Ero tulossa?

Vaimo on harrastanut jo vuosia avioerouhkailua. Ei niin pientä riitaa olekkaan ettei lopulta vedä avioerokorttia pöytään. Lapsia on useampia ja kaikki pieniä. Itse käyn töissä ja rakensin meille talon, vaimo on hoitanut lapsia kotona. Kotihoitoa kannatan itsekkin ja en pieniä lapsia hoitoon halua. Kuitenkin koko ajan minua syyllistetään siitä että olen töissä, tai puuhaan pihalla (lumityöt ja polttopuut sekä remontit 100% minun tehtävä). Kun tulen töistä alkaa vaimon "vapaa-aika", ja "isä-lapsi-aika", kun "sinä olet saanut levätä töissä", totta, työaika on tässä helvetissä lepoa. Kun olen lasten kanssa ulkona aamun on vaimo siivonnut ja laittanut ruokaa. Ei mene aikaakaan kun alkaa valitus etten siivoa enkä tee ruokaa.. Tilannetta ei helpota se että jouduin aloittamaan opiskelun jokunen vuosi sitten, koulua onneksi vain 1-2pv/vk jotka pystyn osin tekemään työaikana, kirjalliset yms työt teen aina yöllä, vaimo ei edes antaisi päivällä niitä tehdä. Opiskelun alku ei puhtaasti ollut oma valinta, työt olisivat loppuneet jos en olisi lähtenyt, tosin työtä olisin saanut muualta mutta palkka olisi pudonnut ja työn sitovuus noussut, nykyisessä työssä on enemmän vapaapäiviä kuin työpäiviä/vk. Nyt on menossa erityisen ahdistava jakso, ihan tuntuu että pää halkeaa. Vaimo nalkuttaa ja valittaa "etten tee" mitään, ja "harrastan". Todellisuudessa ainoa jäljelle jäänyt harrastus on kesäinen ja vie ajasta yhteensä 4x2pv silloin, lapsiakin olen mukana sielläkin pitänyt. Itse olisin halunnut että jatkettaisiin ja olen tehnyt myönnytyksiä koko ajan, olen mielestäni ihan ok isä. En juo enkä polta, en käy vieraissa, tosin en saa omaltakaan, kavereiden luona en käy koskaan, olen aina vapaat kotona. Kohta 20v ollaan oltu ja silti mielelläni jatkaisin kun vain sopuisampaa olisi, mutta vaimo meinaa lähteä. Laskin että elatusmaksuihin menisi puolet netto tuloista, jäisi n. 1000e/kk kaikkeen. Elämme pienin kuluin, kaikkeen ruokaan ja lasten kuluihin menee vain n. 1200e/kk yhteensä, jatkossa siis maksaisin kaikki lasten kulut yksin.. Tuntuu että kaikki menee, lapset, vaimo ja rahatkin... Vituttaa niin että haluaisin lakata olemasta.
261719
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

nainen olenkin... Niin pakko sanoa, että vaimosi vaikuttaa v:n moiselta nirppanokalta!
Olen itse nyt ollut työelämässä muutaman vuoden oltuani kotiäitinä kolmen lapsemme syntymien aikoihin. Meillä oli mieheni kanssa selkeä työnjako tuohon aikaan: minä hoidin kodin ja lapset, mies haki leivän pöytään ja piti huolen ulkotöistä. Ei tullut pieneen mieleenikään alkaa nalkuttaa miehelle, ettei tee osuuttaan kotitöistä - en minäkään käynyt tekemässä osuutta hänen töistään, joilla hän sentään valtaosin pesueensa elätti. Auttoihan hän vknloppuisin isommissa siivouksissa ym., mutta muuta en odottanutkaan. Nyt on tilanne toinen, kun kumpikin on töissä ja osaltani osallistun perheen elättämiseen. Työaikojen mukaan hoidamme hoitoon / hoidosta kuskaamiset ym ja se, kumpi on ensimmäisenä kotona, aloittaa ruuanlaiton. Omia harrastuksiakin elämäämme mahtuu ja paljon tietysti yhteistä toimintaa lasten kanssa.

Aika murheelliselta tilanteesi tosiaan kuulostaa... Oletko yrittänyt puhua vaimosi kanssa omista fiiliksistäsi ja että olet hajoamaisillasi kaiken paineen alla..? Toki on ymmärrettävää, että vaimosikin väsyy kotona lasten kanssa olemiseen, mutta kaiketi on kuitenkin kysymys hänen omasta valinnastaankin? Tuo vaimosi erolla uhkaileminen on todella raukkamaista - mitä mahtaisi sanoa, jos kerran heittäisit takaisin, että ok, erotaan sitten, niin tästäkin paskasta pääsee!? Voimia sinulle joka tapauksessa!

Äänestä

Ensinnäkin noihin erouhkailuihin kannattaa kylmästi todeta, että jos eroa haluaa niin sitten pitää erota. On todella typerää heittää erokorttia koko ajan pöytään, ja siihen ei muu auta kuin viedä asia konkreettiseksi: kysyy vaan kylmästi, että haetaanko yhdessä eroa vai haluaako frouva ihan yksin eroa hakea.

