enemmän
sidos
fotoni
punerva
loitoneva
paraabeli
tai
malja tulen
Mä soitin sen ovikelloa tasan kello kahdeksan. Aamu oli jo muutenkin lähtenyt valumaan päin vittua: mä en löytänyt kaapista välihousuja vaan kaaoksen, metroasema oli kuin nautakarjapakastin ja Töölö yhtä muhkuraista ja kivikovaa perunapeltoa - kuin kotikulmilla helmikuussa. Ovi ei auennut. Mä vain venasin, kuuntelin. En ollut myöhässä. Rabbis humisi kuin kuollut - joko kylmyyteen tai sitten eternaaliseen kivetykseensä, onttouteensa. En saanut päästäni uutista, jossa kerrottiin jonkun eukon löytyneen kuolleena sohvaltaan; oli katsellut Kauniita & Rohkeita kaksi ja puoli vuotta putkeen, se kuulemma humisi onttouttaan.
Mä kaivoin esiin yleisavaimen ja tönäisin koputtelun ja huhuilun jälkeen sisäoven auki; olen kerran saanut nilkkaani mopin kokoisen puudelin, taas aiemmin Dobermann päästi sisään mutta ei enää ulos. Kukaan ei koskaan usko kuka mä olen ja millä asialla. Äkkiä asunnon hämärästä ryntäsi esiin joku pitsihelma tukka sekaisin ja huusi poliisia apuun ja kirkui kuin raivotar. Mä pakitin porraskäytävään. Se tuli perässä aina ovelle asti ja repi sitä kiinni porraskäytävä kaikuen.
Pam!
Mä jäin siihen seisomaan: aika pimeetä. Kuulin oven lävitse miten itsensä juristiksi esittelevä ämmä soitti kytille ja kertoi asuntoonsa murtaudutun. Mä istahdin portaalle ja menin nettiin. Oli aikaa selvitellä omiaan. Asiat eivät olleet enää hallinnassani. Ehkä kaikki johtui siitä että olin gimma kundien duunissa.
Saatoit olla jotain enemmän, jotain vähemmän. Ehkä on olemassa sidos, punerva fotoni maljassa tulen,
valon kämmenille keräävä paraabeli, kirkas ja syväpuhdistava vesi kasvojen, sokaiseva ajan.
Sää jatkuu kylmänä, luin.
(vittu näitä aamuja-hymiö)
sidos
fotoni
punerva
loitoneva
paraabeli
tai
malja tulen
Mä soitin sen ovikelloa tasan kello kahdeksan. Aamu oli jo muutenkin lähtenyt valumaan päin vittua: mä en löytänyt kaapista välihousuja vaan kaaoksen, metroasema oli kuin nautakarjapakastin ja Töölö yhtä muhkuraista ja kivikovaa perunapeltoa - kuin kotikulmilla helmikuussa. Ovi ei auennut. Mä vain venasin, kuuntelin. En ollut myöhässä. Rabbis humisi kuin kuollut - joko kylmyyteen tai sitten eternaaliseen kivetykseensä, onttouteensa. En saanut päästäni uutista, jossa kerrottiin jonkun eukon löytyneen kuolleena sohvaltaan; oli katsellut Kauniita & Rohkeita kaksi ja puoli vuotta putkeen, se kuulemma humisi onttouttaan.
Mä kaivoin esiin yleisavaimen ja tönäisin koputtelun ja huhuilun jälkeen sisäoven auki; olen kerran saanut nilkkaani mopin kokoisen puudelin, taas aiemmin Dobermann päästi sisään mutta ei enää ulos. Kukaan ei koskaan usko kuka mä olen ja millä asialla. Äkkiä asunnon hämärästä ryntäsi esiin joku pitsihelma tukka sekaisin ja huusi poliisia apuun ja kirkui kuin raivotar. Mä pakitin porraskäytävään. Se tuli perässä aina ovelle asti ja repi sitä kiinni porraskäytävä kaikuen.
Pam!
Mä jäin siihen seisomaan: aika pimeetä. Kuulin oven lävitse miten itsensä juristiksi esittelevä ämmä soitti kytille ja kertoi asuntoonsa murtaudutun. Mä istahdin portaalle ja menin nettiin. Oli aikaa selvitellä omiaan. Asiat eivät olleet enää hallinnassani. Ehkä kaikki johtui siitä että olin gimma kundien duunissa.
Saatoit olla jotain enemmän, jotain vähemmän. Ehkä on olemassa sidos, punerva fotoni maljassa tulen,
valon kämmenille keräävä paraabeli, kirkas ja syväpuhdistava vesi kasvojen, sokaiseva ajan.
Sää jatkuu kylmänä, luin.
(vittu näitä aamuja-hymiö)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.