minun perheeseen erilaisen viestin kuin olin ikänä toivonut.Mies ilmoitti tekstiviestillä ettei halua enää jatkaa. Vuosien aikana on tunteet laantuneet,mutta minä omasta puolestani voin sanoa etten ole lakannut rakastamasta. Mä meinasin pyörtyä siihen paikkaan! Yhteinen aika sitä meillä ei ole 4 lapsen kanssa mutta olen antanut hänelle aikaa omíin menoihin. Ehkä liikaakin,koska viime viikolla näimme lasten kanssa häntä yhdne illan aikana..
Mä itken ja itken yritän suoriutua töistä kodista ja lapsista. Enää en saa edes nukuttua tai syötyä. Hain nukahtamislääkkeet (minä joka en edes ota särkylääkkeitä kuin pakosta) mutta ei ne minulle anna hyvää unta. Haluan mieheni vierelleni takaisin. Sorry että itken tässäkin kurjuuttani,mutta on vaan paha olla..
Mä itken ja itken yritän suoriutua töistä kodista ja lapsista. Enää en saa edes nukuttua tai syötyä. Hain nukahtamislääkkeet (minä joka en edes ota särkylääkkeitä kuin pakosta) mutta ei ne minulle anna hyvää unta. Haluan mieheni vierelleni takaisin. Sorry että itken tässäkin kurjuuttani,mutta on vaan paha olla..
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hei Katti,
voi miten surullista, minullekin tuli ihan tippa silmään. Jätetyksi tuleminen on ikävimpiä asioita mitä voin kuvitella, tunne on varmaan aika samanlainen kuin jos joku läheinen kuolee. Itsekin olen joskus turvautunut nukahtamislääkkeisiin, on se huonokin uni parempi kuin ei unta ollenkaan. Oletko harkinnut että haet hieman sairaslomaa, kuulostaa todella rankalta sun tilanne? Kyllä tuossa tilanteessa jokainen työpaikkalääkäri sitä myöntää, kannattaa käydä kysymässä jos yhtään tuntuu siltä. Ja jos itkeminen ja paha olo ei muutamassa viikossa selkeästi vähene niin mielestäni kannattaa harkita myös vähäksi aikaa jotain mielialalääkkeitä, olen kuullut että niiden avulla on helpompi päästä takaisin arkeen ja elämään ja nähdä ympärillään muutakin kuin vain mustaa.
Mutta muista että sinulla on täysi oikeus itkeä ja surra niin kauan kuin tuntuu siltä. Kyllä se sitten jonain päivänä helpottaa. Ja koskaanhan ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, voi käydä mitä vain.
Ehdottaisin että luet John Grayn kirjan Mars and Venus Starting over / suomeksi muistaaksein Mars ja Venus, Uusi rakkaus. Siinä on upeita ohjeita ja vinkkejä parempaan oloon ja siihen miten kannattaa surra kunnolla ja sitten pääsee lopulta irti. Itselleni se oli kullan arvoinen kun edellinen parisuhde loppui vuosi sitten, sain siitä paljon hyviä ajatuksia ja lohtua.
Mutta muutoin en osaa sanoa muuta kuin paljon jaksamista sinulle. Juttele paljon ystävien kanssa, ole ulkoilmassa, urheile, käy elokuvissa (pääsee pariksi tunniksi eroon omista ahdistavista ajatuksista). Semmoiset jutut on auttaneet ainakin omissa sydänsuruissani... Nauti myös lastesi seurasta, sen luuulisi tuovan iloa, mutta vie heidät myös välillä hoitoon jotta saat hieman aikaa ihan itsellesikin. Yritä olla mahdollisimman vähän tekemisissä miehesi kanssa tässä alun järkytysaikana (jos olette siis jo selvittäneet asian ja ero on todella se mitä hän haluaa), se repii aina haavat uudelleen auki.
Tsemppiä sinulle, halaus ja lämmin ajatus.
Voi ei... Kunpa vois auttaa. Koita jaksaa, aika parantaa kyllä... Jos voit, hanki joku uusi harrastus jossa tapaa ihmisiä. Mene vaikka väkisin, vaikkei huvittaisi. Ja mene keskusteluterapiaan, joko parisuhdeneuvolan tai lääkärin kautta, tai mielenterveystoimiston. Seurakunnan papilta tai diakonissaltakin voi varata ajan kun haluaa jutella. Puhuminen helpottaa kummasti. Kannattaa mennä! He osaavat auttaa ja saada näkemään asiat paremmassa valossa. Kaikkea hyvää sinulle tulevaisuudessa.
Samantyylinen tilanne kuin meidän perheessämme on "kuplinut" tämän viimeisen parin kuukauden ajan. Mies haluaa pois, kun ikinä ei ole omaa aikaa ja elämä pyörii vain lasten ja työn ympärillä. Ja minussakin olisi parantamisen varaa. Toi jo eropaperitkin kotiin, mutta asiasta keskusteltiin ja hän lupasi vielä yrittää (mutta sanoi kuitenkin, ettei lupaa mitään, voi olla että lähtee jo huomenna tai sitten ei..). Kuvioissa oli myös toinen nainenkin, ei "sänkypelejä" mutta muutamia tapaamisia, suutelua, puheluita yms. Lopetti itse suhteen jo ennen paljastumistaan.
Todella stressaavaahan tämä on itselle, pelätä koko ajan, milloin loppu tulee. Ruoka ei maistu ja mahaa vääntää. Kuten sinäkin, minäkin rakastan miestäni ja olen valmis tekemään kaikkeni, että hän olisi onnellinen perheen ja minun kanssani. Saa nähdä, riittääkö tämä vai jäädäänkö lasten kanssa keskenään.
Tätä se on tämä pienten lasten vanhempien arki. Tuntuu vain niin tavattoman ikävältä, että puoliso ei ole halukas kantamaan omaa vastuutaan perheestä, yhdessähän ne lapsetkin on tehty.
Tuli tuosta sinun viestistäsi ihan erään ystäväperheen tilanne mieleen. Koska mies ei ole vielä päättänyt lopullisesti lähteä, teillä on vielä kaikki pelastettavissa. Mielestäni kannattaisi ehdottomasti hakea ulkopuolista apua. Menkää parisuhdeterapiaan juttelemaan tilanteestanne, kaksin kun sitä jahkailee niin on vaikea päästä eteenpäin ja saada muutosta aikaan. Sillä muutostahan tarvitaan jotta kumpikin teistä voi olla tyyytyväinen jatkossa. Parillakin tuttavaperheellä on löytynyt ihan uusia eväitä jatkoon kun on saanut vähän ulkopuolista apua ensin.
On tosi surullista jos miehesi nyt lähtee, ja muutaman kuukauden/vuoden vapautta/uutta naista koettuaan tajuaa että sitä samaa arkeahan se on sen toisenkin kanssa. Jos teillä ei ole sen kummenpaa ongelmaa kuin että lapset ja työ ja arki painavat ja tunteet on hukkuneet sinne sekaan, niin älkää luovuttako helpolla!
Muuten, luepa kirja nimeltä Kaikki se rakkaus joka sinulle kuuluu (H. Hendrix), siellä on monia tarinoita joissa juuri sama tilanne kuin teillä...
Ikävää.Suututtaa kun ajattelee,miehet ottaa oikeuden vaatia tilaa ja aikaa,perkule on se äitinä olokin aika ahdistavaa-etenkin jos kaikki kaatuu yksin sun niskaas!
Mä toivon sulle kaikkea hyvää!!!
Tuli paha mieli luettuani juttusi. (vaikka olenkin mies)
Tekstiviestillä tapahtuva jättäminen ei ole kovin aikuista käytöstä. Ilmeisesti teillä on pitkä taival takananne, kun 4 lastakin on. Itse en usko, että kykenisin hylkäämään perhettäni, jos olisi lapsia.. Nyt niitä ei ole, ja itse suunnittelen parisuhteeni lopettamista. Silti se on uskomattoman vaikeaa, kun ei halua loukata/satuttaa/pahoittaa toisen mieltä.
Muista joka tapauksessa että aurinko paistaa sydämeesi taas jonain päivänä! Varmasti. hae sairaslomaa, jos tuntuu että et jaksa. Tuollaisessa tilanteessa jos missä on sairasloma paikallaan.
Nyt kannattaa miettiä, että asiat on silti hyvin: sinulla tuskin on syöpää tms. Elät turvallisessa maassa, jossa sinua ei jätetä täysin yksin. Kesä on tulossa. ja miehesi VOI tulla järkiinsä. Mutta älä rakenna selviytymistäsi sen varaan.
Tsemppiä sinulle!
teille kaikille vastanneille ja jopa lukeneille. Me ei olla päästy mihinkään tässä tilanteessa:mies pakenee jatkuvasti omiin menoihin ja jos kysyn mitä olet puuhannut tms. mulle ei tarvitse edes vastata.. Utelen turhia. No minä en koe sitä uteluna. Kieltämättä minä olen ehtinyt ajatella yksinäisinä iltoina ties mitä,tuskin tarvitsee kirjoittaa ajatuksiani. Lapset ovat arvanneet tilanteen,itse en saa puhuttua asiasta ilman itkua. Ja yhdessä tälläiset asiat pitää kertoa eikä livistää. En puhu mistään pikku pojasta,miehellä on ikää jo 36. Sen verran voin sanoa pahaa hänestä että olen tavannut henkisesti kypsempiä miehiä elämäni aikana ja he olleet monia vuosia nuorempia..
Nukahtamispillerti auttoivat pari iltaa mutta kun keho käy ns. kierroksilla niin se niistä. Sairaslomaa olisin saanut kaikilta tahoilta missä olen käynyt mun on vaan huono ottaa sitä:pomo kielsi... Voitteko kuvitella? Näkee miten rämmin mieleni kanssa matalalla mutta ei.. Jossain vaiheessa tulee lopullinen romahdus,tiedän.
Ja joku teistä yritti lohduttaa sanomalla ettei minulla sentään ole syöpää.
Mulla on jotain sisäelimissä oikeasti,olen jonossa tarkempiin tutkimuksiin. Että silleen...
Tuki ja turva kohdallaan?
Mä olen hieman katkeroitunut oikeesti elämääni!
Mä haen noi kirjat käsiini,olen menossa kirjastoon vielä tänään lasten kanssa.
*itkien KattiN*