Elatusmaksuissa on semmoinen juttu, että ne lasketaan vanhempien elatuskykyjen suhteessa. Etävanhempi ei joudu missään tilanteessa maksamaan enempää kuin mitä laskelmat osoittavat hänelle elatuskykyä. Oikeusministeriö on laatinut tästä ohjeen: http://www.om.fi/Oikeapalsta/Haku/1182265240526 Helvatan paksu pumaska, mutta ehdottomasti tutustumisen arvoinen!

Äänestä

Tää töiden jakaminen on ikuisuusaihe, joka tuntuu rassaavan vähän jokaista paria.. Omakin yli 10-vuotinen liittoni kaatui osaltaan siihen, että tasapainoa ja kompromissia yhteisten rutiinien hoitamiseen ei oikein koskaan löytynyt millään (erilaiset arvomaailmat, erilainen suhtautumistapa esim. riittävään siisteystasoon, erilainen halu/kyky olla läsnä arjessa yms.yms => aivan väärä kumppani!). Tämä puolestaan johti ajan saatossa molemminpuoliseen täydelliseen arvostuksen puuttumiseen ja toistemme dissaamiseen. Mikä muiden ongelmien päälle pitkällä aikavälillä oli turhan rankkaa kaikille. Avioerolla uhkailu on kuitenkin turhaa ja lapsellista

Oma aikamme yritettiin räpiköidä, puhua ja keskustella, sovitella kotitöiden jakamista ja parantaa suhdetta mutta mikä siinä auttaa, kun kumppani on väärä, niin sitten se on väärä! Se vain heijastuu sitten kaikkeen tekemiseen ja olemiseen... Jos teillä tunteita ja halua yhteiseloon vielä on jäljellä, niin avoin keskustelu saattaisi olla teilläkin paikallaan. Se voi herättää teitä molempia toimimaan arjessa toisin.. tai sitten ei. Sitten on ainakin pelikortit lyöty pöytään ja näät muuttuuko mikään vai ei. Sietokyky on meillä kaikilla niin kovin erilainen.. Tsemppiä!!!

Äänestä
  • "kun kumppani on väärä, niin sitten se on väärä! "

    Tämä on naisille tyypillistä ajattelua, nykySuomessa 90% naisista ajattelee näin, suomeksi "jos mies ei tanssi pillini mukaan hän on väärä kumppani minulle."

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    "kun kumppani on väärä, niin sitten se on väärä! "

    Tämä on naisille tyypillistä ajattelua, nykySuomessa 90% naisista ajattelee näin, suomeksi "jos mies ei tanssi pillini mukaan hän on väärä kumppani minulle."

    fakta kuin se, että 90% miehistä ajattelee: "jos vaimolta ei irtoa piparia silloin, kun minä haluan, hän on väärä kumppani minulle"...

    Äänestä

  • ,,,,,,,,, kirjoitti:

    fakta kuin se, että 90% miehistä ajattelee: "jos vaimolta ei irtoa piparia silloin, kun minä haluan, hän on väärä kumppani minulle"...

    Jos sulla ei ole aikaa ottaa sitä emäntää huomiooon,kuin pillunvonkaus mielessä,niin syytä ittees!

    Äänestä

se iänikuinen nalkutus töiden tekemisistä tai niiden jättämisestä tarkoittaakin, että: "Kaipaan kahdenkeskisiä aikoja, kaipaan sinua, kaipaan yhdessä oloa, kaipaan jotain muutosta tähän turruttavaan arkeen, mutta en vain osaa sanoa sitä sinulle. Arki ja jatkuva suorittaminen on vieraannuttanut minut sinusta ja tuntuu, että elämä valuu hukkaan."

Voisiko se olla sitä?

Kyllä se niin on, että vaikka kuinka itse on tahtonut perheen ja talon, niin uupumus saattaa iskeä. Kerroit, että vaimo siivoaa silloin, kun sinä olet lasten kanssa tai hänellä alkaa "vapaa-aika".
Ettekö te tee perheenä mitään yhdessä?
Ettekö milloinkaan jätä esim. siivousta ja lähdette koko perhe lumitöihin pihalle ja sen päälle vaikka nauttisitte kuumat kaakaot? Tai siivoaisitte kaikki yhdessä?

En puolustele vaimosi käytöstä. Nalkuttaminen on varsin tuloksetonta ja hermoja raastavaa. Ja erolla jatkuva uhkailu julmaa. Siihen sinun tulisi puuttua. Kysyä, että sitäkö OIKEASTI haluat? Jos toinen myöntää, niin ei muuta kuin ajamaan asioita eteenpäin. Jos se on vain huomion hakua, niin sitten teillä on keskustelun paikka ja kummankin tulisi katsoa myös peiliin ja miettiä muutosta.

