Varokaa epäuskon levittäjiä! Vahvistukaa uskossa

Ja ennenkaikkea Jeesuksen elävässä vedessä ja Pyhän Hengen voimassa. Jokainen anova saa nimessään anoen ja ravitkaa itseänne Jumalan pyhillä kirjoituksilla: 1. Moos ja kaikki psalmit ja Uuden Testamentin kirjoitukset, sitten Vanhan Testamentin kirjoitukset. Mutta älkää luottako pelkästään omaan ymmärrykseenne, vaan anokaa Jumalalta Jeesuksen nimessä, sillä tahtoo antaa rikkaudestaan Jeesuksessa ja antaa sydämen uskon Hengessään ja vahvistaa uskoa ja myös Henkensä armolahjoja niiden raittiissa käytössä rakkauden vaikutuksessa. Varokaa niitä, jotka pyrkivät sitomaan teidät itseenne, omiin lahkoihinsa ja ympyröihinsä väärässä motiivissa, rahan- tai vallanhalussa. Te, jotka olette uudestisyntyneet Jeesukseen, älkää olko ihmisten orjia, sillä te olette kalliisti maksetut, Jumalan Pojan pyhällä verellä. Antakaa itsenne Jumalalle otolliseksi työmieheksi tai -naiseksi julistaaksenne Jumalan suuria tekoja Jeesuksessa. Ylistäkää ja kiittäkää Isää Jumalaa ja Herraa Jeesusta, sillä kaikki on maksettu puolestanne ja annetaan lahjana anoville, pyrkikää osallisiksi parhaista armolahjoista ja toimikaa lähimmäistenne parhaaksi, uskossa ja toivossa ja rakkaudessa, minkä Jumala tahtoo myös vuodattaa sydämmiinne vetensä ja Henkensä kautta Jeesuksessa. Amen.
1164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Muutamat tosin julistavat Kristusta kateudestakin ja riidan halusta, mutta toiset hyvässä tarkoituksessa: nämä tekevät sitä rakkaudesta.

oli meillä kuitenkin Jumalassamme rohkeutta puhua teille Jumalan evankeliumia, suuressa kilvoituksessa. Sillä meidän kehoituspuheemme ei lähde eksymyksestä eikä epäpuhtaasta mielestä eikä ole kavaluudessa puhuttua; vaan niinkuin Jumala on katsonut meidän kelpaavan siihen, että meille uskottiin evankeliumi, niin me puhumme, emme, niinkuin tahtoisimme olla mieliksi ihmisille, vaan Jumalalle, joka koettelee meidän sydämemme. Sillä me emme koskaan ole liikkuneet liehakoivin sanoin, sen te tiedätte, emmekä millään tekosyyllä voittoa ahnehtineet; Jumala on todistajamme, emmekä ole etsineet kunniaa ihmisiltä, emme teiltä emmekä muilta

Pankaa siis pois kaikki pahuus ja kaikki vilppi ja ulkokultaisuus ja kateus ja kaikki panettelu, ja halatkaa niinkuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen, jos "olette maistaneet, että Herra on hyvä.

Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut, ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.

Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa."

Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut. Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö. Te kuulitte minun sanovan teille: 'Minä menen pois ja palajan jälleen teidän tykönne.'

Jeesus rukoilee omien opetuslastensa puolesta: "He eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole. Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus. Niinkuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät maailmaan; ja minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että myös he olisivat pyhitetyt totuudessa. Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt. Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä - minä heissä, ja sinä minussa - että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jeesus on yksi Herra kirjoitti:

Ja ennenkaikkea Jeesuksen elävässä vedessä ja Pyhän Hengen voimassa. Jokainen anova saa nimessään anoen ja ravitkaa itseänne Jumalan pyhillä kirjoituksilla: 1. Moos ja kaikki psalmit ja Uuden Testamentin kirjoitukset, sitten Vanhan Testamentin kirjoitukset. Mutta älkää luottako pelkästään omaan ymmärrykseenne, vaan anokaa Jumalalta Jeesuksen nimessä, sillä tahtoo antaa rikkaudestaan Jeesuksessa ja antaa sydämen uskon Hengessään ja vahvistaa uskoa ja myös Henkensä armolahjoja niiden raittiissa käytössä rakkauden vaikutuksessa. Varokaa niitä, jotka pyrkivät sitomaan teidät itseenne, omiin lahkoihinsa ja ympyröihinsä väärässä motiivissa, rahan- tai vallanhalussa. Te, jotka olette uudestisyntyneet Jeesukseen, älkää olko ihmisten orjia, sillä te olette kalliisti maksetut, Jumalan Pojan pyhällä verellä. Antakaa itsenne Jumalalle otolliseksi työmieheksi tai -naiseksi julistaaksenne Jumalan suuria tekoja Jeesuksessa. Ylistäkää ja kiittäkää Isää Jumalaa ja Herraa Jeesusta, sillä kaikki on maksettu puolestanne ja annetaan lahjana anoville, pyrkikää osallisiksi parhaista armolahjoista ja toimikaa lähimmäistenne parhaaksi, uskossa ja toivossa ja rakkaudessa, minkä Jumala tahtoo myös vuodattaa sydämmiinne vetensä ja Henkensä kautta Jeesuksessa. Amen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu