suhde solmussa

olen 20 ja seurustellut kaksi vuotta mieheni kanssa. tulin juuri kotiin 3kk:n ulkomaan reissulta ja nyt mieheni sanoi että hänestä meidän suhde ei ole enää entisellään. minä en ainakaan ole muuttunut omasta mielestä. hän sanoo rakastavansa minua mutta ei yhtä intohimoisesti kuin ennen, omat tunteeni eivät ole muuttuneet, vaan haluaisin viettää lopun elämääni hänen kanssaan.hän sanoi tarvitsevansa miettimisaikaa. eilen vietimme aivan mahtavan illan, juteltiin ja pidettiin toisiamme hyvänä. toista naista hänellä ei ole. mitä voisin tehdä pelastaakseni suhteen? vai annanko hänelle vain aikaa selvittää ajatuksiaan? mitäköhän hänen päässään liikkuu?
61030
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

miehelläsi ollut joku toinen nainen ulkomaanreissusi aikana...?Siksi outo käytös..

Äänestä

Miehesi saattaa olla mustasukkainen. Hän siis ehkä epäilee että sinlla on ollut jokin suhde sinä 3kk aikana kun olit ulkomailla. Epäillys 3kk aikana on vienyt hänet kauemmaksi, kauemmaksi ettei sattuisi niin paljon. Mustasukkaisesta kuvitelmasta on tullut totuus.

Tässä nyt vain yksi miehinen ajatus asiasta..

Äänestä
  • tuo sattaa olla mahdollista, mutta puhuimme kyllä eilen avoimesti mitä kumpikin on tehnyt tämän 3kk:n aikana. kerroin hänelle että kyllähän niitä miehiä olisi riittänyt, mutta en halunnut kokeilla koska rakastan häntä enkä halua ketään muuta. kysyin myös suoraan onko hänellä ollut joku toinen ja hän sanoi että ei ja uskon kyllä että hän puhui totta. luotamme toisiimme, mutta nyt hän ei vaan osaa selittää mikä on vialla. seksi oli taivaallista eilen ja kaikki vaikutti muuten myönteiseltä. itselläni on vain kamala olo kun mietin koko ajan rakastaako toinen vai ei...

    Äänestä

  • tytteli84 kirjoitti:

    tuo sattaa olla mahdollista, mutta puhuimme kyllä eilen avoimesti mitä kumpikin on tehnyt tämän 3kk:n aikana. kerroin hänelle että kyllähän niitä miehiä olisi riittänyt, mutta en halunnut kokeilla koska rakastan häntä enkä halua ketään muuta. kysyin myös suoraan onko hänellä ollut joku toinen ja hän sanoi että ei ja uskon kyllä että hän puhui totta. luotamme toisiimme, mutta nyt hän ei vaan osaa selittää mikä on vialla. seksi oli taivaallista eilen ja kaikki vaikutti muuten myönteiseltä. itselläni on vain kamala olo kun mietin koko ajan rakastaako toinen vai ei...

    Oletteko aiemmin olleet erillään noin pitkää aikaa? Väliin kun on erossa rakkaimmastaan vasta silloin tajuaa kuinka paljon toisesta välittää. Se kipu saattaa aiheuttaa kestämättömiä, 'järjettömiä' tunteita, silloin saattaa etääntyä toisesta henkisesti.

    Anna aikaa hänelle, yritä olla panikoimatta. Panikoiminen voi kääntyä miehen päässä 'väärin', naisen paniikki johtuu jostakin väärästä teosta jota yrittää sovittaa.

    Äänestä

  • Jogge kirjoitti:

    ennen lähtöäni näimme vähintään 4kertaa viikossa ja kaksi viikkoa oli pisin aika mitä oltiin oltu erossa. haluaisin koko ajan lähettää hänelle viestejä ja kertoa kuinka paljon rakastan, mutta mietin itsekin, että roikkuminen ja kyseleminen saattaa vaan pahentaa tilannetta joten yritän vaan pyöritellä peukaloita ja toivoa että hän tekee "oikean" päätöksen. pahinta on odottaminen ja kun ei tiedä mitä edessä on, tätä on jatkunut nyt jo viikon. maanantaina olisi meidän 2-vuotis päivä, lupasi kertoa päätöksensä silloin...

    ..pidemmissä suhteissa ei ole tosiaankaan itsestään selvää, että tunteet säilyisivät samanlaisina..eikä niiden ole tarkoituskaan. Elän itse juuri samanlaista vaihetta. Kolmen vuoden seurustelu on tauolla. On kamalaa kun ei voi saada selvyyttä toisen ihmisen rakkaudesta. En usko, että sinä voit millään teoillasi saada miestäsi ymmärtämään asioita, jotka hänen täytyy itselleen selvittää. "Sorruin" hädissäni itse samaan eli lähetin hirveästi viestejä ja kerroin rakastavani..mies ahdistui. Tosin miehen on tärkeä tietää, että rakastat häntä, mutta ei jatkuvalla tekstiviestisyötöllä.. :) Miehellekin olisi ehkä helpompi saada asioita itselleen selväksi, jos hän pystyisi tuntemuksistaan sinulle juttelemaan..valitettavasti miehille on usein todella vaikea avautua kunnolla. Miksi muuten kaikki täällä epäilevät pettämistä jokaisen kriisin aiheeksi? Petetäänkö kaikissa suhteissa? Jaksamisia..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tytteli84 kirjoitti:

olen 20 ja seurustellut kaksi vuotta mieheni kanssa. tulin juuri kotiin 3kk:n ulkomaan reissulta ja nyt mieheni sanoi että hänestä meidän suhde ei ole enää entisellään. minä en ainakaan ole muuttunut omasta mielestä. hän sanoo rakastavansa minua mutta ei yhtä intohimoisesti kuin ennen, omat tunteeni eivät ole muuttuneet, vaan haluaisin viettää lopun elämääni hänen kanssaan.hän sanoi tarvitsevansa miettimisaikaa. eilen vietimme aivan mahtavan illan, juteltiin ja pidettiin toisiamme hyvänä. toista naista hänellä ei ole. mitä voisin tehdä pelastaakseni suhteen? vai annanko hänelle vain aikaa selvittää ajatuksiaan? mitäköhän hänen päässään liikkuu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu