Intiaanipäällikkö Seattle saattaisi todeta nykyään näin:
Suuri päällikkö välittää meille sanan, että hän haluaa ostaa meidän nahkamme. Suuri päällikkö lähettää meille myös ystävyyden sanoja ja vaikuttaa hyvää tahtoaan meille. Se on hänelle kunniaksi, sillä me tiedämme, että suuri päällikkö voi tulla määräysten kanssa ja ottaa nahkamme, ellemme myy sitä itse, ilmaiseksi tai pilkkahinnalla.
Kuinka kukaan voi ostaa tai myydä ajatuksiamme, tekojamme, arvomme? Koko ajatus on meille outo. Ellemme omista ajatuksen vapautta tai olemassaolon oikeutusta, kuinka kukaan voi ne ostaa?
Jokainen pala nahkaamme on pyhä kanssaeläjilleni. Jokainen ohikiitänyt hetki, hengityksen huokaus, uupuneiden silmien usvainen katse, hoippuva askellus, sumea kynänpiirto, joka ikinen selkänahastamme skalpeerattu neliösentti on pyhä muistoissamme ja kokemuksissamme. Käytävillä lamoavat laatat kuljettavat uurteissaan menneiden päivien ja ylikulkeneiden kengänpohjien muistoja. Ylöspäin vievän käärmeen kiemurteleviin etenemiin ja hetken lepoa antaviin tasanteisiin liittyvät otsalla karpaloivat pisarat, joita suuri päällikkö ei näe. Häneltä unohduksissa on päivät, jolloin hän itse näki päivänvalon vain käytävän ikkunasta estradia kohti kulkiessaan.
Mutta meiltä edesmenneet eivät koskaan unohda tätä ihmeellistä aikaa. Mekään emme unohda. Aika vei meiltä heidät: ne, jotka taistelivat tai nujertuvat vieressämme. Me olemme luopuneet niin monista ystävistä, kollegoista, vertaistukijoista, rinnallakulkijoista, niistä, jotka saivat, uskalsivat, voivat valita tai joutuivat valitsemaan toisin.
Kun suuri päällikkö lähettää meille sanan, että hän haluaa ostaa lisää nahkaamme, hän vaatii meiltä todella paljon. Suuri päällikkö sanoo, että hän varaa meille paikan jossain päin maakuntaa, maata, maanosaa tai universumia, jossa voimme elää omissa oloissamme, levossa ja rauhassa vuorokauden ympäri työtämme tehden lannistumatta ja uupumatta toisiimme tukeutuen. Aina ja ikuisesti, kunnes maamme hallituksen asettama määräaika umpeutuu.
Me siis harkitsemme tarjousta ostaa lisää meidän nahkamme, mutta se ei ole helppoa. Me olemme jo uhranneet perheemme, ystävämme, lempiharrastuksemme, pyhät ja arjet, päivämme ja yömme, syksymme, talvemme, keväämme ja kesämme. Emme enää havaitse syksyn lehtien varisemista, ensimmäisiä kuurankukkia, lapsia liukumäessä, puun latvaan yhteen keräytyneitä variksia, kalliolta tippuvia vesipisaroita, lakaisukoneen jäljiltä nousevaa hiekanpölyä, sitruunankeltaista alkukevään aurinkoa, tummanvihreäksi syveneviä hiirenkorvia, pisamia ja rusketusta iholla, koleaksi käyviä aallonpärskeitä, riitteisiä kuralammikoita, vastaantulijan katsetta. Emme tunnista aamua illasta tai siskoa veljestä.
Jos me myymme lisää nahkaamme, meidän täytyy muistaa, että se on pyhä. Jokainen ohi häilyvä päivä todistaa arvostamme tässä maailmanpyörässä, jota oravanpyöräksikin kutsutaan. 24/7 on jo kääntymässä 1440/24:ksi ja kvartaaleista on siirrytty heksajärjestelmään. Meidän heksamme ulottuu kuitenkin tästä hetkestä tuoneen. Jokainen mielessä häilähtävä kuva, tuoksu, tunnelma ja ihossa tuntuva isku, viilto ja puristus muistuttavat elämän tapahtumista, kohtaamisista ja näkyvät loppuiän ruumiissamme ja painuu mieleemme.
Meitä tulee kohdella kuin verisukulaista. Rotumme voi vaihdella hennosta valkeasta raavaaseen mustaan ja kaikkiin harmaansävyihin niiden väliltä. Veremme on kuitenkin yhtä ja arvomme on yhtäläinen sukupuolesta, iästä, alkuperästä, kielestä, uskonnosta, vakaumuksesta, mielipiteestä, terveydentilasta ja vammoistamme huolimatta. Onko suuresta päälliköstä tullut muukalainen keskuuteemme, joka tulee ja ottaa, mitä tarvitsee, kohtelee meitä kuin tavaraa? Kulkukauppias, joka hylkää rikkimenneen, ostaa uutta, kun vanha ei enää kelpaa tai riitä, unohtaa oikeutemme ja myy kuin lasihelmiä tai kameleita. Minä olen yksinkertainen enkä ymmärrä sitä.
Niin me harkitsemme suuren päällikön tarjousta ostaa lisää nahkaamme. Mutta mitä tahansa tapahtuu meille, tapahtuu ennen pitkää niille, joille osaamisemme tarjotaan. Kaikilla on yhteys. Mitä tahansa tapahtuu meille, tapahtuu myös suurelle päällikölle.
Mutta me harkitsemme tarjousta siirtyä maakuntaan, maahan, maanosaan tai universumiin, joka meille on varattu. Siellä meidän hyvinvoinnistamme huolehditaan. Saamme työkaveriksi rautaneitsyeen, työhuoneemme varustetaan Juudaksen tuoleilla ja terapiaeläimeksemme ja iloksemme saamme yhdeksänhäntäisen kissan. Ehkä päädymme aavan meren tuolle puolen, jossa suuri päällikkö ei joudu meitä silmästä silmään kohtaamaan, mutta sitoo kätemme kuin strappadossa ja sovittaa jalkoihimme espanjalaiset saappaat sähköpostien ja bullien muodossa.
Heimomme koostuu vain ihmisistä, ei muusta. Ihmiset tulevat ja menevät kuin meren aallot. Missä on ajatuksemme? Missä on tekomme? Missä on arvomme? Missä on loppumme ja missä on alkumme? Sitä ei suuri päällikkö tiedä, sen tiedämme vain me.
Suuri päällikkö välittää meille sanan, että hän haluaa ostaa meidän nahkamme. Suuri päällikkö lähettää meille myös ystävyyden sanoja ja vaikuttaa hyvää tahtoaan meille. Se on hänelle kunniaksi, sillä me tiedämme, että suuri päällikkö voi tulla määräysten kanssa ja ottaa nahkamme, ellemme myy sitä itse, ilmaiseksi tai pilkkahinnalla.
Kuinka kukaan voi ostaa tai myydä ajatuksiamme, tekojamme, arvomme? Koko ajatus on meille outo. Ellemme omista ajatuksen vapautta tai olemassaolon oikeutusta, kuinka kukaan voi ne ostaa?
Jokainen pala nahkaamme on pyhä kanssaeläjilleni. Jokainen ohikiitänyt hetki, hengityksen huokaus, uupuneiden silmien usvainen katse, hoippuva askellus, sumea kynänpiirto, joka ikinen selkänahastamme skalpeerattu neliösentti on pyhä muistoissamme ja kokemuksissamme. Käytävillä lamoavat laatat kuljettavat uurteissaan menneiden päivien ja ylikulkeneiden kengänpohjien muistoja. Ylöspäin vievän käärmeen kiemurteleviin etenemiin ja hetken lepoa antaviin tasanteisiin liittyvät otsalla karpaloivat pisarat, joita suuri päällikkö ei näe. Häneltä unohduksissa on päivät, jolloin hän itse näki päivänvalon vain käytävän ikkunasta estradia kohti kulkiessaan.
Mutta meiltä edesmenneet eivät koskaan unohda tätä ihmeellistä aikaa. Mekään emme unohda. Aika vei meiltä heidät: ne, jotka taistelivat tai nujertuvat vieressämme. Me olemme luopuneet niin monista ystävistä, kollegoista, vertaistukijoista, rinnallakulkijoista, niistä, jotka saivat, uskalsivat, voivat valita tai joutuivat valitsemaan toisin.
Kun suuri päällikkö lähettää meille sanan, että hän haluaa ostaa lisää nahkaamme, hän vaatii meiltä todella paljon. Suuri päällikkö sanoo, että hän varaa meille paikan jossain päin maakuntaa, maata, maanosaa tai universumia, jossa voimme elää omissa oloissamme, levossa ja rauhassa vuorokauden ympäri työtämme tehden lannistumatta ja uupumatta toisiimme tukeutuen. Aina ja ikuisesti, kunnes maamme hallituksen asettama määräaika umpeutuu.
Me siis harkitsemme tarjousta ostaa lisää meidän nahkamme, mutta se ei ole helppoa. Me olemme jo uhranneet perheemme, ystävämme, lempiharrastuksemme, pyhät ja arjet, päivämme ja yömme, syksymme, talvemme, keväämme ja kesämme. Emme enää havaitse syksyn lehtien varisemista, ensimmäisiä kuurankukkia, lapsia liukumäessä, puun latvaan yhteen keräytyneitä variksia, kalliolta tippuvia vesipisaroita, lakaisukoneen jäljiltä nousevaa hiekanpölyä, sitruunankeltaista alkukevään aurinkoa, tummanvihreäksi syveneviä hiirenkorvia, pisamia ja rusketusta iholla, koleaksi käyviä aallonpärskeitä, riitteisiä kuralammikoita, vastaantulijan katsetta. Emme tunnista aamua illasta tai siskoa veljestä.
Jos me myymme lisää nahkaamme, meidän täytyy muistaa, että se on pyhä. Jokainen ohi häilyvä päivä todistaa arvostamme tässä maailmanpyörässä, jota oravanpyöräksikin kutsutaan. 24/7 on jo kääntymässä 1440/24:ksi ja kvartaaleista on siirrytty heksajärjestelmään. Meidän heksamme ulottuu kuitenkin tästä hetkestä tuoneen. Jokainen mielessä häilähtävä kuva, tuoksu, tunnelma ja ihossa tuntuva isku, viilto ja puristus muistuttavat elämän tapahtumista, kohtaamisista ja näkyvät loppuiän ruumiissamme ja painuu mieleemme.
Meitä tulee kohdella kuin verisukulaista. Rotumme voi vaihdella hennosta valkeasta raavaaseen mustaan ja kaikkiin harmaansävyihin niiden väliltä. Veremme on kuitenkin yhtä ja arvomme on yhtäläinen sukupuolesta, iästä, alkuperästä, kielestä, uskonnosta, vakaumuksesta, mielipiteestä, terveydentilasta ja vammoistamme huolimatta. Onko suuresta päälliköstä tullut muukalainen keskuuteemme, joka tulee ja ottaa, mitä tarvitsee, kohtelee meitä kuin tavaraa? Kulkukauppias, joka hylkää rikkimenneen, ostaa uutta, kun vanha ei enää kelpaa tai riitä, unohtaa oikeutemme ja myy kuin lasihelmiä tai kameleita. Minä olen yksinkertainen enkä ymmärrä sitä.
Niin me harkitsemme suuren päällikön tarjousta ostaa lisää nahkaamme. Mutta mitä tahansa tapahtuu meille, tapahtuu ennen pitkää niille, joille osaamisemme tarjotaan. Kaikilla on yhteys. Mitä tahansa tapahtuu meille, tapahtuu myös suurelle päällikölle.
Mutta me harkitsemme tarjousta siirtyä maakuntaan, maahan, maanosaan tai universumiin, joka meille on varattu. Siellä meidän hyvinvoinnistamme huolehditaan. Saamme työkaveriksi rautaneitsyeen, työhuoneemme varustetaan Juudaksen tuoleilla ja terapiaeläimeksemme ja iloksemme saamme yhdeksänhäntäisen kissan. Ehkä päädymme aavan meren tuolle puolen, jossa suuri päällikkö ei joudu meitä silmästä silmään kohtaamaan, mutta sitoo kätemme kuin strappadossa ja sovittaa jalkoihimme espanjalaiset saappaat sähköpostien ja bullien muodossa.
Heimomme koostuu vain ihmisistä, ei muusta. Ihmiset tulevat ja menevät kuin meren aallot. Missä on ajatuksemme? Missä on tekomme? Missä on arvomme? Missä on loppumme ja missä on alkumme? Sitä ei suuri päällikkö tiedä, sen tiedämme vain me.
Vastaukset 1
Vanhimmat
ilmeisesti muokattu intiaanipäällikön alkuperäisestä puheesta? Kannattaisi lähettää ammattiliittosi lehden yleisönosastolle tai vaikka Iltasanomien yleisönosastolle. Täällä se hautautuu satojen muiden joukkoon.