska hän ei elä omaa elämää. "Epäitsekäs" elää täysin kumppaninsa kautta. Ja kun hän elää puolisonsa kautta, hän kuvittelee puolison haluavan täydellisesti samoja asioita kuin hän itsekin. Näin ei kuitenkaan tapahdu, koska puoliso tekee kaikessa omat valintansa. Tästä "epäitsekäs" ahdistuu, raivostuu, masentuu yms. Hän vaatii, tai yrittää vaatia kumppaniaan valitsemaan hänet ja hänen valintansa, muka epäitsekkyyden. Ainakin omissa korvissani tuo kuullostaa erittäin superitsekkäältä.

    Pettäminen ei ole ollenkaan helppoa, jos rakastaa kumppaniaan.

    Äänestä

  • asia on niin kirjoitti:

    että pettäminen on sinun tietoinen valinta. Huijaat, kusetat, haistatat paskat omalle miehellesi kun petät. Täysin turha väittää muuta. Asia on päivänselvä. Olen täysin samaa mieltä kuin mitä CLoetta on.

    ei ole päivänselvää. Etenkään toisten ihmisten väliset suhteet.

    Äänestä

Minun vaimo jos oisit en kyllä katselisi tuollasta puuhaa.
Et olisi mun talossa hetkeekään ja en kuuntelisi selityksiä!
Naisia on rehellisiäkin suomessa jotta vaihtoon menisit.

Äänestä
  • Isanmtälle, että olet todella repsukka. Luuletko tosissasi, että nainen ei petä?

    Tiedän eri ikäryhmistä, avioliitossa eläviä naisia, jotka pettävät surutta miestään. Älä ole tyhmä. Mistä niitä naisia riittää miesten viereen kakkosiksi, ei niistä kaikki ole sinkkuja, ehei.

    Suomessa on vapaus valita, kenen kanssa petinsä petaa. Silloin ei katsota, mitä siellä haarovälissä on.

    Äänestä

  • vaikka olen nainen. Ensinnäkin mies on vanhahko, luultavasti vaimo on löytänyt itsensä ikäisen oriin, joka höynättää hölmöä. Mutta mutta. Pitäisi tehdä selväksi miehelle nyt ja heti missä mennään. Myös hänellä on oikeus kunniallisiin vuosiin elämässä eikä valehtelevan naisen aisankannattajana. Se, mitä tämä mies, joka kerran kuukaudessa käy naisen luona, aiheuttaa omalle puolisolleen, onkin jo toinen juttu. Luultavasti joku kettu, joka kokematonta ihmistä höynäyttää. Kuitenkin on isoista asioista kysymys. Näillä ensimäisen eteentulleen miehen kanssa avioituneilla voi olla aika lapsellisia kuvitelmia.

    Äänestä

  • ap:tä kirjoitti:

    vaikka olen nainen. Ensinnäkin mies on vanhahko, luultavasti vaimo on löytänyt itsensä ikäisen oriin, joka höynättää hölmöä. Mutta mutta. Pitäisi tehdä selväksi miehelle nyt ja heti missä mennään. Myös hänellä on oikeus kunniallisiin vuosiin elämässä eikä valehtelevan naisen aisankannattajana. Se, mitä tämä mies, joka kerran kuukaudessa käy naisen luona, aiheuttaa omalle puolisolleen, onkin jo toinen juttu. Luultavasti joku kettu, joka kokematonta ihmistä höynäyttää. Kuitenkin on isoista asioista kysymys. Näillä ensimäisen eteentulleen miehen kanssa avioituneilla voi olla aika lapsellisia kuvitelmia.

    Mikä nimenomaan on se tekijä joka aiheuttaa lapselliset kuvitelmat jos on aikanaan avioitunut
    ensimmäisen miehen/seksikumppanin kanssa?
    Ota huomioon kuitenkin että avioliitto on jo aika kauan kestänyt ja luultavasti tai ihan voin vannoa ettei tämä alamäki liitossa ole ensimmäinen.
    Vanhahko on siitä riippuen mihin vertaat, omaan ikääsikö?
    Ikäero on huomattava mutta kumpikin samaa tahtia vanhenee.
    Oloshteiden vuoksi mies käy vain noin kerran kuukaudessa tosi on että mies on samanikänen.
    Ketuksi en nimittäisi kun kumpikin hieman käyttää toisiaan, ns. höynäyttää.
    Eikös kuitenkin aikuiset ihmiset ole elämän kokemusta saaneet ja
    höynäytetäänkö siinä kumpaakaan. Jotain vaihtelua ja hellyyttä, jotain mitä ei vanhassa
    suhteessa ole saanut.
    Aloituksessa jo sanoin että voihan tässä avioliitossa olla kaksikin salasuhteen pitäjää, enkä edes ihmettelisi jos niin olisi.

    Tulee mielleyhtymä Juhani Ahon "Juha" romaaniin. ja Marjaan, jonka shemeikka vei rajan taa ja hylkäsi. Juhalle valehteli alussa, että vei väkisin ja lopun tarusta kai tunnettekin. Juhalle kävi huonosti. Nykyajan shemeikka lienee se kerran kuukaudessa käyvä sinut hurmannut kaupparatsu tai muu matkamies.

    Äänestä

  • sanoa.. kirjoitti:

    Isanmtälle, että olet todella repsukka. Luuletko tosissasi, että nainen ei petä?

    Tiedän eri ikäryhmistä, avioliitossa eläviä naisia, jotka pettävät surutta miestään. Älä ole tyhmä. Mistä niitä naisia riittää miesten viereen kakkosiksi, ei niistä kaikki ole sinkkuja, ehei.

    Suomessa on vapaus valita, kenen kanssa petinsä petaa. Silloin ei katsota, mitä siellä haarovälissä on.

    miehet vain sanovat "en katselisi tuollaista paskaa". Tosipaikan tullen he katselevat kuitenkin. Riippuu täysin suhteesta.

    Äänestä

Teillä taitaa olla siinä mielessä tavallinen tilanne kuin muillakin pitkässä suhteessa. Olaan jo vieraannuttu toisistaan mutta vankat rutiinit pitävät suhdetta yllä. Arki rullaa tasaista tappavaa tahtiaan. Molemmat ovat tehneet sanattoman sopimuksen, että kun sinä et tule minun tontilleni en minkään tule sinun tontillesi.

Jokaisella tulee hetki, jolloin alkaa kiinnostaa sekin, millaista seksi on jonkun toisen kanssa. Etenkin heille, joilla ei ole muita kokemuksia kuin se oma puoliso. Näitä kokemuksia sitten hankitaan kuka milläkin tavalla; ostamalla, ihastumalla, rakastumalla tai hankkimalla rakastaja/tar.

Jos molemmilla puolisoilla käy tuuri, he löytävät kumppanin joka ymmärtää pysyä roolissaan. Tätä ymmärrystä kysytään etenkin kun suhde lopetetaan. Useimmilla näin ei käy vaan kärähdetään.

Tuo tilanteesi on siinä mielessä ihan ok, ellei mitään ikävää satu. Ehkä on hyvä varautua siihen, että jos sattuu niin mitä siitä seuraa. Ei välttämättä muuta dramaattista kuin ero ja kun ollaan jo vieraannuttu, ei sen isompia tunteitakaan kuin helpotus.

Toisaalta mietin sitä, että miksi sinulla ei riitä rohkeus elää ihan oikeasti ja rehellisesti?

Äänestä
  • tulee hetki, jolloin alkaa kiinnostaa sekin, millaista seksi on jonkun toisen kanssa. Etenkin heille, joilla ei ole muita kokemuksia kuin se oma puoliso. Näitä kokemuksia sitten hankitaan kuka milläkin tavalla; ostamalla, ihastumalla, rakastumalla tai hankkimalla rakastaja/tar.

    Jos molemmilla puolisoilla käy tuuri, he löytävät kumppanin joka ymmärtää pysyä roolissaan. Tätä ymmärrystä kysytään etenkin kun suhde lopetetaan. Useimmilla näin ei käy vaan kärähdetään."

    Ihastumisen ja rakastumisen kokemusta ei voi hankkia. Sylin lämpöä voi ostaa tai "hankkia" rakastajan. Mutta ihminen on sellainen otus, ettei hän voi päättää, milloin ihastuu/rakastuu ja eikä edes sitä keneen ihastuu/rakastuu.

    Kun ihminen ihastuu/rakastuu toiseen, sitä ei estä mikään ja kukaan. Jos ihminen silloin hampaat irvessä yrittää pysyä roolissaan, niin onko se mielestäsi oikeata ja rehellistä? Minusta ei. Traagista, mutta oikeaa ja rehellistä on elää täyttä elämää. Siihen kuuluu (tarvittaessa) uskottomuuskin. Kuten myös siitä johtuvat enemmän tai vähemmän ikävät tunteet ja yleinen epätasapaino.

    Äänestä

  • tragedy* kirjoitti:

    tulee hetki, jolloin alkaa kiinnostaa sekin, millaista seksi on jonkun toisen kanssa. Etenkin heille, joilla ei ole muita kokemuksia kuin se oma puoliso. Näitä kokemuksia sitten hankitaan kuka milläkin tavalla; ostamalla, ihastumalla, rakastumalla tai hankkimalla rakastaja/tar.

    Jos molemmilla puolisoilla käy tuuri, he löytävät kumppanin joka ymmärtää pysyä roolissaan. Tätä ymmärrystä kysytään etenkin kun suhde lopetetaan. Useimmilla näin ei käy vaan kärähdetään."

    Ihastumisen ja rakastumisen kokemusta ei voi hankkia. Sylin lämpöä voi ostaa tai "hankkia" rakastajan. Mutta ihminen on sellainen otus, ettei hän voi päättää, milloin ihastuu/rakastuu ja eikä edes sitä keneen ihastuu/rakastuu.

    Kun ihminen ihastuu/rakastuu toiseen, sitä ei estä mikään ja kukaan. Jos ihminen silloin hampaat irvessä yrittää pysyä roolissaan, niin onko se mielestäsi oikeata ja rehellistä? Minusta ei. Traagista, mutta oikeaa ja rehellistä on elää täyttä elämää. Siihen kuuluu (tarvittaessa) uskottomuuskin. Kuten myös siitä johtuvat enemmän tai vähemmän ikävät tunteet ja yleinen epätasapaino.

    tunteet, niin ei kai silloin voi mitään. Oikeasti noiden tunteiden takana on ihan looginen selitys. Kyllä ihastumisen tunteita voi hankkia, miksi ei? Katselehan vaikka nuoria tyttöjä niin silloinhan juuri harjoitellaan tätä tunnetta. Itsensä saa ihastumaan ja jos on oppinut että silloin saa heittäytyä sen vietäväksi, on seksiäkin helpompi harrastaa. Etenkin naiset käyttävät ihastustaan näin. Se, että ihastuu ei taas toisaalta pakota tekemään yhtään mitään, mutta ehkä siitä tunteesta sinänsä voi nauttia. Itsehän sen päättää, mitä tekee.

    Olen ollut aina herkkä ihastumaan mutta hidas rakastumaan. Kyllä sen vaan voi päättää, mutta silloin täytyy olla tietoinen miksi näin tapahtuu. Milloin on altis ja mitkä jarruttavat prosessia. Alttius on aina silloin, kun haluamme jotain muutosta elämäämme, ihan mitä vain. Ihastuminen on siitä metkaa, että se poistaa itseltämme vastuun vaivan päättää ja siihen on niin mukavaa hukkua. Se on HELPPO ratkaisu ja eli kuten nykyään täytyy olla, nopea, vaivaton ja mukava. Tästä syystä jotkut ovat pelkästään ihastuneita ihastumiseen ja tai rakastumiseen, tuon tunteen ei ihmisen takia.

    Nykyään puhun tykästymisestä. Kyllä ihmisistä saa tykätä, jopa miehistä. Ihan rehellisesti ja ilman seksiä, eikä sitä silloin tarvitse tehdä salaa. Ehkä se kertoo vain tästä kieroutuneesta tilanteesta että kaikki pyritään seksuaalisoimaan. Ei enää osata olla normaalisti vaan ajatellaan että kun tykkään tuosta miehestä, niin naidaanpa sitten myös.

    Ehkä katson vähän toisesta kulmasta tätä asiaa. Kun olen rehellinen, voin elää ehjänä ja kokonaisena arjessakin, eikä tarvitse lähteä ”nurkan taakse salaa” kokemaan ”elämää”. Minulla kun ei ole kulisseja joiden takia tarvitsisi näytellä.

    Äänestä

  • mummomuori* kirjoitti:

    Ihastumisen/rakastumisen tunnetta ei tosiaan voi hankkia. Jos voisi, niin miksi sitten ihmiset rakastuvat kun ei "saisi" eivätkä millään rakastu silloin, kun haluavat? Millaista on ihastus, joka pelkästään tahdonvoimalla, tavoittelemalla ja yrittämällä tupsahtaa eteen? Ihminen luo mielikuvan mielitietystään ja hups, siinähän se onkin, aivan sellaisena kuin kuvitteli? Tämä olisi "hankkimista", mutta mielestäni se taas ei ole ihastumista eikä rakastumista. Pikemminkin se on oman mieli- ja haavekuvan toteuttamista, eikä sillä ole mitään tekemistä spontaanin (= oikean :)) rakastumisen kanssa. Aivan kuten nuorten tyttöjen, ja miksei osittain poikienkin ensimmäiset ihastukset ovat suurelta osin kokeiluja, jossa he yrittävät soveltaa omien unelmien ja haaveiden toteutusta käytäntöön.

    Minusta tuo ihastus/seksi -selityksesi menee toisinpäin. Naiset valehtelevat sekä itselleen että muille "ihastuvansa", koska silloin heillä on tavallaan lupa harrastaa seksiä miehen kanssa. On erittäin paljon hyväksyttävämpää sekstailla ihastuksen kanssa kuin sekstailla muuten vaan tai seksin takia... Vaikka on vuosi 2010, nainen on edelleen paheellinen, jos hän sanoo nauttivansa seksistä, ellei ole vähintään ihastunut.

    Koska naiselta odotetaan ihastusta ennen seksiä, niin tottakai hän valehtelee olevansa ihastunut saadakseen seksikokemuksia (kun kerran on niistä kiinnostunut). Epäilen itseasiassa, että tämä on suuri syy siihen miksi sinäkin sanot, että ihastuksen voi "hankkia". Hankittu ihastus on naiselle yleisen normin mukainen tapa hankkia seksiä. Millaisen miehen kanssa sinä harrastaisit seksiä, jos haluaisit vain sitä? Et varmaankaan sellaisen, joka tuntuu iljettävältä vaan sellaisen, johon olisit tykästynyt. Niin se kuule on mummonmuori, että seksi tosiaan kiinnostaa naisia todella paljon, enemmän kuin suurin osa heistä rohkenee tunnustaa. Miehet voivat sanoa haluavansa vain seksiä, nainen ei.

    Ihastumisen tai rakastumisen tunteeseen ei huku. Seksisuhteiden sekamelskaan saattaa kadottaa itsensä, mutta ei sitäkään välttämättä. Siitä olen samaa mieltä, että alttius ihastumiseen/rakastumiseen kasvaa samaan tahtiin kuin tyytymättömyys omaan parisuhteeseen. Ihastuminen ei tuolloin kuitenkaan vapauta ihmistä vastuusta vaan nimenomaan tönäiseen hänet mukaan tarvitsemaansa muutokseen. Ellei ihminen ota tuolloin vastuuta, myös hänen toivonsa muutos jää jumiin. Toisaalta tämä on hyvin yleistä, mutta myös pelkästään elämää.

    Onhan näitä tutkittu ja tietoakin siis on. Ihastuminen on tunne ja ihminen itse antaa sille merkityksen, jonka mukaan hän toimii. Tunne sinällään kun ei tee mitään.

    Alttius ihastumisen ja etenkin rakastumiseen on silloin, kun se oma elämä koetaan jotenkin tylsäksi ja/tai tyhjäksi. Oli sitä parisuhdetta tai ei, se voi olla tylsä työpaikka, kotona ei ole mitään tekemistä tai rutiinit ahdistavat. Nämä eivät vain ole niin tietoisia tunteita, koska tuolle tunteelle on annettu eri merkitys. Me vain alamme katsella ”sillä silmällä” kaikkia niitä jotka kohtaamme. Etsimme Syitä jotka auttavat meitä etenemään ja etsimään aktiivisemmin, vaikkapa siitä parisuhteesta. Alamme toisin sanoen tulkita todellisuutta itsemme hyväksi.

    Kun olen ihastunut, olen pysähtynyt ja alkanut miettiä mitä minun muutoksia pitäisi tehdä omassa elämässä. Kyllä, tunne antaa hyvän nosteen vaikka siihen että vaihtaa työpaikkaa tai tekee viimein jotakin, mistä on haaveillut. Ihastumisen kohteelle ei siis tarvitse kertoa tai mitenkään sitä näyttää. Tunne kuluu loppuun noin kolmessa kuukaudessa. Toki voi alkaa ruokkimaan lisää ihastumista ottamalla kontaktia ja aloittamalla suhteen. Loppu tulos on sama, muutaman kuukauden päästä se hiipuu.

    Tätä tarkoitin kun sanoin, että paetaan ihastumisen tunteeseen, jota tosin kutsutaan myös rakastumiseksi. Etsitään siitä ihastumisen kohteesta muutosta, tai helpotusta elämäntilanteeseen vain siksi ettei osata tai uskalleta tehdä siinä elämässä mitään muutoksia. Vaikka vain tylsäksi käyneestä parisuhteesta, ei poisteta tylsyyttä vaan karataan ihastumisen tunteeseen. Se on helpompi tie.

    Minä olen harrastanut pelkkää seksiä, ja totta kai sitä harrastetaan niiden kanssa, jotka miellyttävät. En ole edes tykästynyt heihin, koska silloin ei merkitse se persoona juuri mitään. Toki olen myös ollut heidänkin kanssaan joihin olen ihastunut, mutta koska olen tietoinen, että tunne häipyy, niin ei niitä niin vakavasti tarvitse ottaa. Pyrin mieluummin ystävyyteen kuin seksisuhteeseen ihastusten kanssa. Kyllä, olin yllättynyt että yhä naiset eivät uskalla olla rehellisiä itselleen, vaan antavat mieluummin ”tunteiden” päättää.

    Ihmiset nyt vain erotisoivat niin mielellään tunteensa. Koska minä tunnen näin niin sen täytyy olla ”sitä”. Ihmisiä ohjataan siis tulkitsemaan tunteitaan ja tuntemuksiaan tiettyyn suuntaan, ikävä kyllä.

    Kyllä tunteisiin voi hukkua, mitä enemmän keskität ajattelusi siihen, ruokit sitä vaikka kosketuksin, yhdynnöin jne. niin aivoissasi tapahtuu melkoinen hormoniryöppy. Se tuo hyvän olon tunteen, jotka jäät kaipaamaan. Sitä sitten täytyy saada aina uudestaan ja uudestaan. Jos olet altis addiktoitumaan, jäät ihastumisien kierteeseen kuin huumeeseen konsanaan. Samalla aikaa ihastumisen tunteeseen liittyy myös evoluution mukanaan kuljettamia ominaisuuksia, eli liskoaivot toimivat. Moni jatkaa ihastumisen kautta rakastumisen tunteeseen, ja se on jo vaatinut sitä että ollaan oltu yhdessä vähän pidempään. Se luo pohjan rakastamiselle, joka seuraa kun tunneryöpyt tasoittuvat eli noin vuoden päästä.

    Rakastumiseen puolestaan tarvitaan vähän tanakampaa pohjaa. Sanotaan että rakastumiseen vaaditaan alle tunne, ettei ole enää mitään menetettävää. Tarkoittaa ettei ole emotionaalisesti menetettävää, me olemme ”tyhjiä”. Sitten ”järki” sanoo että materiaalisesti meillä saattaa olla paljonkin menetettävää ja olemme ristiriidassa itsemme kanssa. Siitä voi alkaa melkoinen Jaakobin paini itsemme kanssa.

    Itse me kuitenkin ratkaisemme, mitä teemme – sitä ei tee mikään tunne!

    Aivan varmasti itse ratkaisemme mitä teemme. Mutta ratkaisuumme vaikuttaa niin tunne, tahto kuin järkikin. Toiset painottavat tunnetta, toiset järkeä.

    Olen taas päinvastaista mieltä... Ihastumisen kohteesta ei etsitä muutosta. Alttius ihastua tai rakastua on silloin, kun omassa elämässä tuntuu olevan jotain vinksallaan. Järjellä ajateltuna siinä on kuitenkin kaikki hyvin. Silti on tylsää, tyhjää ja ikävää. Vaikka tekisi muutoksia elämäänsä, tuntee silti olonsa tyhjäksi. Vasta rakastuminen toiseen kertoo muutoksen tarpeesta omassa vakisuhteessa. Usein ei tiedä itsekään mitä parisuhteelta odottaa. Hyvin paljon useammin rakastunut on jo itse muuttunut ja yrittänyt sitäkin kautta saada muutosta aikaiseksi parisuhteessaan, kenties pitkäänkin. Parisuhteessa ei kuitenkaan ole mikään pakko muuttua, toiset eivät saa muuttua tai sitten voidaan yhdessä muuttua - täysin eri suuntiin. Eli ts. rakastuminen toiseen on mitä suuremmassa määrin vastareaktio sille, ettei ole mitenkään saanut kumppaniltaan sellaista huomiota, rakkautta ja tunnetta, jota tarvitsee. Tunteet kumppania kohtaan ovat jo kuolleet tai vasta kuolemassa. Usein tästä seuraa taas oma vastareaktio omia tunteita kohtaan. Kumppania yritetään viimeiseen asti rakastaa ja vähätellä rakastumista. Pikkuhiljaa psyykkaamalla itseään huomaa, että tunteet kumppania kohtaan ovat kuolleet jo aika päivät sitten. Kun ne ovat kuolleet, ihmistä ei estä mikään ihastumasta/rakastumasta toiseen. Ja miksi hän kieltäytyisi seksistä tuon ihastuksen/rakastumisen kohteen kanssa? Miksi hän kieltäytyisi kosketuksesta ja hyvänolon tunteesta? Täytyy olla melkomoinen masokisti, jos kieltäytyy. Jos taas tunteet kumppania kohtaan eivät ole kuolleet ja harhautuu suhteeseen (millaiseen tahansa) toisen kanssa, ihminen tuntee siitä syyllisyyttä. Syyllisyyteen, epätietoisuuteen siitä mitä haluaa parisuhteeltaan ja elämältään yleensä voi kyllä eksyä.

    vähän selittää syitä seurauksilla.

    Ihastuminen ja rakastuminen eivät välttämättä ole sidoksissa parisuhteeseen, sillä kyllä yksineläjätkin ihastuvat ja rakastuvat.

    ”Eli ts. rakastuminen toiseen on mitä suurimmassa määrin vastareaktio sille, ettei ole mitenkään saanut kumppaniltaan sellaista huomiota, rakkautta ja tunnetta, jota tarvitsee. Tunteet kumppania kohtaan ovat jo kuolleet tai vasta kuolemassa.”

    Toisin sanoen on syntynyt tyhjiö. Tuossa tyhjiössä voi elellä pitkäänkin, ja etsiä siihen jotain täytettä. Näinhän sitä useimmiten tehdään. Paras tie olisi istua nokikkain ja katsoa totuutta suoraan silmiin. Sopia siitä, kuinka jatketaan. Itse olen eronnut, en kyennyt ”pettämään” vaikka lupa olisi ollut. Mies kun halusi jatkaa liittoa.

    Näinhän se on että kun niitä omia tunteita ei tiedosteta, lähdemme etsimään ratkaisua tilanteeseen, joka nähdään vasta usein pettämisen jälkeen. Pettämisen kautta on saatu etäisyyttä ja aletaan paremmin nähdä metsä puilta. Tuon etäisyyden voi ottaa toki muutenkin, vaikka muuttamalla joksikin aikaa erilleen. Tehdä sitä itsetutkiskelua rauhassa, puida se oma suhde ja oma tilanne kunnolla loppuun.

    Ikävä kyllä ihastumalla tuota surutyötä ei oikein voi tehdä. Ihastuminen on niin mukavaa, ettei viitsitä pohtia sitä omaa suhdetta kunnolla. Silloin aloitetaan se vikojen ja virheiden etsiminen siitä omasta puolisosta, syitä miksi ”saa” ihastua lisää.

    Tästä syystä on varsin tavallista että eroavalla tai juuri eronneella on nk. laastarisuhde. Me hoidamme tuon toisen avulla ”haavojamme” ja kun ne paranevat, emme tarvitse enää sitä toista. Tuon toisen kannalta tilanne voi olla sikäli ikävä, että jos hän puolestaan on vahvasti rakastunut, hän kokee tuleensa hyväksikäytetyksi.

    ”Ja miksi hän kieltäytyisi seksistä tuon ihastuksen/rakastumisen kohteen kanssa? Miksi hän kieltäytyisi kosketuksesta ja hyvänolon tunteesta?”

    Ehkäpä siksi että hän on varattu? Tai siksi että se pitää salata ja peitellä? Tai siksi että se johtaa valheisiin ja toisen huijaamiseen? Tässäkin täytyy olla melkoinen masokisti kun nämä kaikki pitää niellä sisäänsä ja näytellä että tuota tunnetta ei ole, mitään ei ole tapahtunut?

    Niin, on helpompi antautua huumeelle eli ihastumiselle, koska silloin ei tarvitse kohdata ikäviä asioita. On vain niin autuaallisen hyvä olo. Tähän muuten perustuu se, miksi huumeita käytetään – niistä kun tulee niin hyvä olo. Miksi siis kieltäytyä niistä?

    vähän selittää syitä seurauksilla"

    En selitä, vaan seuraukset johtuvat syistä. Jos kokee mistä tahansa syystä parisuhteensa epätyydyttäväksi, niin harvoin asiaan voi yksin löytää ratkaisua. Sinulla on jotenkin tehokkaan tuntuinen ajatus puhumisen kaikkivoipaisuudesta, mutta todellisesssa elämässä keskustelulla ei saada aikaan kovinkaan paljon. "Paras tie olisi istua nokikkain ja katsoa totuutta suoraan silmiin. Sopia siitä, kuinka jatketaan." Sinun mielestä paras tie, mutta ei toimi välttämättä ollenkaan. Miten kumppanin voi pakottaa katsomaan totuutta silmiin? Miten voi sopia asiasta nyt, tänään, kun siitä ei ole saatu sovituksi edes pientä murto-osaa siihen asti, ehkä vuosien yrittämisen jälkeen? Aikamoista toiveajattelua. Juuri siksi suhteessa tunteet kuolevatkin, kun ei ole saatu sovittua, vaikka sitkeästi on yritetty. Usein odotetaan vastaantulevaa rajaa. Kuinka kauan pitää kestää ja yrittää sitkeästi?

    On erittäin yleistä, että juuri uskottomuudesta, siis seurauksesta löytää syyt siihen miksi parisuhde tökkii. Uskottomuus potkaisee liikkeelle muutosprosessin, jota uskoton tarvitsee. Sitä ei voi läheskään aina korvata millään, koska muut keinot ovat liian laimeita - ja niillä vain pitkitettäisiin parisuhteen tyhjiötä.

    Tottakai ihminen ihastuu ja rakastuu myös sinkkuna, mutta ei silloinkaan, ellei ihastukselle/rakastumiselle ole "tilausta".

    vähän samasta asiasta mutta katsotaan eri kulmista. Kumppanin voi pakottaa, tarkoittaa että menetelmiä on monia.

    Olen havainnut että miesten kanssa sen tulee olla käytännönläheinen ja looginen. Viesti ”minulla on paha olla ja haluan muutosta” on saatava perille. Se kerrotaan yksinkertaisesti ja käyttäydytään sen mukaan johdonmukaisesti. Järjestetään tila ja paikka ja kuunnellaan mitä toinen sanoo, toistetaan säännöllisin väliajoin. Kerrotaan konkreettiset vaihtoehdot, mitä pitää muuttua ja miten. Kerrotaan että seurauksia voi muutoin tulla, ja se voi esim. olla vieraisiin meno tai ero. Tässä voi kysyä että täytyykö kertoa kun näin on käynyt vai ei? (muista että täytyy olla sitten valmis toteuttamaan tämän) Asiaan ei käsitellä muulloin. Tilataan aika vaikka terapiasta, ellei tule mukaan mennään yksin.

    Juuri tuo on se vaikein paikka, että mikä on se takaraja. Sitä on hyvä miettiä mikä itselle on se raja – jo etukäteen. Minä määrittelin sen 3 vuodeksi. Palasin aina asiaan ja kerroin että näin kauan on vielä aikaa jäljellä. Kun aika täyttyi, aloin toimimaan. Miehelle toki tuli hätä, mutta tuolloin ei ollut enää perääntymismahdollisuutta.

    Kyllä minä tiedän että moni lähtee hakemaan niitä muutosvoimia toisen ihmisen kautta tai sen tunteen hurman avulla. Ikävä kyllä. Tarvitsemme kainalosauvoja. Meitä pelottaa ottaa vastuuta mm. siitä että ollaan itse se eroaja, siis syyllinen. Tiedän tämän koska olen eronnut peräti kaksi kertaa näin. Ei kerta kaikkiaan ole ketään tai mitään minkä taakse piiloutua ja vierittää vastuu – vaikkapa siihen ”rakastumisen tunteeseen”.

    Seuraukset johtuvat syistä, tosiaankin.

    Ihminen ajattelee usein liikaakin toimissaan ja valinnoissaan niistä mahdollisesti koituvia seurauksia muille. Periaatteessa hyvä juttu. Toisaalta ajattelemme aivan liian vähän sekä oman että toisten toiminnan seurausten vaikutuksista itseemme. Periaatteessa sekin on hyvä juttu, sillä usein on mahdotonta sanoa mikä seuraus johtuu mistäkin syystäkin.

    käsitykseni tuosta tilanteesta on hieman toisenlainen. Varmaankin sinun tapasi toimii, jos mies on yksinkertainen ja alistuu tilanteeseen. Monet miehet eivät alistu, vaan he hyökkäävät takaisin. Joskin he tekevät sen niin perusteellisesti sekä hienosti perustellen, että saavat muutosta kaipaavan vaimonsa vain epäilemään itseään, tuntemaan miten huono on halutessaan muutosta. Ihminen pyrkii kaikessa sopeutumaan, näin myös huonoon parisuhteeseen. Tästä koituu seurauksia, mutta ei niitä näe etukäteen! Eroaja ei todellakaan ole syyllinen eroon sen enempää kuin kumppaninsakaan.

    Äänestä

  • ulla* kirjoitti:

    Seuraukset johtuvat syistä, tosiaankin.

    Ihminen ajattelee usein liikaakin toimissaan ja valinnoissaan niistä mahdollisesti koituvia seurauksia muille. Periaatteessa hyvä juttu. Toisaalta ajattelemme aivan liian vähän sekä oman että toisten toiminnan seurausten vaikutuksista itseemme. Periaatteessa sekin on hyvä juttu, sillä usein on mahdotonta sanoa mikä seuraus johtuu mistäkin syystäkin.

    vain nimimerkkiä. Jutut on samat. Syyllisyys pettämisestä, avioliitto ei toiminut, syy puolisossa. Yritettiiin pitkään, pettäjä tarvitsi uskottomuutta.. Seli seli

    Äänestä

  • mummomuori* kirjoitti:

    vähän samasta asiasta mutta katsotaan eri kulmista. Kumppanin voi pakottaa, tarkoittaa että menetelmiä on monia.

    Olen havainnut että miesten kanssa sen tulee olla käytännönläheinen ja looginen. Viesti ”minulla on paha olla ja haluan muutosta” on saatava perille. Se kerrotaan yksinkertaisesti ja käyttäydytään sen mukaan johdonmukaisesti. Järjestetään tila ja paikka ja kuunnellaan mitä toinen sanoo, toistetaan säännöllisin väliajoin. Kerrotaan konkreettiset vaihtoehdot, mitä pitää muuttua ja miten. Kerrotaan että seurauksia voi muutoin tulla, ja se voi esim. olla vieraisiin meno tai ero. Tässä voi kysyä että täytyykö kertoa kun näin on käynyt vai ei? (muista että täytyy olla sitten valmis toteuttamaan tämän) Asiaan ei käsitellä muulloin. Tilataan aika vaikka terapiasta, ellei tule mukaan mennään yksin.

    Juuri tuo on se vaikein paikka, että mikä on se takaraja. Sitä on hyvä miettiä mikä itselle on se raja – jo etukäteen. Minä määrittelin sen 3 vuodeksi. Palasin aina asiaan ja kerroin että näin kauan on vielä aikaa jäljellä. Kun aika täyttyi, aloin toimimaan. Miehelle toki tuli hätä, mutta tuolloin ei ollut enää perääntymismahdollisuutta.

    Kyllä minä tiedän että moni lähtee hakemaan niitä muutosvoimia toisen ihmisen kautta tai sen tunteen hurman avulla. Ikävä kyllä. Tarvitsemme kainalosauvoja. Meitä pelottaa ottaa vastuuta mm. siitä että ollaan itse se eroaja, siis syyllinen. Tiedän tämän koska olen eronnut peräti kaksi kertaa näin. Ei kerta kaikkiaan ole ketään tai mitään minkä taakse piiloutua ja vierittää vastuu – vaikkapa siihen ”rakastumisen tunteeseen”.

    ja sen ongelmissa on aina kysymys tunteista, puolin ja toisin. Ellei tunneyhteys pelaa joidenkin on mahdotonta kokea suhde tyydyttäväksi paitsi korkeintaan pintapuolisesti. Kuullostaa melko uhkarohkealta vaatia kumppania muutostoimenpiteisiin, joilla ei välttämättä sittenkään ole ollenkaan merkitystä suhteen onnistumisen kannalta.

    Aivan järjettömän usein olen kuullut näistä vaadittavista pakkokeinoista ns. suhteen parantamiseksi, ja lähes yhtä usein olen kuullut, että suhde on kuitenkin päättynyt eroon. Eroon päädytään jokatapauksessa, ennemmin tai myöhemmin ilman toiselle asetettuja ukaasejakin.

    On todella inhimillistä, että vain luulee joillain asioilla olevan ratkaisevaa merkitystä suhteen lopullisen haaksirikon välttämiseksi. Silloin, kun totaalinen muutoshenkisyys alkaa hiljalleen herätä toisessa ollaan jo paljon miinuksen puolella, muttei sitä ymmärretä vielä siinä vaiheessa. Muutoksen välttämättömyyden ymmärtää vain eteenpäin elämällä ja kokemalla. Sekä tunnustelemalla kuinka kauan jaksaa, missä menee lopullinen raja. On tavallista, että ensin tunnustellaan, kuullostellaan ja kehitellään muutosta suhteeseen vuosia. Sitten jokin yksittäinen tapahtuma antaa sysäyksen, jonka päätteeksi tekee päätöksen erosta. Kukaan ei tee aloitetta ja eroa omasta mielestään liian kevein perustein. Miksi pitäisi?

    Uskottomuus ei ole sen kummempi tapahtuma kuin mikään muukaan, jonka vuoksi ihminen päättää erota. Rakastettu ei ole myöskään sen enempää "kainalosauva" kuin esimerkiksi uusi ystävyyssuhde. Toisinpäin: monessa parisuhteessa juuri se uskoton on erityisen kyllästynyt olemaan puolisonsa kainalosauva ja puoliso tietää tämän. Siksi myös monella on puolisonsa hiljainen hyväksyntä sivusuhteille. Hiljaista hyväksyntää uskottomuudelle ei voi saada olematta uskoton!

    Parisuhteessa on aina vastuu molemmilla kuten myös erossa. Molemmat kantavat kortensa kekoon ja sen perusteella määräytyy miten hyvin esim. ero hoituu. Vaikka itse tekisi kaikkensa eron onnistumiseksi sillä ei ole mitään merkitystä, jos tuleva ex on päättänyt toisin.

    Yritän kiteyttää sen mitä ymmärsin.

    On parempi etsiä rakastaja kun suhde ei enää toimi. Sitten odottaa että tapahtuu käänne johonkin suuntaan. Suhdetta ei kannata tarkastella kovin tarkkaan, vaan nipistää silmänsä kiinni ja yrittää kestää. Etenkään sitä keskinäistä yhteyttä ei kannata edes yrittää, koska kuitenkaan se toinen ei kuuntele.

    Nuo ”ukaasit” ovat siksi, että ne ovat sanatonta viestintää jonka avulla saa tulla kuulluksi. Että molemmat todella tietävät, missä mennään ja mitä tapahtuu. Se taas on sen toisen vastuulla, ellei siitä huolimatta kuuntele tai jättäytyy passiiviseksi. Hänelle on kuitenkin annettu MAHDOLLISUUS. Passivisuus vain tarkoittaa että hän haluaa jättää päätöksen teon sinulle ja antaa siihen vallan, eli ei kanna omaa vastuutaan. Sen otat sinä, ja ellet halua jäädään sitten kylmän sodan ”mukavuuteen” ja jossa huijataan toinen toisiaan.

    Parisuhteen ehkä pahimmat ongelmat liittyvät siihen että ihmiset muuttuvat ja kehittyvät koko ajan, se vain tapahdu saamaan tahtiin. Ellei liitossa ole tilaa tähän, toinen osapuoli torpedoi kaiken kun toinen alkaa muuttua. Toisen muuttuminen koetaan ahdistavana ja uhkaavana, sillä silloin täytyy itsekin muuttua. Toisin sanonen kun toinen tulittaa pikakiväärillä ja kuulosuojaimet päässä (omasta mielestään keskustelee), toinen puolustautuu linnoittautuen tai jysäyttämällä aina muutaman tykinlaukauksen arimpaan paikkaan. Sitten alkaa kylmän sodan vaihe, jossa odotettaan puolin ja toisin toisen tekevän jotain. Tätä kutsutaan joko kriisiksi tai parisuhteen ongelmaksi.

    Riippuu arvoista, miten ratkaisee tuon tilanteen. Jos avioliitto on arvo sinänsä, ei niinkään se keskinäinen suhde, kuvaamasi malli on ymmärrettävä - vanhanaikainen ja tavallinen yhäkin. Riittää kun on kohtuullista ja siedettävää elämää, pääasia että avioliitto säilyy. Tällöin voi todella olla tilanne että sitä tunnetta haetaan ulkopuoliselta kun kotona sitä ei ole. Kotona on vain ”se” ihminen ja näin sisutellaan vuodesta toiseen. Usko pois, tämän tilanteen tunnen todella läheltä!

    Jos arvona ovat aidot ja rehelliset suhteet toiseen ihmiseen, silloin yritetään saada yhteinen ymmärrys. Toki se voi johtaa eroon, mutta se tapahtuu reilusti – kumpikin tietää mitä tapahtuu. Tämä on sitä elämää ja kokemista, tunnustelemista ja kuulostelemista, eikä siihen tarvitse liittyä mitään seksisuhteita tai ihastumisia.

    Toki niitä voi olla, jopa rakastumista, mutta silti ei tarvitse pettää. Voi kertoa että nyt olen rakastunut ja huomaan että elämästä puuttuu jotain todella tärkeää, jonka uskon saavuttavani sen toisen kanssa, joten eroan sinusta. En aloita suhdetta, ennen kuin olemme puineet meidän asiamme loppuun.

    Huvittavaa on että tämä on se pelottavampi malli kuin se että huseerataan selän takana ja lyödään sitten puukolla selkään, ellei onnistu salaamaan sitä toiselta. Yleensä tämä kupla puhkeaa.

    Siinä olet oikeassa että EI YMMÄRRETÄ, ja tuntuu että ei halutakaan ymmärtää, sitä mitä todella tapahtuu. Tuota ymmärrystä voi kuitenkin lisätä, mikä meidän suhteessa tökkii. Se vain ei onnistu jos ollaan itse itsekkäitä, eli ei suostuta ajattelemaan toisen näkökulmasta.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Sinussa mummonmuori on sellainen persoonallisuuden piirre, että käsittelet asioita aina oman vankkumattoman strategian ja järjen pohjalta. Se on tietysti yksi vaihtoehtoinen tapa käsitellä asioita, mutta kaikille se ei ole luonteenomaista. Ei mitään sinnepäinkään. Vaikka ihmiset miettivät ja pohtivat asioita, niin elämä ei sittenkään mene kuten he ovat miettineet. Etenkin tämän uskottomuus-teeman kanssa. Jos sinä olet ennustettavissa 100% itsellesi, niin eihän se tarkoita, että muut olisivat. Vaikka miten syvällisesti olisivat perehtyneet elämäänsä.

    Kun esittämäsi asiat menevät päinvastaisessa järjestyksessä
    '
    1) Toista suhdetta ei etsitä, vaan se tulee elämään. Ihan hups vaan, ja olet siitä itsekin ihmeissäsi.

    2) Se tulee elämään, kun et itse vielä tiedä miten huonossa jamassa oma suhde on. Juuri toisen suhteen avulla pystyy ymmärtämään missä vakisuhteessa mennään. Näin käy usein juuri silloin, kun vakisuhde on alkanut enemmän ystävyyspohjalta. Mutta mitä vikaa siinäkään loppujenlopuksi on?

    ei ole mitään valittavaa, koska vieläkin itse saattaa uskotella itselleen vakisuhteen voivan kehittyä. Aikaa myöten, 2. suhteen/syrjähyppyjenkin jatkuessa alkaa ymmärtää vakisuhteen kaikki lukemattomat kriisikohteet.

    Sinulle on tyypillistä ja fiksua asettaa ukaaseja kumppanillesi, niin kaikille ei ole. Aivan. Jossain suhteesta se on suorastaan per**estä, eikä tule kuuloonkaan. Miksi kumppanille olisi näytettävä punaista vaatetta? Miksi pitäisi julistaa sota?lopputuloksena on kuitenkin, että kumppani hoksaa jossain vaiheessa aivan oman ymmärryksen kautta, ettei suhteesta enää mitään tule. Niin, ja todellakin joskus vain ja ainoastaan pettämisen kautta kumppani voi todella sisäistää tämän. Ihan oikeasti: hyvin harva ottaa tosissaan kumppanin puheet pahasta olostaan ja erohalukkuudesta ilman, että kumppanilla on toinen suhde!

    Olet jo kokenut ja maailmaa nähnyt. En ymmärrä miksi toistat, ettei kenekään tarvitse pettää, ellei sinun tarvitse. Kukaan ei petä huvikseen. Tai ainakaan minä en tiedä ketään.

    Liitoissa todellakin kehitytään eri tahtiin, mutta myös aivan toisiin suuntiin. Hyvin tavallista on, että seurallisesta ihmisestä tulee sisäänpäinkääntynyt ja päinvastoin. Puolisot ikäänkuin vaihtavat henkistä ilmansuuntaa. Tämä on jännittävintä. Kun on itse pelännyt aikoinaan kumppaninsa uskottomuutta (ja hän ehkä onkin ollut? Kuka tietää?) enemmän kuin mitään ja sitten vuosia myöhemmin on itse uskoton - ympyrä sulkeutuu. Näin voi todeta itselleenkin, että liitto vetelee todella viimeisiä henkäyksiä. Ja jos vielä itse jollain tasolla uskoo (vaikka kaikki toivokin on jo mennyttä) liittoonsa, niin ei ole mikään ihme ettei hänen eropuheitaan ei oteta todesta. Kaikella on aikansa. Monet liitot päättyvät vasta parin vuosien kamppailun jälkeen. Eipäs juupas. Ehkä. Ehkei kuitenkaan. Ehkä kuitenkin. Hyvät ja huonot puolensa on sekä pikaeroilla että "ikuisuuden" kestävillä eroprosesseilla. Ilman uskottomuutta tai uskottomuuden kanssa. Eikä voi edes sanoa, mikä on traagisinta.

    lopeta puolustelu uskottomuudesta. Mummomuori puhuu pelkkää asiaa. Sinä jotain potaskaa, mitä et edes itse ymmärrä. Kenenkään ei varmasti tarvitse pettää, se vaan on fakta. Turhaan selität, herää jo.

    ”Jos sinä olet ennustettavissa 100% itsellesi…
    Kukaan ei petä huvikseen.”

    Uskallan olla tätä mieltä, koska olen itse kokemuksen kautta oppinut nämä asiat. Siellä myrskyn silmässä ei ole ollut muuta pelastusköyttä kuin tietyt arvot joista olen pyrkinyt (HUOM!) pitämään kiinni.

    Juu, sen todella tiedän että rakkaus tulee juuri silloin kun ei sitä etsi! Mutta eikö jo se itsessään kerro, että nyt suhteelle tulee tehdä jotain – vaikka alkaa puuhata sitä eroa? Luulen että moni lähtee tässä kohti säheltämään ja samalla kasvattaa ongelmavuorta. Sen voin sanoa että tämä likapyykki on raskain pestävä. Se alkaa siitä mistä kaikki muutenkin alkoi – miksi solmit aikoinaan parisuhteesi? Mitkä ovat sinun elämän arvosi?

    Huomaa etten väitä lainkaan vastaan ettei ihmiset tekisi hölmöyksiä, vaan ymmärrän erittäin hyvin. Se, että tekee väärin, ei puolestaan tarkoita että sen hyväksyy. Jokainen meistä tekee virheitä eikä kukaan ole täydellinen.

    Voi niin käydä että huomaa vasta silloin että ”hei minun suhteessani ei ole kaikki hyvin”, vasta sitten kun on ollut yhdynnässä jonkun kanssa. Kysymys; mikä estää kertomasta tätä havainto asialle kumppanille? (vastaus pelko ja mukavuuden halu?). Kuinka monta yhdyntää tarvitaan, että viimein pääsee siihen lopputulokseen, että ehkä ero olisi hyvä ratkaisu? Miksi vaikka ystävät eivät riitä tämän havainnon tekemiseen?

    Se on totta että ero on helpompaa kun on se toinen ihminen kuvioissa. Tiedän kuinka vaikeaa on erota, kun ei ole ”syytä”, mutta se on mahdollista.

    Miksi näin; ”…kumppani hoksaa jossain vaiheessa aivan oman ymmärryksen kautta…”? Kuuntele mitä ne petetyt tästä sanovat. Kokevatko he saaneensa edes sitä kunnioitusta ihmisenä, mitä ystäville annetaan?

    Ehkäpä sinun pitäisi perehtyä vuorovaikutukseen ja siihen, mitä sillä tarkoitetaan, niin ei tarvitsisi uhkailla noin rajusti.

    Elämänkokemukseni myötä olen vakuuttunut että rehellisyys ja aitous ovat kantavia voimia. Kun PYRKII kohtamaan ihmiset aidosti, ja on Rohkeutta ottaa vastaan myös ne vaikeudet ja haasteet voi sanoa elävänsä. Elämä tulee jo itsessään jännittäväksi eikä niitä ”jännityksiä” tai ”rakkauksia” tarvitsee hakea salaa muilta.

    Hyvä mummomuori*.
    Rehellisyys ja oman kaverin kunnioittaminen pitää olla parisuhteessa. Pettämisessä nämä asiat ovat hyvin kaukana.
    Luottamus syntyy näistä kahdesta asiasta.
    Hyvää päivänjatkoa sulle.

    puuhataan vasta sitten kun on sen aika. Useinkaan tuo aika ei ole ollenkaan vielä silloin, kun on juuri tai hiljattain rakastunut toiseen tai syrjähyppyjä on ollut yksi tai paljonkin enemmän. Kun oikein ajattelee, niin harva kai haluaisi puolisonsa jättävän hänet heti oitis rakastuessaan toiseen. Tuo uusi suhdekin varmasti katselisi hiukan miettien, jos hänen varattu, aivan uusi ihmissuhde hetioitis jättäisi vanhan kumppaninsa.

    Eroon tarvitaan tosiaankin aina syy eikä vain jotain sinnepäin. Tunnen lukemattomia petettyjä ja he ovat melkein järjestäin olleet samoilla linjoilla kumppaninsa kanssa: ei hötkyillä eron kanssa, vaikka toisesta suhteesta on tiedetty. He nimenomaan pitävät sitä kunnioittamisena, ettei heti vain oteta ja lähdetä. Kukin siis taaplaa tyylillään.

    Sekin on ihan parisuhdekohtainen juttu kertooko rinnakkaissuhteestaan tai syrjähypyistään puolisolle vai ei. Luinpa kerran Stefan Einhornin kirjan Aidosti kiltti. Suosittelen sitä sinullekin. Siinä oli paljon juttua rehellisyydestä, valehtelusta, omista rajoista, moraalista - no, ihan kaikesta. Ytimeeni jäi kuitenkin lause "jokaisella on oikeus salata asioita". Ihan oikeasti: rehellisyys on toimii jossain tilanteessa kuin punainen väri härälle: härkä tulee vain aggressiiviseksi eikä mitään positiivista saada aikaan. Minä myös arvostan sitä, ettei kumppani tai ystävä puhu minulle ihan mitä vain "rehellisyyden" nimissä. Kuten sinä mummonmuori varmaan tiedät - totuus on joskus hyvin ilkeää. Siksi valehteleminen on toisinaan kiltimpää.

    Tuli mieleen mitä teatterikoulussa opetettiin: osatakseen näytellä hyvin, täytyy perehtyä rooliinsa ja USKOA siihen. Aivan samoin on valehtelun kanssa. Mikäli haluaa jonkun uskovan valheensa, täytyy myös itse uskoa siihen. Tämä on ihmisille melko helppoa, koska he ihan oikeasti välillä uskovat valheisiinsa. Ja jos taas uskoo valheisiinsa, ei edes oikeasti valehtele.

    Vuorovaikutukseen liittyy paljon enemmän kuin puhetta. Siksi onkin mielenkiintoista, että korostat keskustelua/rehellisyyttä. Miksi? Eleitään on tosi vaikea valehdella. Toisilla on hyvin vahva intuitio: jos tuntee, ettei jokin asia ole kohdallaan, se ei ole kohdallaan. Myös kumppani huomaa tämän -toinen on huomannut ettei hänellä ole kaikki kohdallaan. Tämä on tehokkainta vuorovaiktusta, jossa sanat väärällä hetkellä (ja se hetki voi kestää kauan)
    vain saisivat hämmennystä aikaan. Näissä suhteissa "pestään likapyykki" kumpainenkin omalla tahollaan ja vain harvoista asioista keskustellaan, puhumattakaan että alettaisiin sekoilla ja solvata toisiaan tai huutaa
    arvostuksen perään. Eikö jokainen tiedä minkä takia on aikoinaan mennyt vakisuhteen kanssa yhteen? Millaiset elämänarvot oli silloin? Mitä ihmeen pohdittavaa niissä on erotessa, ellei niistä ole puhuttu siihenkään asti? Jokainen tietää, että kaikki voi muuttua.

    Liittoa jatketaan petetyn hiljaisen hyväksynnän turvin joskus pitkäänkin. Ero ei ole vain pettäjän juttu. Kyllä petettykin on sitä aivan vapaa hakemaan niin halutessaan.

    En ole sanonut että heti pitää erota. Vaan päinvastoin, asia pitää puida ja katsoa, miten käy, siitäkin huolimatta että ero voi olla lopputuloksena. Eroaminen henkisesti on pitkä prosessi.

    ”…totuus on joskus hyvin ilkeää…”. Totuus ei ole mitään tunnetta, se vain on. Se herättää tunteita ja ilmaisulla me voimme vaikuttaa, herätetäänkö me jotain toisessa. Vaikka näin että ”olen ollut yhdynnässä toisen kanssa PISTE ”, ”Tunsin voimakkaita tunteita häntä kohtaa PISTE”. Tunteet tulevat tulkinnasta.

    ” valehteleminen on toisinaan kiltimpää.”

    Toisaalta, se on myös vastaanottajan vastuulla, kuinka käsittelee ne tunteensa. En mm. itse pidä ollenkaan siitä, että joku asia on jätetty kertomatta vain siksi, että esim. suutun. Mikä oikeus toisella on päättää (manipuloida?) siitä, mitä minä saan tai en saa tuntea? Minun asiani on viedä eteenpäin ja käsitellä omat reaktioni. Ei ole toisen syy että reagoin niin kuin reagoin, se on minun asiani.

    Totuushan ei siitä muutu, on minun vastuullani kykenenkö hyväksymään sen vai en. Siis joko ollaan oltu tai ei olla oltu toisen kanssa, se asiantilan ei muutu - ei, vaikka kuinka ”kiltti” yrittäisi olla! (Voiko tästä vetää sen johtopäätöksen, että valehtelijat ovat siis oikeastaan vain liian kilttejä ihmisiä?)

    "…jokaisella on oikeus salata asioita…". Totta ihmeessä, eihän sitä kaikkea edes pysty ilmaisemaan mitä päässä liikkuu. Kysymys onkin oleellisen erottaminen epäoleellisesta. Mikä on tärkeää ja mikä ei. Jos kokee että suhde omaan kumppaniin on vähemmän tärkeä ja ne omat tunteet ovat tärkeämpiä, niin sehän on arvovalinta kysymys. Viesti on selvä.

    ”…arvostan sitä, ettei kumppani tai ystävä puhu minulle ihan mitä vain "rehellisyyden" nimissä…” Hyvä, että olet ymmärtänyt tuon. Rehellisyyden nimessä puhuminen voi kätkeä sisäänsä vain omia vihan, suuttumuksen, katkeruuden tai ilkeyden tunteita ja ne puetaan tuohon rehellisyyden kaapuun. Tällainen ihminen vain ei ole ITSELLEEN rehellinen! Eli kuten sanoit, ”…täytyy perehtyä rooliinsa ja USKOA siihen.”

    Eli kun oikein uskoo että tarvitsee ihastumista ja yhdyntöjä vieraan kanssa että voi havaita omassa parisuhteessaan olevan vikaa, niin silloin se on niin? No, joku voi kutsua tätä itsepetokseksi.

    Toinen kutsuu sitä rehellisyydeksi, toinen itsepetokseksi, joku tosiasioiden myöntämiseksi ja joku realismiksi.
    Asioita voi väännellä kuinka vaan niistä yhdynnöistä voi toisaalta huomata
    yhtähyvin kun sen että parisuhteessa on vikaa, myös sen ett' kuinka hyvä se parisughde sittenkin on.
    Ei siis välttämättä mikään huono kokeilla joskus yhtymistä muuhunkin kun siihen vanhaan tuttuun ja turvalliseen.
    Vain pelaamalla voit voittaa.

    Vaikka ero olisi henkisesti pitkä prosessi, se ei ole välttämättä kovinkaan vaikea.

    Minusta juuri tuo mallisi, jossa rehellisyyden nimissä puidaan, pähkäillään, vatvotaan ja katsotaan miten käy on itsepetosta. Oikeasti se menee niin, että toinen alkaa miettiä miksi oikein onkaan liitossa ja missä mennään. Eteenpäin mentäessä herää uusia kysymyksiä ja niitä myöten alkaa miettiä vastauksia. Kunnes eräänä päivänä syntyy hetken ajatuksena "pitäisiköhän erota?" Mikäli alkaa puida asiaa kumppaninsa kanssa, hän melko harvoin sanoo "joo, erotaan vaan". Mutta kun kumppani kertoo rehellisesti mielipiteensä halustaan jatkaa, niin noilla perusteluillaan hän melkein aina manipuloi erohalukasta jäämään suhteeseen. Tai osoittaa että eroaminen on tyhmää (ja oikeastaan kumppanikin kun sitä haluaa). Lähes 100% näistä tapauksista perustelu menee perille, ja erohalukas yrittää ajatella olevansa tyhmä ja väärässä - tai ainakin hän tuntee väärin. Voiko mielestäsi tuntea väärin? Mikä on totuus? Absoluuttista totuutta ei ole vaan totuus vaihtelee sen mukaan mistä suunnasta asiaa katsoo. etkö ole koskaan katsonut elokuvia?

    Oikein painottaisin totuudessa tunteiden merkitystä. Ihmiset katselevat elämäänsä omasta perspektiivistään, joten kun kaksi ihmistä esittää omat asiansa samasta aiheesta, niin asialla on vähintään kaksi ulottuvuutta, kaksi todellisuutta. Molempien näkökulmaan liittyy vallan mahdottomasti tunteita, heidän omia tunteitaan. Totuus ei missään tapauksessa "vain ole" vaan juuri siihen liittyy kosolti omia tunteita. Esimerkissäni, jossa saatiin erohalukas tuntemaan itsensä typeräksi (hänen puhuessaan erohalukkuudestaan) hänen totuutensa muuttui. Joten totuus voi myös muuttua. Se voi muuttua suuntaan tai toiseen, pidemmäksi tai lyhyemmäksi aikaa.

    Viestin lähettäjän vastuulla on viestin lähettäminen vastaanottajalle ja
    viestin meneminen perille! Oletko kuullut tätä?Mitä hyötyä on lähettää viesti, KUN tietää, ettei vastaanottajalle ole minkäänlaisia resursseja käsitellä asiaa edes asiana, saati sitten käsitellä siihen liittyviä tunteita?

    Yleisin eroprosessi: kommunikaatio on suhteesta kadonnut, etenkin aiheista, joissa molempien tunteet ja tarpeet ovat suuressa ristiriidassa keskenään. Toinen haluaa eroa, toinen ei. Asian ottaminen esille johtaa kuvainnollisesti samaan lopputulokseen kun sytyttäisi tulitikun heinäladossa ja heittäisi sen heinien sekaan. Kaikki palaa, ellei palokunta ehdi ajoissa paikoille. Yleensä ei ehdi. Siksi erosta ei puhuta kuin muutaman kerran hyvin lyhyesti. Sitten toinen päättää erota ja hän hoitaa eron loppuun. Siinä välillä on enemmän tai vähemmän inhottavaa. Eroa haluava ajattelee eron päätteeksi "vihdoinkin pääsin ääliöstä" ja toinen "hitsin ääliö, kun ei tajunnut miten kiva ja mukava olen". Kaksi ulottuvuutta, kaksi totuutta.

    Itsepetosta on se, että hokee itselleen (ehkä muille?) että parisuhteessani ei ole mitään vikaa- Silti tuntee ettei kaikki ole kohdallaan. Pahaoloisuus kasvaa. Sitten saa johtolangan mitä pitäisi korjata. Yritys seuraa toistaan. Käytetään kaikkia keinoja. Kumppani sanoo saman tutun "minusta suhteessamme ei ole mitään vikaa" ja saa tuntemaan toisen huonoksi ja torjutuksi. Vähitellen yhä enemmän. Harva parisuhteessa oleva tarvitsee ihastumisen kokemuksia tai seksiä toisten kanssa, JOS suhteessa on oikeasti kaikki hyvin. Ainoa mitä he tarvitsevat on hyvä parisuhde, jota heillä ei ole.

    Itsepetosta on pitkälti joka suuntaan. Sekä petetty että pettäjä on ollut ihmeissään, kun myöhemmin on miettinyt miten kummassa sanoi "meillä on kaikki hyvin". VAsta elämällä eteenpäin selviää itsestä kummallisia asioita. uusia totuuksia. On se niin traagista..

    Äänestä

  • Rehellinen kirjoitta kirjoitti:

    pointti: "niistä yhdynnöistä voi toisaalta huomata
    yhtähyvin kun sen että parisuhteessa on vikaa, myös sen ett' kuinka hyvä se parisughde sittenkin on."

    Näinkin tapahtuu. Niinpäin, että muut kuin parisuhdeyhdynnät jätetään tai sitten ei....

    Ai niin, ja luin juuri "mahdottomasta" liitosta. Mies teki vaikka ja mitä, vaimo oli ja kärsi (muiden mielestä). Kysyttäessä miksi hän ei jätä miestään, vaimo vastasi "on se parempi kuin ei mitään". Että niin :). Kun taas tuntuu, että parempi yksin kuin huonossa seurassa, erotaan. Oli niitä yhdyntöjä toisten kanssa tai ei.

    Äänestä

  • tragedy* kirjoitti:

    Vaikka ero olisi henkisesti pitkä prosessi, se ei ole välttämättä kovinkaan vaikea.

    Minusta juuri tuo mallisi, jossa rehellisyyden nimissä puidaan, pähkäillään, vatvotaan ja katsotaan miten käy on itsepetosta. Oikeasti se menee niin, että toinen alkaa miettiä miksi oikein onkaan liitossa ja missä mennään. Eteenpäin mentäessä herää uusia kysymyksiä ja niitä myöten alkaa miettiä vastauksia. Kunnes eräänä päivänä syntyy hetken ajatuksena "pitäisiköhän erota?" Mikäli alkaa puida asiaa kumppaninsa kanssa, hän melko harvoin sanoo "joo, erotaan vaan". Mutta kun kumppani kertoo rehellisesti mielipiteensä halustaan jatkaa, niin noilla perusteluillaan hän melkein aina manipuloi erohalukasta jäämään suhteeseen. Tai osoittaa että eroaminen on tyhmää (ja oikeastaan kumppanikin kun sitä haluaa). Lähes 100% näistä tapauksista perustelu menee perille, ja erohalukas yrittää ajatella olevansa tyhmä ja väärässä - tai ainakin hän tuntee väärin. Voiko mielestäsi tuntea väärin? Mikä on totuus? Absoluuttista totuutta ei ole vaan totuus vaihtelee sen mukaan mistä suunnasta asiaa katsoo. etkö ole koskaan katsonut elokuvia?

    Oikein painottaisin totuudessa tunteiden merkitystä. Ihmiset katselevat elämäänsä omasta perspektiivistään, joten kun kaksi ihmistä esittää omat asiansa samasta aiheesta, niin asialla on vähintään kaksi ulottuvuutta, kaksi todellisuutta. Molempien näkökulmaan liittyy vallan mahdottomasti tunteita, heidän omia tunteitaan. Totuus ei missään tapauksessa "vain ole" vaan juuri siihen liittyy kosolti omia tunteita. Esimerkissäni, jossa saatiin erohalukas tuntemaan itsensä typeräksi (hänen puhuessaan erohalukkuudestaan) hänen totuutensa muuttui. Joten totuus voi myös muuttua. Se voi muuttua suuntaan tai toiseen, pidemmäksi tai lyhyemmäksi aikaa.

    Viestin lähettäjän vastuulla on viestin lähettäminen vastaanottajalle ja
    viestin meneminen perille! Oletko kuullut tätä?Mitä hyötyä on lähettää viesti, KUN tietää, ettei vastaanottajalle ole minkäänlaisia resursseja käsitellä asiaa edes asiana, saati sitten käsitellä siihen liittyviä tunteita?

    Yleisin eroprosessi: kommunikaatio on suhteesta kadonnut, etenkin aiheista, joissa molempien tunteet ja tarpeet ovat suuressa ristiriidassa keskenään. Toinen haluaa eroa, toinen ei. Asian ottaminen esille johtaa kuvainnollisesti samaan lopputulokseen kun sytyttäisi tulitikun heinäladossa ja heittäisi sen heinien sekaan. Kaikki palaa, ellei palokunta ehdi ajoissa paikoille. Yleensä ei ehdi. Siksi erosta ei puhuta kuin muutaman kerran hyvin lyhyesti. Sitten toinen päättää erota ja hän hoitaa eron loppuun. Siinä välillä on enemmän tai vähemmän inhottavaa. Eroa haluava ajattelee eron päätteeksi "vihdoinkin pääsin ääliöstä" ja toinen "hitsin ääliö, kun ei tajunnut miten kiva ja mukava olen". Kaksi ulottuvuutta, kaksi totuutta.

    Itsepetosta on se, että hokee itselleen (ehkä muille?) että parisuhteessani ei ole mitään vikaa- Silti tuntee ettei kaikki ole kohdallaan. Pahaoloisuus kasvaa. Sitten saa johtolangan mitä pitäisi korjata. Yritys seuraa toistaan. Käytetään kaikkia keinoja. Kumppani sanoo saman tutun "minusta suhteessamme ei ole mitään vikaa" ja saa tuntemaan toisen huonoksi ja torjutuksi. Vähitellen yhä enemmän. Harva parisuhteessa oleva tarvitsee ihastumisen kokemuksia tai seksiä toisten kanssa, JOS suhteessa on oikeasti kaikki hyvin. Ainoa mitä he tarvitsevat on hyvä parisuhde, jota heillä ei ole.

    Itsepetosta on pitkälti joka suuntaan. Sekä petetty että pettäjä on ollut ihmeissään, kun myöhemmin on miettinyt miten kummassa sanoi "meillä on kaikki hyvin". VAsta elämällä eteenpäin selviää itsestä kummallisia asioita. uusia totuuksia. On se niin traagista..

    asiaakin. Se vain ei ole mukavaa, että vääristelet ja tulkitset oman mielesi mukaan. Meillä siis ei ole omaa elämää itse kullakin, vain ja ainoastaan parisuhde, joka vaikuttaa meidän päätöksiimme ihastua ja pettää. OK, asia selvä.

    No, ehkä sinusta rehellisyys sitten on itsepetosta. Ei voi mitään!

    Sinähän et varmaan harrasta itsepetosta vaan petät ihan rehellisesti?

    tulkitsee oman "mielen" mukaan asioita. Eli tunteidensa, järkensä, persoonallisuutensa, historiansa, kokemuksiensa ja niin tahtonsakin mukaan, sehän on itsestäänselvyys.

    Oma elämä on tietty kaikilla myös parisuhteessa. On jokaisen itsensä harkittavissa, pettääkö vai ei. Kertooko siitä kumppanilleen vai ei. Ja jos kertoo, niin mitä kertoo ja miten. En tulkitse ollenkaan itsepetoksesi pettämistä, josta ei kerro kumppanille. Se on kertomattajättämistä.

    Nykyisessä suhteessani en petä.

    Äänestä

Vai olet oikein rakasunut mieheesi?
Ja vielä pistät rahaa jemmaan, kaiken varalta jos miehesi saa tietää ja ero tulee.
Lisäksi annat hänet elää valheessa, siinä on rakkautta kerrakseen.
Siis et piittaa vaikka ero tulee, sullahan on säästöjä ja ne korvaa yhteinen taival miehesi kanssa.
Mikset kerrot miehellesi että rakastat häntä, mutta halual makaa toisen miehen kanssa välillä.
Ja jos ero tulee ja lapset saa tietää minkä takia, oletko varma että ne pitää puoltasi tai ei piittaa?
Näinkö sinä kuvittelet?
Herätys.

Äänestä
  • persereiässä ja syvällä siellä.

    Äänestä

  • näyttää olevan kirjoitti:

    persereiässä ja syvällä siellä.

    Naisen järki on reiässä jos miehen kanssa sekottaa elämäänsä!
    Tai sitten järkeä ei vaan ole edes sielä syvällä.

    Äänestä

  • näyttää olevan kirjoitti:

    persereiässä ja syvällä siellä.

    on arvot kohdallaan=)

    Äänestä

  • 457 kirjoitti:

    on arvot kohdallaan=)

    Arvot kohdallaan ajatus on taas mustavalko ajattelua. On vaan kaksi vaihtoehtoa joko kohdallaan tai ei. Toisen arvot on kohdallaan juuri sillon kun toinen ajattelee että ne on sielä minne aurinko ei paista. Meidän ihmisten pitäisi oppia hellittämään niissä tiukoissa mielipiteissämme ja hyväksyä erilaisetkin ajatukset ja tavat niin kauan kun ei niissä ketään satuteta. Onhan siis asiat niinkin että
    vaikka kuinka vastaan riuhtoisimme ja tiukasti omia arvojamme puolustamme ei se paljon maapalloa hetkauta ei saa aikaan edes pientä tärinää . Tässä miljoonien ihmisten joukossa vaan on erilaisia
    niin paljon että parempi vaan hyväksyä toisen tavat. Voi vaan toivoa että omatkin tavat muut hyväksyy.
    Eletään ja annetaan muidenkin elää!

    Äänestä

  • 'meikäläinen' kirjoitti:

    Elämä itsessään muokkaa mielipiteitä siis samalla myös arvoja. Tietoinen valinta on mitä arvoa aiot noudattaa, ihailetko jotain kuuluisaa suurta ajattelijaa ja omaksut elämän tavoista piirteitä joitan alat jo nimittää oikeiksi arvoiksi, tietämättä silti yhtään mistä syystä "Hän" on ne tapansa oppinut.
    Kunnioituskin on tapa johon voidaan jopa oppia, ei välttämättä hyve. Toinen kunnióittaa jalat ristissä hasispiippua polttelevaa mietiskelijää, toinen omaa äitiään pitää viisaampana.
    Mielipiteet on muokattavissa koko elämän ajan ja muokkaantuuu vaikka et heti itse huomaa.
    Lapsia aivopestään heti vauva-iässä mallikäyttäytymisen voimalla. Vanhemilla on suunnaton vastuu tulevaisuuden arvoista. Huomaamattaan vaikuttavat jopa tuleviin sotiin.
    Aloittajan tapa elää ei varmasti monia miellyta ja todella hän saisi jossain maassa tuomion joka olisi tarinan loppu. Niin varmoja ihmiset ovat omista arvoistaan ja se jos mikä on itsekästä ja mustavalkoista. Ihminen harjoittelee leikki-ikäisenä sillä luonnollisella tavallaan ottamaan huomioon muitakin, muutenhan ei leluja jaeta. Kivikaudella on varmasti tullut heti selväksi kenen kiviluola ja kenen tulikivi on käytössä. Sen vuoksi minäkin uskon aiemmin tässä ketjussa mainittuun syntyessä saatuun itsekkääseen ajatteluun. Rakkaus on tunne jota kaikki tavoittelee ja seksuaalisuus liittyy parisuhteeseen. Jokaisella yksilöllä on omat tarpeensa, nekin ihan lunnonmukaiset. Miljoonien ihmisten joukossa todella erilaiset. Sitäkin tunnetta voi ohjata samoin kun vihan tunnetta. Tukahdettuna aiheuttaa ikäviä oireita ja myös voi johtaa maaniseen sairauteen, mihin vaan millä voi tarve pysyy pois mielestä. Toiset eivät vihaakaan tukahduta vaan saattaa purkautua ihan ensimmäiseen vastaantulijaan jolloin tapahtuma seuraa toista. Läheisyyden, seksuaalisen tarpeen tukahduttaminen tai rajoittaminen myös voi aiheuttaa unettomuutta, harhoja ja johtaa tilanteesta toiseen joskus huonoin seurauksin.
    Ei seksin tarve ole samanlainen tarve ja tunne kun nälkä, nälän tunteeseen voit kuolla nopeasti hellyyden ja läheisyyden puutteen voit kompensoida muilla toiminnoilla esim syömisellä.
    Toiset tyydyttyvät herkemmin, vaikka elokuvien katselulla. Toisille ei riitä vain se yksi vaikka olisi ns. oma aviopoliso ja rakkauden tunne olisi vahva. Toinen kunnioittaa puolisoaan niin ettei voisi koskaan ehdottaa mielestään liian "pervoa" seksiä. Sekin itsensä ja tarpeidensa, "pervojenkin" tarpeiden hyväksyminen itsellään on lapsena opittua itsensä hyväksymistä ja arvoja joita on oppinut kotoaan. Toisen pervo on toiselle arkipäiväistä.

    Äänestä

  • 'meikäläinen' kirjoitti:

    Arvot kohdallaan ajatus on taas mustavalko ajattelua. On vaan kaksi vaihtoehtoa joko kohdallaan tai ei. Toisen arvot on kohdallaan juuri sillon kun toinen ajattelee että ne on sielä minne aurinko ei paista. Meidän ihmisten pitäisi oppia hellittämään niissä tiukoissa mielipiteissämme ja hyväksyä erilaisetkin ajatukset ja tavat niin kauan kun ei niissä ketään satuteta. Onhan siis asiat niinkin että
    vaikka kuinka vastaan riuhtoisimme ja tiukasti omia arvojamme puolustamme ei se paljon maapalloa hetkauta ei saa aikaan edes pientä tärinää . Tässä miljoonien ihmisten joukossa vaan on erilaisia
    niin paljon että parempi vaan hyväksyä toisen tavat. Voi vaan toivoa että omatkin tavat muut hyväksyy.
    Eletään ja annetaan muidenkin elää!

    on puurot ja vellit sekaisin. Selvittäpääs itsellesi mitä tarkoittaa arvot. Pettäminen ON satuttamista. Ja maapalloa kukaan tuskin on hetkauttamassa, mutta läheisiäni oma arvomaailmani koskettaa joka päivä.

    Äänestä

  • äippä62 kirjoitti:

    Kirjoitit kuin omasta elämästäni. Tervettä tai ei, sen kanssa on elettävä. Nämä arvoista saarnaavat tuomarit voivat pitää arvonsa. Olen nähnyt niiden heittävän tarvittaessa häränpyllyä. Olen onnellinen, olen kiintynyt mieheeni, rakastunut salarakkaaseeni.
    En tarvitse ulkopuolisia tuomareita, tiedän vaihtoehdot.Enkä kuvittele mieheni olleen uskollinen, en pengo. Hyvässä asemassa olevat menevät miehet tiedetään. Oma aviopuolisoni on kumppani ja ystävä.

    Äänestä

  • fulloflife kirjoitti:

    Ei elämässä voi kokoajan miettiä miltä tänään tämä kaikki näyttää muiden mielestä, on vain elettävä. Jos se on itsekästä jonkun silmissä en silti ole valmis luopumaan mistään.
    Olen myös huomannut monien ystävien tuskailevan hurjien tavoitteidensa kanssa ettei vaan mikään voisi sekottaa järjestystä. Mitä sen on väliä vaikka en menisi niin eteenpäin kun muut vaikka ottaisin joskus askeleen taaksepäin, silti tämä toimii ja kun kysyin eilen omalta mieheltäni onko hän onnellinen, vastaus oli tietysti me ollaan onnellisia kun ollaan yhdessä.
    En siis epäile kun itsekkin koen olevani tyytyväinen ja onnellinen ihan näillä eväillä mitä tässä ja nyt minulla on.
    Tuomareitahan riittää aina ja viisaita ohjeita saa aina.

    Kysy olisiko hän onnellinen jos hän tietäisi että sinä olet epärehellinen. Saattaisi vastaus muuttua.

    Äänestä

  • Aloittaja kirjoitti:

    Ei elämässä voi kokoajan miettiä miltä tänään tämä kaikki näyttää muiden mielestä, on vain elettävä. Jos se on itsekästä jonkun silmissä en silti ole valmis luopumaan mistään.
    Olen myös huomannut monien ystävien tuskailevan hurjien tavoitteidensa kanssa ettei vaan mikään voisi sekottaa järjestystä. Mitä sen on väliä vaikka en menisi niin eteenpäin kun muut vaikka ottaisin joskus askeleen taaksepäin, silti tämä toimii ja kun kysyin eilen omalta mieheltäni onko hän onnellinen, vastaus oli tietysti me ollaan onnellisia kun ollaan yhdessä.
    En siis epäile kun itsekkin koen olevani tyytyväinen ja onnellinen ihan näillä eväillä mitä tässä ja nyt minulla on.
    Tuomareitahan riittää aina ja viisaita ohjeita saa aina.

    miehelläsi olisi salasuhde toiseen naiseen?

    Äänestä

  • sallisitko että kirjoitti:

    Eikös ap. sitä hiukan epäillyt ketjun kirjotuksessa että vois olla miehélläkin joku toinen?

    Äänestä

  • lueskelen vain kirjoitti:

    Sitä hän luultavasti kirjoitti sen takia että lukijat katsoisi hänen toimintansa vähän niin kuin oikeutettuna.
    Se on taas tommonen luuseri joilla on rohkeutta nussia muita, mutta kertoa omille kaverille siihen ei rohkeus riitä.

    Äänestä

  • el finko kirjoitti:

    Oletko itse rohkea ja kerrot kavereilles nussivasi muita?
    Hurjan rohkeeta toimintaa vaikuttaa hiukan teinien jutuilta.

    Äänestä

  • lueskelen vain kirjoitti:

    Eikös ap. sitä hiukan epäillyt ketjun kirjotuksessa että vois olla miehélläkin joku toinen?

    Sitä hän kirjoitti vaan sen takia että lukijat katsoisivat pettäminen vähä niin kuin oikeutettuna.
    Taas tommonen luuseri joilla on rohkeutta nussia muita.Mutta tunnusta ja kertoa kertoa omalle kaverille, siihen ei rohkeus enää riitä.
    No, ei hänen littonsa voi olla niin kauheen tärkeä sille, kun se pistää rahat jemmaan kaiken varalta jos hänen miehensä saisi tietää. Yleensä se jossain vaiheessa se tulee ilmi. Mutta ei hätää, sillähän on raha ja ja voi jatkaa eteenäin elämässä. Kaikki on mietitty valmiiksi.

    Äänestä

  • vakiopano kirjoitti:

    Oletko itse rohkea ja kerrot kavereilles nussivasi muita?
    Hurjan rohkeeta toimintaa vaikuttaa hiukan teinien jutuilta.

    Mulle riittää oma vaimo

    Äänestä

  • El Finko kirjoitti:

    Mulle riittää oma vaimo

    Kehuskeluun ei rohkeutta tarvita, sehän huutaa eniten jolla on vähiten asiaa.

    Äänestä

  • El Finko kirjoitti:

    Sitä hän kirjoitti vaan sen takia että lukijat katsoisivat pettäminen vähä niin kuin oikeutettuna.
    Taas tommonen luuseri joilla on rohkeutta nussia muita.Mutta tunnusta ja kertoa kertoa omalle kaverille, siihen ei rohkeus enää riitä.
    No, ei hänen littonsa voi olla niin kauheen tärkeä sille, kun se pistää rahat jemmaan kaiken varalta jos hänen miehensä saisi tietää. Yleensä se jossain vaiheessa se tulee ilmi. Mutta ei hätää, sillähän on raha ja ja voi jatkaa eteenäin elämässä. Kaikki on mietitty valmiiksi.

    Älä nyt finko revi verkkareitas, sillä on mies ja miehellä avioehto sillä miehellä on alunperinki ollut ajatus että ron tullessa ei jää omaisuus vaimolle ja saa sit jatkaa elämää eteenpäin.

    Äänestä

  • vakiopano kirjoitti:

    Älä nyt finko revi verkkareitas, sillä on mies ja miehellä avioehto sillä miehellä on alunperinki ollut ajatus että ron tullessa ei jää omaisuus vaimolle ja saa sit jatkaa elämää eteenpäin.

    Voit hyvin olla oikeassa, ei sitä ikinä tiedä. Toivottavasti se selviää sille.

    Äänestä

  • sallisitko että kirjoitti:

    miehelläsi olisi salasuhde toiseen naiseen?

    En ole varma vaikka oisikin salasuhde ja jotenkin oletan että hän flirttaa ja jotain säpinää pitääkin yllä jonkun kanssa. Sallin sen kun ei se minulta ole pois. Varmasti saa siitä hyvää tunnetta niinkun minäkin saan salamieheltä jota tapaan.
    Minun mies on minun paras ystävä ja toivon että on onnellinen.
    Miehen työ on kuitenkin niin menevä ja ihmisten parissa, matkoilla ja kiireinen joten uskon että se antaa helpommin mahdollisuuksia ja tavallaan työntääkin tapaamaan niin paljon varmasti kivoja naisiakin että uskon tässä vanhaan totuuteen tilaisuus tekee tehtävänsä.
    Vastaus oli siis sallin kun en sitä tiedä. En haluakkaan tietää.
    Enhän minä omista miestäni.

    "Minun mies on minun paras ystävä". Vedätät "ystävää" kuus ja nolla. Onpas ylevää. Älä viljele sanoja joiden merkitystä et edes tunne.

    Äänestä

  • k879 kirjoitti:

    "Minun mies on minun paras ystävä". Vedätät "ystävää" kuus ja nolla. Onpas ylevää. Älä viljele sanoja joiden merkitystä et edes tunne.

    Heh heh. Kivitetään pois tommonen josta ei tykätä!
    Eihän se ainakaan oo meiän kaveri.

    Äänestä

  • Tarharyhmä kirjoitti:

    Heh heh. Kivitetään pois tommonen josta ei tykätä!
    Eihän se ainakaan oo meiän kaveri.

    Aina löytyy, muita keneen totuus satuu ;)

    Äänestä

  • 35ass kirjoitti:

    Aina löytyy, muita keneen totuus satuu ;)

    Minä oon kyllä sitä mieltä että aviopuolisoiden pitääkin olla parhaita ystäviä jos
    meinaa että suhde kestää aallonpohjatkin joita kuuluu avioliittoon.
    Rakastumisen tunne loppuu rakkaus säilyy ja arsinkin hyviä ystäviä ihminen rakastaa
    erilailla jokaista ystävää tietysti mutta kuitenkin rakastaa.
    Totuus on usein julma mutta ystävältähän kestää totuudenkin paremmin.
    Aina löytyy tuomareita jotka tosiaan on valmiita kivittämään heti ilman armoa.

    kyllä, olen rakkaudesta ja ystävyydestä aivan samaa mieltä, mutta ystävää ei petetä eikä vehkeillä selän takana. Ystävää arvostan, kunnoitan, luotan yms. ja samoin toimin ystävää kohtaan itse. Minusta kusettaminen ei ole ystävyyttä. Vaikka voissa paistaisi, niin ystäväksi omalle miehelleen en sanoisi aloittajan kaltaista... Mutta kuulunkin selkärankaisiin.

    Äänestä

Epärehellisyys on se joka satuttaa eniten. Koeta totuutta niin voit paremmin.

Äänestä
  • Joskus toi puhtaitten totuuksien laukominen on vain itsekästä julmuutta.

    Jokaiselle joskus valehdellaan vaan kun se on inhimillisempää. Suurinosa miehistä esimerkiks miettii

    elimensä koon riittävyyttä, johon joku ihana nainen valheellisesti tai ei mutta vain miehen

    miellyttämiseksi sen oloevcan suorastaan upea ja isoin mitä koskaan on edes tavannut,

    Vertaan vaan tässä totuuden onnelliseski tekevää voimaa ja se ei aina ole niin yksinkertainen asia.

    Aloittajankin tapauksessa uskon että mies oisi aika onneton jos vaimo totuuden nyt päin kasvoja kertoisi.

    Elimen koko vertaus oli tietysti kaukaa haettu mutta uskoisin olevan yksi yleisimmistävalkoisista valheista.

    Äänestä

  • Ukko Mies 52 kirjoitti:

    Joskus toi puhtaitten totuuksien laukominen on vain itsekästä julmuutta.

    Mitä merkitystä on naisen mielipiteellä kalun koosta? Ei ole valkoinen valhe, jos nainen sanoo 15 cm pitkää kalua suorastaan upeaksi ja mahtavan isoksi. Se on miehen aliarvioimista ja naurettavaa, typerää mielistelyä. Jokainen mies tietää ilman naisen mielipidettä, onko kalu mahtava ja iso. Tässä tapauksessa vaikeneminen on kultaa. Ei tarvitse valehdella, kun voi vain jättää kertomatta. Yksinkertaista ja diplomaattista.

    Voi herran pieksut, tämäkö yleisin? Oneneksi en ole tavannut ainuttakaan tälläistä miestä joka minulta tuollaista kyselisi? Taitaa vaivata kirjoittajaa itseänsä kalunsa koko. Kyseletkö joka naiselta samaa?

    Äänestä

  • M34öööö kirjoitti:

    Silti ukko mies 52 tietää varmasti mistä puhuu. Kyllä se kehuminen vaiktaa mihen niinkun naisenkin itsetuntoon vaikka olisikin valkoinen valhe.
    Nainenkin tietää miltä näyttää ja tietää onko tissit upeet ja kun siittä mies joskus vaan kehuu se
    tuntuu hyvälle eikä ainaka loukkaa. Ihan satavarmaan miehelle on myös kivampi kuulla kehumista kalustaan vaikka oisi kuin 15 tai 10cm.
    Tietää tai ei se on arka aihe ainakaan ei haluu kuulla haukkusanoja.

    Äänestä

  • ?!?!?!? kirjoitti:

    Voi herran pieksut, tämäkö yleisin? Oneneksi en ole tavannut ainuttakaan tälläistä miestä joka minulta tuollaista kyselisi? Taitaa vaivata kirjoittajaa itseänsä kalunsa koko. Kyseletkö joka naiselta samaa?

    Surullista jos sinua ei ole koskaan edes turhaan kehuttu sillon usein naiset antaa takaisin kehuja niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan...

    Äänestä

  • vakiopano kirjoitti:

    Surullista jos sinua ei ole koskaan edes turhaan kehuttu sillon usein naiset antaa takaisin kehuja niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan...

    Sellaisesta en maininnut etteikö kehuja olisi tullut, niihinkö minut pitäisi vastata kehumalla miehen kalun kokoa?

    Äänestä

  • ?!?!?! kirjoitti:

    Kalun kokoa ja miehen seksikkyyttä jos sua on kehuttu kans sängyssä hei!
    Oletko ottanu ihan tosissaan ne kehut kaikki?
    Puolet ainakin on vaan puhetta.

    Äänestä

  • tyttelitom kirjoitti:

    Hei jos mua kehutaan sängyssä niin en totta vie rupea miehen kalun kokoa kehumaan vaan asioita jos ne on totta, miten osaa ottaa minut huomioon, suutelutaitoa, ihanan helliä käsiä ym. Siis asioita joihin mies voi itse vaikuttaa.

    Voi sua kokeilekehua kaikkea ulkonäköäkin.
    Kyllä mieskin tykkää kehuista ja ei se elin saisi niin tabu olla
    ettei siitä voi mainita.

    Äänestä

  • tyttelitom kirjoitti:

    Voi sua kokeilekehua kaikkea ulkonäköäkin.
    Kyllä mieskin tykkää kehuista ja ei se elin saisi niin tabu olla
    ettei siitä voi mainita.

    Voi kun ei ole tapana ees sängyssä valkosia valheita tapana päästellä, vaan puhua totuuksia.
    Sängyssä ei mulle ole merkitystä miehen ulkonäöllä aivan muilla seikoilla kyllä. Kyse ei ole tabusta vaan totuudesta millä ei ole merkitystä jos nyt vähänkin normaalia kokoa jota käyttää pystyy. Se on niin olemattoman pieni osa sängyssä oloa tuo kalun koko. Aina ees koko kalu ei käytössä vaan pysyy housuissa ja silti aivan ihanaa.

    Kehuminen on kuitenkin aika tärkeetä small talkia ja kehut tai et ei kaiken tartte olla niin kiveenhakattua totuutta.
    Kalun koolla onkin ihmeen iso merkitys miehelle itselleen ihankuin naiselle on rintojen koko ja näkö merkityksellinen vaikka miehelle ne ois ( ei todellisesti ole) muka sivuseikka.
    Jätä joskus valot päälle ja nauti näkemästäsi.

    Kyllä kehumisella on merkitystä valtavasti, tätä en ole mitenkään väittänyt vastaan. Mahdatkos nyt vähän yleistää että joka naiselle rintojen koko ja näkö ois merkityksellinen asia. Mistäs sait käsityksen että pimeessä oisin? Kehun toisessa niitä asioita jotka minulle tärkeitä ja totuudessa ehdottomasti pysyn, muutenhan toinen voi saada vallan väärän käsityksen mikä minulle tärkeää ja mistä pidän.

    Äänestä

  • Ukko Mies 52 kirjoitti:

    Joskus toi puhtaitten totuuksien laukominen on vain itsekästä julmuutta.

    Jokaiselle joskus valehdellaan vaan kun se on inhimillisempää. Suurinosa miehistä esimerkiks miettii

    elimensä koon riittävyyttä, johon joku ihana nainen valheellisesti tai ei mutta vain miehen

    miellyttämiseksi sen oloevcan suorastaan upea ja isoin mitä koskaan on edes tavannut,

    Vertaan vaan tässä totuuden onnelliseski tekevää voimaa ja se ei aina ole niin yksinkertainen asia.

    Aloittajankin tapauksessa uskon että mies oisi aika onneton jos vaimo totuuden nyt päin kasvoja kertoisi.

    Elimen koko vertaus oli tietysti kaukaa haettu mutta uskoisin olevan yksi yleisimmistävalkoisista valheista.

    ole sama asia. Voi olla rehellinen niin monella eri tapaa, eli myös ystävällisesti ja kohteliaasti.

    Se että totuus itsessään loukkaa, on eri asia. Vaikka että on ollut yhdynnässä jonkun muun kanssa, ei poista tapahtunutta. Se on ja pysyy eikä poistu salaamallakaan. Emmekä me aina tiedä, kuinka puoliso kestää totuuden? Emme me voi päättää hänen puolestaan, että hän liian heikko kyetäkseen käsittelemään tapahtunutta. Melkoista toisen aliarvioimista muuten…

    Kyllähän me imarrellaan ja mielellään vähän manipuloidaankin muita. Niiden takana on vähän itsekäs ajatus, että me saamme paremmin tahtomme läpi. Mitä vääristyneempi kuva toisella on itsestään, sitä helpompi häntä on imarrella. Sellaiselle nuo vain eivät mene läpi, joilla on realistinen käsitys itsestään.

    Smalltalk on puhetta jossa kumpikin suoltaa imarteluja, mutta kumpikin tietää että kyse on vain näytelmästä. Parisuhde joka on vajonnut tälle asteelle, ei kuulosta hyvältä.

    Valkoiset valheet ovat tietysti hyväntahtoisia. Mutta jos itse on muutenkin hyväntahtoinen, ei tarvitse valahdella noitakaan, koska oikeasti ajattelee niin : ) Ehkä nuo kertovatkin siis valehtelijasta itsestään enemmän?

    on juu jos kaikkia kohteliasisuuksiakin täytyy alkaa nimittää
    valkoisiksi valheiksi.
    Minulla on tapana (kotoa opittua) avata naisille ovi ja auttaa painavien kassien kanssa.
    Kohteliaisuutta, voi tietysti olla itsekäskin perimmäinen syy, annan myös naisen istua ensin ruokapöytään esim. ravintolassa autanjopa tuolin kanssa.
    Nehän on kohteliaisuutta ja edelleen toimin vaimonkin kanssa näin vaikka avioliittoa on kestänyt jo 6v.
    Vaimo myös viljelee kohteliaisuuksia joita voisi ajatella small-talkiksi, pojalle 5v olen koittanut opettaa myös kohteliasta käytöstä.
    Minusta ei riitä että tiedän olevani hyväntahtoinen täytyyhän my toimia sen mukaisesti.
    Joku voi sitten miettiä olenko oikeesti kohtelias ja hyväntahtoinen vai esitänkö ja kun avaan ven en odoa kolikkoa niinkun portsari.
    Kyllä minä luulen tuntevani vaimoni senverran että voin suunilleen tietää hänen kestävyytensä
    ikävien uutisten kohdatessa. Jos minä teen jotain virheitä koitan toki kertoa mutta jos virheeni olisi toinen nainen se oisi sen luokan uutinen etten ihan heti osaa edes kuvitella miten kertoisin.
    Kertoisinkokaan ??

    Äänestä

  • mies isä puoliso kirjoitti:

    Kohteliaisuus tulee mielestäni sydämestä. Sillä osoitetaan että toinen ihminen on huomion arvoinen. Kyllä, olen itsekin opettanut lapseni siihen ja kaksi poikaani on hyvin kohteliaita, luonnollisella tavalla.

    On suuri ero kohteliaisuudessa ja imartelussa. Se että kertoo jotain ikävää toiselle, voi tehdä kohteliaasti, eli kertoa se asiallisesti ja ottaen huomioon sen että se voi tuottaa pahaa mieltä tai tuskaa.

    Ei ehkä hyvän mutta kuvaavana esimerkkinä on vaikka se, että lääkäri kertoo nuorelle naiselle sen, ettei hän voi saada lapsia. Tästäkin joskus käytiin keskustelua että saako kuolemansairaalle kertoa tilannetta, ettei hän masentuisi? Kuinka kerrot lapsellesi, ettei hän pääsekään kauan odottamaansa tilaisuuteen tai nuorelle, että nyt on rahat loppu ja uutta kännykkää ei tipu?

    Se että totuus tuottaa surua ei saisi olla este kertomiselle. Ei mikään valhe korvaa sitä. Valheella ikävä kyllä on seurannaisvaikutuksensa, halusi sitä tai ei. Meistä harva on niin kyyninen tai paatunut, että ettei se meistä näkyisi jotenkin ulospäin.

    Niin, ei sitä aina tiedä kuinka sen kertoisi, mutta sitä voi harkita ja miettiä. Toinen vaihtoehto on että se tieto tulee jotain muuta kautta ja joskus vasta ajanpäästä. Koskeeko se silloin vähemmän? Useampaa petettyä loukkaa se valehtelu enemmän kuin ehkä se pettäminen!

    Minä saankin mieheltä juuri tuota ihanaa vanhanajan herrasmies kohteliaisuutta, saan olla päivällä hänen kuningattarensa, vastavuoroisesti hän saa öisin olla kuninkaani. Onko pohjimmaisena itsekkyys?
    Ajatelkoot kukin tyylillään, mutta tytyväisiä ja kohteliaita olemme molemmat toisillemme.

    Äänestä

  • mummomuori* kirjoitti:

    Kohteliaisuus tulee mielestäni sydämestä. Sillä osoitetaan että toinen ihminen on huomion arvoinen. Kyllä, olen itsekin opettanut lapseni siihen ja kaksi poikaani on hyvin kohteliaita, luonnollisella tavalla.

    On suuri ero kohteliaisuudessa ja imartelussa. Se että kertoo jotain ikävää toiselle, voi tehdä kohteliaasti, eli kertoa se asiallisesti ja ottaen huomioon sen että se voi tuottaa pahaa mieltä tai tuskaa.

    Ei ehkä hyvän mutta kuvaavana esimerkkinä on vaikka se, että lääkäri kertoo nuorelle naiselle sen, ettei hän voi saada lapsia. Tästäkin joskus käytiin keskustelua että saako kuolemansairaalle kertoa tilannetta, ettei hän masentuisi? Kuinka kerrot lapsellesi, ettei hän pääsekään kauan odottamaansa tilaisuuteen tai nuorelle, että nyt on rahat loppu ja uutta kännykkää ei tipu?

    Se että totuus tuottaa surua ei saisi olla este kertomiselle. Ei mikään valhe korvaa sitä. Valheella ikävä kyllä on seurannaisvaikutuksensa, halusi sitä tai ei. Meistä harva on niin kyyninen tai paatunut, että ettei se meistä näkyisi jotenkin ulospäin.

    Niin, ei sitä aina tiedä kuinka sen kertoisi, mutta sitä voi harkita ja miettiä. Toinen vaihtoehto on että se tieto tulee jotain muuta kautta ja joskus vasta ajanpäästä. Koskeeko se silloin vähemmän? Useampaa petettyä loukkaa se valehtelu enemmän kuin ehkä se pettäminen!

    inhoaa puolisoaan, on todella vaikea olla rehellinen ja kohtelias. Näin minä ainakin olen asian kokenut. Ihan sama jos sanoisi että veren kaivaminen omasta nenästään on rehellistä ja kohteliasta.

    Äänestä

Luin aamulla koko ketjun ja mietin kaikkia mitä tähän on tullut vastauksia.
Käytiin aviomiehen kanssa ruokatunnilla yhessä syömässä ja pyysin että voitaisiin tänään vielä illalla
keskustella. Keskustellaan varmaan myöhään kun hän saapuu töistään.
En aio kertoa salarakkaastani va haluan keskustella meistä ja meidän avioliitosta.
Lapsia ei enää ole kotona. Joten oisi aikaa kahdenkesken jos se vaikka
jotenkin saisi keskustelua auki esim seksistä.

Äänestä
  • 6-0. Olet todella paatunut lutka.

    Äänestä

  • edelleen miestäsi kirjoitti:

    6-0. Olet todella paatunut lutka.

    Olen paatunut vaimo. En aio vieläkään menettää miestäni.
    Edelleen väitän miestäni rakastavani. Joka aamu kun vierekkäin herätään
    mies suutelee sanoen huomenta rakas. Siis uskon tunteen olevan pitkästä liitosta
    huolimatta vieläkin molemminpuolin voimissaan.
    Keskustelua riitti yöllä 02 asti ja siinä sivuttiin myös ongelmia seksissä tai seksin
    muuttumisesta tavanomaiseksi meidän välillä.
    Sivuttiin myös yksin matkusteluun liittyvää mahdollisuutta vieraissa käyntiin.
    Kumpikin olemme matkustelleet lomailleet ilman puolisoa ulkomailla etelänrannoilla.
    Sillonhan toinen kotiinjäävä helposti miettii onko puoliso uskollinen kun ollaan erikseen.
    Petturuus ei ainakaan heti meidän avioliittoa kaataisi. Liikaa yhdessäpitäviä asioita tässä suhteessa että
    erottaisiin kovinkaan äkkiä. Seuraavaksi aion keskustella miehen kanssa jota tapailen
    työpaikalla, millä mielin on meidän suhteen nyt kun olemme vuosia tunteneet.
    En ole salamieheen rakastunut, ehkä aluksi hiukan ihastuin nyt hän on enempikin läheinen ystävä.
    Minä tiedän hänen asioista ja hän minun ollaan siis luottoystäviä.

    ihminen olet. Luulet, että nappulat ovat sinun käsissäsi. Huorahtavalta vaikutat. Et ole ansainnut miestäsi ja luulet luottoystävänä olevasi joku Jumala sinua harvoin tapaavan miehen elämässä. Ota varsipeili ja katso tarkasti. Miehesi pyyhkii sinut elämästään, kun tajuaa mikä olet ja tuolle toiselle miehelle olet joku salapano, jolla eo pidemmän päälle ole kovin suurta merkitystä. Ålä tee itsestäsi päätähteä, kun et sitä ole. Kurja koira. Tv petetty mies

    Äänestä

avioliitossanne on kaksikin, jotka käyvät naapurin mukavihreemmällä ruoholla laiduntamassa, mutta mitä sitten? Useimpien ihmisten on vaikea ymmärtää sitä, että ihminen joka käy vieraissa, voikin olla aivan onnellinen omassa parisuhteessaan. Kunhan pidät vaan huolen siitä, että ikinä ei käry käy.

Äänestä

sorry vaan, mutta oma elämäsi on juuttunut vain rahaan ja mammonaan. Itse olen saanut ja hankkinut kaiken mitä olen voinut, mulla ei ole enää mitään htoteuttamattomia haaveita. Sinänsä olenonnellisessa asemassa koska oles saanut mitä ikänä olen halunnut ja olen vasta 41 vee. Olen itse päättänyt tehdä muutoksen ja se on jo menoillaan. Lopeta tuollainen nk. rikkaan tai hyvätasoisen siivestely ja ala elää omaa elämää. Se on paljon rikkaampaa kuin tuo. Nähty on ja se ei ole muuta kuin shittiä!!!

Äänestä

Olisi mieleenkiintoista tietää kuinka miehesi reagoi/si jos saa tietää että pettäät ja se on niin tarkasti harkittu että pistät raha jemmaan kaiken varalta jos asia tulisi ilmi ja ehkä tulisi ero.
Vai onko hän todella niin suurpiirteinen ettei piittaa?

Äänestä
  • Eikö se minun omien rahojeni tallettaminen ole minun asia?
    Mies tietää mitä tienaan, mitä maksan yhteisistä laskuista samoin tiedän minä hänen
    ja tiedän myös avioehdon jonka hän on aikanaan tehnyt liittomme alussa.
    Ajattelen siis että hän myös on aikanaan varautunut meidän mahdolliseen erotilanteeseen.
    Varmistanut oman pärjäämisensä, minulla ei omaisuutta ole ollut ja olen omista itse tienaamistani rahoista
    koittanut säästää omaksi tulevaisuuden turvakseni.
    En koe isoa rikosta tekeväni rahojen suhteen kun hän jos haluaa hiukan laskea mihin
    rahani kuluu pystyy sen tekemään. Ja vaikka kysymään mihin menee loput. Toisaalta en minäkään tarkkaile hänen rahankäyttöään.
    Silti olen rahat tavallaan piiloon laittanut kun en voi olla koskaan varma mitä elämässä tulee tapahtumaan.
    Yhtähyvin voi mieheni löytää uuden naisen ja ottaa minusta eron vaikka ei tietäisikään suhteestani
    toiseen mieheen. Elämä vaan on yllättäviä käänteitä täynnä.
    Olen keskustellut salarakkaani kanssa ja jo alussa kerroin, olevani aika varma etten vaikka ero tulisikin
    tarvitse salamiestäni tukemaan millään tavalla kun uskon selviäväni tilanteesta yksinkin.
    En odota mitään pelastajaa tai että menisin avioon salamieheni kanssa vaikka kumpikin eroaisi.
    En ole rakastunut häneen ainoastaan olen saanut hellyyttä ja läheisyyttä erilailla kun mieheni kanssa kotona.
    Sovimme myös mieheni kanssa että avoimesti voitaisiin puhua toiveista seksissä.
    En tiedä johtaako se mihinkään kun kaikki tapahtuu samoin kun on aina tapahtunut vaikka jo koitettiin jutella. Ehkä odotan muutoksen tapahtuvan liian äkkiä. Ehkä en itsekkään osaa tietää mitä voisimme tehdä toisin. Ehkä minä teen jotain siinä tilanteessa ettei muutosta tapahdukkaan. Ehkä minun on se muutos vaan tehtävä enkä voi odottaa mieheni tekevän mitään toisin.
    Uskon kuitenkin että voisimme löytää jotain uutta sänkyyn ja seksiin kun vaan löydämme tavan.

    Äänestä

  • Aloittaja kirjoitti:

    Eikö se minun omien rahojeni tallettaminen ole minun asia?

    Siis pidät miestäsi täysin pilkkana. Annat pilluasi toiselle miehelle ja vielä väität rakastavasi omaa miestäsi. Oletko aivan sekaisin päästäsi?

    Äänestä

  • tekstiä aloittajalta kirjoitti:

    Siis pidät miestäsi täysin pilkkana. Annat pilluasi toiselle miehelle ja vielä väität rakastavasi omaa miestäsi. Oletko aivan sekaisin päästäsi?

    Hellyyteen ja helliin hetkiin voi kuulua jotain muutakin kun pillu.
    En voi olla puoustautumatta, en ole puhunut ainakaan siitä elimestä yhdessäkään
    viestissäni.
    Pilkkaaminen ei myöskään ol minulla tapana ja en pidä miestäni pilkan kohteena koskaan.
    Olenhan sanonut rakastavani aviomiestäni en ketään muuta.
    En toisaalta ole kieltänytkään mutta asioita on turhaa väännellä kun merkitykset muuttuu
    niin täysin erilaisiksi.

    Äänestä

  • Aloittaja kirjoitti:

    Eikö se minun omien rahojeni tallettaminen ole minun asia?
    Mies tietää mitä tienaan, mitä maksan yhteisistä laskuista samoin tiedän minä hänen
    ja tiedän myös avioehdon jonka hän on aikanaan tehnyt liittomme alussa.
    Ajattelen siis että hän myös on aikanaan varautunut meidän mahdolliseen erotilanteeseen.
    Varmistanut oman pärjäämisensä, minulla ei omaisuutta ole ollut ja olen omista itse tienaamistani rahoista
    koittanut säästää omaksi tulevaisuuden turvakseni.
    En koe isoa rikosta tekeväni rahojen suhteen kun hän jos haluaa hiukan laskea mihin
    rahani kuluu pystyy sen tekemään. Ja vaikka kysymään mihin menee loput. Toisaalta en minäkään tarkkaile hänen rahankäyttöään.
    Silti olen rahat tavallaan piiloon laittanut kun en voi olla koskaan varma mitä elämässä tulee tapahtumaan.
    Yhtähyvin voi mieheni löytää uuden naisen ja ottaa minusta eron vaikka ei tietäisikään suhteestani
    toiseen mieheen. Elämä vaan on yllättäviä käänteitä täynnä.
    Olen keskustellut salarakkaani kanssa ja jo alussa kerroin, olevani aika varma etten vaikka ero tulisikin
    tarvitse salamiestäni tukemaan millään tavalla kun uskon selviäväni tilanteesta yksinkin.
    En odota mitään pelastajaa tai että menisin avioon salamieheni kanssa vaikka kumpikin eroaisi.
    En ole rakastunut häneen ainoastaan olen saanut hellyyttä ja läheisyyttä erilailla kun mieheni kanssa kotona.
    Sovimme myös mieheni kanssa että avoimesti voitaisiin puhua toiveista seksissä.
    En tiedä johtaako se mihinkään kun kaikki tapahtuu samoin kun on aina tapahtunut vaikka jo koitettiin jutella. Ehkä odotan muutoksen tapahtuvan liian äkkiä. Ehkä en itsekkään osaa tietää mitä voisimme tehdä toisin. Ehkä minä teen jotain siinä tilanteessa ettei muutosta tapahdukkaan. Ehkä minun on se muutos vaan tehtävä enkä voi odottaa mieheni tekevän mitään toisin.
    Uskon kuitenkin että voisimme löytää jotain uutta sänkyyn ja seksiin kun vaan löydämme tavan.

    lmanmuuta sulla on oikeus pistä rahat säästöön, niin kuin kaikilla muilla ja se on tietysti hyvä asia.
    Kuitenkin kirjoitit alussa että olet laittanut rahaa jemmaan että jos käry käy niin sinä pärjäät hyvin.
    Eli ero on mielestäsi mahdollinen jos mies saa tietää, mutta edelleen ei kuinkaan käy kun kerran on säästöjä.
    Mutta ihmetyttää suuresti kun te kuitenkin keskustelette niin avoimesti ja rehellisesti mikset sitten voit kertoa hänelle totuuden? Jos todella rakastat miestäsi, niin eikö olisi parempi näyttää kortit ja kertoa missä mennään? Mielestäni on outo tapa osoittaa rakkautta omalle miehelle, makaamalla toisen kanssa ja salata sitä.
    Rehellistä ja oman elämänkumppanin kunnioittamanen vai mitä?

    Äänestä

  • fango kirjoitti:

    Aloittaja tuntuu jotenkin lusmulta ihmiseltä. Jos säästää, pitää siitä kertoa avoimesti, muuten se on ikäänkuin varastamista. Reppana luulee olevansa jotenkin miehen yläpuolella. Sääli. Totuus lienee toinen. Ei tuossa matkarakastajan salasuhteena, yhtenä, ole mitään arvostettavaa.

    Äänestä

  • vaikuttaa kirjoitti:

    toi suhde on noin niinkun yritys ja osakeyhtiö. Turhaa siihen on kehittää mitään satutarinaa ikuisista rakkauksista. Se tunne kestää jonki aikaa ja kun siinä on ehitty jo se perhe perustaa sitä joko kannattaa jatkaa tai sitte ei. Kukaan sielä ole tasaarvosessa yrityksessä toistaan ylempänä.
    Enkä mä ainakaan kertoisi jokasta tikkaria mihin rahojani tuhlaan ei se ole elämää et ei voisi edes säästää omistaan pahanpäivän varalle. Ei sitä mikskään varastamiseks vois sanoa. Jokanen kumminki joutuu jotenki tuleen toimeen eronki jälkeen eik se oo hyvä jos voi siihe varautuu niihän kannattais kaikilla olla vararahastoo jos on mahollisuus. Kuhan ne yhteiset velat ja kulut saa hoidettuu.
    Rakastaja juttu on sit eri jotku on vaan sopinu sen et vois olla läheisii kavereita myös vaikka onkii naimisis. Jos toi alottaja ois mies ei noi isoo älämölöä ois siittäkään. Ja tota rahaaki saa mies jemmailla kuinka vaan haluaa. Aika kieroutunut ajatus.

    Äänestä

  • Aloittaja kirjoitti:

    Eikö se minun omien rahojeni tallettaminen ole minun asia?
    Mies tietää mitä tienaan, mitä maksan yhteisistä laskuista samoin tiedän minä hänen
    ja tiedän myös avioehdon jonka hän on aikanaan tehnyt liittomme alussa.
    Ajattelen siis että hän myös on aikanaan varautunut meidän mahdolliseen erotilanteeseen.
    Varmistanut oman pärjäämisensä, minulla ei omaisuutta ole ollut ja olen omista itse tienaamistani rahoista
    koittanut säästää omaksi tulevaisuuden turvakseni.
    En koe isoa rikosta tekeväni rahojen suhteen kun hän jos haluaa hiukan laskea mihin
    rahani kuluu pystyy sen tekemään. Ja vaikka kysymään mihin menee loput. Toisaalta en minäkään tarkkaile hänen rahankäyttöään.
    Silti olen rahat tavallaan piiloon laittanut kun en voi olla koskaan varma mitä elämässä tulee tapahtumaan.
    Yhtähyvin voi mieheni löytää uuden naisen ja ottaa minusta eron vaikka ei tietäisikään suhteestani
    toiseen mieheen. Elämä vaan on yllättäviä käänteitä täynnä.
    Olen keskustellut salarakkaani kanssa ja jo alussa kerroin, olevani aika varma etten vaikka ero tulisikin
    tarvitse salamiestäni tukemaan millään tavalla kun uskon selviäväni tilanteesta yksinkin.
    En odota mitään pelastajaa tai että menisin avioon salamieheni kanssa vaikka kumpikin eroaisi.
    En ole rakastunut häneen ainoastaan olen saanut hellyyttä ja läheisyyttä erilailla kun mieheni kanssa kotona.
    Sovimme myös mieheni kanssa että avoimesti voitaisiin puhua toiveista seksissä.
    En tiedä johtaako se mihinkään kun kaikki tapahtuu samoin kun on aina tapahtunut vaikka jo koitettiin jutella. Ehkä odotan muutoksen tapahtuvan liian äkkiä. Ehkä en itsekkään osaa tietää mitä voisimme tehdä toisin. Ehkä minä teen jotain siinä tilanteessa ettei muutosta tapahdukkaan. Ehkä minun on se muutos vaan tehtävä enkä voi odottaa mieheni tekevän mitään toisin.
    Uskon kuitenkin että voisimme löytää jotain uutta sänkyyn ja seksiin kun vaan löydämme tavan.

    Oma elämäntilanteeni on jossakin määrin samanlainen kuin sinulla.
    Pitkä avioliitto, jossa mies on varakkaampi siinä suhteessa, että hänen varoillaan olemme hankkineet omaisuutta. Lapset ovat jo aikuisia. Molemmat meistä ovat vielä töissä. Miehellä huomattavasti suurempi palkka.
    Minullakin on oma tilini, nyt kun on mahdollisuus säästää. Tili on avoimesti nähtävissä. Samoin meillä on yhteinen tili, johon siirrämme rahaa ja maksamme sieltä tiettyjä maksuja.
    Mies on tietty maksanut vuosien mittaan aikamoisen enemmän kuluja ja hankintoja.
    Kaikkea voi tapahtua. Minulla ei ole tarvetta säästää salaa, meillä ei ole avioehtoa eli eron tapahtuessa kaikki menisi puoliksi.
    Jotenkin ymmärrän, että sinun asemasi olisi hieman epävarma, jos ero tulisi. Ja tuleehan se, jos miehesi saa tietää pettämisestäsi. Tiedän, että jos mies joutuu olemaan työnsä vuoksi paljon pois kotoa ja luottaa sinuun, olisi se suuren pettymyksen paikka.
    Toinen juttu on se, että kun et ole rakastunut tähän salasuhteeseesi, kannattaako riskeerata oman avioliittosi lisäksi myös tämän toisen avioliittoa. Et voi tietää mitä heidän perheessään tapahtuisi. Mies saisi ehkä kerta laakista lähtöpassin, vaikka muuta haluaisi.
    Sinun hellyyden ja kosketuksen tarpeesi voisi aiheuttaa aikasmoisen tapahtumaketjun. Kannattaako toimia niin itsekkäästi?

    Äänestä

  • toisaalta en kirjoitti:

    Kannattavuutta en ole koskaan laskenut mitenkään tässä sivusuhteessani.
    En myöskään usko että rakkaudesta olisi kyse rakastajani taholta, ainoastaan ystävyyttä
    joka onm johtanut helliin hetkiin. En aio kertoa miehelleni suhteestani tai sen syvyydestä
    tavarantoimittajaan jonka miehenikin on tavannut ohimennen. Jos suhde paljastuu uskon että ero on mahdollinen vaikka se ei luultavasti tapahtuisi mitenkään nopeasti. Mieheni luonteen tiedän ja sen
    ettei hän ketään heitä ulos tai toimi agressiivisesti. Harkitsee yleensä asioita aika rauhalliseen tyyliin. Aiemmistakin avioliittomme hetkellisistä alamäistä on selvitty keskustellen ja yhteisillä toimilla.
    En voi tietää salamieheni avioliiton tilasta todellisuutta en ole koskaan niin luullutkaan. Mies kertoo oman tarpeensa mukaan mitä haluaa ja miten avioliittonsa kokee. Hänen vaimonsa kanta
    olisi luultavasti ihan erilainen.
    Saattaa olla että minuun vetoaa oman aviomiehen ja salamiehen täysin erilaiset luonteet. Näin olen itse itseäni tulkinnut.
    Tosiaan tiedän myös että mieheni hoitaa suurimman osan hankinnoista ja suurimman osan laskuista.
    Näin se on ollut aina aikoinaan mieheni myös auttoi minun opiskelussa pitämällä perheemme taloutta yllä samoin palkkaamalla kotiapua että voin opiskella lasten ollessa pieniä.
    Nyttenhän voin vaan olla kiitollinen miehelleni koska hän teki kaiken mahdolliseksi.
    Itse tietysti opiskelin mutta huomattava apu oli että mieheni kannusti ja auttoi kotiasioissa.
    Kotiapua tarkoitan.

    Paljon on pelissä pelkän rakastelun vuoksi ilman rakkautta. Toivon mukaan et nyt ikäkriisisäsi haavoita muita. Hieman omahyväiseltä ja itsekeskeiseltä ajatusmallisi vaikuttaa. Toivon mukaan ei miehesi järkyty, nimittäin pettämisen jatkuessa se paljastuu. Ja myös se toinen perhe säästyisi tuskalta. Hyvää kevättä!

    voihan saa...na. Sinä sitä tavaraasi toimitat kerran kuukaudessa tavaratoimittajalle. 60-kymppinen mies jo vähän väsynyt. Nuorempi käy kerran kuussa nusasemassa akkaa, joka luulee olevansa jotain. No joo, tavaraa tavarantoimittajalle. Kyllä hävettää miehenä. Oikein mies tapasi ohimennen orisi.

    Äänestä

  • päättää itse kirjoitti:

    No tosiaan hiukan on tyttö turhan itsevarman olonen
    kun ei vaan kompastu omiin kengännauhoihinsa.
    Liian isojen riskien ottaminen on jonkillaista tyhmyyttä.

    Äänestä

  • vedätetään kirjoitti:

    voihan saa...na. Sinä sitä tavaraasi toimitat kerran kuukaudessa tavaratoimittajalle. 60-kymppinen mies jo vähän väsynyt. Nuorempi käy kerran kuussa nusasemassa akkaa, joka luulee olevansa jotain. No joo, tavaraa tavarantoimittajalle. Kyllä hävettää miehenä. Oikein mies tapasi ohimennen orisi.

    ....itsekkään niin todella pyytettömään rakkauteen ettei jokainen joskus toimisi myös
    omaksi hyväkseen??

    En jaksa uskoa ettei sinullakin olisi joskus omalehmäojassa, kun elämä vie kokoajan ihmisiä eteenpäin. Aviopuolisoitakin ja kumpaakin omaan suuntaan.

    Et voi joka henkäsyllä miettiä rakkaimpasi ilmanlaadun terveellisyyttä, ei elämä vaan ole sellaista.

    Hetken tunnet suurta rakkautta ja onnea silti on riski että kaikki räjähtää käsiin millä hetkellä hyvänsä.
    Mitään täysin varmaa ei vaan ole.

    Ota riskit huomioon vaikka sitten säästämällä rahaa tai etsimällä ystäviä kun yksinäisenä ystäviä tulet tarvitsemaan.

    Toiset on ne riskit jo ehtineet varmistella. Rahaa jemmassa, ei huono idea koskaan tai rakastaja ettei joudu riutumaan puutteessa, sekin inhimillistä.

    En puolusta huijareita mutta en myöskään tuomitse kun mietin mikä iso tarve on ajanut siihen tilanteeseen?

    Samoin kun köyhä nälkäinen nappaa omenan puusta.

    Minulla on 5vuotta kun täytän 60 ja toivon etten näiden muutaman vuoden aikana muuttuisi niin kovin vanhaksi kun aloittajan miehen tilaa kuvaillaan. Vaimo parka joutuu tyydyttämään itsensä
    jollain reppumiehellä.

    Avioliitossa uskollisuus on monesta pienestä asiasta kinni. En usko että ensimmäisenä etsitään rakastajaa avuksi jos suhteessa on rakkaus muuttunut vaikka välinpitämättömyydeksi.
    Jotain muuta tekijää täytyy etsiä. Itse pettäminen ei ole mikään seikkailu ja tavoteltava tunne.
    Jotain muuta siitä on saatava. Hellyyttäkin voi hakea ulkopuoliselta `tavarantoimittajalta´.

    Kysynnän ja tarjonnan laki.

    Äänestä

  • Naapurin Uuno kirjoitti:

    Vaikka muijalle oot koulutukset maksanut, herättänyt aamulla suudelmin ja rakkauden sanoin ikäihmisenä pitkän avioliiton jälkeen, tämä jakaisi takapuoltaan jollekin reppumiehelle. Naisilta löytyy selityksiä suu vaahdossa. Ja niin myös tällältä repuumieheltä, pettäähän nänkin törkeästi puolisoaan.

    Äänestä

  • kyllä hävettäisi kirjoitti:

    en siis tiedä vaan luulen kun mietin tätäkin ketjua, että jokatoinen vastaantulija pettää jollaintavalla puolisoaan.
    Valehtelee, kaunistelee asioita, harrastaa seksiä naapurin kanssa, katselee seksivideoita vaimolta salaa, näkee kosteita unia kahvilan kassatytöstä.
    Onkohan kaikki pettämistä ? Ei kuitenkaan kaikkea voi puolisokaan tietää toisen tekemisistä.
    Vaimo kysyy rakastatko vielä, mies vastaa joo joo. Vastaa vain nopeasti ettei asiasta aleta turhaan keskustelemaan. Kiusallinen aihe johon ei ihan rehellisesti osaa mieskään vastata.
    Tunteet muuttuu ajanmyötä silti ne on sielä jossain. Onko se pettämistä ettei enää rakasta
    yhtä kiihkeästi kun alussa ja ei sitä kerro kuitenkaan rehelisesti?
    Eikös toimivaa suhdetta vaan kannata jatkaa kaikkihan siitä hyötyy ettei tarvitse asua yksin.
    Eroaminen on kallista. Rahallinenkin hyöty on siis olemassa. Vaikka ei rahaa saisi laskea kun on niinkin tärkeästä asiasta kyse kun avioliitto, mutta se on sitä totuuden myöntämistä kun ihan rehellisiä ollaan.
    Totta on myös että ero maksaa ja molemmilla talous notkahtaa erossa. Talletustili on vain ja ainoastaan järkevää siinä tilanteessa kun on varaa tallettaa. Onko se pettämistä kun salaa oman talletustilinsä? Ei ole, nyt kylläkin minut kivitettäisiin jos se olisi mahdollista.
    Rahojen salaaminen voi jopa olla järkevää noin omaa itseään ajatellen kun eron todennäköisyys on melko iso suomenmaassa tilastollisesti. Ollaan vaan rehellisiä. Myönnetään riskit ja elämähän on henkiinjäämistaistelua siihen tarvitaan myös rahaa.
    Ei mystifioida (lainaus mummomuorilta) ei tehdä satuja ja tarinoita. Eikä selitellä.
    Reppumieskin itsekkäästi tavaraa tuodessaan myös saa oman osansa ja hyödyn matkastaan.
    Ihan tarkkaan en tiedä en voikkaan tietää miten isosta hyödystä /tarpeesta on kyse , mutta rehellisesti ottaen vain antamalla voit saada. Tässä tarinassahan on yhtämonta pettävää miestä kun naistakin, samoin yhtämonta petettyä puolisoa. Vai onko?
    Toivon mielessäni (kiviä lisää) että myös puolisot ottaisivat tilanteessa oman osansa eli pettäisivät myös. Maailma on kallellaan ihan näin ja on ollut aina. Onko tilanne fifti-sixti?
    Elämää ei voi alkaa pelkäämään eikä jäädä odottelemaan onnetarta kotiin, muutenhan saa nuolla vain toisten roiskeita ja soppalautaset on jo kaavittu tyhjiksi. Eletään täysillä, rehellisen itsekkäästi.

    Äänestä

  • Me my self and i kirjoitti:

    "Eletään täysillä, REHELLISEN itsekkäästi."

    Äänestä

  • fango kirjoitti:

    "Eletään täysillä, REHELLISEN itsekkäästi."

    Siitä vain elämä renttaliksi. Salataan tulot ja menot. Ja naidaan ketä vaan kun hyvältä tuntuu. Aviovaimo, joka alentuu reppurin yhdeksi seksikumppaniksi, niin hänellä ei ole arvoa.

    Äänestä

  • juustoissa löytyy kirjoitti:

    Kunireppuri vei meidän elämän pois tolalaltaan. Soitan vaimolle kun jaksan.

    Äänestä

  • juustoissa löytyy kirjoitti:

    Siitä vain elämä renttaliksi. Salataan tulot ja menot. Ja naidaan ketä vaan kun hyvältä tuntuu. Aviovaimo, joka alentuu reppurin yhdeksi seksikumppaniksi, niin hänellä ei ole arvoa.

    En ole salannut tulojani omalta mieheltäni koskaan. Sanoinhan aiemmin että hän tietää mitä tienaan ja mihin kulutan mitä laskuja maksan joten jos on hiukankin utelias hän kyllä voi kysyä mihin loppurahat menee. Ei ole kysynyt ja olen ne rahat talteen laittanut en ole esim juonut kurkustani alas tai pelannut uhkapelejä. Ymmärtäisin jos hän ei sitä hyväksyisi rahanmenona. En hyväksyisi minäkään.
    Tilini johon rahat siirrän on minun nimissä ja siitä mies ei tiedä, silti ne rahathan on tallessa.
    Mies jonka tapaan työn vuoksi kuukausittain ja on lähentynyt minun kanssa vuosien myötä on myös mieheni tuttu tavarantoimittajan kuski. Ei mikään salainen rakkaus. En ole häneen rakastunut ehkä hiukan ihastunut alussa nyt hän on enempikin ystävä.
    En puolustele pettämistä sen myönnän olen salaa mieheltäni suudellut ja ollut toisen miehen lähellä. Jos joskus asia tulee esille ja mieheni kysyy olenko kosketellut tai ollut sylissä vastaan olen mutta ne jutut mitä täällä toiset kirjottelevat pillun jakelusta on liiottelua.Kiihkeää suutelua halailua hyväilyä sen voin myöntää.
    Nyt olen kuitenkin miehen kanssa jota reppumieheksi nimitätte sopinut ettei tavata hellimis merkeissä vähään aikaan. Mieheni kanssa on myös puhuttu meidän avioliitosta ja sen muuttumisesta jotenkin turhan hiljaiseksi ja sovittiin myös että lähdemme yhdessä jotenkin sitä parantamaan. Miten se on auki vielä. Keskustelu ei ole muuttanut mitään vielä. En aio vieläkään kertoa suudelleeni ja hyväileeni toista miestä, en usko että avioliittoni siitä ainakaan paranee.
    Elämää ei ole laitettu ranttaliksi.

    mikä lortto. Sinä et ole mikään hyvän jakaja. Ajattele myös tämän reppuhuorintekijän vaimoa!

    Sinä väität että ootte pitäny vaan kädestä kiinni ja et voi kertoa mihelles sitä??

    Eihän tohon usko naapurin erkkikään!

    Äänestä

  • Aimo Alponen kirjoitti:

    Sinä väität että ootte pitäny vaan kädestä kiinni ja et voi kertoa mihelles sitä??

    Eihän tohon usko naapurin erkkikään!

    Vastasin jo aiemmin ettei elämää ole ranttaliksi pistetty.
    Intohomoisesti olen suudellut, hyväillyt. Samoin minua on hyväilty ja suudeltu kiihkeästi. Käsikädessä isuilusta en puhunut.
    Totta on myös etten kerro miehelleni en usko että siitä olisi hyötyä.
    Yleensä puhun suoraan miehelleni mitä koen ongelmiksi nyt olen varmasti jotain jättänyt hoitamatta puhumalla. En ole kertonut lisätarpeesta helliin tuokioihin. Varmasti mieheni olisi halunnutkin auttaa ja voihan olla että hänkin haluaa enemmän läheisyyttä.
    Nyt vaan tilanne on tämä ja olen läheisessä suhteessa toisen miehen kanssa. En ole ylpeä siitä. Mielummin hiukan pahoillani, mutta silti olen melko tyytyväinen olooni.
    En voi tietää totuutta tavarantoimittajan avioliitosta kun tiedän vain hänen kertoman kantansa. Olemme myös sopineet kummankin olevan itse vastuussa omasta puolisostaan. En siis sekaannu hänen avioliittoonsa samoin hän ei minun.

    Mistä te huorintekijät olette vastuussa, ette mistään, jollain kapulakielellä teette itsenne vastuuttomiksi. Juuri sinä olet vastuussa miehellesi ja tämä toinen huorintekijä vaimolleen. Sinäkin olet tavallasi vastuussa miehen vaimolle ja reppuri miehellesi. Tälläinen minuntunteeni ja minun tunteeni asenne oksettaa. Toivon, että asia paljastuu, kuin tekeekin. Toivon reppurin vaimon näyttävän huoraavalle matkamiehelle , ovea!. Samoin sinun miehesi sinulle. Et ole kenenkään arvoinen. Näistä salasäästöistä voin kertoa ;ilman avioehtosopimusta mies yritti pimittää "salatileille" omaisuutta, sukulaisesni, joutui oikeuteen. Vaimo sai oikeuden mukaan osituksen ja mies kattavat korvaukset maksettavakseen.

    Äänestä

  • Aloittaja kirjoitti:

    Vastasin jo aiemmin ettei elämää ole ranttaliksi pistetty.
    Intohomoisesti olen suudellut, hyväillyt. Samoin minua on hyväilty ja suudeltu kiihkeästi. Käsikädessä isuilusta en puhunut.
    Totta on myös etten kerro miehelleni en usko että siitä olisi hyötyä.
    Yleensä puhun suoraan miehelleni mitä koen ongelmiksi nyt olen varmasti jotain jättänyt hoitamatta puhumalla. En ole kertonut lisätarpeesta helliin tuokioihin. Varmasti mieheni olisi halunnutkin auttaa ja voihan olla että hänkin haluaa enemmän läheisyyttä.
    Nyt vaan tilanne on tämä ja olen läheisessä suhteessa toisen miehen kanssa. En ole ylpeä siitä. Mielummin hiukan pahoillani, mutta silti olen melko tyytyväinen olooni.
    En voi tietää totuutta tavarantoimittajan avioliitosta kun tiedän vain hänen kertoman kantansa. Olemme myös sopineet kummankin olevan itse vastuussa omasta puolisostaan. En siis sekaannu hänen avioliittoonsa samoin hän ei minun.

    vastuuta puolisosta, voi juma. En haluisi tuollaista ns. vastuullisuuta puolisoltani. Ja myöhäistä selitellä, että et ole sekaantunut hänen avioliittonsa. Kyllä, olet. Pään pensaaseen laittamista.

    Äänestä

  • Aloittaja kirjoitti:

    Vastasin jo aiemmin ettei elämää ole ranttaliksi pistetty.
    Intohomoisesti olen suudellut, hyväillyt. Samoin minua on hyväilty ja suudeltu kiihkeästi. Käsikädessä isuilusta en puhunut.
    Totta on myös etten kerro miehelleni en usko että siitä olisi hyötyä.
    Yleensä puhun suoraan miehelleni mitä koen ongelmiksi nyt olen varmasti jotain jättänyt hoitamatta puhumalla. En ole kertonut lisätarpeesta helliin tuokioihin. Varmasti mieheni olisi halunnutkin auttaa ja voihan olla että hänkin haluaa enemmän läheisyyttä.
    Nyt vaan tilanne on tämä ja olen läheisessä suhteessa toisen miehen kanssa. En ole ylpeä siitä. Mielummin hiukan pahoillani, mutta silti olen melko tyytyväinen olooni.
    En voi tietää totuutta tavarantoimittajan avioliitosta kun tiedän vain hänen kertoman kantansa. Olemme myös sopineet kummankin olevan itse vastuussa omasta puolisostaan. En siis sekaannu hänen avioliittoonsa samoin hän ei minun.

    Melkein aina menee näin täällä palstalla, keskustelun vanhetessa kun saa paljon vastavirta aloittaja rupeaa "rukkaamaan" tapahtunutta lievemmäksi.Taas sinä teet samaa, vaikket alussa et kirjoittanut suoraan, mutta annoit sen kuvan että makaat sen kanssa, nyt on muuttunut siihen että te vaan pidätte käsistä kiinni ja pussailette vähän. Kullä pidät miestäsi plikkanaan. Tunnen syvää myötä tuntoa, toivon sydämmeni pohjalta että hän saa tietää. Tuskinpa vielä silloin et halua keskustella rehellisesti hänen kanssa asiasta, sullahan on säästöjäsi että voit jatkaa eteenpäin

    Äänestä

  • 16+9 kirjoitti:

    En ole missään väittänyt että vaan pidetään käsistä kiinni kirjoitin kiihkeästä ja intohimoisesta hyväilyistä ja suutelusta.
    En makaa hänen kanssaan sanon sen nyt ihan suoraan se on myös suuseksiä,
    ikävää kun tiedän joidenkin kannan tähän muotoon hellyydestä täällä hyvinkin
    negatiiviseksi.
    En rukkaa sen enempää. Kokoajan olen puhunut läheisestä suhteesta en puhu rakastavani himoitsen kyllä.
    Rahojeni kohtaloa en ole kauhean paljon miettinyt kun se on vaan rahaa, avioliitostani en halua luopua enkä aviomiehestäni.
    Toivon sydämestäni ettei hän saa tietää silti ymmärrän että se on mahdollista aina. Mikään ei ole niin varmaa kun epävarma.

    On naisella, joka sotkeentuu varattuun reppuriin. Syvältä,

    Äänestä

  • taso taso kirjoitti:

    On naisella, joka sotkeentuu varattuun reppuriin. Syvältä,

    Samanlaisia niinku kaikki varattuihin sekoilevat ja ne varatut samaten ihan pohjalta!

    Äänestä

  • Aloittaja kirjoitti:

    En ole missään väittänyt että vaan pidetään käsistä kiinni kirjoitin kiihkeästä ja intohimoisesta hyväilyistä ja suutelusta.
    En makaa hänen kanssaan sanon sen nyt ihan suoraan se on myös suuseksiä,
    ikävää kun tiedän joidenkin kannan tähän muotoon hellyydestä täällä hyvinkin
    negatiiviseksi.
    En rukkaa sen enempää. Kokoajan olen puhunut läheisestä suhteesta en puhu rakastavani himoitsen kyllä.
    Rahojeni kohtaloa en ole kauhean paljon miettinyt kun se on vaan rahaa, avioliitostani en halua luopua enkä aviomiehestäni.
    Toivon sydämestäni ettei hän saa tietää silti ymmärrän että se on mahdollista aina. Mikään ei ole niin varmaa kun epävarma.

    Himoitsetko siis jotain vaikka et rakasta ja saat vaan suuta?
    Mitä sitten saatkin ja rahatkin voit menettää??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vaimo 45v kirjoitti:

Olen nainen 45v ja avioliitossa ollut 18v asti. Elikkä nuorena menin yhteen miehen kanssa joka on minua
15v vanhempi. Onko tämä ollut sitten huono avioliitto? Ei minun mielestä, 3 lasta jo aikuisia. Riidellä ei oikeestaan koskaan. Keskustellaan kyllä asioista ja ollaan erimieltä joka ei tietysti ole riitelyä.
Minulla on toinen mies siis just tää salasuhde joka täällä kaikkia puhuttaa. En usko että mieheni tietää
tai edes aavistaa sitä. Suhde on kestäny nyt 5v. Asumme pienellä paikkakunnalla ja mieheni on hyvässä asemassa samoin minulla on hyvä työ josta nautin. En ole montaakaan kertaa miettinyt tämän asian kertomista miehelleni. Luultavasti siitä tulisi iso ongelma mutta kun hän ei sitä tiedä elämä jatkuu samaa rataa ihan onnellisina. Jos tämä kuitenkin joskus paljastuu, sehän on mahdollisuus, olen siltä varalta varautunut säästöillä, tilillä jossa on parempi korko ja on piilossa kaikenvaralta.
Olen varmaan roisto, huora ja lutka toisten mielestä mutta enhän voi en haluakkaan tietää mieheni vapaa-ajantoiminnasta. Meitä voi olla kaksikin tässä perheessä. En halua erota enkä heittää kaivoon kaikkea mitä on koettu. *Oma aviomies on ollut minun ensimmäinen seksikumppanini vaikka ei siis ainoa ja seksiäkin meillä on noin 2kertaa viikossa kotona. Ei huonoa seksiä vaan turhankin tavallista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu