En voi olla petturi mieheni lähellä intiimisti! Nyt tuntuu siltä etten koskaan enää pysty seksiin hänen kanssaan! Tosin olen vasta hiljattain saanut tietää että miehellä oli monen vuoden suhde,ilmeisesti rakkaus sellainen, toiseen naiseen. En tiedä miten kauan liittomme voi jatkua jos en pysty antamaan kunnolla anteeksi ja unohtamaan. Kertokaa naiset miten olette päässeet tälläisestä eteenpäin? Miten kauan tarvitaan aikaa että haavat paranee ja milloin pystyn olemaan taas mieheni lähellä?:(
en voi olla ....
petettyminäkin
30881
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
tollasen mulkun kanssa oleminen... Sano sille ettei kuule enää paikat kostu siitä!
Oletko päättänyt antaa miehelle anteeksi?
Jos kyllä, niin silloin sinun pitäisi kyetä pistämään tapahtunut aivojesi takanurkkaan ja jatkaa suhdettanne jotakuin kuten ennen tapahtunutta. Tietenkin asioista tulee keskustella, mutta sen ei saisi antaa vaikuttaa negatiivisesti suhteeseenne.
Harvapa moiseen kykenee, jonka takia suhteen lopettaminen on ainoa järkevä vaihtoehto. Eli oletko varma että haluat enää jatkaa miehesi kanssa?
Montako liitoa löytyy,jossa oi jompi kumpi olisi pettänyt,jos teillä on muuten kaikki hyvin,ja side löytyy,en suosittele lopettamista suhteessa,itse annoin anteeksi ,kauan kauan sitten ,enkä ole katunut.
Minä kyllä sanoisin ,että aika parantaa,jos pettäminen ei enää toistu.
Ehkä se liiton jatkuminen voi jatkua vaikket anteeksi voi antaa tahi unohtaa. Mutta kyllä jotain korvaamatonta on särkynyt ikuisiksi ajoiksi pois. Itse yritin ja yritin, kykenin seksiinkin mutta takaraivoon litattu ajatus nosti päätään, tätä se on tehnyt toisen kanssa. Voitko elää sen kanssa. Ja oletko onnellinen sen kanssa.
miksi pitäisi jäädä kitkuttelemaan? kyllä niitä uusia löytyy, tuollaiseen liittoon on turha jäädä.
petturi pihalle ja parempaa kehiin.
Älä edes yritä antaa anteeksi. Ei tarvitse hyväksyä pettämistä.En minä ainakaan voi antaa.Näin omin silmin sängyssä, oksettaa. Miten luulet voivasi enää koskaan luottaa tollaseen äijään. Kuin voi enää koskaan???
Sanoi minulle ,et mee ja tee sama. Ei todellakaan ole sama. Muka tasoissa ollaan. HUHU HUH!! Aivoton mulkku.
Sun pitää nyt antaa aikaa itselles. Nää asiat ei oo mitään päivien tai viikkojen juttuja. Siinä menee vuosia.
ei ole kiire minnekään. Kelaa mitä oikeasti haluat. Täällä ainoa oikea ratkaisu tuntuu olevan ero. Älä anna muiden mielipiteiden vaikuttaa. Se on sun elämäsi. Teet mitä teet, älä hätiköi. Paljon löytyy katkeria, jotka on tehnyt liian nopean päätöksen ja katuvat.
Omasta kokemuksesta voin kertoa, että tuskin koskaan voin enää katsoa miestäni ihaillen ja kunnioittaen. Mies on pettänyt minua monesti. Viimeisestä kerrasta on muutama vuosi. Nyt, kun hän on tullut uskoon ja on "muuttunut mies", hän olettaa että minä olen unohtanut kaiken. Sitä ei voi kuitenkaan koskaan unohtaa. Ja mikä tärkeintä: Vaikka mies olisikin muuttunut, niin hänen tekonsa on jättänyt minuun lähtemättömät jäljet joita ei aika tai mikään muukaan poista. Jos tekee päätöksen että jatkaa elämää miehen kanssa, on asia jotenkin vain pakko hyväksyä. Menee kuitenkin todella kauan aikaa että voit elää yhden kokonaisen päivän ilman tuskaisia ajatuksia tapahtuneesta. Toinen vaihtoehto on se, että miehesi jää pettämisestä kiinni yhä useammin, jolloin se ei enää satuta juuri ollenkaan. Siihenkin tottuu. Valitettavasti.
Meidän lapsemme on saanut alkunsa juuri tuosta syystä. Mieheni oli jäänyt pettämisestä kiinni ja jätin pillerit koska olin aivan varma etten kykynen olemaan tuon ihmisen lähellä enää koskaan. Kun sitten kuitenkin olin (itkin koko toimituksen ajan) niin homma oli sillä selvä. Jäin odottamaan lastamme. Tarkoitukseni oli erota, mutta raskauden huomatessani päätinkin toisin. Raskaus auttoi saamaan ajatuksia muualle, mutta ei se itse ongelmaa parantanut. Pettämistä jatkui kerta toisensa jälkeen. Ja minä hullu olen vieläkin saman paskan kanssa. Ketä voin syyttää onnettomasta elämästä muuta kuin itseäni!!
Kerää kamas ja lähde! Kun jossain on mies joka rakastaa ja arvostaa sua. Älä pelkää jäädä yksin. Et yksin jää kuitenkaan.
Tee niin kuin naapuri teki ja on onnellinen..Naapurissa oli samanlainen mies ,joka petti vaimoaan..
Itse olen vuosi sitten eronnut ja naapurin nainen tuli minulle itkemään suhdettaan pettäjä mieheen..
Siinä keskusteltuamme hän halusi sexiä minulta ja niin päädyimme sänkyyn..Hän ilmoitti jälkeenpäin ,että
tämä tapaus valaisi häntä antamaan anteeksi miehelle....
Ja valitettavasti sitä aikaa tarvitaan paljon. Tapahtunut ei koskaan unohdu, se on takuuvarmaa, asian kanssa on opeteltava elämään, jos haluaa jatkaa. Tuskin anteeksianto on koskaan täydellisestikään mahdollista, mutta ehkä osittain. Jos ymmärrystä tapahtuneelle löytää, sekin ehkä riittää.
Itse olen samassa tilanteessa, nyt on yli vuosi mennyt, kun mieheni salasuhde paljastui, on väännety ja käännetty, itketty, raivottu. Mies ei anna periksi, haluaa kuulemma jatkaa minun kanssani.
On muuttunut, myönnetään, riittääkö se, en tiedä... Mieheni tietää, etten koskaan voi koko sydämestäni antaa anteeksi ja hyväksyy sen, ainakin tässä vaiheessa.
Olen tullut siihen tulokseen, että vastaus tulee aikanaan, mitä minä teen. Olen armahtanut itseäni sen verran, että ajattelen näin: mihin minulla on loppuleleissä kiire, jos nyt vuoden kaksi yritän, niin ehdin vielä silloinkin erota. Nyt on hyvä olla toisaalta, kun mies on lähellä, ymmärtäää ja hänen herkkä puolensa on tullut esiin. Kaikki valheet on tullut esiin, tavallaan hän on "alastomana" edessäni, eikä voi puolustella tekoaa millään lailla. Meidät molemmat on nöyryytetty pohjamutia myöden. On aloitettava alusta yhteinen elämä. Ja aika tuo vastauksen, pystynkö elämään loppuelämääni mieheni kanssa.
Älä vaadi itseltäsi mitään. Elä yksi päivä kerrallaan. Tee asioita, joista nautit. Ole itsekäs, kerrankin ajattele itseäsi. Hyväksy tosiasia, ettet unohda tekoa koskaan, ei sinun tarvitsekaan unohtaa, miksi pitäisi? Mutta voit joskus kääntää asian omaksi vahvuudeksi, vaikka nyt ei tunnukkaan siltä. Me opimme tästä kuitenkin jotain, ihan varmasti. Ja päätös on sinun, ei muiden. Aluksi itsekin ajattelin, että avioero on ainoa mahdollinen ratkaisu. Jos olisin sen jo tehnyt, niin en olisi todellakaan oppinut tästä mitään, asiat olisivat jääneet selvittämättä, nyt niitä on selvitetty ja yhtä tuskaa on ollut. Ei moni pysty edes tähän tunnekuohuun. On katsottava itseäänkin peiliin ja sisimpään. Uskon, että tulevia päiviä varten asia on puitava loppuun. Minä ainakin haluan selvittää asian pohjamutia myöden ennenkuin eroan. Olen sellainen ihminen, että minun on katsottava kaikki asiat "loppuun" asti ennenkuin teen päätöksen. Luotan siihen, että aika auttaa ja tuo varman vastauksen.
Mutta siitä olen varma, että jos mieheni pettää vielä, niin sitten lähden. Silloin luovutan, eikä siihen auta enää mikään. Kyllä mieheni on sairas päästään, jos vielä tämän jälkeen lähtee pettämään, niin kovaa on ollut ja hän on tasan tarkkaan nähnyt, miten pahaa jälkeä hänen teoistaan tuli. Toista mahdollisuutta ei tule, ei pettämiseen totu, en minä ainakaan, vaikka täällä joku niin väittää. Minä en henkisesti kestä toista tälläistä kriisiä. Ja mieheni tietää sen, takuuvarmasti.
jos kuitenki on vielä rakkautta jäljellä. Vaikka sanotaan, että jos toista rakastaa ni ei petä. Toivottavasti asia ei oo näin...
Sillä mieheni jäi kiinni salasuhteesta muutama kuukasi sitten. Tietty kielsi kaiken, kunnes ei voinut enää muuta kuin myöntää. Vannoi ja vakuutti että salasuhde loppuu samantien ja haluaa jatkaa vielä ja lupaa tehdä parhaansa näyttääkseen, että haluaa asiat kuntoon. Annoin mahdollisuuden, sillä rakastan miestäni anyway ja tämä kaikki tuli ihan puun takaa. Luulin, että meillä oli jotain todella ainutlaatuista, sillä vietimme ihan oikeesti paljon aikaa yhdessä, tosin vain viikonloppuisin kun arki menee töitä tehdessä. En olisi ikinä voinut kuvitella, että mieheni pettää minua.
Menin aivan rikki, siis en saanut nukuttua enkä syötyä. Päivät oli yhtä helvettiä. Mutta päätin, että haluan kuitenki vielä yrittää mieheni kanssa. Huomasin myös itsessäni vikoja, jotka halusin korjata, että voisimme olla vielä yhdessä. Emme voi palata enää menneeseen... Teen edelleen joka päivä tämän asian kanssa töitä, mutta nyt on jo hyviäkin päiviä joukossa. Puhisin mieheni kanssa vielä enemmän, mutta hänestä se on kovin tuskallista ja aina tulee jommalle kummalle paha mieli tai molemmille. Tiedän, että jossain vaiheessa on pystyttävä lopettamaan aiheesta puhuminen ja ajatteleminenkin ja jos tähän ei pysty niin kyllä kai se suhde sitten kuitenki päättyy. Mutta olen päättänyt yrittää ja huomion miestäni enemmän ja vietämme nyt myöskin arkisinkin yhdessä enemmän aikaa. Miehenikin huomio minua nykyään paljon ja tuntuu, että meillä on hyvä olla yhdessä. Mutta välillä tulee kuitenkin se paha olo jolle ei vaan voi mitään. Ajatukset karkaa kysymyksiin: miksi meille kävi näin? mitä oikein tapahtui ja miten ylipäätänsä se oli madollista??? Luulen, että ajan myötä helpottaa.
Mutta jos mieheni vielä pettäisi tai jatkaisi salasuhdetta, niin sitä en kestäisi. Uskon, että tämä on meille molemmille tosi kova asia eikä mieskään tässä helpolla pääse. Kova syyllisyydentunne, kun aiheuttaa toiselle sellaista kärsimystä. Mutta nyt olemme kuitenkin päättäneet yrittää.
Voimia muillekin! Sillä niitä tarvitaan
jos tuntuu tuolta niin mitähän helvetin järkeä on jäädä räpiköimään? eiköhän mies ole tiennyt mitä tekee ja siis hyväksynyt riskin siitä etteä avioliitto päättyy.
anna petturimiehen mennä. itse en nimittäin koskaan mietinut tuollaisia asioita, vaan hetiin samantien akan pihalle kun sain tietää sivusuhteesta. sekunnin harkitsin ja sitten seuraavan varttitunin mietin, miten ilmoitan erosta. soitin töihin vaimolle, kerroin asiani ja löin luurin kiinni, sitten vielä muutaman kerran vaimolle luuria korvaan ja deleteä textariin lukematta. kun ei muuten meinannut uskoa, niin virrat pois kännykästä ja sain sitten olla rauhassa.
ja se oli sillä selvä. ei siihen tuon kummempia tarvi.
turha noita on miettiä, paljon helpommalla pääsee ottamalla eron ja etsimällä uuden. uusia kumppaneita kyllä löytyy.
kumppaneita löytyy kyllä, mutta siinäpä se kun, en halua uutta ennenkuin kaluan ja ymmärrän vanhan suhteen probleemat. Mitä se hyödyttäis, että selvittämättä vanhoja asioita säntää uuteen suhteeseen? Ikävä kyllä ne vanhat möröt tuppaavat tulemaan uuteenkin suhteeseen.
Vaikka päätyisin eroon, tuskin sittenkään uutta kumppania heti ottaisin. Sen verran on tullut "opittua" ihmissuhteesta, että varovaiseksi tekee.
Eikä kaikki ole aina niin yksiselitteistä. Ei minusta ole mitenkään rakentavaa etsiä aina syyllistä. Parisuhteessa kun eletään, ei voi aina ajatella, että snä roisto minä enkeli. Usein juuri petetyt loukkaantuvat verisesti ja monet kieltäytyvät juuri niiden tunnekuohujen takia;- eivät halua tai eivät psyty selvittämään asiaa, juostaan pakoon ja sitten juuri se katkeruus jää sisälle kaiveleen, se jos mikä syö miestä.
Kaipa se kuitenkn on kaikkien osapuolten parhaaksi, että avioliiton jatkosta keskustellaan kuitenkin yhdessä. Joo joo, eihän pettäjäkään keskustellut pettämisestään ennen pettämistä, tiedän, mutta en kuitenkaan itse haluaisi astua avioliitostani ulos ilman selitystä. Minusta pettäjä on vastuussa tekemisistään ja velvollinen selittämään, miksi teki niin kuin teki.
" mutta siinäpä se kun, en halua uutta ennenkuin kaluan ja ymmärrän vanhan suhteen probleemat."
tuo on taas täyttä höpöhöpöä. turha niitä on alkaa vatvomaan ja analysoimaan, se oli siinä perkele.
"Mitä se hyödyttäis, että selvittämättä vanhoja asioita säntää uuteen suhteeseen?"
käytännössä monesti tuo asioiden selvittely on vain tekosyy olla tekemättä yhtään mitään ja siis jatkaa elämää petturin kanssa.
"Usein juuri petetyt loukkaantuvat verisesti ja monet kieltäytyvät juuri niiden tunnekuohujen takia;- eivät halua tai eivät psyty selvittämään asiaa, juostaan pakoon ja sitten juuri se katkeruus jää sisälle kaiveleen, se jos mikä syö miestä."
asians elvittäminen on juuri sitä mitä kerroin eli laitetaan suhde katki poikki ja pinoon. turha sitä on jäädä vatvomaan, sitä lopullista syytä tai savuavaa asetta tai jotain yhtä vipua joka oli värässä asennossa tuskin löytyy.
tärkeintä on ottaa elämälleen uusi suunta ja aloittaa sen rivakka toteutus, ei jäädä roikkumaan vanhaan paskaan. mitä hyötyä tuolla apllekin onj äädä märehtimään suhteen vikoja? siinä menee vain aikaa mikään ei etene, sitten kun eroaa vaikka vuotta myöhemmin nini ahdistaa ja vituttaa entistä enemmän.
"Kaipa se kuitenkn on kaikkien osapuolten parhaaksi, että avioliiton jatkosta keskustellaan kuitenkin yhdessä. "
miksi ihmeessä siitä pitäisi keskustella yhdessä jos on päättänyt erota? jatkamiseen tarvitaan yhteinen päätös, eroon riittää yksi. täälläkin vallitsee joku ihne ruotsalainen konsnsus- ja diskuteeraushakuisuus, että pitäisi toisen kanssa päästä johonkin yhteiseen lopputulokseen. roskaa. eihän sillätavalla erota, eroaminen hoidetaan niin että siitä ilmoitetaan toiselle eikä siniä aleta vatvomaan asioita. päätöksen ja sen ilmoittamisen jälkeen voidaan vatvoa vaikka loppuvuosi mutta itse päätös ja sen toteuttaminen pitää mennä edetä eikä jäädä polkeen paikoilleen.
"Minusta pettäjä on vastuussa tekemisistään ja velvollinen selittämään, miksi teki niin kuin teki."
tuskin kertoo
TÄYSIN SAMAA MIELTÄ edellisen kanssa. kun maito on maahan kaatunut, niin turha on sen jälkeen jäädä pällisteleen että mikähän meni vikaan... jokainen itseään arvostava petetty osaa siirtyä elämässään eteenpäin ja jättää tollaset epäluotettavat paskiaiset taakseen. v...u te elätte vaan kerran ja voin kertoo että jos uskallatte tehdä sen siirron että vapautatte itsenne katkaisemalla epäonnisen seurustelusuhteen petturin kanssa, niin varmasti vielä kiitätte siitä itteenne. ennemmin tai myöhemmin.
meitä buenoja on kyllä maailmassa, jotka ei kuuna päivänä aiheuttais puolisolle pettämisestä koituvaa tuskaa.
"meitä buenoja on kyllä maailmassa, jotka ei kuuna päivänä aiheuttais puolisolle pettämisestä koituvaa tuskaa. " Mistäs sen muka tiedät?
Vaimoni oli tuollainen 10 vuotta. Ei pettänyt. Sitten kun menikin vähän huonommin puoli vuotta niin johan alkoi vieras mies panettamaan. No, yhdessä jatketaan nyt toistaiseksi, puoli vuotta on pettämisestä aikaa.
vaikka oon vasta aika nuori, niin mulla on silti todella vankat periaatteet/arvopohja tällasissa asioissa. multa löytyy kaikkia ihmisiä kohtaan peruskunnioitus, mistä en tingi. puhumattakaan että milloinkaan voisin tuottaa rakkaimmalle ihmiselleni mitään tuskaa (sitten kun hänet löydän). kaikki juontaa juurensa hyvästä kotikasvatuksesta ja siitä kuinka hyvin vanhempani toisiaan kohtelivat/kohtelevat. hyvillä tai huonoilla kotioloilla on kauaskantoisemmat merkitykset kuin voi arvatakaan...
ymmärrän, että yllä olevan voi olla sattuneesta syystä vaikea kuvitella, että meitä buenoja todellakin on olemassa. mutta usko pois, jos annat tilaisuuden uudelle suhteelle itää, niin saatat hyvin olla kiitollinen tekemästäsi ratkaisusta koko loppuelämän. mä oon katsos sellanen, että haluan uskoa maailmassa olevan vielä jotain hyvää ja kestävääkin. kyllä on oltava, jos vaan ei sulje siltä silmiään.
kun kasvat ja ikää tulee, mustavalkoisuus ja ehdottomuus pehmenevät kummasti. Huomaat, että ulottuvuuksia löytyy muitakin, niin ettei yhteenkään tilanteeseen ole enää patenttiratkaisua, jokainen tilanne ja tapaus kun on niin erilainen. Elämänkokemus ja viisaus eivät asu nuoruudessa. Sääli, sillä nuoruudessa on paljon muita hyviä ominaisuuksia ;)
Kaikki eivät ajattele samoin kuin sinä. Tiedänpähän sitten varmuudella, mitä teen, kun olen kaikki kortit katsonut. Jos ihminen on sellainen, että haluaa selvittää asiat, niin mitä paha siinä on? Ei kaikista ihmisistä ole vain siihen, että halki poikki ja pinoon.
just sun kaltaisia pessimistejä on maailma täynnä, jotka näkevät ympärillään pelkkää vihaa, pettämistä ja katkeruutta. oon ikäisekseni kokenut aika paljon asioita, joista sulla ei oo mitään tietoa. oon sellanen jääräpää että läpi mennään vaikka harmaan kiven tarvittaessa.
kyllä jotain elämän perusasioita voi hyvin sisäistää jo nuorena.
minua alkaa jo vituttaan tämä "kaikki pettää kummiski"-mantra, jota täällä hoetaan.
vittu kaikki varmaan sitten tekee sopivassa tilanteessa skupolitkin ja sekin on vaan ymmärrettävä yhtenä elämän tosiasiosita.
mutta jos jää käteen se musta pekka, niin turha tulla itkemään menetettyjä vuosia.
Ei ollut tarkoitus loukata.
En minäkään pettämistä hyväksy. Jokaisessa suhteessa se raja vaan vedetään erikseen omanlaisekseen.
Mutta älä vedä vääriä johtopäätöksiä, taitaa johtua vielä nuoruudestasi. Olen nimenomaan optimisti, elämää rakastava enkä todellakaan mistään katkera! Tietenkään en tunne taustojasi, mutta veikkaan edelleenkin ikäsi olevan siellä parinkympin hujakoilla. Kun aikuistut, niin huomaat ehkä sinäkin eron oikean elämän ja mustavalkoisuuden välillä.
Elämäntilanteet muuttuvat, ihmiset muuttuvat, ainoa pysyvä on jatkuva muutos...
Koskaan ei ole niin viisas kuin kaksikymppisenä ;) Elämä opettaa.
Ihmiset ei oo täydellisiä, ne tekee virheitä. Säkään et oo täydellinen. Jos oletat, ettet tule koskaan pettymään mistään, niin sommoro... Täytyy osata antaa myös anteeksi!
Silloin saatat olla enemmän realisti. Huom. realismi ei ole pessimismin synonyymi. Vaimoni ei ole mikään "pettäjätyyppi" vaan hyvinkin rehellinen ja lojaali. Siis kaikessa muussa mutta ei viimekesäisessä pettämisessään. tarvitset kristallipallon, että voit olla varma esimerkksi siitä, että sinä itse et petä, jos sinua joskus petetään. Onko sinulla paljonkin kokemusta parisuhteista? Mihin ne ovat kaatuneet jos niin on käynyt?
menetettyjä vuosia? Tuollaisten selvitysten jälkeen molemmat uskoakseni oppivat itsestään jotain ja vaikka lopulta eroon päädyttäisiin niin virheitä toivottavasti ei enää uusissa suhteissa toistettaisi.
Liian nopeasti luovuttajat ovat mielestäni vähän pelkureita eivätkä uskalla katsoa peiliin ja kysyä: miksi? ja onko minulla jotain osuutta tähän? huomasinko oikeasti merkkejä jo aiemmin mutta suljin vain silmäni ongelmilta? ym. Vaatii sisua käydä kipeitä asioita läpi yksin ja yhdessäkin, olkoon lopputulos vaikka kuitenkin sitten avioero. Voipa sitten jälkeenpäin sanoa itselleen että minä ainakin yritin. Se ehkä auttaa jatkossa jotenkin, olkoon suhteen lopputulos mikä vaan.
Minä nostan hattua näille jotka edes yrittävät korjata ja selvittää näin kipeitä asioita ja tapahtumia.
ajattelin itsekin, miten niin menetettyjä vuosia? Terapeuttimme mukaankin asian läpikäyminen on hyvä asia, päädymme sitten eroon tai emme. Hänen mukaansa on tärkeää, että asia käydään läpi, koska yleensä ne asiat tuppaavat tulemaan kuitenkin jossain vaiheessa taas esiin.
En siis todellakaan itke menetettyjä vuosia, itse olen ratkaisuni nyt tehnyt, jos nyt lähtisin, niin en kuitenkaan pääse tätä asiaa sitenkään nopeimmin pakoon, koska kyllä tämä asia ottaa aina aikansa, eroaa nyt heti tai ei.
minä ainakin aion pieksää vaimoni, jos joskus saan sen kiinni pettämisestä.
en kuitenkaan yritä väittää että jokainen tyyppi tekisi iha saman sopivissa olosuhteissa. ei tee.
ihan vastaavalla tavalla kun jokainen suomalainen mies ei hakkaa pettävää vaimoansa, jokainen ihminen ei petä "vaikka mikä tulis". se on todellista lässytystä ja "kaikki ovat erehtyväisä" ja lässynlää. sama selitys joko toimii sekä pettämisessä että näissä väkivaltahommissakin tai sitten se ei toimi kummassakaan.
Meikäläinen on ainakin sellainen, että haluaa selvittää , analysoida toista ihmistä ja miettiä miksi ero tuli. Nyt ymmärrän omalta osaltani syyn ja aikaa meni siihen 1.5v:)..eli eiköhän surut ole surtu ja aika siirtyä elämässä eteenpäin ja olla onnellinen!