Eli olen 18v nainen, kihlattuni on 19v. Olemme olleet yhdessä pian kolmisen vuotta. Tämän ajan olen tullut anoppini kanssa todella hyvin juttuun. Myös anopin uuden mien kanssa, sekä appiukon ja hänen naisystävänsä kanssa. Olen tietenkin otettu, kun minut on otettu todella hyvin vastaan tähän perheeseen.
Välit omaan äitiin on melko huono. ja pian on anoppiinki, jos tämä meno jatkuu. Anoppi on jotenkin ylihuolehtivainen. Hän saattaa soittaa neljä kertaa päivässä kysyäkseen kuulumisia. Jos olemme menossa jonnekkin autolla, niin kauhea valitus, ette kyllä autolla mene talvella minnekkään (ei edes lähikaupunkiin 30km päähän saatika sitten pidemmälle).
Olemme sanoneet ettemme tarvi mitään, heillä on rahasta välillä tiukkaa. Silti hän lappaa meille sylitäydeltä ruokaa, jota yritämme sitten pakastoida kun ei pysty heti syömään. Lisäksi hän tuo ruokia, jota emme yksinkertaisesti syö (esim. valmisruoat). Näitä ruokia olemme vaihvikkaa palautelleet heidän pakastimeensa, heitetty roskiin ja suoraan sanottu että ei tuu syötyä.
Olemme myös suunnitellut muuttavamme johonkin isompaan kaupunkiin, kun minä olen saanut opiskelut ja mies armeijan päätökseen. Tietenkin muutamme sinne, mistä töitä löytyy, mutta lähdemme ensisijaisesti etsimään niitä muualta. Anopin mielestä tämä ei käy laatuun, että muuttaisimme kauemmas hänestä. Minä taas haluan mahdollisimman kauas hänestä. Joka kerta hän jaksaa mainita, että voitte hakea sinne ja sinne töihin, ettei tarvisi täältä muuttaa. EI KIITOS!
Minua inhottaa myös anopin uusi mies sekä minun appiukkoni. Molemmat juovat liikaa. Minä en jaksa kuunnella anopin valitteluja kännissä olevasta miehestään. Hän on myös miestäni pyytänyt viemään lähikaupunkiin töihin kun hän itse ei ole ollut ajokunnossa. Nämä päivät ovat yleensä maanantai ja lauantai. Nyt odotellaan milloin minua aletaan soittelemaan kun mies on intissä. Enkä halua olla myöskään apen kanssa tekemisissä hänen ollessa kännissä, sillä en saa mitään selvää hänen puheestaan. Hän on myös välillä pelottava päissään.
Myönnän että vikaa on myös minussa, sillä en halua että minusta huolehditaan, enkä halua olla tekemisissä kännisten kanssa. Olen ollut itsenäinen 10 -vuotiaasta asti, josta asti äitini kanssa on tullut riitaa. Äitini on läheisriippuvainen, kauhea halittelija ja suukottelija. Aina pitää mainita että rakastaa lastaan. Hänkään ei vaan voi ymmärtää vieläkään etten halua sitä. Olen nykyään vain kylmästi äidin rakkauden tunnustuksen jälkeen sanonut "joo, moikka" ja laittanut puhelimen kiinni. Anoppi ei onneksi "tunnstele rakkauttaan", mutta minun makuuni on aivan liian huolehtivainen ja tuppaa hieman liian lähelle.
Puhetta on ollut myös jälkikasvusta. Anoppi ja hänen miehensä puhuu sitä silloin tällöin. Ensin jotenkin toivovaan sävyyn, mutta sitten yleensä anoppi korjaa sanomansa "Ettehän te kuitenkaan vielä". Asia on meidän, eikä kuulu teille. Tosin itse jo haluaisin, mutta mies ei. Joten siis odotellaan. Mutta minua pelottaa tuleva, minkälainen anoppi on sitten kun meillä on jälkikasvua. Olen lukenut niin paljon hulluiksi menneistä anopeista.
Huoh.. Tässä nyt tuli hieman purkauduttua. Mutta kysyisin miten säilyttää edes kohtuulliset välit? Miehelleni perhe on kuitenkin todella tärkeä. Uskallanko puhua asiasta miehelleni?
Välit omaan äitiin on melko huono. ja pian on anoppiinki, jos tämä meno jatkuu. Anoppi on jotenkin ylihuolehtivainen. Hän saattaa soittaa neljä kertaa päivässä kysyäkseen kuulumisia. Jos olemme menossa jonnekkin autolla, niin kauhea valitus, ette kyllä autolla mene talvella minnekkään (ei edes lähikaupunkiin 30km päähän saatika sitten pidemmälle).
Olemme sanoneet ettemme tarvi mitään, heillä on rahasta välillä tiukkaa. Silti hän lappaa meille sylitäydeltä ruokaa, jota yritämme sitten pakastoida kun ei pysty heti syömään. Lisäksi hän tuo ruokia, jota emme yksinkertaisesti syö (esim. valmisruoat). Näitä ruokia olemme vaihvikkaa palautelleet heidän pakastimeensa, heitetty roskiin ja suoraan sanottu että ei tuu syötyä.
Olemme myös suunnitellut muuttavamme johonkin isompaan kaupunkiin, kun minä olen saanut opiskelut ja mies armeijan päätökseen. Tietenkin muutamme sinne, mistä töitä löytyy, mutta lähdemme ensisijaisesti etsimään niitä muualta. Anopin mielestä tämä ei käy laatuun, että muuttaisimme kauemmas hänestä. Minä taas haluan mahdollisimman kauas hänestä. Joka kerta hän jaksaa mainita, että voitte hakea sinne ja sinne töihin, ettei tarvisi täältä muuttaa. EI KIITOS!
Minua inhottaa myös anopin uusi mies sekä minun appiukkoni. Molemmat juovat liikaa. Minä en jaksa kuunnella anopin valitteluja kännissä olevasta miehestään. Hän on myös miestäni pyytänyt viemään lähikaupunkiin töihin kun hän itse ei ole ollut ajokunnossa. Nämä päivät ovat yleensä maanantai ja lauantai. Nyt odotellaan milloin minua aletaan soittelemaan kun mies on intissä. Enkä halua olla myöskään apen kanssa tekemisissä hänen ollessa kännissä, sillä en saa mitään selvää hänen puheestaan. Hän on myös välillä pelottava päissään.
Myönnän että vikaa on myös minussa, sillä en halua että minusta huolehditaan, enkä halua olla tekemisissä kännisten kanssa. Olen ollut itsenäinen 10 -vuotiaasta asti, josta asti äitini kanssa on tullut riitaa. Äitini on läheisriippuvainen, kauhea halittelija ja suukottelija. Aina pitää mainita että rakastaa lastaan. Hänkään ei vaan voi ymmärtää vieläkään etten halua sitä. Olen nykyään vain kylmästi äidin rakkauden tunnustuksen jälkeen sanonut "joo, moikka" ja laittanut puhelimen kiinni. Anoppi ei onneksi "tunnstele rakkauttaan", mutta minun makuuni on aivan liian huolehtivainen ja tuppaa hieman liian lähelle.
Puhetta on ollut myös jälkikasvusta. Anoppi ja hänen miehensä puhuu sitä silloin tällöin. Ensin jotenkin toivovaan sävyyn, mutta sitten yleensä anoppi korjaa sanomansa "Ettehän te kuitenkaan vielä". Asia on meidän, eikä kuulu teille. Tosin itse jo haluaisin, mutta mies ei. Joten siis odotellaan. Mutta minua pelottaa tuleva, minkälainen anoppi on sitten kun meillä on jälkikasvua. Olen lukenut niin paljon hulluiksi menneistä anopeista.