Äänestä
  • älä kuitenkaan lakkaa olemasta olet lapsillesi tärkeä ihminen
    en tiedä jotenkin itse naisena kuiten 10 vuotta työelämässä olleena ja putki sen kuin jatkuu
    sinun puolesta voin kyllä todeta ettei tänään taida löytyä työ paikkaa jossa ihan lomailis päivän!!! jotenkin tosi kohtuutonta nuo vaimos huutelut ite heitin yrittämästä kun työstä tuli vuorotyötä ja minäkää kun en muuta ko nukkunut tai jätin kaikki tekemästä puolisoni mielestä joten aikani kuuntelin ja puolisosta tuli ex
    oihan siinä toki paljon muutakin 25vuoteen nimittäin mahtuu mutta itse viimekädessä päätät mitä kestät ja jaksat
    voimia:)

    Äänestä

Läheltä liippaa tarinasi. Itsellä lapsia tosin vain yksi. Koin myös aiemmassa elämässä että kaikki aika jota itseeni olisin halunnut käyttää olisi pitänyt ottaa kai yöunista. Ja todellakin hoidin oman osani kotitöistä ym. Se johti sitten eroon. Paska kokemus sekin, mutta varsinkin tällaisia lukiessa jälkeenpäin tiedän että ratkaisu oli oikea. Itsekin kehotan lyömään faktat pöytään ja katsoa mihin päätökseen yhdessä pääsette.

Äänestä

miksi ette laita lapsia hoitoon, esim pariksi päiväksi? näin kummatkin saisitte vähän vapaata lapsistanne. ei tuolla menolla kestä kumpikaan teistä...

Äänestä

Mutta elatusmaksut eivät voi olla yli 1/3 nettotulosta koska täytyyhän hänen elämäänsä jäädä rahaa. Nostat kissan pöydälle ja laitat vaimosi koville tuollaisesta käytöksestä ja narinasta kun mikään ei ole hyvin ja lapset hoitoon niin saavat virikkeitä ja vaimosi töihin niin kuulostaa siltä että vaimosi ei ole tyytyväinen elämäänsä kotiäitinä. Olette te miehet kummia olentoja jos vaimo ei sekstaile niin kärsitään ja ollaan ilman. Selvitä aisat vaimosi kanssa ja jos muutosta ei tule niin naisia on mailma täynnä. Itsellä ainakin jos seksi ei ole riittävästi niin ei parisuhteessa toimi mikään muukaan ja vaadi omaa aikaasi myös. Kun vaimosi on jäänyt kotoäidiksi niin hän myös hoitaa kodin eikä siihen sinun täydy osallistua kun sinä tuot rahat talouteen. Omaa aikaa ja harrastuksia pitää ihmisellä olla koska jos vaan kotona luuhaa ja vaimo harrastaa kokoajan valittamista niin ei hyvää tule. Käyppä nyt viikonloppuna baarissa ottamassa pieni känni niin rentoudut ja vaimosi saa miettiä asioitaa rauhassa ja vaadit häntä lopettamaan valittaminen ja kun uhkaa erolla niin sanot suoraan että erotaan sitten kun homma ei toimi.

Äänestä

Onko tuollaisia miehiä olemassakaan......
Ota vaimoasi hartioista kiinni, laita istumaan sano että nyt kuuntelet!
Puhu puhu ja puhu! Iske kaikki reaaliteetit hänen eteensä, kerro että on hyvin paljon huonommassakin asemassa olevia naisia. Kun hän on päivät kotona lasten kanssa, ottakaa hetkeksi vaikka lastenhoitaja että tämä arvon rouva saa hetken lapsista hengähtää. Ja sinä, olet leposi ansainnut kaiken työn jälkeen. Lapsille annettu aikasi voi olla lyhyt mutta sitäkin arvokkaampaa. Vaimosi on turhautunut jatkuvaan kotona oloon. Hänenkin pitää tehdä vastavuoroisesti kotona kotitöitä, kun sinä tienaat, se on tasajako töissä. Ei hemmoteltu vaimosi voi vaatia että teet myös kotityöt. Hän tarvitsee vain välillä hetkeksi tuuletusta ei muuta.

Äänestä

vaikka nainen olenkin : )

Kerron vain kuinka itse yritin ratkaista tilannetta, en neuvoa.

Laiton lapsen päivähoitoon, vanhemmat kävivät koulua ja pärjäsivät iltapäivän, jos oli tarpeen. Kannustin miestäni itsekin opiskelemaan tai töihin. Joskin työpaikka ei ollut helposti saatavilla, johtuen miehen työkyvyttömyydestä. Eihän se käynyt. Se olisi pelastanut jo paljon.

Olen itsekin ollut kotona ”töissä” ja tiedän kuinka maailma kapenee. Siksi olisi tärkeää että on muutakin elämää kuin koti ja perhe. On päästävä ympyröistä pois hetkeksi. Samoin lapset voi viedä viikonloppuna vaikka mummolaan tai muuhun vastaavaan. Sitten kahdestaan täytyy vain olla – ei tehdä niitä kotitöitä.

No, mieheni kieltäytyi tyystin. Näin jälkeenpäin ajatellen kyse oli ehkä siitä, että hän koki alemmuuden tunteita. Pelkäsi että jää ulkopuoliseksi, olinhan minä päivät muiden ihmisten kanssa. Etenin töissäni ja opiskelin koska minulla oli tavoite elämässäni. Miehellä ei ollut mitään tavoitteita elämässään, arvotkin poikkesivat aika lailla toisistaan. Meillä se purkaantui hillittömäksi kontrolliksi ja väkivaltaiseksi mustasukkaisuudeksi.

Hengähdystaukoja sain kun otin auton alleni ja lähdin etäämmäksi metsään kävelemään ja kirjoittamaan. Silläkin uhalla että natkutus jatkui. Pyrin keskittämään ajatukseni lapsiin ja tukkimaan korvani. Vastasin vain asiallisiin puheisiin.

Päädyin lopulta eroon, sillä kun ei saanut enää nukuttuakaan kuin 4 -5 tuntia yössä, uuvuin täysin. Ratkaisu oli aluksi se että minä lähden lasten kanssa, mutta lopulta kävi niin että hän se lähti ensin. Toki muutin paikkakuntaa sen jälkeen, vaikka kaikki ”sotkut” sainkin yksin hoitaa.

Täytyy sanoa että oli se mielenkiintoinen hetki, kun eräänä päivänä havahduin siihen että meillä oli roolit heittänyt häränpyllyä. Ymmärsin miltä miehistä tuntuu, kun se kotona olija vaatii, työssä vaaditaan ja opiskelujenkin olisi syytä sujua vikkelään. Hetki oli saunan jälkeen kun mies vihaisena alkoi jälleenmarmatuksen siitä, että minulla ei ollut Hänelle tarpeeksi aikaa.

Te olette nyt molemmat uupuneita ja turhautuneita. Ennen kaikkea tarvitsette lepoa ja virkistystä. Istukaan yhdessä miettimään, miten sitä voisitte järjestää ja toteuttakaa se mahdollisimman pian. Kai olisi syytä ottaa puheeksi myös mahdollinen ero. Monesti se konkretisoituu vasta, kun siitä aletaan puhua yhtenä vaihtoehtona. Mitä tapahtuu jos eroisitte, kuinka jakaisitte omaisuuden? Kuka muuttaisi ja mihin? Miten lasten hoito järjestyisi?

Eikä ehkä perheterapiastakaan haittaa olisi. Eikä siitä että itse juttelisit jonkun kanssa – onko sinulla ystäviä?

Äänestä
  • kun tilanne näyttää miehestä just tuolta kun Ap.ltä.
    Todellisuus on ihan muuta. Oletkohan sinäkään Ap.koskaan edes yrittänyt puhua asioista vaimosi kanssa?
    Oletko tyyppi,joka töistä tultuaan häipyy heti vaan jotakin nurkkaa korjaileen,vaikka naisesi haluaisi ehkä porista sen päivän ainoan aikuisen kanssa..
    Mutta tuskinpa ne oikeat syyt kiinnostaa..Haukkukaa vaan.
    Itse olin vastaavassa tilanteessa, ja ainoa asia,mikä harmittaa,on se,etten lähtenyt aikaisemmin tyhjästä liitosta.
    Eron jälkeen oli kaikki paremmin..lapset sai nähdä iloisenkin äidin. Ja se mieskin löytyi,joka osasi asioista puhua..minun kanssani.

    Äänestä

  • eroja vain tulee.. kirjoitti:

    kun tilanne näyttää miehestä just tuolta kun Ap.ltä.
    Todellisuus on ihan muuta. Oletkohan sinäkään Ap.koskaan edes yrittänyt puhua asioista vaimosi kanssa?
    Oletko tyyppi,joka töistä tultuaan häipyy heti vaan jotakin nurkkaa korjaileen,vaikka naisesi haluaisi ehkä porista sen päivän ainoan aikuisen kanssa..
    Mutta tuskinpa ne oikeat syyt kiinnostaa..Haukkukaa vaan.
    Itse olin vastaavassa tilanteessa, ja ainoa asia,mikä harmittaa,on se,etten lähtenyt aikaisemmin tyhjästä liitosta.
    Eron jälkeen oli kaikki paremmin..lapset sai nähdä iloisenkin äidin. Ja se mieskin löytyi,joka osasi asioista puhua..minun kanssani.

    Näinhän se on..
    Kyllä se pienten lasten äideillä se ainoa porinakaveri voi olla se mies siinä yhessä vaiheessa..
    Jos mies on sitte se "kunnon" puhumaton jurrikka,joka kyllä tekee kaiken muun,mutta ei huomioi vaimoa,niin kriisi on edessä!
    Kun nyt sinäkin AP.olet nyt saanut täällä näyttämään akkas hirviöltä(hui!miten ees otit sellaisen kammotuksen akakses!!..) ja itses näyttään oikeelta äiti Teresalta,niin palaappa todellisuuteen ja sano rehellisesti,milloin hommasit lapsenvahdin illaksi ja yöksi ja veit vaimosi ulos syömään ja hotelliin yöksi?????
    HALOO!! Sitä suhdetta kuuluu SUNKIN hoitaa!

    Äänestä

  • haistappa paska kirjoitti:

    Itsellä tilanne on melkein voisi sanoa päin vastainen vaikka nainen olenkin. Tein kotona töitä kun lapset oli pieniä miehen yrityksessä eli hoidan yrityksen paprei hommat tein työtä myös äityslomani aikana ja siinä sivussa kotona kun olin niin kotityöt. Nyt ovat lapset jo isompia ja siirryin toimistolle töihin. Enne ei kuullut nalkutusta ei mittän mutinoita. Nyt sitten tuo nalkutus on miehen osalta joka päiväistä ja avioerolla uhkailu ja toisiin naisiin vertaaminen on tullut arkipäiväiseksi. Kyllä esim. minnakin tekisi niin ja kyllä liisakin antaisi ym.. Nyt suutuin totisesti ja sanoin miehelle tämä loppuu tähän.. hain avioeroa sanoi, että hänellä on tasan puoli vuotta aikaa muuttua jos sen pystyy tekemään voidan jatkaa ellei niin lähden kävelemään eri suuntaan. tehköön mitä haluaa. siirryin toiseen huoneeseen nukkumaankin ja kyllä tämä on tepsinyt. Mieheni on alkanut pohtia asioita ihan tosissaan. tee sinäkin samoin vaikka se kyllä satuttaa, mutta näytä vaimollesi, että nyt riittää piruilu ja motkotus siihen on tultava loppu ei meistä kukaan jaksa sitä ikuista motkotusta eli jos suhde ei toimi niin se ei toimi ja sekin pitää hyväksyä. mekin olemme olleet yhdessä sentään melkein 20 vuotta. mies on käynyt poikaporulla ties missä ja itse olen ollut lasten kanssa kotona en ole motkattunut niistäkään matkoista, mutta jos minä lähden auta armias sitä haloota joka siitä syntyy ellei lapset ole mukana (vahtimassa), mies on koiraa vastaan ja sanoi, että koira tulee halusi hän tai ei. enää en tanssi hänen pillinsä mukaan vaan rupean elämään niin kuin itse haluan. älä sinäkään anna toisen määräillä mitä haluat elämässä tehdä se on liian lyhyt tuhlattavaksi ja kuiten lapsesi tulevat aina olemaan lapsiasi kyllä lapsetkin vaistoavat jos suhde ei toimi ja usein miten on lasten kannalta parempi kun erotaan kun jatketaan huonossa suhteessa. jos vaimosi ottaa lapset itselleen voit viettää heidän kanssa laatu aikaa silloin kun sinun luona. Olet kuitenkin heidän isänsä ja heille tärkeä.

    Äänestä

  • NE MIEHKIN kirjoitti:

    Aivan eri syyt..Sun kirjoituksestasi paistaa,että miehesi kärttyisyys johtuu seksin puutteesta..sen takia vertaili muita naisia sinuun..ja nyt varsinkin kun luulet,että suhteesi paranis erillään nukkumalla,olet antanut miehellesi luvan etsiä halukkaampaa naisseuraa. Sun ratkasus se..Seksille haluat sanoo hyvästit.
    Jos Ap.alkaa nukkuun eri huoneessa,voi ainakin sanoa liitolleen" hei hei!"
    Seksillä kiristäminen ei onnistu toisinpäin,koska nainen ei muutenkaan pienten lasten parissa aikansa vietettyään sitä niin kaipaa..kumppanuutta ja yhteistä aikaa miehensä kanssa kylläkin..
    Jos nainen tuntee läheisyyden katoavan..sen vähänkin nyt pienten lasten arjessa,niin se lähtee hakeen sitä ymmärtäjää muualta..loppuiäksi..
    Mutta jos mies ei saa seksiä,se hakee sitä vaikka baarista ja tulee tyytyväisenä takaisin..ja menee taas uudestaan..ja voihan senki joku sieltä napata.

    Äänestä

  • haistappa paska kirjoitti:

    Näinhän se on..
    Kyllä se pienten lasten äideillä se ainoa porinakaveri voi olla se mies siinä yhessä vaiheessa..
    Jos mies on sitte se "kunnon" puhumaton jurrikka,joka kyllä tekee kaiken muun,mutta ei huomioi vaimoa,niin kriisi on edessä!
    Kun nyt sinäkin AP.olet nyt saanut täällä näyttämään akkas hirviöltä(hui!miten ees otit sellaisen kammotuksen akakses!!..) ja itses näyttään oikeelta äiti Teresalta,niin palaappa todellisuuteen ja sano rehellisesti,milloin hommasit lapsenvahdin illaksi ja yöksi ja veit vaimosi ulos syömään ja hotelliin yöksi?????
    HALOO!! Sitä suhdetta kuuluu SUNKIN hoitaa!

    Miksi se kotona oleva vaimo ei voisi järjestää lastenhoitajaa ja vapaailtaa? Vai onko siinä sama idea kuin joidenkin naisten mielestä sänkyhommissa, jossa naisen kuuluu maata paikallaan kuin härskiintynyt lahna ja miehen tehtävä on järjestää naiselle orgasmi?

    Olen itse ollut kumallakin puolella tuossa tilanteessa. Olen ollut jonkun aikaa kotona lasten kanssa ja tiedän että pitkän päivän jälkeen olisi kiva jutella muidenkin kuin lasten kanssa, mutta aina ei puoliso välttättä pitkän työpäivän jälkeen vaan jaksa. Silloin kannattaa miettiä onko muita mahdollisuuksia päästä kontaktiin muiden aikuisten kanssa. Jos ei asu ihan pahimmassa periferiassa, niin jostain kohtuu läheltä varmasti löytyy joko kerho tai puisto, jossa lapset voivat leikkiä ja vanhemmat jutella keskenään. Silloin ainoa kontakti aikuisiin ihmisiin ei ole puoliso.

    Olen myös joutunut samaan tilanteeseen, kuin AP kirjoittaja ja joutunut työskentelemään ja opiskelemaan yhtäaikaa. Ensin heräät kukonlaulun aikaan töihin ja töistä menet suoraan opiskelemaan aina iltamyöhään saakka ja kun vihdoin viimein saavut kotiin, niin vaimo olettaa sinun alkavan niin huvimestariksi lapsille, kuin vaimollekin. Kun rytmihäiriöt takovat rintaa ja tuntuu kuin pää räjähtää pelkästä uupumuksesta, niin kuka tahansa muuttuu siinä tilanteessa puihumattomaksi jurrikaksi.

    Joskus parisuhteissa tulee tilanteita, joissa toinen puolisoista ei yksinkertaisesti kykene huolehtimaan yhtälailla parisuhteesta. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että silloin puolison pitää yhtä lailla alkaa lepäämään laakereilla ja haistattaa paskat, vaan silloin olisi parasta jos puoliso huolehtii parisuhteen ylläpidosta, kunnes AP:n kaltainen poikkeuksellinen tilanne saadaan purettua. Ei ne opiskelut ikuisesti kestä.

    Äänestä

  • MarvinM kirjoitti:

    OLET VÄÄRÄSSÄ. Seksiä suhteessamme on ollut yllin kyllin eli sitä se ei ole vaikka ei nyt olla päivittäin harrastettu niin kuitenkin muutamia kertoja viikossa, joten sitä se ei ole. SORRY!! EI PIDÄ PUHUA JOS EI TIEDÄ.. tämä mäkatys alkoi kun hänen hänen ystävänsä erosi ja kertoi kuinka ihanaa elämä on voi tehdä mitä huvitaa ym. Nyt kaveri on menossa uudestaan jo naimisiin uuden naisen kanssa jonka haki aasiasta. Jos mies tai nainen paasaa koko ajan niin ei sitä jaksa pitemmän päälle kuunnella.

    Äänestä

Nyt se taitaa realisoitua, tämä meidän eromme. Taas alkoi se sama uhittelu eroamisesta, tällä kertaa en jaksanut enää vääntää ja sanoin että tehdään sitten niin. Yllättäen lapsien osalta hän haluaa että minulle jää vanhimmat lapset ja hän ottaa pienimmän. Minulle se käy hyvin, mutta luulen että tarkoituksena oli näpäyttää, siinäs näet miten raskasta lasten hoito on.. Nyt tässä käy kuitenkin niin että se en olekkaan minä joka joutuu maksamaan elatusmaksuja, pystyn ehkä jäämään lasten kanssa jopa nykyiseen kotiimme. Saas nähdä antaako pankki rahaa jolla voisin maksaa vaimon ulos kodistamme. Riidellä en haluaisi, lapset kuitenkin ovat yhteisiä. Ahdistavaa aikaa..

Äänestä
  • Ota aikaa asioiden jäsentelyyn. Väsyneenä ja uupuneena tehdyt päätökset eivät ole välttämättä "oikeita".
    Mieti mitä haluat nykyisessä tilanteessasi ja sitoudu sen toteutukseen. Jos teidän toiveet eivät kohtaa niin ei se ainakaan ole sinun vika. Anna vapaus ja vastuu puolisollesi, koska hän halutessaan suhteenne jatkuvan on varmasti kykenevä uomaan hyviä ratkaisuja hänen ero-ajatuksen rinnalle.

    ÄLÄ LÄHDE KOSTORETKELLE! Vaikka ajatus on houkutteleva.

    Toivotan voimia sinulle ja valoisampaa tulevaisuutta.

    Äänestä

  • Taitaa se teidän ongelman ydin olla siinä, ettet ole puhunut naisellesi asioita sinun kantiltasi..
    Täällä olet hyvin avoimesti kertonut, mikä kiikastaa, mutta epäilempä, että siellä kotona vetäydyt keskusteluista, jolloin naisesi ottaa sen viimeisen keinon, eli avioerolla uhkailun..
    Kotona olevaa aina väheksytään, mutta se on henkisesti koville ottavaa...ainoa aikuinen voi koko päivänä olla sinä, sille siipalles!
    Tiedän sen, koska olin itse kotona yli 10 vuotta lapsia hoitaen, kun oma mieheni opiskeli ja kävi siinä ohessa töissä...ainoat valopilkut olivat kesämökkeilyt lapsien kera,talvisinkin, vanhempani olivat jo niin vanhoja,ettei lapsenpiikaa meillä ollut, mutta olisin kaivannut kahdenkeskistä aikaa mieheni kanssa..
    Älä vielä luovuta! Minäkin huusin ja mäkätin ja uhkailin erolla, kun mieheltä ei kommenttia mihinkään tullut!!
    Yritäppä vielä kerran sovitella...Ehdota vaimollesi kahdenkeskistä viikonloppulomaa, vaikkapa kylpylässä ja PUHU! Kerro omista vaikeuksistasi ja sano, että rakastat vielä häntä!
    Naiset haluaa keskustelua liitossaan ja jos et pysty asioista sanomaan, kirjoita hänelle kirje!Meilaa hänelle!
    Se ihana nainen on siellä jossain vieläkin, se on vaan jäänyt sinne äitiroolin sisälle!
    Kannattaa taistella, ei ne avioliitot lapsien kanssa kenelläkään helppoja ole! Sinulla on vielä toivoa, koska olet älynnyt kysyä neuvoa täälläkin! Nyt on aika hoitaa sitä parisuhdetta! Vaikutat ihan hyvältä tyypiltä!

    Äänestä

  • Tsemppiä ja voimia Sinulle!

    Kirjoittele miten saatte asiat ratkaistua, tarinasi voi auttaa monia ihmisiä!

    Äänestä

mä en tollasta jaksais katsoa juurikaan pitempään ku vuoden,sen verran jaksoin katsella yhtä nalkuttajamuijaa joka uhkasi erolla,kylläpä sen naama venähti sillon ku sanoin että joo no erotaan sitten,en oo takasin sitä vongannut koskaan,se oli selvä juttu.paska ämmä mikä paska ämmä,ei sellasilta halua ees sitä pillua...

Äänestä
  • Ainakin minulla oli niin. Säälittävä hätähuuto sen puolesta,että tunsin katoavani johonkin eikä minua enää nahty. Eli arki kotona voi kadottaa vahvimmankin ihmisen sen kaiken keskelle. Ainoa asia joka pitää olemassa naisena, on silloin se puoliso. Jos ei siis osaa/älyä/ymmärrä ottaa sitä aikaa itselleen. Kotona tulee vain jollain tavalla sokeaksi kaikelle, elämä voi pahimmillaan alkaa kutistua hyvin pieneksi ja silti kaikesta rakkaudesta lapsiin ja puolisoon huolimatta, se oma minuus karjuu siellä jossain. Se ei katoa. Onneksi!

    Ja minulla se mninuus karjui sitä erouhkailua. Näin jälkikäteen kun olemme päässeet yli siitä kaikesta ja avanneet tilanteen (terapeutin avulla!) niin ymmärrän toki itsekin, että miten rikkovaa ja julmaa erolla uhkailu oli. Sitä vain ei silloin tarkoittanut oikeasti enkä osannut nähdä niiden sanojen vahingollisuutta, ne sanat olivat välineitä saada jotain jota ei osannut edes itse pukea muiksi sanoiksi.

    Moni on täällä jo antanut samaa vinkkiä, joka alkoi auttamaan meitä. Eli omaa elämää teille molemmille! Vaikka pankista lainaa lapsenhoitajalle kerran-kaksi viikossa jotta voitte tehdä asioita yhdessä. Ja erikseen. Riittävästi unta, pelisäännöt selviksi kotitöiden osalta. Selkeät määritelmät sille, mitä sinun odotetaan tekevän ja mitä vaimosi kuuluu tehdä. Silloin välttää ne "minä tein ruuat ja siivosin"-marttyriheitot. Molemmat tekevät ja pysyvät sopimuksessa, ei tule epäselvyyksiä ja pystyy hallitsemaan ajankäyttöä kun tietää mitä täytyy tehdä. Ja jos sopimus on jommalle kummalle liian raskas, niin siitä neuvotellaan uudestaan, uudestaan ja uudestaan kunnes molemmat kokevat jaksavansa. Ja niitä kaikkia kotitöitä ei ole aina pakko tehdä! Joku villakoira siellä täällä auttaa vain lapsia saamaan paremman vastustuskyvyn...

    Ap:llä oli kuitenkin tahtoa ja rakkautta. Älä heitä kirvestä kaivoon. Teidän ongelmat ovat ratkaistavissa. Ja aika helposti kun ei ole uskottomuutta, alkoholismia, jne. Pientä hienosäätöä, niin saatte homman toimiin. Ja ammattilaiset osaavat tarvittaessa auttaa jos puhevälit eivät toimi tarkoituksenmukaisella tavalla.

    Se vaatii vain sitä, että toinen ottaa vastuun nykyisen tilanteen lopettamisesta ja pysäyttämisestä. Harkitusti, riidattomasti ja rakentavasti. Sinä ap voisit nyt lakata surkuttelemasta ja alkaa lapioimaan sitä paskaa. Kyllä se vaimosi seuraa mukana. Älä odota, että toinen tekee sen puolestasi jos kerran itse nyt tajuat, että asiat ovat huonosti!

    Äänestä

  • hätähuuto kirjoitti:

    Ainakin minulla oli niin. Säälittävä hätähuuto sen puolesta,että tunsin katoavani johonkin eikä minua enää nahty. Eli arki kotona voi kadottaa vahvimmankin ihmisen sen kaiken keskelle. Ainoa asia joka pitää olemassa naisena, on silloin se puoliso. Jos ei siis osaa/älyä/ymmärrä ottaa sitä aikaa itselleen. Kotona tulee vain jollain tavalla sokeaksi kaikelle, elämä voi pahimmillaan alkaa kutistua hyvin pieneksi ja silti kaikesta rakkaudesta lapsiin ja puolisoon huolimatta, se oma minuus karjuu siellä jossain. Se ei katoa. Onneksi!

    Ja minulla se mninuus karjui sitä erouhkailua. Näin jälkikäteen kun olemme päässeet yli siitä kaikesta ja avanneet tilanteen (terapeutin avulla!) niin ymmärrän toki itsekin, että miten rikkovaa ja julmaa erolla uhkailu oli. Sitä vain ei silloin tarkoittanut oikeasti enkä osannut nähdä niiden sanojen vahingollisuutta, ne sanat olivat välineitä saada jotain jota ei osannut edes itse pukea muiksi sanoiksi.

    Moni on täällä jo antanut samaa vinkkiä, joka alkoi auttamaan meitä. Eli omaa elämää teille molemmille! Vaikka pankista lainaa lapsenhoitajalle kerran-kaksi viikossa jotta voitte tehdä asioita yhdessä. Ja erikseen. Riittävästi unta, pelisäännöt selviksi kotitöiden osalta. Selkeät määritelmät sille, mitä sinun odotetaan tekevän ja mitä vaimosi kuuluu tehdä. Silloin välttää ne "minä tein ruuat ja siivosin"-marttyriheitot. Molemmat tekevät ja pysyvät sopimuksessa, ei tule epäselvyyksiä ja pystyy hallitsemaan ajankäyttöä kun tietää mitä täytyy tehdä. Ja jos sopimus on jommalle kummalle liian raskas, niin siitä neuvotellaan uudestaan, uudestaan ja uudestaan kunnes molemmat kokevat jaksavansa. Ja niitä kaikkia kotitöitä ei ole aina pakko tehdä! Joku villakoira siellä täällä auttaa vain lapsia saamaan paremman vastustuskyvyn...

    Ap:llä oli kuitenkin tahtoa ja rakkautta. Älä heitä kirvestä kaivoon. Teidän ongelmat ovat ratkaistavissa. Ja aika helposti kun ei ole uskottomuutta, alkoholismia, jne. Pientä hienosäätöä, niin saatte homman toimiin. Ja ammattilaiset osaavat tarvittaessa auttaa jos puhevälit eivät toimi tarkoituksenmukaisella tavalla.

    Se vaatii vain sitä, että toinen ottaa vastuun nykyisen tilanteen lopettamisesta ja pysäyttämisestä. Harkitusti, riidattomasti ja rakentavasti. Sinä ap voisit nyt lakata surkuttelemasta ja alkaa lapioimaan sitä paskaa. Kyllä se vaimosi seuraa mukana. Älä odota, että toinen tekee sen puolestasi jos kerran itse nyt tajuat, että asiat ovat huonosti!

    Näin on näppylät! Nyt vaan suhde toimimaan! Lapset hoitoon ja viettämään laatuaikaa vaimon kanssa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

usko loppuu kirjoitti:

Vaimo on harrastanut jo vuosia avioerouhkailua. Ei niin pientä riitaa olekkaan ettei lopulta vedä avioerokorttia pöytään. Lapsia on useampia ja kaikki pieniä. Itse käyn töissä ja rakensin meille talon, vaimo on hoitanut lapsia kotona. Kotihoitoa kannatan itsekkin ja en pieniä lapsia hoitoon halua. Kuitenkin koko ajan minua syyllistetään siitä että olen töissä, tai puuhaan pihalla (lumityöt ja polttopuut sekä remontit 100% minun tehtävä). Kun tulen töistä alkaa vaimon "vapaa-aika", ja "isä-lapsi-aika", kun "sinä olet saanut levätä töissä", totta, työaika on tässä helvetissä lepoa. Kun olen lasten kanssa ulkona aamun on vaimo siivonnut ja laittanut ruokaa. Ei mene aikaakaan kun alkaa valitus etten siivoa enkä tee ruokaa.. Tilannetta ei helpota se että jouduin aloittamaan opiskelun jokunen vuosi sitten, koulua onneksi vain 1-2pv/vk jotka pystyn osin tekemään työaikana, kirjalliset yms työt teen aina yöllä, vaimo ei edes antaisi päivällä niitä tehdä. Opiskelun alku ei puhtaasti ollut oma valinta, työt olisivat loppuneet jos en olisi lähtenyt, tosin työtä olisin saanut muualta mutta palkka olisi pudonnut ja työn sitovuus noussut, nykyisessä työssä on enemmän vapaapäiviä kuin työpäiviä/vk. Nyt on menossa erityisen ahdistava jakso, ihan tuntuu että pää halkeaa. Vaimo nalkuttaa ja valittaa "etten tee" mitään, ja "harrastan". Todellisuudessa ainoa jäljelle jäänyt harrastus on kesäinen ja vie ajasta yhteensä 4x2pv silloin, lapsiakin olen mukana sielläkin pitänyt. Itse olisin halunnut että jatkettaisiin ja olen tehnyt myönnytyksiä koko ajan, olen mielestäni ihan ok isä. En juo enkä polta, en käy vieraissa, tosin en saa omaltakaan, kavereiden luona en käy koskaan, olen aina vapaat kotona. Kohta 20v ollaan oltu ja silti mielelläni jatkaisin kun vain sopuisampaa olisi, mutta vaimo meinaa lähteä. Laskin että elatusmaksuihin menisi puolet netto tuloista, jäisi n. 1000e/kk kaikkeen. Elämme pienin kuluin, kaikkeen ruokaan ja lasten kuluihin menee vain n. 1200e/kk yhteensä, jatkossa siis maksaisin kaikki lasten kulut yksin.. Tuntuu että kaikki menee, lapset, vaimo ja rahatkin... Vituttaa niin että haluaisin lakata olemasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu