Olen n. 50 v nainen, ollut avioliitossa 31 v. Kaikki on hyvin, rakastan miestäni ja lapset alkavat olla yhä vähemmän kotona. Käyn töisssä ja viihdyn siellä. Mieheni on eläkkeellä. Ja tässä se ongelman ydin piileekin. Mies on päivät kotona, ja on luonteeltaan erittäin sosiaalinen. Itse olen töissä ihmisten parissa. Kun tulen kotiin, haluaisin olla yksin, omassa rauhassa ja mies taas haluaa tietenkin juttuseuraa ja lähteä kylättelemään tai jotain muuta. Olemme aina vapaa-ajalla yhdessä. Tämä on viime aikoina alkanut ahdistaa, kaipaan omaa aikaa ja rauhaa. Mies taas ei pysty ymmärtämään tätä. Ei onnistu ollenkaan, että lähtisin yksin minnekään muualle paitsi lenkille ja sinnekin vähän huonolla omalla tunnolla, koska tiedän, että hän jää taas yksin kotiin. Ystävämme on kaikki yhteisiä. Välillä tuntuu, ettei minulla ole mitään omaa! Joskus jo kauhistuttaa ajatus eläkkeelle jäämisestä. Kuinka jaksan sitten, kun en pääse edes päiväksi muualle. Haluaisin vaihtaa ajatuksia samanlaisten ajatusten kanssa painiskelevien kanssa.
Jatkuva yhdessäolo ahdistaa
anskuleena
451827
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Tuohan on aivan kuin minun omasta elämästäni kerrottu?
Vapaa aikaansa ja tehdä esim: Jotain avustus työtä, missä tapaa ihmisiä,ettet sinä ole se ainoa aikuinen.?
Tai vaikka tavata omia työkavereitaan/ystäv. sukul. jos ovat jo myös eläköityneet ?
Itse muistan saman ongelman kun tein ja teen työtä ihmisten parissa vapaa-ajalla haluaa olla rauhassa.
Mitä hän sanoo jos puhutte asiasta ? Vai puhutteko. Nosta kissa pöydälle.!
Minä olen myös 50 nainen ja yhteiseloa miehen kanssa on juuri tuo 31 vuotta. Olemme molemmat töissä, joten sen suhteen kummallakin on sosiaalista elämää muuallakin. Vaikkemme olekaan lähellekään yhtä paljon yhdessä kuin te, tarvitsen silti yksinoloa ja silloin tällöin ympäristön vaihtoa. Esim. viime viikonlopun mies oli reissussa ja nautin suunnattomasti yksinolosta kotona. Tai nuorimmainen oli myös kotona mutta paljon omissa menoissaan. Parisuhdekin piristyy kun ollaan erillään.
Mitä voisit tehdä? Itse en ota vastuuta puolisoni hyvinvoinnista ja sosiaalisesta elämästä, enkä vastuuta puolisoani ottamaan vastuuta minun hyvinvoinnistani tai ihmissuhteistani. Me molemmat teemme kuten parhaaksi näemme ja ainahan se ei miellytä toista. Menen silloin kun on mukava meno tiedossa ja otan omaa aikaa silloin kun tarvitsen sitä. TOki huomion tilanteen kotona mutta en uhraudu koska en halua, että miehenikään uhrautuu. Se, että menee ja tulee, ei tarkoita, etteikö toinen olisi tärkeä.
Älä ota huonoa omaatuntoa sellaisista asioista, jotka ovat sinulle tärkeitä.
Tämä on lähinnä miehesi ongelma, joka kasaa lähimpänä olevalle eli sinulle vaikeuksia. Miehesi vaikuttaa läheisriippuvalta, ja pelkää itse yksinäisyyttä ja hylkäämistä.
Yksinoleskelu on työsikin vuoksi tärkeää.
Sinun on vain kertakaikkiaan saatava miehesi tajuamaan tämä. Ei siinä muuta auta kuin TAISTELLA asia sitkeydellä lävitse tuli mitä tuli! Ryhdy vapautaistelijaksi.
Älä pyydä omaa aikaa. Ota se!
Tee aluksi näin. Keskustele taas kerran ja yhä uudelleen asiasta ja perustele syyt yksinololle. Selitä, että et missään nimessä tarkoita sillä miehesi hylkäämistä. Päinvastoin.
TÄMÄ ON TÄRKEÄÄ: sovi (yksipuolisella sopimuksella) että olet tiettynä kellonaikana ihan itseksesi! Tuo kellonaika on ehdoton. Mies ei saa luvata mitään puolestasi. Jos lupaa vaikka kyläilyreissun, niin menköön sitten omin nokkinensa.
Et saa pelätä! Älä arkaile. Älä nöyristele. Ole kuitenkin ystävällinen.
Voit tehdä etukäteen päivä ja viikkojärjestyksen, milloin et lähde miehen kanssa minnekään, vaan aika on täysin sinun omaasi. Tee siitä RUTIINI, että mies tietää sen. Kun se on rutiini, niin se jo sinänsä antaa turvallisuutta ja varmuutta miehellekin.
Älä poikkea rutiinista. Älä vaadi enempää yksinäisyyttä kuin olet tuolla yksipuolisella lupauksellasi tehnyt. Silloin miehesi epäluulo hälvenee.
Niinä aikoina, kun vietätte aikaa yhdessä, ole erityisen miellyttävä. Ikään kuin palkitset miehen sillä, että hän antaa sinun olla yksinoloaikanasi rauhassa.
Tämä on sellainen asia, että et yksinolo ei tule sinulle kuin illallinen manulle. Joudut työstämään sen miehesi kanssa, ja se vie aikaa. Tottumus on toinen luonto, mies TULEE kyllä sopeutumaan. Usko siihen, niin mieskin alkaa uskoa.
Hän voi olla jo senikäinen, että on tullut jääräpäisyyttä mukaan, ja on vaikea sietää aluksi uusia juttuja.
Muuta vaihtoehtoa sinulla ei ole!
Et yksinkertaisesti jaksa muuten, ellet saa puskettua väljemmäksi avioliittoanne ja otettua elintilaa itsellesi. Jos et tätä tee, niin menet niin umpisolmuun ja pahin mahdollinen on eläkkeelle jäätyäsi esissä... asumusero. Tätä et halua, mutta alat muuten olla lopulta niin litistynyt ja "vailla ilmaa", että tulee ääriratkaisu.
On paljon pehmeämpi ratkaisu ottaa nyt tila ja reviiri osittain haltuun pienellä sitkeydellä ja peräänantamattomuudella, ja säilyttää siten avioliittokin.
Miehelle on vain tolkutettava tolkuttamasta päästyä, että häntä ei siirretä sivuun eikä jätetä, vaan että hän on rakas mies sinulle, vaikka oletkin toisinaan "ihan issekseen".
Olet nuori nainen ja ajattelet ihan erilailla,kuin vanhemmat naiset!
Ei sen ikäiset enää ajattele,kuin nuoret naiset..mutta saahan sullekkin sanoo..
Mikään ei mee sulle perille..
Hoitelehan nyt vaan niitä pieniä lapsias..
ihan kuin joku koirankoulutusopas tai "näin kasvatat lapsistasi itsenäisiä"...Ei pahalla,todellakaan,mutta nuo tuntuvat aika "kiveen hakatuilta" ohjeilta!Tai ehkä niiden jyrkkä sävy vaan saa asennoitumaan niihin sillä lailla...
Joillain ihmisillä on suurempia sosiaalisia tarpeita,kuin toisilla.Ei se sen kummempaa.Meillä on miehen kanssa aika samanlainen tilanne myös,sillä erotuksella,että hän on edelleen työelämässä (matkatöitä) ja joudun pakonsanelemana viettää paljon aikaa itsekseni (sopii minulle).Hänellä on myös paljon vapaata,kiitos näiden pitkien ulkomaankommennusten.Vaikka vietämme melko vähän aikaa vain kaksistaan,niin mieheni sallii kyllä minulle ne yksinäiset hetket.Hän lähtee vaikka lenkille tai poikkeaa vaikka tuttavilla.
Olemme joskus keskustelleet asiasta,kun hän on hieman pahoittanut mielensä torjuvan käytökseni tähden.Sovimme silloin aikanaan (leikillisesti),että vedän jalkaani punaiset villasukat,kun haluan olla yksin.Se oli leikkiä,mutta mieheni oppi kuitenkin kunnioittamaan sitä oman tilan- ja ajantarvettani.Hän on ajan saatossa oppinut tunnistamaan myös muutenkin paremmin mielialojani.Välistä hän on tietysti hieman harmistunut siitä,että oma työni ei ole kovin joustavaa ja hänen ponnistukset parisuhteen eteen valuvat ikään kuin hiekkaan.Mutta onneksi hän on innostunut myös uudesta harrastuksesta (musiikki) ja on alkanut pitää enemmän yhteyttä vanhoihin ystäviin.
Työelämässä mieheni tulee varmaan vaikuttamaan vielä eläkeiän ylitettyäänkin,ainakin eräänlaisena konsulttina (siis herran oma ajatus).Hän on aina suhtautunut omaan työhönsä kunnioitettavalla intohimolla.Lisäksi hän on ollut kiinnostunut myös mahdollisuudesta opettaa.Olisiko se mahdollista ap:n tapauksessa?Että mies saisi vähän enemmän virikkeitä esim mielekkäästä työstä?Kaikillehan ei luonne tietenkään salli esiintyvää työtä,mutta esim sijaisena työskentelyä satunnaisesti tai jonkinlaisena neuvonantajana?Olisiko mahdollista?Uusia harrastuksiakin voi tietysti yrittää kehittää,mutta monilla vähän iäkkäämmillä miehillä tuntuu olevan jokin kynnys aloittaa jotain uutta.Tai sanotaan mieluummin "henkilöillä" :-).
Mielenkiinnolla seuraan keskustelua!
Sinä puhut nyt enemmön itsestäsi, ja vähemmän Anskuleenan ongelmasta!
Voisitko ystävällisesti lukaista anskuleenan tekstin uudelleen ja syventyä siihen, mikä oli HÄNEN ongelmansa?
Se oli halu saada olla yksin ja tuon halun toteuttaminen.
On paljon mahdollista, että ao. mies ei ole sellaisessa asemassa, että voisi työskennellä neuvonantajana ja opettajana. Entäpä jos mies on ollut tavallinen reipas raksamies. No, sinnepä ei niin vaan mennä raksoille "konsultoimaan" ja opettamaan, varsinkaan iäkkäänä...
mutta ihan varteenotettava neuvo muutoin.
Vaan vaikka lisäisisit papalle töitä, niin se ei poista alkup. ongelmaa, ellei hän itse ota ja suo site issekseen oloaikaa. Tässä saattaa olla sellainen juttu, että pariskunta on aina toiminut tiiviisti yhdessä koko avioliiton ajan. Perheen äitee on aina ollut muita perheenjäseniä varten. Nyt on popula luonut nahkansa ja lähtenyt pesästä. Jäljelle on jäänyt "iso lapsi" eli iskä hoidettavaksi.
Ja iskähän ei irrota, vaikka olisi kymmenen neuvonantajan osapäivätoimista virkaa. Hän haluaa mennä vanhalla mallilla, että äitee on aina paikalla ja mukana kuin kylkiäinen.
Eiköhän tässä voisi nyt yhdistää kaksi neuvoa yhteen? Lisätään papalle vapaa-ajalleen töitä enempi ja annetaan anskuleenan käydä vapaustaistelunsa yksinolonsa puolesta.
Hö?
Minä nyt en pidä viisikymppistä ihmistä NIIN ikäloppuna, että kuvittelisin heidän olevan jostain toiselta planeetalta.
Mitä ihmeen niin erilaista ajattelua tuo parisenkymmenen vuoden ikäero tuo? Hö ja hö, vielä kerran.
Eletään vaan nykyaikaa, ei tehdä viiskytvuotisista vielä antiikkiesineitä eikä zombieita.
Työpaikallani on näitä tämän ikäisiä, ja meillä on monesti ihan hauskaa ja yhteistä juttua. Ei se ikäero ajatuksissa ja asenteissa niin hirveeltä vaikuta.
Mitä vikaa oli neuvoissani? Miten voit kuvitella, ettei viiskytvuotias voisi käydä omaa vapaustaisteluaan ja saada kaivattua yksinoloaikaa.
Vanhempi nainen tarvitsee sitä samalla lailla kuin nuorempi.
Pitkässä suhteessa on sen puhumisen kanssakin jo niin tai näin..
Eihän se puoliso mikään kiviriippa saa olla..herranen aika! Aivot on miehelläkin..
Meilläkin pitkä suhde (30 v.) ja sillälailla toisin päin,että mies kovinkin menossa vielä ja mieluummin työkavereidensa kanssa..Itse olisin lasten lähdettyä kaivannut yhteisiä juttuja,kun kerrankin olisi aikaa,mutta se aika on just tehnyt tehtävänsä..
En oikein viihdy mieheni maailmassa..se on ravintoloita ja hilunpilttuuta..arvomme ovat muuttuneet..
On yritetty esim.marjastaa..no mies painelee ympäri metsää ja minä enempi paikallaan,huomaan etten näe miestäni missään..menen mieluummin naapurin kanssa seuraavan kerran..ainakin on porinakaveria..
Jos menemme hiihtään,huomaan taas olevani yksin,mies on mennyt menojaan..
Eli olenkin alkanut touhuilla yksinäni,tai naapurin mukana..
Se ihminen,johon ihastuin nuorena,on tyystin muuttunut laittaessaan työnsä perheen edelle,en tunne häntä enään..Voi sanoa,että tosiaankin"kasvettiin erilleen.."
Lapset onneksi käyvät paljon kotona! Itsellä on alkanut hiipimään ajatus erilleen muutosta..
Ap.sanoit rakastavasi vielä miestäsi..minä en ole siitä enää ollenkaan varma..
Tottahan íhminen muuttuu 30 vuoden aikana. Oliskin aika erikoista, jos tyyppi olisi samanlainen hulivekkuli kuin nuoret pojat.
Mutta miksi ihmeessä pitäisi erota? Tuloshan olisi tällöin huonompi? Yksinolosta siirtyisit täydelliseen yksinäisyyteen.
Aivan täysturha ero sellainen, jos muutoin menee samoilla hiljaisilla eväillä yhdessä etiäpäin. Avioliitto muuttaa muotoaan KOKO AJAN.
Päivä päivältä, vuosi vuodelta. Teillekin voi tulla muutaman vuoden päästä taas toisenlaiset fiilikset ja löytyy yhteinen sävel.
Rakkauskin muuttaa olemustaan, ei kukaan kuvittele kuusikymppisen ihan samoissa rakkauden syövereissä myrsykyävän. Luulisin, että ihminen tasoittuu hieman seesteisemmäksi ja tietävämmäksi, ettei hötky jokaisen naaraan tai uroon perään.
Sinullakin on muhkeat 30-vuotta avioliittoa takanasi. Olisi sääli, että sellainen yhteinen menneisyys hylättäisiin. Tämänhetkinen liittokin on yhteinen, siitä huolimatta että koet toisin. Olette nyt jakamassa tavallaan erillään oleskelun yhteisyyttä.
Side on kuitenkin välillänne, vaikka naru on pitkä ja mies poukkoaa omissaan.
Jossain vaiheessa mies kuitenkin alkaa väsyä ja on kiva että siellä kelan toisessa päässä odottaa rakastettu.
Noinhan noi rakkaat lemmikkikoiratkin tekevät, nuuskutellaan siellä täällä ja löydetään jännittäviä jälkiä, omistaja pitää fleksistä kiinni ja antaa löysää. Loppupelissä se Musti sieltä häntä heilutellen saapuu omistajan luo. Makupala maistuu silloin namilta.
Äitit ne lapsiaan oottelee!! Ei aikuisen ihmisen kannata jäädä tyhjään liittoon,jos ei halua!
Eikä nykyään enää moni jääkkään,jos rakkaus ja muu on kuollut!
Itse olen 51 vuotias ja uuden kumppanin kanssa elämme ihanaa aikaa yhteisten harrastusten parissa!
Seksi on tullut elämääni uudestaan monen "kuivan" vuoden jälkeen ja en ikinä vaihtaisi elämääni entiseen tyhjänpäiväiseen olotilaan!
Minäkin jaksoin lasten takia sinnitellä ukon liidellessä missä milloinkin ja kun nuorimmainen löysi opiskelupaikan,lähdin minäkin..ei tullut MIELEENIKÄÄN sitä yhtä isoa lasta jäädä kotio odottelemaan mistä milloinkin.. oman rakkauteni tiesin sammuneen jo aikaa sitten..
Uuden miehen löysin ystäväni lapsen hääjuhlista,kun kummasti katseemme törmäsivät ja aloimme keskustelemaan..hän oli leskimies ja rakastuin häneen ja samankaltaisuuteemme..Nyt olemme olleet yhdessä 2 vuotta ja sydämmestä ottaa,kun vain katsonkin hänen ruskeisiin silmiinsä..
Hän pyysi minua kanssaan kihloihin jouluna ja tottakait suostuin..
Itsekkinhän L.A. sanoit tuossa aikaisemmin,ettei 50v mikään zombie ole..miksi sitten peloittelet jollakin "vielä yksinäisemmällä"olotilalla?
Höh! Nykyajan viiskymppiset on viriiliä porukkaa..on vain se elämä hakusessa lasten lähdettyä meneen ja jos kotona alkaa masentaa se toinen osapuoli,kannatta vaihtaa elämänsuuntaa..
Entinen miehenikin on löytänyt uuden ja varmasti elämä hälläkin antoisampaa nykyään..
Se nyt vaan on sellainen tosiasia,et se suurikin rakkaus monesti kuolee ja moni haluaa sen loppuelämän elää rauhassa,toista passaamatta ja eihän se kuitenkaan yksinäistä ole,kun ne ihanat lapset kuitenkin on olemassa ja lastenlapset!
Itsekkin haaveilin omasta elämästä ja jonkun aikaa siitä sain nauttiakkin,mutta tuli tuo hurmaava nappisilmä sotkemaan miun sydämmen ja tässä sitä ollaan! Rakastuneina edelleen kuin kyyhkyset!
Olipa ihanaa kuulla onnestakin välillä! Näillä sivustoilla kun tahtoo olla sitä märinää ja hampaittenkiristystä avioliitoista enempi..
Kyllä olen ihan samaa mieltä "nappisilmäisen" kihlatun kanssa.. :)
Noin sen pitäisikin mennä,jos vain USKALTAA!!!
Itse olen 45 vuotias ja huomannut myös olevani aivan eri planetalla kuin mieheni..
Olen yrittänyt tilanteestamme puhua,mutta mieheni ei ala asioista keskustelemaan..painelee vaan baariin,kun yritän solmuja aloittaa avaamaan..että tällainen pöljä elämä se mullakin on..
Nuorin on vielä vuoden kotona..opiskelupaikka on kuitenkin jo katsottuna ja itsekkin olen päättänyt vielä opiskella,vaikka mikään nuori en olekkaan..
Lähden samalle paikkakunnalle,kuin lapsenikin ovat,joten minun ei oikeastaan tartte edes eroa miettiä..se tulee siinä luonnostaan,kun joudun muuttamaan..
Se on just sillai,että se raja vaan tulee joskus vastaan!
Jos huomaa,että sen kumppanin kanssa ei vaan ole enään mitään yhteistä,miksi siihen suhteeseen pitäisi jäädä kärvistelemään..??
Tämä ei nyt liittynyt tuohon Ap.n kysymykseen..oli vaan niin mukava tuo elämänmyönteisen naisen kirjoitus tuossa aiemmin!! Ihanaa!!
Ja jos siinä vanhassa liitossa on vielä "imua",niin tottakait sitä kannattaa jatkaa,keinolla millä hyvänsä! Mutta roikkumaan ei kannata jäädä kenenkään huonoon liittoon!!
"sovi (yksipuolisella sopimuksella) "
tosi sopmiusta. on ihan turha kuvitella että mitään noin ehdotonta toimintamallia kannattaa alkaa runnomaan läpi. siitä ei kyllä seuraa kuin hammastenkiristystä.
minusta apn pääongelma on, ettei hänellä ole oikeastaan minkäänlaisia kodin ulkopuolisia harrastuksia. ei sosiaaliselle kumppanille oikein voi sanoa että häivyppä siitä, haluan olla yksikseni. toki toisen pitää antaa töistä tullessa antaa lukea lehti rauhassa ja vähän muutenkin rauhottua ja siitä kannattaakin sanoa suoraan.
Noinhan tuo edellinen mainitsi, ettei jaksa ravintoloita eikä hilunpilttuuta vai mikä se ilmaus olikaan.
Että sitä pitäisi tuosta vaan pistää 30-vuotinen avioliitto palasiksi, kun joskus kyllästyttää? Että siitä vaan pistää usvaa putkeen ja ottaa kaikki irti... en semmoisia neuvoja hevillä anna.
Jo vain, sehän se pääasia on ettei toista passaa. Se on kauheinta parisuhteessa, että alkaa palvella ja passata?
"Ruskea nappisilmä", jestas sentään! Onnea vaan kyyhkysille. Kaksi vuotta olette kujertaneet, sitten toiset kaksi vuotta... yhtä kujerrusta. Melko lailla on teillä elämä käsissä, elämän päätarkoitus on ettei passaa ketään ja löytää ihanan nappisilmän.
About tulee teille vielä se 12 vuottakin täyteen, suhde voi olla jo toisenmoinen ja vanhusikä alkaa häämötellä. Toiset kymmenen lisää.
Onnittelen täydestä sydämestä, jos vielä kujerratte ja suhde on yhtä kiihkoisa ja ihana nappisilmineen, olette noin 7-kymppisiä.
Tyhjänpäiväistä ei liene kujertelunne silloinkaan? Toivotaan, että tuore rakkautenne ja intohimo säilyvät, se on se pääteema parisuhteessa. Ei passaaminen eikä "itsensä unohtaminen" millään tasolla. Eihän sellainen rakkauteen kuulu.
... en viitti taivuttaa.
Ei t i e t e n k ä ä n nyt miestä metsään ajeta kuin vierasta sikaa!
Miksi ihmeessä ihmisellä pitää välttämättä olla kodin ulkopuolisia harrasteita, jos on tarve saada olla möllöttää issekseen.
Mies voi olla saman katon alla siinä möllötyksen taustalla, kun vain antaa toiselle tilan olla rauhassa vaatimatta mihinkään lähtöä.
Ei ole pakko suorittaa harrasteita, jos ei haluu. Ap:n ongelma ON se, ettei pääse kasamaan itseään. Ei se harrastehötkyilyllä parane.
Kas, ihminen kun tarvitsee aina tietyn annoksen pelkkää olemista. Tekisi varmaan hyvää sullekin välillä hiljentyä, mietiskellä maailmaa ja rentoutua.
Ilmankos Suomi on täynnä rääkkäntyneitä, hermonsa polttaneita, unettomia, itsensä uupumukseen asti henkiseen romahdukseen saattaneita, kun aina pitää vaan suorittaa.
Ja ketä varten sen teemme? Kuka siitä hyötyy?
Joskus sitä joutuu tekemään yksipuolisen sopimuksen jos toinen osapuoli on jänkkäjäärä, eikä ota ymmärtääkseen toisen tarpeita.
Viisikymppisenä kyllästyin zombielämään ja 30-vuotinen "sota" sai päättyä.
Löysin myös "nappisilmäni"!
Kyyhkyilyä yhä edelleen lähes kymmenen vuotta myöhemmin ja tuntuu kuin päivä päivältä rakastaisimme toisiamme yhä enemmän!
Puhut asiaa... en todellakaan tunne itseäni fossiiliksi :D... hyviä vinkkejä kiitos!
Taitaa itellä olla kotonaan kriisin paikka!
Tsemppiä teille! ja "mehän" tiedetään,miten loppuelämä käytetään ja nautitaan..eikö niin.. ;D
Sä oot VASTA joku kolmekymppinen..ja noin kyyninen ja ilkee..miten jaksat hehkuttaa "vielä" about vaikka 20..tai 30..vuotta onnees ukkos kans..kun näyttää nyt jo huolettavan liittojen päättyminen..Huolehtisit sinäkin vaan siitä omasta liitostas..sekin jotenkin natisee..
Anna "aikuisten" nauttia omastaan..ei kuulu sulle!
Taidat olla vaan kateellinen ja pelkäät oman liittos puolesta! Saat pelätäkkin..
Kohtahan se vasta sullekkin selviää,mitä se OIKEA avis on..kun ukkos kyllästyy suhun ja alkaa viettään aikaansa "Työkavereittensa" kans..näät sitten..:)
Tuo naikkonen nimeltään Liinaanniina tulee kyllä itkien huomaamaan,miltä se tuntuu,kun ukkonsa tulee tulevaisuudessa vieraalta vitulta haisten kännissä sen viereen sammumaan..saa sitten syödä sanansa oikeen urakalla! Otappa sitten se kultu kainaloon ja sano,ettei se haittaa! HAH!
Tyhmä nainen Tyhmien lapsellisten mielipiteidensä kanssa! Itse saa elää niinkuin lapsellisuuksissaan haluu,mutta että kehtaa tulla tänne arvosteleen ihmisten omia ratkaisuja niinkuin Jumala!
Sulle jyrähdän uskovaisena ihmisenä! HÄPEÄ! Se alennettakoon,joka itsensä ylentää!
Sulla ei ole mitään oikeutta täällä muita arvostella! Tuo kostautuu sinulle tulevaisuudessa!
Luulin,et meidän äitee on kamala paasaamaan,mut kyl toi liina anniina menee eelle!
Huh huh! Ootko tosiaan saanu jonku pyydystettyä verkkoos?
Ootko nukkuessaskaan hiljaa?
"Ei t i e t e n k ä ä n nyt miestä metsään ajeta kuin vierasta sikaa! "
no jos ehdotat "sopimaan yksipuolisesti" niin mitenkä sen muuten voi ymmärtää kuin voimalla runnomiseksi jos sopimalla ei onnistu? ei se ole silloin oikeasti mitään sopimista.
"Miksi ihmeessä ihmisellä pitää välttämättä olla kodin ulkopuolisia harrasteita, jos on tarve saada olla möllöttää issekseen."
siksi, että kun se koti on yhteinen ja toinen sosiaalinen ja varmaan päivällä ikävystynyt, on hankala sanoa sille että pysy poissa haluan olla yksin. harrastukset ovat paljon parempi vaihtoehto kuin käytännössä käskeä toista pysymään pois edestä.
"Ap:n ongelma ON se, ettei pääse kasamaan itseään. Ei se harrastehötkyilyllä parane."
AP haluaa ottaa välillä etäisyyttä mieheen ja olla yksikseen niin kyllä se minusta siltä kuulostaa, että hän tarttee jonkun sellaisen harrastuksen joka vie ajatukset muualle.
Ja jos alko ei maistu niin juo vissyä. Ehdota miehelle jotain harrastusta jossa saa tavata muita ihmisiä ja kyllä eläkeläisille on kaiken mailman juttuja ja jos ei ole pitää keksiä itse. Miehesihän voisi välillä matkustella ja ota sinäkin vaikka väkisin se oma aika tai jos et saa niin sanoppa miehelle että jos ei omaa aikaa tule niin tulee avioero niin miehesi voi ruveta ajattelemaan tai jos ei niin hankalaa tulee olemaan.
yksin minne haluat ei siinä puoliso koko ajan tartte vierellä olla ja niin sanottu oma elämäkin pitää olla ettei liikaa ole puolison kanssa koska siinä voi ruveta suhde kärsimään jso ei ole omaa aikaa. Sano miehellesi että etsii päivisin jotain tekemistä ja kyllä eläkeläisillä on tapahtumia päivisinkin ja muuta oheitoimintaa. Jos paikkakunnalla on uimahalli niin sinne miehen pitää ruveta käymään tai keilahallissa tai keksiä hyvä harrastus itselleen ja sanot iltamenosita viikolla miehellesi että et jaksa enää töiden jälkeen lahteä mihinkään vaan tarvitset omaa aikaa koska työsi on vaativaa ja et halua töiden jälkeen ihmisiä ympärillesi.
Minäkin 30 vuotiaana julistin kaikille onneani ja onnellista liittoani ja tehtiin se lapsikin siihen ja kaikki näytti just tuolta kuin tuolta tyhmältä naiselta..
Arvosteltiin ja pilkattiin kaikkia eronneita ja just tuo asenne..muut ei tiedä mitään ja meidän onni on ikuista..seksi maistui ja kaikki oli niin liibalaabaa..No mies sai sitten ylennyksen ja palkka nousi..kotona näkyi vaan vähemmän miestä..nainen joutui yksin käymään koulujen vanhempainilloissa ja pikkuhiljaa kaikki jäikin naisen kontolle..mieshän tienasi!!
Kerran sitten mies jäi työryyppyillan jälkeen rysänpäältä kiinni ja siihen loppui Liina Anniinan kaltainen paperiavioliitto!!
Sä oot Tyttö niiin peloissas oman liittos kestävyydestäs,että täällä rääyt noita omia surkeita oppaasta lukemias kivikautisias idioottineuvojas,jotka ei tosiaankaan päde enää nykyaikana..
Ihan sääälittää nuo sun ilkeytes ihmisille,jotka on löytänu onnen jostain muusta kuin sun lässyttämistäs
"pakko,pakko olla yhdessä,vaikka ei mitään ookkaan yhteistä" maniastas!
Herää,tyttö!! Minäkin tiedän monta uudestaan yhteen mennyttä paria ja ne on oikeesti onnellisia!!
Miten kehtaat täällä parkuu jokaiselle sun mielipiteitäs!! Minäkinpä sanon sulle nyt tosi ilkeesti!!:en usko SUN liittos kestävän enää kauaakaan..tuo sun uhoos kertoo sen..pelkäät itse jääväsi yksin ja varmaan jäätkin..ja otappa tosiasioista selvää..uusioliitot kestää paremmin..onhan siitä presidenttimmekin elävä esimerkki!! Pidähän mölysi vatsassasi..tyhmä tyttö!
On varmaan joku psyykkisesti sairas! Ei edes tiedä tapauksia ja on mollaamassa kaikkee uutta..
Hoitoon pitäs tuommoisen fanaatikon älytä hakee..onkohan oikeesti ees naimisissa..tai joku kiihkouskovainen..kahjo tapaus..tai provo vaan..
Relax, ihan vain relax!
Onnet sinulle, jos olet onnellinen uudessa suhteessa. Ei siinä mitään. En minä nyt yleisluennoksi ole kaikille tapauksille tarkoittanut, että pysykää aviossa, vaikka mies pettäisi.
JOS mies pettää ja alkaa hurvailla muiden hameisiin kuin oman vaimonsa, niin tottakai se yhteinen petikumppanuus loppuu ja ero alkaa. Siis jos mies ei ota opiksi, vaan jatkaa samaan malliin. Miehen kuuluu pettämisten jälkeen osata olla äärimmäisen nöyrä ja rakastettava, JOS avioliittoa aikoo jatkaa.
Joten ota ihan rennosti.
MUTTA jos avioliitto lopetetaan ihan noin vain, kun ei samaa naamaa huvita katsoa, ja menojalka kutisee ja vanhuuden villitys alkaa, niin kehoittaisin ensin katsomaan ettei tarvitteis katua.
Minusta EI ole paha pyrkiä uskollisuuteen ja ikuiseen rakkauteen, joka kestää myötä -ja vastamäet. "Kaikki se kärsii, kaikki se kestää"... eiks niin pappikin sano, kun pari on alttarille.
Vai lieneekö muutettu koko Ison Kirjan värssy nykypareille sopivaksi? Minusta ei pitäisi kävellä alttarille siunauksia hakemaan, jos ei halua yrittää noudattaa lupaustaan.
MUTTA, minkäs sille mahtaa, jos liitto ei suju, niin sitten pitää erota. Joten onneks olkoon kaikille uusien nappisilmien löytäjille.
Toivoopi hulluksi haukuttu Liina Anniina
Kiitoksii, kiitoksii noista hyvistä sanoista. Onneksi kaltaisesi viisauden apostoli osaa jakaa juuri ne oikeat neuvot, miten kuuluu elää.
Thanks!
Vai mitä täällä vaahtoot,kahjo!
vai onko ukkos menny kaljalle..ei ihme tuommoisen riivinraudan jäljiltä!
Tuli vaan mieleen työpaikalta samanlainen kanttura,kuin sä olet..
Kahvitauolla kaikki porisee mukavasti keskenään,mutta kun "sä" tulet huoneeseen,kuuluu hiljainen "voi ei!"
ja kaikilla alkaa olla kiire syödä ne evään loput naamaansa..tuolit alkaa koliseen ja paniikki syntyy,kun kukaan ei JAKSA alkaa kuunnella "sun" pospotustas..
Hyvällä tuurilla ehditään ovesta ulos ja säälien vaihdetaan katseita muiden kanssa.
Ihme,ettet itse huomaa,kuin epäsuosiossa olet työpaikallasi..
Olet kummajainen,joka TIETÄÄ aina paremmin kaiken kuin muut ja jolla on pakonomainen tarve sitä toitottaa kaikille,vaikka ketään ei kiinnosta..hei,oikeesti..etkö voisi opetella pitään sen turpas kii..
Ja muuten,mä olen ihan sinkku,etten kaipaa kuule ollenkaan sun "avioliittoneuvojas" Huoh!
Joku nyt on kalahtanut tosi pahasti. Näköjään liian pahasti.
Pyydän anteeksi, kun olen satuttanut sinua. Se nyt ei ole missään nimessä tarkoitus... vaan tarkoitukseni on, kun pyydetään neuvoa, niin annetaan. Sillä konspetilla annetaan, jolla itse yrittää elellä.
Mutta, mutta onko teillä yksi työpaikkakiusattu, jota eristettään yhteisöstä ja nimitetään kantturaksi. Ei kiva ollenkaan. Vaan enpä ala saarnata, jokainen tietää, aikuinen, onko työkaverinkaan mukava olla epäsuosiossa.
Suomi on luvattu työpaikkakiusaajien maa. Valitettavasti.
Pitäisikö minun kääntää toinenkin poski lyötäväksi, kuten Isossa Kirjassa sanotaan. Vaan sorry, en saisi mainita tällaisia Isoja Kirjoja, sekin ärsyttää.
Onko SE aika kuukaudesta? NO ei, totta tosiaan, ei.
Ukkokaan ei ole kaljalla, vaan töissä parhaillaan. Minäkin tästä kohta lähden töihin ahertamaan.
Nuttura on löysätty, minulla tosiaan on pitkät, punaiset hiukset. Mistäs arvasit? :)) Mutta hiukseni ovat aina auki. Useimmiten.
Ei sitten tajuu millään!! Sitten tosiaan kääntää sen ihmisten pakenemisen muka "kiusaamiseksi",kun oikea kiusaaja on se ITSE! Mut ei vaan tajuu!!
Kyllä töissä pitäisi se työrauha muillekkin antaa..mutta kun on yksi tuollainen suulas kiusanhenki,niin ei...
Läpättää ja höpöttää ja tunkee niitä mielipiteitään joka paikkaan ja ei vaan tajuu..
Hohhoijaa! Otan osaa,sinä "sinkku",tiedän tunteen!!
Vai niin.
Tämä on keskustelupalsta, jossa kaikki asialliset mielipiteet ovat sallittuja. Jos ei miellytä, ei tarvitse lukea.
Tuommosia sisukkaita nuoria naisia tää maa kaipaa, joilla on tahto olla yhdessä.
Mää en ymmärrä, mikä sitten muuttuu, kun nuorena ollaan onnellisia ja halutaan olla yhdessä, mutta sitten ei ollakaan valmiita tekemään töitä ja parannuksia liiton eteen, kun toinen mokaa :D
Ehkä teidänkin olisi pitänyt aikananne lukea oppaita :D. Niissä lukee, että miehen pitäisi olla enemmän kotona ja pettäminen tuhoaa liiton :D
Meilllä on kolmekymmentäseitsemän vuotinen liitto. Olemme nykyisin eläkkeellä molemmat. Mieheni on tehnyt parhaina aikoina jopa kolmea työtä yhtäaikaa, joten kodinhoito ja lapset ovat olleet minun vastuullani. Häntä ei kiireisinä vuosina juuri kotona paljon näkynyt, lisäksi oli myös vapaa-ajan harrrastukset. Olen ollut aina koti-ihminen, minulle on riittänyt lapset ja kotona puuhailu. Harrastan ainoastaan lenkkeilyä ja lukemista, joskus kirjoitan lehteen jonkin artikkelin. Ajattelin aina, että kun mieheni jää eläkkeelle, meillä on sitten yhteistä aikaa, kun lapset ovat jo lentäneet pesästä. Surukseni huomasin, että näin ei kuitenkaan käynyt. Ainoastaan pakolliset kauppareissut teemme yhdessä. Miehelläni on edelleen lukuisia vapaehtoisia yhdistystöitä, yleensä hän menee aamulehden luettuaan työhuoneeseen, ja ei tule sieltä, kuin kahvi-ja ruoka-aikoina. Eläkkeelle jäätyään hänestä on tullut entistä kärttyisämpi. En osaa oikein puhua hänelle enää mitään, kaikki mitä sanon ärsyttää häntä, jopa äänenpaino on joskus väärä. Elämme nykyisin kahdessa eri kerroksessa, toinen ylhäällä ja toinen alhaalla. Mieheni laittaa työhuoneen oven kiinni ja käy pitkiä keskusteluja omien ystäviensä kanssa. Minulle hänellä ei ole koskaan mitään sanottavaa, ainoastaan kysymys, onko ruoka milloin? Aamuisin juomme kahvit ja syömme aamupalan hiljaisuuden vallitessa. Jos erehdyn sanomaan jotain mikä ei sillä hetkellä miestäni miellytä, hän huutaa ja kiroilee isoon ääneen. Olen sitten valinnut hiljaisuuden, koska en kestä sitä hirveää karjumista. Ainut iloni on musiikki, jota rakastan yli kaiken, silloin voin unohtaa tämän kuihtuneen liittoni, ja haaveilla jostain paremmasta, ihanan musiikin siivin. Meillä ei ole enää muuta yhteistä kuin koti jossa asumme. Olemme täysin vieraantuneet toisistamme, sanoja ei enää ole. Olen joskus ehdottanut avioliittoneuvojalle menemistä, mutta mieheni tyrmäsi ajatuksen täysin. Hänen mielestä kaikki vika on minussa, minä olen häneen mukaansa epänormaali ihminen. Ero on käynyt usein mielessä, mutta mietin, onko näin vanhana, viisikymmentäneljä vuotiaana järkeä erota. Parhaat vuodet on kuitenkin jo takana.
Lueppas tuolta noita virkkujen keski-ikäisten kirjoituksia! Loppuelämään on löytynyt iloa!
Kerronpa sulle oman ratkaisuni: muuten tarinasi oli paljon samanlainen kuin omani..kuin monen muunkin ikäisesi naisen Suomessa..meitä on paljon..Minun miehelläni oli vielä viinan kanssa ongelmia..ei hänen mielestään kuitenkaan..kuulemma ihan normaalia tissutella viikollakin..itse en juo.
Itsekkin mietin tyhjää tulevaisuutta miehen kanssa,jota kohtaan en tuntenut enään mitään..
Edessä olisi ollut kuitenkin pienemmän asunnonkin laitto..turhan suuri meille kahdelle ja työläs omakotitalo..
Puhuin sitten kerran vanhimmalle pojalleni asioistani ja kerroin,etten jaksa enään..halusin erota!
Pojankaan mielestä ei ollut enään syytä jäädä siihen ukon passariksi ja laitoimme asunnon myyntiin..
Poikani hommasi minulle pienen rivitaloasunnon aika läheltä perhettään ja isänsä muutti taholleen..
Ja kuinka onnellinen nyt olenkaan!! 5 vuotta on kulunut erosta! Hymyilen edelleen!!
Teen työtä,mitä voin tehdä kotoa käsin,lapsenlapset pyöräilevät koulun jälkeen luokseni!
Harrastan,liikun, nautin elämästä ja se epätoivo on kadonnut kokonaan! Olen onnellinen!
Ei kenenkään tarvi jäädä siihen kuolleeseen liittoon,jos ei halua! Exään en pidä yhteyttä! En halua!
Nyt on aika sinunkin itsenäistyä uudelleen! Olet urakkasi tehnyt! Lapset on hyvin hoidettu osaltasi!
Jos tunnet epävarmuutta,voisitko puhua lapsillesi epätoivostasi? Pyydä sinä nyt vuorostasi apua heiltä..olethan sinäkin heitä aina auttanut..
Miestä en ole enää halunnut riesaksi..sain niin tarpeekseni edellisen itsekkyydestä..
Mutta eihän sitä tiedä koskaan.. :) Viihdyn kyllä aivan hyvin näinkin!
Sinulle "aika mennyt ei palaa"..Olen samaa mieltä tuon edellisen kanssa..jos liitto on tosiaan noin kuollut,miksi siedät sitä? Voisiko pahemmin olla? Miehesi ylemmyys kuvottaa minua!
Itse olen lähtenyt myös 50 vuotiaana tuollaisesta liitosta ja minuakin lapset auttoivat alkuun asunnon etsinnässä ja muussa..Lapsilta sinunkin kannattaa apua pyytää..muutto on iso homma,jos eroon päädyt!
Se elämä tuntuu yksin niin tavattoman pelottavalta,mutta ei se sitä ole!! Sitä on vain jotenkin piiloutunut kaikelta sinne surkeaan liittoon ja unohtanut sen vapauden hyvät puolet!
Lähde liitoon vaan! Kyllä ne siivet kantaa! Kaikki on sieltä pohjalta katsottuna vain ylöspäin sinistä taivasta!
Sitten tuo Ap..Sinuna kyllä nyt miettisin kaksikin kertaa!! Sinullahan on ihana mies! Hän selvästi välittää sinusta edelleen ja lueppa sinä taas näitä epätoivoisten kirjoituksia,minkälaisia kusipäitä heidän miehistään on tullut vanhemmiten! Teillä on selvästi vielä kiintymystä!!
Etsi miehellesi harrastus,tanssi olisi hyvä! Meilläpäin ainakin toimii tosi hyvä tanssiseura ja sinne oikein mielellään otetaan miehiä! Saat sinäkin sillä aikaa olla omissa hommissasi!
Sulla on kuitenkin siitä harvinaislaatuinen mies,että haluaa edelleen sinun seuraasi! Niin,että pidä siitä
lujasti kiinni!
... surullisesta avioliitostasi.
Parhaat vuodet ovat edessäsi. 54-vuotias ei ole niin kamalan vanha. Etkä oikeastaan vanhakaan. Sinulla on esimerkiksi kuusi pitkää vuotta, ennen kuin olet 6-kymppinen ja sittenkään et suinkaan ole ikäloppu.
Tuossa vaiheessa, kun avioliitto on pelkkä luinen ranko ilman verta ja lihaa, niin voi kyllä sanoa, että mitä kannattaa?
Eroaminen ei ole myöhäistä ollenkaan, jos vain taloudellisesti on mahdollista pärjätä omillaan. Sinulla on eläke. Tee laskelmat ja laita ero harkintaan.
Kun mies noin pistää sinua alta lipan, ja asutte kahden kerroksen väkenä, niin avioliiton jatkamisessa ei ole mitään mieltä.
Nytkö se LiinaAnniina on kääntänyt kelkkansa ja kehoittaakin ihmisiä eroomaan..
Etkö ole ollut aikaisemmin sitä mieltä,et naiset on vaan niin itsekkäitä,kun uskaltavat erota,eivätkä palvo miehiään..? hmm..mielenkiintoista...
En ole robotti, joka ottaa vain yhden hokeman: älkää erotko.
Ihan vaan tilanteen mukaisesti ja tapauskohtaisesti, joskus ero on ainoa ratkaisu.
Töiden jälkeen on kivaa olla yksin ja siis olla vain vaikka jalat sohvapöydällä, niin että joku ei siinä vieressä ole vaihtamassa kanavaa. Miesystäväni ei millään kanssa mienaa tajuta, että mä haluan omaa aikaa. Ja kun sitten otan illan vapaaksi vaikka vain katsoakseni lasten lasta, niin miesystäväni alkaa juopottelemaan ja syyttää minua juomisestaan. MInulla on nuori suhde (2v1kk)tuohon mieheen, mutta olen nyt puoli vuotta taistellut, että saan aikaa itselleni. Kaikki vapaa-aikani pitäisi olla hänen kanssaan ja siitä on ollut erittäin monta keskustelua. Uskon, että oman ajan ottaminen on niin oikein, että ei haittaa vaikka mies juo, kun vain pysyy omassa asunnossaan. Toivottavasti miehesi alkaisi käydä uudessa harrastuksessa, jotta saisit olla kotona aivan yksin. Esim minä olen asiakaspalvelussa ja päivittäin näen ihmisiä tosi paljon, joten yksin ja rauhassa kerään voimia jaksaakseni taas tehdä työtä ja antaa sit taas vuorostaan aikaa miesystävälleni ja meidän yhteiselle harrastukselle. Jaksamista sinulle.
Itse olen kohta viiskymppinen täti ja mies vielä 25v vanhempi. tai susipariha me ollaan,ei ole pappia tarvittu.
Mies on ollut kova tekemään töitä ja jatkoi autokuskina firmassa,vaikka eläkeikä paukkui...
Minä totuin olemaan joko töissä,tai työttömyyden aikana yksin kotona.
Ja nyt kun mieheltä loppui lopultakin työt,niin alkuun oli vaikeata,kun toinen on siinä koko ajan...
Onneksi hän on kova kuntoilemaan ts käy kesällä pitkillä pyörälenkeillä(on ex-kilpapyöräilijä) ja nyt talvellakin väh joka toinen päivöä hiihtämässä.
Mutta silti minulla on tullut outo ongelma; en osaa oikein tehdä mitään kun toinen on siinä koko ajan katsomassa. Tuntuu että jos pitäis vaikka jokin asia puhelimessa hoitaa niin menen mieluummin ulos soittamaan,kuin että toinen kuulisi sen...
Tai pelkäänkö arvostelua,jos toinen näkee minun jotakin tekevän....
En osaa selittää tätä.
Lomat olen aikoja pitänyt itsekseni. Menen maalle yleensä siskon luo ja saan elää siellä niin,ettei mikään aikataulu tai ihminen sanele minulle mitä tehdä.
Saan toteuttaa sellaisiakin juttuja,mitä paljon vanhempi mies voisi pitää tyhminä...
Kuten vaikkapa osallistua joogaan tai käydä kuutamouinnilla. Yksin kun en harrasta kuitenkaan mitään,mikä oikeasti loukkaisi....
Oma aika on arvokasta,vaikka toinen olisi kuinka rakas.Se asia ei muuksi muutu. Ei ole todellakaan hyväksi unohtaa oma itsensä niin tyystin,että ikäänkuin sulautuu toiseen. Se kostautuu aina jossakin vaiheessa.
Alkuperäiseen aloittajaan taas:
Kyse lienee tosiaankin jonkinlaisesta pelistä,vaikkei uskottomuudesta olisiskaan kyse.
Jos todella menitte naimisiin sen vuoksi,että hän saa oleskeluluvan,niin mkä estää nyt eroamasta??
Onko siinä joku aikaraja,ennenkuin voi erota??
Eivät viranomaiset sitä ihmettelisi,ovat jo tottuneet tuohon kuvioon...
Mutta epäilen hänen kyllä niin luulevan,olen kuullut joskus,että hän kyselee tekemisistäni.
Moi!
Varmaankin kompromissi on paikallaan. Jos olisin sinä keskustelisin mieheni kanssa työni luonteesta.Kertoisin että haluan omaa aikaa jotta jaksan tehdä työtäni. Sanoisin että se on minun tapani ladata akkuni,että saan olla yksin,tehden jotain tai olla tekemättä.Esittäisin hänelle toiveen että voisimmeko sopia 1-2-3 yhteistä iltaa keskenään ja kumpikin saisi muina iltoina tehdä omia juttuja. Jos tämä ei sopisi hänelle,ilmoittaisin vain että sepä ikävää koska tulen itse toimimaan näin.Se olisi sitten vain enää ilmoitusluonteinen asia,ei ehdotus.
Joskus on vain opittava sanomaan ei. 50-vuotias voisi jo alkaa opettelemaan.Siitä ei kukaan mene rikki,vähän se voi närästystä aiheuttaa,mutta parempi yksi iso poru kuin jatkuva narina