http://www.iltalehti.fi/perhe/2010012911024701_pr.shtml
Liittojen jatkuvuutta tulisi tukea ja lopettaa eroihin kannustaminen. Itse erosta katkeroituneet kannustavat kanssaihmisiä eroamaan.
Liittojen jatkuvuutta tulisi tukea ja lopettaa eroihin kannustaminen. Itse erosta katkeroituneet kannustavat kanssaihmisiä eroamaan.
Vastaukset 44
Vanhimmat
opetella ymmärtämään lukemaansa? Artikkelissa sanotaan, että ero VOi aiheuttaa katkeruutta ja VOI uskoa parisuhteeseen... Erolapsi ei automaattisesti todellakaan ole mikään syrjäytyvä väliinputoaja - niin kuin tuolla artikkelin loppupuolella todettiin: "Ilman isoja kriisejä yli päässeet kokivat vanhempiensa eron vain surullisena elämänvaiheena."
Kuka oikeasti kannustaa eroamaan? No, tietysti jos hakee eväät eroonsa näistä tämänkin palstan "jätä se paska"-kommenteista - mutta moniko tervejärkinen ihminen perustaa päätöksensä ventovieraiden höpinöihin?!
Itselleni sanottiin perheasioiden neuvottelukeskuksessa - jossa mahdollista eroa työstettiin - että toki heidän tehtävänsä on auttaa ja tukea liittojen jatkuvuutta, mutta myöskin tukea ihmisiä toivottomissa tilanteissa "eroamaan hyvin".
On helppo huudella kommentteja sivusta, kun ei ole itse kokemassa asian kivulloisuutta!
Lapset pitää aina huomioida, olivat sitten pieniä tai isoja. Pitää kertoa tosiasiat lapsen ikä huomioiden, tähdentää sitä, ettei lapsi oli syyllinen - ja pyrkiä siihen, että lapsi on säännöllisesti tekemisissä etävanhempansa kanssa. Uskallanpa väittää, että kun asiat hoidetaan kunnolla, tällaisessa tilanteessa lapsi on enemmän täysipainoisesti tekemisissä kummankin vanhempansa kanssa kuin esim perheessä, jossa toinen vanhempi elää ns omaa elämäänsä eli käy työn ja harrastusten välillä kääntymässä kotona ja "laskemassa lapset".
En ymmärrä muutenkaan tuota koko juttua siltä osin,että lapset ois eroperheistä jotenki katkeria?
Omat vanhempani erosivat ollessani pieni,enkä ole koskaan ollut muusta katkera kuin siitä,ettei isä koskaan tullutkaan hakemaan minua viikonloppuisin,äidin ja uuden isäpuolen kanssa olen viihtynyt aina hyvin.
Isänpäiväkortit aloin tekeen isäpuolelle,kun oma isä ei lähettänyt koskaan osoitettaan.
Nyt olen aikuinen ja otin isääni yhteyttä,ku huomasin hänen olleen "facebookissa",mut ei ollut edelleenkään sen kummemmin kiinnostunut..Kysyn aina isäpuoleltani,kun kaipaan miehisiä neuvoja..onneksi hän on olemassa!
Kun vanhemmat oli aviksessa,oli aina riitaa ja huutoa ja väkivaltaa..Vihasin sitä!!
Kun ne eros,tuli rauha ja koulukin alkoi taas maistua!!
En ole katkera kuitenkaan mistään! Lapsuus olis tieten ollu mukavampi ilman riitelyä ja juopottelevaa isää..
Onneksi äiti sai vietyä avioeropaperit eteenpäin.
Itse nyt aikuisena en koskekkaan viinaan,enkä koskaan ota kumppania,jolle viina maistuu.
Isä kuoli vuosi sitten juoppoporukassa tapellessaan.
Tottakai sitä toivoo riitelevien pariskuntien eroavan,kun on itse sitä paskaa joutunu lapsuutensa kärsimään!
kauheaa kaikille semmonen nimittely ja pieksämiset!
Höh! Rauha tulee,kun pannaan haukkuvat rakit eri häkkeihin ja häkit eri huoneeseen!
Meillä kotona vaiettiin epäkohdista, teeskenneltiin että asiat ovat hyvin. Isä ei arvostanut äitiä, eikä viihtynyt kotona. Äiti oli taas roikkui lapsissa kiinni kun ei muutakaan elämää ollut. En tiedä kumpi heistä kärsi enemmän huonossa suhteessa. Ei siellä kukaan viihtynyt kun se oli sellaista kulissia koko kotielämä. Ei ollut viinaa eikä väkivaltaa eikä mitään dramatiikkaa. Pelkkää tyhjyyttä.
Onneksi oli kavereita ja muuta kivaa elämässä. Kyllä lapset huomaavat kulissiliitot.
Jokaisella klikkaa elämä, syyt ovat sekä aikuisilla että lapsilla erosta johdannaisia. Elämä on selviytymistä myös ihmissuhteissa, luovuttaminen on sallittu ja saatettu liian yksinkertaiseksi ja helpoksi.
Pieni osa eroista johtuu vakavista syistä, syistä joita on mahdoton poistaa tai parantaa, niissä tappauksissa ero on hyväksyttyä. Mutta nämä: ei ole kivaa, kipinä on sammunut, naapurin naikkonen on vedettävämpi jne. ? = paremman arjen toivossa elämisessä menee elämä raiteiltaan ja jättää jälkeen katuvia yksilöitä.
Aikuisten keskinäinen osaamattomuus ihmissuhteissa, jos ei osata selviytyä karikoista ihmisen kanssa, jonka on itse itsellen valinnut ja jolle on siittänyt tai synnyttänyt rakkaudella jälkeläisiä.
Miksi jo eronneet vielä vuosien jälkeen vierailevat erokeskusteluissa? Elämä ei muuttunut seesteisemmäksi ja laadukkaaksi, ero toi tullessaan paljon uusia ongelmia, jopa entisiä suurempia.
Eronneilla on tietenkin asiaan näkökanta..
Eikö saisi enää kommentoida? Eronneellahan juuri on tietoa siitä?
Yleensä jos ero on ollut riitainen,se katkera tilittää surkeuttaan,mutta se toinen mennä porskuttaa ja on onnellinen..saa kai silti osallistua keskusteluun?
Itse olen eronnut ja edelleen tyytyväinen ratkaisuuni..sitä riitelyä ja toisen haluamattomuutta osallistua suhteen hoitamiseen kesti vuosikausia..nyt on riidat riidelty. Osaan olla itseksenikin..vapaa..
En ole enään kenenkään mollausten ja vittuilun keskipiste..
Tuo miehen huorittelukin..ikinä en käynyt ilman miestäni edes ravintolassa ja sain kuulla miehen humalassa ollessa olevani
huora,se loukkasi..mikä huora se nainen on,joka ei ole muiden miesten kanssa..
Nyt ei kukaan huorittele..se siitä!
No,me mietitään miehen kans eroa..
Ensimmäiset 10 vuotta meni ihan hyvin..olen itse myöntyväinen ja sopuisa luonne..
Sitten tehtiin 2 lasta ja kaikki meni mönkään.. itse jäin kotiin hoitaan lapsia,kun mies päätti alkaa opiskeleen työn ohessa. Eli miestä ei paljon näkynyt kotona..
Kestin ja kestin ja ymmärsin ja ymmärsin..lapset kasvoi ja miestä näkyi aina vähemmän.
Oli työ ja työhön liittyvät pippalot..oli koulu ja kouluun liittyvät pippalot..ei ollu kalenterissa aikaa perheelle kuin joku ilta silloin tällöin..
Sitten mies sai ylennyksen töissä valmistuessaan koulusta..ja menot senkuin lisääntyi..
Olin kuin yksinhuoltaja,joka sai elatusmaksuja.
Jäätiin muksujen kans toiselle tai kolmannelle sijalle miehen työn ja työiltamenojen jälkeen.
Nyt on mitta täynnä! Miehen työkaveri on raskaana miehelleni..Paljon miestäni nuorempi.
Että semmoinen tarina täällä! Käykö jollakin kateeksi?
sulla on sitten toooosi hyvin asiat. Mun lapseni käy terapiassa eron takia. Syynä viha isän puolelta. Siinä sulle jotain mitä voit koittaa ymmärtää. Olet todella päässy helpolla. Onnea sulle!
päinvastaista väitettä, että avioliittoihinsa katkeroituneet tekevät erolasten elämän sietämättömäksi?
Tulin keskustelleeksi erään aiemmin tarkkailuluokalla opettaneen henkilön kanssa. Hän kertoi että lapset joilla oli vaikeimpia ongelmia, tulivat perheistä, joissa vanhempien kasvatusarvot olivat ristiriitaiset. Seuraavaksi suurin ryhmä oli lapset, joiden perheissä oli väkivalta ja päihdeongelmia. Kolmas ryhmä oli vanhemmat jotka olivat tehneet erittäin riitaisan avioeron.
Mitä tästä voidaan päätellä? Ainakin se, että lapset kärsivät vanhemmistaan jotka riitelevät. Vanhemmat jotka ovat sovussa vaikkakin eronneena, ovat parempi vaihtoehto.
Valtaosa eroista on turhia, itsekkäistä syistä tehtyjä ratkaisuja, joita vieläpä kadutaan ja pyritään soluttautumaan vanhoihin kuvioihin, jos ei muuten, niin sotkemaan ex:n uutta suhdetta.
Eroissa miehet jäävät melkoaina heikommalle, naiset löytävät nopeasti uuden kaverin ja isämallin lapsille ja sekös vituttaa ex-ukkoja.
Lapsille on sitäpaitsi eduksi omistaa paljon erillaisii isämalleja elämässä.
Ei ainakaan tuota, että valtaosa eroista on turhia. Luulen että valtaosa eroista on aivan perusteltuja, mutta se näkyvin osa on näitä 2000 luvulla solmittuja ”rakkausavioliitoja”. Noiden liittojen ennuste on huono, tuossa ikäluokassa on suurin eroamisprosentti ja pahin vaihe ovat 4 - -6 vuotta kestäneet liitot. Parhaiten ovat kestäneet 70 luvulla solmitut liitot.
Enpä tunne yhtään eroa, jossa ei vaikeuksia olisi voinut kääntää kasvuksi ja jatkaa yhdessä. Hammastahnatuubin väärin rutistelusta johtuvia suurimmalla osalla.
erotilanteessa olet ollut toisena osapuolena kääntämässä vaikeuksia kasvuksi ja jatkamassa yhdessä?
Jos haluaa päättää liittonsa,miksi ei saisi sitä tehdä?
Joittenkin tilastojenko tähden??
Kukaan EI lähde hyvästä liitosta..HYVÄÄN liittoon tarvitaan kaksi..yksin ei jaksa..
Jos kumpikin haluaa yrittää tosissaan vielä,sehän on sitten heidän päätöksensä..
Kyllä sitä eroa mietitään yleensä pitkän aikaa..ainakin toinen on asiat jo mielessään suunnitellut,toiselle voi tulla tietenkin asia vähän "nurkan takaa", ja katkeruus tulee siitä..
tunnen erittäin monta eroa, jotka ovat olleet kasvun paikkoja.
Se ettei itse kykene näkemään kasvunpaikkoja, on vain omaa osaamattomuuttaan. Ne katkeroituneet eivät näe niitä, vaan ne jotka itkevät, surevat ja nousevat suosta. Joillekin se meinaa että liitoa jatketaan, uudistuneina ja eri tavalla, joillekin se että erotaan.
He eivät kasva, joille jo parisuhde on se oman egon paisutus paikka tai oman statuksen näyttö.
Lapsellisien liittojen hajoaminen ei ole vain yhden kärsimys.
Sivusta voi seurata jos jonninlaisia eronneitten perheyhteisöjen kiemuroita.
monenmoista.
Ehkä se mitä perheessä tapahtuu, vain ei näy niin selvästi? Joskus tuntuu että yhä vain ollaan liitoissa joka on koko perheen kärsimystä.
Se että ihmisillä on ahdistava ja paha olla on vakavampi juttu. Avioliitto vain ei ole mikään takuu sille että kaikki voivat hyvin. Joskus voi olla se ero kohti parempaa elämää.
Kuka viitsisi nähdä vaivaa ihmissuhteen eteen, kun pääsee helpommalla vaitamalla ihmissuhdetta. Uuden suhteen edellisen liiton lapsistakin pääsee helpommalla, koska niden kasvatukseen ei saa puuttua. Paremmassa uudessa elämässä tulee yhtä pian arki vastaan kuin edellisissä suhteissa, se on puuduttava tosiasia. Ajatus, että meillä on vain yksi elämä, pistää tolkuttomana etsimään jatkuvasti parempaa ja parempaa. Vaihdetaan autoa, asuinpaikka ja suhdetta tuon tuosta ja saadaan hetken mielihyvä kunnes taas on vuosivaihdon aika.
noin: sivusta voi seurata monenmoista ; monesti on seuraajan omasta asenteesta kiinni, mitä näkee sivustapäin. Ihanaa ydinperheidylliä seuratessa ei huomata, miten kylmäkiskoisesti vanhemmat kohtelevat toisiaan ja miten he ovat autuaan tietämättömiä lastensa asioista - ehei, heillähän on kaikki hyvin: on hieno okt, pari uuden karheaa autoa pihalla, pari fiksua lasta... Olleet yhdessä ties miten kauan, eihän tuollaista voi kuin ihailla... Naapurissa asuvassa uusioperheessä sitä vastoin on kaikki vähän rempallaan, miten ne lapsetkin kulkevat etävanhempiensa luona ja kukahan tuonkin lumilaudan on lopultakin maksanut... Ja tietäähän ne, eronneet kun menee yhteen, niin ei siitä hyvää seuraa... Jne jne.
Ihmetyttää vaan, miten sivusta seuraajilla riittää aikaa ja tarmoa kommentoida muiden ihmisten tekemisiä - itsellä kun on tarpeeksi tekemistä omassa elämässäänkin.
Hassua muuten, kuinka ihmiset mittaavat naapureiden onnellisuutta heidän velaksi hankkimasta tavarapaljoudesta. Matkustelevat velaksi ja syövät luottokorteilla, sivusta seuraaja kuivittelee heidät onnellisiksi ja hyvin toimeentuleviksi . Omaisuus, on sitä tai ei, ei ole onnellisuuden luoja ja suoja. Tyytyväisyys elämään ja parisuhteeseen on yhteistä sitoutumista ja jatkuvaa yhteiseen hiileen puhaltamista.
Ehkä sinusta niin tuntuu jos et ole kokenut noita. Miksi kuvittelet että muut pääsevät helpommalla ja vain sinulla on vaikeaa? Onko vaikeaa siksi että olet avioliitossa? Sinäkin haluaisit helpompaa elämää, mutta et ehkä uskalla tehdä muutosta? Vai onko sinulla niin rankkaa että haluaisit että muillakin olisi yhtä rankkaa?
Ajatus, että meillä on todella vain yksi elämä, on erittäin hyvä lähtökohta miettiä niitä arvojaan – mikä tässä elämässä on tärkeää ja mikä ei.
Onko omaisuus tärkeää? Onko se työ mitä tekee tärkeää? Onko tärkeämpää etsiä vaihtoehtoja vanhoille malleille vai pitäytyä tutussa ja turvallisessa vaikka hampaat irvessä?
Niin, minä kyllä ennemmin kannustan ihmisiä elämään, ei vaipumaan siihen ”turvalliseen” apaattisuuteen. Vaihtakaa työpaikkaa sellaiseen, mikä paremmin vastaa taipumuksianne. Opiskelkaa uutta ja ihmeellistä. Vaihtakaa asuinpaikkaa. Toteuttakaa unelmianne. Silloin ei näet tarvitse etsiä siihen puutumiseen seikkailua vieraista sängyistä.
Niin, tyhjää avioliittoakin moni jatkaa koska ei jaksa nähdä vaivaa tehdä muutoksia. Samoin ne lapset jäävät omilleen, helpompaa on niin kuin nähdä kasvattamisen vaiva – ovathan ne ”perusperheessä”. Kaikki aika menee rahojen keruussa että velat saadaan maksettua. Ymmärrän että moni pelkää muutoksia ja kaivautuu poteroon huudellen, että minä olen vain niin moraalinen.
Hei! Älä vaivu kyynisyyteen ja vähättelyyn. Yhtälailla voi asiat mennä hienosti tai tökkiä olit sitten avioliitossa tai et.
Noista sinun esimerkeistäsi niin loppujenlopuksi tuli eroperheiden lapsia ja varmaan erot oli riitaisia ja katkeria, kun jo liitossa tapeltiin, joutiin, ja hakattiin, tuskin ne liitot kesti.
Oikeasti vaikeissa liitoissa on sitouduttu toiseen ja sitä sitoutumista pidetään lähes kunnia-asiana. On esimerkiksi liittoja, joista jotkut lähtevät parin lisäkilon takia ja liittoja joissa pysytään rinnalla loppuun asti vakavien sairauksien kohdatessa puolisoa. Nuo ovat tavanomaisia ääripäitä, mutta miksi rikkoa liitto, jossa on suuria tai pieniä ongelmia. Ongelmat tulisi vähintään pyrkiä ratkaisemaan yhdessä. Kyllä elämään kuuluu kaikkenlaiset ongelmat, yleensä ongelmat tuppaavat seuraamaan perässä muodossa tai toisessa, ei niistä pakenemalla eroon pääse. Eräskin erosi kumppanin väkivaltaisen käyttäytymisen vuoksi, mutta ulkopuoliset näkivät seuraavan kumppanin olevan kopio edellisestä, mutta samaan kohtaloon piti taas rynnätä ottamaan selkäsaunoja.
Tälläkin hetkellä lähipiirissä on monta eroa suunnittelevaa, eikä kukaan heistä yritä mitenkään pelastaa liittoaan, mahdollisuuksia kyllä olisi jokaisella.
Eiköhän se ole vähän kiinni siitä, minkälaisia arvoja on. Jos liitto sinänsä on tärkeää mutta ei se ihmissuhde, niin silloin tuo on ymmärrettävää. Jos taas se suhde toiseen ihmiseen on tärkeää, niin ero ei liene huono ratkaisu.
No, itse seurasin vanhempieni avioliittoa 50 vuotta, enkä vielä tänäkään päivänä ymmärrä, miksi he eivät eronneet? Ei edes se että me lapset muutettiin jo 16 v kotoa pois jatkuvien riitojen takia, ei herättänyt heitä. Siinä oli kaksi joiden ei koskaan olisi pitänyt mennä naimisiin. Minulle se on ollut varoittava esimerkki, että enemmin kannattaa erota kuin jäädä kitumaan ja katkeroitumaan.
Toki ongelmat tulisi pyrkiä ratkaisemaan, siinä olet oikeassa. Ehkä ihmisillä vai ei ole enää osaamista siinä, kuinka ne ongelmat voisi ratkaista? Tai ei enää ole syytä alistua ja menettää elämäänsä?
Olen itse eronnut siksi, etteivät meidän arvomaailmat sittenkään olleet samankaltaiset. Kun tavoitteet ovat erilaiset, ei se yhteiselämä enää oikein suju. Samoin väkivaltaisuus on syy eroon. Sehän taas on vain merkki siitä, ettei mitään ole oppinut, jos samanlaista etsii uudestaan.
Niin, jos ongelma on se suhde, niin kai se eroamalla ratkeaa?
ei tiennyt, mutta kuulemma suurin osa jatkoi liittoaan ainakin siihen saakka kun lapsi oli kouluiässä eli 15 –vuotiaaksi, eli kun kouluvelvollisuus kestää suomessa.
Suurimmaksi ongelmaksi tuo opettaja sanoi, että vanhemmilla on ihan eri käsitykset kasvatuksesta, taloudenhoidosta ja arvoista muutenkin. Pahimmat kuulemma olivat autoritäärinen isä (pomo, upseeri yms.) ja hoito- tai hoiva alalla työskentelevä äiti.
Jatkuvat kireät tunnelmat kotona, ennakoimattomat raivonpuuskat ja se että saa kahdenlaisia ohjeita ja määräyksiä, olivat kuulemma lasten mielestä pahinta. Turvattomuuden tunteet sitten purkautuivat siihen, ettei kyennyt keskittymään, lasten tunne elämä oli hyvin epävakaata ja purkamaton paha-olo johti aggressiiviseen käyttäytymiseen. Normaaliluokassa opiskelu oli mahdotonta.
Niinhän sitä sanotaan että lasten koti on se suhteen tunnekenttä.
kestää Suomessa 16v asti, siis Suomen peruskoulu on 9 vuotinen.
Minä vihaan miestäni ja odotan vain kevättä,että pääsen siitä eroon..
Lapset on sitten omillaan pärjääviä ja minun kestohymy saa viimein loppua!
Puukot oon pannu vuosia sitten roskiin,olisin muuten tappanut hänet..eikä tosiaan ole sen arvoinen..
Oon pelkän rahan takia tätä helvettiä kestänyt ja siksi,että lapset saa paremmat eväät tulevaisuuteen,kuin minä aikanaan..
Olen aina pystynyt näyttelemään lapsilleni onnellista äitiä,vaikka selkärankani on murtumia täynnä..
Tämä oli minun valintani,ja olen sen sietänyt vaan siksi,että tiedän sen kohta loppuvan..miestäni vihaan hautaan saakka!
Ero tai eroamattomuus ei ratkaise mitään, vaan se miten vanhemmat asiansa hoitavat. Yhtälailla voi lapsi katkeroitua eläessään riitaisessa avioerossa kuin riitaisessa erossakin. Eron voi aikuiset ihmiset hoitaa fiksusti ja sivistyneesti, ja näin tarjota lapsilleen -erosta huolimatta- terveen pohjan ponnistaa omaan aikuisuuteensa.
kun on maistettu vapautta, yritetään takaisin entiseen.
siinä mallia lapsille. alitajunta säilöö käyttäytymismallit. yleensä pojat käyttäytyvä samoin vaimojaan kohtaan, kuinka ovat isän nähneet käyttäytyvän äitiä kohtaan. tytöt suhtautuvat miehen kuten äitinsä.
avioerolapset eroavat yhtä herkästi kuin vanhemmat.
taas oli omakohtainen kokemus? Tai jos on jonkin tutkimuksen tulos, kirjoittaja varmaan laittaa meille auliisti linkin ao aiheesta?
ajatelleeksi sellaista tilastojuttua, että suurin osa eronneista on ns. eroamattomien vanhempien lapsia?
Jos vertaat sitä kuinka monta eroa otettiin vaikka 60 luvulla ja kuinka monta nyt. Nuo 60-luvulla syntyneet tulevat suurimaksi osaksi ei eroperheistä.
Olen lukenutkin muutaman tutkimuksen jossa onkin päinvastoin. Eroperheen lapset eivät enää niin herkästi eroa.
Niin, ehkä laitat faktaa tuon väitteen tueksi?
ei naiset käyny vielä työssä niinkö nyt, naiset oli riippuvaisia miehen tuloista ja sinittelivät sen takia huonossakin liitossa. Miehet olivat myös riippuvaisia naisista, sillon ei miehet osanneet oikeen mitään taloustöitä eikä sillon ollut edes tapana, että mies olis laittanut ruokaa ja siivonnut.
Myöskään sosiaalietuisuuksia ei ollut, niin ja ansiosidonnaista työttömyysturvaa, eikä kunnallisia päivähoitopaikkoja riittävästi niinkö nyt, tänäpäivänä voi erota vaikka ei ole työtäkään, kiitos sossun ja työttömyyskorvauksen.
Meillä miehellä alkoholisti-isä,joka kuoli lopulta viinaan..
Mieheni inhosi ja vihasi isäänsä ja kertoi mulle aina,kuin häpesi ukon käytöstä..
No nyt on 20 vuotta menny yhdessä ja meillä sama tilanne.Mies kännää..viis veisaa,kuin lapsia hävettää sen känninen käytös kavereitten silmissä..ihan on kuin isänsä..
Jos yritän muistuttaa isänsä juomisesta,saan kuulla olevan huora ja lähtee kapakkaan..
Mieheni äiti valitti aikoinaan mulle ,että kun ois joskus selvinpäin nainu,mut ku aina vaan päissän,niin meni halut..no tämäkin on toistunut meidän liitossa.
Muuta eroa ei ole kuin se,että minä olen vastakohta mieheni äidille..
Kun tyttöni aikanaan valitsee miehen,katon kyllä tarkkaan miehen isän..
Olen muuten eroamassa.
Miksi näiden avioerojen jappasu vain jatkuu. Lähes Jokainen ajattelee naimisiin mennessään, että tämä kestää koko elämän, mutta kun todellisuudessa asia ei ole niin. Ihmiset ja asiat muuttuvat.
Miksi siis pitäis roikkua vaikka hampaan irvessä suhteessa jossa todellisuudessa kaikki voi huonosti.
Elämä itsessään on niin arvokas asia, että sitä ei pitäisi tuhlata esim. liittoon, joka ei toimi.
Lapsi ei ole parisuhteen perusta, joten jos kaksi aikuista ihmistä ei koe elämään hyväksi, niin ero on mielestäni silloin yksi hyvä vaihtoehto. Toki erotilanteessa kummankin tulisi olla niin fiksuja, että lapset yritetään säästää eron tuomilta jutuilta mahdollisimman hvyin. Yksi hyvä keino on olla rehellinen.
Lapsen/ lapsien elämä lienee kuitenkin pitkässä juoksussa parempaa kahdessa onnellisessa kodissa kuin yhdessä onnettomassa kodissa.
Kuten joku täällä kirjoittikin, niin ei lasta voi huijata pitämällä pystyssä kulissia. Näinhän se on!
Joku alan ammattilainen kuitenkin totesi eräässä haastattelussa,että miksi rikkoa koti lapsilta,jos äidin tai isän himot suuntautuu toisaalle?
Ei se oo ihan simppeli juttu se lasten koulu/tarhan muutoksetkaan..kaikki ei vaan sitä älyy,kun uusissa suhteissaan pilvissä kulkevat..lapsihan ei ole rakastunut tähän uuteen kumppaniin..
Paras ratkaisu olisikin,jos ei kaikesta huolimatta pysty kodissa enään olemaan,että se halukkaampi lähtisi siitä meneen ja toinen,oli sitten isä tai äiti..jäisi lasten kanssa entiseen kotiin asumaan..ainakin siihen asti,että ylä-aste olisi käyty..sittenhän voi nuorikin jo muuttaa omaan kämppään..
Miksi rikkoa koti,jos alapäässä toisella vanhemmalla kihelmöi?
Menköön se halukas tarpeitaan tyydyttään ja antakoon rauhan näille kotiin jääville!
Ei oo mukava lapsen siellä hikisessä uusiokämpässä katella äidin/isän uutta estotonta rakkauselämää..
Ja yrittää saada uusia ystäviä uppo-oudossa ympäristössä..koulu alkaa mennä perseelleen..
On se nähty,mitä näistä irto-lapsista isona tulee..
Samaa mieltä!
Nuoret voi huonosti,kun ei enää tukiverkostot pelaa!
Kaikki etsii vaan sitä uutta rakkautta ,entisen mentyä ja moni ei aattele,että muutakin elämää on!
Rakkauksista on tehty amerikkalaisen viihdesössön myötä koko maailman tavoitelluin asia!
Vaikka ne tärkeimmät asiat olisivat kuitenkin ne syrjäänjätetyt lapset..
Näistä eroseminaareista pitäisi tehdä pakollinen osallistuminen ennen eroa!
Asiat käytäisiin asiantuntijoiden avulla läpi ja lasten kohta setvittäis perusteellisesti.
Tulisi sekin asia selväksi,kumpi on parempi lasten kannalta hoitamaan lasten asioita eron jälkeen enempi,isä vai äiti.Jos jompikumpi on narsisiti,sekin tulisi näissä keskuisteluissa ilmi ja huomioonotetuksi..
Aikuiset ihmiset ei osaa moni aatella kuin alapäällään,mikä on sääli..
Täälläkin moni on silti osannut laittaa asiat tärkeysjärjestykseen,onneksi!
Sama siis tapahtuu niillekin lapsille joiden vanhemmat muuttavat työn tai koulutuksen perässä? Ihan rupusakkia tulee. Kummalista kuinka taas työminiteriö ja hallitusvalta puolestaan kannustavat tähän…
Ei se että lapselle tulee muutoksia elämään, ole tie alas, vaan se että lapsi jätetään yksin. Jos lapsen rinnalla on häntä tukevia aikuisia, lapset oppivat ottamaan muutot ja muutokset myös hyvinä mahdollisuuksina päästä elämässä eteenpäin. Hänestä kasvaa aikuinen, joka ei pelkää uusia asioita ja hänellä on kehittynyt taito sopeutua muuttuviin tilanteisiin.
Entä jos se ero onkin tuonut lapsille enemmän kavereita ja hyviä ystäviä? Tai hän saa entistä paremmat mahdollisuudet harrastaa sitä, mistä on kiinnostunut?
Ei kai himoista ole kyse kun erotaan, vaan vähän syvemmistä syistä. Toisaalta miksi se sitten ei ole vahingollista jos vanhemmat ovat rakastuneita ja kävelevät pää pilvissä ja lapset joutuvat katselemaan ”hikisessä kämpässä äidin ja isän estotonta rakkauselämää”?
Noita eroja seuraillessa vaan näyttää ne lapset jäävän aivan syrjään..
Kyllä sillä "rakastuneella" vanhemmalla on aivan eri asiat mielessä,kuin se lapsen tukeminen..
ja se" tukeva "aikuinen ei sinne koulun porttien sisälle tule ja uusi koulu maailma on julma uudelle oppilaalle..
Ylä-asteen jälkeen helpottaa,kun oppilaat vaihtuvat kouluissa muutenkin..puhun nyt tässä ihan omasta kokemuksesta,kun jouduttiin muuttaan isän työn perässä..yhtä helvettiä oli koulujen vaihdot ja jälkeen jäi aina kaikesta,kun erilailla oli kaikki aineet eri kouluissa..
Kouluavustajana olen taas nähnyt näitä tukea tarvitsevia,joiden vanhemmat ei tunnu ollenkaan tajuavan lapsen ongelmia..ei ole aikaa kuulemma paneutua esim.lasten läksyihin siellä kotona..ollaan ihan suu ymmyrkäisenä,kun lapsi ei tunnu koulujuttuihin mukaan pääsevän..mitään tukea ei tule,vaikka lapsen puolesta yrittää siihen asiaan puuttua..turhauttavaa..
Enempi on kuitenkin näitä tapauksia eroperheissä,valitettavasti.
yleistämistä sinulta, arvon kolleega - olen itse myös kouluavustaja, melkoisen pitkällä työhistorialla. En ole huomannut, että koulunvaihto olisi erolapselle sen vaikeampi kuin muutoin koulua vaihtavalle ; eroaminen on nykyään sen verran yleistä, etteivät muut lapset siitä haloota nosta ja samalla luokalla voi olla montakin eroperheen lasta.
Sinulla on itselläsi kokemusta koulunvaihdosta - eivätkö omat, "eroamattomat" vanhempasi (tuosta kirjoituksetasi ei käy ilmi kuin isäsi työn vaihtuminen) sitten osanneet tehdä koulunvaihtoja sinulle kivuttomiksi? Miten siis voit sanoa, että erolapsilla on automaattisesti vielä vaikeampaa?
Oma huomioni on ollut, että monelle lähivanhemmalle on sydämen asia olla mukana lapsen koulunkäynnissä ; itseasiassa välillä tuntuu siltä, että tämä yksi vanhempi ehtii esim valvoa lastensa läksyt paremmin kuin mitä perheessä, jossa on sekä äiti että isä paikalla. Suht hämilläni olen ollut, kun olen kuullut syyttelevään toisaan läksyjen valvomatta jättämisestä - kumpikin on luullut, että toinen huolehtii siitä.
En ole itse eroperheen lapsi enkä itse ole lähi- enkä etävanhempi, vaan elän ns ydinperheessä.
Monenlaisten perheiden kanssa olen ollut ja olen edelleen tekemisissä, enkä näe mitään itua siinä, että perheitä lokeroidaan sen mukaan, onko perheessä yksi vai kaksi huoltajaa.
Eiköhän tuossakin ole kysymys,millä alueella työpaikka on..ei voi yleistää.
Toisissa kouluissa on huomattava ero,kumpia on enemmän,eronneita vai ydinperheitä.
Tähän väliin voisi todeta, että lasten suhtautuminen vanhempien eroon riippuu täysin iästä ja lapsen suhteesta vanhempiin. Jollekin alakouluikäiselle, jonka kanssa molemmat vanhemmat ovat viettäneet aikaa ero voi tuntua pahalta, mutta harvoin lapset siitä "katkeroituvat" (riippuu tietenkin miten vanhemmat asian hoitavat..). Kun taas vähän vanhemmalle, joka näkee ja kokee perheen väliset ongelmat, ero voi olla täysin hyvöksytty asia.
Kulissiavioliitto voi tehdä kaikista pahiten hallaa lapsille. Kyllähän sen huomaa jos vanhemmat eivät arvosta toista, nälvivät tai haukkuvat toisiaan lapsen ollessa muualla ja se normaali lämpö puuttuu. Tällöin olisi vain parasta erota, uudessa suhteessa voi lapsikin löytää taas iloa..
Ei kaikissa kulissiliitoissa ketään nälvitä,eikä haukuta..
Tähän vaaditaan kylläkin fiksut kouluja käyneet vanhemmat..vähemmän älykkäät nyt riitelee kyllä,oli liitto millainen tahansa! Eiköhän ne kaikki liitot kestäessään ole niitä tyhjiä liittoja intohimojen loputtua..
Voi sitä silti omata hyvät käytöstavat..
Tiedän pareja,jotka ovat jo vuosia nukkuneet omissa huoneissaan ja kaikki ovat silti tyytyväisiä..
Ei se seksi ole mikään mittari "onnellisessa" liitossa..päinvastoin..
Jotkut nyt vain asettavat ne lasten paremmat pärjäämismahdollisuudet elämässä etusijalle..
Eivätkä liitele tuolla sekopäisinä hakemassa sitä "oikeaa",jota ei kuitenkaan löydy etsinnöistä huolimatta..