On tässä joutunut taas olemaan niin sosiaalista, että on se ihanaa kun saa välillä tehdä töitä oman kodin rauhassa ja ilman mitään vieraita! Meinaan ihmiset on kivoja, mutta välillä sitä kaipaa, että saa olla ihan itsekseen. Olisiko edes mahdollista sellainen kumppani, joka ymmärtäisi että joskus sitä kaipaa vaan itsekseen oloa? Ainoa vaihtoehto toimivalle parisuhteelle taitaisi siis olla erämökin osto ja sinne sitten mennä möllöttämään, kun käy liian tiiviiksi yhdessä oleilu:D
muita tyytyväisiä sinkkuja?
määäääääääääääääääää
15342
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
No periaatteessa kyllä. Ei mulla tuollaista systeemiä mitään vastaan olisi :)
(tämä ei ole surkea repliikki, vain toteamus tuosta ideasta.)
Do niin. Te sitten löysitte toisenne. Onnea vaan.
Tulitko mustasukkaiseksi? Ei kannata semmoinen tässä elämässä, se on aika turha tunne.
Oliko viestin tarkoitus kysyä, ovatko muut palstalaiset tyytyväisiä - mihin? Elämään? Kyllä maar, kiitos vaan kysymästä. Töissä rutiinihommien suma on purkautunut ja pääsee taas keskittymään mielenkiintoisempiin haasteisiin, ja vapaa-ajallakin on juuri sen verran hommia, etten ehdi pitkästymään. Harmi tietysti, etten voi jakaa vapaa-aikaani kenenkään kanssa (ellei joitain kansanopistokurssikavereita laske), mutta minä olenkin toisaalta sellainen ihminen, jonka akut latautuvat silloin kun on yksin. Liika sosiaalisuus kuluttaa. Tämä kyllä askarruttaa joskus. Kun minusta tuntuu muutenkin, ettei minusta välttämättä ole ylipäätään parisuhteisiin, niin ei tämäkään helpota. Kumppanin pitäisi ymmärtää, jos haluan joskus olla yksin. Yhteen muuttaminen siis voisi olla odotettua kovempi pala. Toisaalta taas olen muutenkin sitä mieltä, että parisuhteessa eläessä ei tarvitse eikä pidä olla kaiken aikaa yhdessä, vaan olisi hyvä olla omiakin juttuja. Mikään ei nuorena ollut ärsyttävämpää kuin se, että kavereita katosi sitä mukaa kun tyttöystävä löytyi, ja sitten ei puoleen vuoteen kuullut kaverista mitään, kun se oli aina jonnekin menossa. Sitten kyllä löytyi aikaa kun oli tullut ero ja ihmeteltiin, että missä ne kaverit ovat.
Tyytyväisiä elämään ja tyytyväisiä sinkkuuteen. Sinun tekstejäsi on täältä mukava lukea, koska niissä on aina ajatusta! Tosin ei samaa huumoriarvoa, kuin joissain älyvapaissa sepustuksissa:D
Paljolti hain juuri tuota, että ymmärtääkö joku muu parisuhteen siltä kannalta, että siinäkin on saatava olla yksin. Itse olen muutamaan kertaan naisen kanssa asunut, mutta mitä enemmän ikää tulee, sitä korkeammaksi tuntuu, että kasvaa kynnys sellaiseen lähteä. Nyt tuntuisi mahdottomalta, että tähän tulisi joku ihminen pysyvästi sohlottamaan, kun olen itse rakentaman talon saanut pikkuhiljaa sellaiseksi kuin haluan. Tosin talo oli yhteinen projekti erään naisen kanssa, mutta piruuttani rakensin sen eron jälkeen loppuun:)
En siis hyväksy sitä, että kukaan tulisi tähän sanomaan mitään siitä, miten minun pitäisi olla ja elää ja toisaalta en voisi kuvitellakaan suhdetta niin heikon ihmisen kanssa, joka vain tulisi ja olisi mitäänsanomaton lisä. Niinpä kiitän luojaa, että olen hyvällä omatunnolla sinkku!
omasta mielestä ideaalitilanne koska elän kaukosuhteessa. Mies asuu n.50 kilsan päässä ja nähdään viikonloppuisin.
Kummallakin on siis oma vapaus viikot touhuta mitä halutaan omissa oloissamme ja sitten viikonloput vietetään tiiviisti yhdessä ja suhde toimii.
Toki tulevaisuudessa jos suhde pelaa hyvin ja kehittyy olisi mukava muuttaa saman katon alle, mutta vielä ei ole sellaista ajatusta.
Olen siis tyytyväinen omissa oloissani oman kodin rauhassa viikolla ja viikonloppuisin tyytyväisenä vietän rakkaan kanssa aikaa.
Olen aina sanonut, että kaukosuhde on paras suhde, kun ei tarvitse toista liian usein nähdä:)
Täytyy kyllä tulla teidän keskustelun väliin ja todeta sekin, että toisaalta en itse haluaisi kaukosuhdettakaan. Tarkoitan, että jos joka viikonloppu pitäisi matkata satoja kilometrejä, niin sekin söisi suhdetta, ja voisi alkuvaiheessa kaataakin sen. Parasta olisi, jos asuisi yhdessä ja jotenkin huomaisin, että kyllä sittenkin osaan elää jonkun kanssa, ja sen yksinolon voisi hoitaa vaikka niin, että on ne omat harrastukset, joihin ei koeta tarvetta raahata toista mukaan. Tai sitten jos molemmat asuisi samassa kaupungissa tai pääkaupunkiseudulla. Tosin täällä ei sinkkunaisia ole, ei ainakaan vapaita. Varattuja sinkkunaisia (!) sitäkin enemmän ja niitä, joille kelpaa vain jonkun urheilulajin vähintään Suomen mestari tai joku muu turbomenestyjä.
enemmän kokemusta kaukosuhteista, kuin muunlaisista suhteista ja täytyy sanoa kyllä että ei se matkustelu mitään kaada. Kun tietää että pian taas näkee ja odottaa viikonloppua niin se matkustelu siinä on todella pieni paha.
Varsinkin kun tällä hetkellä mies hakee ja vie ;D (Siitä on tosin hieman huono omatunto, koska hän ei suostu bensarahaakaan ottamaan)
Ja me asumme pääkaupunkiseudulla.
Kun asiaa miettii, niin eihän se kaukosuhde mikään ihanne ole. Ennemmin se on sellainen olosuhteitten pakko, joka taas luo sellaisen suhteen, jossa on omaa tilaa. Ehkä paras olisikin sellainen henkinen kaukosuhde eli asutaan lähekkäin, mutta vietetään omaa elämää:) Tosin itse olen tuohon reissailuun niin tottunut, että en osannut edes ajatella etäisyyttä tuolta kannalta.
Joku 50 kilometriä ei tietty ole pahakaan, ja pääkaupunkiseudulle sovitettuna sehän ei loppujen lopuksi ole kummoinenkaan matka. Espoosta Helsingin kautta Vantaalle tai Itä-Helsinkiin (oma kuntansa!), siinä se. Jos olisi oma auto, niin se vielä helpottaisi, mutta itse kannatan joukkoliikennettä (yksi syy, miksi olen sinkku. Kaikilla miehillä on auto, joten jos henkilöllä ei ole autoa, hän ei ole mies).
pääkaupunkiseudulla autolla ei oikeasti tee mitään, kun kaikkialle pääsee niin hyvin julkisilla. Se ei ole mikään miehen mitta.
Tässä tapauksessa auto on pakko olla, koska mies asuu sen verran korvessa vaikka pääkaupunkiseutua onkin, eikä julkiset oikein kulje kunnolla.
Kyllä mä olen ainakin todella tyytyväinen omaan sinkkuuteeni. Olen vapaa tekemään, mitä haluan ja menemään minne haluan, neuvottelematta kenenkään kanssa siitä etukäteen. Rakastan myös omaa rauhaani. Jos joskus parisuhteeseen enää ryhdyn niin siinä täytyy olla mahdollisuus myös omaan rauhaan, vaikkakin se on parisuhteessa sitten ihan eri asia käytännössä, kuin sinkkuna ollessa. Parisuhteessa ei voi vain mitään sanomatta vetäytyä omaan rauhaan ja olla pitämättä yhteyttä toiseen vaan pitää selittää tilanne aina toiselle... ja muutenkin parisuhde vaatisi enemmän aikaa yhdessä kuin minulla olisi nyt antaa.
Hyvin sanottu siinä ylhäällä! Sitä paitsi parisuhteet tuppaavat kestämään korkeintaan sen parisen vuotta, kun joko minä tai mies kyllästyy. Sitten on taas sydänsurua ja uuden "uhrin" etsiminen edessä ja pahimmillaan jopa kämpän etsintä ja muutto, jos on erehdytty muuttamaan yhteen. Naurattaa ihan hulluna jutut seitsemän vuoden kriiseistä parisuhteissa, nykyään pitäisi kai puhua seitsemän viikon tai korkeintaan seitsemän kuukauden kriiseistä, sillä mikä suhde enää nykyään kestää muutamaa vuotta kauempaa?
Ei viitsi edes vaivautua moiseen vaihtorumbaan, sillä siihen kun on kerran ruvennut, eipä sitä taida enää osata olla yksin. Itsensä kanssahan se loppuelämä varmasti vietetään, joten sijoitan siis aikani, vaivani ja rahani itseeni.
Minua itseasiassa naurattaa aina, kun kuuntelen tuttavien kertomuksia parishteistaan. Ystävät yrittävät kehuskella miehillään, mutta kertovat juuri niitä ärsyttäviä asioita, joita suhteessa tulee ilmi. Kaikista niistä miesten tempauksista muistan aina sen, miksi itse olen sinkku. Nyt äkkiseltään ajateltuna minulle ei tule mieleen yhtään pariskuntaa lähipiiristäni, joilla olisi hyvä ja onnellinen parisuhde. ..Surullista.