Olen suhteessa elävä hieman alle kolmikymppinen mies, jolla on lapset ja kaikki jo olemassa. Kaikki menee muuten hyvin, mutta seksiä en saa tarpeeksi vaimoltani. Asiasta on puhuttu, mutta se ei ole muuttanut asioita suuntaan tai toiseenkaan. Enhän minä mitään mahdottomia vaatisikaan, mutta sen verran, että edes kerta/pari viikkoon. Kaikki muu meillä on hyvin ja olen päättänyt, että puolison kanssa tahdon elää jatkossakin yhdessä. Tahdon lapsille ehjän kodin ja hyvän kasvatuksen. Asia vaan on niin, että tämä seksinpuute alkaa olla jo aikamoinen ongelma henkisellä tasolla. Väkisinkin olen miettinyt syrjähypyn mahdollisuutta, mutta sekin vähän arveluttaa. Jos kuitenkin löytyisi joku muu keino. En ole kuitenkaan moraaliltani mikään pettäjätyyppi. En ravintoloissa tai työmatkoilla koita iskeä naisia sänkyyn. Olen tähän asti ollut ylpeä siitä, että olen pysynyt uskollisena, mutta on toisaalta alkanut mietityttää, että onko minun pidättäydyttävä seksistä kun joku toinen (vaimo) toiminnallaan niin olettaa.
Vaikea tilanne
Melkein onnellinen
8615
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Älä petä. Se tuhoaisi perheenne elämän. Onko vaimosi sanonut syytä seksittömyyteen? Ovatko lapsenne vielä kovin pieniä, onko vaimosi väsynyt? Jos haluat olla ja elää vaimosi kanssa ja pitää perheen kasassa, älä missään tapauksessa petä, sitä tulisit varmasti katumaan.
Ja onhan noita "muita keinoja", vaikka sooloseksi. :)
kommentoi kuin tota "sooloseksi"-asiaa ; kyllä ihminen kaipaa seksiltä muutakin kuin omaa kättä! Toisen läheisyyttä ja kosketusta. Ensiavuksi suurempaan "tuskaan" se oma käsikin käy, mutta ei ratkaise parisuhteen seksiongelmaa!
Ei ole kertonut sen ihmeempiä syitä. Kyllähän sitä väsymykseen monesti vedotaan, mutta ei se joka kerta läpi mene. Sooloseksiä kyllä harrastan kovastikin, mutta aito on aina aito ;)
Milla tavalla kannat vastuun arjesta? Oletko hoitmassa lapsia ja kotitöitä tekemässä vai tekeekö vaimo kaiken yksin? Miten paljon olet pois kotoa vaikuttaa varmasti asiaan, jos teillä ei ole yhteistä aikaa niin varmasti seksielämäkin siitä kärsii.. Koska naisena voin sanoa että kaikki yhteinen elo muuten vaikuttaa siihen miten seksielämä toimii.. Jos toinen on jatkuvasti pois( työmatkat) niin sitä huomaa alkaa elää itsenäisesti. Lisäksi jos on muuta kitkaa suhteessa niin varmasti vaikuttaa petipuuhiin.. =) Tietenkin toisen läheisyys tuo seksiin oman lisän ja siinä samalla kohennetaan sitä yhteen kuuluvuutta.. Pettäminen tuo varmaan lisää väri' elämään mutta ei välttämättä lähenne teitä..
pieniä? Just toi tyypillinen asenne. Itse olen 2 pienen lapsen äiti, toinen on alle vuoden ja seksiä irtoaa aina kun minä haluan tai mies haluaa, eli joka päivä. Hoidan yksin kaikki kotityöt ja lapset, enkä valita väsymystä. Mikä siinä, on että mies kelpaa seksiin silloinn kun lapset pitää saada alulle ja sitten loppuu seksi?????
En silti suosittele syrjähyppyä.
Lue kirjat
Mars ja Venus vuoteessa
Mars ja Venus ikuisesti yhdessä
Tarkoitin, onko vaimosi yleensä väsynyt, en sitä, vetoaako hän mahdollisiin lähentely-yrityksiisi tyyliin "päätä särkee ja väsyttää". Jos nainen esimerkiksi hoitaa paljon yksin kotia ja lapsia, se vaikuttaa paljon.
Nimim. "talvi...." kirjoitti paljon oleellisia asioita.
se vie koko käden. Naisia on maailma täynnä ja ne on helppoja, mutta valitettavasti ne haluavat omistaa sinut eikä niille loppupeleissä kuitenkaan riitä, että käy kerran pari kuussa iltakahvilla. Kun olet aikasi pitänyt niiden kanssa pikkukivaa, ne alkavat vihjailemaan haluavansa enemmän yhteistä aikaa. Siinä vaiheessa alkaa vituttamaan. Jos et pysty sanomaan seireeneille ei, näkemiin ja hyvästi, en suosittele sinulle irtosuhteita vaan rehellisiä huoria, jotka eivät roiku lahkeessa vaan häipyvät heti kun saavat rahansa. Toisaalta, jos tälle tielle lähdet, ei siltä ole paluuta. Ehkä on parempi, että lämmität vaimosi kunnolla ja köyrit sen läkähdyksiin.