Olen olllut yhdessä mieheni kanssa 7kk ja asueet yhdessä 1,5kk. Alku oli onnellista ja iloista aikaa. Suhteemme eteni suht vauhdilla ja päädyimme asumaan lopulta yhdessä.
Viimeiset pari viikkoa ole n ollut omasta mielestäni omituinen ja jopa vähän alakuloinenkin. Lueskelin noita masennus-juttuja tuossa ja mietin että onkohan tää masennusta vai ihan normi-ala -kuloa kun teen omia asioita kuitenkin ihan normaalisti mutta olen huomannut olevani kovin vakava, varsinkin viime päivät. En tunne juurikaan intohimoisia tunteita Kultaani kohtaan samoin kuin aikaisemmin. Viime yönä maatessani hänen kainalossaan hän totesi minulle että hänen oli tosi hyvä olla, huomasin itse että en tuntenut samanlaista hellyyttä kuin aikaisemmin. Mihin ovat tunteeni hätä kohtaan hävinneet?!
Eilen mietiskelin jopa pari sekuntia että olenko oikeasti onnellinen tässä suhteessa.
En ole aikaisemmin ollut suhteessa tai (tietääkseni) sairastanut masennusta.
Ehkä pitäsi jättää Hänet, mutta minulla ei riitä kantti tehdä sitä, koska hänellä on synttäritkin tänään.
En kuitenkaan halua olla taakka hänelle tai muillekaan. Kannattaisiko jutella hänen kanssa asioista?
Viimeiset pari viikkoa ole n ollut omasta mielestäni omituinen ja jopa vähän alakuloinenkin. Lueskelin noita masennus-juttuja tuossa ja mietin että onkohan tää masennusta vai ihan normi-ala -kuloa kun teen omia asioita kuitenkin ihan normaalisti mutta olen huomannut olevani kovin vakava, varsinkin viime päivät. En tunne juurikaan intohimoisia tunteita Kultaani kohtaan samoin kuin aikaisemmin. Viime yönä maatessani hänen kainalossaan hän totesi minulle että hänen oli tosi hyvä olla, huomasin itse että en tuntenut samanlaista hellyyttä kuin aikaisemmin. Mihin ovat tunteeni hätä kohtaan hävinneet?!
Eilen mietiskelin jopa pari sekuntia että olenko oikeasti onnellinen tässä suhteessa.
En ole aikaisemmin ollut suhteessa tai (tietääkseni) sairastanut masennusta.
Ehkä pitäsi jättää Hänet, mutta minulla ei riitä kantti tehdä sitä, koska hänellä on synttäritkin tänään.
En kuitenkaan halua olla taakka hänelle tai muillekaan. Kannattaisiko jutella hänen kanssa asioista?
Vastaukset 10
Vanhimmat
"En ole aikaisemmin ollut suhteessa "
ihan näin kokeneemmän vinkkinä voin kertoa, ettei se vitutus tai masennus aina johdu puoliskosta
Ei sitä heti ensimmäisenä eroamista pidä ajatella kun tulee ongelmia parisuhteessa. Suhteessa on ylä- ja alamäkiä: Joskus vituttaa ja joskus kaivataan hellyyttä. Minusta sinun pitäisi jutella ja jakaa ajatuksia miehesi kanssa eikä hautoa ongelmia yksin.
Juu, kiitos vastauksistanne. Niin olen tehnyt. Kerroin itkien tuntemuksistani poikaystävälleni, ja hän tuli myös hetkellisesti surulliseksi, ressukka jo pelkäsi että jätän hänet. Hän sanoi, että on antanut minun olla omissa oloissa koska hänen mielestään näytti, että kaipaan omaa aikaa. Lisäksi hän pelaa erästä peliä ja on ollut siitä kovin kiinnostunut viimeviikot. Hän pyysi minulta anteeksi ja pahoitteli että oli ollut etäinen. Kuivasin kyyneleeni ja nautimme yhdessä hänelle leipomaani syntymäpäiväkakkua. Joo, oli virhe purkaa asiat juuri hänen synttäripäivänään, mutta se helpotti oloani huomattavasti. Rakastelimme kaksi kertaa peräkkäin ihanasti tuona iltana. Nyt asiat ovat taas menossa kohti parempaa...... tai olivat... Eilen hän kolme kertaa eriasioista äyskäisi minulle. Pyysi kuitenkin anteeksi, ja selitti syiksi sen, että oli nälkäinen, koska ei ollut syönyt päivän mittaan kunnolla, toinen syy oli pelissä, jossa jokin asia ei ollut siten kuin hänen mielestään kuuluisi olla ja se hiukan nyppi häntä. Pyysin häneltä apua tehdessäni opintoihini liittyvää tehtävää, ja hän auttoi, tai yritti auttaa, mutta ohjelmassa oli jokin hullusti eikä hän saanut ongelmaa ratkaistua, ja hän purki sitten turhautumisensa äyskäisemällä minulle. Hän on sen luontoinen, että jos häntä vaivaa jokin asia, eikä hän saa purettua sitä, hän purkaa sen välillä minuun. En pidä siitä piirteestä hänessä, mutta minussakin on samanlaisia piirteitä, joten toisaalta ymmärrän häntä.
Mutta siis, pointtini tässä onkin se, että tulisiko minun sietää tuota äyskimistä vai kannattaisiko minun jättää hänet.
no joo ei tuo välttämättä sitä meinaa että jättää pitäisi tuo tyyppi, kun yleensä suhteet on sellaisia että ei joka päivä vaan jaksa olla intohimoinen ja allekirjoittaneella on myös tämä kevät aina samanlaista niin sanottua kevätväsymyksen aikaa. Mutta juu kannattais puhua siu tyypille noista asioista niin sekin ehkä tietääs sitte auttaa ;D kun me kaksilahkeiset ollaan välillä jonkiverra sokeita porsaita
Keskustelkaa miehen kanssa avoimesti kaikesta ja ei tuo nyt mun mielestä mitenkään masennukselta kuulosta. Jos olisit masentunut niin sitä diagnoosia ei edes parin-kolmen päivän masntuneisuuden takia kylläkää tehdä Se vaatii jo todella paljon pitemmän ajan jakson et koko masennusta edes ajatellaan.
Voi olla et ootte toiminu kyl aika nopeesti ja ette varmaan oo ehkä sit ihan kaikesta puhunu avoimesti keskenänne. Kyl noit tuntemuksia varmaan jokaiselle ennen putkää tulee et jää miettimään oliko tää sittenkään oikea ratkaisu, mut ite ainakin oon huomannu et sillo pitää kyllä puhua ja hyvin avoimesti. Voit huomata et se mikä sua painaa häipyykin sen keskustelun myötä.
Eli älä nyt missään tapauksessa edes ajattele vielä tuossa vaiheessa jättäväs miestä kun et ole asiaa mitenkään edes yrittäny selvittää. Pelottaako sinua jotenkin tulevaisuus, minkä siinä koet epävarmana/pelottavana? Puhu näistä tunteista avoimesti ja muista et kyllä itse kukin tahtoo välillä olla masentunut vaikkei se mitään vakavaa oliskaan..se vaan kuuluu elämään et sellaisiakin jaksoja aina välillä tulee.
Elämässä on erilaisia vaiheita, parisuhteessa on erilaisia vaiheita. Voisit mennä kirjastoon tai kirjakauppaan, ja etsiä asiallista kirjallisuutta aiheesta. Rakastumisvaihe on kuumaa huumaa, mutta siitä tunteet tasoittuvat. Elämä ei ole jatkuvaa ylämäkeä, ei kroppa eikä mieli kestä jatkuvaa euforista hormonimyrskyä. Sinulla voi olla jonkinlainen "tasannevaihe". Rakastumisen huuman jälkeen olet etsimässä sitä jokapäiväistä arkielämän rakkautta. Jos suhteessa ei ole muuta radikaalia vikaa, niin ei kannata lähteä etsimään uutta euforista rakkautta, vaan pysyä nykyisessä tilanteessa. Muutoin saatat juosta koko elämäsi rakkauden perässä sitä todella koskaan löytämättä. Miehesi saattaakin olla jo seuraavassa vaiheessa, ja nauttia arkisesta arjesta. Puolisoiden tunteetkaan eivät kulje aina samaa tahtia. On luonnollista, että alkuvaiheessa yhteen muuton jälkeen seuraa pieni epäilysvaihe. Onhan siinä kohdannut kahden erillisen ihmisen erilaiset tavat ja tyylit, ja kahden elämässä vaaditaan kompromisseja. Onnea elämän matkaan!
sen jälkeen alkaa se arjen poikanen..
Monet odottaa sen puolison olevan sen,jonka pitäisi koko ajan olla sirkustirehtööri ja keksiä koko ajan jotakin mielenkiintoista ja jännää!!
Näinhän se ei ole..jokaisella on vastuu omassa suhteessa pitää se mielenkiinto yllä,eikä jäädä passiivisena odottamaan kuuta taivaalta! keksi jotain piristystä arkeenne! Harrastakaa vaikka jotain yhteistä kivaa!!
Muksujen tekoa älä haaveilekkaan vielä vuosikausiin!!
Jätä kaveri jos ei mitään muuta yhteistä ollutkaan! Nuoren kuuluu olla nuori,eikä ruveta heti sitä kotista leikkiin! Sitä ehtii myöhemminkin! Huolehdi ehkäisystä kuitenkin!!
Kiitti vastauksesta, juu ei olla kumpikaan hankkimassa lapsia viel vuosiin, tuskin ollenkaan.
ehkäisystä pidetään kyllä huolta :)
Minä jos kuka olen "raskauskammoinen" enkä ole ajatellut missään vaiheessa hankkia lapsia.
ehkä sulla on kuukautiset tulossa tai mahdollisesti vasta olleet tjn. Ei toi nyt kuulosta ihan siltä että sun pitäisi vielä jättää toinen, ei aina ole sellaista kiihkoa vaan arkea joka pitäisi tajuta olevan ihan normaalia.
Ottaa päähän ihmiset jotka on valmiita luovuttamaan heti, kun tulee tunne ettei nyt ihan hirveesti himoitsekaan toista just nyt.