Olen pian 8kk ikäisen suloisen pojan äiti. Mulla ja lapsen isällä oli välirikko juuri ennen kuin sain tietää olevani raskaana. Välirikko johtui miehen uskottomuudesta. Palasimme yhteen kun sain tietää lapsesta. Mies oli kyllä jo aiemminkin yrittänyt palata yhteen. Ongelma on että en vieläkään voi luottaa häneen täysin. Kaiken lisäksi hän ei ole mikään perheenisän roolimalli. Parisuhde ei voi hyvin ja huonojen välien takia olen alkanut tuntea vetoa toiseen mieheen. Mitähän tässä pitäisi tehdä? Välitän kyllä miehestäni, mutta kuitenkin... Eroaminen vaan on niin hankalaa...
auttakaa
mimosa
8384
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
poikani on vajaa 8kk. suhteemme on väljähtynyt, minä en halua, ja mieheni ei uskalla tehdä mitään. Olen korviani myöten ihastunut toiseen mieheen ja hän minuun. kun se eroaminen on niin vaikeeta!! eikä asiaa helpota yhtään se että meillä on lapsi. En ole kuitenkaan vielä pettänyt miestäni. tai olen jos ihastuminen lasketaan pettämiseksi.
Tuntuu hyvältä tietää ettei ole yksin tällaisessa tilanteessa, vaikka en kenellekään tätä toivo. Monesti olen pyristelly irti, mutta yhä ollaan jumissa samassa ahdistavassa tilanteessa. Sun ajatuksia olisi kiva kuulla enemmänkin. Ehkä jos joku muukin uskaltaa lähteä väljähtyneestä suhteesta, niin toisetkin saa rohkeutta yrittää. Mäkään en ole miestäni pettäny, mutta on tosi huono omatunto kun se toinen vaan pyörii ajatuksissa...
Meillä olkoi alamäki kun tyttäremme oli täyttänyt 6kk. Sitä ennen oltii oltu yhdessä kolme vuotta. Toki mutkia oli ollu jo silloin matkalla, johtuen mieheni häntimisestä... Tutustuin juuri siinä kriittisessä vaiheessa aivan erityisen ihanaan mieheen, jotenkin se vaan tupsahti mun elämään tosta noin vaan. Ja päivä päivältä taisin ihastua siihen enemmän ja enemmän kunnes menin ja raksatuin. tunsin samalla syyllisyyttä miestäni kohtaan mutta samalla inhoa. Kerran kun pettää pettää toisenkin , sitä mä lähinä meidän suhteesta jajttelin. silti mä väkipakolla yritin olla miehenikanssa ja uskotella itselleni että tää nyt on vaan ohimenevää ja kyllä mä kohta taas oon rakastunut omaan mieheen. eniten mä pelkäsin sitä eroa ja sitä että mitem mä tuun toimeen ja miten kaikki tapaamiset ja sellaiset sais hoidettua. Viimeisen siirron tein silloin kun muksumme oli vuoden. Otin selvää (salaa) asunnoista ja toista kela ja sossu ( se oli silloin pakko). Keräsin kimpsut ja kampsut ja muutin pois. Jälkeenpäin kuulin että mieheni oli pettänyt minua kokoajan. Nyt on erosta kulunut 1,5 vuotta ja ollaan ihanasti yhdessä sen unelmien prinssinkanssa joka tupsahti mun elämään yllättäin. Tee ratkaisu ennen kun suhde muuttuuu tottumukseksi. VOIMIA
En olekkaan ainoakainen ongelmani kanssa.. Meillä on 7 kuukautta vanha poika, ja parisuhteessa on ongelmia ja epäilenpä että hän olisi kiinnostunut muista naisista. Enpä tiedä onko hän pettänyt, aika epätodennäköisesti ei. Rakastan miestäni ja hän haluaa olla kanssani, haluaisi toisenkin lapsen kanssani. Mutta väljähtyneen suhteen aikana olen alkanut tuntea vetoa mieheen joka on ollut muutamia vuosia ystäväni, olen aina pitänyt hänestä mutta en aikaisemmin ole tuntenut vetoa häneen ja hän on lapseni kummikin.
Onpa ongelma, olen nyt sitten ajatellut olla kärsivällinen ja odottaa hetken, kuitenkin rakastan miestäni vaikka tunnenkin vetoa toiseen. Vaikeuksia vain tuo se että näen vähän väliä miestä johon tunnen vetoa koska hän on lapseni kummi.
sinun ehkä kannattaa miettiä asiaa niin että onko lapselle parempi olla ilman biologista isää vai elää epävarman tilanteen keskellä. Ei yksin oloa ja pärjäämistä tarvitse pelätä. Kyllä sitä aina pärjää, ja apua saa aina jos osaa pyytää, ainakin uskon näin. itsekkin pelkään että jos ero tulee joskus että miten pärjään, mutta luulen että helpotus se vain olisi. Kohta me muutamme ja sitten seurailen tilannetta mihin suuntaan se menee ja teen päätöksen siltä pohjalta mikä on lapselle paras. Kuitenkin äidin mieliala vaikuttaa lapseen.
Voimia sulle!
Se on kyllä totta että lapsen ei ole hyvä olla sellaisessa kodissa jossa on kireä ilmapiiri. Toivottavasti säkin pääset itsellesi ja lapsellesi parhaaseen ratkaisuun, mä yritän nyt miettiä että mitä tässä pitäisi tehdä. Mäkin rakastan miestäni, mutta välillä se on kyllä todella vaikeaa... Mutta kai nämä asiat tässä selkiytyy. Olit oikeassa siinä, että yksin oloa ei pitäsi pelätä, mutta aina se tuntuu yhtä vaikealta vaikka tietäisi että niin on parempi. Voimia myös sulle ja mukavaa kevään jatkoa. :)
Kun nyt olen lukenut näitä yllä olevia viestejä niin -huh huh... Siis millä mielellä te olette menneet naimisiin?! Eikö se ollut niin, että myötä ja vastoinkäymisissä? Ai hieman väljähtänyt suhde?.... Ja sen takia eroatte.
Tää on nyt sekavaa tekstiä, mutta olen järkyttynyt. Teidän eroamisperustelunne kuulostavat turhan heppoisilta. Jos tosiaan haluaa sitoutua toiseen jopa loppuelämäksi saa taatusti varautua siihen, että suhde aina välillä väljähtyy -joskus jopa pidemmäksi aikaa. Eikä tällainen väljähtyminen ole mitenkään ihmeellistä silloin kun eletään muutenkin vaativaa aikaa, kuten lasten ollessa pieniä usein on (varsinkin kun on kyse näin pienistä lapsista, jolloin parisuhteen tunnelmat ovat muuttuneet täysin ja molemmat puoliskot ovat aivan uusien asioiden edessä niin itsessään kuin kuin itsensä ulkopuolella).
Eikä sekään että ihastuu toiseen ole vielä mikään syy (minusta) eota. Sehän on ihan inhimillistä. Onneksi meillä on mielikuvitusta jonka avulla voimme saada piristystä vaikeina aikoina! Ehkä osan niistä ihastumistunteista voisi siirtää siihen väljähtyneeseen suhteeseen...
Älkää paetko ongelmia -ne seuraavat taatusti seuraavaan suhteeseen. Hieman taisteluhenkeä siskot (ja veljet)!
Mutta jos suhde on pitkään ollut jo heikolla pohjalla, ei sitä aina jaksa odottaa parempia aikoja. Olen yrittänyt kaikkeni, mutta mies ei näytä millään tavalla välittämistään. Ainainen yksinolo kotona lapsen kanssa on väsyttävää. Kaikki kotityöt pitää tehdä yksin, eikä mies osallistu enää edes laskujen maksuun. Emme ole naimisissa, itse olisin halunnut, mutta mies ei. Tätä on kestänyt jo kaksi vuotta ja voimat alkaa loppua. Tunnen olevani niin yksinäinen ja hylätty.
Ehkä hieman hätiköin edellisessä viestissäni. Ne taisivat olla nemuiden jättämät viestit jotka provosoivat minua eniten.
Nyt kun luin ensimmäisen viestisi uudelleen ymmärrän tilanteesi paremmin. Teidän suhde tuntuu olevan tosi heikoilla perustuksilla. yksinäisyys pienen lapsen kanssa on todella uuvuttavaa ja siihen vielä päälle kaikki epävarmuus... ei ihme että haluaisit erota. Kertomasi mukaan miehesi ei juuri ota vastuuta perheestänne...
Kriisitilanteissa itse olen kokenut parhaaksi (kärsivällisyyden ohella) keskustelun, keskustelun ja keskustelun. Ota selvää mitä miehesi oikein haluaa, tosin ehkä hän ei oikein itsekkään tiedä sitä. Jos tämä ei onnistu teiltä keskenänne -kuten olette varmasti yrittäneet, niin hakekaa tai hae ulkopuolista apua. Ulkopuolinen auttaa saamaan perspektiiviä omaan elämäntilanteeseen jollion on helpompi tehdä rankkojakin päätöksiä harkiten, eikä tunne olevansa niin yksin niiden päätösten kanssa, sekä voi saada ihan käytännön apuakin. Esim seurakunnalta voi kysellä tällaista keskusteluapua. Eikä siihen liitetä mitään uskonnollista mukaan jollei itse halua, eikä tarvitse kuulua kirkkoon.
Voimia ja rohkeutta sinulle. Mitä tahansa päätätkin, niin muista että miehesi on lapsesi isä ja lapsellasi on oikeus myös isäänsä -ja oikeus rakastaa häntä vaikka sinä et hänestä välittäisikään