muka tapahtuu? Minä ei ymmärrä.
Mitä maaliskuussa
iraaaq
13305
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
varmaankin lisää terrori-iskuja
lähtien ulkomaalaisista on kiellettyä kirjoittaa negatiivisia asioita vaikka ne olisivatkin faktoja.
Irakissa on parlamenttivaalit. Tukholmassa on yksi äänestyspiste ulkomailla asuville irakilaisille. Oma kultani on menossa sinne äänestämään.
Tämänhetkiset pommi-iskut johtuvat todennäköisesti tulevista vaaleista. Koettavat pelotella ihmisiä, etteivät uskaltaisi lähteä äänestämään.
jep, ehkä sen jälkeen kirjoitella ympäripyöreämmin mutta jokainen kuitenkin tietää mistä puhutaan
ruotsissahan tilanne on jo näin, siellä sensuuri näissä asioissa on kovempi kuin suomessa, mutta yhtä kaikki kiertoilmaisuilla yms. asioista keskustellaan
Samoinhan on aina toimittu totalitaarisissa valtioissa, keskustelu muuttuu jonkinlaiselle koodikielelle kun suoria ilmaisuja ei saa käyttää, samoin tapahtuu suomessa
jo asian eteenpäin viemiseen.
olihan teidän esikuvillannekin koodi kieliä kansanmurhille, kuten lopullinen ratkaisu ym...Kyllä te keksitte, mutta muistattekohan te miten siinä lopussa kävi, kuten yleensä häviäjälle käy, niinkuin Nurenbergissä aikoinaan kävi;)
Jos tosiaan erittelee tekstin viittein joku/jotkut, yleistämiseltä vältytään. Ja jos se nyt unohtuu, että lauseesta tulee lähinnä passiivimuotoinen kuten "naimaassa huorataan", voi vedota siihen, että jokainen tai kaikki-sanakin puuttuu.
Sairas ilmiö sinänsä viedä sananvapaus. Itse ongelmia se ei vie.
Vie itsesi hirteen mulkustasi, pienimunainen.
...........
Että pienimunaiset nai aasialaisia ämmiä.
afrikkalaiset kyntävät mielellään lihaisempia muijia.
säälittää hyttyspilit.
suomessa piisaa tonnikeijukaisia.
Tasokkaampi nainen pitää kunnostaan huolta eli ei ole oleskelulupaa kyttäävän afron puskettavana.