Olin mielestäni suunnaton kyky tullessani taloon. Talo oli iso. Keväisestä päivästä tähän keväiseen päivään oli matkaa viisi vuotta. Tällä matkalla en mielestäni ollut muuttunut miksikään. Olin yhä laskelmoiva. Olin yhä minä. Se on fundamentti.
Istuin kahden insinöörin ja kenttäjohdon kanssa sinisessä peltiparakissa juomassa Fazerin tasoista kahvia ja jauhamassa sokeripullaa. Ulkona oli yhä kevät. Aurinko oli kirkas ja päivä puolessa. Minulla ei ollut siinä tilanteessa mitään sanottavaa. Kaikki tiesivät tilanteen. Puhe oli joutavaa. Inhoan turhaa paskaa. Olen toiminnan mies.
Ihmistuntemukseni oli firman omaisuutta. Olen voimavara. Olin löytänyt töihin viiden vuoden aikana helmiä, motivoituneita ja kehityskelpoisia ihmisiä. Se porukka, jonka olin passittanut matkoihinsa, oli yhteiskunnallisesti ajatellen kattavuudeltaan mittava.
Poltin savukkeen loppuun ja stumppasin sen stögikseen. Hetki pysähtyi. Näin joukon miehiä siisteissä työmaavermeissään, kypärät sniidusti naulakossa. Oli kravatit, sivistys ja laskentataito. Tönäisin tuhkakupin pois edestäni haisemasta. Naulakko.
Naulakon ruuvasi kiinni Sederbergin vääntämistä ja hitsaamista harjateräskoukuista kiinni Salonius. Koneet olivat talon. Insinöörit eivät tienneet tätä. He eivät myöskään tienneet sitä, että koneet olivat Saloniuksen mökillä verstaalla. Paikka oli kaunis. Joimme viinaa ja uimme. Sammuin pihakiikkuun. Naulakko oli ruuvattu filmivanerin lävitse koolauksiin, sillä olin käskenyt niin. Kypärät painoivat. He nauroivat. Inssitkin nauroivat, mutta eri asialle.
Olimme yhtä laatoittajaa vaille. Hän saapuisi kohta. Huomenna hän tulee. Hän tulee ovesta ja kaikki kääntyivät kohti. Elämässäni on ollut kolme käännekohtaa: ensimmäinen vaimoni, toinen vaimoni ja kolmas vaimoni. Olen eronnut kaikista. Elatusvelvollisuustaakka on mittava. Teen usein käytännön jippoja ja pitkiä päiviä. En viihdy koneella. Viihdyn ongelmissa.
Työmaalla on kuusikymmentäseitsemän miestä ja kaksi naista. Naiset siivoavat. Ovella seisoi kolmas nainen. Hän seisoi valossa. Olin ajatellut pyhän kolminaisuuden olleen vaimojeni silhuetit pään umpiluisilla seinillä, mutta olin väärässä. Ymmärsin mitä on aritmetiikka, kolmion sääntöjen rikkominen, kolmiulotteisuus. Elämäni täyttyi metallioven avauksella. Mikä oli tyhjää, tulvi.
Seuraava ajatukseni oli että he murskaisivat hänet. He murtaisivat hänet viikossa tai kahdessa. Sen kaltaista oli ymmärryksen pienuus.

Vastaukset 3
Vanhimmat
pää tossa hajoo, jos yrittää tollasta lukee
*hyvin onnistunut kpl*
Tekokuu peilikatossa.
Huomenet kaikille tasapuolisesti; niitattu kiinni kirjallisessa muodossa ulkoseinään.
http://www.youtube.com/watch?v=MVHzhE6GToE&feature=related