Kamala ystävä

Mulla on ongelma mun ystävän kanssa. Tutustuttiin noin 1,5v sitten baarissa jolloin selvisi että asutaan viereisissä kerrostaloissa, silloin sitten alettiin kaveeraamaan.
Itse olen 26, hän 21 vuotias.
Hän tuolloin vielä seurusteli 5 vuoden suhteessa jonka hän laittoi poikki ja jäi asumaan yksin naapurini. Aluksi hän vaikutti mukavalta ja naurettiin paljon yhdessä mutta sitten aloin huomaamaan hänessä tiettyjä piirteitä.

Esim. Olimme ystävieni kanssa hänen luonaan, ja kävin hänen tietokoneella youtubessa Yhtäkkiä kone tilttasi eikä edes ctrl alt del toiminut, joten oli pakko restartata kone. Hän tuli paikalle ja alkoi huutamaan mitä oon tehny hänen koneelle, syyttelyä jatkui koko illan, muitten kuullen, olin kuulemma saanut viruksen hänen koneelleen. Samana iltana hänen ystävänsä kehui hiuksiani johon hän tokaisi "pelkkää lakkaa koko paska". Niin ja haukkuihan hän deittiänikin rumaksi.

Kesällä autoin häntä tavaroiden kantamisessa niin käytävässä tuli vastaan komea mies, jolloin ilmoitin ystävälleni kiinnostukseni, hän "kiinnostui" miehestä myös. Kertoi minulle kuinka tämä mies vilkuili häntä ikkunasta yms. Kerran töissä ollessani ystäväni lähetti viestin jossa kertoi löytäneensä ja ottaneensa yhteyttä tähän mieheen fasebookissa. Ja kertoi että he menevät treffeille ivallisesti. Jooh... Ei tätä mun ystävää kauaa tää mies kiinnostanu ja otin itse mieheen yhteyttä. Nyt ollaan seurusteltu yli 2kk.

Ystävä pyytelee koko ajan palveluksia, jos on matkoilla pari pv, täytyy käydä hänen kissat ruokkimassa. Välillä kannan kaupasta kissanhiekkaa ja teen muita palveluksia. Muuten hän ei ole yhteydessä. Kun olen itse poissa, hän pyytää palveluksia mieheltäni, esim. voiko käytää apteekissa. Jos hänen pyyntöihin ei suostu hän alkaa kirjaimellisesti huutamaan. Itse en häneltä koskaan pyydä mitään.

Jos teen jotain väärin, esim kun olen hänen kissoja käynyt ruokkimassa, hän soittaa ja syyttää ihan niinkun olis maailmanloppu tulossa.

Miten käsitellä tällasta ihmistä joka polkee hyväsydämmisiä? siis narsistihan tää on.
2562
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

on vaikeaa tunnustaa tämä asia, mutta olin itse joskus aikoinaan tuollainen huono ystävä..
En tajunnut asiaa, ihmettelin vaan miksi kaikki kaverit alkoivat kartella minua.
Lopulta yksi lapsuuden ystäväni antoi tulla kaikki 20 vuoden aikana patoutuneet tunteensa siitä miten kamala narsisti paska olen..
Se oli kova paikka ja menin niin pohjalle että yritin jopa itsemurhaa..
Nyt jälkeenpäin ajatellen tajuan, etten voi syyttää kuin itseäni, mutta toivon että ihmiset olisivat aikaisemmin kertoneet mikä mättää, sen sijaan että alkoivat vain vältellä minua..

Olen pahoillani ystävistä jotka menetin omaa tyhmyyttäni, mutta arvostan nyt todella sitä ystävääni, joka rohkeni kertoa asian todellisen laidan.
Hänenkään kanssa en kuitenkaan enää ole läheinen, nettituttavuus on ainoa mitä hän enää kanssani tahtoo..
Mitä siis opimme tästä?
Sanokaa ihmeessä päin pärstää jos jokin asia pännii!
Oman "huonouteni" tajuttuani olen itsekin oppinut sanomaan asiat suoraan, enkä anna enää kenenkään vain käyttää minua.

Eli:sano suoraan, vaikka vain tekstiviestinä, miltä sinusta tuntuu. Jos sinusta tuntuu että hän vain käyttää sinua niin sano se! Menetät hänet ehkä, mutta se on hänen häpeänsä, ehkä hänkin siitä oppii jotain, joten teet hänelle palveluksen.

Äänestä
  • passauttaa ja moittia häntä.
    Jospa silmät aukeavat, tai jos eivät, niin sano suorat sanat.
    Jossei tyyli muutu, niin laita välit poikki.
    Etsii sitten uuden kiusattavan.
    Näitä pummaavia / palveluttavia ja nalkuttavia "ystäviä" piisaa.
    Tuttavapiirissä on vanhempi mies, joka tarvitsee esim. sokeria / atk apua / vessapaperia keskellä yötä ! Myös lumityöt pitäisi tehdä tämän maailman kuninkaan autolta ja kuskata ilmaiseksi pitkiä matkoja ( ei viitsi ajella pahemmin.) Yllättäen ystävät ovat vähentyneet, nyt mies on uhkaillut entisiä ystäviä ja haukkunut heitä ja perheitään. Omat lapsetkin on haukkunut "pystyyn"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nightelf kirjoitti:

Mulla on ongelma mun ystävän kanssa. Tutustuttiin noin 1,5v sitten baarissa jolloin selvisi että asutaan viereisissä kerrostaloissa, silloin sitten alettiin kaveeraamaan.
Itse olen 26, hän 21 vuotias.
Hän tuolloin vielä seurusteli 5 vuoden suhteessa jonka hän laittoi poikki ja jäi asumaan yksin naapurini. Aluksi hän vaikutti mukavalta ja naurettiin paljon yhdessä mutta sitten aloin huomaamaan hänessä tiettyjä piirteitä.

Esim. Olimme ystävieni kanssa hänen luonaan, ja kävin hänen tietokoneella youtubessa Yhtäkkiä kone tilttasi eikä edes ctrl alt del toiminut, joten oli pakko restartata kone. Hän tuli paikalle ja alkoi huutamaan mitä oon tehny hänen koneelle, syyttelyä jatkui koko illan, muitten kuullen, olin kuulemma saanut viruksen hänen koneelleen. Samana iltana hänen ystävänsä kehui hiuksiani johon hän tokaisi "pelkkää lakkaa koko paska". Niin ja haukkuihan hän deittiänikin rumaksi.

Kesällä autoin häntä tavaroiden kantamisessa niin käytävässä tuli vastaan komea mies, jolloin ilmoitin ystävälleni kiinnostukseni, hän "kiinnostui" miehestä myös. Kertoi minulle kuinka tämä mies vilkuili häntä ikkunasta yms. Kerran töissä ollessani ystäväni lähetti viestin jossa kertoi löytäneensä ja ottaneensa yhteyttä tähän mieheen fasebookissa. Ja kertoi että he menevät treffeille ivallisesti. Jooh... Ei tätä mun ystävää kauaa tää mies kiinnostanu ja otin itse mieheen yhteyttä. Nyt ollaan seurusteltu yli 2kk.

Ystävä pyytelee koko ajan palveluksia, jos on matkoilla pari pv, täytyy käydä hänen kissat ruokkimassa. Välillä kannan kaupasta kissanhiekkaa ja teen muita palveluksia. Muuten hän ei ole yhteydessä. Kun olen itse poissa, hän pyytää palveluksia mieheltäni, esim. voiko käytää apteekissa. Jos hänen pyyntöihin ei suostu hän alkaa kirjaimellisesti huutamaan. Itse en häneltä koskaan pyydä mitään.

Jos teen jotain väärin, esim kun olen hänen kissoja käynyt ruokkimassa, hän soittaa ja syyttää ihan niinkun olis maailmanloppu tulossa.

Miten käsitellä tällasta ihmistä joka polkee hyväsydämmisiä? siis narsistihan tää on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu