Aloitin tänä vuonna uuden, terveellisemmän elämäntavan. Liityin kalorilaskuri.fi:n ja lisäsin liikuntaa. Mitat olivat alussa 169cm/98kg, nyt ovat 169/94,5. Eli painoa pudonnut parissa viikossa 3,5 kg.
Ongelmana tässä on se, etten syö tarpeeksi. Nyt menen koko ajan 900-1000 kalorin syömisellä, enkä vain halua syödä enempää, koska pelkään laihtumisen kaatuvan siihen. Tämän lisäksi liikun lähes päivittäin, joten sekin vielä.
Tästä on tullut pakkomielle, en vain pysty syömään enempää. En edes näe enää nälkää ja olen ihan energinenkin, joten tarviiko minun syödä enemmän? Tuntuu, että tällä tavalla voisin elää loppuelämäni. Eli mitään painonnousuja ei pitäisi tulla, kun en syömisiäkään aio radikaalisti lisätä.
Olenkohan joku tuleva anorektikko, kun olen nyt jäänyt ihan koukkuun tähän. En oikeasti mieti enää mitään muuta kuin laihtumista ja syömistä. Odotan vain, että laihdun laihdun ja laihdun, ja olen huolissani itsestäni. Ajattelen sitä koko ajan, herätessäni, nukkumaanmennessäni, koko ajan. Olen vasta nuori, parikymppinen nainen, jotenka en halua tästä olevan nyt jotain haittaa elämälleni.
Koitan vain olla miettimättä koko asiaa, syödä niin kuin nämä pari viikkoa. Punnita itseni viikon välein ja olla hyvillä mielin niin kauan kun paino tippuu. Miksi stressaan? Tämä on ahdistavaa ja järkeni menee..
Jos syön yhtenäkin päivänä jotain liian lihottavaa (kalorit eivät välttämättä edes mene yli kulutuksen), pitää työntää sormet kurkkuun ja oksentaa. Tämä on kyllä tapahtunut vain kaksi kertaa, mutta enää en uskalla edes syödä mitään lihottavaa, kun olo tulee tuollaiseksi.
Tähänkö tämä yhteiskunta minut on ajanut?
Ongelmana tässä on se, etten syö tarpeeksi. Nyt menen koko ajan 900-1000 kalorin syömisellä, enkä vain halua syödä enempää, koska pelkään laihtumisen kaatuvan siihen. Tämän lisäksi liikun lähes päivittäin, joten sekin vielä.
Tästä on tullut pakkomielle, en vain pysty syömään enempää. En edes näe enää nälkää ja olen ihan energinenkin, joten tarviiko minun syödä enemmän? Tuntuu, että tällä tavalla voisin elää loppuelämäni. Eli mitään painonnousuja ei pitäisi tulla, kun en syömisiäkään aio radikaalisti lisätä.
Olenkohan joku tuleva anorektikko, kun olen nyt jäänyt ihan koukkuun tähän. En oikeasti mieti enää mitään muuta kuin laihtumista ja syömistä. Odotan vain, että laihdun laihdun ja laihdun, ja olen huolissani itsestäni. Ajattelen sitä koko ajan, herätessäni, nukkumaanmennessäni, koko ajan. Olen vasta nuori, parikymppinen nainen, jotenka en halua tästä olevan nyt jotain haittaa elämälleni.
Koitan vain olla miettimättä koko asiaa, syödä niin kuin nämä pari viikkoa. Punnita itseni viikon välein ja olla hyvillä mielin niin kauan kun paino tippuu. Miksi stressaan? Tämä on ahdistavaa ja järkeni menee..
Jos syön yhtenäkin päivänä jotain liian lihottavaa (kalorit eivät välttämättä edes mene yli kulutuksen), pitää työntää sormet kurkkuun ja oksentaa. Tämä on kyllä tapahtunut vain kaksi kertaa, mutta enää en uskalla edes syödä mitään lihottavaa, kun olo tulee tuollaiseksi.
Tähänkö tämä yhteiskunta minut on ajanut?
Vastaukset 3
Vanhimmat
yhteiskunnalla on asiasi kanssa?
SITTEN KUN olet mielestäsi liian laiha: Aloita tissuttelemaan. Osta joka päivä olutta tahi vastaavaa kunnes painosi on sopiva. Pienessä hiprassa loppuu murehtiminen ja ruokakin maistuu ilman häpeää. Toistaiseksi kannattaa tosin mennä sinne tavoitepainoon asti ilman edellämainittuja ohjeita. Ja kyllä, ne päänsisäiset ongelmat on yhä tallella tavoitepainoon päästessä. Niistä ei laihduttamisella tai lihottamisella pääse eroon.
Heips itsekkin alotin laihduttamisen mitoissa 166/105 ja mopo todellakin karkasi käsistä totaalisesti.
Kalorit väheni vähenemistään ja jokaisesta ylimääräsestä kalorista tuli valtavat morkkikset.Niinkuin sinäkin minäkin opin oksentamisen jalontaidon.Oksentamisesta olen onneksi melkein päässyt eroon(hyvin harvoin oksentelen).Vaa'alla ravaan jatkuvasti ja koskaan en ole tyytyväinen aina pitäisi olla laihempi.Nään itseni edelleen lihavana vaikka painoa on nyt 52kg.Tiedän kuitenkin jollain tapaa olevani normaalivartaloinen,mutta mieli väittää muuta.Ahdistun suunnattomasti,jos olen päässyt lihomaan vähääkään.Välillä tsemppaan ja koitan syödä normaalisti,mutta kun on jo vuoden kituuttanut ja rääkännyt kehoaan paino nousee pilviin(1kg plussaa on mulle jo katastrooffi) tämä taas ruokkii noidankehää entisestään.
Usko pois kun sanon,että sinä et todellakaan halua samaan tilanteeseen.
Hea epua ja vaadi sitä.Itse koitin apua saada 2 kertaa,mutta kukapa olisi minua ylipainoista valasta todesta ottanut ja kuinkas kävikään.Nyt en hapua kehtaa hakea,koska pelkään että painan edelleen liikaa sitä saadakseni.