Heikkona ja seikkailunhaluisena päädyin suhteeseen ukkomiehen kanssa. Keskinäinen suhteemme on suorastaan loistava, parasta mitä ikinä olen kokenut, samaa väittää mieskin (joo, ei pidä uskoa, tiedän). Totuus vain on se, että yhteistä tulevaisuutta meillä ei ole, koska en ikimaailmassa usko, että hän jättäisi vaimonsa, vaikka välillä on sellaista vihjannutkin.
Siispä kysynkin saman kokeneilta, miten irrottaa itsensä tästä, kun meillä kuitenkin on niin paljon kaikkea hyvää? Pakko on kuitenkin lähteä kaikkien osapuolten takia. Miten siis jättää mies, jonka kanssa olisi loppupeleissä niin tosissaan? Ongelmallista on se, että näemme työkuviossa lähes päivittäin.
En kaipaa moraalisaarnaa vaan opastusta. Ja varoituksen sana kaikille jotka ovat vaarassa joutua vastaavaan tilanteeseen: ei kannata!!!
Siispä kysynkin saman kokeneilta, miten irrottaa itsensä tästä, kun meillä kuitenkin on niin paljon kaikkea hyvää? Pakko on kuitenkin lähteä kaikkien osapuolten takia. Miten siis jättää mies, jonka kanssa olisi loppupeleissä niin tosissaan? Ongelmallista on se, että näemme työkuviossa lähes päivittäin.
En kaipaa moraalisaarnaa vaan opastusta. Ja varoituksen sana kaikille jotka ovat vaarassa joutua vastaavaan tilanteeseen: ei kannata!!!
Vastaukset 36
Vanhimmat
Samaa neuvoa kaipaan minäkin, olen itse täsmälleen samassa tilanteessa! Mies haaveille myös yhteisestä tulevaisuudesta kanssani, mutta tiedän 100% varmasti, että se on pelkkää utopiaa. Meilläkin on paljon kaikkea hyvää yhdessä mutta se ei yksin riitä. Ja takaraivossani soi koko ajan se, että miehellä on vaimo kotona.
Mies on kaiken lisäksi alkanut osoittamaan mustasukkaisuuden merkkejä. Minä, vapaa ihminen, joudun tilittämään hänelle - ukkomiehelle - menoistani!
Samassa tilanteessa olleena tein itse sen ratkaisun,
ennen kuin perheellisen miehen kanssa suhde ajautui fyysiselle asteelle.
Tein siis päätöksen, että en halua satuttaa ketään, en edes itseäni, joten kirjoitin
hänelle kirjeen, jossa kerroin, että en voi enää olla tekemisissä
hänen kanssaan. Mies olisi halunnut jatkaa, joten tiukkaa teki, varsinkin alussa,
olla laittamatta viestiä tai soittaa tai jotain, mutta pysyin päätöksessäni.
Nyt puoli vuotta myöhemmin ajatukset harhailevat häneen silloin tällöin,
mutta ei enää sentään joka minuutti, eikä edes joka tunti...
Olen siis toipumassa.
olen itse juuri vastaavassa sopassa. Oliko sun ikäväsi alussa lähes tappavan tuskallista ja kuinka kauan meni, että ei tarvinnut enää häntä jokapäivä ajatella?
Heh, vieläkin sentään päivittäin ja aikaa on kuitenkin mennyt yli puolivuotta...
Mutta ei tähän kuollutkaan! Mieluummin pidän kauniit muistot, kuin että tarinamme
olisi päättynyt rumasti ja repien useiden ihmisten elämiä.
Pikku hiljaa alkaa olemaan sellainen olo, että voisi joskus (ei vielä)
katsoa josko jossakin olisi minullekin ihan oikeasti vapaa mies.
Mutta parasta on ollut se, että olen voinut joka aamu ja ilta katsoa itseäni
reilusti peiliin ja sanoa: 'yes, olen tehnyt oikein, en rikkonut kenenkään
muun elämää, en rikkonut itseänikään - sillä ei tähän ikävään kuolekaan'
Se tuottaa oikeasti itselleni iloa, että pystyin siihen!
Lopputuloksena on, että joko vaimo jättää miehen (vapaille markkinoille), tai sitten ainakin mies jättää sinut. Mission fucking accomplished.
tein juuri noin kun en muuten päässyt irti, ajattelin ettei mies kuuna päivänä halua olla tekemisissä kanssani. Kuten jo sanoin, ei auttanut, monta kertaa olen lopettanut, päättänyt vaikka mitä,ei vaan auta, en tiedä mikä auttaisi ehkä aika laimentaa tunteet ja kykenee lopettamaan
Kannattaisko miettiä kymmenentoista kertaa, ennenku lähtee edes tuollaiseen suhteeseen. Miltä teistä tuntuis, jos saisitte tietää, että oma mies vehtaa jonkun kanssa selkänne takana.
Itse olen ainakin järkeilly kaikki niin, että ei ennen uuteen suhteeseen, ennenkuin edellinen on selvä.
Eipä siihen ole juuri muita keinoja kuin luja päätös, josta pitää kiinni, tapahtui mitä tapahtui. Ihminen on aika hyvä huijaamaan itseään ja keksimään syitä, miksi jotain mielihyvää aiheuttavaa toimintaa ei sittenkin voisi jatkaa. Siinä kohtaa ei auta kuin se, että pitää kiinni siitä tekemästään päätöksestä.
Jonkun ystävän tuki voisi tässä auttaa. Kun tekee mieli ottaa yhteyttä mieheen uudelleen, laitatkin viestin luottoystävällesi, ja hän auttaa sinua pysymään päätöksessä. Jos tällaista ystävää ei ole, yhteydenpidon mielitekoon voisi keksiä muitakin korvikkeita: jotain mitä teet sen sijaan, että annat itsellesi luvan vielä jatkaa suhdetta.
Itse käytin tämäntyyppisiä keinoja, kun olin ajautumaisillani suhteeseen työkaverin kanssa. Ihastusta kesti monta kuukautta ja se oli molemminpuolista, mutta kyllä se ajan kanssa meni ohi.
nähdä töissä tämä työkaveri, johon on ihastunut ja tavallaan ajautunut suhteeseen...
Silloin kuin työkaverin kanssa suhde jatkuu ja menee hyvin ja on jännittävää ja kivaa, niin kaikki on hyvin: voi tehdä pitkää työpäivää eikä kotiinmeno kiinnosta.
Mutta mitä sitten tapahtuu, kun toinen (molemmilla on siis omat puolisot) haluaaki lopettaa tämän salasuhteen ja keskittyä kotiasioihin...
Onnistuuko työt vielä vai ei? Entä tekeekö yhteiset työmatkat vielä aikojen päästäkin kiusauksen ja vastustamattoman tilanteen? Voiko tämä petetty puoliso luottaa toiseen, kun työpaikan romanssi on paljastunut. Tulevatko työkaverit vaan entistä varovaisimmiksi vai voiko suhde todella päättyä? Pitääkö toisen vaihtaa työpaikkaa?
Tässä minun tapauksessani meistä tuli jälleen hyvät työkaverit ja työnteko onnistuu. Firman yhteiset kekkerit saattavat tietysti houkutella kiusaukseen, mutta kun se on tiedossa, kiusaukseen johtavia tilanteita voi vältellä (esim. pysytellä eri seurassa siinä vaiheessa, kun juhlajuomaa on nautittu estoja vähentäviä määriä). Lopputulokseen varmasti vaikuttaa se, että tilanne silloin joskus ei varsinaisesti päässyt riistäytymään käsistä ja pystyimme juttelemaan tuntemuksistamme avoimesti.
Mies ei alkuun pitänyt päätöksestäni olla ryhtymättä hänen kanssaan seksisuhteeseen, mutta kyllä hän sen aikaa myöten hyväksyi ja ymmärsi, että se on järkevää. Mieli olis toki tehnyt mullakin, ihan täysillä, joten ei se helppo päätös ollut.
Jokainen tilanne on varmasti omanlaisensa, joten en tiedä, mitä yleispätevää tästä voisi sanoa. Ehkä sen, että järjen käyttäminen auttaa, eikä ihminen ole lainkaan niin tunteittensa orja kuin voisi äkkiseltään kuvitella.
ja sanot että miehesi pettää kanssasi häntä. Joko vaimo uskoo tai ei usko. Joko vaimo välittää tai ei välitä. Jos mies on pettäjämies kyllä vaimo miehen tavat tuntee varsinkin jos pitkään ovat yhdessä olleet.
Mitä se auttaa jos vaimo ei välitä ja mies haluaa vaan jatkaa
Ei se ole minun asiani mennä kertomaan vaimolle mitään. Mies tehköön sen jos haluaa, eli tuskin tekee. Mulla ja ukkomiehellä on hyvä suhde, enkä halua häntä loukata. Itse hän päättää miten toimii omassa avioliitossaan. Aiheuttaisin miehelle hankaluuksia jos vaimolle kertoisin, mitä en suinkaan halua. Uskokaa tai älkää, mutta toivon ihanan ukkomieheni olevan onnellinen, with or without me...
Silloin kun olemme yhdessä (pari kertaa viikossa) niin kaikki on hyvin, mutta kun olen yksin niin mustat ajatukset täyttävät pään, ahdistaa ihan hirveästi ja inhoan itseäni todella paljon. Tää syö mut henkisesti kohta ihan palasiksi! Olen niin monta kertaa jo sanasta sanaan suunnitellut valmiiksi miten pistän meidän välit poikki. En vaan pysty.
Vaimo varmaan aavistaa jotain, mutta ei välitä. Eikä tulis mieleenkään mennä kertomaan vaimolle yhtään mitään. Laittakoon yksityisetsivän perään jos haluaa käräyttää miehensä, niin mä tekisin vastavassa tilanteessa.
en välitä. Et ole ensimmäinen etkä viimeinen pitkässä kakkosten ketjussa. Itsepä olet itsesi liekaan sotkenut, joten pyristele vaan ihan itse siitä irtikin, minulle on turha soitella.
Ei siinä auttanut muu kuin yksinkertaisesti lopettamalla olemasta heikko. Sitten auttaa tietty vaaleanpunaisten lasien riisuminen, jalkojen niittaaminen lattiaan ja asennemuutos. On osattava olla Aikuinen ja sillä en tarkoita ikävuosia vaan sitä, että ottaa vastuun teoistaan, tiedostaa seuraamukset ja osaa harkita tekoja pidemmällä aikahaarukalla ja laajemmin. Jos olet laihduttanut tai lopettanut tupakanpolton niin tiedätkin jo, miten tuo toimii. Vaikka se suklaatorttu maistuukin niiiiiin ihanalta ja on niin hyvää, niin lopulta se kertyy sun vyötärölle, jos toimit vain halujesi mukaan etkä ajattele seuraamuksia. Ja vaikka se tupakka ois nyt tän kerran niin hyvä juttu, niin siihen jää koukkuun jos taas lankeaa. Ja toi pettäjä ei eroa mitenkään suklaatortusta tai tupakasta: Sen sanat tuntuu niin kivoilta ja se on niin ihku ja meidän suhde on niin ihana, mutta lopulta se ei sulle yksin riitäkään etkä jaksa sitä salailua ja puolinaista suhdetta. Se osaa puhua nätisti ja olla ihana - tottakai! Onhan sillä todenäköisesti pitkä parisuhde takana, jossa arkeakin eletty vuositolkulla, ehkä jopa lapsiperheen arkea. Helppo vieraan kanssa olla lyhyellä tähtäimellä ihana. Helppo maratoonarin juosta 60 m ja vauhti nopeampi kuin keskimäärin maratoonissa.
Ja mihin verrattuna tuo mies on sulle ihana? Uskotko aidosti, oikeasti, että tuo on nyt se yks ja ainoa mies maapallolla, joka sut hyväksyy puolinaiseen suhteeseen mukaan. Ihan normaalissakin parisuhteessa voi saada sen ihanan miehen. Sellasen, jonka kanssa seksi sujuu, voi puhua kaikesta maan ja taivaan välillä. Mutta toki tätä miestä ei tarvitse luovuttaa toiselle naiselle käyttöön joka päivä. Eikä tarvitse miehen pelätä kuka näkee julkisella paikalla. Voi herätä ja nukahtaa sen viereen, viettää jouluja yhdessä. Perkule mennä vaikka naimisiin ja hommata lapsipesueen. Toi suhteen ihanuus siihen peilaten, mitä teillä ei voi ikinä olla on ihan sama kuin puhuisi tupakasta (sori, mulla nyt menossa tupakkalakko niin käytän mielelläni tätä vertauskuvaa). Tupakkakin tuntuu ihanalta ja palkintokeinolta, siltä hyvältä jutulta arjen möngerrykseen, mutta lopulta se vaan käytännössä saastuttaa keuhkot eikä siinä ole edes mitään järjenhäivää, että tupakka olisi hyvä juttu. Se on vaan riippuvaisuus, joka sotii järkeä vastaan.
Ja se seikkailunhalu. Mitä jos toi ei olekaan mikään ihana ja hurja seikkailu vaan olet nyt sotkenut itsesi tuhoisaan suhteeseen, joka sun lisäks koskettaa muitakin ihmisiä (ei ole sun vastuulla vaan pettäjän, mutta ei se hyvältäkään sinusta varmaan tunnu). Miksei sulle kelpaa seikkailuna vaikka ulkomaanreissu, kiertäen erilaisia valtioita ja heittäytyisit tuntemattomaan toisenlaisessa mielessä?
Käytännössä pettäjästä vierottuminen toimii samalla tavalla kuin mistä tahansa muusta asiasta vierottuminen: Olet jo tiedostanut, että itsellesi kuvio on haitallinen - ensimmäinen askel siis otettu! :) Seuraavaksi teet päätöksen vierottautua. Ihan yksinkertaisesti vaan päätät niin. Ilmoitat pettäjälle, että sinulle tämä kuvio on tuhoisa ja toivot, että mies ei enää ota sinuun yhteyttä, jos yhtään susta välittää. Sitten alkaa se vierottuminen eli olet vaan ilman pettäjää. Et ota yhteyttä siihen etkä vastaa tekstareihin, puheluihin tai maileihin. Ja päivä päivältä se on vaan helpompaa. Nikotiinipurkka ei auta, mutta voit hommata harrastuksen, tarkastella vaikka sinkkumarkkinoita hyvillä mielin. Ja yksinkertasesti nauttia siitä ajatuksesta, että sä teit oikein ja rankalla päätöksellä mahdollistat itsellesi monta ihanaa asiaa, kuten paremman mielen ja ehkäpä paremman miehenkin. Vierotusvaiheessa vielä pahasti aivot on sököllä ja on vähän vaaleanpunaset lasit katsellessa sitä pettäjää, mutta ajanmittaan se käsitys menneestä muuttuu. Itselleni tuli jossain vaiheessa ainakin suoranainen inhotus pettäjää kohtaan (ja juu, ihan yhtälailla mustakin se suhde oli niin ihana ja mies vieläkin ihanampi - ihan oikeasti, been there). Alkoi tajuamaan, että hetkinen toihan valehteli ihan yhtä lailla mullekin, joko tietosesti tai sitten oli vaan elämästään niin sekasin, että päästi sanoja ulos, joita ei tarkoita. Mutta sössi samalla monen muunkin ihmisen elämää. Ja kun objektiivisemmin pääsi miestä mielessään tarkastelemaan, niin tajus että eihän se mitään unelmamiesmateriaalia ollutkaan. Aika luuseri lopulta ja touhuissaan satutti ympärillä olevia ihmisiä. Vaikka vaimoaan ei rakastaisi (ja varmasti rakastikin) niin silti teko oli erittäin törkeä ja mielestäni väärin. Miten niin voi tehdä ihmiselle, jonka kanssa arkea eletty pitkään ja jonkinlainen kumppanuus muodostunut heidän välilleen. Eli se siitä ihanasta suhteesta, ei se toimi jos ei pysty kunnioittamaan kumppaniaan, tässä tapauksessa salarakasta.
Jatkuu (on liian pitkä viesti)....
Mä olin tuolloin nuori tyttönen, en seikkailunhaluinen, mutta heikko ja erittäin naiivi ja täysin kokematon. Tosta kaikesta on kulunut paljon aikaa ja siinä välissä oon ehtinyt tutustumaan yhteen ihanaan mieheen, menemään naimisiin hänen kanssaan ja saanut lapsenkin. Kaikki on vähintään yhtä ihanaa. Aina ei yhtä romanttista ja yltiömäistä tekstiä tule miehen suusta, mutta ne on TOTTA. Ja mies joka seisoo sanojensa takana, on rehti ja jalat maassa ja osaa ne sisäiset kriisinsä tyylipuhtaasti selvittää on jotain sellasta, mihin ei tollaset donjuan-wannabet pysty mitenkään. Se on vähän kuin vertais fuskaajaan, joka tekee vaan puolet töistä ja puoleen palkkaa jonkun muun salaa. Näyttää, että hienosti osaa seisoa päällään, mutta ne perusjutut puuttuu täysin. Ja tätä lukiessa mulle tuli niin kiitollinen olo itselleni, että osasin silloin aikoinaan tehdä oikean ratkaisun sillä ilman sitä multa ois jäänyt niin monta ihanampaa ja suurempaa asiaa kokematta.
Koita säkin nyt järkeistää vähän tota koko suhdehimmeliä ja karistaa niitä rakkaushormoneja pääkopasta. Tsemppiä jatkoon ja toivottavasti säkin nyt asetat sen pidemmän tähtäimen mielihyvän (tai ylipäätänsä oman mielenterveytes) pienen hetken mielihyvän edelle. :)
Kiitos kiitos, olet lahja tässä ketjussa:)
pohdintaa tekstisi! Juurikin näin mietin itsekin,
mutta osaat pukea sanoiksi hyvin. Nämä ovat juuri niitä
asioita, joiden vuoksi itse vihelsin pelin poikki ennen
kuin aiheutui harmia monelle muulle ihmiselle, keitä
veneen keikuttaminen olisi koskenut. En halunnut
olla lumivyöryn aiheuttaja. Mieluummin olen ylpeä itsestäni
ja seison omien sanojeni ja periaatteiden takana ja
USKON ja LUOTAN siihen, että jonakin päivänä oveni
takan (mieluummin sisäpuolella) seisoo se mies, jonka
saan jakaa kaiken oikeasti. Hyvää jatkoa itsekullekin
samojen asioiden kanssa painiville!
Todella hyvin kirjoitettu, arvoisa tupakkalakko!
Itse olen jo kaulaa myöten p****ssa, vaikka kuinka järjellä yrittää itselleen selittää tilanteen mahdottomuutta niin miksei siihen eroon ei sitten pysty? Tupakoinnin olen lopettanut pari vuotta sitten, ja sehän oli lastenleikkiä tähän verrattuna (poltin 30 vuotta). Mun itsekunnioituksenikin on ihan mudassa, kaikki on niin rumaa. Ja ottaa päähän, että olen uhrannut miehelle jo kaksi vuotta elämästäni. Mulla ei ole ketään läheistä ystävää, jolle voisin avautua murheistani. V-tuttaa olla tällanen nössö, olis niin paljon helpompaa olla tunteeton teflon. Mutta kun tykkään miehestä ihan hirveesti, miten saisin itseni vihaamaan häntä? Silloin kaikki olisi varmaan helpompaa. Täytyykö mun ottaa vaimoon yhteys ja kertoa kaikki?
Hei, olen entinen vaimo ja sain toiselta naiselta soiton jossa hän kertoi suhteestaan mieheeni. Ensimmäinen reaktioni ei ollut vihastuminen miehelleni vaan tälle naiselle. En kyennyt uskomaan hänen kertomaansa. Kaikki tai ainakin osa paljastui aikanaan. Mutta mitä tein minä, aloitin kovan taistelun ja vastarinnan avioliittoni puolesta. Sitä kesti vuoden kunnes tajusin taistelevani naista vastaan, mieheni oli hienosti osannut kääntää kaiken meidän väliseksi sodaksi. Lopultakaan en taistellut miehestä vaan naisen ylpeyteni ei suostunut antamaan periksi tälle toiselle naiselle. Minunhan miestäni et vie tyyliin. Vaikeaa oli myöntää totuus, en minä miestäni edes halunnut, suutuin vain kun toinen hänet halusi. En tiedä mikä luopumisen vaikeuden koin mutta onneksi tajusin kuinka hölmösti käyttäydyin.
Jos otat vaimoon yhteyttä voi vastaanotto olla ihan mikä vaan, varaudu siihen.
No joo, eihän sitä ketään voi väkisin viedä ja ottaa omaksi.
Mutta tarkoitin sillä vaimolle kertomisella sitä, että mies alkaisi inhoamaan mua niin että jättäisi mut.
tuolla aiemmin kirjoitin koittaaneeni tuota keinoa, ei auttanut, luulin minäkin ettei sen jälkeen enää ota yhteyttä ja pääsen eroon kun on pakko, vieläkin jatkuu
Jotenkin lohdullista kuulla, että on muitakin samassa tilanteessa. Ja en mä oikeesti kyllä pystyisi kertomaan vaimolle, en halua sotkeutua tämän enempää perheen asioihin. En sitten tiedä, että mikä olisi paras ratkaisu? Olisi kiva kirjoitella sun kanssa nimim. "kaikille hirveää" ihan kahden kesken, vertaistuki olisi tarpeen.
Voisihan sitä vaihtaa ajatuksia mielellään, meitä lienee monia samassa jamassa olevia.
Ei viitsi täällä palstalla kertoa kovin yksityiskohtaisesti asioita.
Miten sinuun saisi yhteyttä yksityisesti? meili?
Kiva, mä luon illalla kotikoneelta uuden meiliosoitteen. Laitan sen sit tänne.
No niin, nerokas meiliosoitteeni on [email protected]
olisi kiva kirjoitella syvällisemmin aiheesta.
Olen ukkomiehestä irrottautunut. Tilanteeni oli tosin toinen, koska rakastuimme, kun olimme molemmat naimisissa, minä erosin, hän ei, joten roikuin jonkun aikaa yksinäisenä toisena naisena. Myöskään emme olleet samassa työpaikaassa, joten minun minun oli mahdollista jättää kaikki ne ympyrät, joissa hän liikkuu.
Neuvoja, joista toivottavasti on apua:
Aivan ensiksi kerro hänelle, että haluat tilanteesta eroon ja aiot irottautua kakkosnaisen roolistasi. Sitten:
1. Kun kerran pyydät täältä apua irrottautumiseen, usko joka käänteessä, että päätöksesi irottautua on oikea. Todennäköisesti sinulle tulee hetkiä, jolloin mietit, että pitäisikö vielä rakastaa häntä odotuksen tilassa, ehkäpä hän sittenkin haluaa elää sinun kanssasi, ja tekee muutoksen myöhemmin. Älä usko itseäsi silloin, suhtudu harhaileviin toiveisiisi hellydellä, ymmärä itseäsi, mutta älä pyörä pätöstäsi.
2. Jos edellisestä huolimatta lankeat hellyyteen, yhteisten salaisuuksien jakamiseen jne. hänen kanssaan, anna itsellesi anteeksi, kerro pian hänelle että kyseessä oli heikkoudestasi johtuva erehdys, ja että edelleen pysyt päätöksessäsi irotautua tilantesta AIVAN KOKONAAN
3. Todennäköisesti mies ei tee irrottautumista helpoksi. Hän antaa sinun olla rauhassa yhteydenotoilta kunnes sinulla on niin hirveä ikävä, että jostain yllättävän puun takaa ilmestyessään hän yllättää sinut täysin ja putoat suoraan emotionaaliseen ansaan. Jotta pysyisit silloin vahvana, muista, että olet tekemisissä todennäköisesti henkisesti heiveröisen ihmisen kanssa, ja joudut olemaan vahva paitsi omasta puolestasi niin myös hänen puolestaan. Teillä molemmilla on ikävä, ja torjunnan joudut hoitamaan sinä hennoilla hartioillasi. Muista silloin että olet tekemisissä miehen kanssa, joka ei alkuunkaan riittävästi välitä sinun hyvinvoinnistasi, ei osaa tukea sinua ekä anna sinulle sitä mitä sinä naisena tarvitsisit. Joudut kantamaan raskaamman osan. Mieti heikkona hetkenä, että onko lopulta houkuttelevaa joutua olemaan vahvempi kuin mies, sietämään enemmän, ja ennen kaikkea onko houkuttelevaa piiloutua ja vaieta.
4. Jos jostain syystä tuntuu, että olet jo aivan sopeutunut siihen, että olet piilossa ja näymättömissä ja vaiennettu, kerro itsellesi kerta toisensa jälkeen, että olet arvokas ja sinulla on joka päivä oikeus olla näkyvissä, kertoa ääneen tunteesi ja näyttäytyä rakkaasi rinnalla. lä kuuntele haukkujia, häpäisijöitä jne.
5. Mikään ei sido yhtä tiukasti yhteen kuin yhteiset salaisuudet. Ole hänelle sillä tavalla epälojaali ja "uskoton", että kerrot suhtesta ja siitä että haluat irrottautua häenstä ainakin jollekin luotetavalle ihmiselle, kuitenkin niin, että nämä ihmiset ovat luotettavia, eivätkä käytä tietoa teitä kumpaakaan vastaan, eivät levitä asiaa, eivätkä moiti sinua. Parasta olisi, jos siellä työpaikalla olisi sinulla joku luottoystävä, jolle voisit kertoa asian ja irrottautumisenhalusi. Sellainen joka pitäisi asian omana tietonaan, mutta tukisi sinua silloin kun joudut kohtaamaan tämän miehen työtilanteissa.
6. Hyväksy se, että irti pääseminen voi kestää kauan, ja surutyössä on useita, ennelta arvaamattoman vaikealta tuntuviakin vaiheita.
7. Onnea matkaan. Kyllä se onnistuu, vaikka välillä tuntuu varmasti aivan ylivoimaiselta.
Aivan loistava kirjoitus! Teoriassa olen tämän kaiken jo käynyt läpi ja nyt enää itse käytäntö odottaa tekijäänsä. Odotan jtk merkkiä koska olen valmis. tuleeko sellainen vai odotanko turhaan? Mikä on se oikea hetki?
Kiitos, kun tykkäsit ohjeistani. Sen verran vaikeaakin on ollut, että mukavaa, jos voi vähän tsempata jotakuta edes. :-)
Ja älä suotta odota. Oikea hetki irrottautumiseen on heti, mutta koska siinä usein tulee kuitenkin lankeamuksia ja peruutusaskelia, niin oikea hetki on joka päivä.
Päätös kyllä vahvistuu. Prosessissa itsenäistyy ja tulee omaksi itsekseen, mutta tie kulkee yksinäisten ryteikköjen kautta.
Älä kauhistu tätäkään: Kun lopulta olet päästänyt ajatuksissasikin irti, etkä enää ottaisi tätä miestä vaikka hän olisi vapaa mies (Tähän lopulliseen irti päästämiseen koko sydämellä voi mennä kauan), niin tunne voikin olla hämmästyttävän paljon levottomuutta herättävä: Olla vapaa valitsemaan itse hyvä mies, joka sopii itselle ja kohtelee hyvin.. Vanha kiintymys, vaikka kuinka typerä ja tuskallinen, on saattanut tuntua omalla tavallaan tutulta ja turvalliselta. Täydellinen vapaus etsiä sellainen ihmissuhde ja sellainen elämäntapa, jotka tekevät itselle hyvää, voi sekin tuntua pelottavalta, mutta se kannattaa! Pitää pitää itsestään hyvää huolta joka päivä!
Erotyötä ole jo alkanut tekemään ja irtiottoa mutta en ole kyennyt sanomaan sitä hänelle. Ehkä kysymykseeni miksi haluan tästä irti en ole keksinyt tarpeeksi vakuuttavaa syytä. Ei se että vaimoa kohtaan teen väärin riitä minulle. Osa minusta haluaa eroa osa ei. En tahdo löytää lopullista syytä irtiottoon, mistä tähän saattaisi löytyä apua.
