Olen tosi oudossa tilanteessa. Minut jätettiin ja olen tietyllä tapaa helpottunut erosta, mutta toisaalta aivan rikki. Nyt tuntuu et miten ihmeessä sitä ees ajatteli eroa suhteen aikana, kun nyt haluaisi hänet takaisin niin kovasti.
No mutta kuitenkin, olen mielestäni päässyt alkushokista yli (erosta 8pv) ja tuntuu, että ehkä elämä vielä joskus hymyileekin ja voin jatkaa elämääni
Mutta sitten minulla on semmonen outo tunne välillä, että olen aika varma, että palaamme joskus yhteen. Näinhän ei kuitenkaan 99% tod.näköisyydellä tapahdu.
Olisi kiva kuulla miten tämä on mahdollista? Toivun koko ajan, tosin hitaasti. Mutta silti alitajunnassa ehkä elättelen toiveita.
Valehtelenko koko ajan itselleni ja se saa aikaan hyvänolon tunteen, että olen pääsemässä yli ja sitten tulee joku romahdus. Todella monelta kuulee sitä, että "päästä vaan irti, et saa häntä enään" ja ajattelenkin näin koko ajan, mutta mikä siinä sitten mättää, että ajatukset "eivät pysy perässä". Vai mättääkö mikään?
Voisinko tehdä jotain, että saisin asian muutettua vai kannattaako sitä edes yrittää muuttaa?
No mutta kuitenkin, olen mielestäni päässyt alkushokista yli (erosta 8pv) ja tuntuu, että ehkä elämä vielä joskus hymyileekin ja voin jatkaa elämääni
Mutta sitten minulla on semmonen outo tunne välillä, että olen aika varma, että palaamme joskus yhteen. Näinhän ei kuitenkaan 99% tod.näköisyydellä tapahdu.
Olisi kiva kuulla miten tämä on mahdollista? Toivun koko ajan, tosin hitaasti. Mutta silti alitajunnassa ehkä elättelen toiveita.
Valehtelenko koko ajan itselleni ja se saa aikaan hyvänolon tunteen, että olen pääsemässä yli ja sitten tulee joku romahdus. Todella monelta kuulee sitä, että "päästä vaan irti, et saa häntä enään" ja ajattelenkin näin koko ajan, mutta mikä siinä sitten mättää, että ajatukset "eivät pysy perässä". Vai mättääkö mikään?
Voisinko tehdä jotain, että saisin asian muutettua vai kannattaako sitä edes yrittää muuttaa?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ihmisen mielelle mikä tahansa on mahdollista. Se vain suojautuu kivulta eri tavoin, annostelee ikäviä asioita hiljalleen. Jotta se onnistuisi, pitää joitain asioita toistaiseksi sulkea pois tietoisuudesta, joko kokonaan mikä on harvinaisempaa, tai esimerkiksi kieltäytymällä uskomasta joihinkin faktoihin vielä, elättelemällä toivoa toisenlaisesta tilanteesta jne. Ja onhan sitä exää helppo toivoa, siihen ihmiseen liittyy vielä paljon tunteita ja juuri nyt olen yksin ja hylätty, pikkaisen reppana, mikään ei olisi mieluisampaa kuin saada lohtua rakkaansa hellässä huomassa. Vaan kun se olikin se rakas joka meni. Hankalaa aikaa siis, mutta menee kyllä ohi. Järjellä ja tunteella kestää aina aikansa löytää yhteinen kieli.
Helppo on sanoa että päästät vain irti. Toki se on hyvä ohje, mutta miten ihmeessä se tehdään? Minä en tiedä. Uusia juttuja elämään, omia kavereita tapaamaan, omia harrastuksia jne., ne nyt ainakin auttavat irtoamaan. Uuden puolison nopeaa hankkimista ei voi suositella, eikä yletöntä bilettämistäkään. Aikaa...
Jees, tsemppiä!