YTM:stä KTM:ksi

Kun olin teini-ikäinen niin alkoi naiset juoksee perässä, en tiedä johtuiko siitä kun kasvoin äkillisesti pituutta kun sitä ennen olin lyhyempi kuin muut ikäiseni. Olin aika hoikka niin silti timmissä kunnossa, et oli sikspäkkiä silti ei ollu mitkään riukukädet ja hartiat ollut aina suht leveät. No kun olin 16-18v en harrastanut muutakuin yhdenillan-juttuja, niitäkin oli paljon. Oli kuitenkin varaa olla nirsokin, saatoin pyörittää 3-5 muijaa samaa aikaa. Säädöin tosi upeitten näköisten naisten kanssa varsinkin kun oli 18v, niin baareissa juoksi ja oli samantien jono muijia siinä siitä otti sen parhaimman. Sitten rupesin seurustelemaan, erään kaunokaisen kanssa. Frendit oli kateellisia kun omat naiset oli normi-tasoa itsellä oli semmoinen kaunokainen et huhhuh, tottakai maku asia mutta kaikki jätkä ja naispuoliset kaverit sano että on todella kaunis, no ulkonäön mukana tuli muutakin nimittäin ihana ihminen. Rakastuin ensimmäistä kertaa elämässäni, se oli ihanaa niin kauan kuin kesti eli noin vuoden. Tuon jälkeen elelin sinkkuna 6kk samaa rataa, kuin aikaisemmin. Sitten tapasin naisen josta tuli pitkäaikaisin suhteeni 3 vuotta, tuon jutun jälkeen sinkkuilu ei ole enään tuntunut samalta. Olen tottakai muuttunut fyysisesti aloin treenaa, ei siinä mitään. Kyse on siitä etten osaa lähestyä naisia samalla tavalla kuin ennen. Saan pillua säännöllisesti tuskin olen kuukautta ilman, mutta en vaan osaa enään ns. lumota naista ja tasoni on tippunut saan niitä normaalin näkösiä. Mikä nyt tuntuu aika vitun oudolta kun ennen sain parempiakin, alkanut tulemaan morkkia vloppu aamuisin. En tiedä mikä on syynä. olet kuitenkin suht hyvässä kunnossa et se ei ole varmaan siinä, mutta olen tullut sosiaalisesti vajaaksi vituttaa suuresti. Onko se seurustelun syytä vai?
4147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

syy olla se että olet ehkäpä ylimielinen ja pinnallinen? Ihmiset vähän kokemuksia saatuaan osaavat lukea toisia paremmin kuin teineinä joten ovat fiksumpia valinnoissaan. Ehkäpä olet jäänyt samalle tasolle kuin mitä olit teininä, ja se ei viehätä aikuisempia naisia. He ovat kasvaneet ihmisinä mutta ehkä sinä et juurikaan ole.

Äänestä
  • en ole pinnallinen ja vielä vähemmän ylimielinen! Väitätkö että naiset jotka on ns. perusmuijia niin olisivat jotekin tyhemempiä kuin ne todella kauniit? Viestistäsi huokuu katkeruus ja ehkä kateellisuuskin. Ei toi sun viestisi antanut varsinaisesti kunnon selitystä tuohon!

    Äänestä

  • Shanghai.. kirjoitti:

    en ole pinnallinen ja vielä vähemmän ylimielinen! Väitätkö että naiset jotka on ns. perusmuijia niin olisivat jotekin tyhemempiä kuin ne todella kauniit? Viestistäsi huokuu katkeruus ja ehkä kateellisuuskin. Ei toi sun viestisi antanut varsinaisesti kunnon selitystä tuohon!

    En väitä että "perusmuijat" olisivat tyhmempiä vaan että halukkaita on yleisesti vähemmän kun naiset ovat vähän aikuistuneet. Itsehän sanoit ettet enää osaa lähestyä ja lumota naista. Kirjoituksesi perusteella vain vaikutat kuin olisit jäänyt sinne 18 vuotiaan tienoille. Ehkä tämä voisi ennemmin olla syynä siihen että tunnet itsesi sosiaalisesti vajaaksi, kuin se seurustelu. Äläkä nyt hiilly, tarjosin vain yhtä selitystä. En minä katkera tai kateellinen ole, mistä olisin? Hyökkäys on paras puolustus, mutta älä anna sen estää miettimästä josko tämä olisi syy.

    "Säädöin tosi upeitten näköisten naisten kanssa varsinkin kun oli 18v, niin baareissa juoksi ja oli samantien jono muijia siinä siitä otti sen parhaimman."

    "Frendit oli kateellisia kun omat naiset oli normi-tasoa itsellä oli semmoinen kaunokainen et huhhuh, tottakai maku asia mutta kaikki jätkä ja naispuoliset kaverit sano että on todella kaunis"

    "tasoni on tippunut saan niitä normaalin näkösiä. Mikä nyt tuntuu aika vitun oudolta kun ennen sain parempiakin, alkanut tulemaan morkkia vloppu aamuisin."

    Kuulostaa mielestäni kovin pinnalliselta tuo että laitat niin paljon painoa sille ulkonäölle. Ja valitathan nimenomaan sitä että saat enää vain tavallisen näköisiä. Ylimieliseltä myös kuulostat, jos koet itse olevasi jotain niin mahtavaa että ihan morkkiksia saat näistä "tavismuijista".

    Äänestä

Et varmaan itse tiedäkään miten hurmaat naisia. Onneksi meidän onnellisten elämän tarkoitus ei ole p****n
saanti. Olet varmasti lahjaton ja tyhmä kun siinä olet hyvä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Shanghai.. kirjoitti:

Kun olin teini-ikäinen niin alkoi naiset juoksee perässä, en tiedä johtuiko siitä kun kasvoin äkillisesti pituutta kun sitä ennen olin lyhyempi kuin muut ikäiseni. Olin aika hoikka niin silti timmissä kunnossa, et oli sikspäkkiä silti ei ollu mitkään riukukädet ja hartiat ollut aina suht leveät. No kun olin 16-18v en harrastanut muutakuin yhdenillan-juttuja, niitäkin oli paljon. Oli kuitenkin varaa olla nirsokin, saatoin pyörittää 3-5 muijaa samaa aikaa. Säädöin tosi upeitten näköisten naisten kanssa varsinkin kun oli 18v, niin baareissa juoksi ja oli samantien jono muijia siinä siitä otti sen parhaimman. Sitten rupesin seurustelemaan, erään kaunokaisen kanssa. Frendit oli kateellisia kun omat naiset oli normi-tasoa itsellä oli semmoinen kaunokainen et huhhuh, tottakai maku asia mutta kaikki jätkä ja naispuoliset kaverit sano että on todella kaunis, no ulkonäön mukana tuli muutakin nimittäin ihana ihminen. Rakastuin ensimmäistä kertaa elämässäni, se oli ihanaa niin kauan kuin kesti eli noin vuoden. Tuon jälkeen elelin sinkkuna 6kk samaa rataa, kuin aikaisemmin. Sitten tapasin naisen josta tuli pitkäaikaisin suhteeni 3 vuotta, tuon jutun jälkeen sinkkuilu ei ole enään tuntunut samalta. Olen tottakai muuttunut fyysisesti aloin treenaa, ei siinä mitään. Kyse on siitä etten osaa lähestyä naisia samalla tavalla kuin ennen. Saan pillua säännöllisesti tuskin olen kuukautta ilman, mutta en vaan osaa enään ns. lumota naista ja tasoni on tippunut saan niitä normaalin näkösiä. Mikä nyt tuntuu aika vitun oudolta kun ennen sain parempiakin, alkanut tulemaan morkkia vloppu aamuisin. En tiedä mikä on syynä. olet kuitenkin suht hyvässä kunnossa et se ei ole varmaan siinä, mutta olen tullut sosiaalisesti vajaaksi vituttaa suuresti. Onko se seurustelun syytä vai?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu