Näinkö saadaan rasismi pois ja maahanmuuttoasiat kuntoon?
Kaksi provoa. Toinen vastaus ensimmäiseen.
"Olen huomannut itse muslimina, että suomessa ulkomaalaisviha on jotakuinkin samanlaista kuin meitä muslimeja kohtaan Israelissa.
Yritämme elää rauhanomaisesti, emmekä loukkaa ihmisiä missään maassa missä olemmekaan, mutta aina meitä sorretaan koska teillä muilla on niin paha olo uskontonne tuomasta puutteista.
Puutteilla tarkoitan taivaaseen pääsyä, joka ei siis vääräuskoisilla voi tapahtua.
Olen tutkinut kauan muslimien ja juutalaisten yhtenäisiä vaikutteita ja täytyy todeta ettei juutalaiset ole kuin kateellisia muslimien vauraudelle."
"Hei anteeks teille kaikille, kun valehtelin identiteetistäni. Olen suomalainen vakavasta ylipainosta kärsivä syrjäytynyt mies. Asun venäläisen vaimoni Tatjanan kanssa Seinäjoella. Olin pitkään työtön, ja minulla oli suuria vaikeuksia saada suomalaista naisseuraa. Pääsin kuitenkin ylipainoni aiheuttamien sairauksien vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle viime vuonna, 45-vuotiaana. Tuloni nousivat sadalla eurolla kuussa, ja minulla oli vihdoin varaa matkustaa Venäjälle, 45-vuotiaana neitsyenä. Sieltä löysin Tatjanan. Valitettavasti minulla on nyt tippuri, ja kärsin sen jo valmiiksi ylipainoiselle ruholleni aiheuttamista komplikaatioista. Erityisesti minua vituttaa nuo tummat etelän miehet, jotka estivät minua saamasta naista ennen Tatjanaa. Siksi olen loukkaantunut Mot Rasismenin ja Israelilaisen kirjoituksista. Mot Rasismenhan kehuu minun naisensaantiani uhanneita muslimeita ja Israelilainen loukkaa vaimoani Tatjanaa. Pyydän anteeksi teiltä kaikilta, jotka ovat ottaneet kirjoitukseni tosissaan. Olen myös nimimerkin Hans Vorschmack takana."
Ketä tälläinen tikulla silmään tökkiminen hyödyttää? Ottakaa kantaa.
Kaksi provoa. Toinen vastaus ensimmäiseen.
"Olen huomannut itse muslimina, että suomessa ulkomaalaisviha on jotakuinkin samanlaista kuin meitä muslimeja kohtaan Israelissa.
Yritämme elää rauhanomaisesti, emmekä loukkaa ihmisiä missään maassa missä olemmekaan, mutta aina meitä sorretaan koska teillä muilla on niin paha olo uskontonne tuomasta puutteista.
Puutteilla tarkoitan taivaaseen pääsyä, joka ei siis vääräuskoisilla voi tapahtua.
Olen tutkinut kauan muslimien ja juutalaisten yhtenäisiä vaikutteita ja täytyy todeta ettei juutalaiset ole kuin kateellisia muslimien vauraudelle."
"Hei anteeks teille kaikille, kun valehtelin identiteetistäni. Olen suomalainen vakavasta ylipainosta kärsivä syrjäytynyt mies. Asun venäläisen vaimoni Tatjanan kanssa Seinäjoella. Olin pitkään työtön, ja minulla oli suuria vaikeuksia saada suomalaista naisseuraa. Pääsin kuitenkin ylipainoni aiheuttamien sairauksien vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle viime vuonna, 45-vuotiaana. Tuloni nousivat sadalla eurolla kuussa, ja minulla oli vihdoin varaa matkustaa Venäjälle, 45-vuotiaana neitsyenä. Sieltä löysin Tatjanan. Valitettavasti minulla on nyt tippuri, ja kärsin sen jo valmiiksi ylipainoiselle ruholleni aiheuttamista komplikaatioista. Erityisesti minua vituttaa nuo tummat etelän miehet, jotka estivät minua saamasta naista ennen Tatjanaa. Siksi olen loukkaantunut Mot Rasismenin ja Israelilaisen kirjoituksista. Mot Rasismenhan kehuu minun naisensaantiani uhanneita muslimeita ja Israelilainen loukkaa vaimoani Tatjanaa. Pyydän anteeksi teiltä kaikilta, jotka ovat ottaneet kirjoitukseni tosissaan. Olen myös nimimerkin Hans Vorschmack takana."
Ketä tälläinen tikulla silmään tökkiminen hyödyttää? Ottakaa kantaa.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Mä kun luulin, että valvojan tehtävänä on poistaa provo-viestit heti kun niitä tulee tänne. Sen sijaan roikutat niitä täällä viikkotolkulla ja poistat islaminuskoisia kritisoivat viestit. Ehkä nää noin 250 ihmistä, mitkä susta täällä on valittanut (ja kyseessä oli tosiaan vähimmäisarvio) on oikeassa. En itse vaivaudu valittamaan, kun nämä foorumit eivät ole mikään elämäni, mutta olis se varmaan muille keskustelijoille asiallista saada valvoja, joka objektiivisesti puolueettomana valvoisi palstaa ja poistaisi vain aidosti rasistiset sekä turhat provosointi-viestit niin kuin ylläpito tekee.
rasistisuus on laillisella.
Kun et asiasta tiedä periaatteessa mitään, niin miksi pitää "arvioida"? Jos sinulla yhtään on tarkoitus esittää laadukkaita kommentteja ja sitä kautta keskuslullista kompetenssia, niin kuinka ihmeessä em. voi sitä edistää?
Asia on niin, että ilmoitukset asiattomista viesteistä tulevat tietenkin niin ylläpidolle kuin minullekin ja niitä poistetaan kummankin tahon toimesta sen mukaan, kun nämä osuvat niitä lukemaan. Kaikki käydään läpi.
Kun minulla on aikaa, käyn aloituksia läpi jopa järjestään ja jopa niihin postattujen viestien tarkkuudella. Ei liene salaisuus, että usein on niin, että poistot ovat paljolti asiattomista viesteistä tehtyjen ilmoitusten varassa.
Joten jos haluat toimia mielekkäästi, älä täällä rutise "roikkuvista viesteistä", vaan ilmoita niitä asiattomiksi.
Ja on omalla tavallaan liikuttavaa, kun olet solidaarinen täällä kirjoittaville raparasisteille, vaikka perusteenne ovat päinvastaiset. Suosittelen tuollaiseen marinaan kuluvan energian suuntaamista kyllä itse asiasta keskusteluun - mikä taas tässäkin aloituksessani tuntuu jäävän yleisen nimttelyn ja kategorisoinnin alle. Se ei liene kenenkään etu.
"Ei liene salaisuus, että usein on niin, että poistot ovat paljolti asiattomista viesteistä tehtyjen ilmoitusten varassa."
Tässä joku päivä häirikön kirjoiteltua provosointi-aloituksen valitin, ja kun häirikkö minuutteja poiston jälkeen kysyi taas uudessa aloituksessaan, että miksi poistit hänen viestinsä, niin vastasit, että et sinä ole poistanut, että ylläpito sen tekee.
Sellaiset provosointi-viestit eivät sinun aloitteestasi lähde mihinkään. Sen sijaan poistelet islamia kritisoivia viestejä yms. asiallisia.
"Ja on omalla tavallaan liikuttavaa, kun olet solidaarinen täällä kirjoittaville raparasisteille, vaikka perusteenne ovat päinvastaiset."
On ihmisiä, jotka ovat radikaalia islamia vastaan, ja tietynlaisia muslimeja myös. Luuletko minun puoliksi israelilaisena rakastavan muslimeja? Ei islamien vastustaminen tarkoita, että pitää vihata jotakin rotuja. Muslimi on muslimi, rodusta riippumatta. Sinun mielestäsi minun pitäisi olla "solidaarinen" sukulaisiani uhkaavilla itsemurhapommittajille. Ei kaikkien tarvitse olla samaa mieltä kuin sinä. Se ei oikeuta viestien sensurointiin, eikä ole sen peruste.
"Ei islamien vastustaminen tarkoita, että pitää vihata jotakin rotuja."
Nimenomaan. Itse vastustan rasismia ja vihaan rasisteja sydämeni pohjasta. Vastustan voimakkaasti myös islamia. Itseasiassa, jos luemme Koraania ja sunnaa niin huomaamme, että islam on hyvin rasistinen ja fasistinen uskonto.
Rasismi, fasismi, natsismi, kommunismi, islam... Samaa paskaa eri paketeissa.
Jos jossain tapauksessa en ole viestin poiston takana, niin so what.
Poistoperusteet on kirjattu lain mukaan laadittuihin sääntöihin. Ja niitä noudattavat kaikki, jotka moderoinnista huolehtivat. Minä teen sitä ilman palkkaa, ylläpito työnään ja työajoin. Mutta kaikki viestit kohtaavat periaatteessa saman seulan, oli sitten kyseessä provo, islaminvastainen tai israelinvastainen viesti. Raja kulkee siinä, mihin laki sen asettaa - ei siis esim. uskontojen väliin, niin kuin sinä väität sen minun asettavan. Enimmäkseen täällä käytännössä on arvosteltu islamia, mutta tavalla tai toisella usein kritiikittömästi. Sellainen ei käy. Mutta ei käy mikään muukaan kritiikitön arvostelu, semminkin, kun se kohdistuu uskontoihin tms. joka on jollekin ihmiselle hänen identiteettinsä osa.
Islam on Suomessa laillinen uskonto, jota on täysi vapaus harjoittaa, kunhan sen tekee lain mukaan. Sen vuoksi sen kritiikitön arvostelu on paitsi rasistista, myös rikkoo uskonnonvapautta.
Asioista pitää puhua - mutta sääntöjen mukaan.
Mitä viddua höpötät?! Miten niin islamin kriititön arvostelu on rasistista ja uskonnonvapauden vastaista?!?!
Milloin uskonnosta on tullut rotu?
Eihän islami nyt itse asiassa kuulu rasismin perinteisiin kohteisiin - mutta kun tuo islamofobia tuntuu nykyään toimivan vähän samalla logiikalla ja jopa samaan inhimilliseen kohderyhmään - niin olen ottanut moderaattorina vähän omaakin vapautta pitää sitä rasismin yhtenä osana.
ihan kaikille.
Ja myös käyttäytymissäännöt - sinä mukaan lukien.
"niin olen ottanut moderaattorina vähän omaakin vapautta pitää sitä rasismin yhtenä osana. "
ei tämä nyt ihan näin voi mennä. eikö sinun toiminnan pitänyt perustua voimassa olevaan lakiin, eikä omiin tuntemuksiisi?
"Racism is the lowest form of human stupidity, but Islamophobia is the height of common sense."
Ehkäpä oma tunne-elämäni mahtuu sinne äitilain helman alle...
että nämä ovat ihan veljekset kuin ilvekset.
Onko sellaisia sääntöjä...?
Ainakin Suomen laissa ne on kielletty.
Islam ei ole rotu eikä etnisyys. Se ei myöskään ole kansanryhmä. Muslimit toki ovat kansanryhmä, koska he ovat oikeita ihmisiä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että asia johon he uskovat, muuttuisi jotenkin mystisesti kansanryhmäksi.
Islamin kritisoiminen/pilkkaaminen/haukkuminen/mustamaalaaminen/keksi-itse ei voi edes teoriassa olla rasismia, eli rotusortoa.
EROA JO!
Tyytymättömyys sinua kohtaan on lisääntynyt ja lisääntyy edelleen , onko erosi jo lähellä vai tapahtuuko erottaminen?
Rasismi tarkoittaa rotuun/etnisyyteen perustuvaa syrjintää, ja suositeltavaa ja selkeintä olisi käyttää rasismi-termiä vain tässä merkityksessä. Nykyään kuitenkin rasismi-sanaa käytetään usein viittaamaan ylipäätään syrjintään ja diskriminointiin, joka voi perustua esimerkiksi kieleen, kansallisuuteen, uskontoon, ikään tai mihin tahansa muuhun seikkaan. Arabi-imperialistinen uskonnollis-ideologinen “rasismi” — tässä mielessä — on islamin koko lähtökohta ja johtoajatus!
kun sanon näin; ehkäpä ei mahdukaan..
Millä oikeudella sinä yksityisenä henkilönä venytät Suomen lakia julkisella keskustelupalstalla, jossa säännöt perustuvat kuulemma Suomen lakiin? Rajoitat oman mielesi mukaan sananvapautta.
tulkintani lienevät sen sisäpuolella?
- se on syrjintää, joka tällä hetkellä on maassamme liian tavallista - ja tällä palstalla vastustetaan sitä kaikin voimin.
Toivottavasti myös sinäkin teet niin!
Rikollisuus ei ole syrjinnän ulottuvissas ollenkaan.
Tällä palstalla käytetään rasismi -kuvausta kuitenkiin myös keskellä kommenttiasi olevissa konteksteissa.
Oleellista nyt ei kuitenkaan ole nimitykset, vaan se, että syrjintä on kaikinpuolin tuomittavaa.
Selvennä.
Siis rikollista.
Emmekä voi ajatella, että "rikollisuutta syrjittäisiin". Sitä yksinomaan vastustetaan.
Mutta hyvä kun vastustat natsismia.
eikö sulle just sanottu, että sun tulkintas ei aina ole oikea, kuten esmerkiks toi hasardin juttu jota jo anteeks palstalla pyytelit. sen vuoks sä et voi yksityisihmisenä venyttää ja tulkita lakia. varsinkaan kun silloin heikennät jonkun toisen oikeutta mielipiteeseen ja sananvapautta.
dorka
Toisaalta emme voi ajatella, että islamismia syrjittäisiin. Sitä yksinomaan vastustetaan.
siitä, mikä muu sinua nyt vaivaa moderointini suhteen.
Turha marina ei autra ketään, jos sillä ei ole perusteita.
Eivätkä auta myöskään nimittelyt.
Juuri siihen malliin. Lähtökohtana on Suomen laki.
onko natsistinen tai islamistinen toiminta nimenomaisesti määritelty rikolliseksi Suomessa.
Rikollinen toiminta itsessään tietenkin on, ja sitä sinä varmaankin tarkoitat, mutta määritteleekö Suomen laki nuo ed.mainitut rikolliseksi toiminnaksi.
Tiedätkö sinä?
Ko. juttuihin kuitenkin liittyy niin paljon perustuslain vastaisi periaatteita, että sen kautta ne pelautuu automaattisesti tästä yhteiksunnasta ulos.
kirjoitukseen sisältyvää viestiä? Moverhan toi nuo esimerkkijutut vain osoittaakseen, mihin tyyliin nimimerkkien suojassa olevat kirjoittavat. Ja minkä tyyppisistä asioista. Voi herr. jestas sentään. Missä teidän aivonne ovat ja millä te ajattelette?
Edustaako tämä sitä sun mainostamaa oikeudenmukaisuutta?sinä päätät mikä on oikeudenmukaista täysin mielivaltasisesti omien mielipitettesi mukaisesti manipuloiden kirjoittelua , vääristäen.
Etkö tajua , et voi jatkaa valvojana.EROA.
kirjoita vain omalla nimellä , mover.
Ei täällä kukaan sinua puolusta , kukaan itsenäiseen ajatteluun kykenevä ei sitä tee
sääntöjä et noudata sinäkään.
Tuskinpa Suomimummu Mover on. Ainakin mielipiteet vaikuttavat erilaisilta.
Sanoit, ettei kukaan puolusta Moveria. Minä en ainakaan ole Mover, mutta puolustan hänen asemaansa seriffinä. Jonkun on viitsittävä pitää palsta edes jotenkin järjellisenä.
Järjellisyys tulee siitä, kun puskista ei enää saa huudella. Palstan voisi kyllä vaikka sulkea.
Ja jos Suomimummu on Mover, niin aika hyvin se silloin vetää..
suomimummu,eijaksakirjautua taitavat olla moverin alteregoja ja ainoat jotka ovat samaa mieltä moverin kanssa,siis vähemmistönä , yksin todellisuudessa kun ovat sama persoona.
Yhtä tyhmiä ei voi olla kuin tasan yksi.
että en ole kuullut täällä sinun epäilevän näitä minuun osoitettujen lukuisien syytöksien lähteitä samoiksi henkilöiksi...
Turhahan minun on täällä tehdä eroa kehenkään rekkaamattamasti kirjoittavaan, kun sitä ei pysty todistamaan.
Olen vain sanonut, että täällä rassupalstalla en enää kirjoita kuin tällä omalla nikilläni. Uskot tai et.
Jos "eroa" kirjoittaa neljä kertaa peräkkäin - tai vaikka neljä sataa - niin se ei tee tuollaisista ukaaseista yhtään sen kummempia. Tarvitaan yksityiskohtaiset perusteet. Ja niitähän ei tule.
Tässä suhteessa elämä sefuna ei tällä hetkellä ole ollenkaan haasteellista - mutta aika tylsää.
ja hyvä niin. Jos äänestämään pääsisi voisin varauksetta siihen suuntaan kallistua.
katsos - Suomi kuuluu Suomalaisille ja tila vähenee ihmisten mielissä.
Vai - luuletko voittavasi ?
ei - takuulla - kuulu suomalaisille.
tehtiin mitä päätöksiä hyvänsä, niin niiden tulee tapahtua demokraattisten periaatteiden kautta. Siihen on jokaisen tyydyttävä - ja pulinat pois.
Perusteluja on ollut lukuisissa viesteissä kymmeniä , sinut on argumentoitu lukuisia kertoja penkin alle,olet vain niin säälittävän tyhmä että et tajua mitään , sekin on yksi peruste että sinusta täytyy päästä eroon , ja päästäänkin.
Se että itse täällä kehut itseäsi muutaman alter egon avulla ei sua pelasta , paina se paksuun kalloosi.
Noudattaako suomi 24 palsta sitä? Ei noudata.Ja sinäkin tulkitset lakia kuin piru raamattua , lakia mistä et mitään ymmärrä.
niin ihan sen mukaan.
Mutta jos itse et sääntöjä noudata, niin et tietenkään voi tuohon prosessiin osallistua.
sitä tökittävää hyödytä kun pelkän näön menetyksen takia mukanaan tuomana työkyvyttömyyseläkkeenä,tosin tökkijän veroprosentti nousee kun joutuu maksamaan ennenaikaista eläkettä tökitylle eli siis tökitty hyötyy laiskana eniten kun joutuu eläkkeelle eli vastaus on tökitty hyötyy.
kun sen aiheuttajat loppuu...
"Näinkö saadaan rasismi pois ja maahanmuuttoasiat kuntoon?"
Rasismi ei lopu mutta vähenee jos Suomalaisia kohdellaan oikeudenmukaisesti ja reilusti,jonon ohi kiilaajia ei suvaita tai tulee turpaan.Kyllä Suomalaiset auttavat aina hädässä olevia,esim. Haiti,Afganistan.Suurin väärintekijät ovat Suomalaiset virkamiehet (suurinosa naisia) joita hyväuskoisina kusetetaan surutta,He luulevat olevansa auttajia ja siksi luulevat että turvapaikanhakijat on kiitollisuudenvelassa.Kuitenkin totuus on aivan muuta.Miten olisi tulosvastuu pakolaisasiassa.
siitäkin pitäisi tehdä vapaa ehtoista eikä porsastaa verorahoilla.itse en näe mitään syytä miksi sellaiset ketkä eivät tahdo asiaan millään muotoa puuttua pakotetaan verovaroilla mukaan toimintaan.
Ja heti jos minä esim. mainitsen etten usko humanismiin enkä halua auttaa sellaisia ihmisiä joista en välitä pätkääkään, tulee minulle joku näsäviisas omakotitalossa asuva rikkaidenkakara-humanisti lässyttämään että: "Et voi olla tosissasi! Nehän kuolevat siellä." Ihan kuin sen maan ongelmat olisivat juuri minun aiheuttamiani ja minun vastuullani.
Kun ei ole moveria niin ei ole hänestä johtuvia ongelmia ja kun ei ole maahanmuuttajia niin ei ole heistä johtuvia ongelmia.
Ja hei! me emme tarvitse maahanmuuttajia .
joko
a) hallinnon epäoikeudenmukaisista säädöksistä tai
b) hallinnon tekemistä virheistä,
niin katsotaan. Yksi riittää - edes jommasta kummasta.