Kaikki ovat aina kehuneet poikaystäväni herrasmiesmäistä käytöstä ja se oli myös yksi piirre, johon hänessä ihastuin. Mutta nyt kun olemme jonkin aikaa seurustelleet (puolisen vuotta), hän on alkanut välillä käyttäytyä toisin. Hän ei välttämättä avaa minulle ovea, vaan menee itse ensin eikä jää pitämään ovea auki minulle. Myöskään hieman painavaa laukkuani hän ei välillä edes pyynnöstä kanna. Naureskelee vain, että jokainen kantaa omat tavaransa. Tiedän, että hän vain haluaa kiusata, mutta minulle nämä ovat oikeasti tärkeitä juttuja ja toivoisin, ettei tarvitsisi edes pyytää, saati ettei pyytämälläkään tapahdu. Miten saisin poikaystäväni tajuamaan, että arvostan todella oven avaamista, tavaroiden kantamista yms.??? Olen lapsuudesta asti tottunut sellaiseen.
Käytös
Neiti Kesäheinä
191650
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Mitäs jos oppisit tosiaankin kantamaan tavarasi itse ja muutenkin huolehtimaan itsestäsi? Jos miehesi pitää kantaa tavarasi ja avata sinulle ovet, hyväksytkö, että hän muutenkin on perheenne pää ja hoitaa esim. raha-asiat kokonaan? Naiset ovat vaatineet tasa-arvoa pitkään. Sitten kun mies käyttäytyy tasa-arvoisesti, alkaa vinkuminen. Mikään ei kelpaa?
Eihän tuollaisesta mitään tule pitemmän päälle? Nainen odottaa että kaikki on valmiina.
Minä ainakin arvostan ja kiitän hymyssä suin kun joku outo ihminen oli sitten mies tai nainen avaa minulle esim. oven. En vaadi tosiaan sitä omalta mieheltäni automaattisesti kuitenkaan koska tasa-arvoisiahan me olemme. Tilanteen mukaan toimitaan, oli sitten minä tai joku toinen joka sen esim. oven avaa.
Mietin jo tuossa onko keskustelun aloittaja ihan tosissaan? Raskasta tulee hänen miehellään olemaan jos naisen periaatteet on tuollaiset.
kun mä tapasin mun nykysen mieheni mulle tuli tosi hyvä olo kun hän kantaa kauppakassit ym.sellaiset ja availee ovia ja jne.mä olin ennen yh-äiti ja todellakin kantanut kaiken vaippapaketeista alkaen itse.kyllähän mä toki itsekin kannan kaiken näköistä ja availen ovia mutta kyllä mä ite oven auki saan,en todellakaan auttomaattisesti odota sitä häneltä.ihan kivoja pikku arjen juttuja mitkä saa hyvälle tuulelle:)
Jos minä aina kantaisin vaimoni raskaat kassit, kertoisin teollani: "Sinä olet niin heikko, ettet jaksa itse kantaa kassejasi". Samaa kertoisi oven avaaminen. Toki toisen auttaminen on kohteliasta. Kuitenkin jatkuva hyysääminen on jotain muuta. Sillä kerrotaan, että nainen on avuton eikä pärjää yksin.
Herrasmiesmäisillä tavoilla on omat perinteensä ja syynsä. Syyt ovat ihan käytännöllisiä. Esimerkiksi naisten juhlapuvut ovat sellaisia, että hän ei välttämättä saa tuolia kunnolla alleen. Siispä mies auttaa. Autoon meneminen ja autosta poistuminen ovat samasta syystä vaikeita. Siksi mies auttaa. Nuo ovat minusta hyviä tapoja ja soveltuvatkin juhlatilaisuuksiin. Arki sen sijaan on arkea, ja ainakin meillä sitä sanelee käytännöllisyys. Kun tulemme ostosreissuilta ja minulla on talon avain taskussani, vaimo ottaa kassit molempiin käsiinsä. Näin minulle jää toinen käsi vapaaksi oven aukaisua varten. Jos avain on vaimolla, minä kannan molemmilla käsillä. Minusta tämä on järkevämpää kuin se, että mies kantaa vaimonkin kassit ja yrittää vielä päälle onkia varpaallaan oven auki.
Kymmenen pisteen kysymys: Mistä tulee perinne, että mies avaa naiselle oven ja antaa tämän mennä ovesta edellään?
Eikös se joku keskiaikainen ritariperinne mahda olla? Eli oven takana saattoi vaania vihollinen ja kun nainen meni ovesta ensin, ei ainakaan hänelle oven avannut ritari tullut ensimmäisenä kolkatuksi. Oli se niin ritarillista...
odotatko sinä todella että joka kerta kun olet astumassa ovesta miehesi avaa sen,entä punainen matto onko sekin oltava?mielestäni tuo on täysin turhamaista!kohtelias pitää olla,mutta eikö liika ole liikaa?mitä sinä odotat?
Olin purskahtaa nauruun vastauksianne lukiessa. En todellakaan odota mitään liikoja. Toki osaan itsekin avata oven ja niin myös useasti teen. Tarkoitin tilannetta, että kumpikin menee esim. ilman kantamuksia ulko-ovesta samaan aikaan sisälle. Hän saattaa, kiusallaan tod.näk., avata oven, mennä itse sisälle ja päästää oven nenäni edestä kiinni. Ja tuo laukun kantaminen taas koskee tilannetta, kun ainoastaan minulla on painavahko laukku ja hänellä ei mitään kannettavaa. Toki käytännöllisyys säätelee muita tilanteita. Myöskään punaista mattoa en tarvitse:). Muuten mieheni kanssa edustamme aika perinteistä ajattelua, tyyliin "mies hoitaa autojen huollon, nainen silittää vaatteet". Mutta paljon voidaan hoitaa myös yhdessä asioita, niin on monta kertaa mukavampaakin. Mutta asiallisia kommentteja haluaisin, miten saisin miehen ymmärtämään, että pikku-huomaavaisuudet ovat tärkeitä minulle, silloin kun vain tilanne on sellainen sopiva??????
"miten saisin miehen ymmärtämään, että pikku-huomaavaisuudet ovat tärkeitä minulle, silloin kun vain tilanne on sellainen sopiva??????"
Toimimalla itse ensin huomaavaisesti miestäsi kohtaan vastaavissa tilanteissa.
Hyvä neuvo makelta. Sitä kannattaisi joidenkin naisten miettiä. Liian usein naiset odottavat miehen olevan ajatustenlukija. Puhutaan "vihjeistä", joilla yritetään saada mies tekemään jotain.
On se maailma muuttunut. Meillä nainen tekee taloremonttia ja seinää kaatuu jne, huoltaa autoa natsa suussa. Mies käy kaupassa ja tekee joskus ruuan kun on homma naisella pahasti kesken. Ei tarvitse edes kysyä että voisiko tehdä ruokaa tai vastaavaa. Ovia avataan kumpikin ja yhteen höyryyn mennään. Ei tässä yhteiselossa sen kummempia kunhan homma pelaa ja kaikki menee sulavasti miettimättä tuollaisia pieniä asioita. Kunnioitamme toisiamme,tehdään se toiselle minkä haluttaisiin itselle tehtävän-tyyliin. Puhutaan asioista jos joku mättää. Neiti Kesäheinän täytyy varmaan puhua miehelleen että haluat rokokoo ajan kohtelua jatkossakin tai sitten täytyy varmaan vaihtaa miestä jos noin tärkeä asia sinulle suhteessasi ainainen ovien availu ja kassien kantelu? Mene punttisalille hakemaan voimaa jos laukut painaa tai hanki rullat kassin pohjiin. Ovet on miehesi onneksi nykyään itsestään avautuvia,muutenhan hän olisi varmaan hermoraunio. Ihan oikein mieheltäsi tuo käytös kun vähän osoittaa mieltään. Et ole ajatellut armeijaa käydä?
Sinäkin käsitit kirjoitukseni väärin. Luepa tuo "Hei hei"-otsikolla kirjoittamani kommentti, niin ymmärrät paremmin, etten todellakaan tarkoittanut ainaista ovien avaamista ja laukkujen kantamista. Punttisalilla olen käynyt, joten voimia ei puutu. Armeijaa en ole koskaan tosissani miettinyt. Mielenkiinnosta olisi mukava siellä ehkä päivä olla, mutta ei kauempaa. Miehet hoitakoon sen ja lähipiiristäni löytyykin armeijan hyvin suorittaneita auk:n ja ruk:n käyneitä herrasmiehiä:). Ja heihin lukeutuu myös poikaystäväni. Edelleen odottelen asiallisia kommentteja ja neuvoja!
Asiallisia vastauksia olet jo saanutkin, mutta ne sattuvat olemaan sellaisia, joista et pidä.
Kysymyksesihän kuului: "Miten saan miehen ymmärtämään, että kaipaan mainittuja huomionosoituksia (oven availua ja kassien kantelua". Asiallinen vastaus on, että kerro hänelle mitä haluat. Me miehet emme vieläkään ole ajatustenlukijoita, joten meille pitää asiat vielä suullisesti ilmaista. Ei miehesi välttämättä arvaa, mitä sinä haluat.
Näitä viestejä lukiessa tulee mieleen, että moni avioliitto ja parisuhde pelastettaisiin yksinkertaisesti sillä, että suhteen osapuolet keskustelisivat keskenään. Usein asioita pidetään itsestään selvyyksinä, eikä niistä puhuta.
MIEHET nytvaan on tollasia kun saalis on kaadettu
ei tarvii enää olla niin pirun kohtelias.
Kyllä se tyhmä muija pysyy siinä vierellä vaikka.
sitä käsittelee kuin tiski rättiä.otaa käyttöön kun huvittaa.
Mieheni ja minä olemme seurustelleet reilu 10v ja mieheni on juuri tälläinen ihana herrasmies. n.5v sitten hän ei avannutkaan minulle auton ovea.. ja minä olin tosi loukkaantunut ja myöskin ilmaisin sen. Tuloksena se, että opin arvostamaan vieläkin enemmän näitä arjen pikku kohteliaisuuksia ja myöskin huomioimaan itse miestäni. Ja mieheni tietää myös minun arvostavan näitä.. Eli ilmaisi tunteesi, mutta myöskin jatkossa, arvosta ja kunnioita miestäsi ja kohtele häntä samoin, kun haluaisit itseäsi kohdeltavan.
Mukavaa kevättä!
......... jatkuvasti vaatineet tasa-arvoista kohtelua itselleen, niin miksi miehen pitäisi tehdä hänen puolestaan työt? Mutta minkäs sille voi jos on lapsesta saakka laiskaksi ja työtä kiertäväksi ihminen opetettu!!!!!!!
Ehkä tällaisiakin naisia (kuten miehiäkin) on olemassa, mutta itse en tunnusta heihin kuuluvani. Tasa-arvo ei täydellisesti toteudu koskaan, edelleen esim. miehen palkka on samasta työstä suurempi kuin naisen ja edelleen vain nainen voi synnyttää. Vain muutaman esimerkin mainitakseni. Tottakai on myös asioita, joista naiset saavat nauttia. Jokaista varmasti joskus laiskottaa, mutta töitä en pelkää. Opiskeluaikoina tein töitä lomat ja valmistuttuani sain heti hyvän vakityöpaikan.
Meillä minä saan itse kantaa tavarani ja avata oveni! Apua ei heru pyydettäessäkään! Useimmiten saan tuoda hänenkin tavaransa, ja jos en niin saan huudot kun olen niin laiska... Saan siivota hänen jälkensä ja laittaa hänelle ruokaa. Hän ei ikinä siivoa eikä tee MITÄÄN kotitöitä! Joudun illalla usein nousemaan sängystä ja laittamaan meille iltapalaa. Hän ei vielä 5 vuoden aikana ole kertaakaan tehnyt sitä itse. Muutaman kerran olen saanut aamiaisin sänkyyn, mutta ne kerrat voi laskea yhden käden sormilla.
Joten onnea yritykselle! Oo onnellinen että se tekee edes jotain... Mutta eihän mies silti mikään palvelija tai hovimestari ole... Kyllähän sun kannattaa opetella pärjäämään ilman miehen apua. Tai muuten hanki palvelija.
Nyt nainen, ryhdistäydy! Miten voit AINA tehdä kaiken ja vielä hänenkin puolestaan? Älä alistu tuollaiseen! Sano hänelle, että jos ei ala käytös muuttua, hän saa alkaa etsiä palvelijansa muualta. Ihmiset ovat erilaisia, mutta en ymmärrä, miten kukaan nainen voi tuollaiseen alistua. Suhteessa kummankin täytyy auttaa toista parhaansa mukaan. Minun murheeni taitaa olla todella pieni... Muuten mieheni on aivan ihana minua kohtaan ja tekee kaikenlaista yhtälailla kuin minäkin.
Siis, että kuulostaa aika normaalilta, vakiintuneelta parisuhteelta. Aluksi, kun ollaan ihastumis/tutustumis/muuten vain suhteen alussa, niin huomiota jaetaan yliäyräiden, mutta, sitten kun suhde alkaa olla vähänkään vakiintuneella pohjalla, niin toinen muuttuu niin itsestään selväksi asiaksi, että, kuten itse sanoit, kummatkin saavat kantaa omat tavaransa. Minusta kyllä toinen puoliskosi menee jo liiankin pitkälle, varsinkin tuon suhteen, että päästää oven kiusallaan kiinni nenäsi edestä. Kuuluuhan se kuitenkin normaaliin arkipäiväiseen kohtaliaisuuteen, että tarjotaan apua, jos toinen sitä tarvitsee, ja oven auki pitäminen on tosiaan pieni homma. Eikä pieni kohteliaisuus ole koskaan pahasta, normaalissa arkirutiinissakaan. Ehkä voisit koettaa herätellä miestäsi vaikkapa jättämällä joitain sinulle kuuluvia normaaleja rutiineja hoitamatta, ja todeta sitten hänelle, että, jokainen pesee itse omat vaatteensa, tms. Luulisi, että ukkosikin siitä heräisi huomamaan taas omat tapansa..