Mitä mieltä olette yksittäisen ihmisen, läheisenne, itsemurhasta? Kyseessä on fyysisesti terve ihminen, kaiketi, normaalit kuviot elämässä, ehkä työtä tai opiskelua, harrasteita, sosiaalisia elämää, ystäviä, jopa sydänystäviä. Yksinkertaistuksen vuoksi sovitaan ettei lapsia ole. Ja silti omista syistään päättää päivänsä oman kätensä kautta, ennen aikojaan, kukaties mistä syystä, näennäisesti kun kaikki on edes jokseenkin ok.
Onko itsemurha mielestänne "rikos" tai rikos, hmmm, ehkä yhteiskuntaa, sukulaisia, ystäviä tai elämänlahjaa vastaan? Jos, niin miksi? Mitä muuta asia tuo mieleenne, ehkä ihmisestä, ehkä teosta itsestään?
Olen itse kokenut jokusen läheiseni itsemurhan, asia ei ole siis itselleni aivan vieras tai hypoteettinen. Kaiken koetun jälkeenkin oma kantani itsemurhaan on hyväksyä yksilön vapaa tahto. Sana vapaa...
Onko itsemurha mielestänne "rikos" tai rikos, hmmm, ehkä yhteiskuntaa, sukulaisia, ystäviä tai elämänlahjaa vastaan? Jos, niin miksi? Mitä muuta asia tuo mieleenne, ehkä ihmisestä, ehkä teosta itsestään?
Olen itse kokenut jokusen läheiseni itsemurhan, asia ei ole siis itselleni aivan vieras tai hypoteettinen. Kaiken koetun jälkeenkin oma kantani itsemurhaan on hyväksyä yksilön vapaa tahto. Sana vapaa...
Vastaukset 27
Vanhimmat
on yksilön oikeus, mutta erittäin vastuuton teko läheisten kannalta.
Nämä eivät ole mitään yksiselitteisiä asioita.
Hyvää yötä sinullekin
siksipä ihmettelenkin "ääneen" täällä.
Hyvät yöt sinnekin.
läheisten?
rikos.
Kyse on henkilökohtaisesta valinnasta.
sen mun läheiseni menneisyyden, nykyisyyden ja kaiken mitä sillä on ollut, tietäisin mitä hän on kokenut, pystyisin asettumaan hänen asemaansa, elämään hetken hänen puolestaan.. vaikka eikai ketään koskaan kokonaan voi tuntea muutakuin kukin ihminen itse itsensä tuntee.. mutta jos edes niin hyvin kuin on mahdollista, niin kyllä mä voisin ymmärtää hänen tekonsa. Voisin jopa olla onnellinen hänen puolestaan jos kokisin että hänellä olisi silloin parempi olla kuin eläessään.
Läheisen itsemurhaa en ole joutunut koskaan kokemaan.
sitten,miksi läheinen ystäväni tappoi itsensä. Tapasimme monta kertaa viikossa, eikä koskaan ollut aihetta edes ajatella, että joku olisi pielessä. Iloinen, pärjäävä nuori mies.. Eräänä päivänä hän soitti ja pyysi käymää juttelemassa. Mulla oli sille illalle meno ja sanoin, että tulen aamulla... Aamulla oli myöhäistä :(
Tunsin hirvittävää syyllisyyttä.. Asia käy mielessä vieläkin ja olen kasvattanut yliherkät tuntosarvet ystävien suhteen. (rasittavaa, tiedän) Hän valitsi vapaasti.. Mutta MIKSI? Ei kukaan koskaan saa tietää. Siksi olen miettinyt, että itsemurhaan on jokin niin suuri syy, ettei sen suunnittelija/tekijä pysty ajattelemaan tekonsa seurausta läheisiinsä.
On mahdoton ajatus, että joku haluaa jättää ystävänsä kantamaan syyllisyyden taakkaa!
suoli24.. ikuinen kirjautumisongelma ei taida poistua sadankaan "uudistuksen" jälkeen? Noh.. nyt se armahti.. -mm-
kyllä ymmärtää, vaikka siihen ei mitään todellista syytä olisikaan kuin vain ja ainoastaan itsensä halu jossitella niiden omien tekemistensä, miksi tein sitä tai en tehnyt, suhteen. Mutta minä vähän epäilen, että monesti tuollaisissa tilanteissa missä jonkun itsari tulee puun takaa, niin ei ne läheiset melko luultavasti olisi pystyneet tekemään yhtään mitään - ainoastaan kenties (tiedostamattaan) siirtämään ja siirtämään sitä itsaria. Tuollahan taasen voi jossitella maailmantappiin saakka, mutta mitäpä se todellisuudessa hyödyttää: ei äkkiä ajateltuna mitään, sillä oma valintahan se itsari kuitenkin on.
Ja tuota... kertomasi perusteella muodostamani mielikuvan perusteella luulen, että kyseinen kaveri lienee kelaillut asialla aiemminkin. Miten vakavissaan, en tiedä, mutta silti. Ainakin ehkä siinä mielessä, että on jo omasta mielestään oleellisimmat kokenut, eli sen astinen elämä ei ole tuonut sisäistä tyydytystä, vaikka se ulkopuolisten, sinunkin, silmiisi olisi miten iloiselta ja kivalta näyttänyt.
"Siksi olen miettinyt, että itsemurhaan on jokin niin suuri syy, ettei sen suunnittelija/tekijä pysty ajattelemaan tekonsa seurausta läheisiinsä.
On mahdoton ajatus, että joku haluaa jättää ystävänsä kantamaan syyllisyyden taakkaa!"
Kyllä, etenkään jos sitä ei selittele rakas matti/maija-kirjeillä mitenkään, mutta mikäli noin toimii ettei selittele lainkaan, ihminen kokee ettei hänen tarvitse selitellä kenellekään. Jossitteluahan tämä on, mutta ehkä ei tunne ketään niin läheiseksi ja tärkeäksi että tarvitsisi selitellä, tai ajattelee päinvastoin, eli miksi selittäisi juuri sille tärkeimmälle ihmiselle kun voihan senkin tulkita (jälkeen jäänyt ihminen voi syyllisyyden tuskissaan ja ihmetyksen vallassa toimia noin) jonkinlaiseksi avunhuudoksi tai ehkä piilosyyllistämiseksi (miksi sinä kaikista tärkein ihminen et minua estänyt, tms.). Eli on yksinkertaisempaa vain ottaa ja vaihtaa hiippakuntaa. Hetken mielijohteita seuranneet itsarit kun nyt jätetään tämän ulkopuolelle.
Niin ja minä en usko että siihen itsariin tarvitaan mitään varsinaista suurta syytä. Riittänee se kyllästyminen, turhautuminen tai väsyminen omaan elämään. Tai sitten ne hetken mielijohteet kun tulee eroja tai pahoja riitoja ja megavithutuksen vallassa purraan ranteet auki.
mun siskopuoli on tappanut itsensä pahan reuman takia, kuka on valmis sanomaan tuskienvuosien päästä et selvisin, ei kukaan .
kun tarpeeksi kärsit toivot kuolemaa sama kuka von kuolemassa,. kärsimys on se oikea osoite.
äärimmäisen surullista :(
Minusta ihmisellä on oikeus päättää päivänsä niin halutessaan, vaikka se surua läheisille toisikin.
Kylmästi ehkä ajateltu, mutta noin se menee. Ei sillä etteikö se läheisen ihmisen itsemurha voisi tuntua pahalta tai veisi sisimmästä vähintään pientä palaa mennessään.
Mutta sitten se, että miten sen itsarin tekee, niin voi hyvänen aika niitä idiootteja jotka itsensä hengiltä päästämiseen tarvitsevat ulkopuolisen apua ja käyttävät auttavana kätenä rekka- tai linja-autokuskeja, miksei yleensäkin muita tiellä liikkujia tai vaikkapa veturinkuljettajia. Heille jää elinikäiset traumat noista tilanteista joihin syyttöminä osapuolina joutuvat, ja toiset oppivat elämään asian kanssa paremmin kuin toiset.
vastuullinen itsemurhan tekijä ei levittele sisuskalujaan pitkin junaraiteita, jossa lapset sitten perehtyvät konkreettisesti siihen mitä ihmisen sisimmässä liikkuu.
Yhteiskuntavihamieliseltä voisi ymmärtää koston, mutta en ymmärrä sitä että kostetaan lapsille.
en ymmärrä sitä, että jos yleensäkin itsarin on arvellut tehdä, niin ei sitten reippaus riitä viskaamaan omakätisesti sitä lusikkaa nurkkaan vaan tarvitaan apuja vaikkapa nyt niiltä veturinkuljettajilta tai raskaanliikenteen edustajilta. Nolla pointsia. Koston tai erilaisen kaunaisuuden mahdollisuuden kyllä ymmärrän (ja sen ehkä yleisimmän syyn eli ajattelemattomuuden), jos vaikkapa nykyinen muija on lähtenyt rekkakuskin matkaan niin kostetaan sitten jollekin toiselle "tappajarekkaa" itsarissa apuna käyttäen, mutta ei silti heru sääliä. Jollain sairaalla tavalla noissa tilanteissa oikeus tapahtuu aina silloin, kun sieltä rekan alta raavitaan se raato esiin ja itsarikokelas jääkin vaikeasti vammaisena letkuihin. Ei tuota toivo kenellekään, mutta jos jollekin, niin juuri noille em. tapauksille.
Aika epätodennäköinen kuvio, paitsi jos pään sisältö ei ole terve. Itsemurhaan on jokaisella oikeus ja ääritekohan se on. Ei sitä kukaan pienestä mielenjohteesta tee. Kaksi entistä luokkakaveria on tehnyt itsemurhan. Molemmilla olisi voinut ulkopuolisen silmin kuvitella olevan asiat ok. Niin vain lukion tokalla luokalla toinen heistä kiipesi antennimastoon ja hyppäsi alas. Kellekään ei oikein selvinnyt syy, mutta ulkopuolinen ei kaikkea voi tietää eikä huomata. Toinen heistä ampui itseään pistoolilla päähän RUK:ssa. Liian kova paine upseeri-isän ainokaisena ja painostus sotilasuralle, vaikkei itse ilmeisesti niin olisi tahtonutkaan.
Meinaatko, että itsemurhan tekevällä on aina lähtökohtaisesti mielenterveysongelma? Onko mahdotonta, että täysissä sielunvoimissa oleva päättää päivänsä oman käden kautta jostain syystä?
En meinaa, mutta aloituksessa annetut reunaehdot olivat sellaisia, että ei oikein heti tullut mieleen muuta selittävää tekijää. Tosin mielenterveysongelmaisella kuvittelisi olevan jotain häiriötä jossain aloitukseen listatussa seikassa... en tiedä. Vaikka eihän siinä mainittu mitään, miten työssä tai opiskelussa sujuu tai kuinka tiivis sosiaalinen verkosto on yms. Ei ole mielestäni mahdotonta, etteikö myös täysissä sielunvoimissa oleva voisi itsemurhaan päätyä. Kaikkeahan tapahtuu. Joku ko. henkilön mielestä ylitsepääsemättömältä tuntuva solmukohta täytyy nähdäkseni kuitenkin olla.
kyllähän joku voi tehä itsemurhan ihan huvin vuoks :D
Joo, eikö vaikuta vähän sairasmieliseltä sellainen?
ei se pakolta oo sairasta
Joo ei ole, jos se on vaikkapa vahinko.
vaan huvin vuoks
sillä huumori on joskus ainoa keino sietää elämää
"omista syistään". Jos kukaan ei näitä syitä tiedä, on paha mennä sanomaan asiaan oikein mitään.
Oikeastaan olen jopa sitä mieltä, että tämä ei ole sellainen asia josta "ollaan jotakin mieltä". On vain hämmennys, pelko, tai ymmärrys siitä että kaikkea ei voi ymmärtää.
Joissakin maissa saa joissakin sielun ja ruumiin tilassa halutessaan eutanasian. Kipu on ilmiö jota ei voi mitata. Mistä voimme tietää, että henkilö "olisi jaksanut" enää? Mistä tiedämme että hänellä olisi ihmisarvoista elämää jäljellä?
En millään muotoa kannata itsemurhaa (joka on vetänyt ihmistä puoleensa niin kauan kuin ihminen on ollut olemassa).
Lähimmäiset ovat meille usein täysin etäisiä, emmekä tiedä emmekä tunne millaista heidän elämänsä. On lähinnä vainajan häpäisyä tekeytyä läheiseksi sen jälkeen, kun itsemurha on jo tapahtunut. (En viittaa sinuun toljake, vaan yleisesti.) Monilla on tapana ryhtyä vouhottamaan ja tuntemaan kaikenlaista näkyvää ja dramaattista empatiaa, vaikka elämän aikana henkilö ei saanut kertaakaan kukkia ja saattoi kulua kolme viikkoa siten, että lehtimyyjä oli ainoa joka soitti.
Noh, lopultahan on jokaisen oma asia miten elämänsä elää. Toki jos on vastuuta läheisistä, esim. perhettä ja lapsia niin siinä on vähän vastuusta vetäytymisen mahdollisuutta. Mutta jos voi todella pahoin eikä lääketieteestä tai terapiasta ole apua, se voi olla sitten se viimeinen keino ulos kärsimyksistä.
Mutta tosiaan itsaria harkitsevan kannattaisi käyttää kaikki kortit läpi ennen lopullista päätöstä, siis lääkkeet, terapiat, ystävien tuki jne. Jos on paineita esim työstä, ihan suoraan vaikkapa lopputili ja lomaa sekä uran vaihdos. Ihmisen henkiset ominaisuudet vaihtelevat vaikka yheiskunta näkeekin kaikki samanlaisina suoriutujina ja kuluttajina.
Jos joku ei pysy kelkassa, ainakin itse suon tällä vapautuksen olla olematta osa oravanpyörää. Ei esim. puliukon elämä varmaan herkkua ole mutta kai siinäkin on omat onnen hetkensä(jos ei muuta niin korkin napsahdus).
Onneksi kukan lähiomainen ei ole lähtenyt oman käden kautta, muutama kaveri kylläkin. Aina se on surullista, että miten huonossa jamassa ihminen on ollut kun on tuohon päätynyt.
Ei ole rikos itseään eikä ihmiskuntaa kohtaan ottaa oma henki pois. Elämä on toisille lahja, toisille kirous joten sitäkään ei voi yleistää. Itsekin olen välillä kateellinen ylitöpositiivisille ihmisille jotka näkevät vähän naivistikin kaiken ruusunpunaisten lasien läpi. Mutta mieluummin olisin naivi ja höhlä kuin riutuva alakuloinen kasa lihaa. Siksi onni on niin kadehdittavaa, ja sen ylläpitäminen tärkeintä maailmassa. Raha tulee kaukana ulkona listan kärkisijoilta vaikka sen olemassaolo kyllä helpottaa elämää.
Ja lopulta kyllä mua enemmän häiritsee kyyninen ihminen joka on sarkastinen mulkku toisille kuin hymyä levittävä onnellinen ihminen joka ei aina edes huomaa toisten pahaa oloa..
Mutta joskus on kiva rypeä itsesäälissä baarissa muiden "loosereiden" kanssa. Onneksi se ei ole koko elämäni. Siitä saa jotain perverssiä tyydytystä, krapulan lisäksi.
Mutta joo, itsemurha hätäisesti tehtynä ilman erilaisia hoitomuotoja tms, on 100% typeryyttä. Sen ymmärtää kun näkee ihmisiä jotka ovat epäonnistuneet itsemurhayrityksessään. He usein jatkavat elämäänsä eivätkä ehkä edes yritä itsaria uudestaan mutta kyllä tiettyjä ongelmia muodostuu jos olet hypännyt katolta ja halvaantunut tai ampunut itseäsi suuhun - ja jäänyt henkiin.
siinäpähän tekee.
No tuon esimerkin mukaan juttu on minusta täysin henkilön päätettävissä. Tuo asia on tosin se, joka pitäisi jättää siihen, kun kaikki kortit on jo käytetty. Jos vaikka on kärsinyt masennuksesta koko ikänsä, on mielestäni aika ymmärrettävää jos ei enää jaksa, eikä keinoa parantua ole. Lääkkeet, läheiset, eikä mikään auta. Toisaalta mielestäni elämä on lahja, mutta jos joku saa kärsiä koko ikänsä, miksi sitten pitäisi elää vain muiden vuoksi, itse vain kärsien? En kannata itsemurhaa, toivoisin ettei kukaan siihen päätyisi, mutta jos päätyy niin se on sitten oma valinta ja voin sen ymmärtää. Hyväksyminen ja muut suhtautumiset riippuu siitä kuinka läheinen joku on.. Mutta koskaan en ymmärrä sitä, että jollekin se voi olla tavallaan äkillinenkin ratkaisu, eikä apua ole haettu tai yritetty päästä elämään kiinni.. Tuo on sellainen juttu jota pitäisi harkita pidempään, eikä yhtäkkiä vain päättää jonkin vastoinkäymisen takia, näin kärjistettynä.