Huoh.. Tässä nyt tuli hieman purkauduttua. Mutta kysyisin miten säilyttää edes kohtuulliset välit? Miehelleni perhe on kuitenkin todella tärkeä. Uskallanko puhua asiasta miehelleni?
Vastaukset 38
Vanhimmat
Kyllä on saatana taas ongelmat. Sinusta/teistä välitetään ja siitä sitten itketään.
Ei pahalla, mutta katsohan peiliin, suurin ongelma taitaa löytyä sieltä.
Ei sinussa ole vikaa, kun tunnet mitä tunnet. Eihän kännisten örvellystä tarvitse sietää ja kuunnella kenenkään.
Anoppisi on myös läheisriippuvainen. Mitä enemmän häntä torjutaan, sen pelokkaammaksi hän tulee ettei hänestä pidetä. Sitten yrittää miellyttää jatkuvalla "huolehtimisella" (kyyttäämisellä) ja tehdä itsestään tarpeellisen pitämällä teidät ruuassa.
Muutatte vaan niin kauas kuin pippuri kasvaa ja teette omat päätöksenne teitä koskevissa asioissa. Kokemuksesta samanlaisesta anopista voin sanoa, että kun teille syntyy eka lapsi on helvetti valloillaan. Ole tiukkana ja pidä omista rajoistasi kiinni. kaikkeen ei tarvitse ryhtyä, jos oma sydän sanoo muuta.
Itse jouduin heittämään anopin kodistamme pihalle, kun ihan hulluna alkoi riehumaan. En todellakaan syyllistä itseäni siitä mitä anoppi teki. Hänessä oli syy ja sen seurauksena hän joutui lähtemään.
Kyllähän tuo on mukavaa että anoppi huomio opiskelijat tuomalla ruokaa, mutta ei ole mukava tulla huolletuksi kun on jo reilun kolme vuotta elänyt itsenäisesti. Käyn myös töissä, joten rahasta ei ole ollut koskaan tiukkaa.
Nyt olisi tulossa mieheni valapäivä ja anoppi soitteli että täältä olisi linja-auto lähdössä. Itse yritän välttää julkisia, sillä niissä matka taittuu niin hitaasti. Minulle olisi myös hyvää harjoitusta ajaa hieman pitempiä matkoja kun kortti ei ole ollut taskussa kuin neljä kuukautta. Joten ilmoitin ajavani paikan päälle ja samalla yöpyväni tuttavillani. Kauhea valitus, ettei talvella kannata lähteä ajamaan, on liukasta, on sitä tätä ja tuota. Silti 2000 muuta ihmistä tulevat paikanpäälle autolla. Pysyin kannassani, eikä ole anoppi tämän jälkeen soitellut. Menkööt itse linja-autolla
Että näin..
Liina Anniina toteaa:
ei ennusta hyvää suhtautumisesi. Olet itsenäistymisessä vielä puolitiessä. Mutta onhan niitä rajoja tarkkaan vaalittava, silloin kun ne vielä ovat kasvullaan.
Tunnut niin kovasti korostavan sanaa "itsenäinen"! Ongelma?
Olet 18, tai sanonut olevasi ja 3 vuotta elänyt itsenäisesti, siis 15-vuotiaasta, eikä rahasta koskaan tiukkaa. :o
Sinusta pitäisi tehdä jo lehtijuttu, koskapa olet asumisen ja elämisen suhteen (ilmeisesti olet saanut lottovoiton tai perinyt) ollut itsenäinen teini-ikäinen.
Kovasti on ongelmaa, jos anopin liukkaan kelin varoitus on järisyttävä asia! Ihmiset kun nyt haastelevat kaikenlaista.
Liukkaasta kelistä nyt voi varoittaa jopa vanhaa erkkiä, jolla ollut rekkakuskin kortti 30 vuotta ja joka on itsenäisesti ajellut venäjän maanteillä. Jos satuit lukemaan lehtiä, niin eilen tuli monta kolaria liukkaalla tiellä. Jopa media säätiedotuksissaan varoittaa liukkaasta ajokelistä.
Moni ei osaa pitää sitä itsenäisyytensä uhkana, että television säätantta siellä saaketti aina varoittelee. Ilmeisesti sinua ärsyttää?
Voi, voi ap hyvä, mutta ihan kiva, että menit ihan itsenäisesti valatilaisuuteen. Seisot siellä varmaan ihan issekseen katselemassa. Itsenäisenä?
Sinulla on selvästi ongelma tuon sanan "itsenäisyys" kanssa. Miten niin AP ei ole itsenäinen ja mitä se edes sinulle kuuluukaan!
Yksi tuttu on ollut töissä 16-vuotiaasta ja asunut omillaan siitä lähtien. Kyllä on monia 15- ja 16-vuotiaita, jotka asuvat omillaan erityisesti opiskelun takia, opiskelija-asunnoissaan eri paikkakunnalla kuin missä lapsuuden koti on.
Ihmisiä on moneksi, ja ihan hyvää tarkoittavat kelivaroitukset ovat ok, mutta ilkeämielinen asioihin puuttuminen ja jankkaaminen ei ole ok. Kolarit ovat monasti itseaiheutettua varomattomuutta liikenteessä, mutta ei sen tarvitse rajoittaa niiden liikkumista, jotka osaavat varoa liukkautta.
OK!
Omillaan ja omillaan... monet opiskelijat saavat avustusta muodossa tai toisessa, jopa ruokapaketteja kotoaan. Ehkä sen unohtaa helposti, iskän ja äiskän antaman avun.
Elämässä ihmiset avittavat toisiaan jatkuvasti. Ehkä sinä et niin tee, mutta kyllä se kuuluu tapoihin.
En todellakaan USKO, että kukaan 10-vuotias olisi itsenäinen? Syön vaikka vanhan villamyssyni, jos joku pystyy sen todistamaan.
Brasilian kaduilla itsensä kerjämisellä elättävä tai Intiassa mattoja solmiva pikkutyttö voisi ehkä olla jossain määrin "itsenäinen", jos jätetään tunnepuoli huomioimatta.
Kun nuori ihminen alkaa korostamaan ja varjelemaan luultua itsenäisyyttään, niin voi olettaa sen tapahtuvan sen vuoksi, että itsenäisyys on niin hauras, että se pienestäkin lähentymisestä rikkoutuu.
Jos sinulla on hento taimi kasvulla, niin tottahan varot ja vaalit sitä yli kaiken. Kuulostelet kaikki mahdolliset vaarat ja ennakoit paahteet ja rankkasateet.
Näin on laita aikuistumisesi suhteen, olet ylitarkka. Koet hellyydenosoitukset, huolehtimiset ja rakkauden sanatkin itsenäisyytesi uhkana.
Voi olla, että pystyt vanhemmaksi tultuasi paremmin ottamaan äitisi halit ja suukotukset vastaan. Ja kun äitisi on kuollut, tulet jopa kaipaamaan niitä.
En minä nyt sano, ettetkö voisi torjua häntä. Ilmeisesti tarvitset raja-aidat tässä "kehitysvaiheessa". Vaikeaksi asiaan tekee myös, että olet jo parisuhteessa ja tulee anopit+ miehen suku kuvioihin, kun muutenkin olet aran tarkkana omasta suvereenisuudesta.
Olet kuin aikaisin liikkeellä parisuhteessa, etkä ole ilmeisesti asunut täysin sinkkuna vuosia. Tämä tuo skismaa ehkä enemmän suhteessa appivanhempiin.
Hieman sinua vanhempana henkilönä voin sanoa, että 100 % itsenäisiä ihmisiä ei ole missään. Olemme kaikki jossain määrin riippuvaisia toisistamme. Suvussa on omat ikävät puolensa, mutta ihmisen ei ole tarkoitettu elämään autiolla saarella, ei yksin eikä kaksin.
Suku tuo myös oman rikkautensa. Ei ole olemassakaan säröttömiä ihmissuhteita, täydellisiä, joissa ei koskaan olisi keskinäistä hankausta ja pientä ärtymystä. Se hinta on maksettava kuuluakseen yhteisöön, heimoon tai sukuun.
Vain harvat ovat erakkoluonteita, mutta usein heillä on pahoja ongelmia.
On taas täysin eri asia toimia juoppo -ja krapulakuskina. Siitä voit ihan hyvin kieltäytyä. Siihen sinulla ei ole velvollisuuksia. Ja mitä jälkikasvuun tulee, niin suurin osa anopeista EI tule hulluksi mummoudestaan. Ja suotakoon heille sentään iloitseminen ja riemuitseminen isöäitiydestään. Eihän SIINÄ mitään pahaa ole. Lapsetkin tarvitsevat mummojaan. Lapsi ei voi saada liikaa rakastavia ihmisiä ympärilleen omien vanhempiensa lisäksi.
Kohtuulliset välit voit säilyttää ihan normaalilla käytöksellä. Liiat mölyt kannattaa pitää mahassaan. Jos anoppi tuo ruokia, niin tuokoon. Sen kuin pakastelet ja olet iloinen ja otat hyödyn irti.
Mitäs siitä sitten?
Ei kai itsenäisyytesi ole perunalaatikon varassa?
Eipähän sillä kertaa tarvitse miettiä, mitä laittaa ruoaksi. Jos et jotain safkaa syö, niin sen kuin pistät vahingon kiertämään ja annat vaikka ystävättärelle. Tai pahimmassa tapauksessa roskiin... ellei ole naapurissa vaikka koiraa, jolle lahjoittaa oivan herkun.
Voihan olla niin, että anopin mielenkiinto sinua kohtaan laimenee, kun olette pidempään miehen kanssa parisuhteessa. Uskoisin, että niin tulee käymään, kun uutuudenviehätys katoaa.
Anoppi vain on innoissaan, kun on saanut uuden miniän. Samalla hän hoitaa oman mielensä kolhuja, koska ei se niin helppoa kai ole luopua pojastaan.
Ethän voi tietää täysin, miltä tuntuu, kun vanhenee ja lapset muuttavat pois kotoa. Voin kuvitella, ettei ole helppoa tottua yksinäisyyteen. Kyllä anoppi aikaa myöten sopeutuu.
Ja saahan se anoppi mielipiteensä kertoa muutostanne. Tottakai hänestä on haikeaa, jos muutatte kauemmas. Eihän kaipaamisessa ja tykkäämisessä pahaa ole.
Kamalaahan se olisi, jos hän nostaisi teille keskisormeaan ja käskisi teidän painua helvettiin. Tai jos hän olisi täysin välinpitämätön teitä kohtaan ja sanoisi, että yksi hailee hänelle vaikka asuisitte napajäätiköllä.
Että silleen
sanoo Liina Anniina
Itsenäisyydenkin voi nähdä monelta eri kannalta.
Pienempänä olin itsenäinen sen ikäisen tavalla. Leikin yksin, minulla oli paljon juttuja joita tein ilman kaveripiiriä ja perhettä, osasin laittaa ruokaa jos nälkä tuli (ihan liesi-uuni tasolla, mitä monet eivät juurikaan vielä osaa tuon ikäisenä). Osasin pyörittää huushollia (siivota, laittaa ruokaa, pestä pyykkiä, yms.).Osasin myös perusrempat (tapetin pois otto, huoneen maalaus, vasaroin ja nauloin paljonkin erilaisia juttuja). Uhosin silloin jo muuttavani pois. Usean kerran pakkasinkin laukkuni ja lähdin. Jouduin kuitenkin palaamaan joka ilta takaisin kun ei ollut tarpeeksi rahaa (silloin omistin 90 €).
Sittemmin muutimme isän luokse, olin 14. Jouduin "äidiksi" siellä. Minun oli tehtävä ruoat, käytävä kaupassa, siivottava, pyykättävä, lämmitettävä talo. Ainakin isän mukaan. Kaikkea en aina halunnut yksin tehdä, joten pistin hanttiin. Ei ole minun talo. Tehkööt mies itse.
Menin amikseen ja muutin omaan kotiin 16v. Hoidin kämpän, laskut, syömiset, yms. Selvisin erittäin hyvin. Vanhemmat kävivät kerran kuussa, mikä oli ihan riittävä. Saattoivat tuoda kahvipaketin ja keksejä mukanansa. Tämä pelitti hyvin, sillä sain ostaa omat evääni ja syödä mitä haluan.
Tuolloin aloin myös seurustelemaan mieheni kanssa. Olimme etäsuhteessa vajaan vuoden. Sitten muutin tänne ja vaihdoin koulua. Olen edelleen itsenäinen. Teen mitä tykkään tehdä, käyn töissä ja opiskelen. Silti rakastan miestäni ja annan hänelle läheisyyttä, myös omaa tilaa. Varsinkin nyt kun hän meni armeijaan, huomasin että pärjään ihan hyvin ilman häntä, mutta kyllä ikävä hieman raastaa. Ei se ole kuitenkaan estänyt minua jatkamasta elämää eikä yhtäkään itkua ole itketty.
Kuten et tainnut huomata, ongelma anopin ruuissa on pääasiassa valmisruoat. Myös valmislaatikot, kastikkeet, yms. Kaikki ne mitä emme syö, vaikka olemme asiasta maininneet. Erittäin paljon kaloreita eivätkä ole häävin makuisia. Pidän kevyistä ja raikkaista ruuista, tuoreista. En kokkaa juuri mitään perisuomalaista ruokaa. Käytän todella harvoin perunaa. Pidän italialaisesta, marokkolaisesta, sekä itämaisista ruoista. Joskus teen myös tex-mex herkkuja, enkä käytä niihinkään mitään valmistarvikkeita, mitä saa kaupasta. En tee mitään helppoja kinkkukiusauksia, yöks, vaan käytän ruoan laittoon tunnin kaks. Huom! En ole vielä suomalainen perheenäiti joka yrittää saada vain nopeasti lapsillensa jotain suuhun pantavaa. Minä kyllä keksin vielä mitä ruoaksi laittaa, tuolla on vielä kaapissa 400 reseptiä odottamassa kokeiluaan. Himokokkaaja? Kyllä :D
Haluaisin että hän olisi jotenkin neutraali. Olisi käsillä kun tarvitaan. Haluan edelleen säilyttää välit, enkä halua päin naamaa häntä alkaa haukkumaan, mutta miten voin jatkaa enään hienotunteisesti puhuttelua, kun hän ei lopeta tuota hyysäämistä!
Ja olen kyllä sitä mieltä että mahdolinen jälkikasvumme saa tavata mummoaan, mutta 10 km ja 30 km on aivan liian lähellä. Uskoisin hänen tuppaavan meille joka päivä kylään. Jokin 200 km olisi oikein hyvä väli. Sen jaksaa ajaa vaan kerran kuukaudessa kahdessa.
Antakaa edelleen kommenttia
Älä nyt viitsi puhua soopaa, että 10-ikäinen pikkutyttö tekee perusremonttia tapetin vaihtoineen. Johan sinä pilkkaat ammatti-ihmisiä.
Ehkä olet kuvitellut kaiken, tai suurentelet asiaa. Eikä lapset pyörittele huushollia, jestas sinua.
Se mitä 14-vuotiaana teit, uskon, että olet hoitanut mainitsemasi asiat.
Ihmiset, kuten anoppisi, ei ole sellainen kuin juuri sinä haluat. Elämä ei vain mene niin, että saamme ainoastaan haluamiamme ihmisiä sukuun tai että ihmiset pystyisivät muuttamaan perusluonnettaan.
Miksi ihmeessä pitäisi ollakaan sellainen napakeisari, että muiden on puhuttava ja tehtävä juuri niin kuin omaan pirtaan sopii?
Kyllä sitä joutuu tinkimään, tai muuten jatkuvasti törmäyskurssilla. Eikä ole kiva päätään hakata seinään, ja olla aamusta iltaan kuhmuilla.
Joustavuudella pääsee pitemmälle. Siinä voi olla itselleenkin armollinen. Mutta sinä teet niin kuin parhaaksi näet.
Menestystä elämällesi!
Anoppisi kantaa ruokaa, anna sen kantaa. Haluaa auttaa, hyvaksy se.
Vaan se etta han juovuksissa valittaa omasta miehestaan sinulle, pitaisi saada loppumaan. joko sanot suoraan ettei hanen oma yksityiselamansa sinulle kuulu, tai jos ei auta, puhu siita miehellesi.
Ja etsi ihmeessa tyopaikka ja muuttakaan muualle, ettei tama eukko ole teita vahtaamassa koko aikaa. Omahan on elamanne, sinun ja miehenne, pitkan ajan suhteen tasta anopista tulee kitkaa valillenne. Usko vain!
Voi tuota sinun määräilyäsi..
Et selvästikään pysty samaistumaan AP:n elämään, liekö siksi ettei elämäsi ole samanlaista.
Itselläni on tunkeilija anoppi, joka on myös erittäin vahingollinen lapsenlapsilleen. Kaikki ihmiset eivät ole kovinkaan tasapainoisia persoonaltaan. Heidän elämäntehtävänään on olla välittämättä muiden tunteista ja määrätä, käskeä ja arvostella lähiomaisia. Tällaista kohtelua ei tarvitse sietää, ja jos ei kaltoinkohtelu lopu, ei auta kuin jättäytyä seurasta.
Kymmenen vanha on taidokas, kun on opetettu tai itseoppinut muiden mukana. Vaikka et itse osannut jotain tuon ikäisenä, joiltakin se on luonnistunut ihan helpostikin.
AP ei käsittääkseni yritä muuttaa anopin personaa, mutta omaa kotia koskevista asioista hän saa päättää ihan ilman anoppia. Tämä koskee myös ruokia mitä anoppi kielloista huolimatta tuo. Miksi AP:n pitäisi toimia anopin tahdon mukaan? Ei niin minkään syyn takia!
Kaikkea ei todellakaan tarvitse sietää ja kestää, eikä tarvitse lähtee tinkimään.
Älkää nyt viitsikö suoraan sanoen pisittää!
Alkup. sanoo 10-vuotiaana tehneensä:
"perusrempat (tapetin pois otto, huoneen maalaus, vasaroin ja nauloin paljonkin erilaisia juttuja)"
Sen verran tiedän kymmenen vanhan kehitystasosta, ettei heitä paljon remonttimiehiksi tilailla. Ei edes suvun remppahommiin.
Voi olla, ettette itse ole koskaan tehnyt rempan remppaa "itsenäisesti", että olisi edes haisua asiasta. Ehkä tää popula täällä on sivusta seurannut, ja ajatellut että onpa lapsellisen helppoa.
Sen uskon että 10-vuotias voi olla iskän ja äiskän ja naapurin erkin pikku apulaisena tapettia repimässä seinästä.
Mutta että lapsukainen laittaisi tapetit seinälle, katsoisi kuviot, mittaisi liisterit ja liimat ja saisi suoraan, niin suksikaa kuuseen. Lapsen OMA KOKO on jo sellainen, ettei hän yletä katonrajaan edes niillä mummon taloustikkailla.
Eihän AP:n tarvitse anopin tahdon mukaan elää. Sitä en ole väittänyt. Ihan normi peruskäytös riittää.
... vai anopin kaltoinkohtelua!
Jos anoppi kantaa ja antaa hyvää hyvyyttään ja pahaa aavistamatta RUOKAA nuorelle pariskunnalle, niin SEKÖ se on kaltoin kohtelua.
Jestas! Eikö täällä eroteta hyvää pahasta? Mikä on hyvä tai hyvää tarkoittava teko ja mikä on kaltoin kohtelua.
Minusta paremmin näyttää alkup. anopin olevan kanaemotyyppiä. Mitä ihmeen PAHAA hän on tehnyt toisille?
Ette näytä tietävän pahasta... olis syytä mennä Intiaan katsomaan, millaisissa oloissa siellä useat miniät elävät... vois tulla ikävä sitä kotosuomen hössöttäjä anoppia.
En puolustele anoppeja, jotka tosiaan sanovat ilkeitä asioita, eivät hyväksy miniäänsä ja suorastaan haukkuvat pahoin sanoin. SE on kaltoin kohtelua.
kyse oli tapetin pois otosta ei laitosta. Ja mikseipä maalaaminenkin onnistuisi?
Kirjoituksistasi saa sen kuvan, että pelkäät kiintymystä, et kaipaa ketään, olet itsenäinen äärimmäisyyteen saakka, poikaystävä saa olla ihan huoleti armeijassa, ei itkua ole sinun tarvinnut vääntää ikävästä.
Sinä pelkäät tuntea mitään.
Pysähdy ajattelemaan nyt, kun olet nuori. Iän mukana tunneköyhyys lisääntyy. Sinun on vaikeampi solmia ystävyyssuhteita muista puhumattakaan.
On eri asia tietysti tuskastua viinaa juovista miehistä. Heitä ei ikäisesi ihmisen tarvitse katsella eikä varsinkan omassa kodisaan. Heihin voit katkoa välisi.
Ihminen ei voi muuttaa muita kuin itsensä. Siksi sinun pitäisi etsiä anopistasi ne hyvät puolet ja korostaa niitä itsellesi. Et selviä elämässäsi ilman muita ihmisiä.
Tunteet tuntuvat, vaikka ei itkisi. Mikä juttu tuo iän tuoma tunneköyhyys on? Ei minulla ole sitä ainakaan. Pikkulapset heittäytyvät kaupan lattialle, jos eivät saa haluamaansa, mutta aikuiset ovat sopeutuneet elämään pahan olon tunteensa kanssa, eivätkä heittäydy samalla lailla lattialle tunteidensa valtaan.
Mitä pahaa itsenäisyydessä on ihmisille?
Kaikki vaan lyövät enemmän lyttyyn, eikä kukaan kannusta AP:ta. On olemassa myös kovin ikäviä ja tylyjä anoppeja.
AP:n kannattaisi ehkä kirjoittaa mielummin tuonne anoppi ja appi -palstalle, niin johan saisi sympatioita.
Yksin synnytään, yksin kuollaan. Yksin on ihminen ja ihmisen pitää tulla itsensä kanssa toimeen ja itseään rakastaa. Siitä se lähtee. Tuli vaan tuossa mieleen kun jotkut ihmiset, muutkin kuin anopit, ovat kovin tunkeilevia halauksineen. Mikä siinä on, että ei osata kunnioitaa toista ihmistä lähestymistapoja huomioimalla. Ei se ole halattavan vika jos ei halua halata, sen , joka aktiivisesti ryntää halaamaan pitää havainnoida sopiiko vai ei. Minusta enemmän viiraa niillä jotka ryntäävät toisten kaulan ympärille likistelemään pyytämättä, kuin niillä jotka kavahtavat moista tunkeilua. Eihän kaikissa maissa edes kätellä.
Kohtelias nyökkäys lienee korrektein tapa jolla huomioidaan saapuva ihminen.
Se, että pitää halata ja joka käänteessä vakuuttaa rakkautta, niinpä, vakuuttaako ko.henkilö sitä itselleen vai kenelle, mutta joka tapauksessa kysymys on rakkauden julistajan riippuvuudesta ja uunoilusta. Tsemppiä vaan teille riippumattomat, itsenäiset nuoret parit.
... eikä muutenkaan osoiteta rakkautta.
Jos osoitettaisiin rakastamista ja välittämistä, niin itsemurhatilastomme eivät olisi niin rumia.
Ei ihminen rakkauden sanoista rikki mene. Väinpitämättömyydestä, selän kääntämisestä ihmiset rikki menevät.
Säröillä oleva ihminen ei osaa ottaa rakkautta vastaan. Niin kuin villiintynyt kissa, hän sähisee sille, joka yrittää lähentyä
Ihminen joka osoittaa rakkautta, huolenpitoa ja välittämistä ei ole uuno.
Kyllä Ap.n kirjoituksista selvästi paistaa läpi jonkin kaltainen tunnekylmyys ja sen tähden tarve karkottaa kaikki lähelle tulevat kauemmas. Ihmeen voimakas on hänellä halu löytää teko-syy katkoakseen välit pojan kotiin ja omaisiin.
En ole mielenterveysalan asiantuntija, mutta mielestäni Ap.n kannattaisi etsiä apua ja hoitoa ennen kuin erakoituu irti kaikista läheisistään.
Yritän tässä vastailla mahd. monelle.
Joku kysy suhteestani äitiini. En vieläkään pysty sulattamaan sitä että aina kun tuli äidin kanssa riitaa, se meni jotenkin fyysiseksi. Milloin hiukset leikattiin naurettavan lyhyiksi, milloin tuli nyrkkitappelu (molemmilla oli oikeasti paikat auki) ja syljettiin toistemme päälle. Olen saanut vyöstä, pajusta ja minut on laitettu ulos -25 asteen pakkaseen alasti. Että miettikää miksi en rakasta äitiäni, olen kylmä (en kyllä rakastani kohtaan), ja en halua olla holhottavana ja mitä muuta siellä väitittekään.
Ja mitä tuli remontointiin, olen maalannut seiniä ja tapetoinut (tosin tapetti olin itseni mittaista eli puoli seinää tapetoitiin (ei kuviotapetti) ja siihen laitettiin boordi päälle. Äitini antoi maalisankon jonka itse ohensin ja maalaisin seinään. Naulaamista olen harjoittanut niin koirahäkkien teossa, koirien esteiden teossa, listat lattianrajaan, yms. Älkää unohtako että 10-vuotialla on jo puukäsityötä koulussa. Ainakin meillä oli vielä silloin. Silloin on käytetty sahoja ja porakoneita, yms. Ja isän kanssa on tullut puuhattua pihalla vaikka minkä näköistä hökkeliä ja omat taidot ovat sitä myöten kehittyneet.
Ja lapset ei pyörittele huushollia! Ja pah. Meidät on otettu pienestä asti mukaan tekemään ruokaa, siivoamaan, lämmittämään taloa (puulämmitteinen vesivaraaja), yms, joten kyllä sitä 10-vuotiaana osaa jo kaikenlaista. Minua ihan naurattaa kun kasvatus-palstalla nykyäidit miettii mikä olisi sopivaa hommaa 12-vuotiaalle. Voiko häneltä vaatia jo tiskikoneen täyttöä! Kommentoin tähän että voit pyytää jo paljon enemmän, niin kuin meillekkin on aikanaan opetettu. Mitä sain vastaukseksi, äitini on käyttänyt lapsityövoimaa kun on opettanut meillä kotiaskareita heti pienestä lähtien. ja mikä on tulos tästä "lapsityövoimasta", ei ainakaan uusavuton nuori, mitä nykyään näkyy olevan paljonkin!
Ja kyllä, olen pärjännyt ilman vanhempien lompakkoa muutettuani omilleni. Se on sitä kun töissä käy opiskelun ohella. Tosin opiskelusta saa opintotukea, mutta sen saa kaikki opiskelijat (joilla ei muut tulot vaikuta).
Ja edelleen siitä ruoasta. Minua ei haittaisi jos hän kuskaa ruokaa jota me OIKEASTI syömme. Kuten mainitsin, pidän ruoanlaitosta ja eksoottisista mauista. Minulle uppoo myös jotkin suomalaiset ruoat kuten lihapullat ja perunamuusi ja käristykset, mutta että saan näitä ruokia VALMISRUOKA -muodossa, tämä on ongelma. En syö valmisruokia niiden sisältämien hirveiden kalorimäärien ja hirveän maun takia. En myöskään käytä rasvaisia valmiskermakastikkeita, joita hän myöskin tuo. En syö myöskään valmiiksi marinoituja tuotteita, näitä hän myöskin tuo, koska ovat halvempia. Ja näistä on KOHTELIAASTI sanottu, ettei tule syötyä, emme tarvitse, mutta kun tuntuu tuovan joka kerta kiellosta huolimatta. Rahaa hänellä ei ole ostaa marinoimattomia, yms, joten miksi hän sitten vaivautuu?
Ja miksi hikeennyn "huolenpidosta"? En hikeenny säntillisestä huolenpidosta. Yhden kerran muistutus esim. huonosta ajokelistä on ihan jees, mutta jos aloittaa sen "HERRANJUMALA, ETTE KYLLÄ MENE AUTOLLA. SIELLÄ ON NIIN LIUKASTAKIN" eli isoon ääneen kailottelun ja liiallisen teatteriesityksen ja joka kerta kun mainitsee menevänsä autolla 10 km kauemmas, niin eikö se teidänkin mielestä ala olla hieman raivostuttavaa.
Minä tiedän omat rajani auton hallinnassa ja ajan mielestäni kohtuu nopeuksia (monesti alle nopeusrajoituksen jos on vähänkään epävarma olo) eli olen varoivainen enkä ota turhia riskejä. Tiellä on kuitenkin miljoona muutakin jotka ajavat sillä hetkellä autoa, niin miksi minun ajoni on sitten jotenkin hirveää, vaikka ajan säädyllisemmin kuin monet muut?
Myös tuo ainainen jankuttaminen työpaikoista lähialueelta. Argg
Mutta jotkun ovat varmaan ymmärtäneet väärin. En ole vielä(kään) puhunut rumasti, haukkunut anopille päin naamaa, vaan olen tähän mennessä puhunut kohteliaasti ja pitänyt oman puoleni minua tai parisuhdettamme koskevissa asioissa. En vain haluaisi että anoppi loukkaantuisi, sillä hän on muuten mukava ja tulemme hyvin juttuun. Mutta tämä holhous!
Ymmärrän täysin Liina Anniinan skeptisyyden tuon huushollin pyörittämisen ja remontoinnin suhteen, itsekin olen ihan samoilla linjoilla hänen kanssaan.
Ensiksikin huushollin pyörittäminen ei ole sitä 10-vuotiaan ruoanlaittoa, siivousta ja puilla lämmittämistä. Huushollin pyörittäminen on sitä kun hommaa sen ruoan sinne kotiin mistä voi sitten aterian valmistaa. Huushollin pyörittäminen on sitä että hommaa ne puut joilla lämmittää ja hommaa sen kodin jota voi lämmittää ja siivota. Lapset kyllä varmastikin osallistuvat sen huushollin arkisiin töihin, mutta eivät todellakaan pyöritä sitä huushollia.
Annoit tuossa Liina Anniinan ymmärtää, että osaat vasemmalla kädellä tehdä perusremontit jne. Totuushan sitten oli ihan toinen, jos olet kerran laittanut puoleen väliin seinää tapetin ja boordin ja vähän maalaillut seinää (sisäseinämaalia ei muuten ohenneta), se ei todellakaan ole mitään remontin tekemisen osaamista. Ja älä nyt edes yritä uskotella että sahasit jiiriin listat ja naulasit (????) ne kiinni. Todellakin jokainen 10-vuotias pystyy olemaan sen isän tai naapurin Erkin apulaisena, mutta se ei todellakaan tarkoita mitään homman hallitsemista.
Se, että anoppi varoittelee liukkaasta kelistä, ei todellakaan tarkoita sitä että aliarvioisi kykysi ajaa autoa. Katsos anoppi saattaa nähdä myös asian niin että siellä tiellä on monta semmoistakin, jotka eivät aja varovasti ja aiheuttavat vaaratilanteita. Sinulla taas on melkoisen tuore kortti, joten kokemusta on vähän ja reagointisi vaaratilanteessa saattaa olla mitä tahansa ammattikuskin ja täydellisen paniikin väliltä. Sitähän et osaa edes itse sanoa.
Kun sanot että anoppisi ei tuo riittävän laadukasta ruokaa johtuen siitä että hänellä ei ole siihen varaa, tässä kohtaa täytyy sanoa että vanha sanonta "hyvä antaa vähästään, paha ei paljostaankaan" pitää täysin paikkansa.
Jotenkin tunnut vaan ihmiseltä jonka päässä pyörii vain oma erinomaisuus, yrität saada muutkin uskomaan että 18-vuotias ihminen omaa suunnattoman elämänkokemuksen kaikkine taitoineen. Voi olla että omaat taitoja joita muut ikäisesi eivät osaa, nuo ihmissuhdetaidot vain tuntuvat olevan vähän hakusessa.
Mitäs tähän enää lisäämistä kuin OK.
Voisiko tämän paremmin enää sanoa!
Samaa mieltä! Kymmenen ikäinen pikkutyttö ei todellakaan ole ammatti-ihminen remontin suunnittelussa ja toteutuksessa ja tavaran hankinnassa. Reipas apurityttönä olo aikuisen ohjauksen alla on uskottavampaa.
"Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin" pätee neuvoksi tälle 18-vuotiaalle, joka on hurmaantunut täydellisen itsenäisyyden saavuttamisesta.
Todellisuudessa meistä jokainen on jossain määrin riippuvainen toisesta ihmisestä, yhteisöstä, omaisista ja yhteiskunnasta.
Mutta ehkäpä 18-vuotiaamme tiukka reviiiriajattelu joskus hiukan laimenee, kun ikävuosia ja kokemusta karttuu ja alkaa nähdä, että toisetkin osaavat jotain. Ja ettei kukaan ole täydellinen, vaan tarvitsee armahtavaa suhtautumista jossain elämäntilanteessa.
remontointiin... En minä nyt ala jokaista pikku yksityiskohtaa myöten kertomaan mitä olen tehnyt. Esim. tiedän että ulkomaali ohennetaan, ja olen maalannut ulkona (koirahäkkejä, taloa, leikkimökkejä, yms) ja olen ohentanut näin ulkomaalin itse. Olen myös maalannut seiniä (mh, oho, wc, k) ja jatkovarrella se onnistui helposti. Saha ja akkuporakone on pysynyt kädessä pienestä pitäen, uskokaa tai älkää. Ja kukaan ei väittänyt että tein asiat kymmenen vuotiaana täysin itsenäisesti, mutta osasin tehdä näitä mainitsemiani perusjuttuja jo silloin. Äitini on ottanut minua avukseen jo ennen kymmentä ikävuotta. Ja kuten mainitsin, 10-vuotiailla on jo puukäsitöitä, jossa sahaillaan, porataan, ruuvataan ja maalataan.
Ja mitä hankalaa on ohuen listan mittaamisessa, sahaamisessa ja naulaamisessa puuseinään? Olen pahoillani jos se ei teiltä uusavuttomilta onnistu.
Että jos vielä haluatte takertua remontointiin ja sen yksityiskohtiin niin siitä vaan. Minä kuitenkin itse tiedän mitä olen tehnyt ja mitä olen silloin jo osannut. Hyvin ikävää että vertaatte minua nyky 10-vuotiaisiin jotka hyvä jos osaa lautastaan laittaa astianpesukoneeseen ja pesukonetta päälle!
Vaikka äitiäni vihaankin, olen sinänsä kiitollinen näistä kädentaidoista mitä minulla on. Ja sen te kukkahattutädit voitte uskoa tai olla uskomatta..
Eli jos päästäisiin takaisin aiheeseen: eli miten saisin anoppini hienotunteisesti lopettamaan huonojen ja epäterveellisten ruokien tuonnin ja olematta niin holhooja?
Ei kai siinä muuta kuin sanot anopillesi, että haluat mieluiten laittaa itse ruokaa. Tai teet vastaretkiä anoppilaan: teet omaa herkullisen, terveellistä ruokaasi malliksi. Siis ruokaa joka ei ole valmiseines.
Minun on vaikea käsittää, että kun nyt kerran olet nuinkin näppärä remontti-reiska ollut 10-vuotiaana, kiitettävä akkuporakoneen käyttäjä sekä jiirit onnistuu katonrajaan, käyttelet jatkovarsiakin 10-vuotiaan muskeleilla ym. koiranhäkkien valmistusta, niin et sitten yhtä anoppia saa hoidettua ruotuun?
Ihme!
En minä niin hirveänä juttuna pitäisi anopin "ruokapalvelua", kai niitä jotain pystyy käyttämään? Laita miehellesi esim. ruokatuntievääksi äitinsä tuoma maksalaatikko. Tekevänä ihmisenä keksit kyllä. Ja ruokaakin voi tuunata kotiruoaksi...
olet varmaan harrastanut remonteissakin tuunaamista. Eihän se paljon eroa ruokahommista. Ei kuin luovuus nyt kukkimaan!
Tuota äidin vihaamista on vaikea käsittää, jos hän on sinut noin luovaksi ja tekeväksi kasvattanut eikä ole latistanut tytärtään eikä aliarvioinut. Siis jotain hyvää hänessä?
Vihastumisen ymmärrän, mutta vihaaminen on jo niin krooninen tunnetila, että sinun pitäisi hakea jotain apua.
Onpas tekstisi aikuismaista, luokittelet muut keskustelijat kukkahattutädeiksi ja se jo kertoo sinusta sen, että vaikka omasta mielestäsi olet hyvinkin kypsä, itsenäinen ja aikuinen, olet lopulta kuitenkin vain itsetietoinen pikkutyttö.
Ihmettelen muutenkin näitä sekavia juttujasi.
Ensin kerrot että olet koko kolme vuotta tullut anoppisi, hänen miesystävänsä ja appiukon sekä hänen naisystävänsä kanssa todella hyvin toimeen. Seuraavaksi sitten kerrot miten inhoat anopin miestä ja appiukkoa?????
