itku tuli

kertoisko minulle itkeekö muut miehet kuin mä, tosissaan. lauantaina läksi ninun suuri elämäni rakkaus. jätti yksin ikävään, kertoen että minulla on elämä edessä sinulla takana. perhana siitä asti pillittänyt kuin yksinäinen sammakko pakkasessa.haluaisin tietää itkeekö suomimies näin silloin kun pitää luopua. minä olen ehkä heikko kun elän näin tunteella mutten voi sille mitään. jos tosissaan rakastaa ja se yhtäkkiä loppuu niin itkuhan siinä tullee,mulle. itkeekö miehet ?
291655
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

mutta minä itken ihan reippaasti. Riippunee ihmisestä.

Voimia, yli pääsee, aikanaan, alku on vaikein.

Äänestä

kun tuli ero niin parisen kertaa vierähti kyynel silmäkulmaan. ei niitä pidä ottaa niin raskaasti.

taidat olle meleko herkkä mies?

Äänestä

Suljet vaan kylmästi pois kaiken pahan olon ja annat tunteiden patoutua. Tämän jälkeen lisäät alkoholinkäyttöä ja alat käyttäytyä häiritsevästi. Et ikinä enää puhu tunteistasi, paitsi ehkä humalassa ja silloinkin koiralle. Eikä aikaakaan, niin sinusta kehittyy normaali suomalainen mies.

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.

Äänestä

Kyllä miehetkin itkee kun sielua satutetaan. Sinulla on varmasti kaunis sellainen, koska uskallat antaa tunteillesi noin vallan. Anna itkun tulla ja itke surusi pois. Sinua odottaa se oikea elämäsi rakkaus vielä jonkun mutkan takana ja se saapuu kun vähiten häntä odotat!

Lämmin halaus sinulle :)

Äänestä
  • kiitos sinulle. toista viikkoa tässä nieleskelly eikä helpota. en tiedä mitä en ymmärrä kun lähes kakki on sitä mieltä että anna olla uusia tulee.minä itse sen tiedän että hän oli se minun rakkaus. kaiken antaisin ja kaiken tekisin jos vain takaisin hänet saisin. nyt ne virheet huomaa jotka olisi pitänyt jättää tekemättä. sitä on vain niin sokea ja tyhmä ettei tajua elää oikein.
    tympäisee vain kun ei ole ketään kenen kanssa jutella. paras kaverinikin läksi syksyllä taivaisiin ja on niin yksinäinen olo. itku se vain valuu mutta silti uskon olevani mies.

    Äänestä

  • minä mies1 kirjoitti:

    kiitos sinulle. toista viikkoa tässä nieleskelly eikä helpota. en tiedä mitä en ymmärrä kun lähes kakki on sitä mieltä että anna olla uusia tulee.minä itse sen tiedän että hän oli se minun rakkaus. kaiken antaisin ja kaiken tekisin jos vain takaisin hänet saisin. nyt ne virheet huomaa jotka olisi pitänyt jättää tekemättä. sitä on vain niin sokea ja tyhmä ettei tajua elää oikein.
    tympäisee vain kun ei ole ketään kenen kanssa jutella. paras kaverinikin läksi syksyllä taivaisiin ja on niin yksinäinen olo. itku se vain valuu mutta silti uskon olevani mies.

    nainen olen, mutta itkusta ei tahdo tulla loppua. Mies jätti 12 vuoden jälkeen, toisen naisen takia.. (tai ainakin hän petti ja oli suhde toiseen ja on yhä) en tiedä oliko se uusi nainen syy vai seuraus..
    Tai tiedän kyllä omalta osaltani nyt, olen katsonut peiliin (katsoin siihen kyllä suhteemmekin aikana, mutta en ehtinyt kasvaa ulos lapsuustraumoistani, tiedostin puutteeni jo silloin..) ja ymmärrän kyllä miksi hän ei enää jaksanut kanssani.
    Kauhea suru on, sille en mahda mitään, enkä tiedä voiko tämä joskus helpottaa.
    Minustakin tuntuu, että ei ole ketään kenelle jutella.. kukaan ei oikein tunnu ymmärtävän, miksi suren. Suhteessamme oli vaikeuksia kyllä, ja jos jollekin juttelen, moni tuntuu takertuvan niihin.. että parempi vain kun erositte, ja löydät kyllä uuden.
    Mutta se mies oli minulle tärkeä, ja rakastin häntä. En voi noin vain unohtaa, tai ajatella ollenkaan että eromme oli hyvä juttu. Koska uskoin loppuun asti, että saamme asiamme korjattua.. ja toivoin parempaa huomista yhdessä.

    Kyllä sinä mies olet, vaikka itket. Ja ennenkaikkea ihminen. Ihmisillä on tunteet, olkoon ne miehiä tai naisia:)

    Äänestä

  • minä mies1 kirjoitti:

    kiitos sinulle. toista viikkoa tässä nieleskelly eikä helpota. en tiedä mitä en ymmärrä kun lähes kakki on sitä mieltä että anna olla uusia tulee.minä itse sen tiedän että hän oli se minun rakkaus. kaiken antaisin ja kaiken tekisin jos vain takaisin hänet saisin. nyt ne virheet huomaa jotka olisi pitänyt jättää tekemättä. sitä on vain niin sokea ja tyhmä ettei tajua elää oikein.
    tympäisee vain kun ei ole ketään kenen kanssa jutella. paras kaverinikin läksi syksyllä taivaisiin ja on niin yksinäinen olo. itku se vain valuu mutta silti uskon olevani mies.

    Tiedän sun tunteen. Kaikki sanovat et uusia tulee mutta minä en ole niin varma enää. Luottamus on mennyt. Minä olen neljä kuukautta ollut tän tuskan kans ja koittanut kaikella mahdollisella tavalla päästä siitä eroon ja eteenpäin mutta on todella vaikeaa varsinkin kun ero tulee hyvään toimivaan suhteeseen yllättäen.
    Jaksuja!

    Äänestä

Itkee, ainakin minä ja erosta jo 2 vuotta, oltiin yhdessä 11v. ja ja itken vieläkin. Koskskohan tää loppuu..

Äänestä
  • Se kestää ja vie aikaa.Oltiin joskus perheneuvolassa kumppanin kanssa ja siellä sanottiin että kriisistä selviytymiseen menee keskimäärin viisi vuotta.Kamalaa!
    Omasta erosta on jo tosi kauan ja jälkeenpäin ajatellen siinä tosiaankin meni se aika ennen kuin oli täysin nollannut tilanteen ja voi jatkaa puhtaalta pöydältä niin ettei millään tavalla enää märehdi niitä asioita.

    Äänestä

itkee sen jälkeen kun hänen aikuinen alkoholistipoikansa on soittanut kännissä. Suree poikansa kohtaloa.
Lääkäri oli sitä mieltä, että poika on toivoton tapaus.Mitään toivoa raitistumissta ei ole. Poika on juonut työpaikan, kaksi perhettä ja nyt viimeksi asunnon..

Äänestä

Samma päivä sama juttu se kauniinpi osapuoli pakkas ja lähti.vuosia takana 2X10!myönnän itkin niin et yllätin itsenikin.tätätunteiden karusellia sitä onki riittäny!kuin minun tarinana.

Äänestä
  • Ei tässä ole enää mitään järkeä, työpäivä menee juuri ja juuri kovasti nieleskelemällä. töistä kun lähden ja autooni istun niin silloin se tulee, itku. Tuntuu että tukehdun tuskaan ajatellessani tyhjään kotiin menoa. Pelottaa kamalasti olen menettänyt kaiken, viimmeisempänä halun elää. Päässä pyörii vain ajatus kuinka pääsisin täältä. Pelottaa tuleva viikonloppu, yksin, murheissani. Kaikki tämä tuska vain siksi että rakastan ja kaipaan suunnattomasti menetettyä kultaani. Empä tiedä, on tämä kyllä yhtä helvettiä.

    Äänestä

  • minä mies.. kirjoitti:

    Ei tässä ole enää mitään järkeä, työpäivä menee juuri ja juuri kovasti nieleskelemällä. töistä kun lähden ja autooni istun niin silloin se tulee, itku. Tuntuu että tukehdun tuskaan ajatellessani tyhjään kotiin menoa. Pelottaa kamalasti olen menettänyt kaiken, viimmeisempänä halun elää. Päässä pyörii vain ajatus kuinka pääsisin täältä. Pelottaa tuleva viikonloppu, yksin, murheissani. Kaikki tämä tuska vain siksi että rakastan ja kaipaan suunnattomasti menetettyä kultaani. Empä tiedä, on tämä kyllä yhtä helvettiä.

    Kyllä tämä on kova paikka. Kaikki mihin luotit ja uskoit on poissa ja hemmetin raastavaa tehdä kaikkia asoita yksin mitä ennen tehtiin yhdessä.

    Ei voi mitään. Minäkin itken ja se auttaa. Pakko se on mennä eteenpäin ja toivoa, että tulee joku parempi. En itse ainakaan haluaisi olla suhteessa jossa vain minä rakastan, mutta tyttö ei vaikka olisi kuinka täydellinen.

    Tuntuu kaukaiselta, mutta uskon, että itselläkin kesällä on jo paremmat fiilikset.
    Tsemppiä sinnekin! Kyllä me vielä selvitään! :)

    Äänestä

  • miesh... kirjoitti:

    Itse ainakin itken. Juuri ero vireillä. Joudutaan asumaan vielä samassa asunnossa ja tekee niin pahaa olla henkilön kanssa, joka ei enää rakasta ja halua asua kanssani. Noin 5v onnea kesti, noin pari viikkoa sitten alkoi tämä helvetti. Nyt pitäisi omaisuus jakaa ja kaikki muu, kyllä niin paha olo on. Tekisin mitä tahansa muuttaakseni tilanteen, mutta enhän minä voi toisen tunteita määritellä itseäni kohtaan. Hän teki oman ratkaisun ja toivon että olisi onnellinen, vaikka suruun pakahdun ajatellen näin.

    Ihmissuhteet, varsinkin niiden loppuosa pitää aina sattua, miksi...

    Äänestä

  • minä mies.. kirjoitti:

    Ei tässä ole enää mitään järkeä, työpäivä menee juuri ja juuri kovasti nieleskelemällä. töistä kun lähden ja autooni istun niin silloin se tulee, itku. Tuntuu että tukehdun tuskaan ajatellessani tyhjään kotiin menoa. Pelottaa kamalasti olen menettänyt kaiken, viimmeisempänä halun elää. Päässä pyörii vain ajatus kuinka pääsisin täältä. Pelottaa tuleva viikonloppu, yksin, murheissani. Kaikki tämä tuska vain siksi että rakastan ja kaipaan suunnattomasti menetettyä kultaani. Empä tiedä, on tämä kyllä yhtä helvettiä.

    Sama tilanne päällä kuin aika monella muullakin täällä. Ystävänpäiväni päätimme pitkän venkoilun jälkeen vihdoin erota. Viikko on mennyt itkiessä, pohtiessa, oikeastaan vaan haahuillessa paikasta toiseen. Ei pysty mihinkään keskittyyn. Parin tunnin päästä entinen tyttöystäväni tulee hakemaan viimeiset tavaransa ja katoaa kokonaan elämästäni. Kolmisen vuotta olimme yhdessä ja olin kamalan paljon, liikaakin rakentanut suhteemme varaan, joten aika lailla tunnen olevani tyhjän päällä. Kaipa tämä olo tästä jossain vaiheessa paranee, mutta sunnuntai on varmasti helvetillinen. Ei ketään aamukahvilla kanssani, ei ketään kenen kanssa kommentoida paikallisen lehden artikkelien olematonta tasoa. Vain minä ajatusteni ja murheideni kanssa.

    Äänestä

Kaikille teille yksin jääneille, lähtijöille ja lähteneille, hellän lämpimän *halauksen* annan kera lämpimän ajatuksen, siunauksen, olkoon tulevaisuutenne kauniinpi kuin menneisyytenne.

Äänestä

Itkee...Täysin sama tilanne.Kaikki sanoo että unohda ja anna olla.En vain pysty,en millään....Elämän halu on täysin poissa ja joka aamu kiroaa ku pitää vielä herätä tähän mailmaan.....Ellei minulle ois jääny koirat niin oisin jo luovuttanu...:(

Äänestä
  • Tätähän tää on. Alkaa iskemään lamaannus, kun miettii että tämmöstäkö tämä nyt tulee olemaan, kun ei sitä toista osapuolta pysty näkemään. Ei ole ketään kenen kanssa jutella kun pääsee töistä. Ketään kenen takia erityisesti pukeutua hienosti. Haluaisin kovasti tavata exäni, mutta pelottaa liikaa se tunnemyrsky, muistot, toivottomuus ja kaikki. Ehkä keväällä jos voimme käydä yhdessä istumassa vaikka puiston penkillä. En tiiä mitä sekään hyödyttää, kun ei toista voi saada enää takaisin :( . Meidän kaikkien hylättyjen pitäisi kokoontua yhteen, niin voisimme ainakin tukea toisiamme jotenkin. :(

    Äänestä

  • ridu11 kirjoitti:

    Tätähän tää on. Alkaa iskemään lamaannus, kun miettii että tämmöstäkö tämä nyt tulee olemaan, kun ei sitä toista osapuolta pysty näkemään. Ei ole ketään kenen kanssa jutella kun pääsee töistä. Ketään kenen takia erityisesti pukeutua hienosti. Haluaisin kovasti tavata exäni, mutta pelottaa liikaa se tunnemyrsky, muistot, toivottomuus ja kaikki. Ehkä keväällä jos voimme käydä yhdessä istumassa vaikka puiston penkillä. En tiiä mitä sekään hyödyttää, kun ei toista voi saada enää takaisin :( . Meidän kaikkien hylättyjen pitäisi kokoontua yhteen, niin voisimme ainakin tukea toisiamme jotenkin. :(

    Ja ehkä pahinta siinä on se yksinäisyys...ketään ei ole kelle puhua....Jos jolleeki yrittää niin kuuluu vaan se että siitähän on jo niin ja niin paljon aikaa,anna olla jo....ja se sama vanha että mailma on täynnä naisia.....Tuossa oiski hyvä idea että kaikki hylätyt kokoontuis.....Ois ainakin ymmärrystä.....JA tukea...

    Äänestä

  • 987654 kirjoitti:

    Ei tässä ole enää mitään järkeä, pahenee päivä päivältä. Tämä yksin olo, ei ole tosiaan kenen kanssa jutella asioista, touhuta yhdessä, masentaa. Yöt menee ajatellessa kauniita yhteisiä hetkiä, sitä onnen tunnetta jonka sain hänen kanssaan. ja pahinta, minä itken entistä enemmän. Nytkin ja aamulla kun ajattelen häntä. Rakastan niin paljon vieläkin, enkä lakkaa koskaan rakastamasta ja ajattelemasta.

    Äänestä

  • minä mies.... kirjoitti:

    voisinkin jutella kanssasi. Sama täällä, että itkettää ja tekisi mieli huutaa!!!! voi kun pääsiskin jonnekin metsään korpeen jossa voisi huutaa.. päästää kaikki ulos itsestä.
    Eilen itketti vaan, nyt tällainen olo sitten...... helpottaako tämä koskaan??

    Äänestä

  • surullinenN kirjoitti:

    yritetään saada onnistumaan juttelu, pistä viestiä tuonne niin katsotaan, jos ei häiriköt iske.
    [email protected]

    Äänestä

Mulla avovaimoni lähti miettimään asioita ja jätti minut yksin kaikkien ajatuksieni kanssa... Ei suostu puhumaan asiasta mistä tämä johtuu. Kaikki täälä asunnossa muistuttaa hänestä, itku tulee vähemmästäkin.
Työajan pystyy juuri juuri oleen "kunnolla". Mutta kotia päästyäni kaikki ahdistaa... Ja kyyneleet tulee väkisin....

Äänestä

Juu, kyllä minäkin itken. Maksimoin vielä kaikkea kuuntelemalla Yön rakkaus on lumivalkoinen biisiä... Mulla avopuolisoni odottaa meidän vauvaamme... ;(

Yksin on vaikea pitää suhdetta kasassa.

Äänestä
  • Suru kuuluu luonnollisesti eroon ja itku on paras tapa purkaa surua. Sitä on vain niin järkyttävän paljon. Suosittelen teille kaikille emotionaalisille miehille kirjaa Jälleenrakennus - kun suhteesi päättyy. Siitä saa paljon henkistä tukea ja oppii ymmärtämään kaikkia eroon liittyviä muitakin tunteitaan ja pystyy paremmin eheytymään. Kirjaa käytetään perusteoksena Fisher eroseminaareissa, joissa nykyisin on ilahduttavan paljon myös miehiä.

    Äänestä

>Mies itkee ,älä pilaa miehen mainetta ja ala vollottamaan,mikäs se tuollainen mies on..Itse olen ollut 28v naimisissa ja vaimo talvella kertoi ihastuneensa työkaveriinsa ja halusi erota..Minä kerroin vaimolle ,että
muuttaa pois ja ei astu enää asuntooni..Kerroin hälle vielä ,että viikko on aikaa muuttaa pois..
Seuraavalla viikolla hän aloitti soittamisen ,mutta en vastannut vaan menin ja vaihdoin numeron ja laitoin
salaiseksi,eipähän soittele...

Äänestä
  • Aivan,se onkin hyvä tapa toimia,jättää käsittelemättä kaikki asiat (ei itketä,ei) ikuisesti katkerana vaan maailman tappiin niin hyvä tulee.Ja seuraavassa mahdollisessa suhteessa painolastina käsittelemättömät ja itkemättömät murheet.

    Äänestä

  • onko hyvä? kirjoitti:

    Aivan,se onkin hyvä tapa toimia,jättää käsittelemättä kaikki asiat (ei itketä,ei) ikuisesti katkerana vaan maailman tappiin niin hyvä tulee.Ja seuraavassa mahdollisessa suhteessa painolastina käsittelemättömät ja itkemättömät murheet.

    Näin sen täytyykin mennä. edlllisen liittoni vaimoni tuhosi pettämällä ,eipä tullut itku. nyt lähtökohdat ovat aivan toiset.ei pettämistä, väleissä ollaan muttei voida kuitenkaan olla yhdessä. suunnaton ikävä. riidat ja sellaiset sanottasko että pienet näkemys erot on meidät eroittanut. tiedän senkin että tunteet voi tappaa, tuhota, ei välitä mutta onko se oikein, itseä ja muita kohtaan. olla tunteeton ? minä itken perkele jos haluan, olen saanut tietää etten ole yksin tässä tilanteessa, on muitakin itkeviä ihmisiä. yritetään jaksaa : )

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

minä mies kirjoitti:

kertoisko minulle itkeekö muut miehet kuin mä, tosissaan. lauantaina läksi ninun suuri elämäni rakkaus. jätti yksin ikävään, kertoen että minulla on elämä edessä sinulla takana. perhana siitä asti pillittänyt kuin yksinäinen sammakko pakkasessa.haluaisin tietää itkeekö suomimies näin silloin kun pitää luopua. minä olen ehkä heikko kun elän näin tunteella mutten voi sille mitään. jos tosissaan rakastaa ja se yhtäkkiä loppuu niin itkuhan siinä tullee,mulle. itkeekö miehet ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu