Oireeton norovirus

Noro-Ninnu

Kerronpa tarinaa, mikä on minua viime aikoina ihmetyttänyt.
Meidän taaperoikäinen poika oksensi lauantaina 9.1. Paikalla olleet vieraat eivät sairastuneet, mutta parin päivän päästä toinen poika ja mieheni oksensivat kerran ja se oli siinä. Itse en sairastunut ollenkaan. Myös sunnuntaina meillä kävi muutamia vieraita, joista vain yksi sai mahan löysälle.
Lauantaina 16.1. tein tarjottavia erääseen tilaisuuteen. Maanantaina kaikki salaattia syöneet oksensivat. Tämä varmisti epäilymme, että kyseessä on varmaankin norovirus. Tauti levisikin salaattia syöneiden perheissä. Taudin sai myös perhe, jossa olimme kylässä lauantai-iltana. Mutta useampi paikalla olleista vieraista kuitenkin säästyi.

Viime lauantaina 23.1. olin kylässä eräässä perheessä ja taas maanantai iltana sain tietää, että heillä 3/5 oksentaa. Maanantaina kaverini poika oli meillä hoidossa ja kahden päivän päästä hänkin oksensi ! Kaverini oli sairastunut jo silloin salaattia syötyään, mutta poika ei ollut sairastunut silloin ?? Vaan heti meillä olon jälkeen.

Nyt mietinkin, että uskallanko missään liikkua ? Tämä asia tuntuu tekevän minut ihan hulluksi, onko tämä oikeasti mahdollista ??
Kuinka kauan oireeton noro voi tartuttaa ??!

4

3488

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vanillaheart

      Noro elää pinnoilla kaksi viikkoa eli sen ajan teillä on ollut viimeisen henkilön sairaanaolon jälkeen sitä virusta kodin pinnoilla. Et olisi ehkä saanut mennä tekemään tuona aikana mitään ruokaa kotonanne mihinkään, etenkään sellaista mitä ei kypsennetä. Mitkään muut siivousaineet ei myöskään tapa norovirusta kuin puhdas kloriitti. Myös ulosteessa se elää pitkään. Joskus se voi tosiaan olla myös lähes oireettomana tautina jollain tai niin että oireina on viikkokausia kestävä lievä pahoinvointi eikä muuta, ja silloin voi varmaan silti kantaa itse virusta ja tartuttaa. Sinulla on voinut olla tauti myös näin kuten epäilet. Itselläni oli sisarukseni kanssa kerran juuri tuollainen pelkkä useita viikkoja kestävä pahoinvointikausi sen jälkeen kun molemmat olimme altistuneet erään lapsen oksennukselle. En olisi varmaan muuten edes tajunnut että pahoinvointi johtui tuosta paitsi kun se tuli meille molemmille yhtäaikaa. Myös ulkomaisessa salaatissa voi olla norovirusta eli ne kannattaa huuhdella huolella. Uskon kuitenkin että tässä tapauksessa se on ollut sieltä kodin pinnoilta lähtöisin tai sitten olet oireeton kantaja. Jos teillä on ollut viimeiset 11.päivä sairaana niin kyllä sitä virusta voi juuri 25.päivä sieltä ehkä löytyä. Todella pieni määrä tuota virusta riittää kuitenkin aiheuttamaan taudin eli tuo pinnoilla eläminen voi sen varmaan selittää. Ehkä on kuitenkin parempi ettet tee ainakaan mitään ruokaa ulkopuolisille nyt muutamaan viikkoon jos et halua ottaa riskejä. Ja pese kädet huolellisesti vessassakäynnin jälkeen. En kyllä yhtään tiedä miten kauan tauti voi olla oireettomana, mutta tässä nyt oli jotain spekulaatiota edes mahdollisille tartunnoille.

    • 2222222222233333333

      noro todettu, siis tutkimuksin? Eli ei ole.

      • perkele sentään

        No mitä vittua sä menet kyläilemään ihmisten luo tai käsket niitä kylään jos teillä yrjötään. Tutkituta pääs saatana, sun kaltasten takia noroa on maailmas ku ei yhtään välitetä!


      • me
        perkele sentään kirjoitti:

        No mitä vittua sä menet kyläilemään ihmisten luo tai käsket niitä kylään jos teillä yrjötään. Tutkituta pääs saatana, sun kaltasten takia noroa on maailmas ku ei yhtään välitetä!

        edellisen vastaajan kanssa. Hitto kun ihmisillä on juuri tuo "hälläväliä" asenne. Muut saavat sitten siitä kärsiä. Varsinkin meille emetofoobikoille tällaiset epidemiat ovat muutenkin yhtä helvettiä. Voisi ottaa vastuuta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      150
      6478
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      32
      2322
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      187
      2099
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1343
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      89
      1286
    6. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      1077
    7. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1047
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      25
      987
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      44
      951
    10. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      10
      858
    Aihe