Äitisi on kannustanut sinua itsenäiseksi, olet saanut opetella ja sinua on otettu mukaan kodin töihin, sinut on äiti kasvattanut hyvin jonka vuoksi sinusta ei ole tullut uusavuton nuori. Seuraavaksi sitten omien sanojesi mukaan vihaat äitiäsi?????
Olet 14-vuotiaana muuttanut isäsi luo, joten nämä nyrkkitappelut äitisi kanssa (verissäpäin) ja päälle sylkemiset olet sitten hoitanut silloin "itsenäisenä" 10-vuotiaana vai????????
Äitisi haluaa halata sinua ja muistuttaa sinua siitä että rakastaa lastaan, jota sinä et voi sietää?
Opiskelet, käyt työssä ja käytät joka päivä aikaa ruoanlaittoon tunnin tai kaksi?
Opintosi ovat kesken, miehesi menossa tai mennyt juuri armeijaan ja sinä haluaisit lapsen (mies ei halua joten ei ole ajankohtainen). Sitten vähän halventavasti ilmoitat ettet ole suomalainen perheenäiti joka yrittää kaapia lapsilleen hätäisesti ruokaa pöytään, sinulle kelpaa vain ne huolella ja laadukkaista raaka-aineista tehdyt eksoottiset pöperöt. Mitenkähän se mies siellä armeijassa pärjää kun välillä joutuu vetämään sitä sissimuonaa ja eihän hänkään kai sitten pysty moista syömään, jos kerran anopin tuliaiset joudutaan välillä roskiin heittämään niiden ravinnoksi kelpaamattomuuden vuoksi.
Täytyy kyllä sanoa että harvoin törmää yhtä itseriittoiseen tapaukseen kuin sinä.
että minulle kelpaa vain paras. Ja tottahan se on että suomalaiset perheenäidit ovat niin väsyneitä että tarvitaan ruokaa jonka saa tehtyä kymmenessä minuutissa eli makaronia ja tonnikalaa. Ei oikein täytä mun vaatimuksia
Ja kun olen kaupassa töissä niin näkisittepä kuinka paljon valmistuokia nämä kyseiset perheenäidit ostavat. Hampurilaiset, pitsat, valmisvoilevät, kaikki nämä kaloripommit ja epäterveellisyydet lapsien välipaloiksi, koska he eivät lapsiaan opeta tekemään terveellistä ruisleipää, johon on laitettu väliin kasviksia ja pala juustoa. Se kun on kovin vaivanloista ehdä terveellistä ja kevyempää ruokaa. Ai mitenkö tiedän muutenkaan heidän elämästään? Tämä on niin pieni tuppukylä ja kanta-asiakkaat kertovat aika paljonkin omia kuulumisiaan ostoksien maksun lomassa.
Kyllä, tulen anopin ja appeni kanssa toimeen, mutta se ei tarkoita sitä etteikö heidän tapansa raivostuttaisi minua.
Kuten olen jossain viestissä sanonut että olen jollain tavalla kiitollinen äitini antamasta kasvatuksesta, mutta sitten kun tuli riita, niin sen väkivaltaisuus oli ihan kohtuutonta. Ja kyllä, olen 10-vuotiaana lyönyt ja potkinut äitiäni niillä voimilla mitä minulla silloin oli. Sitten kun ikää tuli enemmän niin homma meni raaemmaksi. Harrastettiin ennen isälle muuttoa judoa äitini kanssa ja väkivaltaisuudet loppu siihen kun heitin äitini kovaa tatamille, että sille jäi ikuinen "heittokammo". Ei ole sen jälkeen koskenu ku näki kuinka paljon voimaa minulla oli. Hämmästelen sitä silloin tällöin itsekkin. Ryhmässämme oli 4 naista ja 2 miestä. Yhdessä tehtävässä piti kantaa paria pari kertaa ympäri tatamin. Minulla oli parinani 85kg 187 cm mies ja nostin sen kepeästi syliini ja juoksin. Olin silloin vähän vajaa 14 v. Toiset naiset eivät saaneet edes naisparejaan ylös vaikka kaikki painoi kutakuinki 50-60 kg. Mutta turhaapa tätä jaarittelen, eihän kukaan kuitenkaan usko.
Mies kyllä pystyy syömään joitakin valmisruokia, mutta kaihtaa niitä suurten kalorimäärien vuoksi. Eikä hänenkään mielestä maku ole kovinkaan hääppöinen. Ja hän tykkää enemmän suomipöperöistä kuin minä, mutta kyllä hän syö myös minunkin laittamiani ruokia ja jos ei syö, laitan hänelle muuta.
Mistä olet oikeasti vihainen ja kelle? Miksi et halua, että äitisi rakastaa sinua ja sanoo sen? Ehkä hän huomaa kiukkkusi, mutta ei ymmärrä mistä olet vihainen ja haluaa muistuttaa, että kaikesta huoliamtta olet rakas. Minusta sinä olet vihaien nyt kaikille ja kaikesta, mutta mikä on nyt se perimmäinen syy? Osaatko sanoa itsekkään.
Sinä ja miehesi asetatte säännöt sille, kuinka teitä kohdellaan, ihan itse, eikä siinä muita kuunnella. Jos ette halua ruokia, tehkää selväksi niin, että anoppi tajuaa, että ette tosiaankaan halua. Eikä jokaiseen soittoon ole pakko vastata, jos ei huvia. jne.
Muualle muutto on vain teidän asianne. Jos anopin mielipiteet tympivät, älkää puhuko hänelle suunnitelmistanne. jne.
Yksi asia teidän on myös syytä molempien oppia ja heti. Juoppoja ei hyysätä. Heitä ei pelasteta juomisen tuomista ongelmista, ei koskaan, sillä sillä tavalla vain edesauttaa ja helpottaa juomista eli tekee asiasta entistä pahempaa. Ongelmien hoito on juoppojen oma päänsärkynsä. Sitä anopin miestä ei koskaan kuskata töihin tai minnekään muuallekaan sen vuoksi, ettei hän oman liiallisen ryyppäämisensä vuoksi pysty ajamaan, et kuskaa sinä eikä kuskaa miehesi. Se kuskaaminen on vain pahaksi miehen juomiselle, tekee sen mahdolliseksi. Kuskaamalla olette hänen alkoholisoitumisensa mahdollistajia. Ettehän halua olla. Sama homma koskee alkoholistin suhteen tietenkin myös esim. alkoholin hankkimista, rahan lainausta, töppäilyjen jälkien peittämistä jne.
Muutenhan sitä kannattaa elellä ihmisiksi niinkuin ihmisten kanssa elellään. Mutta pidä vain puolesi.
minäkin toimin näin: "....Äitini on läheisriippuvainen, kauhea halittelija ja suukottelija. Aina pitää mainita että rakastaa lastaan....3
Kamalaa, enpä luullut, että haliminen ja suukottelu onkin pahasta. Täytyy kai lopettaa...:(
kamala äiti, jos tämä tapa sopii lapsillesi.
Mutta minä kun en kaipaa omalta äidiltäni sellaista huominosoitusta, varsinkaan nyrkkitappeluiden, syljeskelyjen, haukkumisten, hiustenleikkuiden, hakkaamisten, yms jälkeen.
Kyllä siitä piti alle 10v ikäisenä, mutta sitten kun halusin lopettaa, niin äiti ei sitä ymmärtänyt. Tästä ja monesta muusta syystä tuli tappeluita.
Mutta sitten kun lapsesi sanovat että "äiti älä", niin silloin kannattaa lopettaa että käy niin kuin minulle
ap, keskustelu on paljastanut, että olet ollut lapsena kaltoinkohdeltu. Viesteistäsi käy ilmi myös, että yrität selvitä traumaattisista kokemuksista vihalla ja ns. itsenäisyydellä.
Koska olet vielä nuori, melkein lapsi, pysähtyisin sijassasi miettimään, haluatko elämäsi käyttövoimaksi loppuiäksesi tämän edellä esiintulleen. Voi viha, kiukku, yli-itsenäisyys ja sen korostaminen kantaa jonkin aikaa. Mutta entäpä kun saat omia lapsia? Viemme yleensä lapsuuskokemuksemme omien lastemmekin kokemuksiksi.
Olisi ehkä pidemmänkin pysähtymisen paikka sinulla.
Olen miettinyt pariin otteeseen aijemmin näitä kokemuksiani ja miettinyt miten mahtaa olla omien lapsieni kanssa. Sitten juttelin erään tuttavan kanssa joka puhui alkoholisoituneen äidin lapsesta.
Tällä lapsella on riski alkoholisoitua itsekkin, onhan hän saanut sellaisen vaikutelman ja "kasvatuksen".
...tai..
Tämä poika ei tule ikinä juomaan alkoholia, koska on liian läheltä nähnyt sen haittavaikutukset, ja näinhän aika usein käykin
Tämän voi suoraan kääntää omaan tilanteeseeni ja veikkaan omalle kohdalleni jälkimmäistä vaihtoehtoa. Itse en halua lapseni koulussa sanovan että "äitini aiheutti mustelmat minulle", kuten itse pienenpänä tein. Muistan edelleen luokkakavereideni kauhistuneet ilmeet, heitä oli korkeintaan tukistettu tai laitettu omaan huoneeseen rauhoittumaan.
Kädestä tarttuminen (ilman mustelmien tuloa) on mielestäni ihan ok, myös jäähyt. Mutta syljeskeleminen, hakkaaminen, haukkuminen oman äidin tekemänä on sellaista, jota kenenkään ei tarvitse sietää. Jos nyt saisin korjata tilannetta, oisin mennyt johonkin sijaiskotiin. Siihen aikaan en vain halunnut menettää kavereitani ja harrastuksiani, joten yritin kaikin voimin tapella äitiäni vastaan. Ja tulos on ikuinen katkeruus..
Olen kai sitten jollainlailla tunnevammanen. Hyväksyn lähelleni vain ne, jotka ymmärtävät minua tai minä heitä. Voin vähän liiankin helposti laittaa ystävyyssuhteita poikki jos ihminen ei jostain syystä miellytä minua (esim. yksi vanha kaveri liioitteli liikaa, valehteli parista pienestä jutusta, yms ja muuta en kaivannutkaan syyksi). Sen mitä vaadin on ehdoton rehellisyys ja luotettavuus. Mutta ne joiden kanssa tulen juttuun, olen heille uskollinen ja pidän niistä suhteista kiinni. Eli osaan olla myös lojaali.
Mutta kun en haluaisi missään nimessä anoppiin laittaa välejä poikki. Hän on kuitenkin mukava ja tulemme hyvin juttuun. Joten millä saan hänet tajuamaan edes sen ettei valmisruokia tarvitse tuoda kun menevät vain roskiin, edes koira ei niitä syö
Hyvä ap, kyse ei kohdallasi ole valmisruuista.
Kyse on siitä, miten aiot viettää tasapainoisen ja ihmisiin luottavan aikuisen naisen elämäsi. Siihen tarvitset muuta apua kuin mitä tämä palsta tarjoaa, luulen.
En usko, että valmisruoilla on niin väliä. Toiset ihmiset ovat tuollaisia, vähän erilaisia. Yrittävät manipuloida eivätkä keksi muuta keinoa kuin tuoda niitä valmisruokia siihen, että huomaisitte. Luultavasti ihan tahallaan tuo aina niitä valmisruokia jos huomaa sillä saavuttavan huomiosi. Minä taas huomaan, että aloittaja on ärsyyntynyt anopin toimiin ja olemukseen. Hengähdä ja kysy vaikka naapurilta jos valmisruoka heillä menisi aina anopin lähdettyä ja kerro, että anoppi kun tuo ja teillä ei kukaan syö. Mutta pääosin, ei ole sinun asiasi jos anoppi on uuno. Eikä sinun vikasi jos teillä ei ajatukset kohtaa. Uskoisin muuten nykynuorienkin joukossa olevan samanlaisia järkeviä pikkunikkareita kuin sinä olet ollut ja myös niitä joilla kotiolot pakottaa suoriutumaan, joten ei yleistetä sitäkään ihan vaan näytetään esimerkkiä. Hyviä jatkoja.
Näissä viesteissä on todella paljon syyllistämistä siitä, mikset tule äitisi kanssa toimeen tai et pidä ylenmääräisestä läheisyydenkaipuusta - keittiöfilosofoin, ettet ole kokenut rakkaudentunnustuksia kovin aitoina, jos heti seuraavana hetkenä äiti on väkivaltainen. En todellakaan pidä sävystä, jolla ihmiset täällä kehottavat 'hakeutumaan hoitoon', ihan kuin aloittaja olisi huono tai paha, koska hänen lapsuutensa on mennyt käsille. Eiköhän ensisijainen hoitoon hakeutuja ole väkivaltainen kasvattaja?
Lisäksi aloittaja ei mielestäni vaikuta erityisen ylpeältä tai ilkeältä halutessaan itsenäisyyttä. Eiköhän se ole aika normaali reaktio, jos on kuitenkin joutunut olemaan 10-vuotiaana pattitilanteessa, josta ei pääse pois koska on vasta lapsi.
Koska tämä on vain Suomi24 palsta ja minä tavallinen pulliainen, niin osaan neuvoa vain sen verran, että jos koet haluavasi käydä läpi menneisyyttäsi jonkun ammattilaisen kanssa ja uskot olevasi sen tarpeessa, niin silloin se on oma varmastikin hyvä päätös. Se riippuu siitä, että luuletko jatkossa tulevan ongelmia läheisten suhteiden kanssa. Ja varmaan sekin on tärkeää, ettei mahdollinen lapsi luulen sinun olevan häntä kohtaan kylmä.
Anopille ei tarvitse antaa periksi tai kestää ylihuolehtivaisuutta. Miehen kanssa kannattaa keskustella, miten hän kokee tilanteen ja jos voisitte kehittää yhteisen toimintamallin anopin kanssa. Eli sopia, että esim. vastaatte puheluihin ainoastaan kerran päivässä ja muutoistakin olisi hyvä neuvotella miehen kanssa. Anoppi ei saa kokea, että vain sinä juonittelet muutoksia; päätösten pitää olla yhtenäisiä anopin silmissä.
Tässä kohdin olisi hyvä, jos miehesi voi selventää, että te muutatte tai ette halua valmisruokaa. Voitteko keksiä jonkin muun (edullisen) tavan kuin valmisruoka, jolla anoppi saa osoittaa tykkäämistään? On muuten hyvin mahdollista, että anoppi yrittää ostaa itse terveellisenä pitämäänsä ruokaa - hänellä ei ole välttämättä mitään hajua mistä sinä saarnaat. Tämä ei ole tekosyy hänelle rahdata teille kebappataa, mutta pidä mielessä.
Perstuntumalta tuli vielä mieleen, että itse kunkin on hyvä katsastaa aika ajoin ettei ole kovettanut itseään liikaa. Kysyisin ystäviltä ja poikaystävältä, että vaikutatko liian ns. kylmältä.
Tosin nämä tätien antamat kommentit ovat niin karmivia, että pelottaa ihan suomalaisten keski-ikäisten naisten tunne-elämän taso!