AUTTAKAA!

Olen seurustellut poikaystäväni kanssa kolmisen vuotta. Hän petti minua suhteemme alkuaikoina humalassa baari-illan päätteeksi, koska oli mukamas mustasukkainen ja luuli minun olevan pettämässä häntä ja että minä en ole tosissani hänen kanssaan. Itse olin kiltisti yksin kotona, enkä pettämässä häntä.
Annoin pettämisen anteeksi jonkun aikaa vihoiteltuani (ja kostettuani, vaikkei hän sitä tiedäkkään). Vielä yli kahden vuoden jälkeenkin tuo hänen yhdenillanjuttunsa vaivaa minua ja muistuttelen häntä siitä usein varsinkin riitojen yhteydessä. Mietin asiaa myös itsekseni ja välillä tuntuu etten yksinkertaisesti pysty unohtamaan sitä ja että minun on jätettävä poikaystäväni sen takia. Tuo tuntuu aikamoiselta ylireagoinnilta koska tapahtuneesta on kuitenkin yli kaksi vuotta! Miten pystyn hyväksymään/käsittelemään/unohtamaan sen? Oman kostamiseni ajattelu ei myöskään milläänlailla tasapainota tilannetta vaikka luulisi..
4440
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Moi!

Vaikeaahan se on, kun luottamus menee. Minusta toimit hienosti tilanteessa, kun yritit antaa anteeksi tätä ikävää ja typerää itsekästä tekoa jonka kaverisi teki.

Minusta tuntuu, ettet pääse tämän asian ylitse suhteessanne, voisit miettiä asiaa siltä kannalta olisiko suhde kuitenkin osaltasi jo "ohitse", kun se vielä vaivaa mieltäsi. Pidemmän päälle tuntuu ikävältä ajatella, ettet voi luottaa kumppaniisi, ja kuitenkin pari suhteen ehkäpä tärkeimpiä rakennus palikoita on keskinäinen luottamus ja turvallisuuden tunne...

Äänestä
  • Viime yönä näin unta, että poikaystäväni teki sen taas. Olen nähnyt tälläisiä unia lukemattomia kertoja aiemminkin, mutta tällä kertaa olin unessa vain tavallaan helpottunut enkä vihainen...?! Mitäs tämä nyt sitten tarkoittaa? Sitäkö että alitajunnassa ajattelen, että olisi helpompaa jos se vaan tapahtuisi pian uudestaan enkä enää antaisi anteeksi, silloin loppuisi tämä pelko ja odottaminen että milloin hän pettää uudestaan. Jos hän sen tekisi, se tuntuisi ihan kauhealta - paljon kauheammalta kuin silloin kun olimme tapailleet vasta muutaman kuukauden. Nyt kun asumme yhdessä ihanassa talossa ja meillä on yhteistä omaisuutta ja yhteisiä vuosia takana 3. Elämäni menisi ihan sirpaleiksi enkä ikinä koskaan enää voisi luottaa keneenkään ja olisin kaikille koko ajan vihainen ja katkera. Pelottavaa tässä on se, että se on oikeasti ihan mahdollista, että uneni käy toteen joku päivä. Varsinkin kun poikaystäväni on pettänyt aiempiakin tyttöystäviään.
    Onko kukaan ikinä oikeasti päässyt pettämisestä yli ja ollut sen jälkeen onnellinen parisuhteessa saman ihmisen kanssa?

    Äänestä

" Tuo tuntuu aikamoiselta ylireagoinnilta koska tapahtuneesta on kuitenkin yli kaksi vuotta!"

ei se ole ylireagointia

sun olis pitänyt tehdä eropäätös jo 2v sitten. se oli virheesi ja siksi olet kärvistellyt pitkän aikaa.

Äänestä

ymmärrä tollasta vatulointia! Yhtä hyvin voit elää elämäs peläten, että salama iskee suhun - juu, ja se voi iskeä kakskin kertaa samaan ihmiseen! No... Sä olet tilitkin tasannut - ilmeisesti pystyit tekemään sen sitten tosta vaan, joten ei varmaan tuottais vaikeuksia tulevaisuudessakaan...
Otas nyt järki käteen! Onko poikaystäväsi ton yhden kerran jälkeen antanut oikeasti sulle aihetta epäillä, että hän pettää sua?! Voisko olla mitään tekemistä tolla sun takaisin pettämisen helppoudella sen kans, että pelkäät poikaystäväsi pettävän taas?
No, ei toi kauheen hyvältä kuulosta... Hyvät puitteet onnelliselle elämälle, mutta kun menneisyys sua kerran noin kovasti rassaa, niin kannattaa nostaa kytkintä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


raastavaa... kirjoitti:

Olen seurustellut poikaystäväni kanssa kolmisen vuotta. Hän petti minua suhteemme alkuaikoina humalassa baari-illan päätteeksi, koska oli mukamas mustasukkainen ja luuli minun olevan pettämässä häntä ja että minä en ole tosissani hänen kanssaan. Itse olin kiltisti yksin kotona, enkä pettämässä häntä.
Annoin pettämisen anteeksi jonkun aikaa vihoiteltuani (ja kostettuani, vaikkei hän sitä tiedäkkään). Vielä yli kahden vuoden jälkeenkin tuo hänen yhdenillanjuttunsa vaivaa minua ja muistuttelen häntä siitä usein varsinkin riitojen yhteydessä. Mietin asiaa myös itsekseni ja välillä tuntuu etten yksinkertaisesti pysty unohtamaan sitä ja että minun on jätettävä poikaystäväni sen takia. Tuo tuntuu aikamoiselta ylireagoinnilta koska tapahtuneesta on kuitenkin yli kaksi vuotta! Miten pystyn hyväksymään/käsittelemään/unohtamaan sen? Oman kostamiseni ajattelu ei myöskään milläänlailla tasapainota tilannetta vaikka luulisi..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu