No millä dieselkoneella varustettua autoa ei missään tapauksessa kannata ostaa?
Itselläni tulee mieleen ainakin BMW:n diesel koneet jotka ovat paukkuneet reilun 100 000 kilometrin jälkeen. Tästä ovat ryhmäkannetta suomessa tekemässä.
Huonoin dieselkone
220
48537
Vastaukset
- kestää
Epäilyttävämpiä ovat mielestäni koneet joista kw/hp.löytyy koneen kokoon nähden mieletön määrä.
Hyviä lukuja lienee 2 litran konelle max 90-110 hp. 2.5 litraselle 110-130 hp. ja 3.0 litraselle 140-170 hp.
Pic-up puolella mm. Nissan Navara on kilpailioihin verrattuna erittäin tehokas,eli 2.5 litrasesta on revitty irti tehot 171 hp.Palstoja seuranneena olen kuitenkin huomannut että enempi kuin yksi kone on hajonnut jo alta 100.000 eli kuitenkin kai takuuaikana onneksi.Mitään merkkiä en mustamaalata halua koska aina on joukossa yksilöitä ja varsinkin auton käyttäjissä.Toisillahan kestää vain varreton "LEKA" ja juuri tämä ihmistyyppi tuppaa senkin "hukkaamaan" . Yleisesti ottaen oletan että isot disel koneet kestää
huomattavasti enemmän kuin pienet ja varsinkin kun niistä ei ole kaikkea otettu ulos.(mm.rekkoihin ja laivojen diisel koneisiin kannattaa verrata koko/hevosvoima/kw suhdetta) tätäkautta selviää myös se että 1-3 miljoonaa kilometriä ei ole este koneen takia kulkemiselle.Aloittajan mustalista ajatus sinänsä hyvä,veikkaa kylläkin ettei asiassa tulla pysymään.Helpointahan kai mailmassa on "mustamaalaaminen".- bt50
ajattelu ajaa siihen että moottoreiden koko pienenee ja tehot kasvaa. Samalla paino kevenee ja mistä se on poissa? Tietenkin rakenteiden paksuudesta ja lujuudesta. Lujimmat dieselit löytyvät vapaahengitteisten puolelta, koska niissä ilman saanti rajoittaa tehoja. Nykyiset päästömääräykset kuitenkin käytännössä estävät vapareitten käytön.
Toinen mikä hieman ihmetyttää on nykymoottoreiden huoltoväli, jopa 40 tkm. Kuitenkin nykymoottorit ovat huomattavasti monimutkaisempia kuin vanhat 80-ja 90-luvun moottorit. Omista autoista vaihdan öljyt vähintään kerran vuodessa vaikka kilometrit eivät tulisikaan täyteen. Onkohan noissa huoltoväleissä otettu huomioon esimerkiksi Suomen talvea, joka rasittaa niin moottoria kuin kaikkia nesteitäkin? - 10tkm
bt50 kirjoitti:
ajattelu ajaa siihen että moottoreiden koko pienenee ja tehot kasvaa. Samalla paino kevenee ja mistä se on poissa? Tietenkin rakenteiden paksuudesta ja lujuudesta. Lujimmat dieselit löytyvät vapaahengitteisten puolelta, koska niissä ilman saanti rajoittaa tehoja. Nykyiset päästömääräykset kuitenkin käytännössä estävät vapareitten käytön.
Toinen mikä hieman ihmetyttää on nykymoottoreiden huoltoväli, jopa 40 tkm. Kuitenkin nykymoottorit ovat huomattavasti monimutkaisempia kuin vanhat 80-ja 90-luvun moottorit. Omista autoista vaihdan öljyt vähintään kerran vuodessa vaikka kilometrit eivät tulisikaan täyteen. Onkohan noissa huoltoväleissä otettu huomioon esimerkiksi Suomen talvea, joka rasittaa niin moottoria kuin kaikkia nesteitäkin?On otettu eli siellä on maininta huoltovälin lyhentymisestä pölyisissä ja kylmissä olosuhteissa. Öljynvaihtoväli puolittuu tai jopa kolmasosaan es. Suomen kylmien olosuhteiden vuoksi. Tätä vain nämä longlife ajajat eivät ymmärrä, joten kannattaa katsoa peiliin kun moottorivaurioita tulee, es. turbo, taikka huohotin tukkeutuu jne. 10tkm on sopiva vaihtoväli laatusynteettisillä, eikä ole kyllä kallista lystiä.
- mikä ääliö...
Siinäpä sitten vankkaa tietoa asioista! Ottakaa kaikki vaari tämän kaverin tiedoista! 20 luvullä oltiin sitä mieltä että 5 hv on max mitä saadaan autosta. Joten hahahahahaha!
- Tehoja voi olla.
olla ajotavasta kiinni pamahtaako moottori, eli monet idiootit eivät käytä lämpimäksi ja eivät anna käydä kun ajavat parkkii. Lämpöjen pitää edelleen tasaantua osissa. Turbolla ajanut jo pitkään.
- Otto Flick
bt50 kirjoitti:
ajattelu ajaa siihen että moottoreiden koko pienenee ja tehot kasvaa. Samalla paino kevenee ja mistä se on poissa? Tietenkin rakenteiden paksuudesta ja lujuudesta. Lujimmat dieselit löytyvät vapaahengitteisten puolelta, koska niissä ilman saanti rajoittaa tehoja. Nykyiset päästömääräykset kuitenkin käytännössä estävät vapareitten käytön.
Toinen mikä hieman ihmetyttää on nykymoottoreiden huoltoväli, jopa 40 tkm. Kuitenkin nykymoottorit ovat huomattavasti monimutkaisempia kuin vanhat 80-ja 90-luvun moottorit. Omista autoista vaihdan öljyt vähintään kerran vuodessa vaikka kilometrit eivät tulisikaan täyteen. Onkohan noissa huoltoväleissä otettu huomioon esimerkiksi Suomen talvea, joka rasittaa niin moottoria kuin kaikkia nesteitäkin?>>Nykyiset päästömääräykset kuitenkin käytännössä estävät vapareitten käytön.
- joo...
Kuten joku toinenkin sanoi vanhoista ajoista, 20-luvulla luultiin että 20hv on riittävä teho mikä saadaan luotettavasti 3 litran koneesta . . .
80 luvulla jenkit teki paljon 7 litran dieseleitä 150hv:n tehoilla . . .
Navaran kone hajosi siksi, että Nissan hutiloi koko homman. Nissan otti vanhan 80-luvulta asti kehitetyn koneen pohjan, jätti tietyt paikat täysin vahvistamatta, ja yli kaksinkertaisti tehon. Tyhmäkin tajuaa ettei homma toimi noin. Insinöörien yksinkertainen suunnitteluvirhe, jolla ei ole mitään tekemistä litratehon kanssa.
Esim. Mersun 2,2 litrainen commonrail turbodiesel, tehoa 200hv, vääntöä 500Nm. Pienellä koneella saadaan paljon parempi hyötysuhde, vähemmän liikkuvia osia, vähemmän painavia osia. Mahdollisesti täysalumiini moottori jne. Kyllä se oikein suunniteltuna kestää. Mutta jos tehdään kuten NIssanilla tehtiin, niin ei varmaan kestä.
Esim. Mitsu tuo nyt L200:een 180hv dieselin, joka on 2,5:n kuten Navarankin paljon levinnyt 170 heppainen. Mutta, Mitsulla pistettiinkin koneen rakenteet pohjia myöten täysin uusiksi. Rakennetta vahvistettiin. Kansi, männät, nokka, kaikki elintärkeät paikat vahvistetaan. Kone suunnitellaan tietyn tehoiseksi, ja osat voidaan ihan helposti rakentaa kestämään se tietty määrä tehoa. Ei koolla ole mitään merkitystä.
Koon merkitys tulee vasta sitten vastaan kun tarvitaan keveyttä ja aivan älyttömiä litratehoja. Esim. F1 auton 2,4 litrainen kone. Hevosvoimia n. 700. Joka on itseasiassa F1 autollekkin todella vähän. 80-luvulla oli vielä turbon aikana 1300hv lukemat tyypillisiä. F1 auton moottorit kuitenkin tehdään niin keveiksi kuin mahdollista. Moottorit suunnitellaan kestämään juuri sen pari kilpailua ja sinä aikana niistä saa ottaa kaiken irti. Se on täysin suunnittelu ja materiaalikysymys paljonko litratehoja moottorista voidaan ottaa ja kuinka kauan moottorin halutaan kestävän. Mikään autonvalmistaja ei tietentahtoen suunnittele moottoria kestämään, vaan moottoreista tehdään täysin tietoisesti sellaisia, että ne särkyvät joskus. Ei todella kestävän moottorin tekeminen ole vaikeaa, mutta sellaisen tekeminen ei todellakaan palvele autonvalmistajan etua. bt50 kirjoitti:
ajattelu ajaa siihen että moottoreiden koko pienenee ja tehot kasvaa. Samalla paino kevenee ja mistä se on poissa? Tietenkin rakenteiden paksuudesta ja lujuudesta. Lujimmat dieselit löytyvät vapaahengitteisten puolelta, koska niissä ilman saanti rajoittaa tehoja. Nykyiset päästömääräykset kuitenkin käytännössä estävät vapareitten käytön.
Toinen mikä hieman ihmetyttää on nykymoottoreiden huoltoväli, jopa 40 tkm. Kuitenkin nykymoottorit ovat huomattavasti monimutkaisempia kuin vanhat 80-ja 90-luvun moottorit. Omista autoista vaihdan öljyt vähintään kerran vuodessa vaikka kilometrit eivät tulisikaan täyteen. Onkohan noissa huoltoväleissä otettu huomioon esimerkiksi Suomen talvea, joka rasittaa niin moottoria kuin kaikkia nesteitäkin?> Onkohan noissa huoltoväleissä otettu huomioon esimerkiksi Suomen talvea
On. Esimerkiksi omassa koneessa huoltoväli on vain 30 tuhatta, vaikka samaa pataa sai 50 tuhannenkin huoltovälillä. Ilmeisesti päättelivät, että 50 tuhatta on liikaa Suomeen, vaikkei noita kai kovin montaa hajonnutkaan...
Kyllä nykyautolla ja nykyöljyillä ajaa hyvin sen normaali ll-huoltovälin verran. Varsinkin kun autot tarkkailevat ajotyyliä ja lyhentävät vielä siitäkin.
Sitten on tietysti tämä vuoden/kahden välein tapahtuva suositeltu vaihto (joko maahantuojan tai essonbaarin suosittelemana). Iteslläni ei ole vielä moinen aikaraja ehtinyt täyteen tulla, mutta eiköhän sekin ihan kiva ole.
Veneen öljyt vaihdan vuosittain. Tuli kilometrejä sitten 5 tai 500... Vaikka siinä onkin iso ja rauhallinen diisseli (olikohan 3-litranen kutonen ja jotain 120 kaakkia).
En kyllä usko, että nykymoottori autossa normikäytössä hajoaa. Repimällä saa rikki mitä vaan toki.- hehjoo6678
Otto Flick kirjoitti:
>>Nykyiset päästömääräykset kuitenkin käytännössä estävät vapareitten käytön.
ihan varmaan juu :)
mulla sattu sellanen olemaan ja 8,5 oli aika hyvä lukema jos siihen pääsi - En usko...
Kyllä koneet suunnitelaan kestämään tietty määrä, koneet jotka hajoaa erikoisen aikaisin, ovat yleensä nimenomaan suunnitteluvirhe, tai tarkoituksella suunniteltu hajoamaan.
Autojen moottoreiden suunnittelussahan se on tänä päivänä arkipäivää, ei konetta ole tarkoitettu kestämään ikuisesti.
Navarassa nimenomaan oli paha virhe suunnittelussa, koneen tehot yli tuplattiin, päivittämättä tiettyjä rakenteita. Eli vanhaa, alunperin pienitehoiseksi tarkoitetusta koneesta revittiin liikaa tehoa.
Pienestä tilavuudesta voi silti täysin huolettomasti ottaa reilusti enempikin. Käytetään vain erilaisia materiaaleja, materiaalivahvuuksia ja niin edespäin.
Jos mietit itsekkin asiaa järjellä ja fysiikan perusteilla, huomaat että se mikä isossa koneessa ensisijaisesti on isompaa, on iskutilavuus, joka on siis ilmaa. Ei sen pienentäminen tai kasvataminen tee yhtään mitään moottorin rakenteelliselle vahvuudelle. Vahvuudet eri komponenteissa voivat olla täysin yhtä suuria, riippumatta iskutilavuudesta. - aku1313
Otto Flick kirjoitti:
>>Nykyiset päästömääräykset kuitenkin käytännössä estävät vapareitten käytön.
itsellä 200d vm 86,,,, ajettu 310 000th ja kaikki mittarissa emäntä ajelee lohjalta hesaan ja takaisin työmatkaa ja näin talvella keskikulutus 100km = 5.6l :) :) meikäläinen ku "paahtaa samalla kiesillä saan kulutuksen nousemaan lähelle 6l /100km ,,, hmmm ajan kylläkin ns,,, rikesakon rajoilla tuolla moottoritiellä
- Ilima
Otto Flick kirjoitti:
>>Nykyiset päästömääräykset kuitenkin käytännössä estävät vapareitten käytön.
Höpö höpö. Seatin 1.9 SDI ja hyvin kiihtyy ja kulkee. Turboa ei tarvi muuhun ku huoltamiseen.
- pffftsssshhhh
Ilima kirjoitti:
Höpö höpö. Seatin 1.9 SDI ja hyvin kiihtyy ja kulkee. Turboa ei tarvi muuhun ku huoltamiseen.
Turboton diisseli on vähä sama, ku nainen ilman rintoja...Menettelee paremman puutteessa, muttei ole kovinkaan kummonen.
- voiwoi
Ilima kirjoitti:
Höpö höpö. Seatin 1.9 SDI ja hyvin kiihtyy ja kulkee. Turboa ei tarvi muuhun ku huoltamiseen.
Hehhaha, SusiDIesel jo syntyessään.
- halpisautoilija
kaikissa muodoissaan eli D24, D24T, D24Tic. Löytyi LT pakuista ja takavetoisten volvojen keuloilta. Kestävyydeltään ihan susi...Tosin tämä kone jäi visiin eläkkeelle volvon 940 sarjan poistuuttua markkinoilta eli jo yli kymmenen vuotta sitten
- 504D
Perekinsin 4 pyttyinen diiseli. Löytyy mm Pösöjen keulata.
Patalaiska ja kuluttaa paljon - kokemusta.
504D kirjoitti:
Perekinsin 4 pyttyinen diiseli. Löytyy mm Pösöjen keulata.
Patalaiska ja kuluttaa paljonTaisi kuitenkin olla kestävä, vaikka nuo kuuluikin ominaisuuksiin. Ymmärsitkö kysymyksen.
- 504D
kokemusta. kirjoitti:
Taisi kuitenkin olla kestävä, vaikka nuo kuuluikin ominaisuuksiin. Ymmärsitkö kysymyksen.
kysymyshän oli että millä diiselkoneella olevaa autoa ei kannata ostaa. Ei kysytty mikä diisel ei kestä.
Siihen miksi jotain konetta ei kannata ostaa on tapauksesta riippuen eri syitä. Perkinsin osalta mun mainitsemani syyt, jonkun muun koneen osalta jotkut muut.
Ymmärsitkö itse kysymyksen - milloin
504D kirjoitti:
Perekinsin 4 pyttyinen diiseli. Löytyy mm Pösöjen keulata.
Patalaiska ja kuluttaa paljonranskattaren keulalta on löytynyt engelsmannien Perkins-diisseli.
Minulle asti kun ei ole kuulunut kuin Idenorin sitkeä ja siisti rallatus. Ehkä puhut jo niin vanhoista asioista että ei tällainen eläkkeen kynnykselläkään oleva ole aikoinaan kuulemaansa ymmärtänyt.? - 4+10
3 kpl niitä poksauttanut, aina nokka hihna, kerran jopa 49tuhatta ajetustakin
- ..........
Eihän nuo 2.4 mitään ihan susia olleet, etenkään jos kyseessä ei ole 80 luvun alun vuosimalli Volvosta.
80 luvun lopun vuosimalleissa kone lähti hyvin kylmillä käyntiinkin, laiskahan se ilman turboa oli, mutta kestävä kuitenkin.
Toki onnettomiahan nuo ovat nykykoneisiin verrattuna. Tosin jo 5-syl ahtamaton 2,4, joka ilmestyi Transportterien keulalle 90-luvun alussa oli kyllä melkoinen harppaus eteenpäin... - ex 2xd24TIC
Näinköhän on ettei volkkarin kutosesta mihinkää? Pikaisesti kun vilkaisee nettiautosta takavetodiesel volvojen kilometrilukemia niin ihan kohtuullisia lukemia mielestäni, siis volvomaisia, yli puolen miljoonan mennään usean auton kohdalla ja vähä reippaamminki. JÄRKEVÄLLÄ käytöllä mielestäni kestävä ja aikalaisekseen jopa kohtuullisen hyväkulkuinen. Onpa väitetty että olisi ollut aikansa nopein henkilöautodiesel kun on esitelty tuo 740 turbodiesel.
- 70's dieselmies
504D kirjoitti:
Perekinsin 4 pyttyinen diiseli. Löytyy mm Pösöjen keulata.
Patalaiska ja kuluttaa paljonNiimpä. Mutta nykyisilläkin dieseleillä on tiukka paikka päästä samoihin kulutuslukemiin! Eikä se ole edes huippulaiska.
- 940Dtic
En ole ihan valmis allekirjoittamaan väitettäsi, tosin kokemusta ei ole kuin 680 000km kyseisillä moottoreilla. Autoja on ollut kaksi, toinen 740 D24 toinen 940 Dtic, 740:llä ajoin 480tkm, ja kyllä kansi laitettiin, koska ylävesiletku hajosi. 940:llä Ajoin 200tkm, myydessä sillä oli ajettu vähän yli 600tkm 740 oli ajettu pitkästi yli miljoona, mutta sen moottorin oli joku muu korjannut. Tuota kansiremonttia lukuun ottamatta minun ei tarvinnut moottoreihin kajota.
LT:n keulalle se moottori on varsinkin vaparina auttamatta liian pieni, eikä niin ollen ole menestynyt siinä korissa kovinkaan kehuttavasti. - Volvolla pääsee
Ei kyllä ole susi. Itellä ollu 4 vuotta 740 Volvo, jossa D24T. Neljän vuoden aikana tullu hieman yli 70 000 km, eikä ole ollut mitään muuta vikaa, kuin että syyläri piti vaihtaa, kun ylävesiletkun juuri meni poikki (termostaatti jumissa). Kaiken kaikkiaan koneelle tullut kilometrejä nyt 756 000. Täydellinen huoltokirja löytyy, jossa öljynvaihtojen lisäksi merkintä vain kannentiivisteen vaihdosta ja turbon laakeroinnista.
Volvolla pääsee kirjoitti:

Moi, nimimerkki Volvolla pääsee, hyvä että joillain muillakin on hyviä kokemuksia vanhoista diesel volvoista, itselläni 940 d24tic koneella, ja matkaa taitettu "vain" 470 000km, joista itse 200 000 km, ilman moottoriongelmia, eli kyllä nämä aika hyviä ovat, ja vanhaksi dieseliksi varsin tehokkaita, ja mukavia ajaa.
- 740 TDI mies
ex 2xd24TIC kirjoitti:
Näinköhän on ettei volkkarin kutosesta mihinkää? Pikaisesti kun vilkaisee nettiautosta takavetodiesel volvojen kilometrilukemia niin ihan kohtuullisia lukemia mielestäni, siis volvomaisia, yli puolen miljoonan mennään usean auton kohdalla ja vähä reippaamminki. JÄRKEVÄLLÄ käytöllä mielestäni kestävä ja aikalaisekseen jopa kohtuullisen hyväkulkuinen. Onpa väitetty että olisi ollut aikansa nopein henkilöautodiesel kun on esitelty tuo 740 turbodiesel.
Korjaus: 760 tdi oli aikanaan maailman nopeiten kiihtynyt diesel hlö. auto.
- Tosion2
milloin kirjoitti:
ranskattaren keulalta on löytynyt engelsmannien Perkins-diisseli.
Minulle asti kun ei ole kuulunut kuin Idenorin sitkeä ja siisti rallatus. Ehkä puhut jo niin vanhoista asioista että ei tällainen eläkkeen kynnykselläkään oleva ole aikoinaan kuulemaansa ymmärtänyt.?Näin jo eläkkeelä olevana autoalan ammattilaisena en minäkään tavannut perkinsiä Ranskalaisten autojen nokalta.
- Anonyymi
Vielä kymmenen vuoden päästä pitää puuttua asiaan, d24 moottori on todella luja moottori enkä ihmettele yhtään niitä jotka sitä haukkuvat kun luulevat vakio turbolla ja nestepäällä sekä vakio veiveillä voimaa siitä repivän. Jälkikäyttö ja oikeanlainen viritys saa koneen kestämään kaikissa diesel koneissa! Btw omalla 940volvolla d24tic on rullattu nyt 730tkm
- Anonyymi
504D kirjoitti:
Perekinsin 4 pyttyinen diiseli. Löytyy mm Pösöjen keulata.
Patalaiska ja kuluttaa paljonPerkins on ostanut lisenssin Peugeotin omistamalta indenorilta, eli indenorin kone,perkinsin lätkissä.
- Voit Avata Gukkarosi
No ei ainakaan VAG:n 1,9 tai 2,0 TDI- eli pumppusuutindieselitä. Eikä varsinkaan käytettynä!
SEAT on noita myllyjä käyttävistä ilmeisesti ainoa Suomessa, joka on myöntänyt pakkaskeleillä ilmenevän, varsin vaarallisen ja kalliiksi käyvän tyyppivian olemassaolon. Volkkaria ja Skodaa myydään vissiin niin hyvin, että valmistajaa ja maahantuojia ei pohjoisen kylmien olojen ongelmat kiinnosta.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8771175- 3+3
Maailman eniten valmistetut ja myydyt dieselit huonoimpia?
Sinun kanootistasi puuttuu mela! - tosi juttua
3+3 kirjoitti:
Maailman eniten valmistetut ja myydyt dieselit huonoimpia?
Sinun kanootistasi puuttuu mela!työkaveri osta muutama vuosi sitten uutta korimallia olevan passatin. Kaveri ajeli lahdesta helsinkiin ja takaisin joka päivä. Passatti jätti reilun vuoden aikana kolmesti välille. Kolmas kerta riitti ja vaihtoi merkkiä. Oli muuten mallisarjan ensimmäisiä autoja, liekkö nuo ongelmat jo tänäpänä korjattu ?
- - minä vain -
tosi juttua kirjoitti:
työkaveri osta muutama vuosi sitten uutta korimallia olevan passatin. Kaveri ajeli lahdesta helsinkiin ja takaisin joka päivä. Passatti jätti reilun vuoden aikana kolmesti välille. Kolmas kerta riitti ja vaihtoi merkkiä. Oli muuten mallisarjan ensimmäisiä autoja, liekkö nuo ongelmat jo tänäpänä korjattu ?
... VAG:lla viat korjata sitten seuraavaan mallisarjaan...
- Voit Avata Gukkarosi
3+3 kirjoitti:
Maailman eniten valmistetut ja myydyt dieselit huonoimpia?
Sinun kanootistasi puuttuu mela!"Maailman eniten valmistetut ja myydyt dieselit huonoimpia?"
- Miljoona kärpästä ei voi olla väärässä?
"Sinun kanootistasi puuttuu mela!"
- Sun hissi ei taida kulkea ylimpiin kerroksiin asti - 150/400 vuonna -00
Itse ajelin 210tkm niin chipatulla 115hv pd Golfilla ja ilman muita ongelmia kuin kytkinongelmat, joten nyt vähän naurattaa....... Taas näitä kaasupoljinpoikien juttuja...
- rupee!!!!
Hei älä mulle RUPEE mulla on UPEE SKODA KUPEE.
- skodaman
tosi juttua kirjoitti:
työkaveri osta muutama vuosi sitten uutta korimallia olevan passatin. Kaveri ajeli lahdesta helsinkiin ja takaisin joka päivä. Passatti jätti reilun vuoden aikana kolmesti välille. Kolmas kerta riitti ja vaihtoi merkkiä. Oli muuten mallisarjan ensimmäisiä autoja, liekkö nuo ongelmat jo tänäpänä korjattu ?
En tiedä missä vuosimalleissa on mikäkin moottori jne. mutta mulla skoda -99 1.9 Tdi 90hp ja olen ajanut sillä nyt 530 tkm, ilman että koneen kanssa olisi ollut ikinä mitään ongelmaa, öljyt vaihdan 12 tkm välein.
- kupee
skodaman kirjoitti:
En tiedä missä vuosimalleissa on mikäkin moottori jne. mutta mulla skoda -99 1.9 Tdi 90hp ja olen ajanut sillä nyt 530 tkm, ilman että koneen kanssa olisi ollut ikinä mitään ongelmaa, öljyt vaihdan 12 tkm välein.
Jo ja muista että älä mulle RUPEE mulla on UPEE SKODA KUPEE!
- pickuppi
Eikö Fordin pickupissa (se Sierran näköinen) ollut maailman huonoin dieseli? Tämä oli siis jotain 20v sitten.
- nsa.
tarkoitit varmaan Ford P-100:sta.
olen samaa mieltä. - Pakuman
nsa. kirjoitti:
tarkoitit varmaan Ford P-100:sta.
olen samaa mieltä.Toyotan 2,2 dcat, ainakin ammattipiireissä ovat kironneet koko keksinnön.
- riisseli
nsa. kirjoitti:
tarkoitit varmaan Ford P-100:sta.
olen samaa mieltä.Sierra pick-upissa ei tosiaan diesel kestänyt, sama kone kesti kyllä eskossa. Olen kuullut, pick-upin parilta omistajalta, että n. 40000km ja sen jälkeen bensa kone. Diesel eskolla ajoin itsekin yli 412000km, kone kesti, muuta vikaa kyllä oli.... Toinen huono diesel oli Mazdan pakun ekat dieselit, 40000km oli pitkä matka. Eihän se mikään diesel ole, jos ei 300000km kestä!! Sanoivat ennen vanhat automiehet. Ai niin Oldsmobilen V8 5.7litranen, oli kuulemma huono kestoinen myös.
- P-100 Ford/Perkins
nsa. kirjoitti:
tarkoitit varmaan Ford P-100:sta.
olen samaa mieltä.Noista fordeista ei saa selvää onko kysymyksessä Fordin oma vai Perkins, kun niihin Perkinseihinkin - ainakin osaan - laitettiin Fordin tunnukset.
Muistini mukaan tässä tapauksessa Ford luopui omastaan ja laittoi uudempiin malleihin Perkinsin. Ja oliko tässä vielä niin että koneet oli reilusti Perkinsin tunnuksin...
- BMW Diesel!!!!
ovat ihan huippuluokkaa. Ainoa moite on tuo AUTOMAATTIMALLIEN läppäjärjestelmä, joka on ihan käsittämätön. Sen kun ottaa pois, niin mitään eroa ei ole mihinkään, mutta moottorilla ajaa chipattunakin yli puoli milliä. Ei katkeile hihnat eikä muut. Joten älä viitsi ihan noin käydä yleistämään asioita. Itse olen ajanut automaatti 330d:llä 272/550 nm tehoilla nyt yli 380tkm. Mitään muuta kun läppien poisto 100tkm paikkeilla ei ole koneella/voimansiirrolle tarvinnut tehdä.
Ja kaiken lisäksi autolla on ajettu viime kesänäkin nappi laudassa saksan bahnoja ja käyty ajamassa Nordscleifellä 20 kierrosta. Edellisellä manuaalilla ajoin vielä enemmän, vaihdettaessa oli 420tkm taulussa, sekin lastun kanssa, m utta malli oli se vanhempi ja manuaali. Ja rokkas sikana. Ainoa mitä vaihdettiin oli siihen vanhempaan siis: polttoaineen siirtopumppu (alkoi ääntää) ja ilmamassamittari, aiheutti nykimistä ajoittain. Niin jäi vielä kertmatta, että vanhemman kulutus sekalaisessa pääkaupunkiajossa oli 6,5 ja uudemman automaatin 7,2 ja ne ovat mitattuja arvoja, ei mitään ajotietokoneen antamia arvoja.- hahahaaaa
taas yhdellä amisrunkkarilla meni herne nokkaan. Tunnusta vain tosiasia, bmw on pelkkä munanjatke.
- v888v888
hahahaaaa kirjoitti:
taas yhdellä amisrunkkarilla meni herne nokkaan. Tunnusta vain tosiasia, bmw on pelkkä munanjatke.
vituttaako sinua köyhää toyotan ratin nussijaa kun jollain on bmw ?
t: jeepisti - Kokovartalomulkku
Sun täytyy muuten olla ihan saatanan vanha tai sitten asut autossasi ja ajat koko ajan. 400 000 kilsan ajamiseen 50 km/h KESKINOPEUDELLA kun menee melkein vuosi yhteen menoon. Ja se tarkoittaa, että tankkaus, kuseminen paskominen ja nukkuminen tapahtuvat ajon aikana.
Jätkä väittää ajaneensa melkein miljoonan vaikka 330d koneita ei 10 vuotta sitten edes saanut.
Voi vittu mitä urpoja täällä on. - Bmw-urpo
Kokovartalomulkku kirjoitti:
Sun täytyy muuten olla ihan saatanan vanha tai sitten asut autossasi ja ajat koko ajan. 400 000 kilsan ajamiseen 50 km/h KESKINOPEUDELLA kun menee melkein vuosi yhteen menoon. Ja se tarkoittaa, että tankkaus, kuseminen paskominen ja nukkuminen tapahtuvat ajon aikana.
Jätkä väittää ajaneensa melkein miljoonan vaikka 330d koneita ei 10 vuotta sitten edes saanut.
Voi vittu mitä urpoja täällä on.BMW 3.0D kone tuli tuotantoon loppuvuodesta -97. Korvasi ensin 7- ja 5-sarjassa käytetyn 2.5D koneen ja tuli sitten -98 3-sarjaan.
Siis pikkasen yli 10 vuotta?
Ja ketjun aloittajalle - mistä sen ryhmäkanteen löytää kun minun 400.000km ajettu kone ei ole vieläkään mennyt rikki...
- lava-autoilija
Nissanin YD25, löytyy King Cab (Navara) vm 2002-2005 nokalta.
Huonot kiertokangen laakerit, ja heikot pultit.
Tuloksena että yleensä kolmossylinterin kiertokanki tulee lohkon kyljestä ulos noin sadan tonnin kohdalla.
Tuloksena moottorin totaalituho, eli ei pysty enää korjaamaan vaan moottori pitää vaihtaa kokonaan.
Kaikki joilla on moinen, kannattaa vaihtattaa kiertokankien laakerit ja pultit. Netistä löytyy kestävämmät versiot, niin selviää alle tonnin remontilla.
Uusi kone maksaa lähes auton hinnan, eikä vika juuri varoittele etukäteen, sitten kun kiertokanki pilkistää lohkon kyljestä on jo myöhäistä. - huonoimmista
On Bedford CF pakettiauton perkinsin diesel. Muistaakseni 1.7 litrainen, kolmella runkolaakerilla oleva viritys. Silläkään ei kovin montaa kymmentä tuhata päässyt.
- ,..,,,,,
jenkki dieselit olivat aika heikkoja. Tuo 5.7 varsinkin. Samoin 626 Mazdan 2 litraiset koneet, kansiviat yleisiä. Hyviä koneita 2litraiset Mersun koneet ainakin. 737000 km mittarissa ei koneremonttia tehty, yli miljoonakin ajettu ilman koneremonttia!
- 4.0L
,..,,,,, kirjoitti:

Euroan Jepeissä myydyt VM Motori dieselit. Kannet( erilliset) menee eikä mikään halpa juttu.
- kljgjkhvb
4.0L kirjoitti:
Euroan Jepeissä myydyt VM Motori dieselit. Kannet( erilliset) menee eikä mikään halpa juttu.
kyl se BMW:n M47 (320) on aika paska! Ei muuten kun niitten imusarjan läppien oslta!
- Myyntiin meni!
Laskin saaneeni 540 euron säästöt, kun D4D sanoi poks ja korjaamon kassa 3 730 €!!!!!!!
- kokemus puhuu
Ehdottomasti VAG.n 2,5 TDI koneella olevia autoja kannattaa välttää. Jos auton runkonumero ei ala BAU-tekstillä vältä kyseisiä autoja eli käytännössa vanhempia kuin 2004!!!
- joutilasM51v
Kerrohan mikä vikana,kun kuitenkin ajetaan satoja tuhansia koneella,,,tietty huollettuja,kuten kuuluukin.
- kokemus puhuu
joutilasM51v kirjoitti:
Kerrohan mikä vikana,kun kuitenkin ajetaan satoja tuhansia koneella,,,tietty huollettuja,kuten kuuluukin.
Kyseisestä moottorista kuluu nokka-akselit jonka seurauksena kannet tuhoutuu. Todella yleinen vika sekä turbot on ihan kulutus tavaraa. Vaiva koskee V6 moottoria ei viisi sylinteristä
- ulghmkfgjn
kokemus puhuu kirjoitti:
Kyseisestä moottorista kuluu nokka-akselit jonka seurauksena kannet tuhoutuu. Todella yleinen vika sekä turbot on ihan kulutus tavaraa. Vaiva koskee V6 moottoria ei viisi sylinteristä
Nokka-akselin nokista kului täällä pinnat ja uusiksi meni.
- Paku Tdi
kokemus puhuu kirjoitti:
Kyseisestä moottorista kuluu nokka-akselit jonka seurauksena kannet tuhoutuu. Todella yleinen vika sekä turbot on ihan kulutus tavaraa. Vaiva koskee V6 moottoria ei viisi sylinteristä
Ei meillä varsinaisesti koneen kanssa ole ollut ongelmia 1,9 Tdi, mutta jokin kaksoismassavauhtipyörä mennyt kaksikertaa ja taas resonoi ajettu 130 tkm
- vag mies
kokemus puhuu kirjoitti:
Kyseisestä moottorista kuluu nokka-akselit jonka seurauksena kannet tuhoutuu. Todella yleinen vika sekä turbot on ihan kulutus tavaraa. Vaiva koskee V6 moottoria ei viisi sylinteristä
Ne kannet tuhoutuu öljyn puutteeseen.
Näytä yksi 2,5 v6 tdi lohko joka olisi ehjä
( http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?p=843092 )
vag:n neloset ilman pumppusuutinta on perkeleen hyviä etenkin muuttuvageometrisellä ahtimella. Muiden merkkien tekeleisiin en ota kantaa.
- 5.7 dx
mainetta niitti chevroletin 5.7 DX diesel. olikohan niin että kampiakselin ja veivin välinen laakeri pääsi pyörähtämään joka esti öljyn pääsyn ja kone leikkautu kiinni. tosin nuo oli mitä ilmeisemmin yksilötapauksia koska noita 5.7 dx:iä on vieläkin liikenteessä. jos on 30 vuotta jaksanut lörpöttää niin miten se sitten voisi susi olla?
- DIISSELIKIISSELI
Että kaikki dieselit on paskoja sekä samalla hyviä. Heitetään vielä lisää kapuloita kiukaaseen, itsellä Peugeot partner 1.9d se imukammiodiesel, hyvin on pelannut 200tkm ajettu jo, ei ainakaan vielä isompaa vikaa, eikä kuluta öljyäkään kovin kummoisesti, vaihdan mobilit aina 8 tonnin välein ja yhtään ei tarvitse lisätä välillä.
Mikä se on että autoista ei voisi keskustella kiihkottomasti? - porttpottt
5,7D oli suoraan bensakoneen lohkolle suunniteltu dieseli, joka oli susi vähän joka kantilta. 5,7DX oli siitä paranneltu versio, muttei dekään huippukestävä ollut.
- olssi2
Muistaakseni niiden suurin ongelma oli se että ne tehtiin bensakoneen lohkoon eikä siinä ollut kuin kolme runkolaakeria ja nekin liian pienet. Tästä syystä laakerit joutuivat kovalle rasitukselle ja hajosivat.
- exdeu
Se 307 (5,7DX) EI ollut Chevyn vaan Oldsin innovatiivinen moottori.Chevyn kone on 305 kuutiotuumaa.
- On niitä muitakin..
exdeu kirjoitti:
Se 307 (5,7DX) EI ollut Chevyn vaan Oldsin innovatiivinen moottori.Chevyn kone on 305 kuutiotuumaa.
Chevyn kone on 305 kuutiotuumaa. Pitää kyllä paikkansa, mutta tuo 5,7 litrainen diiseli on Chevyn 350 kuutiotuuman moottorin pohjalta suunniteltu.
- qwsdbnhmjuky
Taas noita aloittajan vitun "mutu" tuntumia. Eiköhän merkillä jos toisellakin ole paukkunu diesel koneita. Kai se on myös käyttäjästä kiinni. Säännöllinen huoltoväli, tyhjäkäynnin rummuttaminen hetkeksi, niin kuumana kuin kylmänä. Ja jätetään se vitun revittely sikseen, kun kone on kylmä!!! Hä?
- hieman!
Tyhjäkäyntikö muka ratkaisee,ois kiva kuulla perusteluita.Sen toki uskon ettei kylmänä kannata revitellä.
PERUSTELUITA? - 2,0d/5,2b ketjuilla
hieman! kirjoitti:
Tyhjäkäyntikö muka ratkaisee,ois kiva kuulla perusteluita.Sen toki uskon ettei kylmänä kannata revitellä.
PERUSTELUITA?sellaiset ainakin joissa hihnalla pyöritellään sisuskaluja ketjun sijasta.pätee niin bensa kuin dieselvehkeisiin.paitsi jos tykkää kusi sukassa jännittämisestä että kestääkö hihna,kuinka kauan,heittääkö hampaalta pykälän vai kaksi kylmänä,onko kukaan aiemmin vaihtanut/vaihdattanut oikeasti ja onko tehty kunnolla tai sitten varmuuden vuoksi taas ostat uuden hihnan ja vaihdat/vaihdatutat säästääksesi hermoja ja koneen sisuskalujen täystuhoa parhaasi mukaan....ja taas meni rahaa joutavaan=)
- /ketju
2,0d/5,2b ketjuilla kirjoitti:
sellaiset ainakin joissa hihnalla pyöritellään sisuskaluja ketjun sijasta.pätee niin bensa kuin dieselvehkeisiin.paitsi jos tykkää kusi sukassa jännittämisestä että kestääkö hihna,kuinka kauan,heittääkö hampaalta pykälän vai kaksi kylmänä,onko kukaan aiemmin vaihtanut/vaihdattanut oikeasti ja onko tehty kunnolla tai sitten varmuuden vuoksi taas ostat uuden hihnan ja vaihdat/vaihdatutat säästääksesi hermoja ja koneen sisuskalujen täystuhoa parhaasi mukaan....ja taas meni rahaa joutavaan=)
sellaiset ainakin joissa hihnalla pyöritellään sisuskaluja ketjun sijasta.
Samaa mieltä ja juuri siksi minulle kelpaa vain "ketjukone" ja koska aloittaja kysyy mitä diselkonetta ei kannata ostaa missään tapauksessa, vastaukseni on EI MITÄÄN MISSÄ ON HIHNAMURHEITA TIEDOSSA. - ei vanhaa
/ketju kirjoitti:
sellaiset ainakin joissa hihnalla pyöritellään sisuskaluja ketjun sijasta.
Samaa mieltä ja juuri siksi minulle kelpaa vain "ketjukone" ja koska aloittaja kysyy mitä diselkonetta ei kannata ostaa missään tapauksessa, vastaukseni on EI MITÄÄN MISSÄ ON HIHNAMURHEITA TIEDOSSA.Missä vielä ketjulla jakopää?
- uusissa
ei vanhaa kirjoitti:
Missä vielä ketjulla jakopää?
taas palattu ketjuun,,volkkarissa jossain hammasrattaillakin jo
- toki
ei vanhaa kirjoitti:
Missä vielä ketjulla jakopää?
http://docs.google.com/viewer?a=v&q=cache:-8RYPkzccs4J:www.connet.fi/koeajot
Onhan näitä mm.Isuzu valmistaa yli miljoona diselmoottoria joka vuosi.
mm.Isuzun koneita löytyy Opelista,Saabista.Renaultista ja Toyotasta. - ainoa!
toki kirjoitti:
http://docs.google.com/viewer?a=v&q=cache:-8RYPkzccs4J:www.connet.fi/koeajot
Onhan näitä mm.Isuzu valmistaa yli miljoona diselmoottoria joka vuosi.
mm.Isuzun koneita löytyy Opelista,Saabista.Renaultista ja Toyotasta.Hihnaoista ollaan "kantapään" kautta siirtymässä takaisin ketjuun,siis kokeiluita monet merkit ovat tehneet asiakkaan kustannuksella,mutta näin tärkeässä paikassa ovat kaikki vakavasti otettavat dieselkoneen valmistajat siirtyneet takaisin ketjuun.Isuzu suurena dieselmoottorivalmistajana ei toki ole läheskään ainoa joka uusissa autoissa käyttää ketjua.Ainoa "plussa" minkä Isuzulle voi antaa on se etteivät koskaan kokeilleet edes hihnaa.Palstalla kysysytään missä vielä hihnalla jakopää?se
kuvastaa toki ettei ihan nykypäivää ole seurattu.http://www.ajovalo.net/ketju.htm
Tässä aika vakuuttava lista Isuzun lisäksi jotka käyttävät ketjua(tosin osa myös Isuzun koneita) kaikesta huolimatta vaihtoehtoja siis on. Alottajan kysymys mitä diesel konetta ei kannata ostaa on mielestäni ainakin siltä osin selkeä ettei näitä hihnamurheita kannata itselleen rahalla ostaa koska rahaa palaa myös jatkossa,mitään merkkiä senkummemin "mollaamatta"kannattaa mielestäni ainakin tähän asiaan hieman keskittyä ennen ostopäätöstä. - ainoa!
ainoa! kirjoitti:
Hihnaoista ollaan "kantapään" kautta siirtymässä takaisin ketjuun,siis kokeiluita monet merkit ovat tehneet asiakkaan kustannuksella,mutta näin tärkeässä paikassa ovat kaikki vakavasti otettavat dieselkoneen valmistajat siirtyneet takaisin ketjuun.Isuzu suurena dieselmoottorivalmistajana ei toki ole läheskään ainoa joka uusissa autoissa käyttää ketjua.Ainoa "plussa" minkä Isuzulle voi antaa on se etteivät koskaan kokeilleet edes hihnaa.Palstalla kysysytään missä vielä hihnalla jakopää?se
kuvastaa toki ettei ihan nykypäivää ole seurattu.http://www.ajovalo.net/ketju.htm
Tässä aika vakuuttava lista Isuzun lisäksi jotka käyttävät ketjua(tosin osa myös Isuzun koneita) kaikesta huolimatta vaihtoehtoja siis on. Alottajan kysymys mitä diesel konetta ei kannata ostaa on mielestäni ainakin siltä osin selkeä ettei näitä hihnamurheita kannata itselleen rahalla ostaa koska rahaa palaa myös jatkossa,mitään merkkiä senkummemin "mollaamatta"kannattaa mielestäni ainakin tähän asiaan hieman keskittyä ennen ostopäätöstä. - hihna=huoli
ainoa! kirjoitti:
ainakin fordin dieselkoneissa.itellä -03 transit ja kaitpa noita samoja moottoreit henkilöautopuolellakin.
- Josef Mengele
ei vanhaa kirjoitti:
Missä vielä ketjulla jakopää?
Esimerkiksi mersussa.Ai niin et tietenkään voinut tietää,ainakaan kokemuksesta.
- hankalaa on joo
Josef Mengele kirjoitti:
Esimerkiksi mersussa.Ai niin et tietenkään voinut tietää,ainakaan kokemuksesta.
heikoimpia on fordin 1.8 td ja tuon lisäksi sitten opelin dti tekniikka.ammattipiireissä tunnetaan hyvin hankalina moottoreina.
- ON
hankalaa on joo kirjoitti:
heikoimpia on fordin 1.8 td ja tuon lisäksi sitten opelin dti tekniikka.ammattipiireissä tunnetaan hyvin hankalina moottoreina.
V.A.G 2.5tdi V6 ja myös 1.9sdi(suutinongelmia). Lähes kaikkiin yli 200tkm ajettuihin vaihdettu nokka akselit, venttiilin nostimet jne. Ja hihna on hyvä jos sen vaihtaa vaikkapa 20tkm ennen kun on vaihtoväli. Ei ole tarvinu kusisukassa jännittää koskaan, että koska menee hihna poikki. Alle 50tkm vaihtovälillä olevat sitten erikseen. Onhan se ketju tosiaanki parempi siinä mielessä. Ja löytyy sitte 834tkm ajettu D24TIC, ainoa isompi remontti ollut kansiremppa jossain 750tkm kohalla. Kaikkihan kestää jos niitä pitää hyvin. Autot on kertakäyttövehkeitä jos niillä vaan ajetaan eikä huolleta ollenkaan.
- Juk1
/ketju kirjoitti:
sellaiset ainakin joissa hihnalla pyöritellään sisuskaluja ketjun sijasta.
Samaa mieltä ja juuri siksi minulle kelpaa vain "ketjukone" ja koska aloittaja kysyy mitä diselkonetta ei kannata ostaa missään tapauksessa, vastaukseni on EI MITÄÄN MISSÄ ON HIHNAMURHEITA TIEDOSSA.Pientä Eurooppaa lukuunottamatta 2L sukulaisineen on varmaan maailman yleisin hihnajakopäällä varustettu diesel ja omienkin kokemusteni mukaan laite, jota ei saa rikki, vaikka yrittäisi. Hi-Luxin ja Hi-Acen diesel ajalta ennen common railia siis.
Jakohihnan kestävyydestä on turha mussuttaa, hihnaongelmia on vain nelipyttyisissä ja pienemmissä, joissa on tuplanokat erikseen hihnapyörillä. Rattailla yhteenkytketyissä tuplanokissa ja yhden nokka-akselin koneissa ei ole ongelmia, koska hihnan rasitus jää vähäisemmäksi pyörimisvastusten lähes kumoutuessa. Huonosti suojatuilla hihnoilla oli toki ongelmia, tietyt italialaiset kietoivat kampiakselille jäätyneen remmin rullalle startissa. Ford ja Volvo käyttivät kansanmalleissaan hihnaa vuosikymmenet, mutta ongelmia alkoi esiintyä vasta GM:n etuvetoisissa, joissa suunnittelutaidon puute yhdistettynä täydelliseen avuttomuuteen johti vaikkapa Kadett E-mallin syntyyn, olihan tuossakin oikein Ameerikoissa testattu perusruoto, mutta mallia kehiteltäessä ei testituloksia ehditty toimittaa Saksaan.
Surkeimmaksi dieseliksi ehdotan GM:n 5,7:aa kestoltaan tai BMC:n bensakonepohjaisia tehottomuuksia. VW:n ensimmäisten dieselien ryntäilyominaisuuksia moottoriöljyn voimin ei taida kukaan enää muistaakaan, mutta silloin ei ollut nettiä. Virta-avaimen käpelöinti ei auttanut ja silloisista jarruistakaan ei paljon iloa ollut myllyn kirmatessa moottoriöljyllä tehokkaammin kuin perässä seuranneet turbomallit. Ilmiöön riitti öljyn ylitäyttö tai kulunut kone, öljyähän niihin sai kaataa jatkuvasti jo uutena. Sallittu kulutus oli litra tonnilla.
Toyotan D-CAT tuli testattua 196 tkm verran, ei huono mutta janoinen. Pakkasnestettä kului alkuun puoli litraa, sen jälkeen ei tippaakaan, öljyäkin meni alkuun. Veikkaan molempien nesteiden kulumiseen olleen syynä putkimoottorin asettuminen. Polttoaineen kulutukseen osasyynä oli moottorin kulmikas luonne, hanaa tuli annettua turhankin usein, mutta pitkässä juoksussa keskikulutus oli kuitenkin luokkaa pari litraa suurempi kuin samantilavuuksisessa seuraajassaan ja tuo on dieselille paljon, miltei kolmannes enemmän. D-CATin alkurykäisy oli kyllä jotain uskomatonta...
Välillä palstoja lukeneena tulee miettineeksi, että tietävätkö ihmiset mihin ryhtyvät ostaessaan turbodieselin tai yleensä turbon? Nykyisissä autoissa ei enää puhuta sisäänajoista eikä tasauskäytöistä ja dieseleillä tulisi myös miettiä kerralla ajettavan matkan pituutta, jos autossa on hiukkaskiihdytin. Ei muuta kuin 3 kilsaa duuniin ja viimeiset puoli kilsaa kisaa kavereiden kanssa, kone pois tulilta heti ja haalarit niskaan. Puolessa vuodessa moottori hengiltä. DPF:n yleistyttyä puoli nettiä on täynnä ohjeita puhtaaksipoltosta, ikään kuin se olisi ainoa tapa saada pönttö puhtaaksi. Normaaliajossa sopivilla kierroksilla DPF pysyy puhtaana ilman välipolttoja ja D-CATin jälkeen en ole kertaakaan nähnyt pakkopolton savua perässäni, tekniikka kehittyy.
Turboista sen verran, että 80-luvun alussa paikallinen LP sai ekan kiinniottosaabin turbolla ja pääsin seuraamaan sivusta, miten vesi lentää poikien sammutettua vehkeensä viilatun Amazonin kiinnioton jälkeen, vollekuski olisi varmaan päässyt karkuun kuittisulkeisista Saabin posahdettua kirjaimellisesti, mutta hänkin jäi tuijottamaan Saabin muuttumista tulivuoreksi. Vollessa olisi riittänyt puhkua parinkin poliisin karistamiseen, mutta herrasmiehenä amazonisti oli jäänyt kuuntelemaan korkeimman sanaa. Oli kyllä räkäisin nelosvollen tyhjäkäyntiääni mitä olen koskaan kuullut ja itsellänikin oli 312 nokalla lähestulkoon alakerraton ama, joka kävi vielä nätisti. Tai kävi. Veto alkoi 4k jälkeen, mutta niistä kierroksista ei puhuta dieselpalstalla...
J - mieheltä
Juk1 kirjoitti:
Pientä Eurooppaa lukuunottamatta 2L sukulaisineen on varmaan maailman yleisin hihnajakopäällä varustettu diesel ja omienkin kokemusteni mukaan laite, jota ei saa rikki, vaikka yrittäisi. Hi-Luxin ja Hi-Acen diesel ajalta ennen common railia siis.

Jmielenkiintoinen juttu. Sinä selvästikin olet tajunnut miten homma menee.
- ei siis koskaan.
ei vanhaa kirjoitti:
Missä vielä ketjulla jakopää?
ei ole koskaan "kokeillut" sukkanauhaa nokkien pyörittämiseen.
- hyvä izuzu
ainoa! kirjoitti:
Hihnaoista ollaan "kantapään" kautta siirtymässä takaisin ketjuun,siis kokeiluita monet merkit ovat tehneet asiakkaan kustannuksella,mutta näin tärkeässä paikassa ovat kaikki vakavasti otettavat dieselkoneen valmistajat siirtyneet takaisin ketjuun.Isuzu suurena dieselmoottorivalmistajana ei toki ole läheskään ainoa joka uusissa autoissa käyttää ketjua.Ainoa "plussa" minkä Isuzulle voi antaa on se etteivät koskaan kokeilleet edes hihnaa.Palstalla kysysytään missä vielä hihnalla jakopää?se
kuvastaa toki ettei ihan nykypäivää ole seurattu.http://www.ajovalo.net/ketju.htm
Tässä aika vakuuttava lista Isuzun lisäksi jotka käyttävät ketjua(tosin osa myös Isuzun koneita) kaikesta huolimatta vaihtoehtoja siis on. Alottajan kysymys mitä diesel konetta ei kannata ostaa on mielestäni ainakin siltä osin selkeä ettei näitä hihnamurheita kannata itselleen rahalla ostaa koska rahaa palaa myös jatkossa,mitään merkkiä senkummemin "mollaamatta"kannattaa mielestäni ainakin tähän asiaan hieman keskittyä ennen ostopäätöstä.Kyllä Izuzu on käyttänyt hihnaa jakopäässä,esin Opel Vectrassa oli ainakin 1993 mallissa.Mulla on sellainen tossa pihalla ,eikä ole ollut ongelmia kun muistaa vaihtaa sen 100000 km välen,on ajettu 450000 km.
- isutsutsu
ainoa! kirjoitti:
Hihnaoista ollaan "kantapään" kautta siirtymässä takaisin ketjuun,siis kokeiluita monet merkit ovat tehneet asiakkaan kustannuksella,mutta näin tärkeässä paikassa ovat kaikki vakavasti otettavat dieselkoneen valmistajat siirtyneet takaisin ketjuun.Isuzu suurena dieselmoottorivalmistajana ei toki ole läheskään ainoa joka uusissa autoissa käyttää ketjua.Ainoa "plussa" minkä Isuzulle voi antaa on se etteivät koskaan kokeilleet edes hihnaa.Palstalla kysysytään missä vielä hihnalla jakopää?se
kuvastaa toki ettei ihan nykypäivää ole seurattu.http://www.ajovalo.net/ketju.htm
Tässä aika vakuuttava lista Isuzun lisäksi jotka käyttävät ketjua(tosin osa myös Isuzun koneita) kaikesta huolimatta vaihtoehtoja siis on. Alottajan kysymys mitä diesel konetta ei kannata ostaa on mielestäni ainakin siltä osin selkeä ettei näitä hihnamurheita kannata itselleen rahalla ostaa koska rahaa palaa myös jatkossa,mitään merkkiä senkummemin "mollaamatta"kannattaa mielestäni ainakin tähän asiaan hieman keskittyä ennen ostopäätöstä.Ei pidä paikkaansa. Minulla on opelissa isuzun 1.7 diesel, jossa on jakopää toteutettu hihnalla. Koneella muuten ajettu yli 500 000 ilman remontteja.
- Volvodiesel
toki kirjoitti:
http://docs.google.com/viewer?a=v&q=cache:-8RYPkzccs4J:www.connet.fi/koeajot
Onhan näitä mm.Isuzu valmistaa yli miljoona diselmoottoria joka vuosi.
mm.Isuzun koneita löytyy Opelista,Saabista.Renaultista ja Toyotasta.Juu ne isuzun 3.0 litraset, mitä oli Saabinkin keulilla niin sylinteriputken vajoamisia niissä oli pilvin pimein ja alta 100000 km . Mutta on kai Isuzun koneet jossain kestänyt, lieneekö käyttäjässä vikaa.
- remu kemijärvi
kyll wolsku, audi tekee huonoja dieselejä seattejä paljo myynissä nettiautossa kone vikasina..ooppeleja ja foortin koneilla pääsee..mersun kone muka kestää mut empä oikein jaksa uskoa moiseen.
- jotain rajaa
Voortin dieselit on maailman huonoimpia. Surkeita hihnavehkeitä. Alavääntöä ei ole edes sen vertaa että saisi auton ylipäätään liikkeelle.
Sen vaan sanon että joka ikinen dieselvehje joka käy hihnalla kannattaa jättää ihan rauhassa sinne kauppaan niin pääsee paljon vähemmillä murheilla. On hyviä dieseleitä joissa on ketju, kannattaa pysyttäytyä niissä. - on
jotain rajaa kirjoitti:
Voortin dieselit on maailman huonoimpia. Surkeita hihnavehkeitä. Alavääntöä ei ole edes sen vertaa että saisi auton ylipäätään liikkeelle.
Sen vaan sanon että joka ikinen dieselvehje joka käy hihnalla kannattaa jättää ihan rauhassa sinne kauppaan niin pääsee paljon vähemmillä murheilla. On hyviä dieseleitä joissa on ketju, kannattaa pysyttäytyä niissä.kyllä ne hihnavehkeetki kestää jos vaihtelee hihnoja... Mersu on kyllä aika ylivoimanen tossa kestävyydessä, ainakin vanhat. Ja fordin 1.6D on kestävä. Ainahan se on huollosta kii että miten auto kestää...
- Ketjunkiristin
jotain rajaa kirjoitti:
Voortin dieselit on maailman huonoimpia. Surkeita hihnavehkeitä. Alavääntöä ei ole edes sen vertaa että saisi auton ylipäätään liikkeelle.
Sen vaan sanon että joka ikinen dieselvehje joka käy hihnalla kannattaa jättää ihan rauhassa sinne kauppaan niin pääsee paljon vähemmillä murheilla. On hyviä dieseleitä joissa on ketju, kannattaa pysyttäytyä niissä.No miten on Opelin Dieselit niissähän on ketju ja menee ketjun kiristin rikki sitten. Ja kansiremontti n.4000€. Joten remmi jakopäässä on parempi vaihtoehto jopa dieseleissäkin. On melkoinen munaus Opelin Insinööreiltä, että saavat jakopään tekemisenkin epäonnistumaan. Olisi kyllä uskonut, että kyllähän ne sen jakopään kuiteskin osaavat tehdä mutta ei sitten.
- en ottais noita
Subaru ja Honda. Surkeita koneita koska alavääntöä ei ole.
- Accordilla ajeleva
Minulla on ollu kolme diesel Hondaa. Kahdessa ohjelma on muutettu ja nykyisessä lisäboxi. Parhaimmillaan Digituningin ohjelmalla lähti penkistä 192hv / 440Nm, kulutus oli sillä pienimmillään 4,7 l/100km Kyllä vääntöä tasaisesti on lyötynyt.
- Matvei
Ajoin -98 V70 2,5Tdi vehkeellä liki 8v. Autolla oli ajettu 640tkm ilman kannen irroitusta, ei siis ollut mikään huono. Ei tiputtanut,savuttanut tai kuluttanut öljyä.
Nyt kulkupelinä MB211 320Cdi-04.- 9-5 tid
Kestävin kone vaikka onkin GM tekniikkaa moottorissa..saabin oma turbo. Nokka pyörii ketjun kanssa eli ei hihna murhetta.
- dieselheppu
Näissäkin vastauksissa on paljon asiattomuuksia, kuten tuntuu kaikissa kestusteluissa olevan.
Korjaan työkseni dieselmoottoristen autojen polttoainelaitteita ja suoritan vianetsintää autossa.
Joka päivä tulee eteen erilaisia versioita mahdollisista vioista ja asiakkaat ovat selvittäneet netistä mikä voisi olla vikana.
Nettikeskustelujen antamat vinkit ovat enimmäkseen yleistyksiä ja sitten kun auto tulee minun käsiteltäväkseni, on "arvaajat" tehneet jo työnsä, eli vaihtaneet joitain osia ja sitten yllättyneet kun ei auto tullutkaan kuntoon.
Työhöni kuuluu tutkia tapaukseen liittyvät ohjeet ja ohjearvot, mitata todelliset tapahtumat ajoneuvosta ja kaiken saadun tiedon perusteella korjata vika.
Joskus se käy nopeasti ja toisinaan siihen menee pitempi aika.
Ottaessani kantaa siihen mikä on luja auto ja mikä ei, olisin puolueellinen.
Edustan yleensä autoalaa merkistä riippumatta ja näkemykseni perustuu siihen kokemukseen mitä olen saanut.
Suurin osa korjaamolla käyneistä autoista on ollut jollain lailla rikki, eli niitä en kai sitten voisi suositella kenellekään.
Jokaisen tapauksen kohdalla kysymys on erilaisesta historiasta, miten autoa on huollettu tai käytetty, ja sen selvittäminen ei ole kovinkaan helppoa kun dokumentteja ei ole.
Luottaisin edelleen siihen ajatukseen että kukin auto oikein käytettynä ja huollettuna on OK. - dieselmylly
Opelin oma diesel on kyllä surkeimpia ellei surkein. Remmi paukkuu helposti vesipumpun hajoamisen
takia tai muuten. Jos remmi sattuu kestämään, alkaa öljynsuodattimen jalan o-rengas falskaamaan
ja öljynpaineen putoaminen hirttää kiertokangen alalaakerin kiinni. Jotkun on kyllä päässy ajamaan
lähes 500 000, mutta ovat vaihtaneet vesipumpun ja jakohihnan noin 60 000 km välein.
Suositus on 120 000 km, mikä lisää huomattavasti uusien opel dieselien myyntiä. ;)- ammattimiesetelästä
on aivan onneton moottori.voisi melkein verrata erään aikakauden huonoinpaan dieseliin(gm 5.7 d/dx)
kokemus on työpaikalla osoittanut,ettei pidä sekaantua fordin 1.8 turbodieseliin.näitä on korjattu pumppu vikojen,alakerta vaurioiden,kansivikojen,turbojen rikkoontumisten,runsaiden öljyvuotojen,mäntä vaurioiden yms.takia.onneton,ei kestä kilometrejä. keskimääräiset kilometrit pyörineet 250-300 tkm.siis pienillä kilsoilla yllättävän vikainen.
siis lähes yhtä epäluotettava kuin opelin dti.
todella surkea suoritus diesel moottoriksi! - Sittenkii !!
ammattimiesetelästä kirjoitti:
on aivan onneton moottori.voisi melkein verrata erään aikakauden huonoinpaan dieseliin(gm 5.7 d/dx)
kokemus on työpaikalla osoittanut,ettei pidä sekaantua fordin 1.8 turbodieseliin.näitä on korjattu pumppu vikojen,alakerta vaurioiden,kansivikojen,turbojen rikkoontumisten,runsaiden öljyvuotojen,mäntä vaurioiden yms.takia.onneton,ei kestä kilometrejä. keskimääräiset kilometrit pyörineet 250-300 tkm.siis pienillä kilsoilla yllättävän vikainen.
siis lähes yhtä epäluotettava kuin opelin dti.
todella surkea suoritus diesel moottoriksi!niin et maailmalla ne autot suunnitellaan käytettäväksi 200-250 tuhatta kilsaa ja sit paaliin. Ei järkevvästiverotetuissa maissa tarvitte ajaa tziljoonaa kilsaa ja koittaa harsia autoo kasaan kerran vuodessa et pääsee katastuksesta läpi
Ostetaan uutta autoo ja ajetaan se satatonnii myydään käytettyä halajavalle joka ajaa seuraavat satatonnii ja laittaa paaliin. - onkhan
Sittenkii !! kirjoitti:
niin et maailmalla ne autot suunnitellaan käytettäväksi 200-250 tuhatta kilsaa ja sit paaliin. Ei järkevvästiverotetuissa maissa tarvitte ajaa tziljoonaa kilsaa ja koittaa harsia autoo kasaan kerran vuodessa et pääsee katastuksesta läpi
Ostetaan uutta autoo ja ajetaan se satatonnii myydään käytettyä halajavalle joka ajaa seuraavat satatonnii ja laittaa paaliin.Eipä oo tarvinnnu 10 vuoteen tarvinnu parsia autoa kasaan että saa leimalle, aina on ensimmäisen kerran mennyt läpi vaikka mittarissa on nyt 835tkm. Eikä ole myöskään hitsattu yhtään. Tälläkin hetkellä leimaa melkein vuosi jäljellä. Auto siis 740GLE TurboDieselIntercooler. Volkkarin joidenkin osaamattomien mielestä surkealla 6-koneella, mikä kestää vain 200tkm. Jos jotain autoista tietää niin ajaa millä vain autolla pitkälle.
- eurokuski
onkhan kirjoitti:
Eipä oo tarvinnnu 10 vuoteen tarvinnu parsia autoa kasaan että saa leimalle, aina on ensimmäisen kerran mennyt läpi vaikka mittarissa on nyt 835tkm. Eikä ole myöskään hitsattu yhtään. Tälläkin hetkellä leimaa melkein vuosi jäljellä. Auto siis 740GLE TurboDieselIntercooler. Volkkarin joidenkin osaamattomien mielestä surkealla 6-koneella, mikä kestää vain 200tkm. Jos jotain autoista tietää niin ajaa millä vain autolla pitkälle.
Kehnoimpia esityksiä ovat ilman muuta Toyotan viritelmät. Parhaita puolestaan ovat PSA:n tehokkaat, sivistyneesti käyvät ja kestävät Hdi koneet.
- ononon
eurokuski kirjoitti:
Kehnoimpia esityksiä ovat ilman muuta Toyotan viritelmät. Parhaita puolestaan ovat PSA:n tehokkaat, sivistyneesti käyvät ja kestävät Hdi koneet.
"sivistyneesti" ei ne minusta niin sivistyneesti käy eikä ole tehokkaitakaan. ja kestävyydestä voi olla montaa mieltä. parhaat ranskalaiset saa grilliltä. mersulla oli kestävyyden puolesta parhaat moottorit ennen CDI koneita. VAGin vanha kunnnon rivi viitonen on paras. puoli miljoonaaa ongelmitta koska vain. ja pitemmällekkin on menty. ainakin volvoilla. Nykyään on vain tuo laatu heikentynyt. ennen tehtiin autoja joilla ajetaan ja korjataan itse, nyt tehdään autoja joita käytetään koko ajan korjaamolla.
- jo 5 ranskalaista
eurokuski kirjoitti:
Kehnoimpia esityksiä ovat ilman muuta Toyotan viritelmät. Parhaita puolestaan ovat PSA:n tehokkaat, sivistyneesti käyvät ja kestävät Hdi koneet.
Älä kehu. 2.0 HDI-koneissa on aikamoinen sunnitelumoka vauhtipyörässä, itse tein rempan n 120tkm kohdalla, koneen yläkerrasta meni aika paljon uusiksi.
Muuten Pösön vanhemmat dieselit, varsinkin ne 1,9 - koneet, olivat aikamoisia ikiliikkujia, ensimmäinen 405-pösö sai 490tkm mittariin ennenkuin vaihdoin sen 406:een, sama kone turbolla. Sillä ajelin 403tkm ennenkuin meni vaihtoon. Nyt on HDI-koneinen pösö alla, kyllä tämä kaikkein epäluotettavin on, vaikka mittarissa on vasta 294tkm.
Ei nyt matkalle ole jättänyt kuin tuon yhden kerran, mutta muuten asiat toimivat/ei toimi, en luota tähän koneeseen. Tämän jälkeen on tulossa A6, kun pösöllä ei vastaavan kokoista farkkua ole tarjolla. - d4d wagon
eurokuski kirjoitti:
Kehnoimpia esityksiä ovat ilman muuta Toyotan viritelmät. Parhaita puolestaan ovat PSA:n tehokkaat, sivistyneesti käyvät ja kestävät Hdi koneet.
Ei ihan noinkaan carina 2,0 d llä ajoin 560 tkm ei mitään moottori ongelmia, edes venttiilinkoppa ei koskaan tarvinnut irroitaa, ja hihnan vaihtovälin kasvatin 150 t kilometeiin, kun ajoa tuli 50 tkm/v. Nykyisella 1,4 d4d:llä ajettu 225 tkm ei mitään ongemia ole olut moottorin kanssa.
- No HUH_HUH
ammattimiesetelästä kirjoitti:
on aivan onneton moottori.voisi melkein verrata erään aikakauden huonoinpaan dieseliin(gm 5.7 d/dx)
kokemus on työpaikalla osoittanut,ettei pidä sekaantua fordin 1.8 turbodieseliin.näitä on korjattu pumppu vikojen,alakerta vaurioiden,kansivikojen,turbojen rikkoontumisten,runsaiden öljyvuotojen,mäntä vaurioiden yms.takia.onneton,ei kestä kilometrejä. keskimääräiset kilometrit pyörineet 250-300 tkm.siis pienillä kilsoilla yllättävän vikainen.
siis lähes yhtä epäluotettava kuin opelin dti.
todella surkea suoritus diesel moottoriksi!Mulla ollu 8 vuotta focus-99 1.8tdi ajettu 360tkm, en oo törmänny vielä moisiin vikoihin... Ja vääntöä piisaa! Eikä muuten vuoda mitään nesteitä...
- särky
vw polo 1.9 SDI vm-05 170tkm ja kone loppu hyvästä huollosta huolimatta.sinistä käryä putkesta,syö oljyä ja kone käy rynkyttäen.
- fabiaa
Syöttöpumppu paskana ja varmaan mennyt samassa katalysaattorikin. Mulla kävi sama fabiassa (2001) 175tkm kohdalla ja se porsi vielä itsessä liikennevaloihin. Kallis korjata !
- miklaher
Mersu... Täälä ei pahemmin siitä mainita oikeastaan sanallakaan :D Taisi vain kehuja osua silmään.
- nöin son
mersun CDI on surkea, vanhemmat esikammiokoneet on hyviä.
- venemoottoriasentaja
nöin son kirjoitti:
mersun CDI on surkea, vanhemmat esikammiokoneet on hyviä.
dieseli.se tunnettu 1.8 td,voi,voi sentään.jopa pösön tekeleet parempia.
aikanaan oli myös arvelluttava vw lt diesel,2.4,mutta se kärsi lähinnä kansi ongelmista,kuten pösökin.konetta käytettiin volvoissakin.
bmw vanha 2.5 tds onneton roikale,mutta sehän olikin opelin mylly....parani kun bemari teki oman,eikä enää käyttänyt opelin 2.5 litraista,samat ongelmat oli bemarin vitos-sarjassa,kuin esim.omegoissa.
mersun cdi vahva,suuttimet ovat ainoa suurempi riesa(kuluerä) noissa.muut ongelmat ovat lähinnä sähkövikoja,jotka eivät suoranaisesti liity perusmoottoriin.
huonoin dieselkone kautta aikojen on kuitenkin 5.7 d v8.vahvistettu versiokaan ei kestänyt sen paremmin.moottoria valmistettiin gm:än toimesta muistaakseni vuosina 1979-1985.monen taksin keulalla rapisi.hetken.voi herranjumala,kun niitä sai korjata.aina laitettiin veiviä ja kampuraa,kyljessä reikiä....voivoi sentään. - sitä sattuu
venemoottoriasentaja kirjoitti:
dieseli.se tunnettu 1.8 td,voi,voi sentään.jopa pösön tekeleet parempia.
aikanaan oli myös arvelluttava vw lt diesel,2.4,mutta se kärsi lähinnä kansi ongelmista,kuten pösökin.konetta käytettiin volvoissakin.
bmw vanha 2.5 tds onneton roikale,mutta sehän olikin opelin mylly....parani kun bemari teki oman,eikä enää käyttänyt opelin 2.5 litraista,samat ongelmat oli bemarin vitos-sarjassa,kuin esim.omegoissa.
mersun cdi vahva,suuttimet ovat ainoa suurempi riesa(kuluerä) noissa.muut ongelmat ovat lähinnä sähkövikoja,jotka eivät suoranaisesti liity perusmoottoriin.
huonoin dieselkone kautta aikojen on kuitenkin 5.7 d v8.vahvistettu versiokaan ei kestänyt sen paremmin.moottoria valmistettiin gm:än toimesta muistaakseni vuosina 1979-1985.monen taksin keulalla rapisi.hetken.voi herranjumala,kun niitä sai korjata.aina laitettiin veiviä ja kampuraa,kyljessä reikiä....voivoi sentään.Opelin käyttämä 2,5 diesel oli kylläkin BMW valmistama EI Opelin oma tekele.
- Servoletti
venemoottoriasentaja kirjoitti:
dieseli.se tunnettu 1.8 td,voi,voi sentään.jopa pösön tekeleet parempia.
aikanaan oli myös arvelluttava vw lt diesel,2.4,mutta se kärsi lähinnä kansi ongelmista,kuten pösökin.konetta käytettiin volvoissakin.
bmw vanha 2.5 tds onneton roikale,mutta sehän olikin opelin mylly....parani kun bemari teki oman,eikä enää käyttänyt opelin 2.5 litraista,samat ongelmat oli bemarin vitos-sarjassa,kuin esim.omegoissa.
mersun cdi vahva,suuttimet ovat ainoa suurempi riesa(kuluerä) noissa.muut ongelmat ovat lähinnä sähkövikoja,jotka eivät suoranaisesti liity perusmoottoriin.
huonoin dieselkone kautta aikojen on kuitenkin 5.7 d v8.vahvistettu versiokaan ei kestänyt sen paremmin.moottoria valmistettiin gm:än toimesta muistaakseni vuosina 1979-1985.monen taksin keulalla rapisi.hetken.voi herranjumala,kun niitä sai korjata.aina laitettiin veiviä ja kampuraa,kyljessä reikiä....voivoi sentään.Juuri tästä tämä 5.7 dieselin epäluotettavuus legenda on lähtenyt.
Kun niitä oli 80- luvulla taksien keulalla, ne olivat taksitolpalla
monta tuntia tyhjäkäynnillä. Tällöin koneen alakerta ei saanut tarpeeksi voitelua
ja koneet poksahti.
5.7D oli kyllä (luuloista huolimatta) ihan oikea dieselkone. ei mikään bensakoneen lohkolle tehty. Lohkokin on ihan erilainen kuin bensassa. (pihallani on molempia versioita). 5.7DX:ään parannettiin sitten sitä voitelua ja vahvistettiin laakerointia.
Kyllä nuo 30 vuotta vanhat dieselit vielä jaksaa kulkea ilman ongelmia.
Autot on tehty ajettaviksi, eikä tyhjäkäynnille taksitolpalla -30 asteen pakkasessa. - Puolimoottori
Servoletti kirjoitti:
Juuri tästä tämä 5.7 dieselin epäluotettavuus legenda on lähtenyt.
Kun niitä oli 80- luvulla taksien keulalla, ne olivat taksitolpalla
monta tuntia tyhjäkäynnillä. Tällöin koneen alakerta ei saanut tarpeeksi voitelua
ja koneet poksahti.
5.7D oli kyllä (luuloista huolimatta) ihan oikea dieselkone. ei mikään bensakoneen lohkolle tehty. Lohkokin on ihan erilainen kuin bensassa. (pihallani on molempia versioita). 5.7DX:ään parannettiin sitten sitä voitelua ja vahvistettiin laakerointia.
Kyllä nuo 30 vuotta vanhat dieselit vielä jaksaa kulkea ilman ongelmia.
Autot on tehty ajettaviksi, eikä tyhjäkäynnille taksitolpalla -30 asteen pakkasessa.Paikallisen merkkiliikkeen korjaamon seinustalla oli muinoin em. Olds 88 dieselkoneita pitkärivi, meinaan niitä kilahtaneita.
- kuitti
Noista bemarin dieseleistä esim 330 ihan hyvä kone kunhan muistaa poistaa imusarjasta ne läpät joiden takia niitä koneita on porsinu. niitä on vain automaatti vaihteisissa.
- BMW Läpät
On läpät mauaali vaihteisissakin 330d BmW:ssä, että tämä tiedoksi, vuosimalli 2003.
- soidpod
Paskoin romuläjä on ehkä VAG-konsernin 1.9TDI josta ei ongelmia puutu.
- jj
Fordin 1,8d, melkein kaikki japanilaiset, Opel, Baijerilainen munanvenytin=BMW, Isuzu, VAG,Psa:n vanha 1,6,..
Hyviä mersun vanhat esikammiovärkit, vaikkakin epätaloudellisia ja tehottomia.
Paras PSA:n 1,8-1,9d lukuunottamatta vuosia 1997-1999. - BX BREAK
jj kirjoitti:
Fordin 1,8d, melkein kaikki japanilaiset, Opel, Baijerilainen munanvenytin=BMW, Isuzu, VAG,Psa:n vanha 1,6,..
Hyviä mersun vanhat esikammiovärkit, vaikkakin epätaloudellisia ja tehottomia.
Paras PSA:n 1,8-1,9d lukuunottamatta vuosia 1997-1999.ja vielä hyppää liikennevaloista kuin Jänis.
Jos matka katikiaa, niin eiköhä se ole jo aikakin.
Ens kesänä vielä euroopan reissu ainakin.
- sakouu
mersun sprintteitä pari kappaletta 600 tkm ja 400 tkm, 3.0 turbodiesel ei isompia ongelmia. muutenkin mersun koneet olen todennut melko kestäviksi.
- Asentaja 75
heikoimmista ole audin 2.5 tdi.
Menee nokkia ja pumppuja.
Todella huono moottori audilta.
Viime vuonna tuli kolme yhteydenottoa,kun kone kilisee,tulos yläkerta uusittava.N'itä on ollut vuosien aikana useita kymmeniä. - Asentaja 75
Asentaja 75 kirjoitti:
heikoimmista ole audin 2.5 tdi.
Menee nokkia ja pumppuja.
Todella huono moottori audilta.
Viime vuonna tuli kolme yhteydenottoa,kun kone kilisee,tulos yläkerta uusittava.N'itä on ollut vuosien aikana useita kymmeniä.kuukaudessa.se ei ole mistään kotoisin,ottakaa selvää. loppuvuodesta Kolme kk kohti on paljon,kun kyse on pienestä korjaamosta pks seudulla.Audin 2.5 tdi:tä kannattaa siis vältellä,mikäli ei halua nakata rahojaan hintaviin remontteihin.
- tuli mieleen
Asentaja 75 kirjoitti:
kuukaudessa.se ei ole mistään kotoisin,ottakaa selvää. loppuvuodesta Kolme kk kohti on paljon,kun kyse on pienestä korjaamosta pks seudulla.Audin 2.5 tdi:tä kannattaa siis vältellä,mikäli ei halua nakata rahojaan hintaviin remontteihin.
muinaisilta ajoilta, en tiedä olisiko sen kone ollut kestävä vai ei. En ehtinyt ajaa sillä kuin muutaman tuhannen kun moottori päätti poistua autosta etukautta ulos. Ei onneksi ihan pihalle asti päässyt, etupuskimen varaan jäi killumaan. Jouduin sillä nimittäin paniikkijarrutuksen tekemään sivutieltä eteentulleen hölmön takia. Olivat tehtaalla laittaneet ohjastamani petterin dieselmoottoriin bensamallin moottorikannakkeet, yllättäen sopivat mutta huomattavasti hennommat. Että semmoinen Blitzi. Opiksi ottaneena sen jälkeen ei ole ollut murheita kun olen mersuilla ajellut.
- paavo peräkorvelta
BMW:n 2.4 td ja 2.5 td / tds on kaikista huonoimpia mitä olen tavannut. Yleinen ominaisuus että todennäköisesti kansi halki ja kierossa, jos ei ole niin lohko varmastikkin on. Sähköiset syöttöpumput hanurista, samaa pumppua käytetään muissakin dieselkoneissa kylläkin.
Nimim. useamman em. rikkinäisen moottorin omistaja. Ei koskaan enää. - DieselForever
Millähän vuosituhannella noita moottoreita on tehty? Ei muutenkaan kannata ostaa huoltamatonta paskaa, merkkiin katsomatta. Halvalla saa vain sutta ja sekundaa.
Uudet bemarin dieselkoneet ovat aivan parhaita mitä rahalla saa. - mecemies
Huonoin on yleisesti ottaen VW:n dieel. Siitä ei ole kuin harmia.
- k korjaaja
volkkarin 5- ja 6- koneet ei ole kovin kestäviä mutta se vanha perusgolffin kone kyllä menee. 5 pyttyisessä oli sorruttu vielä typerään hihnarumbaan, pumpun hihnan tarkistus ja säätö 30t välein ja remmeillä jousikiristimet joten hihnoja todella piti tarkkailla. no nää nyt on vanhoja muistoja ja ehkä koneet on parantuneet. ai niin taksimiehet kiroo transporterin vesipumpun kestämättömyyttä...ei kai mesen 250 dieselin voittanutta ole...
- Koistinen48425266
Volvo 2.4 Diesel, ajoin 80-luvulla kahdella eri 240:llä (244 DL D6 1979 240 GLD 1985) yhteensä 450tkm, joista jälkimmäisen laitoin uutena, suomea kun tuli kierrettyä aikanaan. Suuttimen kärjet piti vaihtaa 100tkm välein, jälkimmäisestä meni kansi 220tkm kohdalla, ja sama yksilö alkoi syömään öljyä 300tkm kohdalla, kun kesällä 1989 vedin teliasuntovaunua Kajaanista Ouluun, ja moottori pääsi helteellä kiehumaan. Käynnistyvyyskään ei ollut enää tuon jälkeen yhtä hyvä, kuin aikaisemmin. Jakohihnan vaihdoin 100tkm välein, vaihtotyö vei noin tunnin. Ei ollut huono kone, vaikka tiedettiin jo tuolloin kansivioistaan. Huippunopeus oli 140km/t, kulutus 7-8L/100km, kiihtyvyys muistaakseni lähemmäs 20sek. 0-100kmt. Hurjasti on koneet muuttuneet tuosta, nyt kun näin alkaa jälkikäteen muistelemaan.
Ihmettelen myös Opelin DTi -koneiden moittimista, haukkujat taitaa olla näitä Esson baarin miehiä, joiden mielestä kaikki, josta ei ole omakohtaista kokemusta, on paskaa.
No, minulla on, ostin 2.0 DTi 100hv Vectran uutena Oulun Autoliikkeestä v.1998, polttoaineen paluuletkut piti uusia 100tkm välein, muuten varasti ilmaa, eikä lähtenyt aamulla käyntiin. Koneelle huonon maineen aiheuttanut Bosch VP44 polttoainepumppu laukesi 320tkm kohdalla, uusi maksoi merkkiliikkeessä laitettuna 2200€, kuulemma korjaavat ohjausyksiköitä nykyään muutamalla satasella. Ensimmäinen IMM kesti 170tkm, toinen 200tkm. Moniurahihnan kiristin kahdesti, 180tkm välein. Laturi 290tkm.Kampiakselitunnistin 420tkm, koneen kyljessä oleva alipainepumppu 430tkm, tämänkin uusin "varmuuden vuoksi"
Muuta ei tarvinnut pellin alle laittaa, startin uusiminen olisi ollut kohta ajankohtainen, välillä löi tyhjää. Tarkan huoltohistorian saa minulta, jos ei joku usko.
Möin auton tänä pääsiäisenä 520tkm ajettuna, kone avaamaton, venttiilikoppaa käytin mielenkiinnosta auki 300tkm kohdalla, ei näkynyt ihmeitä, joten koppa kiinni, ja kovaa ajoa. Turbo alkuperäinen (GARRET). Söi öljyä noin 1.2L/10000km.
Huonoa dieselmoottoria en osaa sanoa, koska sellaista minulla ei ole vielä ollut. Kaverin tutun serkun koiran veljen isän vaimon veljen höpöhöpöjuttuihin en usko, vaan jos joku kone on paska, mielelläni kuulen sen suoraan auton omistajalta. Jutuilla kun on nääs tapana hieman paisua kulkiessaan suusta toiseen, ja paras haukkujahan on juuri se, joka ei kyseistä konetta ole koskaan edes nähnyt, saatikka omistanut. - diisselimiäs
Jännä homma että huonoimmat dieselit on sakemanneilla ja kukaan ei ole edes maininnut ranskiksia.
- merkkihuolto
Ranskikset jostain kumman syystä toimii, sakemannit eivät. Eihän se noin pitänyt mennä. sakemannihan tekee maailman parhaat autot ja niillä on kaikkein kannattavimmat tehtaat. Mutta on se kumma kun maailman parhaat vehkeet seisoo korjaamolla, ja huonoimmilla vain ajetaan.
- Toppaliivit
merkkihuolto kirjoitti:
Ranskikset jostain kumman syystä toimii, sakemannit eivät. Eihän se noin pitänyt mennä. sakemannihan tekee maailman parhaat autot ja niillä on kaikkein kannattavimmat tehtaat. Mutta on se kumma kun maailman parhaat vehkeet seisoo korjaamolla, ja huonoimmilla vain ajetaan.
Ranskisten nykydieselit toimii yllättävän hyvin, kunhan muistaa vain laittaa riittävästi toppausta nokkaan talvella, ei ole kiva kun sylkee öljyt pihalle.
- &&
Toppaliivit kirjoitti:
Ranskisten nykydieselit toimii yllättävän hyvin, kunhan muistaa vain laittaa riittävästi toppausta nokkaan talvella, ei ole kiva kun sylkee öljyt pihalle.
Ite oon ajellu talvella tolla mun 307 2.0 HDi:lla jo 5 vuotta -30 pakkasilla. Ei oo vielä onneks mitään ulos sylkenyt.
- k korjaaja
no näitä onks ne pösön fiatin ja sitikan 2 litrasia vai onko jopa alle konevikaisia pakuja on pilvin pimein. onhan se liian pieni kone pakettiautoon. että älkää semmoseen erehtykö. on niitä isommillakin koneilla
- No to Autoholic
V.A.G Taistelee pikkuvikojen kanssa vuosia ...kunnes ne vaihta kone malli tai rakenneet ja taas alkaa ns. tuotekehittely. (asiakkaiden tehtävä)
Miten ne voi käyttä samantyyppiset heikot osat vuodest toisen esim. tranporterin legendaarinen hajoava vesipumppu ,vesilaipat,anturakotelot...jne jne, - Bensa-auto jatkossa
Fiatin, Opelin, Saabin jne. nykyisin käyttämä käyttämä 1,9cdti. Noudatan huolto-ohjelmaa 30 tkm välein ja ajelen ns. pitkiä kilometrejä. Jakohihna hyppäsi kesken ajon 120 tkm huollon jälkeen ja siitä tuli hinhanvaihdon lisäksi kiva 2 tonnin kansiremppa (GM ei osallistunut). Nyt on 200tkm rikki ja samalla kakoismassavauhtipyörä & kytkin lopussa (taas yli 2 tonnin kiva jouluylläri), samoin EGR piiputtaa jo toisen kerran.
Nykydiesel on ihan kiva ajella uutena kaupasta ja sen jälkeen pari vuotta maanteitä. Mutta on kyllä hirvee pommi ostaa yli 3 vuotta vanhana. Jos joku on muuta mieltä, niin meidänkin 2006 Ooppeli on kyllä myynnissä... - Jaakko M.
VAG-dieseleitä surkeampaa ei voi olla!
- Hiace D4d 4*4
Syöttöpumpun pitäisi moitteettomasti pelata vähintään 500 tkm,kuitenkin yleensä pienellä huollolla koko auton eliniän ajan.
Kuten nimimerkki Koistinen48425266 kuvailee"polttoaineen paluuletkut piti uusia 100tkm välein, muuten varasti ilmaa, eikä lähtenyt aamulla käyntiin. Koneelle huonon maineen aiheuttanut Bosch VP44 polttoainepumppu laukesi 320tkm kohdalla, uusi maksoi merkkiliikkeessä laitettuna 2200€"
Harvassa tapauksessa Cdti koneita pumppu on kestänyt noinkaan "pitkään"
Sitten pienillä kilometreillä ed.mainitut kytkin ja massapyöräviat.Egr takkuilut,turbo viat,yms...Kyllä se vaan on syntisen huono dieseli kestämään.
Meilläkin vaihdelaatikko vikaa ilmeni,laatikko vaihdettiin kaksi kertaa takuuna,siksi me hävitimme Vivaron,kun mittarissa oli 90 tkm. - Tälläistä.
citikka c5 2.2 hdi konella 2002 farkku olen ajanut 512000km.
katsastuksessa päästöt oli 0.08 ja 20000km välein öljyen vaihto, ottaa 3-4 milliä tikun ylärajasta.
en tienyt että on noin kestävä,kuin mersu,aikaisemmat mersut on vetäneet öljyä ihan erimalliin.
monilla mersuilla olen ajanut 700000km asti. - reppu
300000km Esko expertillä 1.8 ei turboo.Ei oo mikään tykki mutta reissu hommatki ehtii tekeen kun ajoissa lähtee.Kone käy nätisti
- skfk
Fiatin Multijet 150. Kone pelaa, muttei väännä. Ilmamassamittari aina rikki ja egr-venttiili tukossa.
- riisselimies
Kuinka te paavot ajatte tai käytätte niitä autojanne? VAG:in 1.9tdi vm99 kestänyt 380tkm ilman pienimpiäkään murheita. öljyt vaihdettu epäsäännöllisesti sanotaan 20-30tkm välein kone käy ja kukkuu todella nätisti ei syö öljyjä ja käynnistyy kylmästä ongelmitta. Turbodieselin kestävyyteen vaikkuttaa olennaisesti jälkikäyttö! ilman tätä max minuutin kestävää hommaa tekemättä saadaan kaikki moottorit hajalle! Mopoautojen dieselit eikö ne oo surkeimpia keksintöjä?
- ei kestä
Mersun 300D ei kestä edes miljoonaa km... kun täytyy tehdä kansiremonttia !
- Italian ihme !
Mulla on mittarissa 1.9 TID koneessa 436-tuhatta..eikä vielä ole vikaa ollut ?
- riisselimies
Meilläkin 124 mallin mersu 250d ajettu vasta 1007000km ja nyt jo moottorin iskari vaihtokunnossa.
- hammuhuoleton
Minulla alla Audin 5-sylinterinen. Hiihtolomalla tuli 400 000km mittariin. Dieselpumppu on vaihdettu kerran ja jakopään osat 100 000km välein. Vaihdan öljyt usein. Ainoa vika on että käynti on karhea ja keskikulutusta ei tunnu saavan enää alle 7 litran.
- 2
Joo ja minulla oli kerran vahna Voorttin Ransitti, ajettu ainakin 2 miljoonaa ja toimi kuin junan vessa.
- lfjgdöljddh
Haisi märälle tussulle ja kakkelille, sekä oli umpijäässä pakkasella
- armas
Meillä on vanha puhelin firman transiitti koneiden "lentävänä huolto-autona" joka tarkoittaa sitä että kun uudempi huoltoauto on liikenteessä lähtee vanha transit hommiin jos paniikki iskee. voiko olla varmempaa diesel konetta kun mitä voorttin 2.5 vapari tiisseli on? jakoremmi on vaihdettu viimmeksi .. jaa en itte asias edes tiedä koska.. öljyjä ei tarvitse vaihtaa ikinä kun senverran sitä saa lisätä ettei vaihtoon kannata vaivautua. =D
- pekka-
Kannattanee muistaa, että;
- paras ei ole synonyymi kestävimmälle.
- paras ei ole synonyymi halvimmalle
- paras ei ole synonyymi vähiten kuluttavalle
- paras ei ole synonyymi suorituskykyisimmälle
Paras kullekin ihmiselle on hänen tapreensa parhaiten täyttävä. Ei ole olemassa yleisesti parasta.
Minulle paras on bemarin 3-litrainen kahdella ahtimella. Asiasta voi jokaine olla mitä mieltä haluaa. - jepjeppojat
Noniin. Tiedättekö miksi nuo Diesel bemmit ei kestä ? Asia on yksin kertainen
tarina alkaa: Kun markkinoilla diesel autot rupesivat yleistyä ja niitten tekniikka kehitettiin, niin bemari yritti nopeasti löytää oikotien onneen. Kun bemari rakensi diesel konetta he laittoivat siihen suoraan bensa bemmin kannen jok ei kestä "yli viritettyä diesel konetta, koska tiedättehän että ku bensan palamis piste on noin 600-700 astetta eli puristukset eivät ole niin kovat, kun taas dieselin palamis piste on noin 2000 astetta, niin on selvää ettei kansi voi kestää kun noin 100 000 kilometriä. kysyttävää
ja siinä syy miksi bemareita ei ole takseina.- Bimmer
Ei näy vai?
Ainakin täällä Espoossa niitä on jo varsin paljon. Taksin valintaan vaikuttaa itse auton lisäksi aika moni muu asia, jopa paljon enemmän kuin itse auto.
Peräkylillä paremmat autot ovat yuleensäkin harvinaisia, Poikkea joskus vaikkapa kaivopuiston nurkille, niin huomaat että siellä on bemareiden pesä ;-) - pullingasentaja
jepjeppoika.. Bensakoneen kansi ei kestäisi edes yhden päivän ajoa/käyttöä Diesel moottorissa. Ja on niissä kansissa jo niin paljon rakenteellisiakin eroja ettei ole mahdollista sekoitella kansia bensiini ja diesel lohkojen välillä. Eipä siinä kyllähän puhua saa mitä huvitaa.. :D
- Bmw-Urpo
Bimmer kirjoitti:
Ei näy vai?
Ainakin täällä Espoossa niitä on jo varsin paljon. Taksin valintaan vaikuttaa itse auton lisäksi aika moni muu asia, jopa paljon enemmän kuin itse auto.
Peräkylillä paremmat autot ovat yuleensäkin harvinaisia, Poikkea joskus vaikkapa kaivopuiston nurkille, niin huomaat että siellä on bemareiden pesä ;-)Bemaria näkyy taxina vähän koska varaosavarasto on Ruotsissa, ei Suomessa kuten Mersulla. Tuo tarkoittaa vian koittaessa aina yhtä lisäpäivää pois liikenteestä verratuna kilpailijaan.
Edelleen, 400.000km takana ja kansi ehjä... - Yhdys sana
Yhdessä kappaleessa enemmän termodynamiikkaa kuin yliopistossa. Ei voi kuin ihailla.
Alumiiniseosten sulamispisteistä ei kannattane jankuttaa tämän otsikon alla...
- rtejyytitdte
vuosituhannen alun corolla ja 2.0 dieseli. en ymmärrä, miten tämä voi olla niin paljon laiskemman tuntuinen kuin kilpailijoilla. ihan kuin jollain vaparibensalla ajelisi, joskin kone ei kierrä samalla lailla
- turbotaiei
2002 tuli turbollinen diesel corollaan, kun korimalli vaihtui. Se aikaisempi 2,0d vuoteen 2001 saakka oli turboton perinteinen diesel.
- D5
tuo pari riittänee.
- 12+10
samaa mieltä, volvon D5 on ihan paska kone.
Jakohihna on niin huonosti suojattu että moniurahihnan tai kiristinpyörän katketessa palaset lentää jakohihnan väliin ja kone paskana. Ja näitä on tapahtunut paljon
- D5...
Jos moniuraremmi menee poikki niin se on huollon puutetta... Enkä oo kuullu yhtään tapausta, ainoastaan että nuin voi käydä.
- EMR NOSTOT
Mielestänä MB tarjoaa PASKIMMAT dieselit (kokemuksella) 4 mersua ja RIITTI!
Kansivikoja Pumppuviko yms.
Renault 1,9DCI 215tkm ilman vikoja työmatkassa, ei italiaano dieselissä moittimista.- cdi rules
kyllä ne mersun dieselit on ihan parhaimmistoa kaikinpuolin.
nuo renun dieselit ei kyllä ole,harmi kun niitä laitetaan nissaniinkin.
- Kyllä kestävin
ja helppohoitoisin tdi on ooppelin oma 2,0 tai 2,2 litranen diisseli, ei nokkaremmii.... öljynsuodatin vaan tarttee vaihtaa, niin ja egr tukkia.
Siinä jää mersunkin kone toiseks kirkkaasti...- rieskareiskal
"helppohoitoisin tdi on ooppelin oma 2,0 tai 2,2 litranen diisseli,"
Höpö höpö, boschin pumppuja menee eli laitos on vika-altis.
- 11
Volga M-21 Roverin Perkins-dieselilä on dieselbiilien ässä !
- 31
Opel Rekord 2.4D ,piraattiturbolla varustettu ajettu 900 000km,ilman isompia vikoja
öljyt vaihdettu 6 000 kmn välein.Noin 110 hv.Ajomatka n.70 km sivu.Kansi
patarautaa ja nokkaketju,ei lipsu hihnat. - Autoiljan asialla
http://ajovalo.net/Diesel_parhaat.htm
Tuosta löytyy ne parhaat, huonointa en tidä. - VAG-epeli
VAG pumppusuutinkoneitakin parjattiin tääl. Itsellä 1.9 tdi pumppusuutin passatin keulilla ja kohta menee 600 tkm rikki ja koneessa kaikki alkuperäistä.. Käy nätimmin melkein ku uusi volsu ja vetää hienosti.
- ducatoäijä
Fiat Ducato 2,5d 870 000km tähän asti konetta avaamatta!
- zeims
VAG 2,5 V6 Tdi on susi. Oma Volkkarini seisoo juurikin hallin nosturilla. Molemmista kansista kolme venttiiliä mennyt EGR:n vuoksi juntturaan ja toisesta kannesta keinuvipu murtunut. Nokat kuluneet tyystin, ihme, että edes kävi em. vikojen vuoksi, mutta kävi kutenkin lähes moitteetta, kunnes sitten ykskaks sanoi sopparin irti ja alkoi kalista. Koneella ajettu nyt 280tkm, vm. -03. Olen nyt selaillut nettiä viime viikot ja näitä koneita on todella runsaasti rikkoutunut. Oikeastaan olisi jo ryhmäkanteen aika, sillä takuuhan ei lopu, jos selvä valmistusvirhe ja tässä se on todella selvä. Ykkössuosikkini huonoin diesel ikinä-kisaan.
- näpillä
Haha, kaikkihan tuon jo ennestään tietää.. Ostin tehokkaan auton halvalla, mutta mitä sainkaan, heh... Ja longlife siihen päälle.... Reps
- löpöä tankkin
Onko nuo Opelissa olevat cdti koneet Fiatin tekeleitä vai mistä ovat kotoisin? Ainakin Saabeissa samaa myllyä on. Niinkuin monesti, niin tässäkin tapauksessa vanhempi dti moottorit oli huolettomampi, joskin laiskempi. Alla nyt Vectra 1,9 cdti 150 hp.
- ewtqewte
Volvon D5 täys paska savuttaja.
Tollasen perässä kun joutuu ajaa niin henki lähtee.
Onneksi ei ole enää näitä paljoa liikenteessä.
Toinen on Mersedeksen pakujen diesel koneet.
Järkyttävä löyhkä lähtee niistä verrattuna muihin.- hesu.
Taidat olla oikea asiantuntija.
D5 koneita asennetaan volvojen keulille vielä tänäpäivänäkin.
Mersu käyttää pakuissa ja henkilöautoisaa hyvin pitkälti samoja moottoreita.
- 9908987
D5 koneella 655tkm takana. Vaihdettu 2 suutinta, hehkut ja lisäksi puhallin 500tkm kohdalla. Eikä loppua näy.
- Mersulla nyt mennään
Kone kyllä kestää, mutta volvon automaattiaski on heikko lenkki. Muuten ihan ok auto.
Hävitin, kun oli 366 tkm:iä mittarissa, uutena ostin. Laatikko vaihdettiin 240 tkm:ssä. - Pappa pohj.suomesta
Kestääkö Hondan dieselkone , ei kokemusta ainoastaan Wv:n koneestajoka kesti 478000 ja sitten hirvikolari ja auto rässiin.
- Kian dieselit
Tietääkö kukaan minkälainen on Kian 1,4 ja 1,6 diesel koneet? Olisi kiva tietää enen kauppaa eikä kaupan jälkeen kokemuksia ( todellisia )
- mannelavetti
Mersun 200/220 dieselit lucaksen pumpuilla on silkkaa paskaa aina ruiskii jostainpäin jotain lientä tai sitten syöttö pumppu uupuu, sitten vielä laiskakin
- Pakolla ohi
Olisiko ajotyyli -BMW- syyllinen? Saattaapi liikakierrokset rääkätä konetta.
- Asentaja Bosch
Opelin 2.2 dti 650tkm mittarissa 4 omistaja, ei ikinä tehty jakopääremppaa kun on ketjulla. TODella kestävä kone, kunhan pitää pumpun ja polttoaineliitokset ja putket kunnossa. Audin 2.5tdi v6 ja 1.9 tdi paskimpia samojen vuosien koneita
- köffff
Toyorunkkari iski kirveen omaan nilkkaan, sillä BMW toimittaa diesel koneet
toyotalle.- ...
paska vitsi.
- Tero von Toyoda
... kirjoitti:
paska vitsi.
Ei vitsi vaan totta.
- TaksiHelsinki
Bemarilla on kyllä parantamista dieseleiden suhteen. Volvo kesti taksiajossa hyvin, huihai sonata palveli myös kohtuu hyvin. Bemari..no siitä hajos kone kolmen viikon jälkeen. Huollossa sanoivat ettei ole ensimmäinen 500- sarjalainen, johon menee koko kone uusiksi. No onneksi takuu korvaa...en suosittele oman kokemuksen perusteella.
- Perheenisä
Audin 2.5 V6 TDi lienee surullisen kuuluisa yläpään voiteluongelmien aiheuttaman, noon 100-120tkm kestoikänsä suhteen. Firmassani porukoilla oli noita kaksi joilla ajettiin yhteensä yli 600tkm.... ja kyllä, koneet paukahti säännöllisemmin kuin kello 100-110 tkm kohdalla... yläpää rikki, osat itse tehtyyn remonttinn maksoi noin 3500e ja Laakkonen olisi tehnyt homman johonkin 6000 euroon.... onnea vaan... 6000e aina 100tkm välein siksi, että koneen voitelu ei toimi.... huhuh. No, kyllähän se kutonen raksuttaa kivasti vaikkei mihinkään kuljekkaan.
1.9TDI kestävyydestä voin sanoa, että omassa 130hv 6-vaihteisessa versiossa on 440.000 km taulussa eikä yhtään ensimmäistä vikaa. Ajattelin ajaa sillä niin kauan kunnes joku paikka laukeaa ja sitten vaan kävellä kauppaan ostamaan uutta autoa... kuten 500-sarjan pemaria, 6-audia, E-mersua tai Passattia. Kaikki on suomen alle 120 km/h vauhdeissa minulle ihan tasan tasa-arvoisia autoja. Pippeli kestää vaikka skodan merkin nokalla, mutta en kyllä pitänyt Skodan kapea korkea tila -jutusta mikä autoon oli ihan voimalla rakennettu.
Saksassa vuokraan sitten nopeampia autoja, jotka kiihtyy vielä 200 km/h paikkeilla. - messerschmit210
Huonointa en tiedä, ehkä se motorssin 5.7 bensakoneeseen pohjautuvs floppi... mutta ehdottomasti hyvät diisselit löytyy mersulta, olipa se sitten esikammio (kunhan pumppu on bosch, ei lucas) tai common rail. CDI koneiden parjaaminen aikoinaan on osoittautunut täysin hatusta temmotuksi spekuloinniksi. Alussa toki oliomat lasten tautinsa, mutta nekään ei olleet sitten niin korkeaa matematiikkaa etteikö kyläseppä siitä selviytynyt. Mesen eka commonrailissa (samat viat taitaa olla muillakin valmistajilla) suuttimien kiinnitys kynnellä osottautui liian heppoiseksi, joten suuttimien kuparitiivisteet olisi hyvä uusia vaikka 200tkm välein enenne kuin alkaa supsuttamaan... Toinen on muuttuvapituuksinen imusarja yhdistettynä pakokaasun takasin kierrätykseen = läpät jumiin -> läpät irti -> palotilaan, mutta tämä ei haitta menoa kun kyseessä muoviläpät. Bemaristi ei ole yhtä onnekas metalli läppineen, yleensä aiheuttaa yläkerta rempan.
Omassa w210 '99 200 cdi mb:ssä läpät poistettu, takaisinkierrätys poistettu sekä ohjelmasta että mekaanisesti, hiukkaskiihdytin tyhjennetty sisuskaluista, katti tyhjätty. Siinä resepti jolla menty jo 600tkm ilman isompia huolia... js nyt tietysti joku torvi pähkäilee että miten se pääsee leimalta läpi ilman saastelaitteita; siten että diisseleistä Ei MITATA MITÄÄN MUUTA KUIN K-ARVO, joka ei kerro päästöistä oikeastaan juuri mitään. - Tom Hill
The crux of your writing while sounding agreeable initially, did not sit well with me after some time. Somewhere within the paragraphs you managed to make me http://millerscandy.com/ a believer http://moriyamaproductions.com/ but only for a while. I still have a problem with your leaps in http://funwaterpools.com/ http://janicedennison.com/ assumptions and you would do http://studiotregi.com/ well to fill in those gaps. If you can accomplish that, I would certainly be impressed.
- hdi fanittaja
Ääneni parhaiksi nykydieseliksii taitaa mennä 2.0 hdi psa.n koneille. Niistä menee kampuran värinävaimentaja vähän muita nopeammin muuten ihmeen toimiva yhdellä mittarissa 550000 johon jakohihnoja ja kampurapyöriä ainoastaan vaihdettu. 110 hp on aika maltillinen nykydieseliks mutta noin 5.2 kulutus isoksi perheautoksi hieman parempi kuin esim. Cdi tai tdi . Mersun heikkous on suutinten kestävyys ja kiinnitys lisäksi egr ja läpät jumiutuvat. Volkkareillkin on ollut pumppusuutinkoneiden kanssa paljon murheita myöskin kansitiivister ja vnt turbot oikuttelee. 1.6 hdi on erittäin taloudellinen mutta turboja on mennyt ja sen myötä koneita voiteluhäiriöiden vuoksi.20.0000 on sille liian pitkä vaihtoväl syynä egr. Vw.n 5 syl suoraruiskutus myös tosi luja mutta melkoinen nokivasara kengittäessä.Vanhat etukammio vapaastihengittävä kyllä kestää mutta melkoisia saastepommeja joten en ota niitä lukuun.
- viisastelija
Cdi:n suutin on jostain syystä vikaherkkä ja se onneton 6 mm venyvä pultti on liian pieni. Kansi kun elää lämpötilojen mukaan niin aikaa myöten rupee pohjatiiviste antamaan periksi.kivaa irroittaa pikeentyneet pultit jostain vitosta ja porata uudet reiät uusille kierteille.Susi syntyessään ehkä toimii 6 vuotta eteläeuroopassa mutta Suomeen niitä ei saisi myydä.Lisäksi kansi tai kansitiiviste tuntuu hajoavan 112 vitoista. Toyotan nokivasara tuntuu toimivan jos sillä nyt viitsii ajaa. 2.5 tdikin tuntuu olevan paljon parempi kuin vito. 2.0 hdi on pakettiauossa liian pieni mutta toimii kun ajaa säästöliekillä eli liian voimaton. Fiatin 2.5 ja 2.8 ovat ihmeen luotettavat kaikki muu moottorin ympyrä onkin sitten toinen juttu. Taitaa pakettiautolle mennä ääni 2.5 tdi:lleVapaastihengittävä hiace on jälkeen jäänyt vaikka nyt kestäisikin. 2.0 hdi on liian tehoton mutta kevyellä kaasulla pienruokainen ja toimiva jopa kestävä.Työkseni näitä huollan ja vito oman perseen alla niin jotain luulen ehkä tietäväni.
- surkeista surkein
viisastelija kirjoitti:

Jos surkeinta haetaan niin se nyt varmaan on selvillä, SUBARUn diesel. Täyttää p....kaa.
- Yx_vaan
surkeista surkein kirjoitti:
Jos surkeinta haetaan niin se nyt varmaan on selvillä, SUBARUn diesel. Täyttää p....kaa.
Höpö höö. Liikaa taas olet lukenut keskustelupalstoja.
- jaxxa1
1.9 psa diesel -00(berlingo) 980thkm, jakohihnan, öljyn suodattimen ja hehkujen vaihdollahan toi on mennyt, kytkin tehty 6 kertaa on toi painelaakerin runko aika paska muovia kun on, rupee koppa hajoon ympäriltä.
Kaikki huollot tehty ajallaan, samaa shell helix semi-synteettistä öljyä käytetty koko ajan.
Pikkuisen tuo katsastuksen "kierrokset tappiin" päästötesti sapettaa, alipainepumpun puoleisesta päästä rupes valuttaa nokka-akselin juuresta öljyä.- exjumpy
PSA 1.6 HDI sama tauti kuin vag kamppeissa: turbo ei kestä, nokkakeppien välinen ketju venyy jo alle 50tkm ajettuna, apulaitehihnasto rullat aivan pers...35tkm ajettuna kone hajosi jumpysta: hihnapyörä petti kampiakselin päästä ja repaleet jakohihnan väliin ja jakohihna poikki...takuuseen tietty meni mutta korjaamon mukaan hyvin yleistä em koneessa ts ei ensimmäinen..
- Ei hopee oo häpee
Kestikö se BMW uusikaan kone kolmea viikkoa pidempään, vai vaihdettiinko taas? nimimerkillä Taksi Helsinki. Taitaa tulla melkoisesti kilometrejä viikossa. Vai oliskohan katkeran "mersu-miehen" katkeraa tilitystä.
http://www.ajovalo.net/Diesel_parhaat.htm - rapaantti
Minulla on trabant, eikä ole kertaakaan jakopään hihnaa vaihdettu
- Ave ainakin
Aven ainakin jotkin 2004 mallit. Menee hehkut aina vaihtaessa poikki ja joutuu purkaan koko pas kakasan. Hehkut keraamiset ja aina napsahtaa katki.
- saparo boxer
Surkeita jos haetaan niin ilman muuta subarun boxer diesel, kerta kaikkiaan täysi romu.
- Jäärä-59
Joo, kannattaa kysyä nettipalstoilta ja vielä uskoa näitä juttuja. Etenkin kun joku kertoo omistaneensa 4 haukkumaansa autoa ja kaikkien olleen ihan pashoja! Ei kukaan osta toista kertaa surkeaksi osoittautunutta merkkiä. Ja eivätkö ihmiset koeaja autojaan ennen kaupantekoa? Luulisi koeajossa huomaavan onko auto surkea ajettava? Mutta neljä kertaa ostaa saman paskan! Nämä ovat tuhannen ja yhden yön tarinoita, nämä nettikirjoitukset. Jos tuntee jonkun automerkin omistajan henkilökohtaisesti ja kyselee häneltä kokemuksia autostaan, voi niihin sentään varauksella luottaa, mutta nämä jutut ovat pelkkää huuhaata!
- Korjaamolta terve!
VAG konsernin dieselit ovat todella surkeita hintaansa nähden. Päivittäin kuulee surullisia tarinoita näistä tekeleistä.
- pee cee
Kyl riisseliautot on kaikki hyviä. Kunhan on ruiskutus ja ahot kohillaan. Ite tykkään taka- tai nelivetoisista, varsinkin kun potkua on. Kiva tietysti jos on timmi alusta ja jarrut. Ja kuskin penkki hyvä istua.
Kaikki kestää kunhan huoltaa ajotyylin mukaan. Ei niillä riisseliriftereilläkään maailmanympäri ajella. - 163
Jooopa. Dieseleistä taas kirjoitetaan, etteivät kestä. Nykyjään ei oikein huonoa diesel konetta olekaan, on vaan huonoja käyttäjiä. Suomessa kone, kuin kone tarvitsee hieman erilaisen huolto- ohjelman. Öljyt ja suodattimet vaihdetaan vähintään 15tkm kohdalla. Ei mitään como öljyjä, niitä sika kalliita. Teboilin öljy on yllättävän hyvä monelle koneelle. Sitten tärkein! Ajon jälkeen jälkikäyttö, että turbo jäähtyy. Toinen juttu, että kone tulisi aina ajaa lämpimäksi. Nykyään diesel tarvitsee myös välillä "kenkää" mutta vain lämpimällä koneella. On tosin muutamissa vag:n koneissa ollut ongelmia mutta muistakaa ne määrät mitä niitä tehty. Volvolla on hyvät koneet, kun pysyy poissa alle 163 heppasista. Ranskan diesel alkaen 2litraa todella vahva, muuten autot täysiä... Niin Suomen pakkasiin hieman tankkiin kaksitahti öljyä, mutta vain hiukan. Ja aina lämmittimestä autot käyntiin. Muutaman dieselin olen tässä purkanut ja kasannut, joten jotain jäänyt muistiin. Sitten SORRY pysykää helvetin kaukana BMV:n vehkeistä, jos ei ole paksu lompakko.
- Nainen bemun ratissa
Meitsillä on diisel bemukka ja ajettu jo päälle 400.000 eikä oo venyny eikä paukkunu,että sillä laila,taidat puhuu nyt aivan sontaa tai sit sun bemussas on ollu valmiiksi jo väljä konen :-)
- ,ss,,o
Että Bemussa epätasanen laatu mitä tulee koneen kestävyyteen. Jos pari omistajaa kymmenestä kehuu, ja loput haukkuu,niin kertoo kyllä aika paljon.
- BmwDiesel
,ss,,o kirjoitti:
Että Bemussa epätasanen laatu mitä tulee koneen kestävyyteen. Jos pari omistajaa kymmenestä kehuu, ja loput haukkuu,niin kertoo kyllä aika paljon.
Eiköhän se ole niin, että yksi sadasta haukkuu ja muut on tyytyvöisiä.
Nyt kaksi yksilöä joilla olen puskenut kohta 500 000km ilman kummempia murheita.
- Cutlass
2.0 HDI 476 000 km .. hyvin pelaa edelleen.
Opelin 2,0DTI:t Astrassa, Vectrassa ja Omegassa , 200 000 - 350 000 km hyvin pelas.
BMW M51D25 340 000 km, ok.
D24 Volvossa 635 000 km, pysy nipussa mutta öljy kelepas - hyvä.
Sierra 2,3D 300 000 km kansipaffit ej kestäneet .. pasha.
Datsun 280C 2,8D 260 000 km, pakoventtiilin seetti irti ja mäntä, kangenlaakeri, kiertokanki ja kansi hajalle .. psha vehe.
Olds 5,7D, ensin kannen pultti poikki sitten kampura katkesi 200 000 km, toisesta mokomasta öljypumpun akselin pää pyöriäksi ... psha seki oli.
;) - Moottori 1
Moponkoneet ja piiitkät öljynvaihtovälit?Oudoksun suuresti 30000km öljynvaihtovälejä ja suodattimetkin pienenpieniä mitä suodattavat vai suodattavatko ylipäätään mitään.Taitaa koneittenkesto lyhentyä.Itse en mene moiseen myyntikikkaan.Öljy kuitenkin vielä halpaa.Olen pelannut koneidenkanssa yli 40v ja moottoriöljy parantunut ,mutta kaikella rajansa.Tämä on minunmielipide jokainentehköön omaisuutensakanssamitä lystää.
- uazz
kävelkää nerot ja antakaa niitten autojen jäädä kauppaan, mikään ei oo ikiliikkuja
- ÄLÄ OSTA IKINÄ!
Pieni ja erittäin lyhytikäinen pata on pösön 1,6 HDI.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12576818 - Vuonna_2014
Tuossa se on;
http://wardsauto.com/ward039s-10-best-engines/2014-winner-bmw-30l-n57-turbodiesel-dohc-i-6 - bmw525d
Bmw diesel on hyvä
- autokauppaa
n47/n57 moottorit ovat kyllä hyviä, ainoa miinus on jakopään uusimisen hinta. Tossa moottorisarjassa kun kampiakselin ratas on koneistetu suoraan kampuraan, eli on yhtä puuta kampiakselin kanssa. Jakopäärempassa joudutaan siis koko alakerta purkamaan ja vaihtamaan kampiakseli 150 000 km:n välein. Jos jättää kuluneen alarattaan moottoriin, se syö uuden ketjun nopeasti. Tämän takia bemarien omistajat usein tekevät pikaremontin ja vaihtavat vain uuden ketjun jolloin moottori on hiljainen sen aikaa, että auton saa vaihdettua.
En enää ole ottanut noita vaihdossa, tarjoan niin mitättömän vaihtohyvityksen etteivät ne jää pihaan. Toinen mitä en halua autotarhaan on yläkerran voiteluvammainen audin 2,5 l V-6.
- volkkari6
Lexus 2,3 dieselillä.
- detroitdiesel
VECTRA 2.0 TDI: 515.000 km ja ensimmäinen vika konepellin alla :Turbo poks. Jaa no laturi joskus 350.000.....
- valitettavasti
Olin hankkimassa diesel autoa jouduin kuitenkin pettymään. Luin ketjun läpi ja kaikki olivat huonoja. Ilmeisesti kaikki myynnissäolevat koneet oli käyty läpi. Joten bensa taitaa olla käyttövoima jolla matkanteko on ongelmatonta.
- pomminvarma_tohjo
Toyotan D4D pommikone on kaikkein huonoin. Reilut 100 tkm ajettuna rupeaa kannentiiviste vuotamaan, mutta lohko on niin pehmeä, että vaihtoa yritettäessä saattaa kierteet korkata. Merkkihuolto ei edes yritä korjausta, vaan vaihtaa koko koneen. Laskua artistille n. 12 000 €, jos on autolla jo yli 7 vuotta ikää tai kilometrit yli 180 tkm. Tohjolla yleensä tulee aikaraja ensimmäisenä vastaan, koska harva viitsii näillä yli 14 tkm/vuosi ajaa.
Yksityiset omistajat vaihtaa tiivisteen ja pistää pommin sen jälkeen kertoon. Kuten myös uuden moottorin saaneet, koska ei se uusikaan yhtään parempi ole = sekin porsii pian, mutta toisella kierroksella ei maahantuojalta enää saa edes lämmintä kättä.
Tämän flopin jälkeen tohjonkin oli pakko tunnustaa, ettei osaa dieseleitä tehdä. Eli dieselit poistuivat joko kokonaan valikoimista tai sitten käytetään BMW:ltä ostettuja moottoreita, sopivan pienitehoisiksi kuristettuina.- gkjfhghg
Olipa naurettava trollikirjoitus. Ja kukapa niitä dieselpönttöjä enää kaipaakaan, kun kielletään kaikkialla ja volkkarikin lopettaa jo valmistuksen.
- Anonyymi
Eihän uusien kierteiden tekokaan ole kummoinen juttu!
Vaikka hitsaa entisen kokonaan umpeen.
bmw 2 litran dieselit kestää, pääosin ongelma on liian huonoilla öljyillä ajo = likainen öljy ja yli 15 000km ajettu liian usein. = syö moottoria ja jakoketjua, rattaita. Jakopäitä ei uusita ajoissa ja öljypumppua joka kuluu.
Sekä moottori on miinusasteinen ja kuormitetaan kovasti = moottoritielle tai valtatielle ajamaan.
Puhdas öljy, moottorin kunnollinen esilämmitys, joutokäynti, vaihdetaan jakoketju ja rattaat uusiin, pidetään polttoainepumppu ja suuttimet kunnossa niin moottorilla on varmasti mahdollista jaa kymmeniä vuosia ja yli 500tkm.
- Anonyymi
Enpä kovasti kehuisi bemarin Nxx mallisia Dieseleitäkään. Niissä on harmillinen nokkaketjuongelma. ketjun vaihto maksaa liki kolme tonnia koska koko moottiri pitää irrottaa (ketju koneen takapäässä).
Bemarin uusissa Bxx dieseleissä taas on tämä EGR-venttiilin jäähdytin ongelma mikä johta toisinaan moottoripaloon mikä alkaa muovisesta imusarjasta. Näitä on palanut joitakin jokaisen BMW liikkeen alueella Suomessakin.
Ei missään tapauksessa kannata ostaa N47 / N57 koneella olevaa bemaria.
B47/B57 vaikka onkin riski palamiseen on sikäli parempi ostos että kaskovakuutus maksaa kyllä koneen palamisen,
Tämä tulipalo ongelma vuoksihan Bemarin dieselit oli myyntikiellossa Koreassa vuosi kaksi sitten kun tehdas ei reagoinut turvallisuusongelmaan. - Anonyymi
Rellu ei oo koskaan bensakoneita osannut tehdä mutta 1.5 ja 1.9 dci't kyllä päteviä koneita.
- Anonyymi
Huonoja ovat kaikki ne dieselit, jotka eivät sovellu Suomen talveen. Eli sellaiset jotka eivät joko käynnisty, tai joita ei uskalla käynnistää ilman esilämmitystä 27 asteen pakkasessa!
- Anonyymi
On vain huonoja ja vielä huonompia nokitykkejä
- Anonyymi
Rellun 2.1 td
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit32738Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581351Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491175Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä221074Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2101043- 1261030
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223984Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk307937- 42919
- 72885