Rahallisten ongelmien takia muutin kahdeksan vuoden itsenäisen asumisen jälkeen äidin ja hänen uuden miehensä luo. Aluksi ajattelin että kaikki tulee olemaan todella helppoa, ruoka on aina valmiina, rahaa säästyy kun ei ole menoja, oma huone, netti ym. Mutta uusi isäpuoleni vie järkeni!
Miten mun pitäis suhtautua siihen? isäpuolellani ei ole omia lapsia, ja nyt hän kohtelee minua kuin pientä lasta/murrosikäistä (olen 23 -vuotias). Olen asunut omillani 16 -vuotiaasta asti, vanhempani eivät juuri ole huolehtineet minun asioistani eivätkä edes kyselleet menojani ja tulojani, pääasia on ollut että olen hengissä. Nyt minun pitäisi tälle uudelle isäpuolelle kertoa kaikki kotiintuloajat töistä, harrastuksista ym menoista, koska minulla on nälkä, koska lähden töihin ym ym. Onhan se ystävällistä kertoa. Yritänkin kertoa ja sopia esim ruokailuaikoja. Mutta isäpuolen käytös minua kohtaan on niin uskomatonta, että sitä on vaikea kuvailla! Hän esimerkiksi haukkuu minua äidilleni, että olen saamaton ja idiootti (vaikka käyn töissä ja harrastuksissa ja olen korkeasti koulutettu), hoidan koiraani väärin (vaikka olen hoitanut 9 -vuotiaasti asti omatoimisesti koiria), eikä minun mielipiteilläni tai ajatuksillani ole mitään arvoa.
Kunnioitan sitä että he ovat majoittaneet minut väliaikaisesti kotiinsa, antavat minulle ruokaa ja mahdollisuuden omiin menoihin, mutta pitääkö minun kestää sitten kaikki paska mitä päälleni kaadetaan? Olen käyttäytynyt mielestäni hyvin soveliaasti, olen ollut ystävällinen, auttavainen, (siivoillut, kokkaillut, käyttänyt heidänkin koiraansa lenkillä) ja lähinnä ollut omissa oloissani.
Nyt en kuitenkaan enää jaksa (olen asunut täällä kaksi kuukautta). Illat yritän olla mahdollisimman paljon poissa, mutta äitini asuu 40km työpaikaltani ja kotikaupungistani, missä kaikki ystäväni ovat, joten on vaikea keksiä mitään tekemistä vieraassa kaupungissa. Käyn siis iltaisin koirani kanssa tuntien lenkillä. Tilanne on tosi vaikea. Tarvitsen jotain neuvoja, miten suhtautua isäpuoleeni ja miten toimia!
Eräs asia vielä, mikä on todella huolestuttavaa tässä tilanteessa on se, että isäpuolellani on alkoholiongelma, ja hän juo lähes päivittäin, koska on pitkäaikaisella sairaslomalla. Nyt hän on alkanut käyttäytyä todella aggressiivisesti minua ja koiraani kohtaan, ja oikeastaan äitiniäkin kohtaan. Hän on jotenkin mustasukkainen minun ja äitini (melko) hyvistä väleistä, sekä siitä että koirani on uskollinen minulle (hän ei saa omaa koiraansa tottelemaan itseään, koska hänellä ei ole mitään kokemusta koiran kasvattamisesta ja koulutuksesta). Hän suuttuu kännipäissään mitä ihmeellisimmistä asioista, huutaa ja riitelee minulle ja koiralleni sekä saattaa tulla tyrkkimään ja läpsimään minua. En uskalla öitäni nukkua rauhassa omassa huoneessa, koska hän saattaa tulla keskellä yötä huutamaan koiralleni ja tukistamaan sitä, ihan mitä ihmeellisimmistä syistä.
Olen nyt päätynyt siihen, että muutan pois kuukauden päästä, vaikka raha-asiani eivät ole vielä ihan kohdallaan. Mutta en voi asua näinkään. Olen puhunut äidilleni, mutta hän ei usko minua, sanoo minun liioittelevan ja että en yritä tulla tarpeeksi toimeen isäpuolen kanssa. Olen myös puhunut tunteistani isäpuolelle, mutta hän ei ota kuuleviin korviin ja yleensä aloittaa uuden riidan siitä. En uskalla vielä sanoa heille, että olen jo löytänyt uuden vuokra-asunnon, vaikka tiedän että isäpuoleni haluaa minut varmasti täältä ulos. Hän tekisi viimeisistä päivistäni varmasti helvettiä. En halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä kun muutan täältä pois.
Mitä mieltä olette tilanteestani? Olenko ollut jotenkin yliherkkä? Miten ja koska kerron noille että aion muuttaa pois? Sanonko isäpuolelleni miltä minusta on näinä kolmena kuukautena tuntunut, vai annanko koko asian olla ja yritän unohtaa? Miten joku ihminen, joka on omalle äidilleni noin rakas, voi olla noin kamala minua kohtaan?
Miten mun pitäis suhtautua siihen? isäpuolellani ei ole omia lapsia, ja nyt hän kohtelee minua kuin pientä lasta/murrosikäistä (olen 23 -vuotias). Olen asunut omillani 16 -vuotiaasta asti, vanhempani eivät juuri ole huolehtineet minun asioistani eivätkä edes kyselleet menojani ja tulojani, pääasia on ollut että olen hengissä. Nyt minun pitäisi tälle uudelle isäpuolelle kertoa kaikki kotiintuloajat töistä, harrastuksista ym menoista, koska minulla on nälkä, koska lähden töihin ym ym. Onhan se ystävällistä kertoa. Yritänkin kertoa ja sopia esim ruokailuaikoja. Mutta isäpuolen käytös minua kohtaan on niin uskomatonta, että sitä on vaikea kuvailla! Hän esimerkiksi haukkuu minua äidilleni, että olen saamaton ja idiootti (vaikka käyn töissä ja harrastuksissa ja olen korkeasti koulutettu), hoidan koiraani väärin (vaikka olen hoitanut 9 -vuotiaasti asti omatoimisesti koiria), eikä minun mielipiteilläni tai ajatuksillani ole mitään arvoa.
Kunnioitan sitä että he ovat majoittaneet minut väliaikaisesti kotiinsa, antavat minulle ruokaa ja mahdollisuuden omiin menoihin, mutta pitääkö minun kestää sitten kaikki paska mitä päälleni kaadetaan? Olen käyttäytynyt mielestäni hyvin soveliaasti, olen ollut ystävällinen, auttavainen, (siivoillut, kokkaillut, käyttänyt heidänkin koiraansa lenkillä) ja lähinnä ollut omissa oloissani.
Nyt en kuitenkaan enää jaksa (olen asunut täällä kaksi kuukautta). Illat yritän olla mahdollisimman paljon poissa, mutta äitini asuu 40km työpaikaltani ja kotikaupungistani, missä kaikki ystäväni ovat, joten on vaikea keksiä mitään tekemistä vieraassa kaupungissa. Käyn siis iltaisin koirani kanssa tuntien lenkillä. Tilanne on tosi vaikea. Tarvitsen jotain neuvoja, miten suhtautua isäpuoleeni ja miten toimia!
Eräs asia vielä, mikä on todella huolestuttavaa tässä tilanteessa on se, että isäpuolellani on alkoholiongelma, ja hän juo lähes päivittäin, koska on pitkäaikaisella sairaslomalla. Nyt hän on alkanut käyttäytyä todella aggressiivisesti minua ja koiraani kohtaan, ja oikeastaan äitiniäkin kohtaan. Hän on jotenkin mustasukkainen minun ja äitini (melko) hyvistä väleistä, sekä siitä että koirani on uskollinen minulle (hän ei saa omaa koiraansa tottelemaan itseään, koska hänellä ei ole mitään kokemusta koiran kasvattamisesta ja koulutuksesta). Hän suuttuu kännipäissään mitä ihmeellisimmistä asioista, huutaa ja riitelee minulle ja koiralleni sekä saattaa tulla tyrkkimään ja läpsimään minua. En uskalla öitäni nukkua rauhassa omassa huoneessa, koska hän saattaa tulla keskellä yötä huutamaan koiralleni ja tukistamaan sitä, ihan mitä ihmeellisimmistä syistä.
Olen nyt päätynyt siihen, että muutan pois kuukauden päästä, vaikka raha-asiani eivät ole vielä ihan kohdallaan. Mutta en voi asua näinkään. Olen puhunut äidilleni, mutta hän ei usko minua, sanoo minun liioittelevan ja että en yritä tulla tarpeeksi toimeen isäpuolen kanssa. Olen myös puhunut tunteistani isäpuolelle, mutta hän ei ota kuuleviin korviin ja yleensä aloittaa uuden riidan siitä. En uskalla vielä sanoa heille, että olen jo löytänyt uuden vuokra-asunnon, vaikka tiedän että isäpuoleni haluaa minut varmasti täältä ulos. Hän tekisi viimeisistä päivistäni varmasti helvettiä. En halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä kun muutan täältä pois.
Mitä mieltä olette tilanteestani? Olenko ollut jotenkin yliherkkä? Miten ja koska kerron noille että aion muuttaa pois? Sanonko isäpuolelleni miltä minusta on näinä kolmena kuukautena tuntunut, vai annanko koko asian olla ja yritän unohtaa? Miten joku ihminen, joka on omalle äidilleni noin rakas, voi olla noin kamala minua kohtaan?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Olet toiminut mielestäni oikein sekä äitiäsi että isäpuoltasi kohtaan. Isäpuolen kohdalla alkoholismi selittää varsin paljon aggressiivisuudesta.
Älä maínitse muutostasi isäpuolesi kuullen ennen kuin viimeisenä iltana. Kahdestaan voit mainita äidille. Minulla puolestaan on ollut yhtä hankalaa äidin kanssa, joten sukupuolet menevät ristiin kohdallamme. Kun muutin eri paikkakunnalle, kerroin sen vasta pari tuntia ennen muuttoautoa, joten he menivät lähes shokkiin.
Kannattaa sanoa isäpuolelle silloin, kun tiedät hänen olevan selvin päin. Juoppo ei yleensä malta kuunnella.
Lähde heti pois sieltä. Tuo isäpuolesi voi olla sinulle vaarallinen. Et sinä ole yliherkkä vaan ihan normaalisti ajatteleva ihminen. Ehkä sinun ei kannata sanoa äidillesi tai isäpuolellesi mitään jälkeenpäin jos he eivät usko sinua muutenkaan. Parempi vaan lähteä pois. Tai ehkä voisit kertoa äidillesi, siltä varalta että se mies osoittautuu väkivaltaiseksi. Luulen että mies on mustasukkainen sinulle eikä haluaisi sinun olevan siellä.
Minusta on itsestään selvää, että toisen puolison lapsi, joka on ollut poissa kotoa jo 8 vuotta ja muuttaa sitten takaisin äitinsä luo, on tunkeilija.
Omituista, että aikuinen ihminen noin vain vuosien jälkeen muuttaa lapsuuskotiinsa käyttämään hyväksi pariskuntaa. Olikohan äitisi mies edes kuvioissa mukana, kun sinä olit äitisi perhettä?
Samalla tavalla kuin anoppi ei yhtäkkiä voi muuttaa nuorenparin kotiin, ei myöskään aikuinen lapsi voi muuttaa "takaisin kotiin", kun hänelle rahallisesti sopii.
Huvittavinta jutussa on, että äitini ja isäpuoleni kutsui minut asumaan luokseen, ja kuukauden vastusteluista huolimatta päätin ottaa hyvän tarjouksen vastaan. kyse olikin vain muutamasta kuukaudesta. Tiedän että olen tunkeilija ja vieras äitini kodissa (vaikka äitini ei sitä näin näe), mutta tarkoittaako se että minua saa kohdella miten huvittaa silloin?
Minusta on aivan eri asia, jos anoppi muuttaa nuorenparin kotiin, kuin se, että aikuinen lapsi muuttaa äitinsä kotiin.
Kiitos kuitenkin kaikille kommentin kirjoittaneille! Saa vähän eri näkökulmia tilanteelle.
Et tainnut alussa mainita, että sinut kutsuttiin äitisi ja hänen miehensä kotiin. He olivat yksimielisiä muutostasi? Heillä on kuitenkin oma perhe-elämänsä ja he ovat aikuisia ihmisiä.
Yritin tuossa edellä kohtuullistaa näitä keskusteluja: vieras on vieras toisten kotona. Jos lapsuuskodistaan on ollut kauan poissa, se ei ole enää lähtijän oma koti. Tilanteet, ihmissuhteet, kenties koko asunto on toinen.
Mikäli tuo ylettömästi vauhkoontunut kirjoittelija tarkoitti minua, korjaan hänen väärinkäsityksensä. Olen naimisissa oleva kolmen lapsen äiti, työssäkäyvä, tavallisessa omakotitalossa asuva kanssakeskustelija, joka yritti tuoda uutta näkökulmaa vaikeaan asiaan.
Eihän se nyt ihan samakaan asia ole, mutta ei se niin paljon erikään ole.
Kun lapsi pesästä lähtee, niin kyllä se aika lopullista on. Siteet eivät tietenkään katkea, mutta ns paluumuutto, asuminen aikuisena omien vanhempien luona, on todella vierailua. Aika tunnepitoista vierailua kaiken lisäksi, kokenut tämänkin tietää. Nuorena naisena, mieheni ollessa armeijassa, muutin muutamaksi viikoksi "lomailemaan" äitini ja isäni luo, asuttuani sitä ennen puolitoista vuottaa poissa. Se oli ihan helvettiä. Huomasin että sekä vanhempani että minä taannuimme joihinkin varhaisempiin taisteluasemiin. Sama toistui yli parikymmentä vuotta myöhemmin, kun vanhempi lapseni palasi myös takaisin, asuttuaan vuoden verran itsenäisesti. Hän asui minun, sisarensa ja isäpuolensa kanssa noin puoli vuotta, ja olimme joka ikinen tyytyväisiä, kun hän muutti taas pois. Tilanteessasi on ehkä helpoin kohdistaa kiukku isäpuoleen, ehkä jopa sekä sinä että äitisi käytätte isäpuolta kiukun välikappaleena. Todellinen kiukkuahdistus asuu äidin ja aikuisen tyttären välillä. Itsenäistymisen kun on aika tapahtua, niin siitä on vaikeata ottaa taka-askelia, kummankaan. Tunteet ovat myös äidillä ristiriitaisia aikuisia lapsiaan kohtaan. Kyllähän niistä välittää ja niitä rakastaa, niitä kaipaa kun niitä ei näe, ja niistä on huolissaan, ja iloinen on kun ne taas näkee. Mutta ei niitä välttämättä takaisin huoli. On se oma elämä ja vapaus aika kiva asia sekin.
Toinen juttu on sitten tuo mitä kerroit isäpuolesi alkoholinkäytöstä. Jos se on totta, se on aika huolestuttava asia. Sinänsähän se ei sinulle välttämättä kuulu, mutta jos olet riittävän hienotunteinen, voisit ehkä ilmaista huolesi äidillesi - pitäisikö isäpuolen alkoholismista olla huolissaan.
Tsemppiä vaan. Asioilla on tapana järjestyä. Isäpuolessasi on ainakin se sinun kannaltasi hyvä puoli, että hänen vuokseen voit jättää äitisi ja itsenäistyä; ei tarvitse sitä murehtia miten se äiti nyt yksin ilman tytärtään pärjää kun sitten lähdet.
mölyt mahassasi ja poistu "taisteluareenalta" hiljaisesti.
Itse olen elämässä oppinut sen ettei "terroristien" kanssa kannata yrittää pitää puoliaan vaan paras on juosta hiljaisena tyttönä karkuun.
Joudut elämään vaatimattomasti kunnes pääset jaloillesi, niin se vaan on rahattomana, mutta kyllä päivä paistaa risukasaankin vielä :)
Mutta tutulta tuo tarinasi kuulostaa, samaa olen kokenut...
Isäpuolesta.
Vaikka se saattaa olla sinua vanhempi, niin ei sille kannata uskoutua mistään. Sillä ei välttämättä ole mitään edellytyksiä moiseen.
Pidä suhde mahdollisimman muodollisena ja etäisenä. Saattaa vaikkapa haluta kanssasi seksiä ja on siksi niin kummallinen?
Oon tota kyllä miettinyt, kun isäpuoli kännissä käyttäytyy tosi oudosti. Onpa myös ollut sellaisia tilanteita, että hän haluaa rasvata ja hieroa kipeitä hartioitani, ja käskee ottaa paidan pois. En oo tätä antanut todellakaan tehdä kuin kerran, koska tilanne oli todella outo.
Nyt on viikko mennyt todella hyvin, kun olen ollut hyvin hyvin etäinen, muodollinen, hiljainen ja omissa oloissa niin paljon kuin mahdollista. Enää yksitoista päivää ja pääsen eroon isäpuolestani.
on hyvä olla. Siitä taas ponnistaa uuteen alkuun
Yksi neuvo.
Jos huoneessasi ei ole lukkoa, niin laita vaikka kaappi oven eteen, jos isäpuolesi sattuisi yöllä tulemaan.
Ja jos rupeaa läpsimään, niin sano suoraan, että hei äijä, aiotko käyttää minua seksuaalisesti hyväksesi? Ja että se on rikollista ja että aion ilmoittaa. Elä tietenkään anna hieroa, elä pidä myöskään vapaita asuja päällä ja ole hyvin etäinen. Jos annat isäpuolesi kosketella, tulet itse saamaan traumoja, jotka voivat kestää monta vuotta.
Kerro myös suoraan äidillesi! Hänen tulee tietää, minkälainen hänen miehensä on.
Onnea matkaan!