Tätä juuri tarvitsin ja juuri tällä hetkellä. Olin ( vielä äsken) ajautumassa suhteeseen työyhteisössä, mutta tästä sain lisävoimaa. Ansaitsemme kaikki parempaa...kuten sanoit.
Toki lähin ystäväni on kokoajan ollut asiaa vastaa ja yrittänyt puhua minulle järkeä. Nyt on minun vuoroni puhua järkeä ihastukselleni...
Voi kuinka lohdullista, että ei ole ainoa hölmö, rakkauden sokaisema ukkomiehen uhri!
Äärettömän viisaita ja hyviä neuvoja täällä, kiitos niistä kirjoittajille!
...jos tahtoo. Suhteemme kesti vuoden. Mies oli erittäin aktiivinen ja sinnikäs tavoittelija, lopulta annoin myöten.Tänään tajusin, miksei hän keskustellut kavereidensa kanssa "eroaikeista" vaikka niitä väittikin miettivänsä. Ei hän oikeasti missään vaiheessa miettinyt eron mahdollisuutta, siksi sitä ei tarvinnut vatvoa kenenkään kanssa.
Pitkäaikainen pettäminen on vakava oire persoonallisuuden kypsymättömyydestä. Ihminen joka kykenee valehtelemaan kuukausia, on melkoinen peto toiselle. Kylmäverinen ja itsekeskeinen mielihyvän tavoittelija.
Niin, luulin rakastavani häntä. Hän oli minulle ihan väärä mies. Nyt kuukausi erossa, yhä vähän kontaktia, mutta kun tiedän mitä haluan, niin hänenkin on siihen sopeuduttava. Nyt päätän minä, ei hän. Hänellä on perhe, minä olen yksin lopunelämäni jos ripustaudun tuommoiseen sairaaseen mieleen.
Ota sinäkin siis järki käteen ja mieti mistä on kyse. Se helpottaa eroamista.Äläkä anna miehelle tilaisuutta phua sinua "ympäri", tottakai se on loukkaus jos hänet jätetään. Hänhän on saanut olla kahden naisen mies.
Voisin kuvata itseäni näin naisena. Ikää on jo 50 v, ja täytyy sanoa että ihmiseksi kypsyminen kestää koko elämän ja siltikin kesken. Matka on lisännyt monenlaista ymmärrystä, itseäni ja muita kohtaan. Vältän tuomarointia ja yritän pohtia asioita monipuolisesti.
Olin 22v , omasta vaikeasta suhteesta irrottautumasta nuori ja kaunis. Kohdalle tuli 10 v vanhempi ukkomies, vei alamaissa olevan nuoren kokemattoman naisen jalat alta ja itseasiassa koko elämän. Odotin häntä 3 v ja suhde oli kiihkeä, tajunnan täyttävä. Ainoa paikka ,jossa rauhoituin, oli hänen sylinsä.
Koko ajan luovuin paljosta, olin näkymätön ja vain häntä varten.
Kun käry kävi, seurasi kipeä eroprosessi ,jossa mies antoi naisten päättää.
Nyt 30 v myöhemmin olen hänen vaimonsa ja lastensa äiti. Syyllisyys seuraa loppuelämän, avioliitto on ollut monella tapaa vaikea. Uskollisuus on suhteellinen käsite ja uskottomuus oli tässäkin liitossa läsnä. Nämä episodit ohitin ohimenevinä hairahduksina. Kehotan ankarasti eroa harkitsevia antamaan itselleen riittävän harkinta-ajan.
Sen sijaan armoa itselle ja muille osapuolille, ei paha oo kenkään ihminen...
Rakentakaa oman minuuden ympärille oma elämä ja hyvä itsetunto. Näin tein minä ja jotenkin olen selvinnyt.Rakastakaa lähimmäistä ja ennen muuta itseänne, lapsista puhumattakaan.
Sano miehelle että olet miettinyt hänen vaimolleen asian kertomista ja katso miten mies reagoi.